Katselen tässä pihalla, siis kotona, Zürichinjärveä. Oikealla kirkkaan sinisenä, vasemmalla turkoosivivahteisena. Ennen ukkosta sen väri vaalenee, opaalin väikkyväksi, väriksi, johon haluaisin upota.

Sisäinen harakka haluaisi omistaa tuon sävyn, tallentaa johonkin, pitää omana. Tyydyn katselemaan sitä, ahmimaan silmilläni ja toivon sen jäävän mieleeni, siis ikuisiksi ajoiksi.

Huomenna ihastelen jo uutta turkoosinvihreää, vai liekö silti sama? Ei tarttunut edellispäivän sävy sittenkään mieleen.

Syksyn tietää siitä, kun järvi muuttuu metallisen siniseksi, siihen syntyy tummia, mutta kirkkaita sävyjä.

Ja pilvisinä päivinä järvi on kuin kaikki muukin: harmahtava.

Zürichistä itään mennessä, heti tunnelin jälkeen, avautuu tajunnan räjäyttävä vihreänturkoosi. Walensee on yksi upeimmista Sveitsin järvistä – kunnes törmäät niihin muihin.

Alpeilla pieninä opaalihelminä kimmeltävät järvet saavat värinsä mineraaleista, bakteereista, levistä, hiekasta ja mudasta. Arkista, mutta huumaavaa.

Kiveä vasten värit korostuvat tai ehkä hapenpuutteen vuoksi korkealla vain vaikutun kaikesta enemmän. Mutta värit ovat kirkkaammat ylhäällä. Viiden järven vaelluksella Pizolissa haluaisin jäädä toiselle järvelle, Wildseelle 2495 metrin korkeuteen hengailemaan. Seinämät vain ovat jyrkät, taukopaikat kivikkoa ja väkeä niin, etten tiedä onko kiviä vai ihmisiä enemmän.

Päätän, että tämä järvi on ykkönen. Sveitsin upein. Etäinen ja ylpeä, sillä sen jyrkät seinämät eivät päästä ihmistä lähelle. Rannoista ei ole puhettakaan.

Schottenseellä pyörrän sanani. Istun rannalla ja mupellan Quiche Lorrainea, kinkkupiirakkaa, ryyppään kahvia kuksasta. Haluaisin viipyillä. Vesi kutsuisi, mutta niin tekee myös polku. Reittiä riittää, on jatkettava matkaa, että ehdimme viimeiseen hissiin kohti laaksoa.

Schottensee on lähestyttävämpi alppijärvi. Se ei ole niin jyrkkä ja ankara, vaan leppeä olemukseltaan ja kutsuu oleskeluun. Monet ottavat litteän kiven käteen ja yrittävät heittää leipiä. Seitsemän on paras tulos.

Schwarzee on nimensä mukaisesti musta tai ainakin tumma. Tässä ei kukaan enää hihku innosta, mutta kamerat räpsyvät, sillä ympärillä on louhikkoista maastoa, lunta ja järven virta ylitettäväksi. Täälläkin juomme kahvit, sillä edessä on taas mäki. Laaksossa on jotain rauhoittavaa, samoin järvessä, tyyneyttä, jota Wildseellä ei ollut. Ihmekös tuo, sillä johan nimikin sanoo, että se on villi paikka.

Viimeisen järven ohitan suvereenilla otteella: onhan näitä jo nähty. Vilkaisen selkäni taa, ehkä tämä kulma on parempi. Juuri kukaan ei pysähdy täällä. Järvi-parka jää huomiotta, sillä jalat ovat väsyneet, hissille vielä matkaa. On se kaunis, ei sillä. Mutta ei pyörryttävän upea.

En resumen: Los lagos en los Alpes tienen unos colores impresionantes. En la vuelta de cinco lagos en Pizol mi favorito era el segundo, Wildsee en 2495 metros. Bordes y picos filudos, imposible de acercar, pero vea el color! Pero en el próximo, en el lago de Schotten, me sentía mejor. El lago invita a quedarse un rato, a contemplar en lo verde. Y descansar un rato las piernas cansadas.

Kurzgesagt: Alpseen haben farben, die ich nirgendwo anders gesehen habe. Grün, blau, türkis; jeder See mit eigener Mischung von der Farbpalette. 5-Seen-Wanderung in Pizol gibt fünf Beispiele von Opalfarbe bis dunkel blau. Und alle Farbtöne sind lebendig, sie verändern sich mit der Bewegung der Wolken und Sonne.