Laiskana laiskiaisten keskellä

Laiskana laiskiaisten keskellä

Kuuma on sitä luokkaa kuin fööni puhaltaisi jatkuvasti täydellä lämmöllä ihon lähellä. Costa Rican matka on jo jatkunut Tyynenmeren rannalle, mutta ensin tehtiin siis lenkki pohjoiseen, Arenalin tulivuoren luo, sieltä toiselle tulivuorelle ja palattiin vajaaksi viikoksi takaisin pääkaupunkiseudulle. Seuraava reissu vei etelään Tyynenmeren rannikolle ja sitä myötäillen ollaan noustu kohti pohjoista.

Läppäri polttaa jalkoja ja muutenkin letargia on sitä luokkaa, että blogin päivitys laahaa perässä. Mutta kuvia on jo enemmän kuin pilveen mahtuu, joten jaan saalista hamaan tulevaisuuteen asti, kunhan olen kylmemmillä leveyspiireillä.

Arenalin tulivuoren hotspot on Fortunan kaupunki, mutta me yövyttiin Arenalin toisella puolen El Castillossa. Laiskiaisretkiä on useampikin seudulla ja päädyttiin yksityiselle. Perheellä on hehtaareittain tiluksia, osa siitä varattu laiskiaisten suojeluun. Poluille ei pääse yksin ja säännöt on tiukat, edes hyttyskarkotetta ei saa laiskiaisten alueella käyttää.

Jouduttiin pieneen väittelyyn siitä, pitääkö minun maksaa turstihinta vai paikallinen summa, kun muu perhe pääsi puolella dollarimäärällä. Ei auttanut kuin kaivaa kuvetta. Tasapuolisuuden nimissä minusta meidän kaikkien kuuluisi maksaa ulkomaalaisen summa, koska asumme maan ulkopuolella. Mutta se, jolla on costaricalainen henkilökortti, on oikeutettu edullisempaan sisäänpääsyyn.

Oppaalla oli mukana kunnon kaukoputki; tavan kiikareista oli niukasti hyötyä. Joukkoon liittyi kymmenien metrien ajaksi uusi joukon johdattaja, ties mikä trooppinen riikinkukon sukulainen, joka tepasteli tyytyväisenä raivatulla polulla.

Laiskiaisia on muuten kahta sorttia, kaksi ja kolmisormisia. Kasvot ovat myös erilaiset, jälkimmäinen näyttää hymyilevän.

Muiden tähyillessä laiskiaisia itse hihkuin esteettistä täyttymystä tarralehtien takia. Ihan valmista designia, koristivat upeasti puunrunkoa.

Tukaanit löysi Aldo. Kuvat linnuista eivät ole ihan tarkkoja, sillä kontrastit on mahdottomia ja kännykän kapasiteetti rajallinen, sitäpaitsi otukset liikkuvat. En ehkä sittenkään pärjää vielä luontokuvaajana.

Lounaalla löysin onnekseni kasvisfajitakset. Kasvisruoka ei ole mikään itsestáäselvyys ja yleensä lähinnä turisteille suunnatuissa paikoissa ja tuplahintaista. Perinteiset casado-annokset on liha/kana/kala vaihtoehdolla.

Käytiin vielä Fortunan putouksella, joka on lähellä, mutta 400 askelmaa alaspäin. Oli todella kosteaa ja lämmintä ja ohjeissa kehotettiin raskaana olevia sekä astmaatikkoja välttämään putousta. Luonnostani kovakorvaisena en piitannut neuvoista (Alpitkin on noustu, joten miten 400 rappusta voisi olla ongelma). Tykkään enemmän putouksista, missä on vähemmän infrastruktuuria ja porukkaa, mutta haluttiin virkistää Hiljan muistoja, jotka olivat haalistuneet ajan kanssa. Putouksellekaan ei päässyt maksutta, kuten ei juuri minnekään, mutta täältä saatavat varat sentään käytetään Fortunan kaupungin asukkaiden hyväksi.

Putouksella voi uida, mutta meillä oli aikaa hintsusti, puisto oli menossa kiinni, joten vain kahlattiin virrassa paikallaan pysyttelevien kalojen luo. Ja sitten takaisin niitä portaita. Nousu ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen. Mutta se hikimäärä, mikä valui reisiä ja vatsaa pitkin oli merkittävä. Sademetsää todellakin.

Oppaalla on kaukoputkin matkassa.
The guide had a telescope.
Hän vei oppaalta paikan.
He was our guide for a while.
Laiskiainen.
A sloth.
Syömässä.
Eating.
Tukaani.
A tucan.
Helikonia.
A heliconia.
Tarrakasvi.
A sticker plant.
Guanabana, sanoo Aldo, mutta olisiko Guava?
Guava, I think.

Lounas.
Lunch.
Fortunan putous.
The waterfall in Fortuna.
Jokivarsi on ihan sademetsää.
Pure rainforest.
Me tässä. We here.
Splash.

En resumen: Fuimos a ver los perezosos y la catarata en Fortuna. Nuestro guia en el comienzo era un pajaro desconocido y el resto de la vuelta un mae con un telescopio. Por dicha, sin el no hubieramos encontrado ni un perezoso, que se esconden en la vegetación.

Kurzgesagt: Wir haben in Fortuna die Faultiere beobachtet, zuerst mit einem Vogel vorne auf dem Regenwaldweg und dann mit dem zweibeinigen Guide.

Tulivuoren rinteillä

Tulivuoren rinteillä

Arenal on Costa Ricassa se yksi ja ainut, joka on perinteinen tötterömallinen tulivuori. Tällä kertaa oli sen verran säkää, että sitä useimmiten peittävät pilvet liikkuivat eestaas aina vain ylemmäs ja lopulta nähtiin suurin osa vuoresta. Se on yksi maailman aktiivisimmista tulivuorista ja kuulemma kuumien hönkäysten vuoksi sen yllä on aina höyrystynyttä vettä. En kyllä mene takuuseen, että se pitää ihan paikkansa.

Joka tapauksessa Arenalilta on turhan odottaa nykyisin roiskuavaa laavaa tai edes pientä kipinöintiä. Edellisestä kerrasta on jo yli vuosikymmen. Ylös kraaterille ei silti pääse kiipeämään, se on yhä liian riskaabelia.

Alempana on muutama polku laavamaastossa ja pidempi reitti vie ensin kukkulalle, josta on näkymät sekä tulivuorelle että Arenalinjärvelle. Lago de patos, ankkajärvi, on pieni lätäkkö reitin lopussa, missä ei juuri ankkoja kyllä näkynyt, mutta merimetso sentään.

Reitti oli mukava, metsä rehevä, mutta eläimistöä ehkä vähemmän kuin odotettiin. Lopussa osui kiikariin pari kapusiiniapinaa, bobo ardilla -lintu ja useampi kourallinen toukkia passionhedelmäköynnöksessä. Sen kukat ovat muuten upeita, aivan kuin koristeellisia lampunvarjostimia.

Koska meillä on historiallinen valokuva Arenalilta -90-luvulta, oli nyt otettava uusintaversio tukka märkänä sateesta ja myrskytuulen riepottelemana. Mutta otettu on ja ajankulu on konkreettisesti nyt demonstroitu.

Polun lopusta löytyi ravintola ja halusin tuulelta suojaan, ettei kaalisalaatti lentäisi lautaselta (sitä on usein casado-annoksissa). Tarjoilija oli samaa mieltä “Tietäisit vain!”

Koska on tulivuori, on myös kuumia lähteitä ja patikan jälkeen mentiin kansan uimalaan eli joelle, jossa virtaa +38 asteista vettä. Paikka oli kuin ihmissoppa, vaikka kuljettiin polku loppuun ja kahlattiin vedessä vielä pitemmälle, aina sinne asti, missä oli pieniä putouksia. Todisteita ei nyt ole, koska kuvaaminen oli haastavaa ihmismassassa ja liukkailla kivillä tasapainoillessa. Virtaava lämmin vesi hieroi kintut pehmeiksi. Perhe oli kuitenkin sitä mieltä, että porukkaa oli yksinkertaisesti liikaa. Tämä oli siis ilmainen versio; tukulla seteleitä olisi päässyt viereiseen Tabaconin spahan ja varmaankin saanut ostettua enemmän yksityisyyttä.

Arenalilla on ties mitä seikkailuaktiviteettejä, mutta minä halusin katsomaan laiskiaisia. Niistä lisää, kunhan seuraavan kerran pysähdyn paikkaan, missä nettiyhteydet pelaa.

Jonkun sortin orkidea.
Some kind of orchid, I think.
Laavapolulla.
On the lava path.
Minä ja Arenal. Me and Arenal.
Kovin korkealle ei rinteellä pääse, mutta jonkun verran noustiin kuitenkin.
You can’t climb very high, but a bit anyway.
Hieno kukka, eikä mitään tietoa, mikä.
Nice flower and no idea about the name.
Lago de patos. Ankkajärvi.
The ducklake.
Olisko tämä se ankka?
*Is this the duck?
Hän ja varjo.
Arenal ja passionhedelmä.
Arenal and the passionfruit.
Reproduktio -90 luvun kuvasta. Yhtään ei olla muututtu, mitä nyt yhdellä vähän pidempi tukka ja toisella lyhyempi.
A reproduction of a picture in the -90’s. Luckily we haven’t changend at all. One just has a bit shorter hair and the otherone a bit longer.
Kolibrit on hätäisiä poikia, ihan mahdottomia kuvata.
Colibries are very busy boys and difficult to photograph.
Kahvia.
Coffee.
Lounas, casado vaihteeksi.
Lunch. Casado for a change.

En resumen: Arenal es siempre bonito y que dicha que las nubes nos dejaron ver casi todo el volcan.

Kurzgesagt: Der Vulkan Arenal ist immer schön zu besuchen. Dieses Mal die Wolken sind hinaufgeflogen und haben uns eine Chance fast den ganzen Vulkan zu sehen gegeben.

Perillä Costa Ricassa

Perillä Costa Ricassa

Niin täpärällä on matkustaminen ollut, etten uskonut lähtöön vasta kun lentokone oli tasaisessa lennossa yläilmoissa. Miten ihmeellistä kaikkien vuosien jälkeen, että suuntana on todellakin Costa Rica.

Ensimmäinen pura vida lentokoneessa kuulosti pehmeän pyöreältä, ystävälliseltä ja niin tutulta. Kun ikkunasta näkyi valojen koristama Puntarenas, kaupunki niemen nokassa Tyynenmeren puolella, vakuutuin – perillä ollaan.

Tai ainakin ruumis oli. Päällä on lopulta ollut hankalampaa. Jet lagissä suusta lipsahtelee hassua kyllä saksaa. Kuulen lintujen ääniä, tuttuja mutta unohtuneita. Ja ne tuoksut, tropiikissa kostea sekoittuu maahan, imelän kukkaiseen ja välillä viemärin pölähdykseen.

Aamupalalla kahmin hedelmiä; papaija, ananas, mango, guanabana, manzana de agua, caimito…Me kolme haluamme maistaa kaivattuja ruokia, virkistää makumuistoja. Ystävällinen aamiaisvastaava lentoenttähotellissa kiikuttaa meille hedelmiä lisää, kuorittuna, pilkottuna ja Aldolle gallo pintoa, perinteinen aamupala täällä, vaikkei sitä puffetissa olekaan.

Liikenne on hurjaa, vähemmän agressiivista kuin Sveitsissä, mutta kadut täynnä, kaistat ilman merkkejä ja me pihalla. Mistä mennä, kuinka kääntyä, miten päästä virran sekaan ilman peltiruhjeita?

San Josén ulkopuolella helpottaa. Maisema vihertyy, autoja on vähemmän. Kiemurtelemme tulivuoren sivustaa, löydämme toisen luo. Matkalla ostetaan kojusta ananas, syödään casado, annos jossa on vähän kaikkea, aina riisiä, papuja, vihanneksia, salaattia ja lihaa, kanaa tai kalaa.

Arenal-tulivuoren luona on ensimmäinen pysähdys. Tervehdimme nenäkarhua ja huumaannumme majapaikan maisemasta; tulivuori yhdellä puolen, järvi toisella.

Täällä hengähdämme hetken.

Ameriikka näkyvissä.
States in sight.
New York näkyvissä.
New York in sight.
Puntarenas

Aamiaista lentokenttähotellissa.
Breakfast at the airport hotel.
Pois San Josén hullusta liikenteestä.
Away from San José’s crazy traffic.

Manzana de agua vesiomena/waterapple.

Tien varrelta palmukaaleja, pejibayes. Palmcabbages on the way.
Keittobanaaneja, raakoja ja kypsiä eri tarkoituksiin. Plantains for different purposes.
Ensimmäinen perinteinen lounas, casado. First traditional lunch, casado.
Nyt on lupaavaa, Arenal-tulivuori melkein näkyvissä. Promising, the volcano Arenal almost complete to be seen.
Löydätkö nenäkarhun?
Can you find the coati?
Tutkivat joen eläimistöä.
Investigating the creatures of the river.
Hän tuli käymään.
He’s visiting us.
Hyväksyn majapaikan maiseman.
I accept the view of our accomodation.
Jaamme talon.
We share the house.
Yhdellä puolen Arenalinjärvi, toisella tulivuori Arenal.
At once side lake Arenal, on the other vulcano Arenal.
Palmunydinrisottoa, sekin kuulemma tulivuoren muotoinen.
Palmheartrisotto, also shaped like a volcano, they say.
Reissussa rämppääntyy.
Traveling shows.

Ei aamiaista ilman gallo pintoa ja taustalla tulivuori, joten annan laihan kahvin anteeksi.
No breakfast without gallo pinto and the volcano on the background, so perfect, that I forgive the poor coffee.

En resumen: Después de tanto tiempo hemos vuelto a Costa Rica y me doy cuenta cuanto se me había olvidado; olores, colores, maneras y como se habla. Pero poquito a poco todo está volviendo. Y lo disfruto.

Kurzgesagt: In Costa Rica nach vielen Jahren. Ich merke wieviel vergessen ist, aber langsam erkenne ich alles wieder: die Farben, die Natur, wie man spricht, wie easy alles ist. Und geniesse es.

%d bloggers like this: