Kuuma on sitä luokkaa kuin fööni puhaltaisi jatkuvasti täydellä lämmöllä ihon lähellä. Costa Rican matka on jo jatkunut Tyynenmeren rannalle, mutta ensin tehtiin siis lenkki pohjoiseen, Arenalin tulivuoren luo, sieltä toiselle tulivuorelle ja palattiin vajaaksi viikoksi takaisin pääkaupunkiseudulle. Seuraava reissu vei etelään Tyynenmeren rannikolle ja sitä myötäillen ollaan noustu kohti pohjoista.
Läppäri polttaa jalkoja ja muutenkin letargia on sitä luokkaa, että blogin päivitys laahaa perässä. Mutta kuvia on jo enemmän kuin pilveen mahtuu, joten jaan saalista hamaan tulevaisuuteen asti, kunhan olen kylmemmillä leveyspiireillä.
Arenalin tulivuoren hotspot on Fortunan kaupunki, mutta me yövyttiin Arenalin toisella puolen El Castillossa. Laiskiaisretkiä on useampikin seudulla ja päädyttiin yksityiselle. Perheellä on hehtaareittain tiluksia, osa siitä varattu laiskiaisten suojeluun. Poluille ei pääse yksin ja säännöt on tiukat, edes hyttyskarkotetta ei saa laiskiaisten alueella käyttää.
Jouduttiin pieneen väittelyyn siitä, pitääkö minun maksaa turstihinta vai paikallinen summa, kun muu perhe pääsi puolella dollarimäärällä. Ei auttanut kuin kaivaa kuvetta. Tasapuolisuuden nimissä minusta meidän kaikkien kuuluisi maksaa ulkomaalaisen summa, koska asumme maan ulkopuolella. Mutta se, jolla on costaricalainen henkilökortti, on oikeutettu edullisempaan sisäänpääsyyn.
Oppaalla oli mukana kunnon kaukoputki; tavan kiikareista oli niukasti hyötyä. Joukkoon liittyi kymmenien metrien ajaksi uusi joukon johdattaja, ties mikä trooppinen riikinkukon sukulainen, joka tepasteli tyytyväisenä raivatulla polulla.
Laiskiaisia on muuten kahta sorttia, kaksi ja kolmisormisia. Kasvot ovat myös erilaiset, jälkimmäinen näyttää hymyilevän.
Muiden tähyillessä laiskiaisia itse hihkuin esteettistä täyttymystä tarralehtien takia. Ihan valmista designia, koristivat upeasti puunrunkoa.
Tukaanit löysi Aldo. Kuvat linnuista eivät ole ihan tarkkoja, sillä kontrastit on mahdottomia ja kännykän kapasiteetti rajallinen, sitäpaitsi otukset liikkuvat. En ehkä sittenkään pärjää vielä luontokuvaajana.
Lounaalla löysin onnekseni kasvisfajitakset. Kasvisruoka ei ole mikään itsestáäselvyys ja yleensä lähinnä turisteille suunnatuissa paikoissa ja tuplahintaista. Perinteiset casado-annokset on liha/kana/kala vaihtoehdolla.
Käytiin vielä Fortunan putouksella, joka on lähellä, mutta 400 askelmaa alaspäin. Oli todella kosteaa ja lämmintä ja ohjeissa kehotettiin raskaana olevia sekä astmaatikkoja välttämään putousta. Luonnostani kovakorvaisena en piitannut neuvoista (Alpitkin on noustu, joten miten 400 rappusta voisi olla ongelma). Tykkään enemmän putouksista, missä on vähemmän infrastruktuuria ja porukkaa, mutta haluttiin virkistää Hiljan muistoja, jotka olivat haalistuneet ajan kanssa. Putouksellekaan ei päässyt maksutta, kuten ei juuri minnekään, mutta täältä saatavat varat sentään käytetään Fortunan kaupungin asukkaiden hyväksi.
Putouksella voi uida, mutta meillä oli aikaa hintsusti, puisto oli menossa kiinni, joten vain kahlattiin virrassa paikallaan pysyttelevien kalojen luo. Ja sitten takaisin niitä portaita. Nousu ei sinänsä ollut mikään ihmeellinen. Mutta se hikimäärä, mikä valui reisiä ja vatsaa pitkin oli merkittävä. Sademetsää todellakin.
The guide had a telescope.
He was our guide for a while.
A sloth.
Eating.
A tucan.
A heliconia.
A sticker plant.
Guava, I think.
Lunch.
The waterfall in Fortuna.
Pure rainforest.
En resumen: Fuimos a ver los perezosos y la catarata en Fortuna. Nuestro guia en el comienzo era un pajaro desconocido y el resto de la vuelta un mae con un telescopio. Por dicha, sin el no hubieramos encontrado ni un perezoso, que se esconden en la vegetación.
Kurzgesagt: Wir haben in Fortuna die Faultiere beobachtet, zuerst mit einem Vogel vorne auf dem Regenwaldweg und dann mit dem zweibeinigen Guide.
Pala Suklaata 