Myönnän heti aluksi, ettei koe ollut vapaaehtoinen. Läppärin näyttö oli oireillut jo pitkän aikaa. Ensin ilmeistyi muutamaksi sekunniksi pari viirua, joskus raitaviidakko, lopulta pelottavan pitkäksi ajaksi vain valkoinen ruutu. Siinä vaiheessa näin silmieni edessä kaiken kirjoittamani ja tallettamani, jota en enää koskaan voisi lukea uudelleen. Ja lähetin koneen verstaalle.

Lupailivat, että laite tulee takaisin kotiin kahdesta viiteen päivässä. Ei hätää, ajattelin. Sompailen sen mitä tarvitsee paperin ja kynän avulla ja puhelimella nettiasiat. Ja onhan laatikossa hätätilanteeseen viruksen runtelema läppäri, jolla voi ahdistuksen iskiessä katsoa jotain ohjelmaa.

Siis työasiat eivät selvästikään huolestuttaneet niin kuin riippuvaisuus viihteestä. Oivallus johti toiseen: tämä olisi hyvä hetki läppäridetoxille. Sopivasti myös pääsiäisen alla. Kaikki kieltäytyminenhän on näinä viikkoina pelkkää plussaa. Toiset jättävät herkut, jotkut lihan, minä tietokoneen.

Selvisi, etten olekaan niin riippuvainen kuin luulin. Läjä lehtiä vajui. Luin ensin Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun (424 sivua) loppuun ja sitten iskin kirpparilta 1,5 frangilla ostamaani 395 sivuisen Milena Moserin Montagsmenschen-kirjaan, joka vastaisi sarjamaratonia endorfiiniarvoltaan.

Puhelin on olkapäille rankempi kuin tietokone. Sekin tuli selväksi. Viikon päästä, kun koneen varaosat olivat vielä jossain tehtaalla, olin jo aivan jumissa. Tunsin myös olevani epäsosiaalinen. Nettiepäsosiaalinen. En vastannut kommentteihin, en viesteihin. Kävin katsomassa sähköpostini, mutta en jaksannut alkaa puhelimella tai miehen koneella juurikaan vastailla. Sen sijaan kävin monesti kahveilla perheen ja kavereiden kanssa.

Oli myös aikaa pohtia asioita, joiden en tiennyt edes päätäni vaivaavan. Kuten että miksi Karjalan murteessa sanotaan “potslojollaan”, kun minä olen koko elämäni sanonut “potsojollaan”, siis pitkällään. Heittäydyn punkalle potsojolleen, sanon minä, yhä, enkä suostu muuttamaan siitä yhtäkään kirjainta.

Siinä vaiheessa, kun tajusin että joudun äänestämään kahden maan vaaleissa ja tehdä pohjatyötä ilman läppäriä aloin jo tuskastua. Suomen vaalit ovat vielä tulossa ja vaalikoneita on helppo käyttää myös puhelimella, mutta Sveitsi! Vaalikuori oli täynnä paperisilppua, nimiä joita en tunne, aukkoja joihin olisi pitänyt täyttää ehdokkaista tietoja, joita ei tietenkään löytynyt käsillä olevasta nivaskasta. Zürichin vaalit vaativat jo varsinaista omistautumista. Ajattelin niitä, joilla ei ole nettiä. Mistä he repivät nämä tiedot? Katsovat kai tikkana uutisia televisiosta ja lukevat lehtiä. Ja äänestävät niitä samoja kuin aina.

Puolentoista viikon kohdalla alkoi kärsivällisyys pettää. Enää en kaivannut viihdettä, vaan töitä ja hoidettavia hommia alkoi kerääntyä. Kaikenlaisten asioiden selvittäminen alkoi käydä hermoille. Siinä vaiheessa aloimme jakaa kodin toisen läppärin käyttöaikaa. Päätin, että jos konetta ei pian kuuulu, haen sen takaisin ja käytän viiruinen kaikkineen varaosia odotellessa.

Kone oli viety remonttiin maanantaina. Melkein kaksi viikkoa siitä, perjantaina, sain lopulta viestin, että nyt olisi homma hoidettu. Kun musta lituska vihdoin oli pöydälläni, olin onnellinen. Ja lähdin ulos aurinkoon.

En resumen: A la pantalla de mi computadora se le vinieron rayas raras y de pronto estaba totalmente blanco, como yo también, de susto. La compu tenía que ir al taller. En las dos semanas me di cuenta que estoy demasiado dependiente de la tecnología y ya era hora de un detox. Pero resulta que conseguir información y hacer deberes sólo con el teléfono es pesado. Leí mientras tanto un montón de periódicos, 2 libros y fui a un montón de cafecitos con amigos y familia. Ahora la compu ha devuelto en mi escritorio. Y yo me siento como después de las vacaciones. Con energía y refrescada.

Kurzgesagt: Der Bildschirm hatte seit langem, aber ab un zu, komische Linien. Dann plötzlich war er ganz weiss und ich auch, vom Panik. Der Laptop musste zur Werkstatt. Also, zwei sehr lange Wochen ohne Komputer. Schon am ersten Tag bemerkte ich, dass es Zeit war für ein Technologie-Detox. So abhängig war ich vom Laptop. Aber es war auch überraschend schwierig Information zu kriegen, nur mit dem Smartphone. Anstrengend für den Schultern und der kleine Bildschirm hat genervt. In diesen Wochen habe ich viele Zeitungsartikel und zwei Bücher gelesen und war mehrere Mals mit den Freunden und Familie zum Kaffeetrinken. Jetzt ist der Laptop zurück auf meinem Schreibtisch. Und ich fühle wie nach den Ferien: mit Energie und erfrischt.