Konstanzista Einsiedelniin vievän Jakobswegin (Camino de Santiago) välietappi kuulosti hyvälle vappukävelylle, sillä sää oli kuin heinäkuussa ja muutenkin oli sen suuntainen olo, että olisi kiva mennä retkelle. Vaikka Fischertaliin, jonne päädyimme edellisellä kerralla. Vai Fischikoniin? Fischingeniin?
Koska jo kerran aiemmin jäätiin junasta, jossa oli väärä pääte, tajusin tarkistaa nimen juuri tarpeeksi ajoissa. Siis Fischingeniin. Matkalla kuulutettiin “Grüze!” ja ihmeteltiin, että tätä sveitsiläistä tervehdystä ei koskaan oltukaan kuultu, yleisimmin siis Grüezi. Mutistiin, että miten on mahdollista, kunnes johdot yhdistyi: se onkin paikka Winterthurissa. Hyvin hämmentävää.
Fischingenin luostarin pysäkillä pidettiin aurinkorasvan levitykselle omistettu hetki. Paistetta tuli jo aamusta kirkkaalta taivaalta ja voimalla.
Maalaistalon kulmalla oli tarjolla pyhiinvaeltajan leipää, hunajaa, munia, kakkua ja hilloja mukaan ostettavaksi. Itsepalveluhyllyssä oli muutakin tarpeellista vaeltajalle, reppuun voisi lastata myös linnunpöntön tai hörppäistä kannustukseksi minibaarista hedelmäsnapsin, 2 Fr itse tarjoiltu luraus.
Reitti kulki kukkuloiden, maalaismaiseman, lehmien ja niittyjen välistä, poikki, yli, läpi metsien, eikä antanut armoa. Kaksi kolmannesta, Hörnlin huipuille asti, mentiin käytännössä koko ajan ylämäkeä.
Välillä pysähdyttiin kaivamaan repusta evästä ja koska oli vappu, niin tottahan mukana oli suomalaista syötävää. Illalla tajusin paniikissa, ettei meillä ole mitään edes vappuun vivahtavaa ja vaivasin vauhdilla juuri ennen pilatekseen lähtöä, lenkkarit jalassa ja ulkotakki päällä, lihis-, siis vihistaikinan. Iltamyöhäsellä pöydällä oli tuoksuva läjä piirakoita vaikka koko kylälle. Joka tapauksessa nyt mukana oli valmiiksi täytetyt vihikset, asiaankuuluvasti nakeilla, suolakurkulla, punasipulilla ja maustein. Lähin meikäläinen grillikioski oli parintuhannen kilometrin päässä ja vihis maistui taivaalliselta sveitsiläisen maanviljelijän heinäntekoa katsellessa.
Tien kaventuessa, viimeisen talon kohdalla tienvartijakissa kävi läpi kaikki ohikulkijat. Ohi ei päässyt ilman hetken paijaussessiota. Se lähetti meidät matkaan huudellen ja juoksi vastaaottamaan seuraavat.
Hörnlillä juotiin välikahvit, ihailtiin Alppirivistöä ja aloitettiin laskeutuminen kohti Stegin asemaa. Edellä tallasi pariskunta, jonka repussa oli simpukkamerkki. Siis pyhiinvaeltajia.
Päivä oli niitä, jolloin juostiin joka junalle, mutta yhtäkään ei missattu. Kotiin mennessä toiseksi viimeisessä junassa olin kuulevinani jotain puhetta lipuntarkastuksesta ja avasin sovelluksen – joka oli mennyt itsestään pois päältä ja puhelin hypännyt lentotilaan. Panikoin ja räpläsin äppiä päälle ja manasin hintaa, joka matkalle tulisi. Kuulin kai kuitenkin omiani, sillä tarkastajaa ei kuulunut. Eikä äppi edes huomannut, että olin ollut jonkun aikaa offline.
There´s bread and jam for the hungry people.
A self service minibar for the hikers.
Fischingen, the starting place.
The cat of the day.
Up we go.
The best Finnish style vegipie in Switzerland.
On the hill.
Downhill towards the station.
Be aware of the tractor.
En resumen: Seguimos el Camino de Santiago Suizo, esta vez de Fischingen a Steg. Un día increible, 2/3 del camino hasta Hörnli (1333 m) cuesta arriba y tantos pajaritos cantando.
Kurzgesagt: Jakobsweg, Fischingen-Steg: Der Tag war unglaublich schön und 2/3 des Wegs bergauf (bis Hörnli), was bedeutet, wir hatten durst. Zwischen Fischingen, wo es Obstschnapps gab und den Berggasthaus Hörnli gab es nur Wasser vom Rucksack. Zum Glück genug.
Pala Suklaata 