Advertisements

Santiagon tiellä Sveitsissä, 2. etappi Märstetten-Tobel

Jakobsweg, Märstetten-Tobel,  n.12 km, nousua 147 m, laskua 56 m

Niin se vain kävi, että Jakobin retkikunta muotoutui uudelleen. Nelli, joka on siis koira, canis, ei tykännyt edellisen pätkän kuumasta asvaltista ja jäi kotiin lepuuttamaan käpäliään. Koiran hihnasta kiinni pitänyt Riikka viis veisasi lämpötilasta ja Sari, joka täytti kolmannen osapuolen paikan homo sapiensin edustajana, vetäisi tyynesti vain lenkkarit jalkaansa ja täytti repun eväsleivillä.

Reitin alku oli haasteellinen, sillä lähtöasemalla Märstettenissä oli kyllä pyöräliike, kebabkioski, kiinni oleva Gasthaus sekä punaverhoinen bordelli, mutta ei vessaa. Koukkasimme suoraan metsään tieosuuden sijaan ja sen jälkeen navigaattorin avustamana varsinaiselle Santiagon reitille.

16-10-02-21-22-30-710_deco

Metsäpolkua reunustivat ruohikon seassa kasvavat valtavat lilat krookukset. Eikä ole edes kevät. Uudet vaelluskengät, joilla olin vain juoksennellut talon portaita vintille ja takaisin, saivat oranssin sahramipeitteen. Kukkakaste kengille tuntui pätevältä ja oikealta. Luonnossa ne eivät näyttäneet edes niin valtavilta.

16-10-02-21-18-12-502_deco

16-10-02-21-15-54-245_deco

Miten niin isot?!

En ole koskaan mieltänyt 176 cm:n varttani isoksi, vasta Sveitsissä. Keski-Amerikassa tietenkin olin päätä pitempi kuin muut, mutta se kuului asiaan, olinhan gringo. Sveitsissä sitä ihmetellään. Pyöräkaupassa kauhisteltiin, että miten hirveän pitkä rouva onkaan (=iso rouva, iso pyörä). Ja nyt on sitten jalassa upouudet Lowat, miesten malli, kun jalkateränikin on niin valtaisa, tavallisesti siis kokoa 39-40. Vaelluskenkien koot ovat pieniä ja alamäkiin on varattava reilusti tilaa varpaille, eikä naisten vaelluskenkiä valmisteta kuin 42:n asti. Joten jonka räpylä kaipaa kokoa 42,5, kääntyköön miesten malliston puoleen.

16-10-02-21-17-12-483_deco

Alkupätkältä löytyi myös tulevan matkan suuntaviivat. Tästä riittäisi vielä tallattavaa, sillä Santiago de Compostelaan on vielä matkaa reilusti yli 2000 kilometriä. Ei sillä, että sinne asti oltaisiin menossa, tällä erää suunnitelma kattaa vain Sveitsin osuuden. Ja tällä vauhdilla, kaksi etappia kesässä, näemme Santiagon myöhäisessä eläkeiässä.

Toinen osuus kulki pitkin pohjoista vai olisiko koillista maaseutua, ei juuri ketään missään, varsinkaan muita Jakobswegiä kulkevia. Silti löysimme liikenneruuhkan, kun lastenvaunuja lykkäävä nainen saatteli lehmät laitumelle ja jonossa oli muutaman auton lisäksi pari-kolme traktoria ja me.

Vaikka asvalttia oli jälleen enemmän kuin kaipasimme, kulki askel kevyesti. Jos nousua oli, se tuli jutellessa ohitettua huomiotta. Kylttien simpukat johdattivat eteenpäin kohti aavoja peltomaisememia, omenapuita ja maissipeltoja.

16-10-02-21-19-37-269_deco

16-10-02-21-20-43-371_deco

16-10-02-21-20-14-427_deco

Aurinko porotti ja odotin kohdalle osuvaa jokea, mutta kävelimme vain yhden yli, eikä toista, edes puroa, tullut kohdalle. Repussa oli uutuuttaan hehkuva ultrakevyt pyyhe, jonka otin mukaan ihan vain siksi, että matkalla on mukava uittaa koivet viilentävässä vedessä. Nyt söin vain eväät metsän siimeksessä pyyhkeen päällä istuen.

Vaellusreiteiltä saa lähes aina jossain vaiheessa ruokaa ja vettä, mutta Jakobswegin toinenkin etappi (ensimmäisestä osuudesta täällä) menee dietin puolelle, ellei mukana ole evästä. Eihän tämä ole mikään 60 kilometrin taivallus pilkkopimeässä, kuten Matin matka Kouvolasta Kotkaan (kts. juttu löytyy täältä) eli hengissä selviää pelkällä vedelläkin. Silti repullinen leipiä, hedelmiä ja herkkuja lisää retken mukavuutta.

Viimeisillä kilometreillä tien varrelta löytyi kyltti kuppilaan, Gasthaus zum Bienen. Suunta oli vastakkainen, joten jatkoimme matkaa pysähtymättä, Tobel-Affeltrangenin asemalle asti ja sen läheisen kuppilan pihalle jäätelölle. Koska pyrkimyksenä ei ole vain selviytyä, vaan kaikinpuolinen nautinto.16-10-02-21-23-12-284_deco

 

 

En resúmen: En la segunda etapa en el Camino de Santiago por Suiza, de Märstetten hasta Tobel, nos dimos cuenta, que este tal vez sea un proyecto eterno. Hemos avanzado como 30 km en todo el verano. Y si quisieramos seguir después hasta Santiago de Compostela, nos faltarían todavía 2325 km. Pero este caso, como en muchas veces, lo más importante es el camino, no el destino.

Kurzgesagt: Jakobsweg, der zweite Teil, Märstetten-Tobel. Es sieht aus, unsere Wanderung bis Ewigkeit dauert. Erst etwa 30 Km sind vorbei, und das seit Mai. Wenn wir nach der Schweiz bis Santiago de Compostela laufen möchten, fählt es, laut einem Schild, noch 2325 Km. Aber in diesem Fall, wie sehr oft, der Weg ist wichtiger als der Ziel.

 

Advertisements

Kun kengästä putoaa pohja Alpilla

Vaellus: Ebenalp (1644 m)-Füessler-Altenalp (? m)-Mesmer (1613 m)-Seealpsee (1141 m)-Wasserauen (876m). Opasvihkosen mukaan 5h, 11,7 km ja vaativa. Nousua 397 m ja laskua 1083 m.

Luin laiskasti lehteä loppukesän aamuna pihalla, välillä jäin tuijottamaan venettä järvellä ja hörppäsin jo kylmennyttä kahvia. Tuntui vähän siltä, että haluaisin tänään kiivetä vuorelle. Vilkaisin kelloa ja näytti aika myöhältä. Yritin kipristellä muistiani, josko sieltä tulisi mieleen joku paikka, jonne aina on tehnyt mieli. Tarve kiivetä jonnekin tuli vain vähän myöhään, jos sattuu istumaan vielä yhdeksältä aamiaisella yöppärissä, eikä edes kohdetta ole päätetty. Moni paikka on turhan kaukana tai vaellukset liian pitkiä.

ebenalp-lehmipoika

Kuvasta tuli vähän turhan, sanottaisiinko taiteellinen, mutta laitettava silti. Tilanne on niin Appenzelliä. Yhtäkkiä eteen tuli lauma lehmiä, joita johdattavat kukkakranssein koristetut nuorukaiset. Ehkä jo paluuliikennettä vuorilta laaksoon.

ebenallp9-polku

Vuoristossa vaellusreitit tunnistaa punavalkoisista merkeistä

Tuntia myöhemmin oli ikkunaluukut suljettu, reppu pakattu ja auto käännetty kohti Appenzellin Alppeja. Kuplahissillä vaikutti siltä, että samaan ideaan oli päätynyt koko lähialueen väestö. Olin halunnut pitkään näyttää Ebenalpin seudun puolisolle. Puolilta päivin oltiin lopulta ylhäällä ja täydessä paisteessa tallaamassa kohti ensimmäistä määränpäätä, Altenalpia.

ebenalp-13-maatila

Altenalp. Tässä puhallutti sen verran, että kamerakin on vinossa.

ebenalp11-maitotonkat

Maitotonkat järjestyksessä ulkoseinällä.Ylhäällä yöpymätilat.

Viitta näytti heti alkupätkän jälkeen osoittavan pienelle, alaspäin siksakkaavalle kiviselle polulle. Pari porukkaa kävi kurkkaamassa, pyörittivät päätä ja jatkovat leveämpää tietä. Osuus on lyhyt, eikä niin paha miltä vaikuttaa. Silti, näillä seuduilla olen ensimmäisen kerran nähnyt kylttejä, joissa lapset kehotetaan sitomaan turvaköyteen kiinni. Polut ovat kapeita ja reunat jyrkkiä. Vuoristolaispuolisosta täällä oli syytäkin olla hiukan hermona, oli kuulemma sen verran kivistä ja koordinatiivisesti hankalaa reittiä. Minä, saarelainen ja Kronbergillä, kolmisen sataa metriä alempana korkean hyydyttämä, en nähnyt näissä poluissa mitään ongelmaa. Kuulin sveitsiläisen pariskunnan kyselevän paikallisilta, jyrkkeneekö reitti vielä tästä, oli jonkinlaista korkeanpaikan kammoa. ”Jos kerran olette tänne asti päässeet, niin ei se enää pahemmaksi muutu,” kannusti Alpenalpin pikkuruisen maatalon emäntä. Sattuvasti uutisissa mainitaan juuri näihin aikoihin, että ihan tavallisia patikkaretkeläisiäkin putoa, kompastuu, lierähtää ja lipsahtaa poluilta vuosittain  useita ja huonoin seurauksin. Eniten onnettomuuksia vuorilla sattuu yli viisikymppisille miehille, jotka ovat yksin liikenteessä.

ebenalp-12-altenalp-menu-kukat

ebenalp10-sapuska

Vaaleaa vuohenjuustoa ja kellertävää alppijuustoa.

Altenalpissa on pakko pysähtyä, ihan vain siksi, että saman katon alla on itse tupa, possuja ja navetta. Ja pihalla vielä parit kanat. Ruokalistalta löytyy maitoa suoraan lehmästä, lämpimänä tai kylmänä, Heusuppe, heinäkeittoa, jonka liemi tehdään kuivista alppiheinistä, possun filettä pihan sikalasta, piimää, omia juustoja ja jugurttia. Tämän lähempää lähiruoka tuskin voisi tulla.  Meille tuli pöytään alppi- ja vuohenjuustoa ja pussillinen leipää. Kahvi tarjoiltiin laakeasta kupista. Meidän lepuuttaessa vaelluskenkien suojaamia kaupunkilaiskoipiamme, isäntä työnsi paljasjaloin edelweiss-paidassa kottikärryt alamäkeä lähteen luo ja haki siellä kylmenneen maitotonkan ja puski lastin kaulasuonet pinkeinä torpan edustalle.

Appenzellin vuoret ovat rajusti kohoavia, särmäreunaisia. Kivimursketta on valunut alas laaksoon; isoja möhköjä on siellä täällä. Ja niiden vieressä Seealpsee, kirkkaan vihertävä alppijärvi.

ebenalp-14-huiputebenalp-15-maisema

ebenalp-kartta

Mesmerin kohdalla on nousut ja kapeimmat polut selätetty, siitä eteenpäin on alamäkeä ja välillä tasaistakin. Meillä oli kahvin tarve, kova paiste oli muutenkin saanut mehut irti molemmista. Tunsin valtavan kiven kengänpohjassa, enkä tajunnut missä se oikein oli.  Pohja oli irronnut jalkaterän kohdalta kokonaan ja kivi siellä välissä. Tilattiin kahvit ja mantelisarvet sekä rulla teippiä. En kuulemma ole ensimmäinen, joka on kaivannut ensiapua vaelluskengilleen. Teippasin varmuudeksi molemmat, mutta mutta puolivälissä kohti järveä tunsin käveleväni varvastossuissa. Nyt lonksutti oikean kengän pohja kantapäästä asti ja vasenkin oli irtoamassa.

ebenalp-18-mesmer-keskella

Jos oikein siristää silmiä, näkyy kuvan keskellä laaksossa talo. Siellä juotiin kahvit ja teipattiin kengät.

Myönnetään, että kengät ovat edelliseltä vuosituhannelta, mutta muuta vikaa ei tähän mennessä ollut ilmaantunut. Järven luona mies pulahti uimaan ja minä etsin lisää teippiä. Ei löytynyt. Lonksuttelin viimeisen tunnin autolle ja kotona oli pakko luovuttaa kengät roskapussille. Tärkeiden vaellustarvikkeiden listalle pääsee siis teippirulla. Sen lisäksi seuraavalla kerralla olisi muistettava hengittää suu kiinni maastosta riippumatta, sillä onnistuin polttamaan aurinkosuojalla voitelemani huulet suun sisäpuolelta.

ebenalp5-paluu-jarvi

Vingertävää polkua alas kohti järveä

ebenalp2-kynsivuori-jarvi

Seealpsee

En resúmen: La ruta en Appenzell es maravillosa, pero parece que demasiado para mis botas. En la mitad del camino se me cayó la suela de frente, pero por dicha en el lugar de pausa tenían teip. No se me ocurrió, que también hubiera tenido que amarrar la parte del talón, así que la última hora cuesta abajo mi bota pareció un flipflop.

Kurzgesagt: Die Umgebung von Ebenalp ist eine von meinen Favoriten. Aber anscheinend zu viel für meine Wanderschuhen. In Mesmer im Berggasthaus hatten sie Klebeband zur ersten Hilfe, aber ich hätte auch daran denken sollen, dass die Sohle auch bei der Ferse ausfallen wird. Die letzte Stunde bergab hatte ich dann anstatt einen Wanderschuh einen Flipflop.

ebenalp3-niemi

Seealpseen niemi

Apua, koivet hyytelönä

kronberg11 tyypit reunallaSveitsiläiset pysyttelevät mieluusti omilla kielialueillaan, eivätkä ole kovinkaan kiinnostuneita muiden tarjonnasta. Näin väitti artikkeli aamun lehdessä ja kehotti esimerkiksi länsi-sveitsiläisiä piipahtamaan Kronbergillä, jolla on kuulemma “huimasti annettavaa”, vaikka onkin Alppien joukossa nysä, vain 1663 metriä. Ranskankielisen alueen väki tuskin avaa saksankielistä Tages-Anzeigeria tai ottaa kehotuksesta vaarin. Mutta sen sijaan me, suomen- ja espanjankieliset, pakkasimme kamat ja lähdimme oitis tutkimaan Kronbergin rinteitä.

Takana oli vaellusväsymystä, joten pieni lenkki jossain huipun tuntumassa, lounaalla ja auringolla terästettynä, kuulosti täydelliseltä. Samoin “Kraftweg”, voimauttava lenkki nyppylän ympäri. Paikallinen vaeltajia opastava tyyppi lähetti meidät matkaan kylttien osoittaman suunnan sijaan vastapäivään. Normaalin kierroksen alussa on “ainakin sata rappusta alaspäin”, meille sanottiin. Paikan kohdalla selvisi varoittelun todellinen sisältö: puisista askelmista ei ollut juuri mitään jäljellä, vain hiekkaa ja kiviä. Ja kyllä, pätkä oli huomattavasti parempi kulkea ylös- kuin alaspäin.

kronberg5

Jaakobin ts.Santiagon kappeli

kronberg7 hyvä polku sivusta

Tämä polku on vielä turvallisen leveä, eikä aivan reunalla.

kronberg1 bodensee

Bodenjärvi sinertää vasemmalla.

Matkalle osui myös Jaakon kappeli eli Jakobskapelle. Reitti on osa Sveitsin läpi kulkevaa Santiagon tietä, joka päätyy Espanjassa Santiago de Compostelaan. Kappelilta tie kapeni ja kulki horisontaalisti vuoren sivua. Jyrkänne ja laakso vetivät minua puoleensa kuin magneetti. Maasto oli matalaa, hiukkasen kumpuilevaa ja alavuutta riitti kauas, niin kauas, aina Bodenjärvelle ja Saksaan. Lintu minussa halusi levittää siivet. Maakrapu taas piti kiinni kasveista, kuin hengenhädässä. Siinä vaiheessa, kun polku oli enää kahden vaelluskengän levyinen ajattelin takaisinpäin kääntymistä. Toisaalta, tie olisi yhtä kapea sinnekin suuntaan. Jalkani sen sijaan eivät ajatelleet enää minkäänlaista liikettä. Tilanne oli kuin muulin kanssa. Kehotuksia sateli, eteenpäin, mars, yks, kaks, mutta mitään ei tapahtunut. Jalka ei ottanut nytkäystäkään astuakseen eteenpäin.Eikä taaksepäin. Puoliso totesi, että ehkä merenpinnankorkeus on saaressa syntyneelle sittenkin se oikea korkeus. 1500 metrissä syntynyt ei havainnut polussa ja mitään ongelmaa.

Kuvittelin, että polku on Mussalossa, meren rannassa ja siinä ne aallot liplattelevat vieressä. Helppo nakki, tästä näin askelletaan. Ei ynähdystäkään. Sitten rähisin jaloille hetken ja sain ne lopulta hitaasti liikkeelle. Laahauduin vinossa, ylärinteeseen tukeutuen, heinissä ja alppikukissa roikkuen. Lihasten hyytelömäinen tila alkoi palautua normaaliksi. Aiemmin olin kokenut saman kuvausreissulla teollisuuslaitoksen katolla. Tarkoitukseni oli ottaa artikkeliin kuvia antennissa roikkuvasta asentajasta, mutta muutama metri kertaa metri katolla siitä ei tullutkaan mitään. Jouduin istumaan keskelle kattoa ja kun lopulta sain jalat toimivaan kuntoon, kapusin yhä tutisevin koivin tikkaita alas.

Jyrkkä rinne ei haittaa, ei edes kilometrin pudotus, eivät kiviset ja huonokuntoiset polut. Tältä polulta puuttui henkinen tuki, samoin sieltä katolta. Vieressä nouseva vuori olisi vienyt aavalta pudotukselta kärjen. Tai alemmassa rinteessä nousevat pari puuta, kenties vähän kasvustoa, puskia tai nokkosetkin olisivat kelvanneet. Niillä olisi tyynnytetty jostain kumpuava saarelaisen paniikki korkeuksissa.

kronberg9 hörppy jacobsquellestä

Hörpin vettä Jakobin lähteestä raamatullisten säteiden keskellä.

Onneksi Jakob silloin aikoinaan Santiagossa heitti vaelluskeppinsä menemään. Legendan mukaan se tulla singahti Appenzelliin, tänne Kronbergin kylkeen ja sai aikaisiksi energisoivan lähteen. Sillä tämän polun keskellä todella tarvitsin voimaa. Ripulinkin uhalla join desikaupalla vettä. Epäilin hikoilleeni itseni pelkästä hermostuksesta nestehukan partaalle. Kapealla osalla ei nimittäin otettu repusta yhtään mitään, ei vesipulloa, eikä kameraa.

Siinä vettä maistellessani tajusin,  että joutuisin todennäköisesti kävelemään polun toistamiseen.Olimmehan Riikan kanssa päättäneet kulkea osissa Santiagon tien Sveitsin osuuden.Vesihuikan jälkeen tunsin oloni mainioksi. Mies sen sijaan alkoi nähdä siellä täällä sinisiä pieniä sammakoita.

This slideshow requires JavaScript.

kronberg16 liitäjiä taivaalla

Takaisin lähtöpisteessä, Kronbergin kuppilan terassila, tuoli tuntui hyvältä ja vakaalta istua. Käänsin katseeni vuoristoon ja dokumentoin siipensä levittäviä liitäjiä, mutten enää tuntenut tarvetta liittyä heidän joukkoonsa, vaan halusin keskittyä eteeristen tunnelmien sijaan realiteetteihin. Adrenaliinin ylituotanto nimittäin johtaa nälkään. Lieneekö sitä silmälläpitäen vai kohtalon oikku, mutta ruokalistalla ei ollut mitään kevyttä; kasvissyöjä saisi täällä tyytyä pieneen alkusalaattiin.

kronberg15 sapuska

Vuoristossa ei tunneta mitään läskittömiä fitnesspossuja.

Vuorelta laskeuduttuamme Jacobsbadin aseman vierestä löytyi nunnaluostari, Kaputzinerinnen Kloster (josta ottamani kuvat onnistuneesti kadotin). Kyltit veivät luostarin pieneen kauppaan, josta ostettiin tuliaisia, tummaa minttusuklaata ja valkosuklaata, jossa oli aronian marjoja, ja lisäksi pieni pullo mustaseljalikööriä. Nunnilla on bisnekset hallussa, sillä suklaista veloitettiin melkein kahdeksan frangia/100g. En oikeastaan tiedä miten nunnat suhtautuvat maallisiin nautintoihin, mutta ehkä tuo on hinta pienestä synnistä.

kronberg16 nunnilta eväitä

En resumen: En un sabado queríamos hacer una vuelta pequeña y comoda, un poco de sol, aire fresco y buen almuerzo. Así que fuimos a Appenzell, a Kronberg, una montaña de 1663 m. Caminamos la vuelta alrededor del pico, la vuelta de energía. Según la leyenda, Santiago tiró su bastón en Satiago de compostela y vino hasta aquí y en ese punto nació una fuente. Tomámos agua y me sentí refrescada. Mi compañero mantañero (que no vio ningún problema con el camino tan angosto, que era de dos zapatos de caminar, a la par de un guindo) en vez empezó a ver ranas azúles por todo lado. Yo sólo vi un camino, donde mis pies eran como burros, no querían tomar ni un paso. Tal vez el tiene razón: la mejor altura para mi, es en el nivel del mar.

Kurzgesagt: Kronberg sollten auch die Leute von Romandie besuchen, schrieb jemand in der Tagesszeitung. Wir, von Deutschschweiz, hatten den Berg auch nicht erlebt. Also, hinauf marschieren! Oder eigentlich: hinauf mit dem Seilbahn! Oben wollten wir den Kraftweg laufen. Etwas gemütliches für Samstag, frische Luft, Sonne, Mittagsessen…und schwer war es nicht, nur für mein Gehirn. Der Weg war teilweise so schmal wie zwei Wanderschuhen und meine Füsse meinten “Das war´s”. Ich konnte keinen Schritt nehmen. Nur ein paar Bäume neben dem Hang oder wenigstens einige Blümen hätten schon geholfen. Aber es war zu Steil und dann zu flach, bis Bodensee und nach Deutschland. Ich brauche Bergen neben mir um mich sicher zu fühlen, war meine Theorie. Zum Glück gab es Jacobsquelle auf dem Weg und mit dem Wasser haben wir uns erholt und konnten weiterlaufen. Ich – ziemlich ohne Probleme und er – na ja, er sah einige blaue Frösche ab und zu. Vielleicht hatte der Wasser mehr Kraft als wir hätten geglaubt.

 

 

 

 

 

 

 

%d bloggers like this: