
“Son una mie#da“, sanoi Aldo, kun laitoin uunituoreet vaellussauvani reppuun. Siis surkeat, tarpeettomat ja ennenkaikkea huonolaatuiset.
Olin kyllä eri mieltä, sillä tietenkin hankintaa edelsi laaja taustatutkimus. Valinnassa auttoi kuluttajaohjelman teleskooppisauvojen vertailu. Kaksi paria sai hylkäävän tuomion ja Komperdellin kaksi paria oli kärjessä. Osaa ole juuri nyt saatavilla ja kalleimmat hylkäsin välittömästi. Sillä hinta ei kuulemma tarkoita, että sauvat olisivat paremmat.


Kuinka nyt näin, kun olen aina ollut sitä mieltä, että sauvoja en tarvitse vasta kun joko joku paikka hajoaa tai olen muutoin hutera? Tämän kesän reissuista aika monella olisin hyötynyt jo yhdestäkin sauvasta. Se antaa varsinaisen lisätuen rinnalla henkistä apua, jota olen pariin otteeseen kaivannut. Niissä hetkissä, jolloin sivulla on satojen metrien pudotus, eikä heinän heinää kummallakaan puolella, josta tarrata edes pikkuisen.
Ja sitten ne nivelet. Hajonnut nilkka on alkanut ilmoitella itsestään rutinalla, joka kertoo myös jonkinlaisesta epävakaudesta kaikesta treenistä huolimatta. Ihan näin pätemättömänä tohtorina sanoisin, että polvikipu juontaa juurensa tuolta. Ja hälyttää, kun lihakset ovat jo muutenkin väsyneet, vuorelta alas kävellessä, isolta kiveltä alas astuessa. Ei siis polulla, joka viettää alas.



Tilasin sauvat torstaina ja ne tulivat perjantaina. Komperdellin explorer contour -kepeistä sain pulittaa noin satasen. Eivät ole halvimmat, eivätkä myöskään kalleimmat. Teleskoopin lukituksen pitäisi olla varminta sorttia ja ainakin se oli jäykkä. Sauvojen metallipäissä on tupit eli kärjen voi valita maaston mukaan.
Graubündenin Jufista nousin ensimmäiset noin 600 metriä ilman sauvoja. Ylöspäin mennessä en niitä kaipaa, pikemminkin olisivat häiriöksi. Lounasta syötiin pikkujärvellä ja siitä eteenpäin ajattelin kokeilla, että miltä tuntuisi yhden kanssa. Vähän epätasapainoiselta ja turhalta, mutta halusin kuitenkin treenata ennen seuraavaa kivikkonousua ja laskeutumista laaksoon.


Kivikossa tajusin, että sitä ennen sauvat pitäisi pistää pois. Hyppely huterilla kivillä ei kaipaa sauvojen laskeutumiskohdan etsimistä. Se hidastaa vauhtia, enkä näe hyötyä. Pikemminkin sauva saattaa jumittua jonnekin, lennän turvalleni ja uusi kallis vuoristolelu on säpäleinä.



Irtokivisessä ensimmäissä loivassa laskeutumisessa kahden sauvan kanssa noudatin kieli keskellä suuta -metodia. Piti katsoa ettei sauva lipsahda ja sama juttu jalan kanssa. Mielestäni etenin hitaammin kuin ilman, toisaalta meno oli varmempaa. Enkä hessuillut sauvojen kanssa siinä määrin, kuin vähän epäilin. En kompastellut niihin, enkä huitonut Aldoa.
Viimeiseltä järveltä laaksoon vievä rinne oli todellakin kivistä. Jos ylöspäin upposimme joka toisella askeleella vetiseen mutaan, täällä kombinaatio oli kiviä ja liruvaa vettä. Polku, purot ja muut vesistöt kulkivat yhtämatkaa lähes koko ajan. Kivikossa laitoin sauvat kainaloon.



Siksak-polku Jufin kylään takaisin oli aurinkoisella rinteellä kapeahko, mutta käveltävä. Juuri ennen putouksen ylittävää siltaa tuli kriittinen hetki. Hiekkapolku oli varmaankin veden mukana valunut pois ja jäljellä oli pudotuksen puolelle viettävä sileä kivipinta. Sivussa oli ruosteinen vaijeri, josta pidin kiinni, mutta epäilen ettei se ollut kovinkaan jykevästi kiinni missään. Sivulla oli ollut samanlainen, mutta siitä oli jäljellä rippeet.




Tästä eteenpäin oli vielä pari kohtaa, josta polku oli lipsahtanut alemmille niityille. Savoilla iskin tiukasti kiinni siihen mihin pystyin ja nilkat vinossa kömysin kohdan joten kuten.
Sauvoista siis oli apua. Toisaalta käyttöä pitää vähän opetella. Alas mennessä kapealla polulla toinen kannattaisi virittää lyhyemmäksi, koska sen junttasin aina polun viereen rinteeseen. Molemmat sauvat jalkojen vieressä polulla olisivat jo toimineet ansan lailla. Helppo kompastua, heittää lipat ja kieriä jonnekin Juffin hanhilan ja kanalan lähettyville.



Toinen johon myös piti kiinnittää huomiota oli rotkon puoleisen sauvan iskeminen maastoon. Heinätuppo ei kelpaa, sillä siinä saattaa olla höttöä ja sauvan hujahtaessa syvemmälle tai peräti läpi, menee patikka-pirkko perässä. Sekin on epätoivottu tilannekuva.
Aldo ei vieläkään vakuuttunut sauvoista, eikä todellakaan aio ottaa niitä itselleen käyttöön. Itse aion roudata tästä eteenpäin 450 g lisäpainon repussani. Ainakin siltä varalta, että hermot kaipaavat tukea korkeissa kohdissa.


En resumen: En los lagos Flüe probé mis nuevos bastones de senderismo. Ayudaron en la bajada y trajeron un poco apoyo en los lugares angostos en las alturas a la par del guindo. Y aunque Aldo lo dudaba, no son una m##da.
Kurzgesagt: In der Wanderung beim Flüeseen habe ich meine neue Wanderstöcke probiert. Eine grosse Hilfe beim bergablaufen und in den exponierten Stellen. Und gar nicht eine S###isse wie Aldo dachte.