Metsä oli muuttunut luistinradaksi, jota riitti koko jokivarren verran. Edellisestä liukastelusta ja pakon edessä vetäytymisestä reitiltä edellisviikolla oppineena olin ottanut mukaan juoksuun sopivat liukuesteet. Kumisissa osissa on metallikierrettä, joka tarraa jäähän, mutta joustaa hölkätessä. Luottamuksen syntymiseen meni silti hetki, sillä kun silmät näkevät jäätä, menevät lihakset jarrutusmoodiin.
Seuraavana päivänä olimme päätyneet sumun läpi Appenzellin ytimeen, Urnäschiin. Tiesin, ettei lunta juuri olisi, pakkasta kylläkin. Tottahan jäätä riitti – ja varsinkin ylämäkiin. Heti ensimmäisen nousun jälkeen tuli lyhyt jäinen osuus talon takana olevassa rinteessä. Talvivaelluskengätkin tuntuivat epävarmoilta ja oli pakko kaivaa repusta nastat.
Aldo porskutteli eteenpäin tavallisilla vaelluskengillään, eikä kuulemma ollut ongelmaa. Vasta kun asvalttipätkä muuttui jääradaksi, kokeili hän raskaansarjan vehkeitä, joilla todennäköisesti pysyy pystyssä kaikissa olosuhteissa. Ero oli huima. Jalka tarrasi kunnolla kiinni maastoon ja se helpotti matkantekoa huomattavasti, sillä mäki jyrkkeni jatkuvasti.
Berghaus Osteregg oli reitin ainut avoinna oleva kuppila. Ruohikon ympäröimä hiihtohissi oli kiinni, silti paikka alkoi täyttyä. Reippailijoita oli joka lähtöön ja auringossa ne nautiskelijat. Istumapaikkoja ei enää ollut sisällä eikä ulkona, mutta talon sivulta löytyi pöytä ja tuolitkin, jotka saimme tuoda terassille. Otin palan suklaakakkua kahvin kaveriksi ja voi miten herkullista se oli. Epäilen, ettei taikinassa juuri ollut muuta kuin pähkinäjauhoa ja suklaata. Ei liian makeaa, mutta juuri sopivasti suussasulavaa.
Kipusimme vielä loput muutama sata korkeusmetriä ja ylhäällä odotti yllätys; vihreä ruoho. Istahdimme kevääseen ja katselimme talvea vastakkaisella Säntisin vuorella samalla kun söimme voileivät.
Alaspäin tullessa oli vain muutama lyhyt jäinen pätkä ja kokeilin paria vaihtoehtoista tyyliä, istuen ja kiertäen. Hyttysiä lenteli siellä täällä ja Urnäschin kylällä oli siellä täällä kissoja nautiskelemassa auringosta. Niitä tuskin lumettomuus haittaa, mutta jos saa toivoa, niin pienikin lumimyräkkä kelpaisi. Kiitos.
Matkalla sumusta sumuun. Travelling from fog to fog. Urnäschin Urnäsch eli kylä ja joki. River Urnäsch in Urnesch village. Or is it town?Melko alussa piti vetää nastat alle. Spikes for the icy path. Raskaan sarjan liukuesteet, joilla pärjää jäisissä mäissä. Heavy spikes for icy hills. Törkeän hyvää suklaakakkua. Disgustingly delicious chocolate cake.Viimeinen kipuaminen. Last climbing.Tyytyväisinä evästauon jälkeen. Happy after sandwiches.SäntisUrnäsch Dorfstrasse
En resumen: A veces el invierno se ve así. Poca nieve, mucho hielo.
Kurzgesagt: Manchmal sieht der Winter so aus. Wenig Schnee, viel Eis.
On ollut todella tahmea aloitus kevään retkille vuoristossa, koska vettä on tullut aikalailla putkeen jo viikkoja. Liukkaille rinteille ei todellakaan tee mieli ja isot määrät vettä sulavan lumen päälle on yksi riski lisää. Joka tapauksessa olen katsellut kuvia menneiltä patikoilta ja tein listaa paikoista, jonne voi lähteä vaikka korkeus hirvittäisi.
Jos huimaa tasaisellakin, miettisin kyllä tarkkaan minne menen. Se taas kuinka paljon retkiä rajoittaa korkeanpaikanpelko, on toinen juttu. Sitä on monen tasoista, mutta kun olet jo päässyt vuoristoon asti, ei reissua tarvitse viettää alppimökin alimmalla parvekkeella. Reittejä on joka lähtöön.
1.Männlichen-Kleine Scheidegg
Ei jyrkännettä, ei rotkoa, sen sijaan Jungfraujochin alueen muhkeat lumihuiput ympärillä. Reitti on merkitty alppipatikkapoluksi, mutta helppokulkuinen. Jos kuplahissi kauhistuttaa, voi reissun tehdä myös aloittaen Kleine Scheideggista ja palaten samaan pisteeseen. Alas vuorelta pääsee junalla.
2.Mettmenalp-Leglerhütte
Alppimajalle vievä polku on leveä ja hyvä tallata. Lopussa on pieni nousu reunemmalla kivikossa, mutta tilaa on kiertää vähän sivustakin (tosin kesän alussa lumi voi määrätä reitin). Polkuja on useita, tämä on niistä se suorin.
3. Splügen-Surettaseen
Surettajärville on myös kaksi eri reittiä ja kannattaa valita se pidempi. (Suorempi siksakkaa seinämää ja on kapeampi) Tämäkään ei ole missään mielessä kevyt nousta, aikaa tarvitaan, samoin juomista ja evästä, mutta ylhäällä odottavat karut vuoristomaisemat alppijärven rannalla.
4.Sils Maria
Sils Maria on kylä Engadinissa ja Silserjärven ympäri kiertävä lenkki on merkitty helpoksi alppipatikaksi merkitty. Jos vuoristo jännittää kovasti, keltaisin kyltein merkityt polut ovat varmoja valintoja.
5.Arnisee-Gurtnellen
Alamäkeä posottava patikka Arniseen köysirata-asemalta Gurtnellen juna-asemalle vie rauhallisen alppiseudun, niittyjen ja kylien läpi. Tämä on jostain syystä keskitason alppipatikkareitti, mutta siis polut ja tiet leveitä, eikä matkalle osu yhtään kohtaa jyrkänteen reunalla.
6.Mutta jos nämäkin jännittävät?
Jos tekee mieli nousta korkeammalle, mutta et halua lähteä ominesi matkaan, mukaan voi ottaa patikkaoppaan. Esim. Sanna Laurén vie varmalla ja osaavalla otteella Urin kantonin vuorille ja tietää parhaat paikat, upeimmat seudut ja sopivimmat reitit. Mukana kulkevat usein myös hänen sympaattiset vuohensa.
7. Entä sen jälkeen?
Kun alkaa tuntua, että ehkä sittenkin vaativammalle reitille, lisävinkkejä löydät täältä.
En resúmen:El clima ha estádo tan mal, que apenas hemos ido una vez a los Alpes en esta primavera. Pero bueno, poquito a poco se supone mejorar. Si te da cosa subir al monte, aquí hay unas sugerencias, donde podés hacer caminatas tranquilo en lugares increibles.
Kurzgesagt:Höhenangst?Auf meiner Liste findest du einige Wanderwege in super schönen Orten, wo man nicht gerade am exponierten Stellen laufen muss.
Ikinä en ole kiivennyt minkään paikan korkeimmalle huipulle. Luulisin. Tai ehkä Kotkassa Haukkavuorelle, 72 metriä merenpinnan yläpuolella.
Zürichin korkeimmalle huipulle Schnebelhornillekaan ei ole tullut kavuttua, sillä onhan meillä kunnon Alppejakin tarjolla. Se on silti ollut patikkalistoillani jo pitkään, kevätkohteena, silloin kun korkeammalla on lunta, mutta vaelluskengät alkavat levottomina kaivata poluille.
Tästä se lähtee! Here we go!Mihin? Seuraa matoa. Were to? Follow the worm.Muita tielläliikkujia. Fellow creatures.
Korona ja lockdown tekivät tehtävänsä ja yhtäkkiä kaikki kotipihan ulkopuolinen vaikutti mahdollisuudelta seikkailuun. Patikointi on Sveitsissä ollut sallittua koko pandemian ajan, kunhan ei lähde kauas kotoa, läähätä kanssakulkijan niskaan ja välttää riskipaikkoja, ettei vie sairaaloiden kapasiteettia.
Siispä Schnebelhornille. Sortsit jalkaan, reppu selkään. Polku lähti Stegin asemalta itä-Sveitsissä. Muutama sata metriä katua ja käännyimme polulle, jyrkästi metsään, läpi niittyjen.
Painostavan kuuma sai hien pintaan välittömästi. Olin ottanut mukaan takinkin, saattaahan tulla viileä ja olin ihan väärässä. Johdin Aldoakin harhaan ja hän, tropiikin mies ja talvellakin kuumissaan, noitui jo autossa pitkiä housujaan. Sortsit oli onneksi mukana ja ne hän vaihtoi ne heti alkunousun jälkeen, yleisönä kaksi nuorehkoa lehmää, jotka äännähtelivät kannustavasti.
Olin laittanut reitin Suunnon urheilukelloon ja onneksi, sillä sanallinen ohjeistus ja viitat eivät olleet yksiselitteisiä. Vuorella risteilee muutenkin useita polkuja ja tämä oli vain yksi suositus. Yritin laittaa kello paussille siksi aikaa, kun Aldo vaihtoi varustustaan, mutta mitään ei tapahtunut. Kotona huomasin, että kello ei ollut tallentanut matkaa tämän pysähdyksen jälkeen. Hiukan harmitti, sillä olisin halunnut reitin kartalle. Ehkä seuraavalla kerralla muistan laittaa päälle automaattisen paussitoiminnon.
Turvaväli. Keeping distance.Tämä olisi voinut olla Costa Ricasta. Väli-Amerikan Sveitsistä. Somehow this could be from Costa Rica, known as Switzerland of Central America.Jalka nousee kepeästi. Going up, up, up…
Kellosta viis, ilma oli upea, mäkeä riitti, väkeä taas ei. Rinteiltä näkyy aina Bodenjärvelle ja Alpeille, myös Itävallan lähimmille huipuille asti. Ilmassa oli tänään jotain huttua; vuoret kumottivat silti horisontissa.
Mitä ylemmäs nousimme, sitä enemmän oli edessä porukkaa ja myös takana. Välit pysyivät hyvinä, jossain vaiheessa vastaan tuli jokunen patikoitsija. Meidät ohitti myös pari maastopyöräilijää, aikamoisia tyyppejä. Reitti ei ole vaikea, mutta keuhkot ja lihakset saavat kyytiä jalankin, puhumattakaan että pyörällä. Yli puolivälin jälkeen maasto alkoi olla niin kivistä ja jyrkkää, että edessä oleva pyöräilijä antoi periksi, nosti pyörän selkään ja nousi loppumatkan menopeliään kantaen.
Zürichistä, myös Zürichin kantonista, tulee mieleen kaupunkiseutu, tiheys, mutta myös pellot ja risteilevät tiet. Tämä polveileva maasto oli rehevää ja maaseutumaista. Vuorella olimme uudelleen alkukeväässä; kotona jo ohi mennyt hedelmäpuiden kukinta oli täällä vielä vauhdissa. Toisaalta oli myös kuin Suomen kesä, maastossa kukki kieloja ja käki kukkui lähes koko matkan.
Poistuttiin reitiltä ja kiivettiin tällekin ristille. Left the main path to hike up to this hill too.Niin kaunista! So beautiful!Menee se pyörä selässäkin. Some ride a bike, some carrie.
Kukkulan huipulla, 1292 metrissä, tuuli ja parveili väkeä. Kylttien vieressä oli risti ja siinä pieni kaappi, jonka huomasin vasta kuvasta. Kaapista löytyy kirja, jonne huipun saavuttanut voi laittaa puumerkkinsä.
Väkeä lojui pitkin poikin niittymäisessä rinteessä lepäilemässä. Toisella puolen vuorta on kaksi ravintolaa, koronan vuoksi vielä kiinni, joten eväät oli tuotava itse. Nuotiopaikoilla räiskyi tulet ja puhe sorisi.
Kaukana siintää Bodenjärvi. Luulisin. From here you can see Lake of Constance. I think.Huipulla! 1292 m Schnebelhorn. On the top of Schnebelhorn, 1292 m.
Kuten kuvasta näkyy, olin tietenkin mätsännyt kynsilakan värin kuppiin. Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin myös juomapullon korkkiin sekä repun sisällä olevaan lenksuun.
Vinolla kedolla oli hyvä makailla, liiankin hyvä. Alpit siinsivät, ihmiset vertailivat jalkojensa vapina-astetta, nuotion käry yskitti ja jalalleni laskeutui kärpänen.
Snäkkiä esille ja heti. Looking for a snack.Nypy oikealla on vuoren huippu. On the right hand side the peak.Mätsäävät värit. Nailpolish and cup – almost the same color, naturally.Levällään kuin Jokisen eväät. Never gonna get up. Siel ne pilkottaa. Alpit. There they are, the Alps.Polku lähtee alas vasemmalla grillaavien ja oikealla istuvien välistä. The path goes down between the guys barbecueing on the left and the other groups sitting on the right hand side.
Alastulo oli jyrkän, kivisen ja huteranilkkaiselle koordinaatiivisesti haastavan alkupätkän jälkeen helppoa astella. Jossain vaiheessa loppui vesi, siis jälleen näitä vuoden ensimmäisten patikoiden ongelmia. Sitä pitää olla liikaa, vaikka Sveitsissä on pitkin poikin juomapisteitä. Loppuvaiheessa löysimme aivan uuden lähteen, kutsuvasti virtaavine vesineen, mutta varustettuna “Ei juomavettä”-kyltillä.
Tällä puolen Schnebelhornia oli maataloja, kanoja, vuohia, lampaita ja jotain todella outoja otuksia. Olisi pitänyt olla kiikarit, jotta olisi nähty tarkemmin, mutta nämä näyttivät pieniltä sarvipäisiltä laihoilta lehmän ja vuohen välimuodoilta, joilla oli hevosen häntä. Siis mitä häh?
Juomatilanne ratkesi, kun olimme jo takaisin Stegissä. Maauimala oli saanut avata kioskinsa ja porttinsa, vaikkei uimaan päässytkään. Ostettiin vettä ja myyjä esitteli innokkaasti “tosi hyviä mantelisarvia” ja muita myytäviä. Ruohikolle olisi voinut jäädä istuskelemaan, toisin Zürichin kaupungin alueella, mutta “saatte tietysti jatkaa matkaakin”, totesi kioskin mies. Ystävällisiä nämä stegiläiset.
Steg-Schnebelhorn-Tierhag-Sennhütte-Steg
17 km, 5 h 30, n.700 m ylös, n. 700 m alas
Niin kesäistä. Summerly feeling.Muhkea kana tervehtii meitä. A big boy. Or actually a girl.Herttaisia, nuoria yksilöitä. So cute, young ones.Niin kirkas kullero, ettei kamera pysty tarkentamaan. So bright color, that the camera can´t focus.
En resumen: En Suiza, pandemia o no, ir de excurciones en la naturaleza está permitido, mientras uno no se va lejos de casa o a lugares de riesgo. Por eso subimos al punto más alto del cantón Zurich, Schnebelhorn, 1292 m.
Kurzgesagt: Zum Glück darf man jetzt wenigstens wandern. Der perfekte Moment den höchsten Berg kanton Zürichs, Schnebelhorn, zu erobern.
Pala Suklaata 