Välillä sitä joutuu paikkoihin, mihin ei ikinä tulisi varta vasten mentyä. Tai oikeastaan tässä tapauksessa mentiin tähän saksalaiseen pikkukaupunkiin juuri varta vasten. Jälkikasvu tarvitsi kyydin keskiaikafestivaaleille. Minulle sen sijaan tuskin olisi koskaan tullut tarvetta päätyä Aachiin.

Google antaa tulokseksi kolme Aachia, eikä kukaan oikein tiennyt mihin niistä pitäisi ajaa. Läntiseen, jonnekin Itävallan suuntaan; pohjoiseen Luxemburgin paikkeille vai Bodenjärven länsipuolelle. Veikattiin viimeistä, sitä pienintä ja mitättömintä, juuri sitä joka oli gps:llä hankalinta paikantaa ja kartassakin muurahaisen munan kokoinen. Puolitoista tuntia autossa, ensin pieni pätkä Sveitsiä, sitten neljä voisarvea ja tankillinen bensaa ja loppukiri pitkin saksalaista autobaanaa.

Silmäilin kaupunkia kahvilaa ajatellen ja ajatuksen loppuvaiheessa olimme jo keskustan ulkopuolella. Yksi nuhjuinen Gasthaus oli ohitettu ja sekin näytti suljetulta. Kahvipaikka vessalla alkoi siinä vaiheessa tuntua päivän tärkeimmältä päämäärältä, mutta sen sijaan löydettiin Saksan suurin luonnonlähde, Aachquelle.

Tuijotin sillalla alla pulpahtelevaan veteen. Käsittämätöntä, että maan uumenista riittää 8500 litraa vettä sekunnissa. Ja koko ajan, aina vain lisää. Päivästä päivään, vuodesta vuoteen. Paikasta lähti patikkapolkuja rinnettä ylös; sinne katosi reppuselkäisiä reippailijoita.Viitan mukaan vanhaankaupunkiin olisi 1.8 km. Siis täällä oli vanhakaupunki! Se, jos joku, kuulosti pieneltä mukavalta kahvilalta, posliinikupeilta ja kakkusilta.

Pienen polun myötä löytyi kukkulan laki ja sieltä näkymä vanhahtavaan kaupunkiin toisella nyppylällä. Mutta ei polkua siihen suuntaan. Joten palasimme takaisin lähteelle, padolle, puusillan yli, ohi hanhien, hiekassa kylpevien kanojen ja kukkojen, jotka olivat niin sulat sekaisin, ettei niitä erottanut toisistaan.

Vanhaan kaupunkiin veikin oikea asfalttitie. Kaariholven paikkeilla olin optimistinen ja hiukan ehkä ihastuksissani, olihan tämä kaunista ja kaupungit muurien sisällä viehättäviä. Kaupungin määritelmä vain oli hieman hukassa. Ehkä ymmärrän sen toisin kuin näillä seutuvilla tavataan ajatella. Sillä täältä ei löytynyt muuta kuin aukio, kirkko, kaupungintalo, jossa Goethe oli vieraillut, merkittävä paikka siis. Ja asuintaloja plus asukkaita, jotka katselivat meitä hiukan kummissaan kastellessaan kukkia ja raahatessaan matkalaukkuja autosta kotiovelle. Enää ei etsitty kahvilaa, vaan etupäässä vessaa. Jota sitäkään ei täällä ollut tarjolla.

Siispä jälleen mäkeä alas, ohi hanhien, kanakukkojen, sillan yli ja voi riemastus, lähteellä oli avannut ovensa terassikahvila. Tylyä palvelua tasoitti siisti vessa ja lasivitriinin kakkutarjonta. Valtava pala marjajuustokakkua sekä mokkakakkua sekä kaksi kahvia lämmittivät zürichiläisen sydäntä. Sveitsissä näillä roposilla irtoaisi kaksi kahvia ja kenties pala suklaata.

En resúmen: en Alemania hay tres lugares, que se llaman Aach y nunca he pensado viajar a ningúno de esos. Pero en un sábado, estaba en la más pequeña ciudad de Aach. Descubri que tiene una ciudad vieja, donde no hay ni una cafetería. Tampoco restaurantes y ni una tienda. Pero afuera del casco viejo, tiene una fuente natural más grande de Alemania. Y en la rivera una cafeteria en la terraza, donde vale la pena de ir solo por los quques.

Kurzgesagt: in Deutschland gibt es wenigstens 3 Städte die Aach heissen. Egentlich hatte ich nie den Plan nach einer Aach zu reisen. Aber am einen Samstag war ich da, in der Kleinstadt Aach. Es gibt eine Altstadt, die keine Cafés hat. Auch kein Restaurante oder Laden. Aber unterhalb die grösste Naturquelle Deutschlands. Und gerade da ein Café mit feinen Kuchen – riesen Stücken und Auswahl gleich enorm.