Pala suklaata palaa juurilleen: suklaaseen. Suuri suklaavertailu natsaa hyvin joulun kanssa, ajattelin. Ja pääsen suklaaostoksille! Heti ensimmäisen session jälkeen tajusin tehtävän mahdottomuuden: usean konvehdin nauttiminen suhteellisen nopeassa tahdissa aiheuttaa ällötyksen. Siksi alkuperäinen idea kolmen eri suklaavalmistajan herkkujen vertailusta typistyi yhteen.
Marssin suoraapäätä täysin subjektiivisesti valittuun, omaan lempisuklaaliikkeeseeni, Läderachiin Zürichin Bellevuella. Hintataso on korkeampi kuin supermarketissa, mutta piirun verran matalampi kuin toisella puolen aukiota Sprünglillä. Konvehdin hinnaksi tuli jotakuinkin 1,30 Sveitsin frangia (n. 1,2 e).
Heti kun kotona availin pussukkaa, tuli selväksi, että suklaavertailun amatööri oli liikkeellä. Valitsin konvehdit tiskistä, enkä pistänyt muistiin, mitä kussakin on sisällä.
Liikkeen myyjä vakuutti, ettei konvehdien ulkonäkö kärsi matkalla pussissa. Pinnat kolhiutuivat kuitenkin jonkin verran ja kookossuklaasta varisi koristeita. Mitään traagista ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka jossain vaiheessa taisin nojata bussiissa kassiini kyynärpäällä. Konvehdit olisi yhä voinut laittaa kahvipöydän koristeeksi.
Toinen amatöörin virhe oli kirjoittaa arviot lippusille, joita tässä otsa rypyssä ja eri kulmista papereita käännellen yritän tulkita.
Kahden hengen vertailuryhmä (nimettäköön heidät Jäsen A:ksi ja Jäsen B:ksi) toteaa suklaista ensivaikutelman perusteella seuraavaa: alkoholittomat joulusuklaat ovat pääasiassa tähtiä, mikä on tylsää. Pussukkaan löytää tiensä yksi poikkeus: kuusella koristeltu soikio. Jäsen A:sta suklaat näyttävät hieman mielikuvituksettomilta, mutta kookoskoristeinen kutsuu maistamaan ja printtikuvioiset juhlistavat asetelmaa, samoin kultahippuset maitosuklaisen päällä. Jäsen B:stä viimeksi mainittu näyttää standardisuklaalta, eikä hän myöskään vakuutu printtikoristeiden teollisesta ilmeestä.
Pisteitä annetaan 1-10:n ja aloitamme silmään pistävimmästä tummasta printtikoristeisesta, jota Jäsen B epäilee mauttomimmaksi. Yllättäin se osoittautuu niin hyväksi, että saattaa voittaa koko kisan. Sisällä on jotain rapisevaa, maku hyvin pähkinäinen (13 pistettä).
Kahdeksasta neljä on täysin mielenkiinnottomia. Valkosuklainen printtisuklaa vaatimaton (9p). Ruskea printti myös, maitosuklaa ja paahdetun karamellin maku eivät jostain syystä toimi (8p). Valkosuklaisessa raidoitetussa on sisällä marsipaania, joten odotimme sen pääsevän myös voittajakategoriaan, mutta yllättäin valkosuklaa ei sovi yhtään marsipaanin vahvaan makuun. Erittäin makea (9 p.). Kultahipuilla koristeltu suklaa jää jumbosijalle, todellinen pettymys, maistuu kummalliselle, liikaa joulua, ehkä anista ja inkivääriä (9 p.).
Tässä vaiheessa olo on jo sitä luokkaa, että mieleen tulee kannullinen vettä tai vaihtoehtoisesti kahvia. Mietimme, pitäisikö pitää tauko ja syödä pari suolakurkkua, huuhdella suu ja jatkaa kisaa. Olisi ehkä pitänyt noudattaa viininmaistelun kaavaa, pureskella konvehti, makustella – ja sylkäistä pois. Mutta kuka hullu niin tekee?
Vertailuväsymys poistuu, kun maistamme raidoitettua maitosuklaista tähteä. Se saa Jäsen A:n haltioitumaan; sisällä on löysää karamellia. Yhdistelmä on hyvä, ylempi kerros konvehtia tasapainottaa alla olevaa makeaa karamellikerrosta (17 p). Myös standardisuklaaksi jo alussa luokiteltu kuusikoristeinen tumma konvehti yllättää, se on yksi parhaista. Jäsen A nauttisi tällaisen mielellään espresson kera. Ja Jäsen B rakastaa nugaata, joten edes koristeena oleva valkosuklaa ei tuhonnut makuelämystä (16 p.).
Ja voittajakonvehti on – rummutusta ja jännitystä – : tumma kookossuklaa. Jäsen A:n mielestä se on aivan eri sarjaa kuin muut, todella hyvää ja Jäsen B:n mukaan kevyempi, tasapainoinen, rauhoittava ja levollinen maultaan. Pisteitä kertyi lähes täydet: 19.

Voittaja keskellä: tumma kookoskonvehti
En resúmen: Hicimos una comparación de los chocolates de navidad de Läderach. Queríamos comparar de diferentes productores, pero resulta, que después de una sesión decidimos, que ya basta. No se puede o al menos en el medio hay que comer papitas o pepinos agrios o lavar los dientes para poder con tanto dulce. En general se ven deliciosas, pero un poco sin imaginación. Lo que está decorada con oro es una decepción: sabe demasiado a algo navideño, que no podemos identificar – tal vez anís o gengibre. Nuestro favorito es el chocolate oscuro con coco: es más liviano del sabor, fresquito y balanceada.
Kurzgesagt: Wir wollten Pralinen von verschieden Herstellern degustieren, aber anscheinend zu viel Süsses ist nur zu viel. Deswegen hatten wir nur Weihnachtsschokoladen von Läderach, mein Favorit in Zürich. Die meisten weihnächtliche Pralinen ohne Alkohol waren Sternen, das uns ein bisschen langweilig scheint. Von Geschmack her auch. Die Praline mit Gold war eine Enttäuschung – zu viel Weihnachtsgeschmack, vielleicht Anis oder Ingwer, aber sowieso komisch. Aber die mit dunkle Schokolade und Kokosnussraspel war wunderbar, eine perfekte Kombination, leicht und gleichzeitig cremig. So eine würde ich gerne mit einen Espresso geniessen.
Dios mio,kamala suklaahimo tuli nyt tästä postauksesta…(yritän olla syömättä makeaa;D)
LikeLiked by 1 person
Huomaan, että tästä on syntynyt ketjureaktio…herkkuhimo on tarttuvaa sorttia. Ja jo kaksi on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi seuraaviin konvehtimaistajaisiin 🙂
LikeLike