Edon pienessä saaressa ja vielä pienemmällä perheen mummon, abuelan, hiekkaluodolla, jota koristivat kookospalmut, tajusin olevani paratiisissa. Ei tarvinnut uida väljemmille vesille etsimään koralleja ja värikkäitä kaloja. Riitti, että pisti pään rannassa veteen ja katseli.

Tiedättehän ne muovilauttakuvat, jotka jokin aika sitten ilmestyivät ruuduillemme? Ne ovat juuri tuolta, Keski-Amerikan Hondurasin edustalta, Roatanin saaren lähettyviltä. Siinä välissä kun minusta tuli aikuinen ja lapseni kasvoi samaan ikään kuin minä olin silloin uidessani kirkkaudessa, meri täyttyi roskasta.

Nykyisessä kotikunnassani alettiin kerätä kaiken muun kierrätyksen lisäksi myös muovit omaan säkkiin ja kauhistuimme sitä määrää. Luulin, että noin puolet olisi muovia, mutta sitä onkin suurin osa. Sadan litran säkki täyttyy alta aika yksikön, vaikka valitsen kaupasta sen pahvirasian muovisen sijaan.

Torilla hinnat ovat korkeammat kuin kaupassa, tosin tuotteet parempia – ja muovittomia. Mutta mitä tehdä salaattikerälle jääkaapissa, ettei se ole seuraavana päivänä lounaalla nahkea leprake? Osa vihanneksista säilyy kaupassa nykyisin ostettavissa olevissa kestopusseissa, sipulin puolikkaat ja muut jämät laitan vanhoihin muovipurkkeihin, jotka varmaankin kestävät loppuikäni. Uudet ovat lasista.

Kelmuriippuvaisuus on toinen ongelma. Siihen löysin avun Foifista, Zürichin ensimmäisestä Zero waste -kaupasta. Suuren mehiläisvahaliinan suolaiselta hinnalta, 15 Fr, suljin silmäni ja ajattelin niitä muovilauttoja. Liina tuntuu kovalta käsissä, mutta kehon lämmön avulla se muovautuu salaattikulhon ympärille ja suojaa sisältöä.

Kiertelin Foifissa hurmaantuneesti hymyillen, enkä ollut ainut. Täällä ollaan lähempänä aitoa tuotetta; tunnelma on kuin vanhanajan kaupassa. Pastat, pavut, jyvät, karkit, pesuaineet, kaikki voit ostaa suoraan purkkiin. Jos omaa ei ole mukana, hyllystä löytyy kaikkia kokoja. Suomalaiselle on ruista, costaricalaiselle musta- ja kidenypapuja, tyttärelle pastaa. Janoiselle patenttikorkilla varustettuja pulloja, joiden materiaalin nimen ehdin jo unohtaa, mutta se on kevyempää ja ohuempaa kuin tavallinen lasi. Ja myös metallipillejä, puuvartisia hammasharjoja, ekologisia pesuaineita.

Putiikissa tykätään myös lähituotteista, jotka tuodaan myyntiin pyörällä, jos mahdollista. Vihannesnurkkauksessa on myös “rumia vihanneksia”, joiden hinta määrittyy omantunnon mukaan.

Ettei meininki olisi liian hyveellistä, on tarjolla myös hanasta -lasipullosta- omaa olutta, giniä ja viinä. Näin myös voileipiä sekä hapantaikinaan tehtyjä ruisleipiä. Pienessä kiireessä tehty visiitti oli aivan liian lyhyt; tänne on tultava kauppalapun kera ja kaverin kanssa kahville, oleilemaan, tutkimaan. Sillä kauppa on myös kahvila. Zürichin alueen suomalaisen designin ystäville se on myös kätevässä paikassa; samalla voi käydä katsomassa viereisen Helsinki designin ikkunat. Tai ehkä piipahtaa sisäänkin.

En resumen: Yo nadé hace años cerca de Roatán en aguas claras como el cristal, donde ahora flota la alfombra de plástico. Para tratar de reducir la cantidad de plastico que usamos hoy en día es un reto, pero en eso nos ayudan las tiendas de Zero waste. En Foifi en Zurich es como regresar en las tiendas antiguas; todo se puede comprar en frascos – sin plástico.

Kurzgesagt: Vor vielen Jahren habe ich in der Karibik im Kristalklaren Wasser Korallen und farbige Fische gesehen, dort, bei der Insel Roatán (Honduras), wo jetzt einen Teppich aus Plastik schwebt. Weniger Plastik zu benutzen ist eine Herausvorderung, aber machbar. Da hilft z.B. Zero Waste Läden, wie Foifi in Zürich. Da kann man eine Dose direkt ausfüllen, mit Bohnen, Getreide, Schoggi, Putzmittel etc. Und auch einen Kafi mit lokalem Gebäck und eine Atmosphäre von einem Laden von vergangenen Jahren mit modernen Twist geniessen.