Advertisements

Suomalainen Sveitsissä: Helena Väisänen

Ulkona auringossa, siinä valkoisena hohtavan Zürichin oopperatalon lähettyvillä siemailemme kuplivaa ja keskustelemme Sveitsissä elämisestä. Niin ajattelimme Helenan kanssa. Mutta sää kylmeni, kiireet tulivat väliin. Helenakin lähti kirjakiertueelleen Suomeen ja niin siinä kävi, että homma oli hoidettava sähköpostitse. Onneksi sitä ennen ehdimme rupatella Winterthurissa Jaakko Melentjeffin kirjatilaisuudessa. Hukkuneet oli juuri ilmestynyt sveitsiläisen pienkustantamon Antium Verlagin kääntämänä saksaksi ja Helena juonsi tilaisuuden. Pian tämän jälkeen saimme kuulla, että myös Helenan uunituore kirja Kuoleman tuoksu ilmestyy käännöksenä sveitsiläisille kirjamarkkinoille.

-Mistä lähtien olet asunut Sveitsissä?

  • Muutin Suomesta v. 1994 ensin Saksaan. Siellä asuin ja työskentelin fysioterapeuttina puoli vuotta. Lapsuudenystäväni lähetteli minulle työpaikkailmoituksia Sveitsistä ja niinpä aika pian vaihdoinkin. Katselin karttaa ja minusta Altdorf näytti olevan lähellä Zürichiä, niin hain sinne ja pääsinkin. Olin tuolloin tottunut pitkiin matkoihin, joten vaikkei Altdorf ja Zürich ihan kyljikkäin olekaan, huomasin vasta myöhemmin miten pitkä tuo matka on.

-Miksi Sveitsi?

  • Kun valmistuin fysioterapeutiksi, haaveilin kahden vuoden ulkomaan oleskelusta. Vaihtoehtoina olivat Saksa, Sveitsi ja Englanti. Sain paikan Saksasta. Sveitsi on kaunis ja pieni maa. Se veti puoleensa. Vuoret tekevät maasta upean. Ihan ensimmäinen vaellukseni Sveitsissä tein kahden suomalaisnaisen kanssa Grindelwaldissa. Sen jälkeen oli selvää, että tahdon tänne.

helena vaeltaa 2 p

-Onko Sveitsi päätepiste vai onko joku muu maa mielessäsi, kenties Suomi?

  • Mieheni ei osaa suomea, joten emme ainakaan ihan kokonaan muta Suomeen. Välillä haaveilemme talosta Espanjassa, mökkielämästä. Ja aina vain toteamme, että asunpaikkamme on kaunis. Vierailemme kumpikin Suomessa lähes vuosittain. Minä käyn ainakin kerran vuodessa, monesti useamminkin.

-Minkälaiset ovat arkikuviosi?

  • Arkikuviot sisältävät liikkumista, työskentelyä kraniosakraali- ja fysioterapiassa. Toimin yksityisyrittäjänä. Näiden lisäksi kirjoitan intensiivisesti.

helena winti 1 p (2)

-Minkälaisena koet suomalaisen osan Sveitsissä?

  • Suomalaisia arvostetaan edelleen Sveitsissä. Aiemmin maailmansotien jälkeen suomalaisten sisukkuus ja pienen valtion taistelut nähtiin sankaritekoina. Nykyisin tuo kuva lienee jo haihtumassa. Mutta suomalainen koulusysteemi ja eksoottisuutemme on arvossa. Oma asemani lienee riippuvainen itsestä. En usko, että kovinkaan moni ajattelee minua suomalaisena. Tosin sveitsiläisiä kiinnostaa suomalainen politiikka.

helena talvisella vuorella p

-Kolmen kärki Sveitsistö?

  • Kolmen kärki: Vuoret, vaellusreitit ja luonto 😉. Tai sitten: Luonto, joukkoliikenne ja riippumattomuus.

-Kaipaatko jotain Suomesta?

  • Oltermanni pääsi taas loppumaan. Sitä toki läheisiä ihmisiä kaipaan myös.

 

 

Kuvat vuorilta Helenan omasta albumista.

Sarjan edellisissä osissa esiteltiin: Riika Östberg, Marika Rosenius ja Laura Missuray

En resumen: Hace algunas decadas de Finlandia salió una fisioterapeuta – ahora vive en Suiza y es además escritora de novelas policíacas.

Kurzgesagt: Vor einigen Jahrzehnten ist eine finnische Physiotherapeutin von ihrer Heimat ausgewandert. Jetzt wohnt sie in der Schweiz und ist Schriftstellerin geworden.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: