Saharapölyssä kevään läpi talveen ja takaisin

Saharapölyssä kevään läpi talveen ja takaisin

Herään kelmeään valoon. Tältä siis tuntuisi, jos olisi digilasit ja elämää katselisi filtterin läpi, ajattelen. Ollaan lähdössä pyöräilemään, koska pihalla kukkii lumikellot ja kevätesikot ja ikkunan aukaistessa peipponen virittelee lauluaan. Hetken mietin, että onko tuota hyvä hengittää. Sitten näen vielä oranssimpia kuvia Alpeilta ja totean, ettei tämä nyt niin paha ole. Ja jos on, niin palataan takaisin.

Tänään meidän piti olla vuorilla lumessa ja auringossa. Olin kytännyt viikon ainutta säältään säällistä päivää, mutta föhn-myrsky, yhtäällä suljetut, toisaalla liukkaat polut pistivät muuttamaan suunnitelmaa. Koska olen retkiasenteella, haluan tälle pyörälenkille eväät mukaan. Ulkolounas siis.

Lumikellot kertovat, että nyt on kevät.
These are telling us, that the Spring is here.

Ensimmäisillä polkaisuilla mäessä kintut antavat ymmärtää, että edellisestä kerrasta on aikaa. Se taisi olla marraskuussa, jonka jälkeen oli turhan vilakkaa ja myöhemmin lumista lähteä näille kukkuloille.

Ensimmisillä tiukoilla polkaisuilla muistan, että jotain on tapahtunut. Väri varpaiden lähellä on vielä tumman sinertävä, muualla jalkaterässä jo haalistumassa. Alkuviikosta treenasin, miltä tuntuu, kun kieräyttää sängyltä viiden kilon painon jalkaterälle.

Mutta sävystä toiseen; tänään ajamme oranssin, Sahara-pölyisen kevään läpi. Metsässä on vielä muutama runko pitkin poikin ja vastaan tuleva vaari kehottaa meitä kääntymään ympäri. Ei kuulemma pääse pyörällä eteenpäin. Myöhemmin ihmettelemme, että missä se este oli. Rusautettiin pyörillä oksien yli. Meitähän ei mikään estä.

Lampaat ovat ulkona, mutta alpakoita, joita yleensä näillä main moikkailen, ei näy. Kiljahtelen, kun ohitan hyttyspilven. Tämä on niin kevättä.

Yksi jyrkimmistä kohdista. Lyhyt ja ihan mahdoton.
One of the steepest places on the way. Short and impossible.
Aurinko yrittää paistaa Sahara-hiekan läpi.
The sun trying to shine through the Sahara sand.
Tässä on enemmän valoa, mutta vuoret jäävät hiekkaverhon taa.
Here we have a bit more light, but the mountains stay behind the sand curtain.

Jään puhaltelemaan, kun kintuista ei irtoa voimaa päästä mäki ylös. Katselen aurinkoa, joka näyttää kuulta. Se yrittää paistaa sumean hiekan läpi. Meille luvattiin, että tänään saa laittaa aurinkolasit päähän. Epäilen sitä vahvasti. Jostain klopottelee hevonen kärryineen; se häviää metsään.

Puolisen kilometriä korkeammalla tulee vastaan pieni talvi. Keskellä tietä on valkea mutkitteleva viiru. Sivusta pääsee ohi. Kun tulemme kohtaan, joka on ajettu puista kaljuksi tuholaisten vuoksi ja jonne on istutettu kokonainen uusi metsä, joka on täysikasvuinen puolen vuosisadan päästä, olemme talvessa. Yritän vingerrellä pyörällä. Ei onnistu.

Työnnän selkä hiessä mäkeä ylös, ajan vähän ja edessä on puoleen sääreen lunta. Taas menee työntöhommiksi. Ollaan vuoren varjoisalla puolella, sen huomaa.

Kevät ei olekaan saapunut vielä tälle hakkuualueelle.
So, the Spring hasn´t arrived here.
Lumikin näyttää orassihtavalta. Täällä ollaan jo talvessa.
Even the snow looks orange. We´re back in winter.

Sama toistuu läikittäin. Toisesta suunnasta tulee paksuilla renkailla varustetuilla pyörillä muutama tyyppi. “Tää on hyvä treeni tasapainolle!” puuskuttaa nainen. Myöntelen, mutten kestä pystyssä omalla kulkuvälineelläni.

Ylhäällä kukkulalla on lumetonta, mutta tuulee. Silti, tämä on eväshetki. Solujen energiavarastot ovat, jos mahdollista, miinuksella. Nälkä ei ole. Olen sen verran poikki noususta ja lumen läpi jyräämisestä, hikoiltuani kaiken nesteen kehosta, että suurimpana on kahvin tarve.

Näkymä vuorille on hiukkasen rajoitettu.
The view to the mountains a bit limited.
Pala suklaata” goes outdoors.

Kypärä pois ja pipo päähän, huppu päälle, kaikki vetskarit kiinni. Kolme kuppia kahvia käynnistää lämmityksen, energiaksi täytetty pikkupatonki. “Pala suklaata goes outdoors!” julistan ja otan kuvan tryffelipallosta Aldon kahvisokeripurkin päällä. Olen selvästi jälleen voimissani.

Mukana on myös muutama konvehti. Syön niistä pari, mutta kummallista kyllä, en jaksa innostua niistä sen kummemmin.

Lounasnäkymät. Vähemmän oranssia.
So, this is the lunchview. Less oringe.
Totta kai pyörälenkillä on mukana konvehteja.
Of course one has to have some pralines on a cyclingtour.

Takasin ajaessa on pipo jätettävä kypärän alle, meno on yhtä alamäkeä ja viima melkoinen. Kohdassa, joka on rytyytystä muhkuraisella kivipolulla on yllättäin mutavirta. Epäilen lentäväni nurin viimeistään tässä. Puristan pyörää kuin viimeistä päivää ja jännitän jokaisen lihakseni. Tässä tulee treeni myös käsivarsille.

Suoraa on tällä tänään vajaan neljän, normaalisti kolmen tunnin reitillä vain kymmenisen minuuttia. Aina mennään joko ylös tai alas. Kun tie kohoaa hyvin loivasti hevostilan viertä, kramppaa sisempi reisilihas aivan hervottomasti. En pysty pitämään jalkaa suorana, enkä ihan koukussakaan. Heiluttelen ja sätkin. Juon lisää vettä. Se tuntuu auttavan.

Eikö näytäkin hurjan vihreältä?
Doesn´t it look really green here??
Törmättiin tähän iloiseen seurueeseen.
Supercute and happy group we met on the way.

Sitten meitä vastaan tulee onnellisen oloinen seurue. Pääponi vetää ihan pieniä kärryjä, jossa istuu kaksi tyttöä. Myöhemmin huomaan kolmannenkin, joka on vähän kyyryssä takana ja huolehtii sivussa kulkevasta kakkosponista. Kärryissä on mukana evästä, jotain pientä herkkua ja tytöillä on selvästi hauskaa. He ovat siis liikkeellä omatoimisesti, kruisailevat pitkin maaseutua ja höpöilevät keskenään.

Hymyilyttää, eikä kintutkaan kramppaa. Vasta kuin viimeisessä – ja voi elämän kevät miten pitkässä – mäessä. Tässä kohtaa tulee mieleen, että voisiko sitä nyt vaikka mennä kotiin lepäämään.

Miten vihreältä kaikki näyttää lumen jälkeen.
Amazed of the fresh grass after the snow.

En resumen: La vuelta al monte resultó ser más exigente que pensamos: había polvo de Sahara en los pulmones, sudámos todo el liquido del cuerpo, tuvimos que empujar las bicis en la nieve y casi nos congelamos arriba. Pero con un buen cafecito pudimos llegar hasta el final y vimos paisajes como nunca.

Kurzgesagt: Sahara-Staub, Schnee, Mücken, Pferde, Ponys – ein Velotour in Februar ist schon ein Erläbnis. Und positiv, würde ich sagen. Meine Beine sind wahrscheinlich nicht einverstanden.

4 responses

  1. Ompa ollut värikäs reissu. Joskus ihana on rankkaa. Iskä

    ke 10. helmik. 2021 klo 11.03 Pala Suklaata kirjoitti:

    > suklaasyomari posted: ” Herään kelmeään valoon. Tältä siis tuntuisi, jos > olisi digilasit ja elämää katselisi filtterin läpi, ajattelen. Ollaan > lähdössä pyöräilemään, koska pihalla kukkii lumikellot ja kevätesikot ja > ikkunan aukaistessa peipponen virittelee lauluaan. Hetken miet” >

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: