Paineita tasaamassa

Paineita tasaamassa

Heräsin aivan kaamean väsyneenä, jokaista lihasta juimi ja tuntui, että tänään jään tänne peiton alle huppuun ja katson läppäristä sarjoja. En varmaan ole ainut suomalainen, eurooppalainen, jonka unet ja verenpaineet on koholla.

Mutta se aurinko. Paiste oli niin kirkas, etten olisi voinut puhtain omintunnoin pysyä sisällä muhimassa raatelevassa tainnoksessa. Se toinen keino yrittää vältellä jatkuvia katastrofiajatuksia on uudella reitillä navigointi.

Koska väsy, ei liukas ja korkea tullut kysymykseen. Ripaus toivoa, kevättä, sitä lähdimme Aldon kanssa etsimään Teufenin kylän liepeiltä Appenzeller Ausserhodenista.

Kohtasimme

-Lukemattoman määrän Appenzellin maalaistaloja

-Vuoret usvan takana

-Ainakin 15 kissaa

-Lehmiä kolmen ryhmissä

-mustavariksia neljän ryhmissä

-erilaisia lampaita

-törkeän kylmän viiman

-kahvipaikan näkymällä ja perinteisellä appenzelliläisellä meiningillä: paikallista, itsetehtyä, lämmöllä ja koko perheelle. Hyvää kahvia ja maukasta kaakkua.

-leipomon puu-uunilla

-hauskoja appenzelliläisen Spitzhauben-rodun kanoja

-patikkasukkakaupan pöydällä

-Alfred Vogelin, luonnonlääketieteen pioneerin (ne auringonhattutipat!) yrttitilan

Ensimmäinen kissa oli niin valkoinen, ettei kamera kestänyt mukana.
The first cat was so white, that the camera got confused.
Sarah sponsoroi reitille Sveitsin lipun.
Sarah had sposored a Swiss flag on this road.
Asfalttia ylös, peltojen välissä, eikä ketään missään.
Asphalt road uphill, between the fields and nobody around.
Appenzelliläistä maaseutuarkkitehtuuria. Taustalla olisi vuoria. Jos näkyisi.
Appenzell countryside architecture. On the background there would be mountains. If there wasn´t the haze.

Tässä talosessa voisin asustella.
I could live in this house.
Tässä pitäisi mennä patikkapolku. Liukasta ja ylös. Slippery hikingpath uphill.
Shamaani mukana. With the shaman.
Sveitsissä ollaan ajasta tarkkoja.
In Switzerland we are very pedantic when it comes to the time.
Arrogantti lammas tuli tarkastamaan ohikulkijat. An arrogant sheep came to check the hikers.
Se siitä saa kun tarpoo peltojen poikki. This happens when you walk on the fields.
Itätuuli oli hyytävä ja maa jäässä, tässä luntakin. Lähes kierien mentiin kuitenkin alempi mutainen osuus niitystä.
The eastwind was freezing and the ground was frozen. But the slippery and muddy meadow was the part, where we almost rolled downhill.
Yritin huomaamatta ottaa appenzelliläiskuppilan rakennuksesta kuvaa.
Tried to take imperceptibly a picture of the coffeeplace.
Appenzelliläinen omenafladen.
Appenzell apple Fladen.
Huom. hanskakäsi kuuluu suomalaiselle, ei costaricalaiselle.
Notice: the hand with the glove belongs to a Finn, not to the Costarrican.
Olisi leipää ja muita herkkuja puu-uunista.
There´s bread and other goodies directly from a wood oven.
Tästä käydään leipomoon.
The door to the bakery.
Ja seuraava maatalo. Taustalla paikallisia kukkuloita. Next countryhouse and the local hills.
Patikkasukkia tarjolla.
A hikingsockshop on the table.
Valitse haluamasi ja maksa laatikkoon tai sovelluksella.
Choose the ones you want and pay to the box or with the app.
Alfred Vogel kehitteli kuuluisia yrttitroppejaan täällä Teufenissa.
It was here in Teufen, where Alfred Vogel was making his herbal remedys.
Teufen ja usvaiset vuoret. Teufen and the misty mountains.

En resumen: Estoy supercansada y tensa en esta situación de Europa, del mundo. En vez de quedarme abajo de la cobija viendo series me consentré en un nueva ruta en Appenzell. Y me topé con un montón de gatos, vacas, tranquilidad y un pedazo delicioso de queque.

Kurzgesagt: Bin super müde und gespannt und sicher so geht es euch auch in dieser Situation in Europa. Ich wollte eigentlich nur im Bett bleiben und Serien schauen, aber habe dann geschafft auf einen neuen Wanderweg in Appenzell mich zu konzentrieren. Und habe unterwegs mit wenigstens 15 Katzen, vielen Kühen, Ruhe und einen Stück feinen Apfelfladen getroffen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: