Kaikki tuli yllättäin. Ei talvi, mutta se, että lunta sataakin enemmän kuin ne luvatut kaksi senttiä ja myös joulukauden alku.
Tietokoneen ruudulle läpsähti viesti kello kolmen sankasta lumisateesta. Kaupassa oli käytävä sitä ennen, sillä jääkaappi oli tyhjä ja auto jonotti yhä talvirenkaiden vaihtoon.
Joka tapauksessa kotimatkalla oltiin juuri oikealla hetkellä, pienessä pyryssä. Tie oli vielä ajokelpoinen ja takapaksi täynnä ruokaa. Kaikki oli valmista, talvi voi tulla.
Talvet kestävät nykyisin päivästä muutamaan, joten heti kun lumikerros ylitti saappaan reunan, oli lähdettävä nauttimaan lumisista jalkakäytävistä, valkoisena notkuvista oksista ja siitä valosta, jonka kinokset ja valkeat peitteet iltaan luovat.
Seuraavana aamuna oli jo kosteaa ja hiljaista. Ne, jotka eivät olleet vuorilla laskettelemassa, laskivat mäkeä, vähät välittäen pulkan alta roiskuvasta vedestä. Metsässä siniseltä taivaalta tuleva valo oli kuin maaliskuussa; keltaiset lehdet muistuttivat vielä meneillään olevasta syksystä.
Ja pari päivää myöhemmin kaikki oli kuin edellisvuoden muistikuvaa. Jouluista tunnelmaa jäivät kannattelemaan kaupungilla joulutorit, glühweinkojut ja laulava joulukuusi – viikkoa ennen ensimmäistä adventtia. Samichlaus, sveitsiläinen joulukuun vieras, oli sekin kumppaneineen ottanut myös varaslähdön ja marssi läpi kaupungin soittokuntien tahdissa.
En ollut tajunnut, että jouluhässäkkä alkaakin jo marraskuun puolivälissä. Silti, miksei? Kaupungin kylmässä värisytti ja pyysin kojusta yrttiteetä. Myyjä toisti “Kräuterteetä siis.” Höyryävä juoma oli kyllä glühweinia, mutta otin sen vastaan mukisematta. Maailma tuntui hetken aikaa mukavammalta paikalta jouluvalojen keskellä, käsissä kuppi kuumaa.
En resumen: Ya llegó la navidad a Suiza.O era la primavera?
Kurzgesagt: Weihnachten ist da. Oder ist es der Frühling?
Viikonloppuna piti päästä pois jatkuvasta sumuisesta pilvivaipasta. Huippuhaasteen sivustolle kirjautuminen tökki yhä, mutta kohteiden tiedot oli vapautettu.
Nüenchammin lähelle, Zürichinjärvestä seuraavan Walenseen yläpuolelle pääsee vajaassa tunnissa. Aamupalaa ei tarvinnut kiirehtiä ja uumoilin, että päivästä tulisi stressitön, aurinkoinen ja yhtä nautintoa. Juuri sopiva patikkakauden lopussa.
Kurkiaura ja ensin 16 mustavalkoista haikaraa pellolla, sitten 26 seuraavalla kostealla niityllä toimivat lupaavina enteinä. Tuolihissin luona ei ollut ketään muita kuin henkilökunnan henkilö, mikä sekin laskettiin plussiin.
Se, että säätietojen mukaan alin lämpötila oli seudulla seitsemisen astetta, osoittautui vääräksi siinä vaiheessa rinnettä, kun jalka alkoi lipsahdella. Varjossa oli kuuraa ja seinämä, jota polku kipusi, aika lailla kasviton, heinää ja pikkukukkia lukuunottamatta. Kiviä ja heinäisiä askelmia täytyi varoa; ne olivat myös liukkaita joko jatkuvasta kosteudesta, huurteesta tai mutakerroksesta. Jossain vaiheessa päätin kaivaa vaellussauvan avuksi, niillä main, kun polku kapeni entisestään ja pehmeänsavisen maan päällä oli jäätä. Kengät painoivat askel askeelta enemmän, mutakerros pohjassa kasvoi ja pito väheni.
Autiomökillä hankalin osuus oli selvitetty. Joku näytti yöpyneen penkillä viltin alla. Näissä maisemissa olisi kiva herätä. Täällä voisin odotella pelastajaa tai kevättä, jos en uskaltaisi alas, ajattelin.
Loppupätkä oli kuin lumessa tarpomista ylämäessä, rankkaa ja yhtä luiskahtelua. Nüenchammin huipulla olin hämmästynyt siitä, etten kierinytkään mutarullana rinnettä alas. Olin siis yhä hengissä.
Maisemathan oli aivan mahtavat, huippuja joka suuntaan, sininen järvi, pehmeä pilvivaippa alapuolella. Nälkä ei ollut yhtään, ehkä ylimaallisen keskittymisen syytä, mutta syötiin silti leivät. Ristin luona energinen nuorten miesten porukka lankutti ja teki punnerruksia. Itse keskityin eväisiin. Matkalla oli yritetty saada lisäpotkua Glarusin päärynäleivonnaisesta, mikä on käytännössä pelkkää hedelmäsokeria kuidulla.
Vieressä kohosi rosoisen kivinen Mürtschenstock, puolisen kilometriä korkeampi kuin Nüenchamm. Uhkeasta vuoresta tuli mieleen Pizzo Leonen viereinen huippu. Se oli Ticinon välimerellisissä maisemissa kylmän ja karun oloinen. Kuvista en sitä tunnetta enää tavoita.
Siinä murkinoidessa mietin, etten ole varma selviänkö alasmenosta. Polku näytti todella kapealta ja jos se olisi samaa luokkaa ja yhtä liukas kuin nousu, joutuisin varmaankin etenemään istualtaan. Epäilin joutuvani lopettamaan sesongin pelastushelikopterin kyydissä. “Haloo, auttaisiko joku? Miä en nyt kyl uskalla tulla täältä alas.”
Vaikka kosteaa mutaa kertyi kenkien pohjiin senttikaupalla ja sitä piti kaivaa pois kaviokoukulla, siis vaellussauvalla, loppureitillä voin jo katsella maisemiakin, siis seuraavan askeleen kohdan lisäksi. Huomasin myös, että kädetkin olivat kurassa ja osa vuorta lähti mukaan kynsien alla.
Toisella puolen vuorta avautui pumpulinen pilvipeite. Aurinko lämmitti kasvoja ja syksy tuntui hyvältä. Kuljimme metsän läpi ja Walenseellekin oli purjehtinut pilviä illan tullen. Otettiin parit kuvat ihan rauhassa, kunnes tuli mieleen, ettei hissi ehkä kuljekaan auringonlaskuun eli viiteen asti. Viisi minuuttia ennen aseman sulkeutumista istuttiin kyytin tuoliin numero 52. Hissi on kuulemma Sveitsin hitain. Livuimme varjosta kohti sumukerrosta, hiljaisessa ja viilenevässä illassa. Viileä värisytti, kun kintut rentoutuivat. Kotona kaataisin kuppiin kuumaa kaakaota, päällä tietenkin kermatötterö.
Lake Walen.Jaksaa, jaksaa. Still going strong.Tuon kolon jälkeen ollaan voiton puolella. After that hole, we are almost there. Emphfasis on almost.Paikat huurteessa. There´s frost!Pahin osa ohi. The worst part is done.Reunalta löytyi mökki. Found a hut.Autiomökistälöytyy penkki, pöytä ja viltti. In the shelter hut there´s a table, bench and a blanket.Mökki näkymällä. A hut with a view.Nüenchamm 1904 m. Pilvien alla Zürichinjärvi. Nüenchamm 1904 m. Lake Zürich under the clouds.Huipulla puumerkit kirjaan. Some words to the summitbook.Kannatti nousta Nüenchammin huipulle. It was worth to climb to the topof Nüenchamm.Huipulta näkyi yhdellä puolen Churfirstenin huiput ja muut. Churfirsten and other peaks on one side of the top.Mürtschenstock (2441 m). Ja minä. Mürtschenstock (2441 m). And me.Mutaista menoa. Muddy day.Niin upeat kontrastit! Pehmeää ja jylhää. Such beautiful contrasts!Soft and rugged.Walenseen ylläkin illan tullen pilviä. In the late afternoon there was suddenly clouds also over the lake Walen.Laskeuduttiin hiljaisuudessa sumuun. Going down in silence.
En resumen: Muy resbaloso, mucho barro y vistas increibles en Nüenchamm. Estoy felíz, que llegué a casa entera.
Kurzgesagt: Es war super rutschig, viel Schlamm und die Aussicht unglaublich!
Nythän sitten kävi niin, että 26 huipun valloitus meni läskiksi, loppukirikään ei onnistunut. Sää on ollut viikonlopusta lähtien upea, aamulla sumua ja myöhemmin lempeää aurinkoa, lämmintäkin, siis ihanteellinen retkikeli. Mutta haasteen sivustolle kirjautuminen ei onnistu, koska palvelu on hakkeroinnin takia poissa pelistä.
Siksi vetäisin hatusta vanhan tutun (linkistä löytyy aurinkoisen sään kuvia) ja taatusti puhdistavan reitin Murginjärville. Reitti on sen verran hikinen, että kaikki mahdolliset epätasapainot, sielulliset ja fyysiset, tasoittuvat taatusti tai ainakaan niihin ei kiinnitä enää huomiota.
Edellisestä kerrasta parin vuoden takaa opittuna pysähdyimme solatien alkuvaiheessa kiltisti maksamaan parkkipaikan. Yksi lompakko puuttui, mutta onneksi toinen meistä sentään oli ottanut maksuvälineen mukaan. Aldo yritti costaricalaiseen lannistumattomaan tapaan tämänkin jälkeen vielä löytää puhelimen parkkisovelluksesta tätä paikkaa. Ei löytynyt. Peli on selvä. Joko maksat ennen nousua Zahlstellellä tai jälkeenpäin sakot.
Mielikuvassani reitillä oli pari kohtaa, joissa tarvitsen vaellussauvojen henkistä tukea. Heitin sauvat takapaksiin ja sinne ne jäivätkin. Tärkein tuli sentään muistettua, parkkilappu oli nätisti tuulilasissa, siellä missä pitikin. Ja onneksi mielikuvani osoittautui vääräksi. En tiedä mistä oli edellisellä kerralla kyse, mutta tarvoin polkua jännittämättä liestymistä yhtään minnekään.
Toinen mikä meni paremmin kuin odotin, oli kenkäasia. Repussa oli varmuuden vuoksi villasukat, sillä kesän lopulla ostetut vaelluskengät vaivasivat oikeaa jalkaa. En usko, että toiset sukat olisivat mahtuneet kenkään, mutta tarvittaessa olisin voinut kietoa sukan nilkan ympärille.
Polku nousee Murgseefurggeliin 1985 metriin, missä tuulee aina raivoisasti. Yritin vetää päälleni purjeena lepattavan takin ja huppu riistäytyi puhurin mukaan, kun yritin koskoa vetoketjua kiinni. Lisäenergiaa eli pähkinöitä ja kuivahedelmiä, mahdollisimman pieniä ja tuulessa kädessä kestäviä, syötiin kiven juureen sykkyrään kyyristyneenä.
Vähän alempana, Murgjärven rannalla, ei tuulesta ollut jälkeäkään, aurinko lämmitti leppeästi ja lihakset rentoutuivat, vesi liplatteli vaimeasti ja jostain kuului juttelua. Lisäsin rasvaa ahavoituneisiin huuliini ja mietin, että voisin alkaa mainostaa Fishermans Friend -pastillien alppiversiota, Ricolaa. Kuinka vuoriston yrtit siloittaisivat jopa ankarassa kelissä rohtuneet huuletkin.
Murgjärvien maaston värit ovat syksyllä maalaukselliset ja auringossa tietenkin upeat, tänäänkin silmää hivelevät. Aurinko enää nouse niin korkealle, ehkä siksi mieleen tuli pohjoisen luonto. Sembramännyt ovat satojakin vuosia katselleet näitä maisemia; niiden välissä puikkelehti töyhtötiaisia ja talitinttejä.
Reilut viisi tuntia jalkatyötä alkoi tuntua loppuvaiheessa. Tie laskeutuu jokivarren yläpuolella sellaisessa kulmassa, ettei nilkkaa suojaava kenkä enää tahtonut antaa periksi. Jokunen oli vielä nousemassa ylös järville; ehkä heillä oli otsalamput mukana, sillä ilta oli tulossa edellistä päivää aiemmin, jo viideltä.
Autotie ylös kapenee loppua kohti. The road up gets narrower towards the end.Talo kiven ja navetan välissä. A house between a stone and a barn.Maalauksellinen, mutta kivinen polku. A scenic but rocky path.Luonnon asetelma. A natural setting.Tähän voi jättää viestin. A moment to be creative.Tikka puussa. A woodpecker!Tottahan eväsleivät on mukana. A sandwich is a must.Lounas nautittu. Luch is over.Vielä jaksaa. Still going strong.Alan näyttää eränkävijältä ahavoituneine huulineni, se on se ankara luonto. Looking like a real hiker, with chapped lips.Hän pitää tuulessa kiinni vuoresta. Holding the mountain in the wind.Vasten aurigonsiltaa. Sun made bridge.Ilta-auringossa Murginjärven sivustaa. Lake Murg in the evening light.Savanni nukahtaa, iltapäivän aurinkoon… Ultra Bra´s song appears here in my head.Joki laskeutuu alas nopeammin kuin me. The river goes down faster than us.Matkalta löytyi kivettynyt Muumien mörkö. I found the Groke, one of the Moomin characters.
En resumen: La caminata a los lagos Murg es uno de mis favoritos. Durito, pero bonito.
Kurzgesagt: Die Wanderung zu den Murgseen ist eine meiner Lieblingswanderungen. Streng, aber super schön.
Kesän jämät, syksy ja talvi vuorottelevat päivästä ja hetkestä riippuen, toisinaan vuorilla, joskus alempanakin. Talvi käväisi vuorilla jo syyskuussa, ennen ruskaa, sitten se vetäytyi jälleen uomiinsa, suli lämpimän föhnin puhaltaessa, jätti pienet rippeet. Sen jälkeen keltainen ohitti vihreän, lehtiä alkoi varista ja ilmassa tuoksua todellinen syksy, vähän mullalle, madolle ja maatuvalle orgaaniselle ainekselle.
Olen viilettänyt Sveitsin kartalla lännestä koilliseen, idästä etelään, ristiin rastiin ja pitkin poikin. Niin paussitta, että saaliina on vain kuvia, ei edes kokonaisia tarinoita. Näin Bernin keltaisen vihreää ruskaa kauniissa auringossa, niin leppeässä, että teepaita riitti. Ylhäällä yli 3000 metrissä hyvillä mielin kietouduin takkeihin, toivoen, että ikijää pysyisi siellä ikuisesti tai ainakin mahdollisimman pitkään.
Tuhannessa metrissä talvi tuntui vielä kaukaiselta, mutta syksyn värit ovat juuri parhaimmillaan; maanläheiset ruskean ja harmaan sävyt, opaalinvihreä ja ruosteenoranssi. Juuri ne, joista jo viime vuonna suunnittelin mielessäni villapaitaa, mutta joka yhä on hahmottumattomana lankakeränä päässäni. Osaanko enää edes kutoa?
Kotona oli pakko keskittyä hetkiseksi villiintyneen pihan raivaamiseen. Koriin kertyi kirsikkatomaatteja, vielä pari sisältä tummanpunaista ja makeaa viikunaa ja yksi kurkku sekä oranssi kurpitsa. Niissäkin upeita värejä, mutta ei, villapaidan haluan pehmeämmillä sävyillä.
Nyt yritän hiukan hidastaa, palata takaisin normaaliin viikkorytmiin ja olla syöksymättä koko ajan jonnekin. Siis ensi viikolla. Ehkä marraskuussa.
BernAareMinä ja Aletsch-jäätikkö. Me and Aletsch Glacier.Sphinx Observatorium JungfraujochLütschenen joki ja jäätikkökanjoni. River Lütshenen and glacier canyon.Löysin selvästikin alppicovidviruksen. I clearly found an alpine covidvirus.Grindelwaldia ja sen jäätikkö. Grindelwald and it´s glacier.Grindelwaldia tämäkin. This is also Grindelwald.GelmerseeJoku oli maistanut valiokappaletta. Somebody had tasted the perfect mushroom.Grimselin solatien varrelta. By the Grimsel Pass.
En resumen: Así se ve el otoño en Suiza.
Kurzgesagt: So sieht der Herbst in der Schweiz aus.
Jos muistat, olen jahdannut 26 summits challenge:n huippuja tämän kesän – tai ainakin sen loppupuolella. Alkukesä meni niissä surkeissa säissä, sitten oli tauteja ja nyt alkaa olla kiireitä, silti 9/26 on kasassa. Tarkoitus oli vain ottaa haasteesta osviittaa, löytää uusia paikkoja ja polkuja, mutta kohteiden keräilyyn jää kyllä koukkuun. Aina, kun yksi on käyty, alan katsella kartasta seuraavaa.
Sää oli parin päivän ajan loistava Valais´n kantonissa ja sieltä löytyi kaksi haasteen kohdetta ja vielä yksi matkanvarrelta Andermattista. Auto jätettiin asemalle ja hypättiin junaan, joka vei meidät vartin verran takaisinpäin. Reitti olisi lähtenyt Wassenista, mutta päätettiin lyhentää sitä, että oltaisiin ajoissa perillä ja jäätiin junasta jo Göschenenissä. Se on siis se paikka Alppeja halkovan Gotthardin tunnelin edustalla, missä on lähes aina ruuhkaa.
Göschenenistä Andermattiin vievä autotie kiemurtelee vuorenrinnettä ylös ja sieltä olen monesti nähnyt vanhalla kivisillalla kävelijöitä ja miettinyt, että tuo silta pitäisi ylittää jalan. Nyt seistiin Göschenenin asemalla, jyrkkien seinäminen välissä lähes täydessä sumussa, pilvien keskellä. Suunto oli ihan pihalla, mutta onneksi minä en. Reitti on simppeli ja hyvin merkitty; eksyminen olisi hankalaa, vaikkei mitään näkyisi.
Reuss-joki pärskytti vieressä koko matkan, välillä se näkyi kirkkaan vihreänä, toisinaan, ja juuri putouksen kohdalla, ei nähty kuin aavistus mahdollisesta virrasta. Vesi oli vienyt aikanaan vanhan kivisillan ja tämä, jota tallattiin oli siis rekonstruktio. Polku ja kävelytie nousee jyrkimmin juuri siinä, missä lukee “Älä jää seisoskelemaan!” Kiviä saattaa ropista niskaan, joten kiihdytin vauhtia entisestäänkin, ylämäestä ja hapenpuutteesta viis.
Teufelsbrücke, paholaisen silta ja sen ympäristö on merkillinen sekasotku luontoa, autotietä ja rakennelmia. Sillan pystyy välttämään kiertämällä vuoren läpi kulkevan tunnelin kautta. Gotthardin alueella on yhä kasarmeja ja aiemmin myös bunkkereita ja linnakkeita ja jos tilanne olisi päässyt äitymään sotilaallisesti hankalaksi, paholaisen silta olisi räjäytetty. Kulku olisi silti vielä onnistunut tunnelin läpi.
Reitti ei ole mikään varsinainen luontoelämys, mutta se on vaihteleva. Mennään siltojen alta, on metalliritilää, luolaa ja tunnelia. Meidän kävelemä pätkä on osa Via Gottardoa, joka jatkuu Andermattista eteenpäin ja siksi tämä osuus päättyi hieman hassusti keskelle kirkolle vievää polkua, rinteessä olevan talon eteen. Ehkä siellä asuu reitin suunnittelija?
(P.S. Paholaisen sillasta on lisää Reppu ja reitti, patikkapolkujen Sveitsi -kirjassa)
Nyt olisi arvottava, mihinkäs suuntaan sitä lähtisi. Suunto is lost. I, on the other hand, am not.Taustalla kiertää solatie. The passroad on the background.Tämän silta näkyy solatielle. This bridge you see from the passroad.Kiireesti eteenpäin. Full speed uphill.Sumujen silta. A bridge to nowhere.Luolareitti siltä varalta, että silta on romuna. A tunnelpath, in case the bridge is kaputt.Paholaisen sillan alapuolella kuohuu. It´s bubbly and foamy under the devil´s bridge.Oikealla reitillä ollaan. On the right path.Tämäkin on patikkapolku. This is also a hiking path.Tämäkö on se paholainen? Is this the devil?Andermattia ja sen boutique-hotelli. Andermatt and it´s boutique hotel.
En resumen: Caminamos de Göschenen a Andermatt, por el puente del diablo. Estuvimos totalmente rodeados por las nubes y mi reloj ya no sabía para donde, pero por dicha yo si. Es un camino raro, hay puentes, túneles y rio y por su puesto: subidas.
Kurzgesagt: Wir sind von Göschenen nach Andermatt gewandert und wo die Sport Uhr keine Ahnung hatte wohin. Ich schon, zum Glück. Eine kurze Wanderung ist doch interessant, es gibt viele Brücken und Tunnel, der wunderschöne Reuss und natürlich auch Aufstieg.
Tiedäthän viikonpäivälorun, sen missä maanantaina makkarat tehtiin ja niin edelleen? Suunnitelma oli, että maanantaina vuorelle nousen, tiistaina lihaksia lepuutan, keskiviikkona ties mitä touhuan. Kävikin niin, että maanantaina kengät levisi. Seuraavana päivänä ohjelma jatkui odotetusti: tiistaina lihakset hapoilla oli.
Tilanne oli siis tämä: vaihdoin varvastossut vaelluskenkiin Arosassa. Polulla tajusin, että joku lerpatti. Ei taas, ajattelin. “Taas” on nykyisin tai yleensäkin termi, joka saattaa nykyisin käsittää kokonaisen vuosikymmenen. Hetken yritin kartoittaa edellistä kertaa, sitä kun Alpsteinissa kapealla polulla rinteessä ensin lärpähti yhden kengän kärki, sitten toisen ja lopulta koko pohja. Sain matkalle osuneesta Gasthausista apua, kahvikupillisen lisäksi rullan teippiä. Nyt ei ollut sitäkään. Ja tästä on aikaa niin paljon, ettei blogin hakukaan auta asiassa, kun yritin etsiä kuvatodisteita.
Joka tapauksessa edellisestä kerrasta on siis pitkä tovi. Sen verran, että edessä oli kenkien vaihto. Viime vuonna ne eivät enää pitäneet kunnolla vettä ja pohjien pitoon rinteessä en koskaan ollut täysin tyytyväinen.
Nopean vaurioarvion jälkeen uskoin kenkien kestävän ainakin seuraavalle kuplahissiasemalle. Kärki ei ollut aivan irti, joten kenkä ei haukannut joka askeleella kiviä, se oli plussaa. Weisshornilta irtokivistä rinnettä alas kävellessä otin käyttöön sauvat. Hiekkapolun jyrkimmässä osassa sama juttu. Tuli nimittäin mieleen, että mitä jos astun koko painolla kengälle, mutta jalka jatkaakin matkaa kohti pudotusta.
Tilanne oli vakaa 15 km tallaamisen ja vaikka alaspäin mentiin n. 2600 metristä 1700 metriin, pohja oli yhä kiinni kengässä ja kompasteluja 0. Vuorelta suuntasin suoraan kylän ainoaan auki olevaan kenkäkauppaan ja kotiin lähdin uudet vaelluskengät jalassa. Oliko pikaostos huti vai hitti, se selvinnee seuraavalla kerralla.
Ihan sama mihin suuntaan kuvaa kääntää, aina on joku torni tai tolppa vinossa. Why is there always a skew tower in my pictures?Nämä oli tässä. Bye, bye shoes. Weisshornilta näkyy vuorennyppylä jos toinenkin. A view to the peaks from Weisshorn.Pohja yhä kengässä ja kaikki hyvin. The shoe still working, everything ok.Keskellä hiekkakasalta näyttävä juttu on oikealle kaartava polku, josta jatkettiin matkaa. The path starts in the middle and curves right.Ravitsin itseäni alppimakarooneilla, päällä omenahilloa. Nutrition, Alpine macarones with applejam.Katkeron minimaaliset serkut, pikkusormen pään kokoisia kukkia. Very tiny alpine gentianas.Mökki maisemalla. Ja kivellä. A hut with a view. And a stone. Olisiko herkkusieni? Maamuna? Joku otus oli täsmäporannut reiän jättimäiseen sieneen. Tai sitten ihminen vaellussauvaalla. A huge mushroom, maybe a champignon?Arosan vuorilla ei ole lunta, vaan murenevaa maa-ainesta. Not snow, but sand and stones.Pähkinähakkeja lenteli edellä opaslintuna. Eurasian nutcracker was showing us the path.Kotiloetana oli parkkeerannut mustikkaan. Eväät lähellä. This snail found a perfect spot.
En resumen: Mis zapatos de montaña llegaron a su final. Todavía logré caminar 15 km y bajar 1000 metros verticales, pero tuve que ir directo en la zapatería. Vamos a ver como me va con los nuevos.
Kurzgesagt: Es war der letzte Tag meiner Wanderschuhe. Ich habe es geschafft noch 15 km und 1000 Höhenmeter zu laufen, aber musste dann direct ins Schueladen. Mal schauen wie es mit den neuen geht.
Nyt on ollut sellainen suma kaikenlaisia kesäprojekteja, että vain valitut palat Italian puolelta. Käväisin syksyn projekteja ajatellen pohjois-Italiassa ja edessä oli pieni haaste. St Bernardinon kautta saattoi kivivyöryn jälkeen olla vielä tukkoista, odottelua ja jonoa. Gotthardin tunnelin reitti taas loma-aikojen ja St Bernardinon tilanteen takia entistäkin ruuhkaisempi. Joten lähdettiin seikkailemaan.
Splügenpass, solatie Italian ja Sveitsin rajalla, oli jo osittain tuttu, sillä siellä oli käyty kipuamassa vuoristojärville. Oli ihan mahtava retki, tykkäsin tosi paljon seudusta ja puhumattakaan patikan jälkeisestä jättimäisestä ateriasta. Jo silloin mietittiin, että olisi mielenkiintoista nähdä kuinka tie jatkuu Italian puolella.
Sveitsistä kiemurteleva ja nouseva tie on haastava, vaikka olisit vain autolla liikkeellä, ja sama jatkuu Italiassa, alaspäin. Onneksi tällä kertaa edessä ei ollut autojonoa, vaan tyhjää tietä, pari pyöräilijää.
Lounasnälkä iski tietenkin tieosuuden loppupuolella, missä oli enää baari pienen lammikon äärellä. Olin jo ihan voimaton, kun tunnit kuluivat, eikä mitään ollut missään. Kuulun niihin, joilla on aina syötävää mukana – paitsi nyt. Mielikuviin ei pitäisi luottaa. Italiassa ei ole aina ruokaa tarjolla.
“Comon rantakylissä on taatusti safkaa!” Ei. Tai kyllä. Mutta kyliin ei päässyt. Moottoritie kulki tunnelista tunneliin ja kaikki ulos vievät rampit olivat – tadaa!- kiinni.
Kun ensimmäinen mahdollisuus poistua vuoren sisältä vihdoin tuli, tarrattiin siihen. Mikä kylä? Ei aavistustakaan. Nälkä oli niin karmea, helle tainnuttava, etten osannut ajatella muuta kuin kartassa näkyvää pistettä auki olevasta ruokapaikasta. Siinä vaiheessa kun matkakumppani totesi, että tuohon ei mennä, koska ollaan rannalla, eikä tässä ole järvinäkymää olin valmis pyörtymään. Siitä huolimatta kiihdytin tahtia, nuuskin paikkoja kuin tryffelipossu – pastaa? – pizzaa? ja istahdin pikkukylän viimeiseen paikkaan. Eli täytetty panini, koska tämä olikin baari. Voisin syödä niitä viisi, ajattelin, mutta lopulta sienillä, artisokan sydämillä ja ties millä täytetty jättimäinen juttu sai olon rauhoittumaan ja olin oikeastaan aika täynnä.
Loppumatkan pidin huolta siitä, ettei enää kävisi näin. Ruokaa ennen katastrofia. Helle oli sitä luokkaa, että jälkikoronatilanteessa eniten teki mieli vettä; olin kuin nuutunut kukka suurimman osan aikaa, jatkuvasta nestetankkauksesta huolimatta. Ja ihan periaatteesta – koska Italiassa – halusin kerran eteeni affogaton, jäätelöä kahvilla.
Summa summarum: Italiassa oli paljon kauniita sisäänkäyntejä kukkineen. Sekä holvikaaria. Ja ihmisiä. Sveitsissä puolestaan maailman parhaat vessat.
Sitä ollaan ulkomailla. Abroad.Uusia seutuja Montesplugan jälkeen New for us, after Montespluga.Ja tämä kylä oli…? And this place was…?Panini Comon äärellä. Oliko se sittenkään Como? Panini by the lake Como. Or was it?Hirveän kuuma. Viisaat on sisällä. Horribly hot.The wise people are inside.Ciao lokki! Ciao seagull!Nättiähän täällä on. It´s cute here.Ainakin 1 affogato pitää saada. Gotta get at least 1 affogato.Tämäkin on kiva. Siis Comossa. This is nice too. Btw in Como.Kauniita portteja kukkineen joka puolella. Nice entrances everywhere.Kun kiipeää tarpeeksi korkealle, näkee Sveitsiin. When you climb high enough, you see Switzerland.Ja tämä kylä on…? And this village is…?Tämän tiedän: Menaggio. This one I know, Menaggio.
En resumen: El camino por Splügenpass de Suiza a Italia es pura curva, pero más interesante que las otras opciones. Y Italia? Caliente.
Kurzgesagt: Der Passstrasse (Splügenpass) nach Italien ist super im vergleich zu den anderen möglichkeiten. Und Italien? Heiss.
Näin oli. Junastakin oli paremmat näkymät valkohuippuisille, kuin monen tunnin patikalla. Ei se silti ollut iso yllätys, korkeus ja ilman sumeus eivät suuria luvanneet.
Mutta oi sitä vapauden tunnetta, kun aamupäivän töiden jälkeen huiskaistiin reppuun sisältöä ja juostiin junalle. Oli kiire ottamaan kiinni päivän ihanuudesta, sillä huomenna taas sataisi.
Eväät oli syöty ennenkuin juna ehti lähteä Zürichin asemalta. Ympärillä sorisi monia kieliä, lapset juoksentelivat ja viereisessä loossissa amerikkalaisrouvat juttelivat. Toinen heistä yski jatkuvasti ja näytti todella sairaalta, ääni oli niin käheä, että ystävän oli kumarruttava hänen puoleensa kuullakseen jotain. “Paetaanko? Maskit?” oli Aldon reaktio. No ei kai näin lyhyellä matkalla, eiköhän tämä tästä, ajattelin.
Junasta bussiin ja bussista kadulle, keskellä Unterägeriä, pientä paikkakuntaa Ägerijärven kupeessa. Yhtään kuvaa ei ole, koska se ei todellakaan kutsunut ihastelemaan, vaan mieluusti kiihdytettiin vauhtia ja oltiin neljässä minuutissa niittyjen keskellä.
Tämä oli 26 Summits -haasteen tähän asti tallatuista reiteistä vaatimattomin. Polut ja tiet kulkivat alussa ja lopussa kaupunkialueiden läpi, välissä metsässä, peltojen sivua, kukkulan yli. Ei mitään vikaa, muttei myöskään kovinkaan kummoinen. Iltapäiväkävelyksi soveltuva. Tennaritasoinen.
Bruneggin alppikuppilan terassilla nälkä pääsi valloilleen ja söin suolaisen juustopiirakan salaatilla, Aldo friteeratut taimenfileet samoin salaatilla. Lisäksi tilattiin yhdet ranskalaiset, kaksi lasia vettä, kahvit ja tikkujätskit. Mitä veikkaisit hinnaksi? Itse olin varautunut kuuteenkymppiin ja kun lasku näytti 82 frangia (n.84 e), päätin, että oli seuraava retki minne tahansa, ottaisin lounaan reppuun.
Mitä muuta raportoisin retkeltä? Aurinko porotti ensimmäistä kertaa aikoihin ja lämpö tuntui – sekä näkyi. Sormet turposivat kävellessä niin että aina, kun oli mahdollista, upotin kädet lähdeveteen. Kuuma oli myös niityn rinteessä jolkottelevalla ketulla. Se näytti etsiskelevän jotain ja pyyhkäisi sitten täyttä vauhtia purolle juomaan.
Reitti oli siinä mielessä kivasti suunniteltu, että se vei lopuksi Zugin vanhankaupungin läpi järvelle ja -yllätysyllätys- rantakioskille, mistä saa pirskahtelevaa juomaa ja jäätelöä.
Siinä ilta-auringossa istuskellessa korona teroitti kynsiään ja minä pahaa aavistamatta suunnittelin seuraavaa retkeä. Amerikkalaisrouva sai hyvässä lykyssä tartutettua koko vaunullisen kansainvälisiä matkailijoita. Jospa hän olisi edes peittänyt suunsa yskiessään.
Junamatkalla alppitilanne näytti lupaavalta. On the way in train the Alp-situation looked promising.Ägerisee pilkotti pikkuisen. A bit higher we could see Lake Ägeri.Mikä hänellä on selässä? Ensin luulin, että kelkka. Mutta se onkin enkeli. So what is it he is carrying?I thought a sledge. But it´s an angel. Suomalainen ominaisessa ympäristössään, Finnenbahnilla. A Finn in authentic environment, on Finnenbahn.Maissipellon takana häämöttää taukopaikka. Behind the cornfield is waiting a nice place to rest in a shadow.Samettiruusut koristivat terassia. Always flowers on a terrace.Juustopiirakkaa nälkäiselle. Cheesepie to a hungry hiker.Koodikin löytyi! Found the code!Iho näyttää oudolta, olisiko aurinkosuoja? Is it the sunscreen or why does my skin look so weird?Puutarhalehmät. Garden cows.Kuka siellä?! Hello, who´s there?!Ja niin janoinen Kettu Repolainen jolkotti joelle, missä sitä odotti raikas vesi. And so thursty Tod the Fox ran towards the river.Zug näkyvissä. Almost in Zug.Kylmä vesi tekee hyvää nakkisormille. Cold water for sausage fingers.Zuginjärvi on aina kaunis. Lake Zug is always beautiful.
En resumen: En la ruta panorámica de los Alpes entre Ägerisee y Zug no se ven mucho los Alpes, pero buen paseito en todo caso. Y apesar de que se me pegó covid en el tren.
Kurzgesagt: Der Alpenpanorama-Weg von Ägerisee nach Zug hatte wenig Alpen, aber schön trotzdem. Und obwohl ich mich mit Covid angesteckt habe.
Edellinen yritys Appenzeller Ausserrhodenin Hochalpille, korkealle Alpille, meni ns. läskiksi, sillä sää olikin hyvin paikallisesti surkea. Ja tänä kesänä se on tarkoittanut kaikkea mahdollista dramatiikkaa, kivivyörystä sillat murjoviin tulviin. Joten kun yhtäkkiä sattuu olemaan kaunis sää ja vaikka tajuaisit sen leipää jyrsiessä kesken rauhallisen aamun ja silmät rähmässä, on siirryttävä nopeasti löysäilystä lähtömoodiin. Kamat reppuun, parille leivälle päällystettä ja laatikkoon, pähkinöitä ja kuivahedelmiä pikaenergiaksi ja vettä, paljon vettä pulloihin.
Hochalpin juurella postibussi jätti meidän yksinäiselle pysäkille. Parikymmentä metriä tien viertä ja sen jälkeen ei saatu armoa vasta kuin ylhäällä. Sää oli niin hiostava, että aurinkolasit sumenivat ja hiki valui reisiä pitkin, kasvoista puhumattakaan. Jos olisin aavistanut lähteväni jyräämään rinnettä ylös, olisin jättänyt edellisenä päivänä pilatekset vähemmälle tai ainakin sen illan maastopyörälenkin, joka nyt tuntui reisissä ja pisti huohottamaan.
Pysähtelin vähän väliä puhaltelemaan ja jyrkällä polulla nilkat oli aivan äärirajoilla, yliliikkuvuudesta huolimatta. Vertikaalimetrejä oli ensimmäisillä parilla kilometrillä 500 m, mikä tarkoittaa sitä, ettei tasaista tai edes vähemmän jyrkkää ollut montakaan metriä. Ei ihme, ettei polulla tullut ketään vastaan, ei ainuttakaan. Vasta ylempänä, harjanteen tiellä, tarpoi pari vastaantulijaa.
Hochalpin majatalon edustalla oli muutama ruokailemassa, vieressä kanat ja kukko huutelivat morjestuksesi ja sisältä leijui savustetun makkaran tuoksu. Paikkaa pitää sympaattinen nuori pariskunta, nainen on kokki ja mies alunperin lihamestari, joten kaikki on omaa, lähiruokaa tai ainakin lähes. Sapuska oli perinteistä, makkaroita, ranskalaista perunasalaattia, ja olipa listoilla jotain mahalaukkuruokiakin. Kasvissyöjän on syytä varustautua eväin, sillä mielestäni muuta ei ollut tarjolla kuin runsas vihreä salaatti.
Vessa oli ylläri, sillä se vaikutti uudelta ja modernilta pönttöineen. Jostain kaukaa putkesta kuului tiputus, kun avasin kannen. Huuhtelu olikin käsipelillä; vieressä oli vesikannu.
Maastoa peittivät alppitimjamin lilat kukat ja metsämansikat, paikoittain myös mustikat ja ylempänä alkoi olla muita korkean seudun kukkia. Lounaan aikana taivaalle alkoi kertyä aina vain mustempia pilviä ja sumu peitti näkymät Alpeille. Tuuli vaikutti jo uhkaavalta ja lähdettiin liukkaasti jatkamaan matkaa, kipitellen mäkeä alas, poikki niittyjen, läpi metsien. Päätepiste Urnäsch olikin aurinkoinen, ukkonen jäi leijumaan Säntis-vuoren ympäristöön.
Mitä tästä jäi käteen? No, ainakin 65 rappenia, jotka löysin polulta ja erittäin ulkoilutetut keuhkot. Säätä täytyy tarkkailla valppaana, se on selvää. Ja ilman sadevarusteita ei voi lähteä minnekään.
Alppitimjami ja mansikka tykkäävät toisistaan. Alpine thyme and strawberry like each other.Jospa istahtaisin tähän hetkeksi, johan ollaan edetty vartti. What if I sat here for a while, we already walked 15 minutes.Tässä vaiheessa pitäisi riittää pattereita, mutta ei. At this point I still should have energy, but no.Säntisin huippu näkyvissä. Säntis peak ahoy!Hän tuli minun kuvaani. He appeared to my picture.Tässä pätkä tasaista, iiihanaa. Couple of meters flat, wooonderful.Jos asuisin tuolla ylhäällä ja hiiva olisi unohtunut ostaa, niin voisi ottaa aivoon. If I was living in the house up on the mountain and had forgot to by yeast to bake, I´d probably shout loud.Jano. Thursty.Vähän snäkkiä, että jaksaa. A small snack for energy.Alppitimjami värittää kivasti rinnettä. The alpine thyme gives a nice touch to the colors.Kannatti kiivetä, tippinä 65 rappenia. It was worth the climb, as a tip 65 rappen.Nyt ollaan jo voiton puolella. Getting there!Alppikellot on karvaisia. Heary alpine flower.Perillä ylhäällä! We got there!Sisällä tuoksuu savumakkaroilta ja on viehkeää. Cute place and it smells like smoked sausages.Hän tarkistaa säätilanteen. Observing the weather situation. Alppikukkia niityllinen. A field full of alpine flowers.Lounaspaikka ylhäällä. The lunchplace up on the mountain.Vegaania villaa. Vegan wool.Vihreä polku. A green path.No mutta sehän on Urnäsch! Well, well, that´s Urnäsch!
En resumen: En este verano no se puede pensar, que hago un paseito en alguno de estos días. Si hoy no llueve, es hoy que hay que salir. Nadie sabe, como va a estar todo mañana y si hay todavia calle por donde ir.
Kurzgesagt: In diesem Sommer muss man wandern gehen, wenn es nicht regnet. Man kann nicht den perfekten Tag warten, weil es wahrscheinlich nicht kommt.
Vaaleanpunaiset, kirkkaan pinkit ja tummaa punaa vahvasti julistavat ruusut loistavat harmaata vasten. Napsaisen kuihtuneet kukinnot pois ja ne nuppurassukat, jotka ovat ikisateessa pysähtyneet, jättäneet terälehtensä levittämättä.
Piha on muuttunut niityksi – loistavaa biodiversiteetille – mutta sekin takkuilee, sillä vain muutamat pörräävät ja surraavat. Heinikon keskellä, turbovauhtia kasvavien lehtien alla sen sijaan on menoa ja meninkiä, siellä liu´utaan, vingerrellään ja vongerrellaan. Etanat ja kotilot, ne nauttivat, syödä rouskuttavat, siirtyvät rangolta mehevämmille seuduille ja tapaavat tuttavia, lisääntyvät ja eroavat. Neliömetrillä on kymmeniä, en edes uskalla arvioida koko puutarhan etanapitoisuutta.
Saan lilana kukkivan timjamin esille pöheiköstä, löydän sen vierestä kaksi pikkuruista krassia ja keltaisen kukan, jonka nimeä en muista. Nypin ja kiskon, käännän maata ikivanhalla talikolla ja kyykkään, nousen ja lopulta hyydyn. Olin jo unohtanut, kuinka rankkaa puutarhanhoito onkaan.
Runko suorana huomaan köynnösruusujen, punaisen ja keltaisen, kukkineen. Napsin vielä siitäkin kuihtuneet pois, ne joihin yletän, annan mahdollisuuden toiselle kierrokselle, uudelle kukinnalle sitten, kun aurinko jälleen paistaa.
Välissä syön pienen jaetun palan kesältä ja marjoilta maistuvaa kakkua. Liina on kaapin jälkeen kurttuinen, mutta se on puhdas. En ota riskiä, sillä silittäessä saattaisi saapua seuraava kuuro. Hetki on nyt.
Pilvet ja sateet, välistä tihkuva punainen aurinko, kokoilevat illoiksi näyttäviä näytöksiä, pinkin ja sinisin sävyin, muhkein kaarin ja akvarellisivellyksin. Istahdan portaalle katoksen alle. Ilma on kosteaa kuin tropiikissa. Mustarastas laskeutuu talon katon kulmalle ja laulaa raukeuden jäseniini. Laahaudun kohti puhtaita lakanoita ja näen unta pioneista.
En resumen: La lluvia de verano supone secar lo que moja. Estámos ya empapados, así que sería la hora de que salga el sol.
Kurzgesagt: Zwischen den heftigen und nicht so heftigen Regen habe ich manchmal Sonne gesehen und auch einen Stückchen Kuchen im Garten gegessen.
Pala Suklaata 