Kuljin pitkän matkaa varjossa, joka tuntui hyvältä. Iho viileni, sisällä oli vielä lämpöä, kertymää monelta viikolta. Muistin miltä syyspäivät tuntuvat ja hengitin raikasta. Laakson tukaluus tuntui kaukaiselta, ohut ilma sai sydämen nakuttamaan. Ehkä siksi tuntui että ympärillä oli rauha. Ja liikkumattomuus. Suuret vuoret, nehän ovat yhtä pysyvyyttä ja turvaa.
Auringon rajalla ensimmäinen askel; lämpö kohtasi kengän ilman vaikutusta, sukan paikkeilla se tuntui keveänä, iski ylempänä sääreen, käsivarsiin, poskiin kuin kuuma vaippa. Hetken se oli tervetullut, sen jälkeen oli mietittävä aurinkorasvaa. Ja niitä jäätiköitä, sulavaa vettä. Että kuinka tämä tästä jatkuu.
Tänään tiedetään, että tukaluus loppui kerralla. Kaatosateeseen, rakeisiin ja lumipeitteeseen. Nyt tälläkin polulla olisi tarvittu kengät, jotka tarraavat lumikerrokseen, lapio ja ehkä kelkkakin.
Toisen päivän pilvet pehmensivät rajoja. Olo tasaantui, hetken ajattelin normaalia, jota ei ole olemassakaan, mutta voisi olla. Se jatkumo, jolloin kaikki sujuu tasaisella samanlaisuudellaan. Harhaluulo siitä, ettei mikään muutu. Maakin liikkuu, eikä jäätikkö ole paikallaan pysyvä kerros hohkaavaa kylmää, vaan virta.
Mutta ihminen raivaa lumet ja maavyöryt, odottaa että vesi laskee, lapioi polut puhtaaksi ja rakentaa uudet talot. Kun juna asemalla nyrjähti raiteeltaan, tuotiin toinen, kiivettiin kyytiin ja matka jatkui. Päivät lyhenevät ja tarraamme kalenteriin, alamme miettiä villasukkia tai ainakin etsiä sienikoria. Ja olemme jälleen kiinni pienissä muutoksissa, joita kiertokuluksi sanotaan.
Eigergletscheriltä lähtiessä valo on sinistä. Leaving from the station of Eigergletscher, the light is blue.Lehmä johdatti joelle. This cow guided to the river.Ja sitten tuli aurinko. And then there was sun.Schynige Platten ympärillä vuoret ovat pyöreitä – tai teräviä. By Schynige Platte the mountains are round – or sharp.Väriterapiaa. Colortherapy.Vasemmalla polku, jota seuraillaan seuraavaa huippua kiertäen. The path we follow is on the left and continues going around the next peak.Kerroksia. Layers.Juna nyrjähti. The train derailed.BachalpseeUkkonen valuu hitaasti hiipuen. Thunderstorm comes little by little.Mutta katto on näkyvissä. But there´s a roof on the sight.Ihminen on pieni. We humans are so small.
En resumen: Quien se podría imaginar, que justo después de estas fotos vinieron lluvias superfuertes y en las alturas nieve.
Kurzgesagt: Wer hätte gedacht, dass nach diesen Fotos ist oben alles weiss geworden.
Missäs kävit tänä viikonloppuna? Pihalla haistelemassa ruusuja, naapurikadulla toisia, niitä jotka tuoksuvat makealle ja huumaavalle kesälle.
Tutkimassa, onko tillissä vielä kolme vihreää ja pilkullista perhosen toukkaa kasvamassa. Oli ja jo pikkuhiljaa muhkeaksi syöneitä.
Juttelemassa Amélien kanssa. Amélie on lähiseudun pikkuruinen kissa, sisupussi, joka jääräpäisesti kieltäytyi muuttamasta ylemmäs rinteessä. Se tykkää näistä seuduista, metsästä, niitystä, rapsutuksista tutuilta ihmisiltä ja tulee lähes naukuparkuen vastaan hakemaan paijailua.
Bongaamassa sieniä. Ekat ovat ilmestyneet, näköalapaikalle putouksen viereen. Mustessienet ovat luonnon show, lopussa lähes tunnistamattomia, mustaa valuvia.
Laskemassa kuinka monta runkoa onkaan tällä kertaa kaatunut. Yksi joen poikki, toinen edellisen kaveriksi portaisiin.
Syömässä korkeuksissa kasvavia karhunvattuja juuri kun ylle tuli rankkasadekuuro. Lenkin hiki sai hetken huuhtoutua, sitten eteenpäin kohti seuraavaa ja kolmatta kuuroa. Kosteus ja lämpö olivat nitistää juoksijan.
Paennut ukkosta viimeisillä metreillä. Väri järvellä muuttui turkoosista tummaksi ja uhkaavaksi.
Uimassa. Monesti. Nokikanojen seurassa. Ne nyhtivät järvikasveja, joiden lonkerot kietoutuivat käsivarsiini, selkään. Silti sulassa sovussa.
Tämä on Amélie. This is Amélie.Runko veden poikki. First fallen tree.Mie en jaksa. No can do.Jotain tulossa. Something is coming.Kana. Nokikana. Coot.
En resumen: A dónde fui este fin de semana? A ver rosas, orugas, arboles caídas, comer moras, correr en el bosque, huir chubascos y tormentas y a nadar.
Kurzgesagt: Wohin bin ich Wochenende gegangen? Die Rosen zu riechen, joggen, Brombeeren zu essen, erste Pilze zu erstaunen, war schwimmen und bin Gewitter geflohen.
Sateeton päivä! Retkelle, päätettiin. Eikä oltu ainoita. “Ja kaikki tulivat myöhään!” totesi hissiaseman rouva jakaessaan vuorolappuja. Köysiradan luo johdatti suurimmalta osalta yksikaistainen tie Urin järven ja Sisikonin yläpuolelle. Kylteissä oli kai säästetty, yhtään ei näkynyt matkalla.
Chäppelibergin hissin luona istuskeli porukkaa maassa, vuoriston rauhassa. Kaikki pääsevät ylös, ennen pitkää. “40 minuuttia menee,” ennusti rouva.
Kuplahissiin mahtuu kylttien mukaan viisi ihmistä, käytäntö oli haastavampi. Vastakkaisilla penkeillä on tilaa kahdelle kapealle kankulle. Neljälle hyvin, viides voi miettiä kuinka matkustaa. Lyhyt seisoen, pitkä pää vinossa tai jonkun sylkyssä.
Ilmanvaihto hoituu hyvin, sillä hississä ei ole ikkunoita ja lattia on metalliritilää. Hiljaisena päivänä kyytiin mennään ilman apurouvaa ja ylös pääsee, kunhan soittaa puhelimella ylös, että haloo, oltais tulossa. Ovi kiinni ja menoksi.
Aldo ei mahtunut samaan hissiin, joten odottelin ylhäällä ja katselin maisemia. SAC mökki Lidernen näkyy suoraan edessä, majoitus- ja ruokapaikka siis lähistöllä. Hissin toiminnasta vuorella vastaan perhe, jolla on lehmiä vähän ylempänä laiduntamassa ja talo muutaman asekeleen päässä. Lapset leikkivät hissin pienoismallilla, lastasivat tavaraa ja lähettivät toiseen päähän.
Reitti kiertää Hundstockin ympäri ja kuplahissi lähtee Schwyzin kantonista, mutta ylhäällä ollaankin Urissa. Siinä mielessä sattuvasti, että seuraava päivä oli Sveitsin kansallispäivä ja Schwyz ja Uri kaksi Sveitsin kolmesta alkuperäisestä kantonista.
Usko poutaan on ollut viime aikoina kovilla, joten mukana oli takkia ja muuta. Koska reitti on melko lyhyt, mutta jyrkkä, ei lämmikkeelle eikä onneksi myöskään sadevaatteelle ollut tarvetta koko päivänä.
Lapsiperheet näyttivät jäävän läheiselle Spilauerseelle, pienelle vihertävälle järvelle. Kiljunnasta päätellen vesi ei ollut kovinkaan lämmintä. Koska aamupalasta hissin odotteluineen ja muineen alkoi jo olla aikaa, syötiin leivät ennen nousua.
Järveltä tie nousee jatkuvasti ylös. Alkuvaiheessa on alppikuppila nälkäisille. Ylhäältä meitä kohti kirmasi otuksia, siis mitä, vuoristopossuja! Korvat heiluivat vauhdissa ja tuulessa ja kyljet kiilsivät tuoreesta mudasta. Yksi lähti perään polkua pitkin, mutta se päätti sittenkin jäädä kavereidensa seuraan.
Tästä eteenpäin kellon reitti olisi kulkenut ylempää, merkit näyttivät toista polkua. Koska suunta oli sama, seurailtiin punavalkoisia merkkejä.
Niitty rinteessä oli kattilamainen ja lehmänkellojen kalina kaikui kuin vahvistimesta. Korkeimmassa pisteessä harjun laella hengähdettiin hetki vesipullojen seurassa. Tästä olisi ollut vielä tovi kavuta Siwfassin huipulle, mutta ehkä toisella kertaa.
Schön Chulmin alppitilalla oli meneillään kunnostus- ja rakennustyöt. Pihapiirin sivussa kaapissa oli kakkua, kahvia termarissa ja tuoretta maitoa pullossa, maksu hoitui tiputtamalla rahat laatikkoon. Päätettiin juoda kahvit ja maistaa kaakkua, kun pieni tirppana tuli touhukkaasti tyhjentämään rikkalapiosta roskia. Hän kertoi, että kakussa on myös valkosuklaata. “Se on tehty käsin,” hän jatkoi. Seuraavaksi hän oli menossa valmistamaan jugurttia äidin kanssa.
Melko tasaisen niittypätkän jälkeen polku vei seuraavan alppitilan ohi – sielläkin possuja, mutta ulkona lätissä – kohti kivikkoista pätkää, osittain niin jyrkästi alaspäin vievää ja muhkuraista, ettei kenkä ollut taipua. Puolivälissä syötiin toiset leivät, sillä jalka ja aivo eivät enää tahtoneet tehdä yhteistyötä.
Sateet näkyivät poluilla, kenkä upposi mutaan ja sitä oli pitkin kinttuja, kengän sisällä sukissakin.
Kuplahissiasemalla oli sama meininki kuin aamulla. Istahdettiin hetkeksi odottelemaan ja katselemaan leikkiä köysiradalla. Lähtiessä ostettiin vielä pala alppijuustoa mukaan; maito lypsetty lehmiltä, joita oltiin matkalla moikattu.
Jonotusnumero hissiin. We were on the waiting list to the cable car.Tällä liikenteeseen. This is it.Hissiasema. Cablecar station.Näkymä hissiasemalta. Kesk. Lindernenhütte, vas. lehmien suoja. View by the cablecar station. In the middle of the picture Lindernenhütte. Polkua mars! Off we go!Spilauersee.Vuoristopossuja. Mountainpigs.Alppikuppila vasemmalla. An alpine restaurant on the left.Siwfassin huippu ei kuvassa näytä miltään, mutta päällä on siis ihmisiä. In the picture you can´t appreciate the size, but there are people on the top of the mountain. Kahvia termarista. Coffeetime.Jutteluhetki. A moment to chat.Näitä marjoja en ole nähnyt koskaan. Never seen these berries.Tästä kivikon poikki. This is the route.Lepohetki. A moment to rest the legs .Perhosmytty. Butterflyconferens.Kappeli hissiasemalla. A chapel by the cablecar station.Hissille. To the cablecar.Hissistä on näkymät. There´s good view from the gondola.
En resumen: Un paseito en las montañas de Uri. Una gondola bien ventilada, vacas, barro, cerdos, queso, mucho sudor y paisajes increibles!
Kurzgesagt: Eine Wanderung auf den Urner Bergen. Eine luftige Seilbahn, Kühe, Schlamm, Schweine, Käse, viel schwitzen und schöne Aussichte!
Aamuvarhaisella, ensimmäistä bussia ensimmäisenä matkaajana innokkaana odottelemassa olin varma kaikesta, että päivä lupaa suopeata säätä, repussa on kaikki tarvittava linkkuveistä myöten ja voimia löytyy alppikauriin verran.
Bussi kipusi kiemuraista, yksikaistaista tietä, välillä odotellen, että vastaantulijat peruuttavat syrjään. Jos joku ei olisi painanut nappia Grosse Scheideggin kohdilla, olisin varmaan alppihurmoksissani jatkanut suvereenisti ja huomaamatta eteenpäin vuoren toiselle puolen.
Siinä kengännauhoja kaljulla pysähdyspaikalla viritellessäni hoksasin, että reppu oli sittenkin liian kevyt. Missä vesipullo? Majapaikan kylppärissä. Aika tavalla läksytin itseäni perusasiassa tyrimisestä. Onneksi vieressä oli alppihotelli, josta sain kalliin ja pienen pullon juotavaa.
Tallasin rauhassa hiekkatietä; vaihdettiin sananen parin muun patikoitsijan kanssa ja he jatkoivat pian toiselle puolen kukkulaa. Jäin yksin ylempänä laiduntavien lehmien kanssa.
Kedot olivat keltaisia, valkoisia, pinkkien sata sävyä. Puristelin sormissani timjamin sukulaista, jota englanniksi timjamin äidiksi kutsutaan ja haistelin sen sitrusta muistuttavaa tuoksua. Tiellä lepäsi varmaankin haukan sulka; selvästikin hyvä merkki.
Ensimmäisellä etapilla Firstissä päätin kahvitauon olevan paikallaan, sillä koronanjälkeisheikkous ilmoitteli olemassaolostaan. Olisin mielelläni pistellyt aimo palan aprikoosipiirakkaa, joka on lähes aina vuorilla listoilla. Sain silti vattubrownien pistaasioilla, ihan selkeästi gourmeta, mutta hyväksyin senkin. Tiivistettyä energiaa pienen palan verran.
“Mitä veikkaat säästä?”, kysyin tarjoilijalta. Mies povasi aurinkoa ja hetkessä koko paikka oli yhtä pilveä. Niin sumeaa, ettei tiestä näkynyt kuin muutama metri, kun lähdin kohti järveä.
Bachlapseella viuhtoi viima ja pidin tönön takana banaanipaussin, pistin pitkähihaista päälle. Tunsin elpyneeni ja päätin jatkaa alasmenon sijaan ylös, kohti Hirelenin harjannetta. Pari nuorukaista käveli perässäni, mutta he luovuttivat. Istuskelivat hetken ja lähtivät toista polkua alas. Viritin sauvat valmiiksi käyttöön ja tallasin kapenevaa reittiä kohti kivikkoa.
Pilvet lipuivat välillä maisemaa näyttäen, toisinaan kokonaan peittäen. Harjanteella ehdin nähdä alempana vihreää täplittävät lammet, kun maailma katosi ympäriltäni valkoiseen. Istuin kivellä hengittelemässä. Oli aivan hiljaista, eikä ketään missään. Vain minä ja kangasvuokot. Tunsin itseni Aku Ankaksi etsimässä Edelweissia Matterhornilla. Karvaiset vuokot herättävät samoja tunteita, nupulla ne ovat elähdyttävän ilahduttavia.
Kivikossa vuoren seinämän kupeessa oli pieni suojamökki, jonka orrella roikkui vettynyt patja ja Sveitsin armeijan peitto. Laskin sen vieressä penkillä pulssia ja katselin pilveä. Jostain alkoi kuulua vaimeaa puhetta; pieni porukka oppaan johdolla tuli vastaan myöhemmin. Olivat että wonderful ja fantastic, sen minkä hengästykseltä pystyivät.
Alaspäin meni sutjakkaasti; laakso ja lumihuiput kurkistelivat valkoisen verhon takaa ja murmeli tarkasteli menoani luolansa suulta. Olen muuten se, joka juttelee lehmille. Niittyjen läpi yritän kulkea rauhallisen varmasti, lähimpiä ja epäluuloisempia rouvia tervehtien. “Helou lehmä, tässä vain menen ohi, oikein nätti olet, minäpä tästä kierrän vähän ylempää, märehdi sinä vain siinä polulla!” Vasikat olivat jo ison lehmän kokoisia, joten hermostukseen ei ollut syytä, mutta otin varman päälle. Väsyneenä lehmälauma perässä pakoon juoksu ei kuulunut ohjelmani kuvaan.
Bussialpilla haukkasin lounasta, juustopiirakkaa ja salaattia, ja kipaisin maksamaan jotta ehtisin Grindelwaldin bussiin. Tarjoilijan mukaan ei hätää niin kauan kun tuo juo kahvia. Tuooli kuppi käsissä pöytään nojaileva bussikuski.
Bussi kiemurteli ylös Grosse Scheideggiin. With a bus to Grosse Scheidegg.Haukan sulka? Hawk´s feather?Ylälaidassa mother of thyme eli kangasajuruoho, joka on siis timjamin sukulainen ja tuoksuu sitruunalle. The mother of thyme is the purple very small flower, that smells lemon.Kevätkatkeroita. Spring gentians.Bachalpseellä alkoivat pilvet hälvetä. By Bachalpsee I started to have some visibility.Polku jatkuu ylöspäin. Going up.Vähän kerätty korkeutta. Already a bit higher. Kohti kiviä ja sitten oikealle. Towards the stones and then right. Varovasti vanhan lumivyöhykkeen yli. Cautiously over the old snow. Kangasvuokko! Nämä on ikisuosikkejani!! Spring pasqueflower or the name I prefare: lady of the snows, my alltime favorite!Yhtäänhän ei jännitä kapealla harjalla yksin. Not scared at all, on the ridge alone. Hyvin menee! Everything ok!Selän takaa jo taitettua matkaa. The way already done.Tarkemmin katsottuna alhaalla on useampi lampi. There are many ponds I passed on the way, after all. Kuvan keskellä suojamökki. In the middle of the picture a refuge hut.Polku se on tämäkin. Rockyroads?Kullerot pilvitaustalla. Sekunteja myöhemmin ilmestyivät lumihuiput. Globeflowers in front of clouds. The snowpeaks appear after a couple of seconds.Laakso pilkottaa. Starting to see the valley.
En resumen: Este caminata de Grosse Scheidegg a Bussalp es lindísimo, apesar de la poca visibilidad por las nubes. Hay flores de los Alpes, marmotas, paz y cresta que cruzar.
Kurzgesagt: Die Wanderung Grosse Scheidegg – Bussalp ist wunderschön, obwohl die Wolken unten hängen. Es gibt Alpenblumen, Murmeltiere, Ruhe und einen Grat zum überqueren.
Reilun puolen tunnin testikävelyn jälkeen päätin olevani valmis reiluun kolmeen tuntiin, vaikka hälytyskellot vähän kilkattelivat. Halusin retkelle ja keuhkosairaitahan perinteisesti kuskataan vuoristoon; sen enempää en tarvinnut perusteita.
Kirkkaan turkoosina loistavan Walenseen yläpuolella kulkee Höhenweg Amden, upeita maisemia, helposti saavutettavissa. Kolmisen sataa metriä nousua on suurinpiirtein sama kuin omalla kylällä, joten se onnistuisi. Tuntimäärä kuulosti haasteelliselta, mutta kai lapsille sopiva reitti passaisi myös toipilaalle.
Koronan jälkeiset keuhkot joutuivat lopulta kovimmille autossa; yskin siitepölyä vedet silmissä koko päivän edestä. Arvenbüelin kylästä kohoavalla vanhalla huoltotiellä pidin pari paussia, ettei pulssi kohoaisi heti alussa tappiin ja ennen metsäpolkua oli pakko pistellä eväät, sillä kokovartalovapina alkoi olla häiritsevä. Kivellä istuessa, Glarusin Alpit edessäni, olo rauhoittui. Katselin muurahaisia, valtavan pontevia tummanvihreitä nokkosia, polulla ja ilmassa liiteleviä valkoisia, valko-oransseja, lilansinisiä ja aivan tummia perhosia.
Keskiväliltä löytyi alppikuppila, aivan lirua kahvia ja tietenkin lehmiä. Sinne meidät johdattivat kiviin maalatut leppäkertut. Perheen tyttäret olivat tarjoiluvuorossa, kiikuttivat juomista janoisille, röstiä ja bratwursteja nälkäisille. Osa lehmistä hamusi rinteessä heinää, vasikat lojuivat alempana auringossa. Sisällä navetassa toimi sulassa sovussa muutaman lehmän vieressä kuppilan astianpesuosasto. Makkarat tirisivät ulkona, röstit paistuivat ehkä ylempänä teltan suojissa.
Maisema muuttui pikkuhiljaa tutunnäköiseksi, mustikanvarpuja oli molemmin puolin tietä, välillä nevaa, kosteaa ja suovillaa, sen sivussa matalaa vuoristomännikköä. Mies valtavan pitkän putken kanssa metsästi kuvia linnuista; täällä asuu ja suojellaan metsoja.
Ajattelin olevani täysin valmis palaamaan vuorelta alas tuolihissillä, mutta kun hutera pieni nainen lähti varovasti askeltamaan puikkelehtivaa kivikkopolkua alas, siis jätettyään ystävättärensä hissiin, lähdin perään. Tunti sinne tai tänne, jarrutteluhan olisi vain hyvää matalasykkeistä treeniä. Puolivälissä hän vinkkasi meille suorimman reitin alas. “Eikö olekin ihanaa; rauhallista ja perhosia”, juttelimme ja hän jatkoi toiseen suuntaan, kohti kotiaan.
Kun posket hehkuvina olin polun päässä alhaalla, siellä mistä pääsimme bussin kyytiin ja takaisin alkupisteeseen, oli kilometrejä kertynyt lopulta kymmenen. Olo oli tietenkin voipunut, mutta vain sen verran, että uskallan jo alkaa suunnitella uusia retkiä.
Vuorimäntyjä ja nevaa. Mountain pines and some kind of swamp.Kahden kengän levyinen polku. A path wide enough for two shoes.Walensee.
En resumen: Hicimos el primer caminata post corona, encima del lago Walen. Los Alpes de Glarus nos acompañaban el camino y llegué hasta el final sin que nadie me tuviera que llevar. Así que estoy lista para las próximas vueltas.
Kurzgesagt:Höhenweg Amden war meine erste post Corona Wanderung. Die Aussicht nach Glarner Alpen hat uns den ganzen Weg begleitet und ich habe es selbstendig zurück nach Amden geschafft. Bin also bereit für die neue Wanderungen.
Ollakseen enimmäkseen patikkablogi, aika vähän on viime aikoina tullut liikuttua yhtään missään. Mutta pienestä se postkoronainenkin aloittaa. Sunnuntaina tuntui, että nyt on aika mennä kastamaan jalat Zürichinjärveen, helteestä ja järjettömästä heinien sirottelemasta siitepölypilvestä huolimatta. Grindelwaldista hankitut uudet urheiluaurinkolasit päähän ja kadulle!
Matkaa kertyi 1,6 kilometriä eestaas ja tuloksena lihasväsymys. Ja koska ollaan Sveitsissä, korkeuserolta ei voinut välttyä. Takaisin rinteeseen oli noustava, jos halusi kotiin ja vaakatasoon lepäilemään. Ja kuinka monesta sadasta metristä olikaan kyse? 40 metristä.
Joka tapauksessa energiatasot ottavat nyt isoja harppauksia päivästä toiseen. Enää eivät koivet tutise tai silmissä pimene seistessä, postilaatikolla käyn keveästi ja eilen kokeilin jotain jumpan kaltaista. Hengitysharjoituksia, syviä vatsalihaksia ja testing-testing, vieläkö käsivarret toimivat. Kaikki siis tarkasti kontrolloidusti, ettei yskitä ja pulssin pitää pysyä alle 120.
Ammattikseen urheilevan mukaan keuhkot pitäisi tarkastuttaa ennen kuntoilun aloittamista. Lääkäriltä sain terveisiä, ettei tarvitse, mutta näin kuumalla ilmalla siitepölyjen keskellä ei kannata tehdä mitään haastavaa. Strateginen suunnitelma sisältää kevyttä liikkumista joka toinen päivä viikon verran, sen jälkeen voin yrittää mennä salille, jossa samaten alku lähinnä liikeratojen kokeilua.
Viikkoja on kulunut yskiessä, mutta tiedän päässeeni lopulta vähällä ja olen siitä kiitollinen.
Järvi on paikoillaan. Here it is, lake Zurich.Ihan kuin olisi ulkomalla. As I was abroad.Mehiläiset ovat yhtä innoissaan karhunvadelman kukista kuin minä. The bees are as excited of the blackberries as I.
En resumen: Poquito a poco recuperando de corona y ya llegué al lago de Zurich. Y devuelta a casa.
Kurzgesagt: Langsam erhole ich mich von Corona und bin schon zum Zürisee gelaufen. Und zurück nach Hause auch.
Sairasosastolta päivää. Aika antiklimaattista sairastua koronaan sen jälkeen, kun tilanne on jo lakaistu maton alle, eikä edes terveysviranomaisia asia juurikaan kiinnosta, mutta täällä yskitään. Todella korkea kuume on jo poissa, mutta punainen viiru testissä ei luovuta.
Juuri sitä ennen ehdin kivuta alpille katsomaan joko olisi kesä. Siis muutama päivä ennen virallisen kesäkauden alkua. Sateinen kevät toi lunta vielä äskettäin korkealle, eikä patikkapolkuja ollut auki kuin kourallinen. Mutta hissillä ylös ja teitä alas.
Grindelwaldin yllä Firstiltä Bachalp-järvelle oli aurinko sulattanut tien, sivusta menevällä polulla sen sijaan oli vielä aimo kerros lunta, aamusta jämäkkää, iltapäivällä upottavaa.
Vihreillä laikuilla juoksenteli ja paini pikkumurmeleita häntiään heilutellen, lumiläikillä taas makaili gemssejä, jokunen vihreällä laiduntaen. Sammakko oli herännyt kevääseen ja kauhoi kylmästä kankeana hankea pitkin. Myyrälle oli käynyt huonommin, se makasi jäykkänä tien poskessa.
Keltaiset rentukkamättäät loistivat aamussa, toisaalla leskenlehdet. Olin juuri väittänyt, etteivät ne juuri Sveitsissä kuki. Siis muualla. Vuorilla kylläkin.
Lyhyelle matkalle osui kaksi kotkaa valtavine siipineen, varmaankin pariskunta, joka kaarteli yhden ja saman paikan yllä, kenties pesäänsä vartioiden.
Järvellä kevät näkyi vasta muutamana sulavana kirkkaansinisenä laikkuna. Menisi vielä myös tovi, ennenkuin tästä pääsisi jatkamaan eteenpäin rinnettä ylös toisille kukkuloille.
Hangilla oli keltaista, Saharan hiekkaa, jota pöllytti taivaan täydeltä viikkoa ennen. Nyt se koristi läikkinä, kiemuraisina pensselinvetoina valkoista.
Olen aina katsellut harjanteille toiveissani nähdä alppikauriin profiilin, valtavat sarvet taivasta vasten. Kun gemssi nousi keveästi ylös ja jäi syömään ruohotuppoja kuin pyynnöstä ylväästi välillä alas katsellen, olin aikalailla pakahtua. Miten hienoa! Miten ainutlaatuista!
Hampparoin mäkeä alas korkeusmetrejä yli kilometrin verran, halusin nähdä kuinka luonto muuttuu talvisesta kevään kautta kesään. Ja siinä olivat jälleen krookukset, mutta missä määrin! Tämä ei ollut enää krookusmätäs tai peitto, vaan krookusaava (tosin merta ei ole mailla halmein), ehkä krookustasanko (mutta polveilevaa rinnettä). Tyydyin krookusniittyyn, kunhan rauhoitun. Taoin näkyä mieleeni, imuroin kauneutta muistiin.
Kotona kuumeessa silmissä vilisivät krookukset ja kaikenlaiset keltaiset. Seuraavalla kerralla vuorilla on jo kesä, niityillä toiset kukat.
Polulla hieman lunta. A bit snow on the trail.Tässä virtaa kevät. This is spring flowing.Myyrän matka päättyi tähän. This was the end of this mole. Gemssit alkoivat kokootua pienelle lumikentälle. Edustalla Saharan hiekkaa. The chamoix gathering on the snow.Ei kai sitten aamu-uintia tällä järvellä. Probably no morning swimm in this lake.Myyrätilassa aamuauringossa. In mole-state in the morning sun.No niin, siinäpä se sitten, tästä ei jatketakaan eteenpäin vuoren yli. Ok, so, no trails to be seen or continued over the mountain. Tämä on niin mahtava ilmestys, gemssi ylväänä harjanteella. So epic! Always wanted to see a big animal profile on the mountain!Sveitsissähän ei juuri leskenlehdet kuki, väitin. I said coltsfeet don´t really bloom in Switzerland. It depends of the place.Kaatuneenakin suunnat osoittavat oikeaan. Even down on the ground it shows to the right direction.Luulin, että nyt on nähty melkein kaikki mahdollinen, kunnes vastaan tuli krookusmatto. I thought I´d seen all I really want, till there suddenly was this crocusfield.Ehkä vähän laimea asettelu, mutta kyllä maistui. A bit lame presentation, but boy it tasted goood.Melkein takaisin kesässä. Almost back in summer.Yksi lempikukistani, alppikatkero. One of my favorits, trumpet gentian.Ylhäällä jäätikön ikijäätä, alhaalla vihreää niittyä. Up on the mountain the glacier, down in the valley green fields.Tuossa mökissä voisin hetken viivähtää. Could stay for a while in that cottage.Tämä on jo kaupunkiympäristöä, koska asvaltti. This is city, ´cause pavement.
En resumen: Fui a revisar como está la situación de nieve en los Alpes. En 2000 m en Grindelwald First hay todavía bastante, pero la primavera es lindísima y con una suerte increible vi un montón de marmotas chiquitillas, un rebeco en la cumbre, otros donde la nieve, dos águilas, un pobre topo muerto y una cantidad increible de crocuses.
Kurzgesagt: Schneesituation in den Alpen? In 2000 m gibt es noch wenige Wanderwege offen, aber es ist herrlich. Wir haben Murmeli, Gämse, Adler, einen toten Maulwurf und wahnsinnig viele Krokusse gesehen.
On ollut todella tahmea aloitus kevään retkille vuoristossa, koska vettä on tullut aikalailla putkeen jo viikkoja. Liukkaille rinteille ei todellakaan tee mieli ja isot määrät vettä sulavan lumen päälle on yksi riski lisää. Joka tapauksessa olen katsellut kuvia menneiltä patikoilta ja tein listaa paikoista, jonne voi lähteä vaikka korkeus hirvittäisi.
Jos huimaa tasaisellakin, miettisin kyllä tarkkaan minne menen. Se taas kuinka paljon retkiä rajoittaa korkeanpaikanpelko, on toinen juttu. Sitä on monen tasoista, mutta kun olet jo päässyt vuoristoon asti, ei reissua tarvitse viettää alppimökin alimmalla parvekkeella. Reittejä on joka lähtöön.
1.Männlichen-Kleine Scheidegg
Ei jyrkännettä, ei rotkoa, sen sijaan Jungfraujochin alueen muhkeat lumihuiput ympärillä. Reitti on merkitty alppipatikkapoluksi, mutta helppokulkuinen. Jos kuplahissi kauhistuttaa, voi reissun tehdä myös aloittaen Kleine Scheideggista ja palaten samaan pisteeseen. Alas vuorelta pääsee junalla.
2.Mettmenalp-Leglerhütte
Alppimajalle vievä polku on leveä ja hyvä tallata. Lopussa on pieni nousu reunemmalla kivikossa, mutta tilaa on kiertää vähän sivustakin (tosin kesän alussa lumi voi määrätä reitin). Polkuja on useita, tämä on niistä se suorin.
3. Splügen-Surettaseen
Surettajärville on myös kaksi eri reittiä ja kannattaa valita se pidempi. (Suorempi siksakkaa seinämää ja on kapeampi) Tämäkään ei ole missään mielessä kevyt nousta, aikaa tarvitaan, samoin juomista ja evästä, mutta ylhäällä odottavat karut vuoristomaisemat alppijärven rannalla.
4.Sils Maria
Sils Maria on kylä Engadinissa ja Silserjärven ympäri kiertävä lenkki on merkitty helpoksi alppipatikaksi merkitty. Jos vuoristo jännittää kovasti, keltaisin kyltein merkityt polut ovat varmoja valintoja.
5.Arnisee-Gurtnellen
Alamäkeä posottava patikka Arniseen köysirata-asemalta Gurtnellen juna-asemalle vie rauhallisen alppiseudun, niittyjen ja kylien läpi. Tämä on jostain syystä keskitason alppipatikkareitti, mutta siis polut ja tiet leveitä, eikä matkalle osu yhtään kohtaa jyrkänteen reunalla.
6.Mutta jos nämäkin jännittävät?
Jos tekee mieli nousta korkeammalle, mutta et halua lähteä ominesi matkaan, mukaan voi ottaa patikkaoppaan. Esim. Sanna Laurén vie varmalla ja osaavalla otteella Urin kantonin vuorille ja tietää parhaat paikat, upeimmat seudut ja sopivimmat reitit. Mukana kulkevat usein myös hänen sympaattiset vuohensa.
7. Entä sen jälkeen?
Kun alkaa tuntua, että ehkä sittenkin vaativammalle reitille, lisävinkkejä löydät täältä.
En resúmen:El clima ha estádo tan mal, que apenas hemos ido una vez a los Alpes en esta primavera. Pero bueno, poquito a poco se supone mejorar. Si te da cosa subir al monte, aquí hay unas sugerencias, donde podés hacer caminatas tranquilo en lugares increibles.
Kurzgesagt:Höhenangst?Auf meiner Liste findest du einige Wanderwege in super schönen Orten, wo man nicht gerade am exponierten Stellen laufen muss.
Nousin vuorenrinnettä ylös ja vedin keuhkot täyteen alpilta tuoksuvaa ilmaa – pakostakin, koska nousu ei antanut armoa. Teepaita kostui vartissa, keväästä ja pilvistä huolimatta.
Ensimmäiselle järvelle, Sämtiserseelle patikoi kauniilla kevätkelillä ulkoilijoita lähes virtana. Nyt vain me ja käet, jotka kukkuivat yhtäällä ja toisaalla, koko matkan ajan. Yksi kirkkaasti ja korkealta, toinen valitsi eri sävellajin ja lauloi matalammalta. Aldo äänitti pätkän, laulaen En el lejano bosque canta el cucú (kaukaisessa metsässä laulaa käki), ja soolon veti komeasti Appenzellin käki.
Nuotiopaikalla oli ruuhkaa ja sateen kastelemat puut. Kaikki brittejä, selvästikin paossa kruunajaisia, niistä ei puhuttu. Koska makkarat olisivat vain savustuneet, oli nakkileivät syötävä kylmänä. Ei ehkä varsinaista gourmeta, mutta myönnettäköön, että maistuvaa. Kasvisnakit olivat lähikaupan uutuudet, mausteiset ja juuri sopivat retkileivän väliin.
Rinteessä oli pieniä mustia kasoja, muurahaisten pesiä. Istumakiveni oli huono ja siirryin seuraavalle. Senkin vieressä nökötti pieni pesä, mutta liikettä ei ollut näkyvissä. Pakattiin kamat ja lähdettiin eteenpäin, kun vasemman kankun yläosassa alkoi säkenöidä. Heti perään oikeassa, tarkalleen samassa kohdassa, kuin suunnitellusti. Kipu levisi salamaniskun lailla joka suuntaan – kuulemma muurahaishappoa – ja olin vähällä riisua housut ja syöksyä järveen. Sain yhden kynnellä kiinni, toisesta en tiedä. Molemmat menettivät operaatiossa henkensä. Muurahaiset olivat mustia, taatusti suomalaisen kusiaisen, siis siloviholaisen, sukulaisia, sillä punaiset paukamat aktivoituvat yhä, päiviä retken jälkeen.
Niittyä peitti upea keltainen, silti rentukat eivät loistaneet kuvissa. Luonnossa kylläkin, kuin pienet hälytysvalot.
Krookusten aika oli selvästikin jo ohi, pettymysten pettymys. Sata metriä korkeammalla sydän otti loikan, siellä niitä oli, valkoisia täpliä siellä täällä, joka puolella. Villien krookuksten bongaaminen vaati ajoitusta ja salaa toivoin, että edes jokunen olisi vielä kukassa.
Fählenseellä Gasthaus oli vielä talvilevolla. Joku yritti epätoivoisesti sytyttää niemen nokkaan märkää kuusen oksaan tulta nuotioksi. Järvi oli kuin akvarelli, siihen heijastuivat vuorenseinämien valkoiset lumiraidat ja kiven harmaa. Jäät olivat sulaneet selvästikin aikaa sitten pois. Istahdin kivelle ja hengitin. Tuskin ajattelin mitään. Olin vain ja maadoitin oloani.
Alppien kultaesikkokin kukkii. Primula auricula blooming.Mihinkäs tämä vie? Where does this lead?No vihreälle järvelle tietty! Obviously to the green lake!Nuotiopaikka näkyvissä. Campfire on the sight!Gourmet esillä. Gourmet lunch. Tää oon miä ennenkuin tajusin että housuissa on murkkuja. That´s mebefore I understood there are ants in my pants.Tuonne mökille on vähän matkaa. You gotta hike a bit to that hut.Näistä niin tykkään. One of my favorites.Oh ja nämä villikrookukset! Oh and these wild crocuses!Täällä hengähdetään hetki. Time for a short stop.Auringon pilkahtaessa tämäkin muuttuu vihertäväksi. With some sun also this one turns into green.Pakko tuijotella hetki tätä upeutta. Concentrating to understand this beauty. Aldo lähti omille poluille. Aldo on his own paths.Hoher Kasten näkyvissä. Hoher Kasten somewhere there.
En resumen: El primer paseito de primavera en los Alpes de Appenzell, rodeados por los cucús cantando, admirando crocuses, el paisaje alrededor del lago verde y donde el otro, como una acuarela.
Kurzgesagt: Die erste Wanderung des Frühlings in den Appenzeller Alpen; singende Kuckucke, weisse Krokusse auf der Wiese, der unglaublich grüner See und der andere, wie ein Aquarell.
Lauantai-iltapäivä on kääntymässä iltaan, taivaalla kumottaa tumman sinertävä pilvivyöhyke joka voi ainoastaan luvata litimärkiä alkkareita. Silti vedän kypärän päähän ja alan polkea, Romanshornin asemalta kohti omenapuita.
Bodenjärvi jää selän taa, mutta sekään ei haittaa, vaikka järvimaisema kaunis onkin. Sillä on melkein se paras kukinta aika, ajattelen. Omenoita on kukat levällään rivittäin, sitten toisia nuppuineen, ne ei vielä edes yritä avautua. Varmaankin muu lajike, ehkä myös vähän ylempänä. Pölyttäjiä ei näy, vaikka aurinko lämmittää. Se on ohi nopeasti, kuten huhtikuussa usein käy. Sade ja aurinko kilpailevat kumpi voittaa. Jälkimmäistä ei viime viikkoina juuri ole näkynyt.
Ehkä siksi monissa puissa on jo pienet lehdet kukkien lisäksi. Vihertävän valkoiset puut on kummallinen näky; mitä se tuleville omenoille merkitsee, jää arvailun varaan. Ei siis hajuakaan. Ehkä sekin käy?
Voikukkia on pelloilla triljoona ja keltainen peitto on ihana. Taustalla pitäisi siintää Appenzellin Alppeja, mutta usva on tiukassa. Yritän zoomata ja kirkastaa näkymää. Juuri ja juuri pystyn kuvittelemaan muhkeat vuoret maalaismaisemaan.
Välillä riisun takin pois, sitten taas viluttaa. Maaseutu kumpuilee, mutta ei enää tarpeeksi, että lämpenisin, sillä olen tottunut kunnon mäkiin. Kivahan tätä on polkea.
Ensimmäisessä linnassa, Wasserschloss Hagenwilissä, vietetään häitä. Pieni linna istuu kylään nätisti, vierestä nousee viinikukkula ja toisella puolen tiet vievät mäkiä ylös peltojen reunaan.
Jotkut teistä risteää polkujen kanssa, joita olemme kulkeneet jalan aiemmin. Silloinkin kukkivia puita etsiskellen. Harjanteelta tie laskeutuu Arboniin järvelle, ohi kaupungin linnan ja vanhankaupungin.
Tekisi mieli jäädä katselemaan; miksi en aiemmin ole käynyt siellä? Pilvet silti lähestyvät ja tunnen tipan kasvoilla. On syötävä jotain, koska ilta kallistuu myöhään. Rantabeizissa tilaamme juuri ennen sen sulkeutumista siikaa, niitä öljyssä paistettuja tartarkastikkeen kera, joita joka paikasta löytyy. Ei mikään gourmetannos tämäkään, mutta täyttää tarpeen.
Järven itäpuolella ilta-aurinko näyttää vuoret sinertävinä. Hetken henkäilen järvi-ilmaa paikoillaan. Loput kilometrit odottelen jännittyneenä rankkasadetta, jota ei tulekaan – muutamia tippoja enempää.
En resumen: Una vuelta entre los mazanos en el campo en el norte de Suiza era pura belleza. Los pajaros cantando de la lluvia, flores, el inmenso lago de Constanza y tranquilidad.
Kurzgesagt: Wunderschöne Velotour am Bodensee, zwischen den blütenden Apfelbäumen und gelben Felden. Am Abend wird alles ruhig, es riecht nach knoblauch und zwiebel, die Vögel singen über das Regen und wir, wir fahren weiter.
Pala Suklaata 