Tunneleita, syklaameja, turkoosi järvi ja 960 rappusta

Tunneleita, syklaameja, turkoosi järvi ja 960 rappusta

Jälleen komea päivä, lämmin, mutta ei tukahduttava. Viikon ainut. Siksi oltiin menossa kohti Brunnenia ja heti sen jälkeen, kun Aldo oli hakenut voisarvipaussilla järven reunustan portaille pudonneen puhelimensa ja oltiin päästy laivaan sekä myös pois, alettiin nousta mäkeä ylös.

Näillä seuduin ei voi kovakorvainenkaan välttyä historian lehtien havinalta, sillä polku kulkee Rütliwiesen vierestä, niityn, jolla Sveitsin kolme ensimmäistä kantonia vannoi liittovalan ja päätti taistella yhdessä ulkopuolelta tulevia uhkia vastaan.

Joka tapauksessa, tästä kiivettiin ylös kohti Seelisbergiä. Neljän pätkän Weg der Schweiz on Urin järven reunaa kulkeva Sveitsin historiasta kertova reitti ja me olimme tallanneet aiemmin siitä jo puolet, mutta siis sen kaksi jälkimmäistä osaa. Tänään oli edessä osuudet yksi ja kaksi, Rütli-Bauen ja Bauen-Flüelen, noin 20 km ja vajaat 700 vertikaalimetriä.

Urin järvi on Vierwaldstätterseen toisen ääripään järvialue ja aurinkoisessa säässä se kimmelsi vihertävän sinisenä. Oltiin tennarireitillä eli helppokulkuisella hiekkatiellä ja myöhemmin polulla. Helteen takia ei tullut mieleenkään laittaa vaelluskenkiä ja polulle lähdettiin, koska matkalla oli monta uimapaikkaa.

Lempeästi siksakkaava tai pikemminkin kiemurteleva tie kulki metsän varjossa. Siellä täällä oli syklaamimättäitä ja yksittäisiäkin kukkia. Ennen aikojaan kuivuuden takia pudonneet lehdet rutisivat lenkkareiden alla.

Seelisbergissä oltiin reitin korkeimmassa pisteessä. Lyhyen asfalttipätkän varrelle osui myös entinen hotelli Sonnenberg. Kuvaan mahtui vain osa, sillä sitä jatkui toisella puolen tietä tornimaisissa lisärakennuksissa käsittämättömällä järvinäkymällä. 1800-luvun lopulta peräisin oleva hotelli henkii vanhan ajan romantiikkaa. Voisin hyvin kuvitella Hercule Poirot´n tänne iltapäiväteelle ja tepastelemaan puutarhaan. Hotellin toiminta päättyi sotien jälkeen ja 1960-luvulta eteenpäin se oli pitkään meditaatioguru Maharishi Mahesh Yogin käsissä ja nyt sitä remontoidaan jälleen hotellikäyttöön.

Polut veivät metsään ja niityille, takaisin metsään ja Seelisbergin pienen järven yläpuolelle. Hetken pohdittiin laskeuduttaisiinko alas uimaan, mutta päätettiin pitää paussi myöhemmin. Kun eteen tuli pieni Beroldingenin yksityinen linna ja kyltti, jossa kerrottiin kappelista löytyvän kakkua, tuli sittenkin sellainen olo, että tauko olisi paikallaan.

Tarjolla oli omena- tai luumupiirasta, kuulemma “äidin tekemää”. Kapselikoneesta piti saada kahvia, mutta me saimme aikaan vain kuravettä. Jostain syystä kapseli vain ruttaantui. Seuraava ongelma oli se, ettei missään ollut hintoja, ainoastaan QR-koodi jolla maksaa. Me pyörimme kakkukuvun ympärillä kuin ampiaiset, plärättiin infolappusia, juostiin ovelle ja puutarhan reunassa olevan kyltin luo. Lopulta luovutettiin ja mentiin ulos pöydän ääreen syömään. Ja kyllä, oltiin sitä ennen maksettu ja varmaankin liikaa.

Aldo lähti vielä etsimään kyltissä mainittua vesilähdettä ja tapasi polulla linnanrouvan. Kakulle eikä kahville ollut määritelty hintaa; kukin sai maksaa sen mitä halusi.

Ensimmäinen osuus päättyi Baueniin, minne laskeuduttiin 960 kiviportaan ikivanhaa kauppatietä, missä aikanaan kopsuttelivat muulit ja aasit rahteineen. Kylällä meidät vastaanotti aurinkoisella muurilla lepäilevä reporanka kissa, joka juuri ja juuri jaksoi liikuttaa käpäläänsä morjestukseksi. Kapean kujan puutarhoissa kasvoi reheviä palmuja ja tunnelma hyvinkin välimerellinen. Laatikostosta olisi voinut ostaa mukaan kristallin. Kahvintarve vei kuitenkin eteenpäin.

Laivarannan kioskin kupeessa, puhaltavassa tuulessa saatiin nostettua kofeiinitasoja sen verran, että päästiin parin sadan metrin päähän uimarannalle. Vesi oli ihanaa ja tuntui, että kyllä tässä vielä ne 10 seuraavaa kilometriä kävellään.

Rantatie oli suurelta osin tunnelissa, sillä ylhäältä ropisee kiviä. Jos tämä olisi ollut Olipa kerran elämä – sarjasta, olisin kävellessäni harmaassa, muhkuraseinäisessä tunnelistossa ollut se bakteeri ihmisen suolistossa. Osassa tunneleista kerrottiin Sveitsin historiasta ja seinille oli heijastettu sveitsiläisyyden tärkeimpiä pointteija, kuten vapaus, demokratia ja solidaarisuus.

Loppuvaiheessa näytti, että päälle tulisi saderintama ja kiihdytettiin vauhtia. Ihan turhaan, koska hetken päästä jälleen paistoi. Istahdettiin vielä päivän päätteeksi laivasataman terassikuppilaan iltapalalle ennen parin tunnin junamatkaa. Odotukset eivät olleet kummoisat, sillä yleensä mitä upeammat maisemat, sitä surkeampi sapuska. Fish and chips/salaatti oli kuitenkin yksi parhaita aikoihin, joten plussat Flüelenille ja kivalle kesäpäivän retkelle.

Laivan kyytiin ja toiselle puolen järveä.
A boatride to the other side of the lake.
Rütlin laivalaituri ja polun alku.
The starting point, Rütli.
Syklaami, miten outo ja kaunis.
Cyclamen, so weird and beutiful.
Brunnennin kaupunki, iso ja pieni Mythenin vuori.
The town of Brunnen and the big and small mountains of Mythen
Entinen hotelli Sonnenberg.
Former hotel Sonnenberg.
Seelisbergin järvinen. Lake Seelisberg.
Beroldingenin linnanen. The small castle of Beroldingen.
Kappelin kaakkutarjontaa.
Some cake in the chapel.
Bauenissa kahvia ja uinti.
In Bauen a cup of coffee and swimming.
Värit paikallaan.
The colors!
Kristalleja tarjolla.
Some crystals to go.
Reporento kaveri.
A very relaxed friend.
Muistuttaa suolistoa vai eikö?
Looks like a inside view of the guts.
Lohkareita on karissut.
The area of the falling rocks.
Tottahan tunnelissa on infopätkäkin.
Informative hiking on this part.
Tunnelin seinältä bongattua.
Found on the wall of the tunnel.
Nyt on niin välimerellistä, että!
Very mediterranian, indeed.
Valoa tunnelin päässä.
Light in the end of the tunnel.
Päivän komein hyönteinen.
The most gorgeous bug of the day.
Plänttinsä kullakin.
Everyone has their own spot.

En resumen: En el lago de Uri hay Camino de Suiza, una ruta de senderismo que hicieron para celebrar la Confederación Helvética. Esta vez caminamos dos primeras partes, desde Rütli hasta Flüelen.

Kurzgesagt: Weg der Schweiz, Etappen 1 und 2, von Rütli bis Flüelen. Ein perfekter Sommertag!

Ilmava hissi, mutaa ja vuoristopossuja

Ilmava hissi, mutaa ja vuoristopossuja

Sateeton päivä! Retkelle, päätettiin. Eikä oltu ainoita. “Ja kaikki tulivat myöhään!” totesi hissiaseman rouva jakaessaan vuorolappuja. Köysiradan luo johdatti suurimmalta osalta yksikaistainen tie Urin järven ja Sisikonin yläpuolelle. Kylteissä oli kai säästetty, yhtään ei näkynyt matkalla.

Chäppelibergin hissin luona istuskeli porukkaa maassa, vuoriston rauhassa. Kaikki pääsevät ylös, ennen pitkää. “40 minuuttia menee,” ennusti rouva.

Kuplahissiin mahtuu kylttien mukaan viisi ihmistä, käytäntö oli haastavampi. Vastakkaisilla penkeillä on tilaa kahdelle kapealle kankulle. Neljälle hyvin, viides voi miettiä kuinka matkustaa. Lyhyt seisoen, pitkä pää vinossa tai jonkun sylkyssä.

Ilmanvaihto hoituu hyvin, sillä hississä ei ole ikkunoita ja lattia on metalliritilää. Hiljaisena päivänä kyytiin mennään ilman apurouvaa ja ylös pääsee, kunhan soittaa puhelimella ylös, että haloo, oltais tulossa. Ovi kiinni ja menoksi.

Aldo ei mahtunut samaan hissiin, joten odottelin ylhäällä ja katselin maisemia. SAC mökki Lidernen näkyy suoraan edessä, majoitus- ja ruokapaikka siis lähistöllä. Hissin toiminnasta vuorella vastaan perhe, jolla on lehmiä vähän ylempänä laiduntamassa ja talo muutaman asekeleen päässä. Lapset leikkivät hissin pienoismallilla, lastasivat tavaraa ja lähettivät toiseen päähän.

Reitti kiertää Hundstockin ympäri ja kuplahissi lähtee Schwyzin kantonista, mutta ylhäällä ollaankin Urissa. Siinä mielessä sattuvasti, että seuraava päivä oli Sveitsin kansallispäivä ja Schwyz ja Uri kaksi Sveitsin kolmesta alkuperäisestä kantonista.

Usko poutaan on ollut viime aikoina kovilla, joten mukana oli takkia ja muuta. Koska reitti on melko lyhyt, mutta jyrkkä, ei lämmikkeelle eikä onneksi myöskään sadevaatteelle ollut tarvetta koko päivänä.

Lapsiperheet näyttivät jäävän läheiselle Spilauerseelle, pienelle vihertävälle järvelle. Kiljunnasta päätellen vesi ei ollut kovinkaan lämmintä. Koska aamupalasta hissin odotteluineen ja muineen alkoi jo olla aikaa, syötiin leivät ennen nousua.

Järveltä tie nousee jatkuvasti ylös. Alkuvaiheessa on alppikuppila nälkäisille. Ylhäältä meitä kohti kirmasi otuksia, siis mitä, vuoristopossuja! Korvat heiluivat vauhdissa ja tuulessa ja kyljet kiilsivät tuoreesta mudasta. Yksi lähti perään polkua pitkin, mutta se päätti sittenkin jäädä kavereidensa seuraan.

Tästä eteenpäin kellon reitti olisi kulkenut ylempää, merkit näyttivät toista polkua. Koska suunta oli sama, seurailtiin punavalkoisia merkkejä.

Niitty rinteessä oli kattilamainen ja lehmänkellojen kalina kaikui kuin vahvistimesta. Korkeimmassa pisteessä harjun laella hengähdettiin hetki vesipullojen seurassa. Tästä olisi ollut vielä tovi kavuta Siwfassin huipulle, mutta ehkä toisella kertaa.

Schön Chulmin alppitilalla oli meneillään kunnostus- ja rakennustyöt. Pihapiirin sivussa kaapissa oli kakkua, kahvia termarissa ja tuoretta maitoa pullossa, maksu hoitui tiputtamalla rahat laatikkoon. Päätettiin juoda kahvit ja maistaa kaakkua, kun pieni tirppana tuli touhukkaasti tyhjentämään rikkalapiosta roskia. Hän kertoi, että kakussa on myös valkosuklaata. “Se on tehty käsin,” hän jatkoi. Seuraavaksi hän oli menossa valmistamaan jugurttia äidin kanssa.

Melko tasaisen niittypätkän jälkeen polku vei seuraavan alppitilan ohi – sielläkin possuja, mutta ulkona lätissä – kohti kivikkoista pätkää, osittain niin jyrkästi alaspäin vievää ja muhkuraista, ettei kenkä ollut taipua. Puolivälissä syötiin toiset leivät, sillä jalka ja aivo eivät enää tahtoneet tehdä yhteistyötä.

Sateet näkyivät poluilla, kenkä upposi mutaan ja sitä oli pitkin kinttuja, kengän sisällä sukissakin.

Kuplahissiasemalla oli sama meininki kuin aamulla. Istahdettiin hetkeksi odottelemaan ja katselemaan leikkiä köysiradalla. Lähtiessä ostettiin vielä pala alppijuustoa mukaan; maito lypsetty lehmiltä, joita oltiin matkalla moikattu.

Jonotusnumero hissiin.
We were on the waiting list to the cable car.
Tällä liikenteeseen.
This is it.
Hissiasema. Cablecar station.
Näkymä hissiasemalta. Kesk. Lindernenhütte, vas. lehmien suoja.
View by the cablecar station. In the middle of the picture Lindernenhütte.
Polkua mars!
Off we go!
Spilauersee.
Vuoristopossuja.
Mountainpigs.
Alppikuppila vasemmalla.
An alpine restaurant on the left.
Siwfassin huippu ei kuvassa näytä miltään, mutta päällä on siis ihmisiä.
In the picture you can´t appreciate the size, but there are people on the top of the mountain.
Kahvia termarista.
Coffeetime.
Jutteluhetki.
A moment to chat.
Näitä marjoja en ole nähnyt koskaan.
Never seen these berries.
Tästä kivikon poikki.
This is the route.
Lepohetki.
A moment to rest the legs .
Perhosmytty.
Butterflyconferens.
Kappeli hissiasemalla.
A chapel by the cablecar station.
Hissille.
To the cablecar.
Hissistä on näkymät.
There´s good view from the gondola.

En resumen: Un paseito en las montañas de Uri. Una gondola bien ventilada, vacas, barro, cerdos, queso, mucho sudor y paisajes increibles!

Kurzgesagt: Eine Wanderung auf den Urner Bergen. Eine luftige Seilbahn, Kühe, Schlamm, Schweine, Käse, viel schwitzen und schöne Aussichte!

Kristallikaupoilla paratiisissa

Kristallikaupoilla paratiisissa

Amsteg on siinä, missä Sveitsin läpi ajettaessa liikenne usein sakkaa. Laakso kapenee tunnelia kohti ja pienet kylät ovat moottoritiesiltojen katveessa. Mietin sitä, millaista täällä oli ennen isoja väyliä ja jatkuvaa, jyräväävää liikennettä.

Pohdinnan keskeytti nopeasti nykyisyys, joka osoittautui solmuiseksi ja riitaiseksi. Amstegin rampin jälkeen oltiin joka suuntaan suihkaavien liittymien ja teiden keskellä, eikä gps auttanut. Köysiradan osoite oli kylän pääkatu, mutta ohiajamamme viitta oli ennen kylää. Hätäisesti kiljahtelin, kun mies aikoi kääntyä ympäri – takaisin moottoritielle. Ei sinne ainakaan, ihan minne tahansa muualle. Epämääräisen kiemurtelun jälkeen ajettiin eteenpäin.

Seuraavassa kyltissä oli myös Arnisee ja kuplahissin kuva. Oikea suunta, ajattelin. Kun Amstegin kylä oli ohitettu, tie kiemurteli kapeana kallion viertä, olin valmis u-käännökseen. Takaisin lähtöpisteeseen.

Kipakan väittelyn jälkeen käännyttiin vasemmalle ensimmäiseltä hissikyltiltä ja päädyttiin lopulta sinne minne piti, hissin parkkipaikalle. Tietä ei tunne mikään kartta tai gps, eikä se todellakaan ole kylän pääkatu.

Hissillä kukaan ei enää muistanut hankalaa alkua, sillä olimme nousemassa ilmoihin mitä ilmeisimmin lelulla. Painoin vihreää nappia ja tiedotin ylös, että meitä olisi kolme tulossa. Ahtaaseen hissiin mahtui neljä, matkatavarat eli reput laitettiinn sen ulkopuolelle sivulootaan. Pohdin kestävätkö vesipullot taskuissa, vaellussauvat repussa. Kulkuväline oli niin nafti, että istumme todellakin kuin sillit suolassa. Seisomaan tuskin olisimme pystyneet. Penkeillä oli lämmikkeet kankun alle. Viehättävää.

Hisseissä en yleensä kärsi korkeudesta, mutta jotenkin olo tuntui pieneltä tässä heilahtelevassa mikrokabiinissa jyrkänteen vieressä.

Laakson ahtaus, liikenne ja muu tuska oli ylhäällä yhtä kaukana kuin kuu maasta. Olimme rantautuneet tai siis lipuneet paratiisiin. Värit olivat kirkkaammat, vallitsi rauha ja kiireettömyys. Meitä ennen matkustaneet istuivat jo mökin terassilla olusilla ja vilkuttivat.

Jäätiin suoraan aseman vieressä olevalle kristallilaatikolle. Tytär hamusi useita, minä löysin oman ja mielestäni parhaan, parin-kolmen sentin kantikkaan kristallin, josta maksoin frangin laatikkoon ja tulin onnelliseksi.

Aarre taskussa katseltiin alkukesän kukkaniittyjä ja tallattiin eteenpäin. Olisin voinut jäädä tähän ja olla täysin tyytyväinen retkeen.

Koska porukassa oli kaksi lenkkari-ihmistä ja yksi korona-keuhkoinen, oli itse patikka kevyt ja alas viettävä. Sitäpaitsi ylempänä on vielä paikoittain lunta. Näillä varustuksilla ja voimilla ei lähdetty liukastelemaan; tänään oli kyse vain ihanasta kesäpäivästä.

Kuljimme Arniseen ohi, metsien ja niittyjen poikki, toisinaan kedolla hädin tuskin seurattavaa polkua, kukat polvia kutkutellen, ohi meitä nihkeästi tiiravien lehmien, heinää niittävien urilaisten. Honigbergin Sanna kertoi, että Urin kantonissa eletään vielä suht samalla lailla kuin vuosikymmeniä sitten. Siksi ehkä tämä levollisuus.

Ostimme alppiperheen itsepalvelukojusta paketin juustoa, vaikka epäilin sen paistuvan repussa. Kuusi ja puoli frangia, sen verran pudottelin kolikoita metalliseen latikkoon kimpaleesta ohittamiemme lehmien maidosta tehdystä juustosta.

Kukkakehdossa kuhisi, ruskeita selkiä liikahteli, välillä heilahti häntä, toisinaan ylös katsahti sarvipää suussa nippu heinää ja kukkia. Alkukesän huuma oli selvästikin vienyt mukanaan nämä lehmät. Ne olivat onnellisia hamuamastaan keltasinisestä kukkavalikoimasta.

Gurtnellen kylässä polku oli kadota, mutta se löytyi lopulta kirkon sivusta, talojen välistä. Hetkeä pidemmällä gpx-reitin tilalla oli kaksi taloa. Pihan päässä varttui umpikuja, joten oli seurattava alaspäin mutkittelevaa autotietä ja siltä poikkeavia alkuperäistä alempana kulkevia patikkapolkuja.

Gurtnellen Wileristä oli paluu bussilla takaisin Arniseen hissin luo lähtöpisteeseen. Mielikuvissani istahtaisimme sitä ennen aurinkoon kahville ja muhkealle jäätelöannokselle. Kylässä ei ollut mitään auki olevaa kahvilaa, vain hotellin tyhjä ja ankea parin pöydän terassi, maisemat rautatien suojavallille.

Pysäkin läheltä löytyi pieni kyläkauppa, jonka tiskin takana roikkui kuivamakkaroita narulla ja ikkunaa koristivat paikalliset piiraat ja mikä tärkeintä, kylmäkaapissa oli jätskiä. Mutta huom, täällä pelaa vain käteinen, “Sveitsin frangi”, totesi myyjä. Ei kortti, ei sovellukset. Sveitsiläiset setelit ja kolikot.

Kuplahissi Arniseelle. Matkatavarat kulkevat ulkopuolella.
Arnisee gondola. Luggage travels outside.
Laaksoa halkoo moottoritie
There´s a highway passing the valley.
Kristalleja kaupan!
Crystals to purchase.
Minkä ottais?
Which one?
Tänne voisin jäädä. Taustalla hissiasema.
I could stay here. On the background the liftstation.
Vihreää ja kukkia!
Green and flowers!
On se järvikin ihan nätti.
The Arnilake is also pretty.
Ylempää kulkee myös reitti Gurtnelliin, mutta sinne seuraavalla kerralla.
There´s also a higher path to Gurtnellen, but that´s for next time.
Matkalla samat huiput, mutta maisemat muuttuvat korkeuden mukaan.
The same peaks but the view is different depending of the altitude.
Mun aarre.
My precious.
Äiti ja lapsi.
Mom and the child.
Onnellinen lehmä.
Happy cow.
Orvokkeja kallion kupeessa.
Violets by the rock.
Kukkakedon läpi. Passing the flowerfield.
Gurtnellen kylä.
The hamlet of Gurtnellen.
Gurtnellen Wilerissä eletään monessa tasossa: joella kalastaja, ylempänä kylää, päällä moottoritie.
In Gurtnellen Wiler there´s life in different levels: by the river there´s a fisher, on the next level the village and higher up the highway.
Amstegissa hissiasemalle vie joen ylittävä kävelysilta.
In Amsteg there´s a small bridge over the river to the gondolastation.
Matkalla vielä kuppi kahvia Urnerseellä. A cup of coffee on the way by the lake Uri.

En resumen: Pasando Suiza uno ni se da cuenta, que de Amsteg para arriba hay un paraiso.

Kurzgesagt: Wenn man richtung Süden in der Schweiz fährt, merkt man vielleicht gar nicht, dass es oberhalb vom Amsteg ein Paradies gibt.