Kirja saatu Atena Kustannukselta

Oletko koskaan käynyt Pohjois-Koreassa? En minäkään, eikä lähitulevaisuuden matkasuunnitelmissa ole minkäänlaista viittaa siitä, että sinne haikailisin. Mutta tämä kummallinen, sulkeutunut ja ydinaseita henkivakuutuksenaan käyttävä maa kiinnostaa. Jo itsessään, mutta myös siksi että johtaja Kim Jong Un ja minä olemme asuneet yhtä aikaa Sveitsissä.

Kim Jong Un kävi koulua Bernin lähistöllä ja olen usein miettinyt, eikö ihmiseen, joka on viettänyt täällä lapsuusvuosiaan tarttunut yhtään sveitsiläisiä tai eurooppalaisia arvoja tai moraalikäsitteitä. Koko Pohjois-Korea on käsittämätön. Onneksi entinen kolleegani YLE:n ulkomaantoimituksesta, Mika Mäkeläinen, on avannut näkemäänsä ja kirjoittanut maasta kirjan.

En tiedä miksi kuvittelin tarttuvani teokseen, joka olisi tunnelmaltaan harmaata maailmanpolitiikkaa ja raskasta paraatia. Luultavimmin teemansa vuoksi. Jos Pohjois-Korea jotain maailmalle uutisissa antaa, niin uhkaa, ilottomuutta, turhia neuvotteluja, massojen voimaa ja painavaa pelkoa. Mutta Mikä Mäkeläisen ja hänen kertojanlahjansa tuntien olisi pitänyt tietää toisin. Kirja on erittäin luettava, sujuvan hauskasti kirjoitettu, viihdyttäväkin ja erityisesti äärettömän mielenkiintoinen.

Mäkeläinen on usein tarttunut aiheisiin, jotka ovat meille tuntemattomia ja matkustanut paikkohin, jonne harvat pääsevät. Kimlandia kirjassaan hän raottaa Pohjois-Korean todellisuutta ja pääsee myös kaikista rajoituksista ja kielloista huolimatta tutustumaan kansalaisten arkea koskettaviin asioihin. Hän kokeilee nettiä, jonka sivustoilla ei pääse pitkällekään, vaihtaa valuuttaa Pohjois-Korean woneihin, käy kaupassa ja huomaa luksustuotteita, joita ei kansainvälisten pakotteiden vuoksi pitäisi hyllyiltä löytyä ja vierailee kodissa, jossa katsotaan kiellettyjä eteläkorealaisia ohjelmia muistitikulta.

Luen läppäriltä, mikä on ainut asia, joka kirjassa ärsyttää. Eikä se ole tietenkään tekijänsä syytä. Sählään sivujen kanssa ja luen muutamia uudelleen, mutta käyn myös välillä netissä etsimässä mieleeni juolahtavasta asiasta tietoa. Mietin samalla omaa asemaani, sitä että saan lukea mitä haluan, surffailla rajattomasti, kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, matkustaa, elää vapaasti ja kuinka etuoikeutettu olen. Ja kuinka paljon voimavaroja maassa, kuten Pohjois-Korea, käytetään propagandaan, kyttäämiseen ja raportointiin, kuinka kansalaiset on valjastettu palvelemaan johtonsa tarkoituksia ja kuinka se kaikki porskuttaa eteenpäin ilman, että kukaan voi tehdä asialle mitään. Kirjassa spekuloidaan, mikä voisi saada aikaan Pohjois-Korean romahtamisen ja toisi mukanaan muutoksen. Mistään esitellyistä vaihtoehdoista ei ole merkkejä. Ainakaan vielä.

En ole nähnyt kaikkia Mäkeläisen raportteja Pohjois-Koreasta, mutta sosiaalisen median kautta olen jyvällä useastakin kirjassa kerrotusta tapahtumasta. Silti kirjan sivuilta löytyy aina uusia merkillisiä yksityiskohtia poliisivaltion kiemuroista. Sen lisäksi, että Mäkeläinen rikastuttaa mielikuvaa Pohjois-Koreasta, hän myös muuttaa käsityksiä. Maa ei ole niin suljettu kuin olen ymmärtänyt. Ulkomaalaiset, turistitkin, pääsevät kyllä rajan yli ja ovat valuuttavirran vuoksi toivottujakin, kunhan hyväksyvät rajoitukset. Sen sijaan pohjoiskorealaiset itse eivät pääse rajojen ulkopuolelle tai saa ottaa yhteyttä ulkomaille, oli se sitten kirjeitse, netin kautta tai puhelimitse.

Mutta kun on kieltoja, on myös kiertäjiä. Salakauppa ja sivubisnekset kukoistavat ja markkinatalouden käärme on luikerrellut yhteiskuntaan. Oikean ja väärän käsitteet ovat pohjoiskorealaisessa todellisuudessa elävälle aivan jotain muuta kuin eurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa. Samoin se, mikä on laillista – tai pohjoiskorealaista arkipäivää värittävä kysymys: mistä on lupa kertoa ilman rangaistusta. Kansalaiset perehdytetään Juche-ideologiaan pienestä pitäen. Kaikki, kodin puhtaudesta ja töiden hoitamisesta lähtien tähtää maan johtajan ehdottomaan kunnioitukseen. Ja jo pienokaiset opetetaan arvioimaan itsekriittisesti, kuinka uskollisia he omasta mielestään ovat onnistuneet olemaan.

Toimittajalle tiedonsaanti on hankalaa, on “sumua ja sumutusta”. Maan pimeästä puolesta, kuten vankileireistä ja niiden olosuhteista, voidaan vain aavistella. Mäkeläinen on koonnut kirjansa teemoista, joista maa haluaisi myös vaieta: markkinatalouden vakiintumisesta, ulkomaisen viihteen ja tiedon leviämisestä sekä poliisivaltiokehityksestä. Mukana on myös vaikuttavia anekdootteja toimittajan työn esteistä ja riskeistä. Sananvapauden toteuttaminen ei maailmalla ole ole vaaratonta.

Kuvat Mika Mäkeläisen omasta albumista.

En resumen: Mi collega de las noticias de television Mika Mäkeläinen ha escrito un libro fascinante del Corea del Norte, de los temas grandes, pero también de la gente y de su vida entre semana. Los ciudadanos del país cerrado viven su realidad sin tener contactos permitidos con el mundo. Nosótros que tenémos la libertad de expreción, podémos elegir donde viajamos, que hacemos y como vivímos, pensemos y apreciemos eso. Espero, que el libro lo públiquen pronto en varios idiomas.

Kurzgesagt: Mein Kollege im YLE hat ein faszinierendes Buch über Nordkorea geschrieben, über die grossen Themen, aber auch über den Alltag. Die Bürger leben eingeschlossen ohne erlaubten Kontakte zum anderen Ländern. Wir haben Meinungs- und Pressefreiheit, dürfen leben wie und wo wir wollen, reisen wann und wohin wir wollen, sollten daran denken und schätzen. Ich hoffe das Buch wird bald in mehreren Sprachen auch publiziert.