Elämän illuusiohan on, että joku olisi pysyvää. Ainut mistä kenties niin voisi sanoa on muutos ja liike. Se on ehkä tämän vuoden motto.
Joka tapauksessa, olin reppu selässä rinteessä ja nousemassa Arosan Weisshornille. Sauvat olivat kotona, koska eivät mahtuneet pakaasiin ja reittihän on tuttu, ei mitään se kummoista matkalla. Pieni eväs ja riittävästi vettä; siinä kaikki mitä tarvitaan. Ja paljon happea.
Värit olivat alkaneet taittua kellertävään ja punertavaan, kirkkaimpina loistivat mustikanlehdet. Alku ja keskivälikin meni mainiosti; kuuntelin murmeleiden vihellyksiä, enkä nähnyt yhtään. Välillä tarvitsin pulssintasauspaussin, täytin keuhkot ja taas eteenpäin.
Matkalla on vain yksi kohta, jossa nousu on sekä jyrkkä että vaatii pientä tarkkuutta. Sen olisin voinut kiertää alamäkipyöräilyyn tarkoitettua tietä pitkin, mutta olin jo sen verran ylhäällä, ettei kannattanut kääntyä takaisin. Viime kerralla kaikki meni sen suuremmitta vaikeuksitta.
Nyt tajusin, että kenkä saattaa luistaa hiekkaisessa rinteessä ja vieressä oli vain samanlaista hiekkaista seinämää, mistä ei saanut otetta. Tarrasin silti, kynsillä. Ja pariin piikkiseen kasviin. Melkolailla nelin kontin muutama metri ja sitten istahdin miettimään. Valutin desinfiointiainetta piikkien jättämiin punaisiin kohtiin, joita poltteli.
Polku oli muuttunut viime kerrasta, se oli hiekkaisempi ja viereiset seinämät murtuneet, sitä koossa pitävä kasvillisuus kadonnut. Jos olisin mennyt alaspäin, olisin varmaankin edennyt istualtaan.
Kauneuskin oli toisenlaista, vuoret sinisiä ja kasvusto oranssihtavaa. En muista mikä vuodenaika edellisellä kerralla oli, mutta karuus oli tänään herkistävää.
Jos vielä tulen tänne, palannen sauvojen kera. Polku on näet silloinkin jo taas toinen.
Mini-ihmisiä harjanteella. Mini people on the ridge.Kohde taustalla. Target on the background. Reunalla. Tämä ei ollut se nelinkontin kohta. On the edge.This wasn´t the critical point.Lopussa kiitos seisoo jne. All good.
En resumen: Las rutas se cambian, nunca es como la vez pasada.
Kurzgesagt: Die Wege ändern sich, es ist nie wie beim letzten Mal.
Kesä ei voi olla vielä lopussa, sillä haluan vielä tuntea lämmittävän auringon, kesäsateen tuoksun ja kulkea alppiniityn poikki heinien kutitellessa sääriä. Ja vielä olisi niin monta 26 Summit Challengen reittiä noustavana!
On silti vain pakko hyväksyä; tämä kesä on ollut outo ja se nyt vain on niin. Yritetään irtautua kodista, hyvästellä näkymät, viikunat ja laventelit, naapurin kissa ja talon henki. Tähän asti ollaan oltu jonkinlaisessa transsissa, nyt on se viimeisen puristuksen hetki. Laatikot esille, kamojen läpikäymistä ja reissu- sun muita töitä siinä sivussa. Kuukausi ja kirjoituspöydän pitäisi olla uudessa sijainnissa.
Viikonloppuna pidin kaksi päivää hengitystaukoa, sillä seuraavasta ei ole tietoa. Juoksin metsässä mäkeä ylös ja mäkeä alas, nautittiin ystävillä illallista, käveltiin kesäisen kaupungin läpi teatterifestivaalille ja ihailtiin elokuun keltaista valoa, kirkkaina siintävien vuorten profiileja.
Nyt vedän uudelleen syvää henkeä ja sukellan tekemisiin. Nähdään toisella puolen.
HärzliseeSyksyn merkkejä: kastanjaherkut on ilmestyneet kauppoihin. A sign of autumn: the chestnut delicacies are in shops.Jäätikköä Titlisillä. Titlis & glacier.Poseeraava yksilö. A posing specimen.FürenalpAa-joki. The river Aa.
Viikon toinen retki alkoi tahmeasti, ensin Zürichin ruuhkissa ja samaa Luzernissa. Kun päästiin Pilatuksen ohi ja Sarnenin (edellinen reissu täällä) paikkeille, oltiin jälleen selvillä vesillä tai siis tässä tapauksessa vuoristotien alkupäässä, menossa kohti uusia seutuja.
Ympyräreitti lähti vuoristohotelli Langisin luota, läpi kosteiden nummien, ohi nuotiopaikkojen ja joen sivustaa mutkitellen. Eksymävaraa ei ollut, sillä luonnonsuojelualue ja lehmien ja vasikoiden niityt oli tiukasti rajattu sähköaidalla.
Seutu oli kosteaa ja ylöspäin johdattivat kumiset kennot, mikä auttoi varsinkin mutaisissa jyrkemmissä paikoissa. Alkumatkasta vastaan tuli kaksikko, joilla valtavasti tatteja. Siis TATTEJA! Ensimmäiset, jotka olen Sveitsissä nähnyt ja nekin toisten koreissa.
Polku nousi 500 m korkeammalle nopeaan tahtiin. Ylempänä kulki kolmikko sienijahdissa. Innostunut karjahdus kertoi tatista polun syrjässä. Maasto oli sammaleista ja kuusia joka puolella. Hidastettiin vauhtia ja yritettiin mekin availla sienisilmää. Ei niin mitään syötävää, paitsi parit karvalaukut. Mustikoita sen sijaan alkoi olla paikoittain reilustikin. Harmitti, sillä eväslaatikot oli vielä käytössä. Ei ollut edes kuksaa mihin kerätä.
Pysähdyttiin tutkimaan kaikki takkien taskut ja repun pohjat ja löydettiin vanha riisipussi, jossa oli tuotu retkelle aiemmin kevätsipulia leipien väliin. Haisteltiin pussia ja todettiin käyttökelpoiseksi. Kuljettiin mättäältä mättäälle, kunnes päätin että nyt riitti. Pakko jatkaa matkaa, että päästäisiin ennen iltaa perille. Tuloksena 7 dl eli kesän ensimmäinen mustikkapiiras.
Oli todella lämmin päivä, eikä varjoa riittänyt viilentämään oloa kuin paikoittain. Jänzin huipulla tavattiin uudelleen sieniä metsästävä kolmikko. Heidän kävi sääliksi meidän onneton vainu ja saimme lahjaksi yhden isohkon, melko syödyn tatin. Mushroomman kertoi oppineensa sienihommat isältään. Tunsi paikat ja myös alueen tarjonnan.
Evästauko pidettiin huipulla, mistä löytyi pari penkkiä. Jostain syystä lentomuurahaiset olivat vallanneet penkkien ympäristöt, joten istahdettiin heinikkoon. Bernin valkoihuippuiset Alpit ja sinisenturkoosit järvet olivat ihan postikorttimateriaalia. Alaspäin jatkettiin toiselle puolen Jänziä pikkuruista polkua ohi kellokaulaisten hevosten. Jännitin jonkun verran, sillä ne näykkivät toisiaan leikkimielisesti ja ryntäilivät ees taas. Yksi hevosen liikahdus polulle ja olisin kumossa alaspäin viettävässä rinteessä.
Loppumatka oli kokonaan auringossa ja vaikka vettä oli mukana paljon, täytyi viimeisellä tunnilla miettiä monta suullista jättää pulloon varaksi. Ennen kotiinlähtöä käväistiin vielä syömässä hotellin terassilla palauttava ateria. Fitnesslautanen, iso läjä erilaisia salaattiaineksia ja joku proteiinilähde, löytyy usein ruokalistoilta ja päivän kuumuuden jälkeen se tuntui ainoalta mahdollisuudelta.
Ja mitä kävi tatille? Se kärsi lievästi kuljetuksesta, mutta päätyi sipulin kera pannulle ja pienten leipien päälle. Kiitettiin mielessämme vielä kerran ystävällisiä kanssavaeltajia gourmet-paloista.
Jokisen yli. Over the river.Vilukko. Parnassia palustris.Sveitsin suurinta nummialuetta. The biggest heath area in Switzerland.Ylempänä alkaa pilkottaa huippuja. A bit higher, you can see the first peaks.Tattiseutua. The bolete area.Hikisiä, mutta ylhäällä ja repussa mustikoita. Sweatting, but we got there and have bilberries in backpack.Vähän matoinen lahjatatti. A bit eaten boletus we got.Hän kirjoittaa Jänzin (1737 m) lokikirjaan tärkeitä sanoja. Writing important words in the logbook of Jänzi (1737 m).Kellokaulaisia hevosia. Horses with bells.Lurppasilmävuohia. Sly eye goats.Palauttava ateria ennen kotimatkaa. A recovery meal before going home.
En resumen: una de las mejores caminatas en este verano. El camino al pico de Jänzi pasa por páramos bonitos, bosques con boletos y árandanos y arriba te espera la vista a los Alpes.
Kurzgesagt: Eine von den schönsten Wanderungen in den letzten Zeiten. Der Weg führt durch Moorlandschaft, Wälder mit Steinpilzen und Heidelbeeren und oben wartet eine grossartige Aussicht in den Alpen.
Sattui niin, että olin työjuttuja varten Engelbergissä. Fürenalpista lähtevän reitin varrelta löytyi myös 26 Summits Challengen kyltti, joten sain sieltä pisteen edellisten kaveriksi. Kasassa on 9 ja vielä olisi tallattavaa. Asunnonetsintäprojekti valitettavasti häritsee vuorilla juoksentelua.
Vettä virtasi puroissa ja putouksissa; maasto oli vehreää ja huiput teräviä, ainakin ne jotka suostuivat tulemaan esille. Sumu vaimensi äänet ja aavemainen kellojen kalke kantautui sieltä täältä. Sää oli yhtä pilveä, mutta juuri sitä luokkaa, että luulen näkeväni maahisia tai ainakin vuorikauriita kivien paljastuessa ja valkoisten huttujen lipuessa huippujen ohi.
Ainoat eläimet, jotka lopulta kohtasin, olivat vuohet ja lehmät. Ja perhosia. Niin ja yhden pedon. Musta kissanpentu tarpoi määrätietoisesti ihan ihan pantterina kättäni kohti ja yritti metsästää sen. Pelastin itseni toisaalle ja peto juoksi painimaan lauman toisen pikkuisen kanssa.
Ahoi, vuoria näkyvissä. Mountains in sight!Huoltopaussi. Maintenence brake.Alppitilan talonen. Alpine house.Hän metsästää. Minua. He/she is hunting. Me.Tuttuja patikkapolulla. Acquaintances on the hiking trail.Stäuberin putous The Stäuber waterfallAa-joki. Aa-river.Tonkat ja kellot rivissä. The bells and milk churns on the line.Vehreää ja kosteaa. Green and wet.Vielä joen yli. One more bridge to exceed.
En resumen: otro punto para el 26 Summits challenge. A esta caminata cerca de Engelberg se le dicen la pequeña Patagonia.
Kurzgesagt: Noch ein Punkt in 26 Summits challenge. Die Wanderung in “little Patagonia” fängt an bei Fürenalp.
Menzingenin päätapahtuma sunnuntaina: pari outoa tyyppiä reput selässä pyöri keskustaa ympäri. Syy: ohjeet, kyltit ja tekniset apuvälineet osoittivat kukin omaan suuntaansa.
Polku löytyi, mutta katosi jälleen niityn tullen.
Nurmirinteessäkään ei reittiä näkynyt ja valuin tennareilla alas tielle. Ainakin suunta oli oikea.
Pienestä kappelista löytyi osuva lause: Onnea tulee etsiä matkanvarrelta, ei määränpäästä, minne matka päättyy.
Maaseutuhan on viehättävää ja monin paikoin kasvoi kirsikkaluumuja, joita en ole koskaan maistanut (listoille).
Sihl-joen tunnelien korkeus vaihteli ja suojasin kädellä päätä, katto oli kivisen muhkurainen. Jokihan on kaunis, muttei kovin puhdas, joten pulahdus jäi kotirantaan.
Loppuvaihessa käveltiin kapoisaa rantapolkua ja joen toisella puolella rinteessä nähtiin kaksi henkilöautoa. Olivat törmänneet toisiinsa Hirzeliin vievällä kiemuraisella tiellä ja sinkoutuneet alemmas kohti jokea. Paikalla oli yhä paloautoja ja poliiseja.
Sihlbruggin teollisuusalueen luona yritettiin bussiin, joka veisi Baarin asemalle. Jollain käsittämättömällä logiikalla pysäkki oli toinen kuin se, jonka kyltissä luki Banhof Baar, joten tehtiin ylimäräinen maaseututurnee Neuheimiin ja takaisin.
Zürichissä olin valmis vastaanottamaan asiaankuuluvan mainosjätskin. Jakajia ei näkynyt missään, joten oli pakko kaivaa kuvetta. Mustikka-vanilja vetosi suomalaiseen sydämeen, costaricalaiseen vaniljasandwich.
26 Summits Challenge 6/26
MenzingenTalo maalla. A country house.Melkein jatkettiin tietä. Polku vie kohti metsää. Almost took the wrong road.Metsästä kumpuilevalle maaseudulle. From the forest to hilly countryside.Sen verran liukas nurtsi, ettei lenkkarit pitäneet rinteessä. A bit slippery with runningshoes.Pikkuruinen kappeli hyvällä sanomalla. A small chapel with a good message.Pyöräilijät suuntasivat oikealle, me vasemmalle. The cyclists went to right, we to the left.Joku on puraissut kirsikkaluumua. Somebody has tasted the cherryplum.Tunneleita matkalla. Some tunnels on the way.Kuvat on kuin vekkulasta. The pictures are kind of weird.Itse joki nätti, muttei kovin puhdas. Pretty river but not very clean.Välillä tunneli on vain puoliavoin galleria. The half open gallery part of the tunnel.Lopussa jätski seisoo, vai miten se menikään. In the end there´s almost always an icecream.
En resumen: El rio Sihl fluye hacia Zürich y nosotros hicimos una caminata desde Menzingen hasta Sihlbrugg. No nos tocó la lluvia prometida y en el final había un helado, así que todo bien. (Esta vez no era gratis).
Kurzgesagt: Der Wanderweg am Sihl, zwischen Menzingen und Sihlbrugg, ist schön und der angesagte Regen ist irgendwohin anders gegangen. Zum Schluss gab es Glace, natürlich.
Appenzeller Ausserrhodeniin on viikkokausia luvattu viikonloppujen iltapäiväksi ukkosta. Tänään päätin, että okei, tulkoon ja lähdettiin ajoissa, päämääränä olla autossa ennen salamointia.
Kasasin kamat vauhdilla ja näytti ihan pätevältä läjältä. Yksi tekijä puuttui, nimittäin lompsa. Käteistä saattaisi tarvita huipulla kahvinpuutteeseen ja tänään olisi matkalla syytä noudattaa tieliikennesääntöjä, koska mukana ei myöskään ollut henkkareita.
Me nopsajalkaiset pyyhällettiin Hundwiler Höhin ympyräreitti reilusti oletettua nopeammin. Oli ihanan viileää verrattuna kotilämpötiloihin, pilviäkin, sumua ja tuulta. Ei mikään varsinainen turistikohde; monenmontaa lehmää moikattiin matkanvarrella ja muutamia muita paikallisia.
Ei siis mitään ihmeitä, mutta kauniita niittyjä, kumpuilevaa, aina viehättävää Appenzelliä. Kahvitauolle olisi kaivattu hedelmäpiirasta, mutta tarjolla oli valtavia keksejä, Spizbueb (veijari) ja Vogelnestli (linnunpesänen), laakson konditoriasta. Purkka toisen päällä oli hämmentävä.
Kotimatkalla pysähdyttiin perinteisesti tutkimaan maatilan automaattilokerikkoa. Mukaan lähti kolme kiloa perunoita/3 Fr ja kaksi isoa laatikkoa munia (en muista hintaa). Tavan supermarketissahan perunat on aina pestyjä. Nyt oli valinta edessä, pestyistä maksat puolitoista frangia enemmän. Päätin jynssätä itse pottuni.
Zürichissä vallitsi ikihelle, jonka pikaista romahtamista 20 astetta viileämmäksi osasimme vielä vain unelmoida. Joten kotona reput nurkkaan, uikkarit päälle ja jorpakkoon.
26 Summit Challenge /osa 5
Ja kuvasta puuttuu…? Lompakko. And the missing thing is…?A wallet.Ensimmäinen kohtaaminen. First encounter of the day.Apilaniittyä ja kukkuloita. Cloverfields and hills.Hän nousee. He can do it. Hämähäkkien valtaama viitta. Spiders had found the sign.Kuivaheinää lehmille. Dry lunch for the cows.Utua ilmassa ja huippuli näkyvissä. Some mist in the air and the peak is there!Viimeisen vartijalehmän ohi.Makeat välikahvit. Sweet coffeebreak.Päivän gourmet. The gourmet of the day.Sammal kukkii. The moss is blooming.Tokavikat lehmät. The penultimate cows.Metsää ja kalliota. Woods and rocks.Pitelen joutessani tätä seinää. Holding the wall. Etsi kuvasta polku. Find the path in the picture.
En resumen: Por fin en Appenzeller Ausserrhoden y nisiquiera vino la tormenta prometida. Una vuelta de muchas vacas.
Kurzgesagt: Endlich in Appenzeller Ausserrhoden und sogar ohne das angesagte Gewitter.
Koska Appenzelliin ei taaskaan päästy ukkosen takia, ajeltiin junalla sinne minne myräkkä ei ylettänyt eli St. Galleniin. Itään siis kuitenkin. Junamatkaa riitti sen verran, että avasin Blévitan Flammkuchen piparipaketin ja tuomio oli välitön: maistuu nahistuneelle sipulille. Ensi kerralla palaan jälleen timjami-merisuolakomboon.
Siinä istuessa, maisemia katsellessa tunsin kuinka lapaluun ja selkärangan välissä joku pieni lihas kramppasi niin voimallisesti, etten tahtonut saada henkeä. Ilmastointi, hellepäivien ilo, oli tuhota koko retken. Yritä siinä sitten täyttää keuhkot raikkaalla maalaisilmalla, kun selkä ei anna periksi. Seuraavana päivänä oli olkapäätkin jumissa pelkästä raivokkaasta yrittämisestä.
Reitti oli ihan omaa luokkaansa ja neljäs 26 Summits Challengen poluista. Mentiin St. Gallenin maaseutua, välillä piipahdettiin kai Aargaussakin, 18 sillan ali, yli ja vierestä. Ensimmäinen, yksi Euroopan korkeimmista, nähtiin ensin ylhäältä käsin, sitten alhaalta. Vuosisatoja vanhat katetut sillat, osa luostareiden rakentamia, ovat aina viehkeitä. Mutta rautatiesillan uhkeat pylväät ja talot sen alla luovat uskomattoman kontrastin.
Sillan katveessa Sitter-joessa oli niukasti vettä, siihen sai silti upotettua kintut lounaan ajaksi. Kannatti, sillä sen jälkeen edessä oli St. Gallen Open Air -festivaalin rakennustyömaa-alue ja löyhkäävä vedenpuhdistusalue.
Lopun kiertotie sai vähän kiertämään, mikä ei liene ollut tarkoitus. Reitti päättyi pysäkille, missä SBB:n sovellus pisti nousemaan bussiin, ajamaan pysäkin välin ja palaamaan samaa reittiä takaisin toisella bussilla. St. Gallenin asema löytyi, mutta olin niin jäätelön tarpeessa.
Ja koska edellisen reissun perusteella tästä on tullut jo perinne, josta en luovu, otin Zürichissä hangottelematta vastaan jätski nro 2:n eli mainosjätskin. Pähkinäinen ja karamellinen, kymmenen pistettä.
Sunnuntaina löysin jalasta kohdan, jossa oli varmaankin ollut punkki ja toisen eläväisen ylempää reidestä. Joko ne olivat St. Gallenin tuliaisia tai sitten seuraavan päivän pyöräilyltä lähiseudulta. On aika kaivaa punkkisuihke esille.
Nämä ei vakuuta. Didn´t get impressed.Ensimmäinen silta, yksi Euroopan korkeimmista. First bridge, one of Europe´s highest ones.Heti alussa linnan ravintola. For the start a castle restaurant.Vanhan katetun sillan yllä toinen moderni. Old and new bridge.Mie siellä. Yeah, that´s me.Kaksi katettua siltaa vierekkäin, ylhäällä se moderni. Two old bridges and the modern one some where up on the sky.Huonossa hapessa, mutta nätti. In bad shape but cute.Taas olisi vuosisatoja vanhaa siltaa ja modernimpaa rautatiesiltaa tarjolla. A hundred years old bridge and a bit more modern one. Tuli ylitettyä kantonien raja. From one canton to another one. Tämä olisi talo, jossa kirjoittaa kirja “Rautatiesillan alla”. I n this house you could write a book called “In the shadow of the railway bridge”.Meidän pieni muikea patikkaseurue. Yeah, that´s our little hiking group. Sitter-joki. The river Sitter.Piti laittaa kelmuun, kun eivät mahtuneet eväslootaan. Didn´t have a suitable sandwich box, so plastic it is.Hetki jalat jorpakossa ja jopa taas jaksaa. Totally energizedafter having the feet in the river for a moment.Vielä pääsee festivaalirakennelmien läpi. Just in time to pass the festival area.Kiertotiekyltti oli kyllä ihan vikapaikassa. A sign, which you don´t notice.Asemalta eväs junaan. A snack to the train.Ja vielä toinen erittäin arvostettu mainosjätski kävelymatkalle bussipysäkille. And another one, a free advertisement one, on the way to the busstop.
En resumen: La vuelta de los 18 puentes en St. Gallen se puede también hacer en los 30 grados. Al menos, si uno en el camino se mete los pies en el rio y en el final se recompensa con un heladito. O dos.
Kurzgesagt: Den St. Galler Brückenweg kann man auch in der Hitze wandern. Es gibt Wälder und ein Fluss zum Abkühlung und zum Schluss kann man immer sich eine Glace gönnen. Oder zwei.
Idässä olikin yllättäin luvassa ukkosta, helle oli painostava ja Aldolla flunssan rippeitä, joten vaihdoin lennosta retkisuunnitelmia kevyempään ja sateettomaan.
Kuumuus hidasti matkantekoa aika lailla, oli pakko pitää juomapausseja vähän väliä. Oltiin siis Grosse Mythenin vieressä Furggelenstockin lenkillä, keskellä Sveitsiä Schwyzissä. Grosse Mythen on monien suosikki; parin tunnin nousu siksakkia ylös kivistä seinämää on haaste, muttei niin paha, etteikö siellä olisi ajoittain ruuhkaa ja ylhäältä on komeat maisemat.
Repussa oli lisäenergiaksi loput Hennan ja Maken tuomista marmeladeista, joilla saatiin potkua nuutuneeseen oloon. Furggelenstockin huipun virkistävässä tuulessa syötiin myös hummus-kurkkuvoileivät ja pieniä tomaatteja. Näin kuumalla on pakko olla reilusti pientä energiapitoista syötävää, pähkinöitä, suolaisia pipareita ja kuivahedelmiä, sillä jopa sandwichien kanssa on tuskaa, vatsa ei vain ota vastaan.
Mutta sen sijaan kakkujen kanssa ei ollut ongelmaa. Alpwirtschaft Furggelessa oli paras kakkupöytä, jonka olen näillä alppitiloilla nähnyt. Yleensä tarjolla on porkkanakakkua, hedelmäpiiraita tai Linzertortea plus paikallisia erikoisuuksia, mutta nyt oli jopa tuoreista mansikoista kaakkunen. Plussaa myös siitä, että ulkopöydissä oli aurinkorasvaa. Varjot piti laittaa yltyvän ja ukkosta ennustelevan tuulen takia kiinni ja korkealla palaa aikayksikössä ilman voidetta.
Reitillä oli kaksi varsinaista nousua ja niiden välissä “pohjoismaista suomaisemaa”, mikä kyllä piti paikkansa. Suovilla ja mutainen polku ja mustikanvarvut olivat kuin suoraan sielt meilt päin, vain hyttyset ja paarmat puuttuivat. Mustikoita ei ole luvassa, kukat olivat kuivaneet nuppineulanpään kokoisina.
Loppupäässä ohitettiin lammaspaimenet koirineen. Lampaita oli varmaankin satoja, aitauksen sisällä ja metsässä puiden alla varjossa. Siinä samalla kun juteltiin lampaille, alkoi taivaan sininen vaihtaa väriä ja jostain kuului vaimeaa jyminää. Valkohuippuisten päällä ukosti ja vaikka olin tarkistanut, ettei täällä pitäisi edes sataa, näytti siltä että sieltä se ukkonen nyt kuitenkin tulisi. Edessä oli vielä viimeinen nousu ja tahdin kiristäminen tuntui lopussa jo melko mahdottomalta, oltiin ihan mehuttomia. Pidettiin muutama hengähdystauko ja aivan lopussa saatiin muutamia sadetippoja ja kuinka ollakaan, ukkosrintama siirtyi rinteestä poispäin.
Jossain vaiheessa oli pakko ottaa lippis päästä, niin hiki oli, ja laitoin sen repun hihnaan tietäen riskit. Reppu oli otettava selästä joka juomatauolla ja silloin lippis olisi vaarassa. Kotona tajusin, että sinne jonnekin se jäi. Ostanko uuden? En. Jäljellä on toinen hengittävä juoksulippis, mutta se on musta, mikä ei helteellä ole se paras väri. Ehkä seuraavalla kerralla ponnistelen hiukkasen enemmän ja laitan sen tarvittaessa reppuun tai ainakin kunnolla kiinni.
Grosse Mytheniin vie siksakkipolku, mitä tuskin kipuan. Grosse Mythen, where I probably won´t climb.Sokeria koneeseen. Sugar to the mashine.Lämpö näkyy käsissä. The heat shows in hands.Furggelenstockin huippusella. On the small peak of Furggelenstock.RIP lippis. RIP the cap.Asiaankuuluva voileipäkuva. The obligatory sandwich picture.Yli kukkulan, läpi metsien ja soiden. Over the hills and far away.Alpwirtschaft Furggelenstock eli kahvipaikka.Vahva meikki tällä pikkuruisella kisulilla. This small kitty had strong eye-makeup.Tuulinen kahvipaussi. Windy coffeebreak.Etummainen kakkupala ei näytä yhtä hehkeältä kuin toinen, mutta se on vain varjon syytä. Both cakes were delicious.Alppiruusut kukassa. The alpine rhododendron blooming.Tämä on kuulemma pohjoismaista suomaisemaa. This is supposed to be nordic style swamp.Alppisuovillaa. Alpine cottongrass.Kuvan virallinen nimi “El padre”, koska Costa Ricassa isänpäivä. The official name of the picture “El padre”, ´cause it´s father´s day in Costa Rica.Valtavan määrän ensimmäinen lammasporukka. First group of the enormous area of the lamb. Pikkuinen lepäilee. The small one is resting.Kipin kapin hissille. Gotta hurry to the gondola.
En resumen: El calor era ya como en Guanacaste, cuando subimos a Furggelenstock. Se me perdió mi gorra, pero en el cafecito en una finca alpina comimos el queque de fresa más rica de todos los caminitos. Y en el final tuvimos que casi correr cuesta arriba, pero no nos alcanzó la tormenta. Así que buena vuelta en total.
Kurzgesagt: Es war fast zu heiss bergauf zu laufen, als wir richtung Furggelenstock wanderten. In der Alpwirtschaft Furggelen haben wir uns eine Kaffeepause gegönnt und es gab megafeine Erdbeertorte. Irgendwann habe ich meine Kappe verloren und zum Schluss mussten wir wegen des Sturmes rennen. Sowieso eine super Wanderung.
Lenzburgista Hallwiliin vievä huippuhaasteen 2/26 reitti kuulosti sopivalta hellepäivän retkeltä, mutta homma oli hyytyä jo alkuvaikeuksiin, sillä junathan eivät kulkeneet meiltä kaupunkiin ratatöiden takia. Ylimääräisetkin bussit olivat täynnä kuin sardiinipurkit ja epäilin etten mahtuisi reppuineni sisään. Tungettiin vatsaa sisään vetäen – ja ovet sulkeutuivat.
Matka-aikataulu meni uusiksi ja meille jäi aikaa lorvehtia Zürichin pääasemalla. Hallissa on usein toreja ja tapahtumia, nyt se oli tyhjää täynnä. Keskellä kumotti jotain kultaista: La boule d´or centenaire. Olen jo pari kertaa etsinyt kultakuulaa sitä löytämättä, nyt se osui heti silmiin. Epäilen, ettei se ole aina näkyvillä. Joka tapauksessa tämä sveitsiläisen performanssitaiteilija Dieter Meierin teos on sadan vuoden projekti ja kultainen pallo otetaan esille tänä aikana kahdeksan kertaa ja sitä lieritetään 12 metrin pituinen matka. Seuraava kerta on 2033, jos ketä kiinnostaa. Elokuun 28 päivä. Merkatkaa kalenteriin.
Koska aikaa junan lähtöön oli yhtä aikaa, haettiin voisarvet. Siinä natustellessa hoksattiin raiteilla Churchillinkin käyttämä ajopeli, punainen nuoli, Rote Pfeil, sveitsiläinen junaklassikko vuodelta -30. Viehkeä menneen ajan tunnelmaa hohtava juna vei kerran meidätkin Alppien yli Locarnoon. (Tämä muuten insipiroi lukemaan uudelleen Agatha Christien dekkareita. Idän pikajuna jne.)
Kohteessa eli Lenzburgissa ensimmäisenä silmiin osui tietenkin se Lenzin Burg eli linna, jossa vietettiin myös Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Muutama minuutti kaupunkia ja oltiin jo niin maalla, että polun vieressä oli kärppäkerrostalo. Kimeät vinkaisut ilmoittivat tunkeilijoista ja rei´istä kurkisteli kärppiä, yksi siellä, toinen täällä, kolmas toisaalla. Yritin ottaa videota, sillä kuviin otukset ovat aivan liian nopeita, mutta siinäkin vain vilahtaa jotain ruskeavalkoista.
Metsässä oli ihanan raikasta, maalaisteillä aurinko porotti niin, että aloin epäillä ukkosta. Matkalle osui Esterlin 45 metrin näkötorni, jonne kiivettiin eväille. Alhaallakin olisi ollut penkki pöytineen, mutta oltiin sitä mieltä, että voileivät maistuvat paremmalta 19 kerrosta ylempänä Alppi- ja järvimaisemassa ja puhaltelevassa tuulessa.
Eichbergin “huipulla” eli kukkulalla juotiin kalliit kahvit hotellin terassilla. Yli viisi frangia kupposellisesta maaaseudulla on minusta jo melko hävitöntä. Olin ajatellut ottaa sumpit termariin, mutta päädyin ylimääräiseen vesipulloon. Nyt kadutti.
Hallwilin linnan luona eli haastereitin päätypisteessä oli sama rahastusmeininki. Edes vallihaudan ympäröimän linnan pihalle ei päässyt ilman maksua. Me jatkettiin budjettimatkailijoina Boniswiliin ja aseman Volg-supermarkettiin. Kaksi jätskiä 7 frangia.
Iltapäivän +30 astetta tuntui ja kun oltiin takaisin Zürichissä ja kadulla tarjottiin mainosjätskiä, käsi ojentui automaattisesti. Miten niin olin syönyt hetki sitten edellisen? Hyvin upposi tämäkin.
La boule d´or centenaire.Der rote Pfeil (1930)Matkakroissantti. Travel croissant.Kohteessa, Lenzburg. In Lenzburg.Kukkulaista tämä maasto. Hilly surroundings.Viiden lammen reitti. Five pond route. Hallwilin järvi ja näkyyhän siellä Alpitkin. The lake of Hallwil. And the Alps.Omistajan elkein tornissa. The lady of the tower.19 kerrosta alas. 19 floors to the ground.Joko tässä on vakaa tekemisen meininki tai sitten katse kertoo mielipiteen torniin noususta. Either he is determined to continue or not very happy of the tower visit.Polttopuut ojennuksessa. Firewood in Swiss style.Seinätaidetta. Wallart.Lisää vettä. More water.Hallwilin linna häämöttää. The Hallwil castle in sight.Itse linna. The castle itself.Jätskit, loppu hyvin. Ice cream and all is good.
En resumen: Caminata Lenzburg-Boniswil era mucho más de lo que esperaba. Vimos Alpes, visónes, sudamos montones y disfrutamos de la sombra del bosque y hasta nos vino un helado gratis.
Kurzgesagt: Die Wanderung Lenzburg-Boniswil war viel mehr als erwartet. Grüne Wälder, Hermeline, fast zu viel Sonne und sogar gratis Glace.
Olin Baselissa Euroviisujen finaalipäivänä kirjoittamassa ja kuvaamassa juttua ja olo oli sen jälkeen kuin olisin kieppunut päivän Haminan kaupungissa. Jotta tämä avautuisi muillekin kuin Kymenlaaksolaisille, niin pää on kuin Haminan kaupunki viittaa sen ympyrämäiseen kaavoitukseen.
Joka tapauksessa Baselista Haminaan ja Haminasta Appenzelliin, mikä puolestaan toimii vastalääkkeenä pääpyörällä-tilassa. Siitepölyä oli ilmassa aivan järkyttävästi ja senkin takia oli hyvä lähteä vähän korkeammalle.
Kronberg on tuttu paikka, mutta se löytyi myös 26 Summits-haasteen kohteista. Huippu oli ensimmäinen jolle noustiin ja pisteitä on nyt siis kasassa yksi. Kesäinen haaste vie paikkoihin, jotka ovat vähän suosituimpien reittien sivussa ja usein ne ovat myös sellaisia, ettei muuten tulisi mentyä. Viime vuonna taidettiin patikoida 14 reittiä eri puolilla Sveitsiä.
Appenzell on kauniisti ja vihreänä kumpuilevaa itäistä Sveitsiä, ehkä yksi lempipaikoistani päiväretkille. Kronbergiltä näkyy joka suuntaan, Bodeninjärvelle ja Saksaan, Itävaltaan, Säntis- ja Hoher Kasten -vuorille. 7 km oli juuri sopiva edellisen päivän hurlumhein jälkeen. Matkalla tallattiin juurakkoista metsäpolkua, niittyä, portaita sekä leveähköä maalaistietä. Lähes 800 korkeusmetriä takasi, että tuli hoidettua aerobinen treeni samalla.
Appenzellin lehmät vasikoineen eivät välttämättä ole aitauksessa, mikä saa aina vähän varpailleen. Meidän kohtaamat lehmät olivat kuitenkin aivan rauhassa omissaan, nauttivat heinikon suojasta ja pilkahtelevasta auringosta.
Huipulle nousun loppuvaiheessa ärhäkkä tuuli töni askelta ottaessa. Pikkuisen lisää voimaa ja olisin ollut kumossa kupeessa. Kronbergin huipun terassilla yritettiin piiloutua lasiseinämän taakse suojaan, mutta auringosta huolimatta hytisytti. Teki mieli jätskiä, tilasin silti vähemmän kylmää Schlorzifladenia, piirakkaa, jonka täyte on kuivatuista päärynöistä tehtyä pyrettä. Ei ehkä ihan lempparini, mutta paikallinen ja energiatasot palauttava. Terassille kaikui musiikkia hissiaseman puolelta. Pari miestä soitteli Schwyzerörgeliä, täkäläistä pieni hanuria ja jodlasi voimalla. 12 pistettä täysillä eläytymisestä!
Ylös vielä yli 600 vertikaalimetriä, ei uskoisi. Still more than 600 vertikal meters up; doesn´t look like that.Äiti ja lapsi. Mother and child.Kohde kukkulalla. Target on the hill. Jo yli puolet noustu. Almost there.Gasthaus, kirkko ja huipulle. Gasthaus, church and to the summit.Eväshetken maisemat. Lunchview.Tää oltais me. This would be us.Pyhän Jakobin ts. Jaakon kappeli. St.Jacob´s chapel.Alppikatkerot vähän supussa tuulessa ja puolipilvisessä säässä. Gentiana acaulises a bit shy on a windy day.Dryas octopetala kääntyy tunturilapinvuokoksi, mutta ei ihan natsaa ympäristön kanssa. Mountain Aven or is it Alpine Aven?Lumiläikät. Snowpatches.Edessä Säntis sääasemineen muineen (sieltä kirjassa Rikostarinoita maailmalta). Säntis in front.Kohteessa! On the target!Schlorzifladen & cafecito.Hissi tulee hakemaan. The gondola comes to pick us up.
Pala Suklaata 