Kummallisten aikojen matka

Kummallisten aikojen matka

Mietin sitä pikkuisen huonosti nukutun yön jälkeen (myrskytuuli suihki ikkunasta sisään, läpsytteli kylpyhuoneen suihkuverhoja ja poistui, Costa Rican lanko lähetteli viestejä tulvivasta vedestä ja tilanteesta pihalla, naapurin työmaalla aloittivat reippaasti paukutellen ja edellisiin tapahtumiin nähden liian aikaisin), että pitäisikö? Kannattaisiko? Olisiko parempi, jos?

Matkustaminen jakaa ihmisiä. Mutta ehkä te, jotka ette pääse, halua, voi, sittenkin katselette mielellänne kuvia. Ja te, jotka pääsitte, halusitte ja voitte, samoin katselette mielellänne kuvia. Nimittäin Suomesta.

Kaksi vuotta mennä hurahti edellisestä käynnistä sinivalkoisella maaperällä. Eron huomasi tietenkin koronarajoituksina, mutta myös uusina rakennuksina, teinä, liikkeinä. Ihmiset olivat samoja, ihania. Olen iloinen rajoitetuistakin tapaamisista ja uskallan toivoa seuraavaa mahdollisuutta, lisää kohtaamisia.

Siinä vaiheessa, kun en vieläkään voinut uskoa istuvani lentokoneessa, näin Zürichin ja kotitalon ilmasta käsin. (Kyllä se siellä pilkottaa, siristä, siristä!)

Toisessa todellisuudessa olin kuin Liisa Ihmemaassa. Todellakin Helsingissä. Oli pakko puraista välittömästi karjalanpiirakkaa, vahvistaakseni kokemukseni aitouden. Kyllä. Tämä on Suomi ja minä sen kaduilla.

Meri. Heti sen äärelle. Zürichinjärveä on nyt tuijoteltu pari vuotta niin hartaasti, että pitkälle jatkuvan ulapan äärellä tunsin vihdoin hengittäväni kunnolla. Löylyn terassilta meitä ei vienyt sisään edes katon läpi niskaan ja ruokaan valuva rankkasade. Otimme sen mukana mahdollisesti tulevat kolibakteerit lintujen jätöksistä eksoottisena lisänä.

Katselin silmiin lokkeja, jotka tuntuvat zürichiläisiin serkkuihin verrattuna vallattomilta velmuilta. Tämä käänsi selkänsä lokkikarkottimelle ja tarkkaili ranskalaisten saatavuutta.

Aterialla meitä oli terassilla kaksi seuruetta. Se toinenkin Sveitsistä. Mies ihmetteli kauppatorin liepeillä näkyvää rakennusta, jossa oli Ruotsin lippu. Rouva tiesi, että täällä on käytetään molempia lippuja, sekä Suomen että Ruotsin.

Tässä kohtaa aivo nyrjähti, en enää tiennyt mitä katselen. Helsingin tornitaloprofiili puupurjeveneineen oli ilmestynyt sillä aikaa kun olin toisaalla.

Sen jälkeen, kun vaivihkaa olin käynyt ihastelemassa vähän etuajassa ilmestynyttä kirjaani kirjakaupan uutuudet-hyllyssä, siirryin reissun pääkohteeseen Kotkaan. Kaikki paikoillaan. Vanha satama, merimuseo, Sunila ja laivat.

Kotkan muurahaiset ovat suurempia kuin muistankaan.

Täälläkin oli hengitettävä keuhkot täyteen meri-ilmaa. Näkymä on se tutuista tutuin. Paitsi satama. Se on kasvanut Mussalon kärkeen lapsuuteni jälkeen.

Sveitsin jälkeen pohjoisen valo on kuulas ja ihmeellinen. Yritin imuroida sitä muistini täyteen.

Aamu kallioilla on rauhaisa. Liikkeellä on pari lokkia, joutsen, kaksi kalastajaa ja me. Täällä on pysyvyyttä ja turvallisuutta, jota maailmasta puuttuu juuri nyt. Mieleeni tuli jäädä makaamaan vatsalleen kalliolle, pää tietenkin mäessä ylöspäin, ja ladata itseni täyteen maaäidin energiaa. Olisin saattanut valua mereen. Nämä tuppaavat olemaan liukkaita.

Pääsin harmittelemaan, etten ole taidemaalari. Tämän pilvien leikin lätäkössä, taivaan ja maan sulautumisen, olisin halunnut ikuistaa. Niin ja taas sen ihmeellisen hohtavan kuulauden.

Merituuli teki myös selväksi sen, ettei näille seuduille kannata tulla hiukset auki.

Maastossa oli havaittavissa syksymäisiä värejä, ehkä kuitenkin kuivuudesta.

Haistelin varastoon saunan tuoksua, piipusta leijuvaa savua.

Rauha. Mökin ikkunasta voi seurata lokkeja, tiiroja, silkkiuikkuja, satunnaisia ohi soutelijoita tai moottoriveneilijöitä. Tai vain tuijotella veden liikkuvaa pintaa. Laittaa silmät kiinni ja kuunnella liplatusta.

Etsimme saaresta aarteita. Rantakäärmeen nahka, supin läjä ja rikkoontuneita raakun kuoria.

Kannan tämän hellan poltinmerkkiä jalassani, kun kekäle sulatti varvastossun kinttuuni lapsena. Jo silloin rakastin tulen rätinää, uunin luukun loksahdusta.

Syömme eväitä ja soutelemme toisaalle, muille vesille.

Ulpukat ja lumpeet keinahtelevat hetken soutuveneen laineista, sen jälkeen on taas tyyntä.

En resumen: Un viaje, a lo cual ni creía. Los pies en el golfo de Finlandia, viento del mar y el finlandés. Un momento de acordarse se como era yo, cuando vivia allá.

Kurzgesagt: Eine Reise, woran ich nicht glauben konnte. Die Füsse in Finnischer Meerbusen, Meeresbriese und Finnisch. Für ein Moment habe ich mich erinnert, wer war ich, als ich dort wohnte.

Kesämosaiikki

kotka katariina2

Kävin hengittämässä suolaista ja leväistä kotkalaista meri-ilmaa, varastoon niille päiville, jolloin olen toisaalla.

kotka luontopolku5

kotka luontopolku2.jpg

Kalliolla on hyvä kasvaa.

Imuroin silmilläni jäkäläisiä kallioita, mäntyjen vihreää, aavaa maisemaa.Ja haistelin muurahaiselta ja auringolta tuoksuvaa kangasmetsää.

Puolikas posso, sokerin rapina ja omenahillon kuumuus maistuu yhä kielellä – tasapainoksi tietysti lihis. Keräiltiin kotkalaisia juttuja kuin marjoja koppaan: Sapokan kukkaloisto, tuurimoottorit rannassa, kamelit purukasojen edustalla.

 

kotka possot

Vasemmalla kuuluisa Kotkan posso ja oikealla lähes syöty lihis.

kotka kamelit

Siellä missä on Kairo, on myös kameleita.

kotka sapokka2

Sapokan vesipuisto, sateellakin kaunis.

Merimatkoille osui tarkoituksella Varissaari ja vahingossa Varissaari Rock. Marko Ritolan avauksen jälkeen lavalle noussut Stella´s Sunday istui kesäiltapäivään; pehmeän keinuvaa latinalaisvaikutteista musiikkia, “Parasta mitä Kotkalla on tarjota!” hehkutti Hitto yhtyeen Tieahon Matti. Hitto jäi kuulematta; valtava läjä juuri paistettuja muikkuja houkutteli meidät pois saaresta. Sitä oliko kiipeäminen Aconcagualle tuonut Matin huuliharppusoundeihin Andien vivahteita, jäi siis kuulematta.

vaakku rock satama

Tuuri lipuu Varissaaren satamaan.

vaakku stella sunday

Stella ja pojat lavalla.

Toisella merimatkalla livuttiin purjeveneellä pääkaupungin edustalla laivoja väistellen.

 

 

 

 

 

hesa apua toinen laiva

Välitön u-käännös, tuosta myö ei yhtä aikaa mahuta.

hesa merimaisema birgitta

 

hesa profiili

Kalliojumppaa, mansikkakakkua, saunomista mökillä, soutelua saarten välissä ja lumpeiden keskellä laguunissakin. Vähän kesäflunssaa ja kaatosadetta, raavittuja hyttysensyömiä. Näistä rakentuu kesämuistojen mosaiikki, joka lämmittää talven kylminä päivinä.

kotka saaari juhannussumu

kotka saari 12 mokki ikkuna

 

En resúmen: Fui recogiendo experiencias kotkeñas y de Helsinki,  en mi canasta de memorias, como si fueran berries. Las guardo y disfruto después, en los días oscuros y fríos de invierno.

Kurzgesagt: Ich habe Erlebnisse in Finnland gesammelt, als ob die Beeren wären. Die werde ich bis Winter bewahren und dann, wenn es kalt und dunkel ist, geniessen.

kotka saari15 lumpeita

%d bloggers like this: