Jäätikön liepeillä

Vaikka kuinka olen syntynyt lumen, jään, pakkasen ja pimeyden mannuilla, niin silti ajatus, että Sveitsissä on ikuisia jäätiköitä, on sävähdyttävä. Massa, joka ei sula pois. Ainakaan kokonaan. Tai ihan heti. Ja on melkein paikoillaan. Mitä nyt virtaa hitaasti.

Suomen talvinen kerros sulaa kuitenkin joka vuosi kokonaan pois. Jäätikkö ei. Janan yhdessä päässä on aikakausia, jolloin ne ovat keränneet valkoista massaa ja venyneet pituutta, toisessa taas pienentyneet hälyttävällä nopeudella. Ja niiden välillä on ollut liikettä molempiin suuntiin. Nyt ollaan tuon jälkimmäisen vaihtoehdon paikkeilla ja pessimistisimmät tutkijat näkevät kerroksen vajuvan niin huolestuttavasti, että lapsille pitäisi paikkaa esitellä vielä, kun se näyttää jäätiköltä.

 

aletsch9 tie pitka ja kivinen

Tie on pitkä ja kivinen

aletsch1 pilvi

Pilvi on tässä kohtaa maiseman tiellä. Polku kulkee kohti oikealla seisovaa tyyppiä.

hilja polulla

Vain vähän lunta. Onneksi, sillä lapio jäi kotiin.

aletsch3 kivitorni

Jäätikön pää näkyvissä. Tai siis alku.

Niinpä raahattiin kummipoika, joka siis on jo pikemminkin mies, härmän lakeuksilta kiviselle polulle, Euroopan suurinta jäätikköä, Aletschia, sivuavan vuoren polulle. Kiva reitti sinänsä, aina ihan uudenlainen. Ylhäältä vierii silloin tällöin tonnikaupalla kiviä ja –voilá- taas on uudet haasteet polulla. Mietin kypärän tarvetta, mutta luulen, että jos vyöry osuu kohdalle, pään suojaamisesta tuskin on kauheasti apua.

 

 

 

 

aletsch4 jaatikolla porukkaa

Jäätikön päällä 2 muurahaisihmistä. Helpommin havaittavia kalliolla oikealla.

aletsch6 sinista jaata

Gib eine Beschriftung ein

aletsch7 jaatikon sisalla

Poseerauspaikka jäätikön välissä.

Hiekkakuorrutteisella marengeilla eteni muurahaisia; vaeltajaporukkaa köysien ja hakkujen kera.Viime kerralla, jokunen vuosi sitten, sokeritötterömäiset kohoumat jäätiköstä olivat mielestäni erottuvampia.. Ehkä alppiaurinko on tehnyt tehtävänsä.

Reitin puolivälissä pääsee laskeutumaan joenkin käyttämää kivistä tietä alas jäätikön sivuun. Sekin oli kutistunut, kerrostalosta oli tullut toisesta laidasta kavuttava kohouma. Mutta oli se silti vielä vaikuttava. Siis jäätä, joka kestää helteen silloin kun ihokin palaa! Siis jäätä, joka virtaa!

Tällä polulla ei tule vesipulaa, eikä heikotusta, sillä tottahan jäätikön kupeessa pitää olla kuppila. Jäätikkötupa. Taukopaikka oli kohdallaan, vaikka reitti ei ole vaativa, riittää kilometrejä tallattavaksi. Jäätikkötuvan läheltä voivat laiskemmat oikaista kostean tunnelin läpi toiselle puolen. Vaihtoehtona on kiertää yläkautta, sieltä missä ovat muutkin ahkerat liikkujat, lehmät ja lampaat.

 

 

 

aletsch8 lounaspaikka

Lounaspaikka

aletsch7 tunneli

Tunneli. Ihmisen kaivama.

mhorn

Kyllä, tama on Matterhorn.

Reittinä oli Bettmeralp-Bettmerhorn (kuplahissillä pääsee ylös, luonnollisesti myös jalan) -Märjelensee-Fiescheralp-Bettmeralp, meidän majapaikalta n.17 km. Se ei vaadi erityistä kuntoa, mutta kompastelu ei ole suositeltavaa. Tunnelista eteenpäin leveä hiekkatie.

 

 

 

aletsch10 lepotila

En resumen: El camino de Bettmerhorn a ver el lado del glaciar, Aletsch, es siempre impresionante. El glaciar parece un flujo de suspiros (en el verano suspiros decorados con arena) y encima de vez en cuando aparecen unas hormiguitas; grupos de gente con cuerdas de seguridad. La ruta es cada vez diferente; de vez en cuando vienen avalanchas de piedras que modifican el paisaje y el camino. Pensé, que tal vez me haga falta un casco. Pero si de pronto vendría un rio de una tonelada, tal vez proteger la cabeza no me ayudaría mucho.

Kurzgesagt: Aletsch Gletcher ist immer beeindrückend. Und der Weg zum Gletcherrand anders, weil es ab und zu ein Fluss von Steine herunterkommt. Der Gletcher ist auch seit dem letzten Mal kleiner geworden; glaube ich. Oder weitergeflossen und zeigt uns nur eine andere Seite. Dieses Mal die Natur gibt uns die möglichkeit den Eissculptur zu besuchen, sogar daraufzustehen.

Järvellä vuoren sisällä

st leonard vene1

Mikä tama on? No luola. Vasemmalla risteilyalus Titanic, kertoi opas.

Toisena reissuaamuna Wallisin vuoristossa verhojen takaa löytyi paksu sumu ja sade. Parvekkeen ovesta leijui osa sumua sisälle asti. Tai sadepilveä, mistä niistä ottaa selvää; molemmat ovat yhtä kosteutta. Kuplahissi kulki vierestä; sen ääni kuului aavemaisena surinana, mutta näkyvissä oli vain hetkisen aikaa kaapelit ja kabiini, sitten se katosi valkoiseen höttöön.

 

st leonard luola3

Luolan perällä kumottaa ranta

Sadetutka näytti päivälle harmaata jatkumoa seuraavaan aamuun asti. Vaihtoehtoina oli siirtyä ravintolasta kahvilaan ja kahvilasta seuraavaan ravintolaan, metsälenkki maisemitta tai pulahdus pienen pienen uimalan täpötäyteen altaaseen.

 

Lähiseudun vuorilla tilanne oli sama, joten unohdettiin reippailu ja pyyhkäistiin kuplalla alas ja autolla tunnin matkan päähän, länttä kohti, St. Leonardiin. Reitti oli tuttua, sillä täällä Sionin lähellä ajeltiin kesän alussa pyörillä. Varrelle osui kutsuvan näköinen pizzeria ja ajateltiin täyttää vatsat varmuuden vuoksi, sillä määränpään tarjonnasta ei ollut takeita. Muuten hyvä, mutta pizzaa sieltä ei saanut.

 

st leonard luola5

Päivänvaloa! Selvä pakoreitti, jos olisi tarvetta.

Vaellus vaihtui soutuun vuoren sisällä, tosin airoja sai käyttää vain opas. Euroopan suurimman maanalaisen luonnonjärven vesi on kristallinkirkasta ja tuntui kädessä raikkaalta. Luolassa on vilakan kosteaa, viitisentoista astetta. Järvi ei ole mikään varsinainen Saimaa, mutta 300 m pitkä ja parikymmentä metriä leveimmillään. Luolaston keskellä on mahtava akustiikka, niin hyvä, että kohdassa pidetään konserttejakin.

 

Puolen tunnin risteily vaati ensin reilun vartin piletin jonotuksen. Alkuinnostus oli hyytyä siinä vaiheessa, kun tajuttiin, että lippu ei ollutkaan välitön avain vuoren sisään, vaan vielä piti odottaa tunti oman ryhmän vuoroa. Ei ihme, että terassilla istui täysi lasti lakonisen oloista porukkaa jätskiä nuoleskellen, kahvikuppeja siirrellen ja joku porukka viinipullon kera.

visp5

Vispissä katulamput ovat vähän vinossa. Tai sitten talot.

Takaisinpäin ajellessa pysähdyttiin vielä Vispissä, jonka vanhankaupunki on niin pieni, että sen saattaa ohittaa vahingossa. Mutta kaunis, kehuttiin jossain. Joten sinne sitten, sillä kaupungissa ei satanut. Vuorilla roikkui yhä synkkiä pilviä.

 

visp6

Hoikka koti.

visp2

Katulampuista tulee mieleen Charles Dickens, vaikka ollaankin Sveitsissä.

Tarkoitus oli mennä Vispissä myös jo päivällä luvatuille pizzoille, mutta koska kujat oli kierretty vartissa jo pariinkin kertaan, eivätkä kuppilat olleet vieläkään auki, jatkettiin matkaa. Pahimpaan nälkään ostettiin kaksi kiloa Wallisin isoja ja meheviä aprikooseja, joita oli myynnissä vähän väliä tien varrella.

 

 

visp4

Tästä taas jostain syystä prinsessa Ruusunen.

visp3

Ja tästä nälkä. Viikunat ovat jossain lehtien alla piilossa.

Majapaikassa Bettmeralpissa ei ensimmäisen pizzerian kohdalta löytynyt enää mitään ravintolaan viittaavaakaan. Kylän toisessa ääripäässä sijaitsevassa taas oli kaikki pöydät varattu. Ehdotin todella pikaista kiriä kohti kauppaa, kun eräs yksinäinen syöjä pyysi tarjoilijalta lupaa syödä baaritiskillä. Siihen mekin lopulta istahdettiin; odottelemaan puu-uunista ilmestyviä kuumia pizzoja, henkilökunnan sanattomasta vastahakoisuudesta huolimatta.

 

 

En resumen: En el segundo día en Wallis nos despertamos adentro de una nube de lluvia. O en la neblina, dificil de decir. Ya que no era un día de subir a las montañas, decidimos de ir adentro de una. Y hacer un remito, en el lago más grande subterráneo de Europa en St. Leonard. En el camino de regreso, pasamos por Visp y su casco viejo chiquitillo, pero encantador. 

Kurzgesagt: Wir sind im Wallis im Nebel aufgewacht. Oder in einer Wolke, schwierig zu sagen, feucht war es sowieso. Weil es kein Tag für wandern auf den Bergen war, haben wir entschieden den in einem Berg zu verbringen. Es gab eine kurze Kreuzfahrt auf dem grössten unterirdischen See (ok – da gibts sicher einen oder mehreren Grammatik Fehler. Bitte selber korrigieren.) in einem Ruderboot. Auf dem Weg zurück nach Bettmeralp sind wir durch Visp gefahren und haben auch die kleine aber herzige Altstadt besucht.

Riippusillalla jäätikön päässä

belalp4

Wallis: Belap-riippusilta-Riederfurka-Riederalp-Bettmeralp

Siitä lähtien, kun kuulin, että Euroopan suurimman jäätikön toisessa ääripäässä Wallisissa keikkuu 124 m pitkä riippusilta, 80 m korkeudessa, olen halunnut ylittää sen. Lähellä on oltu, useastikin, ja mietitty, että tänään, huomenna, ehkä sittenkin seuraavalla kerralla. Sade, sumu, liukkaus tai liian hapoilla olevat kintut, ehkä porukan sisältä tulevat soraäänet ovat aina siirtäneet reissua jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Torstaina kaikki natsasi: oli aurinkoa, kuiva polku ja innokkaat koivet.

Belalp2

Tästä se lähtee, Belalpin kirkon vierestä

belalp7

Polku viettää alas kivisenä.

Patikkapolun lähtöpisteeseen Belalpiin oli majapaikasta tunnin matka. Kuplahissillä alas, junalla laakson pohjaa lähimpään kaupunkiin, sieltä postibussilla puoleen väliin vuorta. Bussissa joku tarttui olkapäähäni ja huikkasi: ”Ei tänne mahdu enempää zollikonilaisia!” Tuttava kotikylältä oli matkalla ylös, mountain bike bussin kyydissä. Tyyppi jatkoi omille teilleen, me nousimme vielä viimeisen pätkän kuplahissillä ylös.

 

 

belalp9

Ylhäällä olevalta kirkolta on tultu jo aikamoinen taival.

belalp8

Laaksossa oleva silta ei silti vielä edes näy tänne

Kuvittelin, että joka suuntaan korkealla heilahteleva ja notkuva silta aiheuttaisi ainakin hetkittäistä sydämentykytystä ja kenties hyytelöittäisi muuten vakaat ja eteenpäin pyrkivät reidet, mutta yllättäin haastavin osuus olikin heti alussa, lakeutumisen ensimmäinen osuus. Belalpin kirkolta lähti pieni polku, joka muuttui melkein heti kiviseksi siksak-portaikoksi. Se oli jyrkkä ja reunoilla tarrattavaksi lähinnä nokkosia. Lähtöpaikan ja sillan korkeuseroa oli puolisen kilometria ja saman verran nousua sillan toiselta puolen. Kilometrejä kertyi väliltä Belalp-silta-Riederalp-Bettmeralp noin 16.

Lähdin liikenteeseen reikäisillä, henkitoreisilla lenkkareilla, mutta en uhkarohkeaa uhmapäisyyttäni, vaan – tulkoon tämä selväksi – fysioterapeutin suosituksesta. Vaelluskenkä on vielä syksyllä nyrjähtäneelle nilkalle liian jäykkä. Trail running –kenkä ei silti tarraa yhtä hyvin jyrkän polun hiekkaisiiin pätkiin ja olisin varmaankin päätynyt alas laakson lumipallon lailla, elleivät urheat vaelluskumppanit olisi tarjonneet vakaata käsivarttaan. Nyt selvisin parilla pyllähdyksellä.

 

 

belalp19

Tämän puunrungon yli hilpaisin niin nopeasti kuin mahdollista. Kuvassa kylläkin kummipoika, jota ei yhtään huimannut.

Toinen paikka, joka vaati ennen askellusta pientä keskittymistä, oli kallion vieressä, rotkon yli viritetty puunrunko. Kuva ei tee asialle oikeutusta, mutta pudotusta on reilusti, eikä runko ole kiinni viereisessä kallioseinämässä. Siihen pultatusta ketjusta voi hakea ylittäessä turvaa.

 

belalp14

Keskellä ei roiku naru, vaan silta.

Maasto on koordinatiivisesti suhteellisen vaativaa, on kivirappusia, hiekkapolkua, sileää kalliota, viipaleiksi hajonnutta kalliota, korkeita askelia vaativia suuria kiviä. Alkumatka tallattiin auringossa ja vaikka oltiin parintuhannen metrin korkeudessa ja menossa alaspäin, oli vesipullossa tilanne huono jo riippusillalle tullessa.

 

belalp16

Tossua toisen eteen ja kännykkää ei sitten pudoteta, vaikka kuinka heiluttaisi.

belalp17

Sameaa jokea. Sulanutta vettä jäätiköltä.

belalp18

Voiton puolella.

Eväsvoileivät ja aprikoosit syötiin sillan toisella puolen, varjossa, pienen alppijärven sivustalla. Reittivaihtoehtoja ylöpäin oli kaksi ja toinen niistä vähän jyrkempi. Valittiin olevinaan helpompi, mutta heti alussa selvisi, miksi paikkaa kutsutaan ”syväksi metsäksi”. Vesipullon sisältö veteli viimeisiään ja elimistö oli yhtä kuivilla kuin joka askeleella kumeasti tömähtävä polku, eikä missään ollut ainuttakaan raikasta vuoristopuroa. Yritin kuvitella vesimelonin raikkautta ja sitä tunnetta, kun vesi valuu kurkusta alas ja jano sen kuin yltyi. Positiivisesti ajattelin, että viimeinen tunti oli jo melkein selvitetty. Kellosta kävi ilmi, että oltiin kivuttu vain kymmenen minuttia.

 

 

 

belalp20

ehreä keidas ennen jyrkkää nousua.

Meidät ohitti käsittämättömän tasaisella, jäntevällä ja rivakalla menolla harmaahapsinen vaari. Eikä mies ollut ainut saman sarjan kulkija. Ehkä vuoristossa asuvilla on erilainen geeniperimä tai enemmän vettä mukana. Mutta perille päästiin mekin, vaikkakin nestehukasta rusinoituneina.

 

En resúmen: Como nos costó, pero por fin llegamos a Wallis, a cruzar el puente colgante entre Belalp y Riederfurka. 500 m diferencia de altura, en total caminando 16 km. Lo más dificil no era caminar en el puente, como yo me imaginé, sino que el problema, que –por chapas- llevamos demasiado poca agua. El resultado? LLegamos a Riederfurka, pero en el estado pasa.

Kurzgesagt: Endlich waren wir da, auf der Hängebrücke im Wallis. 500 M Höhenunterschied, 16 Km, viel Schwitzen, viel Konzentration, viel Durst. Aber wunderbare Aussicht und genug Nervenkitzel.

 

%d bloggers like this: