Tulvaturismia eli kahvit joenpartaalla

20160515_153434Retkilistalta ruksiutui näinä päivinä pois monta mahdollista kohdetta. Oli tulvavaaraa, maavyöryjä, kaatosadetta, lumisadetta ja liikaa kaltevuutta. Kovin pitkälle ei oltaisi lähdössä, sillä nilkka, yhä toipilas, otti sittenkin itseensä viime viikon pyöräilystä.

Jokivarsi ja 12 kilometriä kuulosti siis paremmalta, täysin tasaisessa maastossa ja jalan. Glanzenbergin juna-asemalta kivenheiton päästä löytyi Limmat, joka virtaa Zürichistä kohti luodetta ja Aarea. Tästä lähdettiin tallaamaan takaisinpäin Zürichiin ja päiviteltiin sitä, ettei olla koskaan aikaisemmin tätä pätkää kävelty. Se taas on Alppien vika. Ketä kiinnostaa joki, joka on Amazoniin verrattuna pieni liru, kun vaihtoehtona ovat järkälemäiset vuoret, jäätiköt, alppikauriit ja kapeat polut ohuessa ilmassa?

Reitti osoittautui kuitenkin ihmeellisen kauniiksi ja rauhalliseksi. Matkalla on luonnonsuojelualuetta, peltoja, siirtolapuutarhoja ja vesilintuja, vaikka se kulkee teollisuuden ja moottoritien välissä. Eikä itse jokikaan ollut niin pieni; Baselin seudulla tulvii, mutta vesi lainehti kävelytiellä Limmatin varrellakin.

20160515_141208

Tästä eteenpäin eivät riitä edes kumpparit

20160515_162848

 

20160515_16131620160515_161252

Kotiseututieto on ilmeisen hataraa, sillä meillä ei ollut aavistustakaan, että näin lähellä Zürichiä on nunnaluostari. Kloster Fahr vaikutti eloisalta paikalta, selvästikin suosittu retkikohde. Luostarilla on ravintola, viinikellari ja kauppa, tiluksilla on luomuviljelyä ja navetassa voi käydä tervehtimässä Angus-karjaa. Nunnilla on myös lampaita ja villasikoja. Päärakennuksen sisäpihalta löytyi kasvimaa täydessä kukoistuksessa.

20160515_144926

 

20160515_14362820160515_14401420160515_143714

20160515_143822

Kahvit juotiin kuitenkin omasta termospullosta rantakivillä istuen, kuohua ja virtaa katsellen. Piirun verran vedenpinnan yläpuolella lenteli höntiäisiä, joita saalistivat kymmenet pääskyset, uhkarohkeita syöksyjä tehden.

20160515_151300

 

20160515_172802

Joen keskellä on lähempänä kaupunkia myös puistomainen saari, Werd, jonka kanavaan voi pulahtaa uimaan. Saaren jälkeen joen vasemmalla puolen vallitsee urbaani kaupunkikulttuuri. Limittäin ja lomittain on asuintaloja, leikkikenttiä, graffitiseiniä, kokoon kyhättyjä pop up- tai kesäkuppiloita ja terasseja, skeittaajia, rantalentopalloa, uimaloita, jokisurffaajia. Kaupungin keskustaan on enää muutama kilometri, sinne missä joki ja järvi kohtaavat.

20160515_174326_HDR

Kaupunki häämöttää taustalla

20160515_175015

20160515_180554_HDR

Järven ja joen kohtaamispaikka sillan alla

En resúmen: Caminamos en la orilla del río Limmat de la estación Glanzenberg a Zürich, 12 km. Algo, que nunca hemos hecho, ya que en Suiza uno, por su puesto, va a los Alpes, si quiere hacer un paseito bonito. Resulta, que el río, que está entre carreteras y areas industriales, tiene alrededor mucha naturaleza bonita. Parámos en un monasterio a ver el jardín, las vacas, ovejas, cerdos y decidímos que hay que venir de nuevo, ya que las monjas tienen una tienda donde venden productos de la finca y vino del monasterio. El cafecito tomámos en total del termo, sentaditos en la orilla, concentrandonos en la cantidad enorme de agua en el río.

Kurzgesagt: Limmat-Ufer ist etwas, das eigentlich ausserhalb von der Stadt mich nie wirklich interessiert hat. Einen Ausflug muss man doch richtung Alpen machen, oder? Die Strecke zwischen Glanzenberg und Zürich ist aber wunderschön und auch für diejenigen, die nicht steil laufen möchten. Beim Kloster Fahr kann man eine Pause machen, den Garten und die Tiere besuchen, vielleicht ein Käfeli oder ein Glass Wein von dem Kloster trinken. Und auf dem Insel Werd ins Kanal springen. Obwohl es diesesmal zu kalt war und der Fluss sehr, sehr voll vom Wasser.

One response

  1. …en el río, por suerte no fuiste “camarón que se duerme”
    en la foto del jardín, las puertas parecen las puestas del paraíso… pero la pregunta es:
    ¿ en el paraíso solo se come lechuga ?
    ¡ Vida eternal sana !

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: