Päivien viiveellä toimitan katsauksen meille Zürichin ympäristössä asuville suomalaisille tärkeästä, ehkä tärkeimmästä, tapahtumasta. Vanhoja uutisia, ajattelette, ohimennyttä ja unohtunutta. Mutta ei, joulutorista alkaa jatkumo, kanelin, glögin ja suklaan tuoksu, vana, joka johdattaa kohti joulukuuta.

Jo parkkihallissa vaikutti epäilyttävän täydeltä. Sinivalkoisella lipulla tai hirvi-/porovaara-tarroilla varustettuja autoja oli enemmän kuin koskaan. Olin kirjannut mielessäni listaan ruispalat, sinappi, joulusuklaa, Tupla, hernekeittoa ja flunssapotilaalle jotain herkkua. Harpoimme Migrationskirchen raput ennätysvauhdilla; porukkaa oli jo lähdössä poispäin suurten kassien kera, vaikka aukioloaikaa oli ollut vasta tunti. Pelkäsin leipäni puolesta ja epäilin tuottavani potilaallekin pettymyksen.

Mutta Zürichin Suomi-koulun pöytä oli varustautunut yleisöryntäykseen: leipäpusseja oli vuorellinen ja kotimaisia makeita herkkuja vieressä. Glögipisteellä ja pullan luona jonotettiin. Sadattelin pientä pakastinta kotona ja tyydyin kahteen pussiin. Kyllä Sveitsistä ruisleipää tehdään, mutta sitä kirpeää happamuutta, jota meikäläisessä leivässä on, saa etsiä. Tänä vuonna etsinnät johtivat omaan taikinakuppiin ja hyväähän lämmin leipä oli, mutta arkipäivänä olisi mahtavaa, jos sen leipaisisi joku muu.

Latasimme kotimaisia marmeladeja laatikkokaupalla ostoskassiin, naapureille joulutervehdykseksi, ja jatkoimme sisätiloihin helpottuneina. Tärkeimmät oli hoidettu ja tyttären toivomat perunalaatikotkin varasin jo etukäteen Winterthurin Suomi-koulun Riikalta. Lanttulaatikot tekisin tänä vuonna itse, sillä innostuin kauniista ja suurista lantuista kylän lauantaitorilla niin, että ostin ne kaikki neljä. Torikauppias osaa jo varautua. Se outo pohjoisen nainen tulee aina näihin aikoihin ja vaatii punajuuria ja lanttuja – ja vielä raakoina.

Ulkona oli harmaata, sumuista, kosteaa. Puissa vielä lehtiä, vihreitä ja monenkirjavia punakeltaisia. Ei vika säässä ollut, mutta mieli oli aamulla vielä kovin kaukana joulusta. Onneksi se oli lähellä, tässä salissa, joka oli tupaten täynnä porukkaa. Torille tullaan kaukaakin, eteläisestä Tessiinistä asti, tapaamaan tuttuja, maistelemaan lapsuuden makuja ja hakemaan joulumieltä.

Se samainen kotona kuumeileva potilas oli unelmoinut varhaisesta syksystä alkaen jouluateriasta suomalaistorilla. Tai ainakin osasta, sillä täytyyhän porkkana- ja lanttulaatikkohimon olla geeneissä, ehkä nyt vielä piilevänä. Mutta mehevää kinkkua perunoiden ja rosollin kera, sitä hän odotti. Ja Sirkku Tengvallin tiimi täytti toiveen pakkaamalla tuomani laatikot annoksella joulumakuja. Varmuuden vuoksi latasin mukaan myös lohileipiä ja vadelmasuklaakakkua. Ostoskassi oli täynnä, samoin vatsa. Torstaina, viritellessäni erittäin suomalaista lounasta pannukakun kera, huomasin mitä oli unohtunut. Se hernekeitto.

En resúmen: Estas fotos son de la feria finlandesa de navidad en Zürich. En la lista está siempre la mostaza, pan de centeno, chocolate, algunos confites (claro, de Finlandia), tal vez rollos de canela y siempre comemos un par de pancitos con salmón y por su puesto, un plato navideño con pierna de cerdo. Pero lo más importante es ir a respirar átmosfera navideña para comenzar la epoca. Y por su puesto, toparse con los amigos.

Kurzgesagt: Die Bilder sind von dem Finnischen Weihnachtsmarkt in Zürich. Auf meinem Einkaufsliste gibts immer Roggenbrot, Senf, Schoggi und andere Süssigkeiten (natürilich aus Finnland), manchmal auch Zimtschnecken und ohne Lachsbrötli mit Kaffee kann man nicht nach Hause. Und um ehrlich zu sein, dazu geniesse ich immer auch das Finnische Weihnachtsessen. Aber das wichtigste im Markt ist ein bisschen Weihnachtsstimmung einzuatmen und klar, mit den Freunden zu treffen.