Tulin Sveitsiin lapsetta, huoletta ja sen kummempaa pohtimatta. Vain vuodeksi, joten pitkän tähtäimen asioihin ei tarvinnut puuttua. Sitten kun meitä oli kolme ja kouluikä lähestyi, piti pohtia jäädäkö vai lähteä. Ensinnäkin kielen, toisaalta koulun vuoksi.

Siinä vaiheessa päätä puristi vain vaimeasti, viidennen luokan vaiheilla se muuttui jomotukseksi ja yläkoulun puolella oltiin jo migreenijamassa. Selvisi, ettei lasta voi vain työntää ovesta ja vastaanottaa valmiina tuotteena toisesta. Uraputken voisi valita, mutta se pitäisi tehdä tietoisesti ja matkalla olisi monta kysymystä.

Ensimmäisen kerran akateemisen uran mahdollisuutta pohditaan juuri tuossa viidennen luokan paikkeilla. Silloin olisi tehtävä päätös jatkaako lapsi yläkoulussa vai meneekö suoraan pitkään lukioon. Jos valitaan jälkimmäinen, on alettava etsiä pääsykokeeseen valmentavaa kurssia ja tarkistettava finanssit, sillä näistä laskutetaan reippahasti.

Seuraavan kerran tulee lukiokysymys yläkoulun puolella; toisella tai kolmannella. Vain murto-osa sukupolvesta valitsee lukion, muistaakseni noin neljännes. Ja niistäkin osa karisee matkan varrella pois.

Jos lukio jätetään väliin, on edessä nipullinen muita teitä ja maahanmuuttajavanhemman epätietoinen paniikkihetki. Vuoristo kuvaa sveitsiläistä opetusjärjestelmää ja huipulle on monta polkua. Sieltä sitten valitsemaan, jos sattuu ymmärtämään mistä on kyse.

Useat valitsevat oppisopimuskoulutuksen. Mutta jos viisitoistavuotias sähkömieskokelas jossain vaiheessa huomaakin, että johdot ja virtapiirit ovat ja pysyvät vieraina, ei peliä ole menetetty, eikä tulevaisuus vain eläkkeen odotusta väärän ura valinneena ja tympääntyneenä duunarina.

Jos minulle olisi alunperin selitetty ammattikoulutuksen idea rautalangasta vääntäen, olisi paineita vähennetty huomattavasti. Teinin ei siis ole tarkoitus löytää suoraan omaa alaa jo ennen täysi-ikäisyyttä, vaan kokeilla konkreettista työntekoa, jotta on näkökulmaa ja itsetuntemusta jatkaa matkaa koulutustiellä.

Opiskella voi pitkälle, useammankin mutkan kautta. Tämä oli se, mitä suomalaisen peruskoulu-lukio-yliopisto -matkan tehneen oli vaikea sisäistää. Eikä lukio ole välttämättömyys edes korkeakoulupaikkaa havittelevalle.

Useimmiten korkeakouluihin ja yliopistoihin vaaditaan joko lukion päästötodistus tai ammatillinen koulutus. Mutta monessa paikassa on myös muita mahdollisuuksia. Esimerkiksi paikka taidekorkeakoulussa, Zürcher Hochschule der Künste eli Zurich University of the Arts, irtoaa myös yläkoulun käyneelle, kunhan näyttöä riittää.

Graafisille aloille vaaditaan silti ennen korkeakoulua puolesta vuodesta vuoteen kestävä valmistava kurssi, myös lukion käyneille. Tämä on jälleen se, jolla rahastetaan. Vuoden kurssista saa pulittaa koulusta riippuen jopa 15 000 frangia, jotakuinkin saman varran euroissa.

Kun kurssi on suoritettu, tarvitaan siellä jo valmisteltu mapillinen töitä. Tytär haki opiskelemaan scientific visualization ja hakuprosessiiin liittyi kotona tehtävä työ ja videohaastattelu. Normaalisti lisänä olisi koetyö paikanpäällä, mutta se skipattiin koronan takia.

Sur dossier-hakijan eli näytön perusteella kouluun pyrkivän kansiota ja töitä arvioidaan tiukemmin kuin lukio- tai ammattikoulutuspohjalta hakevan. Korkeakouluun ei myöskään haluta aivan teinejä. Heti yläkoulun päätyttyä on turha lähettää papereita, myös siksi, että hakukertoja saattaa olla rajoitettu määrä. Tyttärellä niitä oli kaksi.

No, pääsikö? Pääsi. Siitä ollaan erittäin tyytyväisiä ja helpottuneita. Jos vastaus olisi ollut kieltävä, olisi pitänyt ryhtyä etsimään oppisopimuspaikkaa. Korona takia monet ovat jättäneet hakematta, joten paikkoja kyllä olisi. Mutta tie graafiselle alalle Sveitsissä olisi pysähtynyt tähän.

Kuvissa on omista kokoelmistani tyttären töitä, vanhimmat vuosien takaa, tuoreimmat hakutöitä. Mappi on korkeakoululla, joten valitettavasti en voi valita sieltä mieluisimpia. Tässä on kuitenkin ne, joita olen ihastellut. Valokuvissa on vähän varjoja ja kummia kulmia, jotka menevät kuvaajan eli minun piikkiin.

En resumen: El sistema educativo de Suiza no es lo más fácil de entender a alguien, quien viene de afuera. Lo más importante es que siempre hay un camino, hasta arriba, si uno quiere.

Kurzgesagt: Die Schulungssystem ist nicht ganz einfach zu verstehen für diejenige, die von aussen kommen. Aber es gibt immer einen Weg, sogar bis ganz oben, wenn man möchte.