Viikonloppu oli kivasti balanssissa. Viidentoista asteen paikkeille noussut lämpötila toi kevään helmikuussa, mikä tuntui tietenkin ihanalta. Lauantaina herättiin peipposen lauluun, oltiin krookusfiiliksissä ja juostiin lenkkiä kevyissä vaatteissa. Ovet ja lävet olivat kotona selällään, ikkunat näyttivät kuten aina tähän aikaan vuodesta, siis siltä että jonkun pitäisi ne pestä. Tuli läjähdys rymsteeraus- ja laitanpa-paikat-kuntoon -energiaa, jonka tosin käytin kahvinjuontiin.

Sunnuntaina oltiin ihan, että nyt riitti tämä siitepölyily ja lekottelu, takaisin talveen. Heitettiin kamat autoon ja hurautettiin vuoristoon, ihan lähelle ja omassa kuplassa retkelle.

Jos joku sitä miettii, että miten on Sveitsin korona-tilanteen kanssa, niin juuri näin. Tullaan ja mennään, kunhan pysytään omissa miniseurueissa. Kuppilat on kiinni, ruokakaupat auki, siinäpä ne ne tärkeimmät. Kansa haluaisi kaikki auki, poliitikot arpovat kuis tehtäis ja epidemologeilla on kai kaikilla eri mielipide.

Samaan aikaan, kun Suomessa mietitään valmiuslakia 600 tapauksen tilanteessa, Sveitsissä liikutaan 1000 paikkeilla ja keväisen sään sekä väsymyksen plus ekonomisten huolien runtelemina ollaan nyt-tämä-on-melkein-ohi -tunnelmissa: juhui – eikö olisi jo aika avata kaikki?!

Vuoren juurella laaksossa oli kuitenkin hiljaista. Jostain kaikui jodeliuu-musiikki, mutta jonoja ei näkynyt, pari yksittäistä kulkijaa sukset kainalossa. Parkkipaikat oli puolittain täynnä, ambulanssi lähti juuri asemalta hissukseen, joku ressu oli hajottanut itsensä mäessä. Pieni kuppila nökötti pimeänä, ei makkaramyyntiä tai edes juomia mukaan.

Ylhäällä Hoch-Ybrigillä, jonne vie köysirata, oli nettisivun mukaan toinen meininki: “Meillä saa terassi olla auki!” Tässä kulminoituu hetken ristiriita. Vuoristokantonit ovat antaneet luvan pitää terasseja auki, virallisesti take away -valikoimalla, koska näin pystytään pitämään paremmin järjestystä ja huolta siitä, että kaikki sujuu koronanormien mukaan. Liittohallitus taas kurtistelee kulmiaan, sillä terassien pitäisi vielä olla kiinni joka puolella.

Meillä oli oma terassi, kunhan puolen kilometrin korkeusero saatiin suoritettua. Pienen kappelin edustalla istahdettiin auringon sulattamalle ja lämmittämälle muurille, joka tarkemmin ajateltuani taisi olla penkere. Kankun alle laitettiin littaantunut jumppapatja. Eväät piti nekin raahata itse mukaan, mutta ainakin oli sitä mitä halusin tai siis ainakin sitä mitä sain aikaan, voileivät ja vähän lisuketta. Ja hyvältähän kaikki maistui alppiauringossa, raikkaassa ilmassa ja varsinkin, kun kaikki energiavarastot oli käytetty jäistä mäkeä noustessa ja viimeisetkin auringon lämmittämässä pöperössä tallatessa.

Turvavälit säilyivät, kun meitä oli samassa pisteessä noin kymmenen. Neljä kappelin oven edustalla, me muurilla ja pari toisella sivustalla. Rinteessä näkyi pisteenä muutama. Kiipesivät suksineen ylöspäin.

Takaisin ajettiin Rapperswilin kaupungin läpi. Se oli tupaten täynnä ulkoilijoita, aurinkolasit päässä, vierivieressä, maskeitta, välimatkoitta. En ole nähnyt yli vuoteen samanlaista massaa. Pizzat ja muut eväät käsissä ihmisiä vaelsi etsimässä rantaa, penkkiä, jotain minne istahtaa. Zürichissä oli sama meininki ja jos mahdollista, kansaa vieläkin tiuhemmassa. Joten vuoristo ei ehkä sittenkään ollut se huono vaihtoehto. Noin epidemiamielessä.

En resumen: Si uno quiere ir en algún lado, sin el peligro de pandemia, en un día soleado, el monte es una buena opción. La multitud está en las ciudades, por las riveras. Y arriba lo que hay, es una paz perfecta.

Kurzgesagt: Wenn die Sonne scheint und die Temperaturen steigen, sind die Berge eine gute Idee in den Zeiten von Pandemie. Die Menge strömmt in der Stadt, an den Ufern. Oben herrscht anstatt eine herrliche Ruhe.