Äxgüsi – siis anteeksi – tämä myöhäinen postaus. Yleensä napsautan kello kymmenen publish-nappulaa, tänään kävelin niihin aikoihin pitkin rantabulevardia Zürichinjärvellä, toinen silmä raollaan, toinen vähän enemmän auki, siristellen auringossa.

Sillä kaatosateiden jälkeen aurinko tuntui entistäkin voimakkaammalta, ihanalta kylläkin. Vieressä nakuteltiin joulumarkkinoiden kojuja, viriteltiin kuusia. Sekin oli ihmeellisen mukavaa, vähän asiaan kuulumatonta, näin lämmössä. Mutta ehkä se sesonkipakkanenkin vielä tulee.

Sadetta on saatu enemmän kuin tarpeeksi, se selvisi jo viikonloppuna, kun sadetakin ja sadetta pitävien vaelluskenkien sisältä löytyi puristettavan märkiä vaatteita. Käsineistäkin irtosi toista desiä vettä. Tänään rantapolku, jota pitkin ajattelin koukata, oli veden alla. Järvi on siis melko täynnä, joista puhumattakaan.

Nyt en tarvinnut syydvestiä enkä sadetakkia, mutta aurinkolaseihinkaan en ollut varautunut. Kävellä piti, sillä reiden pullottavat suonet olivat juuri saaneet laserista. Kannattaa hoitaa tämäkin kohta, ennenkuin tulee enemmän ongelmia, kehotettiin ja ei siinä mitään, sitten vain laverille ja hommiin. On ihmeellistä että näin voi tehdä ja miten tekniikka auttaakaan. Ja kun yksi reitti on suljettu, veri etsii uuden. Se vasta ihme onkin.

Samasta syystä kuvien editointi ja kirjoittaminen on nykivää. Vähän väliä nousen oikaisemaan kinttuja, kävelen ja tepastelen, jotta kuplinta tasaantuisi, enkä enää muista mitä olin sitä ennen ajatellut, mitä aikonut. Tuntoaistimukset ovat ykkösenä, kaikki muu sivuosassa.

Siksi en edes yritä venyttää tarinaa tämän pitemmälle. Kerron enää vain sen, että kuljin kotia kohti sateenkaaren alta ja viimeisessä mäessä kohtasin sadesumun.

En resumen: Ha llovido muchísimo, hasta el lago de Zurich ya llegó a tapar la acera. Pero hoy tuvimos unos rayos de sol y hasta un arcoiris.

Kurzgesagt: Nach heftigem Regen ein bisschen Sonne und einen Regenbogen. Und dann geht es weiter.