Author Archives: suklaasyomari

Pako vuorelle

26. June 2019 By in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily Tags: , , Leave a comment

Appenzell on se paikka, missä naiset saivat äänestää vasta parikymmentä vuotta sitten eli alue on vanhoillista ja jäykkää. Samaa sorttia on myös luonto, pontevaa ja jäyhää, jyrkkiä rinteitä ja teräviä kulmia.

“Täällä tuntuu oikealta,” totesi tytär, kun astelimme polkua ylös. Sveitsistä on kuulemma vaikea löytää metsää, jossa fiilis olisi täysin metsämäinen, kuten Suomessa. Ehkä kaikki on niin pientä ja siivottua. Korkeammalla kasvusto muistuttaa pohjoista.

Lähtöpiste. Kaunista jo nyt. / Starting point. Beautiful already.
Ihmisiä? Ei haittaa, tässä me vain lojumme. / Humans? Who cares, we are too relaxed to pay attention.

Wasserauenista lähtee järvelle metsätie, suhteellisen jyrkässä kulmassa. Siitä olen jo aiemmin kertonutkin täällä. Vaihteluksi kivuttiin pienempää polkua ja matkaa kertyi puolisen tuntia enemmän. Lähdimme tänne kuumuutta pakoon ja vaikka reitti oli hikinen, talsimme ainakin varjossa.

“Sydän hakkaa ihan hulluna!” vaikeroi nuori mies meidän edellä. Porukkaa oli yllättävän paljon. Koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt täällä näin paljon ulkomaisia turisteja.

Vastaan ylämäestä juoksi sauvojen kera ainakin kahdeksankymppinen mies, taatusti paikallisia, kunnosta ja tyylistä päätellen. Musta pipo päässä, sen taitteessa yksi keltainen kukka, toinen kai korvan takana. Vaari oli varmaan pinkonut puolijuoksua ylöskin päin.

Alppitila josta ostimme juustoa. /Alpinefarm where we got some cheese.
Puoli kiloa Mutschli-juustoa./Our half kilo Mutschli-cheese

Pienellä ylängöllä matkalle osui nuoren pariskunnan alppitila. Tytär himoitsi kyltissä mainostettua “kylmää kaakaota” aamulla lypsetystä maidosta. Lopulta ostettiin vain puolikova Mutschli-juusto. Puolikas kimpale käärittiin sanomalehteen ja ojennettiin ovesta.

“Sowieso“, “joka tapauksessa“, oli alppitilallisen jokaisen lauseen lopussa. Ehkä se on paikallinen tapa ilmaista asioita. “Juu, meillä on tuorejuustoa, mausteineen öljyssä tai kimpale puolikovaa, sowieso.” “Voin leikata puolikkaan tai neljänneksen, sowieso.” “Kiitos ja mukavaa päivää, sowieso.”

Alppikukat ovat aloittamassa kukoistustaan./ Flower season is beginning in the mountains.
Yhä ylös yrittää. / And up we climb. Well, in the picture some other people.
Tuolla se häämöttää: Seealpsee. Matkalla vuohia./ There it is: Seealpsee. Some goats on the way.

Kukkulan toisella puolen kuului lehmänkellon kilkatusta ja kovaa kuminaa. Kaksi kellokaulaista taisteli täydellä meiningillä. Patikoitsijat seisoivat kamerat päällä sivussa, muut lehmät koikkelehtivat kauemmas. Vuohia meninki ei häirinnyt, ne pysyttelivät omalla kantillaan ruohoa rauhassa rouskutellen.

Pikkuisen vielä lunta. / Some snow still here.
Ihan märkää puuta./ Totally wet burning material.

Alppijärvellä oli lämmin, mutta ei kuitenkaan niin kuuma, etteikö nuotion olisi voinut sytyttää. Tai yrittää sytyttää. Rankkasateiden jälkeen lähimaastossa ei ollut mitään kuivaa. Pienet oksat paloivat savuten ja ympärille laitoimme ohuita kirveellä pilkottuja suikaleita kuivamaan.

Ehkä rumin nuotio ikinä, mutta lopulta liekit leimusivat ja aiheutti vieressä nuotiokateutta. Englantia puhuva mies oli päättänyt saada omansa syttymään ja puursi sen kanssa toista tuntia onnistumatta. Perhe vaikutti hommaan täysin kyllästyneeltä. Lähtiessä lahjoitetettiin sanomalehden jämät ja lämmin nuotiopaikka, jotka mies sitten jakoi toisen seurueen kanssa.

Todella päättäväistä tulen sytytystä. Ei onnistunut./ This guy was determined to make his small fire to work. It didn´t.
Jälkkäri./ A cookie for dessert.
Mutschli.
Kuksassa kermakahvia./ A Finnish kuksa with coffee.
Pipari ei riittänyt. / The cookie wasn´t enough.

Olin salaa ajatellut, että järvellä pidetyn lounaspaussin jälkeen kiipeäisimme vielä illaksi seuraavalle etapille vähän ylemmäs. Mutta siellä näytti olevan edessä lumikentän ylitys. Jäätelö ja soutelu järvellä oli sittenkin houkuttelevampi vaihtoehto.

Erilaisia vihreitä joka puolella./ Different greens everywhere.
Airot toimii ihan yhtälailla täällä kuin Suomessa./Oars seem to work on an Alplake as good as in Finland.
  • Matkalla kohti vihreää./On the way to green.
Niemi. /A peninsula.
Tyytyväinen patikoitsija./A happy hiker.

Sen verran noviiseja oltiin jälleen näin talven jälkeen, että osa tarpeistosta jäi kotiin. Mutta seuraavalle kerralle otetaan mukaan yksi ylimääräinen huivi (päähän tai vaikkapa sidetarpeeksi), hyönteisten pistoihin voidetta, uikkarit ja joku yleisliina (pöytäliinaksi tai pyyhkeeksi) ja viimeisenä tärkein: vaahtokarkkeja!

Illan tullen. / It´s getting late.

En resumen: Qué se hace, cuando en la ciudad hace demasiado calor? Se va a un lago alpino. Seealpsee es uno de los favoritos nuetros.

Kurzgesagt: Was macht man, wenn es zu heiss in der Stadt ist? Man steigt zu einem Alpsee. Seealpsee ist unserer Lieblingssee.

Keltaista, sinistä ja maailman parasta jäätelöä

19. June 2019 By in Elämänlaatu, kaupunki, Ruoka, taide Tags: , , , , , 2 Comments

Jos tapahtumakrapula olisi olemassa, Zürich saattaisi kellua sen jälkimainingeissa. Valtava naisten lakko, joka vyöryi kaduille suurina massoina, riemua ja euforiaa, tarvetta muuttaa asioita. Sitten Pride, siinäkin tasa-arvosta ja hyväksynnästä kyse. Ja nyt tavallista arkea. Jälkipuintia, muuttuiko mikään, muuttuuko mikään, onko niin kuten Sveitsissä tavallista, jotain pääsee pintaan ja peitellään sen jälkeen hiljaiseksi.

Pöyhimisen ja ruodinnan, tekemisen ja pohtimisen keskellä tarvitsin jotain selkeää. Oli harmaita päiviä, rankkasateita; väritkin tekisivät hyvää. Siispä museoon. Konstruktiivisen, konseptuaalisen ja konkreettisen taiteen pariin. Ei mitään pieniä yksityiskohtia, vaan reiluja ja selkeitä linjoja.

Museo, Haus Konstruktiv. / Museum, Haus Konstruktiv.
Uutta ja vanhaa vierekkäin. /New and old, entering to Haus Konstruktiv.
Sininen ja punainen. / Blue and red.
Tämä huone oli kuin jäätä, minttua, jotain viilentävää. / This room was like mint, ice, something cooling.
Lila ja keltainen. /Purple and yellow.

Zürichissä on monta kymmentä taidetta esittelevää museota ja galleriaa, ties mitä tilaa. Haus Konstruktiv on yksi hämmentävimmistä. Kassan takana on ovi, joka näyttää hyvin yksityiseltä tai ainakin todella suljetulta. Sieltä mennään ensimmäiseen näyttelytilaan. Valoa, valtavia ruutuja, punaista, sinistä, lilaa. Arizonassa asuva Olivier Mosset on kuulemma yksi tärkeimmistä elävistä sveitsiläisistä taiteilijoista.

Ja minä ajattelen, että ei ole totta, maksoin 16 frangia tästä.

Liian vähän, liian vähän yritystä, nakutti takaraivossa. Huomasin, että näyttelyä jatkui toisen rautaoven takana.

Okei, ei sittenkään niin paha. Sitäpaitsi tämä on yhtä valoa, kirkkautta, raikkautta.

Tästä tulee mieleen Stella Harasek ja hänen tatuointinsa./ A finnish blogger has this kind of black tattoo.
Hyvin musta taulu./ Very black picture.
A niinkuin Aldo. / A like Aldo.

Ja samalla taas oli pakko kysyä, että miksi nämä värilliset ovat taidetta, mutta jos minä ne olisin maalannut, se olisi vain väriä. Opiskelemani estetiikan teoriat olen jo unohtanut.

Päätin myös unohtaa sisäisen mutinani ja vain todeta, että tässä tilassa on hyvä hengittää, selkeä olo. Siksi se on taidetta. Tai jotain sellaista ihmiselle hyvää tekevää.

Valoilla luodussa sinisessä huoneessa taiteen vaikutus iski heti. Aldo käski kuvata seinää ja hän kävelisi töppöaskelin kameran edestä, tietenkin ääniefektein. Syntyi 9 sekunnin taideinstallaatio, Mossetin inspiroimana.

Erilainen näyttelytila./ A very different museum room.
Nurkasta pimeästä löytynyttä. / Artist´s words on one corner.

Museon tilat on jaettu useampaan kerrokseen, joihin mennään rappukäytävän kautta. “Tässä olisi tämmöiset suojat, saa laittaa, mutta ei ole pakko,” meille sanottiin. “Siis lattian vai kenkien takia?” “Jos on kalliit kengät, ettei likaannu tai mene pilalle.” Katsoin omiani ja menin ovesta sisään ilman suojia. Askel tömähti sepelille.

Jos edellisessä huoneessa oli valo, täällä vallitsi pimeys, rosoisuus ja kovat pinnat. Sementtitasoille sai nousta. “Annattehan silmien tottua hämärään.” Tanskalaisen Kirstine Roepstorff oli lapioinut paikalle aimokerroksen maa-ainesta, joka muuttui seuraavassa tilassa hiekaksi. Ajattelin sitä pölyä, joka nousee ilmaan. Yskitti. Nauratti. Se yksinkertaisuus, kaunistelemattomuus ja ne kulmat, joihin olisi voinut lyödä pään.

Museon terassilta./ Museum terrasse.

Valon ja pimeän jälkeen ei voinut muuta kuin käyskennellä vanhan kasvitieteellisen läpi, lorvia joen vartta, istuskella puun varjossa ja etsiytyä Street Food -festivaalin kautta parhaimman jäätelöpaikan luo. Makuaistit tarvitsivat vielä täyttymystä. Gelateria di Bernan jäätelö maistuu juuri siltä, mitä odotat. Tuoreelta vadelmalta, kookokselta, marsipaanilta.

-Ja selkeys oli tässä.

Maailman parasta jätskiä. / Best ice cream ever.
Minun. Vaniljaa ja salted caramelle. / Mine. Vanilla and salted caramelle

En resumen: A veces hace falta claridad. Arte ayuda, también un buen heladito.

Kurzgesagt: Manchmal braucht man Klarheit. Da hilft Kunst und auch eine gute Glace.

Tervetuloa meidän pihalle!

12. June 2019 By in elämä, Elämänlaatu, luonto, Retkeily 4 Comments

Vähän on oikaistava siinä mielessä, että piha on talon, ei meidän. Terassitalon alapiha oli ennenvanhaan Hansruedin puutarha, jossa voi oleskella, kunhan varoi kukkapenkkejä. Pedantin puutarhurin kädenjälki oli tarkkaakin tarkempaa ja nykyinen voikukkavoittoinen nurmikko painajaistakin pahempi tilanne. Mutta meitä ei haittaa, turpea puutarha on sävyltään ystävällinen ja kutsuva, vähän salaperäinenkin.

Polku, joka vie alas, on muuttunut mielestäni viikkokausia jatkuneiden trooppisen ikisateen myötä sademetsämäiseksi vihrluolaksi. Tietä viitoittavat kymmenet etanat; kaikkia sortteja löytyy. Suojeltavia, hävitettäviä, ei niin pahoja ja sitten niitä, jotka haukkauksella tyhjentävät penkit auringonkukista ja daalioista.

Talon juurella. / At the feet of the house.
Patikkapolku. /Hikingtrail.
Alku. / The beginning.
Se syttyi sittenkin! / Fire!

Siirsimme siis aiotun retken katon alle, patikoimme alas-ylös-alas polkua ja portaita, tunsimme lihasten työskentelevän ja ilahduimme penkeistä sekä kuivasta nuotiomahdollisuudesta. Rankkasade ei yhtään haitannut, kun sytytimme ulkotakkaan tuluksilla pihalta kerääntyneestä jätepuusta nuotion. Sekin on nykyisin huono asia, aiheuttaa kuulemma syöpää. Mutta yhtäkaikki, jos kesäkuussa pitää olla päällä monta kerrosta vaatetta, eikä ulkona pärjää ilman kumisaappaita, ei nuotion sytyttäminen voi olla kovin suuri synti. Ainakin se ilahdutti ja lämmitti sielua.

Foccacciaa täytteillä. / My foccaccia with cheese, eggplant and sun dried tomato.
Eväitä. Porkkana kupissa toimii lusikkana. / Snacks. Carrot in the mug is a wannabespoon.

Olin tehnyt foccaccian, vaivannut taikina puolet siitä ajasta kuin ohjeessa luki, laittanut tuplaten vettä, kaatanut puolet pois ja huomannut, että siinä meni osa hiivasta, suolasta ja muista aineksista. Mutta hyvin se kohosi ja sisään grillasin munakoisoa, laitoin aurinkokuivattuja tomaatteja, mozzarellaa, mauksi piparjuurituorejuustoa ja pikkuisen parmankinkkua. Että jaksaa. Ja jaksoihan sillä, kun matkakin oli lyhentynyt murto-osaan.

Termarikahvi oli kuumaa. Väki nurisi, kun ei ollut jälkiruokaa. No kun ajattelin, että matkalta ostetaan jäätelöä. Sitä ei ollut edes kotipakkasessa. Ehdottivat, että haettaisiin huoltoasemalta, koska kaupat olivat kiinni. Ei jaksettu. Kestettiin ilman.

Sinisen ja vihreän välissä on järvi. /In between the green and blue, there´s a lake.
Kukka edelliseltä nuotiosessiolta. / Some flowers from the last firesession.
Etanat ja kotilot nauttivat kosteudsta. / This guy is happy in moist weather.

Siinä tuijoteltiin tulta ja poltettiin risuja ja muita kepakoita. Piha näytti yhtä runsaalta kuin Costa Ricassa. Istualtaan voi vain kuvitella, että ylemmästä kerroksesta näkee järvelle. Pihan vakiovieraita, kettuja, ei näkynyt. Ehkä tuli säikäytti ne tai ehkä nekin lymyilevät jossain suojassa, sadetta pitäen.

Lehdet keräävät sadevettä. /Water gathering plants.
Pöyhelöpuu. Ei virallinen nimi. / Kind of nice, whatever this tree is.

En resumen: Hemos tenido una epoca de lluvias tropicales y para que el rio no nos lleve o la montaña no nos lleve, quedamos en el jardín nuestro bajo techo. Una fogata y algo que comer – los ingredientes de felicidad.

Kurzgesagt: Es gibt sein langem, wenigstens so fühlt es, keine Pause von dem Regen. Und haben deswegen unsere Wanderung verkürzt, nur bis Garten. Unter dem Dach war es einfacher Feuer zu machen und Kaffee geniesen. Schön, entspannend und keinen Muskelkater danach.

Kun kirjoittamisesta tuli halpatyötä

10. June 2019 By in Allgemein, elämä Tags: , , Leave a comment

Olen viime aikoina törmännyt erilaisiin työmahdollisuuksiin, jotka perinteisesti luontuisivat toimittaja-taustaisilta. Siis niiltä, joilla useimmiten on yliopistokoulutus, kenties tutkinto, tiedotusopin tai vastaavan opintoja taustalla, lisänä liuta työkokemusta kaikista mahdollisista medioista.

Näillä eväillä kuvittelisi saavansa freelancerinäkin palkkioita, joilla ei välttämättä syö kaviaaria ja juo sampanjaa aamiaisella, mutta jos nyt kuitenkin sen verran, että se riittäisi leipään ja appelsiinimehuun.

Kohtaamissani ehdotuksissa on kirjoituspalkkio ollut kuitenkin alle kymmenen euroa tai  esimerkiksi nettijulkaisujen kommenttitehtaana parikymmentä senttiä per kannanotto. Näillä hinnoilla saisi kirjoittaa näppis kuumana aamusta iltaan, eikä vielä päästäisi edes appelsiinimehuun. Puhumattakaan muista elämän juoksevista kuluista, vuokrasta, vakuutuksista, nettiyhteyksistä ynnä muista.

Kynnys laittaa tekstiä yleisön luettavaksi on madaltunut netin aikakaudella lähes olemattomaksi ja julkisesta kirjoittamisesta on tullut monelle harrastelijalle ammatti. Kun sisältöä tuottaa lähes jokainen, on kuvista ja teksteistä ylitarjontaa ja se vaikuttaa varmasti osaltaan hintoihin. Kuten myös se, että ulkoa ostettavasta materiaalista ollaan valmiita maksamaan aina vain vähemmän, mikä siis laittaa freelancerin miettimään, onko tässä mitään järkeä.

  • Näppis saattaa pölyyntyä, kun kirjoittaminen ei kannata.

Maailmaa sinkkuina kiertävillä etätyöntekijöillä on kenties varaa ottaa vastaan alihinnoiteltuja töitä, mutta entä perheelliset jossakin korkeamman hintatason maassa? Mitä sitten, kun olet toimistoton, kuljet junalla kahvilaan työrauhan perässä, pakerrat pari tuntia ja kun palaat takaisin kotiin, huomaat matkalla polttaneesi tienaamasi rahat matkalippuun ja siihen liian kalliiseen kahviin? Kotona pysyminen ei ole ratkaisu. Kyllä työstä maksetulla palkkiolla pitää saada kupillinen kahvia ja sen jälkeen jäädä jotain kukkaron pohjallekin.

Itse en tartu töihin, joista en saa kunnon korvausta, ellei aihe sattumoisin ole todella särmikäs ja muut edut houkuttelevia. Vaikka se tarkoittaisi, että joutuisin ottaamaan lisäksi hanttihommia. Työt joissa vaatimukset ovat pienet, palkkakin on pieni. Mutta ainakin ne ovat useimmiten oikeassa suhteessa.

Viikonloppu, jolloin ei pyöräilty Elsassin viinialueella

5. June 2019 By in elämä, luonto, Matkat, Retkeily, terveys Tags: , , 2 Comments

Heräsin juuri liian aikaisin, liian lyhyen yön jälkeen. Parin päivän tiukka kesäflunssa on päästämässä otteestaan ja kuten aina, tauti päättyy huonosti nukuttuun yöhön. Kroppa ylilevännyt ja aivot käyvät ylikierroksilla.

Mietin mitä kuvia laittaisin tähän, sillä niiden piti olla Elsassin viinialueelta. Sieltä, missä kuvittelin pyöräileväni helteessä valkoinen paita tuulessa lepattaen. Valkoinen, koska oli valkoviinin päivä, kerrottiin ohjesivustolla. Lenkki olisi ollut lyhyehkö ja matkalla linnoja, niitä viiniviljelyksiä, pittoreskeja kyliä ja tusinoittain mahdollisuuksia nauttia viileää valkoviiniä.

Kuumeisen aamupala. / You don´t have any appetite when sick? I do.

En koskaan sotke urheilua ja valkoviiniä, mutta Elsassin osalta olisin tehnyt poikkeuksen. Olisin aloitellut päivää ranskalaisilla voisarvilla, pyöräillyt hiukkasen kuvitellakseni kiemuraisilla maalaisteillä, maistanut pikkuisen alueella tuotettua rypälejuomaa ja jossain vaiheessa syönyt monen lajin aterian ranskalaisella aksentilla.

Suunnittelimme lähtöä iltasella, yöpymistä jossain niistä pienistä kylistä. Tapahtumaan osallistui viime vuonna 40 000 pyöräilijää, joten kyliäpahasten muutaman huoneen hotellit ja peräkamarit saattoivat olla tupposen turvoksissa meistä vierailijoista. Joten ehkä sittenkin olisi pitänyt lähteä aamulla varhain, silloin kun ruuhkat eivät olisi vielä täyttäneet Baselin rajanylityspaikkaa.

Kettujen jälkikasvua pihalla. / New generation of foxes in our garden.

Lopulta kuitenkin istuskelin kuumeisen yön jälkeen kurkkukivusta irvistellen aamiaispöydässä kotona. Helteiden ansiosta sentään pihalla. Ei tämäkään niin paha ole, ajattelin, kääriytyneenä villuriin ja jalat visusti villasukissa. Elsass jäi taas haaveeksi, kuten monena menneenä vuotena. Mutta kerran sinnekin vielä mennään.

Valkoviinin sijaan maistelin hanavettä ja heitin suuhun aina väliin palan inkivääriä. Rouskuttelin sen vauhdilla ja nielaisin. Siitä jää sisäinen kuumotus, jonka parantavaan voimaan uskon enemmän kuin mihinkään muuhun flunssalääkkeeseen.

Päiviltä ei ole raportoitavana nerokkaita ideoita, joita olisin luonut sairasvuoteella tai muuta henkevää, kenties syvälle luotaavaa tai ehkä vain suunnitelmia kesälle. Ei, ei niin mitään. Viikonloppu on päässä vain yhtenä sumuna, jonka yllä roikkui helle, se mistä en saanut otetta. Makasinhan paksun peiton alla ne samaiset villasukat jalassa.

Ruusun nuput aukeavat helteessä kuin popcornit./ The rosebuds open in the heat like popcorn.

Kuumeiseen tajuntaani tunkeutui siis vähän, mutta pihalla pyörivä ketunpentu sai huomioni. Meillä on pelkoon ja arkuuteen pohjautuva suhde, joka lienee molemminpuolinen. Kettu tietää, ettei se ole toivottu, mutta käy silti väijymässä pöydältä pudonneita muruja. Me taas ihastelemme pienokaista ja toivomme, ettei sillä ole kapia ja ettei se levittäisi myyräekinokkia vieressä kasvaviin punaviinimarjoihin.

Kuumeiselle aamupalalle avautui myös ensimmäinen kämmenen kokoinen, hunajaiselta tuoksuva ruusu. Työnsin nenäni melko lähelle sisäänhengittääkseni kesäistä aromaterapiaa, mutta tällä kertaa jättäen kuitenkin pienen välimatkan. Edellisellä tuoksuttelulla olin vetää sieraimeeni metallinvihreän kukkakuoriaisen.

Tänään hyvästelen sairasvuoteen ja kuorin villasukat jalasta. On aika alkaa miettiä uusia retkiä, kesäjuttuja, henkeviä tuotoksia ja tutustua helteeseen.

Tämä oli se kuoriainen, jonka olin vetää sieraimeen. / I almost inhaled this guy.

En resumen: En vez de andar en bici, estaba en la cama con una gripe de verano. Así que no hay fotos del area de vino en Alsacia, si no que de nuestro jardín.

Kurzgesagt: Anstatt mit dem Velo in Alsass zu fahren, war ich im Bett mit Sommergrippe. Deswegen gibt es Fotos nur vom Garten.

Melkein pyhiä munia aamiaiseksi

29. May 2019 By in elämä, Elämänlaatu, luonto, Ruoka Tags: , 2 Comments

Meillä kananmunat tulee yleensä postilaatikkoon. Se on kuin kaappi, ovessa on lukollinen lokero kirjeille ja lehdyköille, sisällä pieni tila paketeille ja vaikka munalaatikolle.

Muna-auto kiertelee joka viikko seudulla, mutta jättää halutessa lastin myös joka toinen viikko. Kätevää ja jotenkin viehättävää, ajattelin aikanaan. Munien pitäisi tulla hyvinvoivilta kanoilta, joten sekin puoli on reilassa. Ainut joka viittaa firman pieneen sekasortoon kirjanpidossa, on se, että vaikka olimme ilmoittaneet olevamme matkoilla, loota ilmestyi lokeroon kahdesti. Naapurin Sylvia oli niitä sitten tuohtuneena varastoinut kylmäkaappiinsa. Ja lasku tulee aina Herr Liisa H:lle. Olemme puhuneet asiasta puhelimessa, mutta en saa vaihdettua sukupuoltani laskuun.

Vähänkö jännittää, mitä täältä löytyneekään…/I wonder, whats in there…

Muutaman sadan metrin ja noin 50 korkeusmetrin päässä on kylän vuohet, Felix ja Fiona. Vuohien palstan tuntumassa kaakattaa myös iso joukko kanoja ja kukkoja, hyvin symbolisen verkkoaidan takana. Yleensä siis. Toisinaan satunnainen kana tai kukko hilpottaa pitkin katua, mutta kenties tämänhetkinen kettuinvaasio pitää ne lähellä kotikanalaaa.

Munakaappi./Egg fridge.

Kanojen kaakatus kertoo hyvästä munasadosta, enkä ole aiemmin pohtinut sitä, minne se päätyy. Nyt ladon seinään oli ilmestynyt kyltti: munia pihan puolella. Siis munia parin sadan metrin päästä kotoa! Ihan mahtavaa, ajattelimme ja lähdimme munaostoksille.

Ohitimme Felixin ja Fionan, joita pari lasta juuri rapsutteli ja vuohet tietenkin yrittivät syödä lasten takkien hihat ja nauhat. Ladon pihalla on kylän puutarhayrityksen vehkeitä ja koneita. Kanala on suuren kuusen alla varjossa. Ihmisiltä suojaa aitauksen ulkopuolella oleva nokkosmeri. En pääse lähelle, mutta luomme katsekontaktin. Kukkoja on monta. Kanojakin. Ne näyttävät virkeiltä, hyvälihaisilta ja jänteviltä kuopsuttaessaan ja kirmatessaan pitkin ketoa.

Kanojen mäen yläpuolella on katolinen kirkko. Niityt menevät meiltä sekaisin, emme tiedä juoksentelevatko kaakottajat puutarhafirman vai kirkon mailla. “Saattaa olla, että lähimunien lisäksi nämä on pyhiä munia. Sillä kirkon maathan on pyhiä, por su puesto, tietenkin, ” toteaa Aldo.

Ladossa on myös muuta maaseudun tarpeistoa, kuten lehmänkelloja./All kinds of stuff you need in Swiss villages.
Munia. Eier./Eggs.

Ladon ovessa lukee “Jääkaappi oven takana.” Jännittyneenä avaamme kaapin. Monta munakennoa, kaksi munaa. Ei siinä mitään. Otetaan ne mukaan. 70 Rappenia kappale, 60 senttiä. Testimunat. Ja toisella kertaa lisää.

Seuraavana pyhäaamuna pannulla sihisi mahdollisimman pyhiä munia ja Aldo riemuitsi. Luvassa olisi kotoistakin kotoisempaa gallo pintoa, costaricalaista aamiaista. Papuja, riisiä, sipulia, paprikaa, korianteria ja Salsa Lizanoa hyvässä suhteessa. Ja kaverina munakokkelia. Koska meitä on monta ja munia taas vähän, heitettiin pannulle pari kylän ulkopuolista vierasmunaa. Maistui silti.

Vehreyden keskellä on kanala./There they live, the happy village-chickens.
Pontevia on, kanat ja kukot./ There they are, village chickens and roosters.

Seuraavalla kerralla munareissulle lähdettiin illalla aamun sijaan. Ja kuinka ollakaan – jääkaappi oli täynnä tavaraa. Laatikollinen munia lähti matkaan. Kiitos kanat!

Aamupala tulossa./Some breakfast coming.
Siinä sitä on, sveitsiläistä leipää, oman kylän munia ja gallo pintoa./There it is, Swiss bread, eggs from our village and costarrican gallo pinto.

En resumen: Tenémos un lujo nuevo, huevos de las gallinas del pueblo!

Kurzgesagt: Luxus pur, Eier von den Hühnern vom Dorf.

Etsivä kyttää roskaajia

22. May 2019 By in Allgemein, elämä, kaupunki, luonto, Retkeily Tags: , , , 5 Comments

Sveitsihän on se maa, jossa paikat kiiltää, roskapöntötkin puunataan, metsä säihkyy siisteyttään ja kadulla tuoksuu pesuaine ja pestyjen pesurättien raikas sitruunainen tuoksahdus.

Kuvittelisi siis, että siisteys kulkisi jo pienestä pitäen päivittäisen juustoviipaleen mukana jokaisen sveitsiläisen sisäiseen käytösohjeistoon. Silti roskaamisesta on tullut yksi kaupunkien suurimmista ongelmista.

Kesäillat vetävät porukkaa ulkosalle. Puistoissa ja rannoilla käydään piknikillä, juhlijat viettävät iltaa ja jälkeen jää raivattavaa, joka tulee kalliiksi. Oluttölkkien, noutoruokien pakkauksien, pullojen ja pussien siivous luonnosta ja kaduilta maksaa maalle vuosittain 130 miljoonaa euroa.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 1:
Meidän kylän karja syö mieluusti niityllä kasvavaa vihreää. Ei roskia.

Sveitsin pohjoisosassa Aargaun kantonissa todettiin, että nyt riitti. Lokakuusta lähtien tupakka-askin, tölkin tai ateriapakkauksen heittämisestä maahan voi saada 300 frangin, noin 265 euron sakon.

Eväspapereita ja juomapulloja jätetään maastoon myös luontopoluilla, maalla ja vuoristossa. Maanviljelijät ovat pitkään vaatineet sakkorangaistusta, sillä patikoitsijoiden jäljiltä heinikon sekaan jäävät tölkit ja muut roskat ovat kipeä vaara karjalle. Lehmä ei syö niityltä kokonaista tölkkiä, mutta se voi saada haavoja suuhunsa. Rehun joukossa pieneksi pilkkoutuneet metalliroskat sen sijaan joutuvat eläimen elimistöön ja aiheuttavat sisäistä verenvuotoa, joka johtaa usein hätäteurastukseen.

Roskaamisesta sakotus ei ole mikään uusi asia, summa vain on moninkertainen pariin muuhun kantoniin, joissa se on jo käytäntönä. Luoteis-Sveitsissä Solothurnin kaupungissa rangaistusta käytetään opetusmielessä. Jos roskaa ei suostu keräämään maasta ja viemään roskakoriin tai roskaaja kadu tekoaan, sakkoa räpsähtää pari kymppiä lisää.

Sveitsiläisiä lehmiä nro 2:
Ateriaansa tyytyväisiä lähilehmiä.

Vuoristossa tuskin kukaan juoksee roskaajien perässä sakkolappujen kanssa, mutta kaupungissa valvonta käy helpommin. Baselissa työhön on palkattu erityisosaajia. Kaupunkilaisia pitää silmällä muutama kaupungin siivooja ja joukko erityisiä roskaetsiviä.

En resumen: Tirar basura es feo, peligroso para los animals y además, ahora sale caro. En el canton de Aargau dan una multa de 300 francos, si dejas una botella, lata o papeles de helado en la calle o en la naturaleza.

Kurzgesagt: Littering ist nicht nur unschön, sondern auch ein Gefahr für die Tiere. Dazu wird es jetzt teuer. In Kanton Aargau kann man eine Busse von 300 Franken bekommen, wenn man eine Flasche, Dose oder Zigaretten Päckli auf dem Boden oder in die Natur wirft.

Eilisten herkkujen putiikki

15. May 2019 By in Allgemein, Elämänlaatu, luonto, Ruoka Tags: , , , 3 Comments

Otsikossa piti lukea “Kun teurastin leivoksen ja muita herkullisia ongelmia”, mutta jottei se veisi kärkeä itse idealta, laitettakoon se tähän vähän alemmaksi. Leivossotku nousi kuitenkin eilisen tapahtumien ykköseksi. Ensinnäkään, en ole koskaan Sveitsi-urani aikana syönyt Creme Schnitteä, joka konditoriasta ja supermarketin hyllystä löytyvää leivonnaista. Toisaalta, kuinka syödä kyseinen leivonnainen siististi, oli myös kuuma puheenaihe ystävien käydessä kyläilemässä. Eihän siitä mitään tullut.

Leivoskaupassa käynti tuntui jokseenkin turhalta, sillä jääkaapissa on vielä puolet yhdistetystä syntymäpäivä- ja äitienpäiväkakusta. En kuitenkaan päässyt pakkomielteestäni Creme Schnitten empiirisestä kokeesta, joten päätin hoitaa kaksi asiaa samalla kertaa ja suunnata tutkimaan eilisten herkkujen leipomon valikoimaa.

Äss-Bar on luontoystävällinen, mutta hellii myös lompakkoa.
Tästä käy tie ruokahävikin vähentämiseen.

Äss-Bar kuulostaa taatusti ulkolaiseen korvaan epäilyttävältä ja jos satutte yrittämään sen kotisivulle, saattaa turvaohjelmat estää sen. Kaikessa viattomuudessaan eri puolilta Sveitsiä löytyvä Äss-Bar on ruokahukkaa vastaan pyristelevä konsepti ja tekee siinä samalla monta asiakasta tyytyväiseksi. Rahaa säästyy, leivonnaiset ja muut leipomotuotteet säästyvät kaatopaikalta, luonto kiittää ja omatunto on piirun verran puhtaampi.

Äss-Bar myy piirakoita, leivonnaisia, leipiä ja myös Birchermüesliä, jotka tavallinen konditoria poistaa hyllyistään ja näin tuotteet saavat lisää myyntiaikaa. Asiakkaille se tarkoittaa syötävää puolta halvemmalla hinnalla.

Myytävää riittää ja kauppa käy.
Nämä kaikki olisivat päätyneet poistoon, ellei Äss-Baria olisi.

Ja kassa kilisee. Kauppojen ja ravintoloiden jäämien käyttämisen problematiikkaa on vatvottu aina silloin tällöin medioissa. Suurten liikkeiden roskapömpeleiden kaivamista on katsottu pahalla, ruuan jakamista hyväntekeväisyyteen melko hyväksyen, mutta eilisten herkkujen kauppa on se, jonne jokainen voi mennä ilman sen suurempaa pohtimista ja tehdä jotain hävikin eteen. Näitä lisää, sanoisin. Ostaisin mielelläni myös niitä kaupoista poistettavia pilkullisia banaaneja, kummallisen muotoisia tai vähän kärsineitä vihanneksia. Se että pelastin yhden Creme Schnitten ja pähkinäleivän tuskin auttaa planeettaa kovin suuresti, mutta jos hakisin sieltä aina leipäni ja pienet välipalat, sillä saattaisi olla jo jotain merkitystä.

Pelastetut tuotteet: leivos ja leipä.
Siinä se on, eilinen leivos.

Niin ja jos joku miettii, että miltä eilinen Creme Schnitte maistuu, niin todettakoon, että vaniljaiselta, pehmeältä ja makealta. Ei jääkaapilta, eikä eiliseltä. Ja empiirinen koe osoitti selvästi haasteet syönnissä.

Ensimmäinen haarukan isku: sujahtaa sokerikuorrutukseen, mutta jumahtaa johonkin sienimäiseen.

Taktiikka nro. 2: leivoshaarukan leikkaavalla syrjällä pääsee jo vähän pitemmälle. Tässä vaiheessa luulen, että hyvä tulee, kaakkunen menee hienosti kahtia.

Tyrsähdys ja toteamus: näin siinä aina käy, oli versio Creme Schnittestä minkälainen tahansa.

Leivosta varten on kuulemma kehitelty varta vasten leikkuri. Creme Schnitte -fani saattaisi sellaisen kotiinsa ostaa, mutta satunnaista, kerta pariinkymmeneen vuoteen, tapahtuvaa syömistä varten saa leivoshaarukka ja kodin veitsikokoelma kelvata. Ja vaikka käyttäisit kaikkia aseita, tulos on sotkuinen. Älä siis syö tilanteessa, jossa haluat olla vakuuttava ja siisti.

Creme Schnitte piti eristää leivästä omalle alustalleen, jottei vaniljainen sisus tahraisi leipää.

En resumen: En Suiza hay una cadena de tiendillas, donde se vende pan y pastelitos del día anterior para evitar desechos alimentarios y ayudar el planeta. Para el consumidor quiere decir precios más barátos y mejor conciencia.

Kurzgesagt: In der Schweiz kannst du frisch vom Vortag kaufen und damit gegen food waste etwas machen. Gut für das Portemonnaie und Gewissen.

Turistina Zürichissä

8. May 2019 By in Allgemein Tags: , Leave a comment

Luin erään jutun Kotkasta, josta olen kotoisin, enkä ollut tunnistaa sitä samaksi kaupungiksi. Mietin minkälaisen kuvan itse olen antanut Zürichistä; kenties sen, jota maailmalle myydään, jolla turisteja kutsutaan ja jollainen se haluaisi olla. Aina aurinkoista, taustalla Alpit, vaurautta, siisteyttä, rahaliikennettä, kultaa, häikäilemätöntä sujuvuutta ja täsmällistä järjestystä. Söpöä vanhaa, urbaania ja tyylikästä uutta.

Onhan Zürich sitäkin, tietysti. Mutta myös tavallisia ihmisiä elannon perässä, tupakantumppeja kadulla, määräileviä neuvonantajia, järisyttävän kalliita hintoja ja näin toukokuussa epävakaista säätä, sumua, sadekuuroja, hallaa ja kuumaa aurinkoa.

Kätköissä olevaa luostaripihaa koristavat oudot tyypit./ Some weird guys decorate the old cloister.
Vanhaa Zürichiä. / Old Zürich.

Kuva kaupungista jumittuu vuosien jälkeen siihen samaan. Onneksi on ystäviä, jotka tulevat kylään. Kävelemme eri katuja, syvennämme vierailua tärkeimpien turistikohteiden jälkeen niihin vähän syrjään jääviin. Siinä vaiheessa tulee haparointia. Mikä on kiinnostavaa ja mikä olisi tärkeää? Unohdan, että matkalla kaikessa on kiinnostavan tuoksu, aistit herättävä uutuuden jännitys, myös ihan tavallisessa ruokakaupassa tai kadulla, joka sattumoisin tulee kohdalle.

Meille laiva on ollut yksi kolmesta kulkuvälineestä, joka vie keskustaan. Harmittelin, ettei tätä arjen luksusta enää ole esiteltäväksi vierailijoille. Lehden mukaan laiva ei pysähdy kylän laiturissa; ei kannata, koska tulijoita on niin vähän. Ehkä joku toinen uutinen jäi lukematta, ehkä kyläläiset protestoivat, ehkä tultiin toisiin ajatuksiin, ehkä linja sittenkin tuottaa tarpeeksi voittoa. Pursi kaarsi laituriin, kuten aina. Järveä reunustavien miljoonavillojen jälkeen Zürichin profiili tarkentui harmaana ja tummana. Ainut väriläikkä matkalla on hotellin sateessa lepittavat Sveitsin liput.

Seuraava pysäkki Bürkliplatzin laivalaituri./Next stop Bürkliplatz.
Punavalkoisia piristyksiä harmaudessa./Red and white flags, the only dots of color on a gray day.
Herra kuvassa on tuntematon, mutta saatavilla olohuoneen seinää koristamaan./Who is this sir posing? No idea, but available for your livingroom.

Lauantaisin laiturin lähelle Bürkliplatzille levittäytyvät kirpputorimyyjät. Ehkä kylmä ja sade oli saanut osan pysymään kotona, myös asiakkaat. Mutta täältä saisi kiloja painavia lehmänkelloja, jykeviä puisia huonekaluja, soittimia ilman kieliä, racletteuunin, koruja, vanhoja kahvikuppeja ja tauluja.

Yhden roju, toisen aarre. / Junk for somebody, precious for someone else.

Vuosien uuden hopeasormuksen etsintä tuottaa tuloksen. Näen sen heti omakseni, vaikka patina on tummentanut kiillon. Harakka tunnistaa aarteen, kun sellainen osuu eteen.

Miten olisi vähän ylellisyyttä elämään? / Some luxus for your life?
Tämä se on. Sormukseni. / This is it. My ring.

Zürichin ydinkeskustasta vähän ulompana Hardbrücken ympäristö on kasvanut yhdeksi uudeksi ytimeksi. Täällä ovat limittäin ja lomittain asuinkorttelit, toimistot, iltamenot, parakkiputiikit, kirpputorit ja koulut. Jään tuijottamaan sillan holvikaaresta Viaduktista asumuksensa löytäneen sisustus- ja kodintarvikeliikkeen ikkunaa tajuamatta heti aivan miksi. Marimekkoa – sekä ikkunan koristeissa että servettihyllyssä.

Unikkoa tarjolla. / Some Marimekko products for fans of finnish products.

Toisesta kaaresta löydämme italialaisen ravintolan yllättävän tyhjänä. Lauantain ongelma keskustassa on se, että tungosta on kahviloissa, ravintoloissa, elokuvissa ja museoissa. Tutkin epäluuloisena ruokalistaa; hinnat ovat tavallisia, eikä palvelussakaan ole moittimista. Myöhemmin ymmärrän, että ehkä olimme ajoissa lounasnälkämme kanssa. Ambrosi alkoi täyttyä vasta toista tuntia myöhemmin.

Varjot paikallaan, vaikka aurinko hetkisen yritti kurkistaa pilven takaa. / Umbrellas in a right place. Eventhough the sun tried for a second to come out.
Tytär alkoi ravintolassa haaveilla asunnosta kaariholvissa. /My daughter began to dream of a apartment in a arched vault.
Tomaatti-mozzarella -annos. Pieni, mutta sievä. /Tomato-mozzarella portion, small but pretty.

Halusin viedä vieraat Zürichin korkeimman rakennuksen yläkerrokseen katselemaan maisemia. Cloudsia on kehuttu, hintoja solvattu ja kuulemma ilman siistiä olemusta, mieluiten pukua, on turha yrittää. Yritimme. Baari oli vielä kiinni, ravintolaan ei ollut asiaa, joten pääsimme 35:n kerroksen bistroon. Kaiken hypetyksen jälkeen pudotus todellisuuteen oli väkevä. Bistro oli täynnä lapsiperheitä burgerilla, turisteja kännykät ojossa, ilma sakeana jotain määrittelemätöntä keittiön ja hengityksen hapetonta tilaa ja palvelu äärettömän hidasta. Istuimme suttaiselle sohvalle kuitenkin; kahvia oli saatava. Ja olihan näkymä upea. Mekin kaivoimme kamerat esille, sillä vaikka Alpit olivat pilvien takana, avautui tästä uusi näkökulma Zürichiin, raiteiden kaupunkiin.

Teiden ja raiteiden kaupunki Zürich. / So this is Zürich. The city of rails and roads.

En resumen: Anduvimos en Zurich en el frío y lluvia con nuestros amigos de Finlandia. La ciudad tal vez no enseñó su belleza como hubiera podido, pero andar con las visitas abre tus ojos. Lo conocido lo ves diferente y en lo desconocido ves una oportunidad.

Kurzgesagt: Wir sind mit unseren Freunden aus Finnland auf den Strassen Zürichs gelaufen, im Regen und Kälte. Die Stadt hat vielleicht die Schönheit nicht so gezeigt, wie es möglich wäre. Aber es hat die Augen geöffnet. Die Bekannte sieht man anders und die Unbekannte scheint eine Möglichkeit zu sein.

Sisusta

1. May 2019 By in elämä Leave a comment

Kun elämä iskee paistinpannulla toistamiseen ja taas uudelleen, eikä siis millään kevyellä alumiinisella lettupannulla, vaan kunnon rautaisella, on oikeutettua tuntea itsensä lytätyksi. “Jaksaa, jaksaa!” kannustukset ovat kuin kaukaista hurinaa toisessa universumissa. Kun ei jaksa, riitä tai kykene, niin sitten ei. “Kyllä se sisulla onnistuu!” ei sekään auta. Tyrmätty sisu kutistuu pienenpieneksi, surkeaksi ja onnettomaksi. Siinä nököttäessään se on kalmankalvakka, ponneton ja saisi liikkeelle enintään olmin. Pienellä hönkäyksellä se katoaa kokonaan. Vai katoaako?

Ei tietenkään, sillä sisu on meissä sisäänrakennettuna. Sen siemen on istutettu suomalaiseen jo pienenä. Ja kun sveitsiläisen päivittäistarvikekaupan lehdessäkin tiedetään, että sisu on se suomalaista elämäntapaa kuvastava filosofia, samaan tapaan kuin hygge kuuluu tanskalaisuuteen, onhan siihen uskottava. Itse en ole koskaan pitänyt sisua filosofiana, mutta väliäkö tuolla. Sisäisestä voimastakin voisi olla monta mieltä. Asenne se kuitenkin on.

Tämänkö läpi me suomalaiset olemme valmiita menemään?

Pieni epäilyksen poikanen kytee sisälläni. Kenties sisu on samaa sarjaa kuin suomalainen joulupukki ja sveitsiläinen pääsiäispupu. Kun niistä on puhuttu tarpeeksi kauan, alkaa uskokin vakiintua. Tai ehkä sisimmässämme tiedämme, ettei niitä sittenkään ole, mutta halu uskoa on voimakkaampi kuin epäilys.

Oma sisuni on toisinaan pikemminkin välinpitämättömyyden kuori, joka sekin toimii. Torjun kaiken sen, joka saattaisi häiritä eteenpäin porskuttamista. Sillä tärkeintähän on se, että etiäppäin mennään. Vaikka seuraava pannun läjäys näkyisin olevan tuloillaan.

En resumen: Sisu es la fuerza interna finlandés, que nos lleva hacia adelante, venga lo que venga. Si existe o no, da lo mismo. Lo más importante es seguir y no dejar de rendirse.

Kurzgesagt: Sisu ist die innere Kraft, die die Finnen immer vorwärts bringt, egal wie gross das Hindernis wäre. Ob sisu existiert oder nicht, ist auch egal. Das wichtigste ist weitermachen.