Löytyykö joulu toreilta?

Löytyykö joulu toreilta?

Joulumarkkinathan on ihania. Tepastellaan joulukuplassa, haistellaan kerran vuodessa ilmoillle pölähtäviä maustekombinaatioita ja maistellaan rasvassa paistettuja ylilyöntejä. -Tai sitten kyyrötetään sateessa varjon alla, täristään kylmästä, sadatellaan ihmispaljoutta ja ikinä en tule uudelleen.

On toppeja ja floppeja ja yksi floppi on myös toppi. Nimittäin Zürichin Üetlibergin joulutori. Runsaasti mainostettu tapahtuma on varmaankin illalla hieno tietä reunustavine soihtuineen. Mutta päivällä se oli vaatimaton, parin kioskin juttu. Silti, kipuaminen kannattaa, sillä kaiken tämän harmauden keskeltä vuorelta saattaa löytää auringon ja Alpit. Joulutunnelmaan pääsee kupposellisella glühweinia.

Toisessa päässä, siinä paremmassa, on Huttwil. Pienen kylän muutaman päivän markkinolla on laatukäsitöitä, leivonnaisia ja musiikkiesityksiä ulkona ja kirkossa, pitkin päivää. Tiivis, leppoisa tunnelma ja keskellä sveitsiläistä maaseutua.

Montreux´n joulumarkkinoilla leijuu ranskalaisia vaikutteita, foix gras´ta ja vin chaudia. Ja maisema nyt vain on otollinen ihan mihin vain tapahtumaan. Aava Genevenjärvi ja lumihuiput toimivat kulisseina.

Tämän sesongin surkein idea oli tunkeutua Zürichin Bellevuen joulukylään matkatavaroin. Kamppasin laukullani erään naisen, jumituin tungoksen keskelle ja kastuin sateessa. Silti hetken pysähdys, rauhoittuminen kaaoksen keskellä ja oikeastaan se sateen ropina huppuunkin oli tunnelmallista. Joulu on tätäkin. Säntäilyn välissä pysähtymistä.

Huttwil
A variety of jars with dried fruits and snacks labeled 'happy food' at a Christmas market, with a sign indicating prices.
Kuivia hedelmiä ja tomaatteja.
Dried fruit and tomatoes.
Valais´n mustanenälampaita. Blacknose sheep from Valais
Montreux
Kallein pipari ikinä: 6 Fr. Herkullinen silti!
The most expensive cookie ever: 6 Fr. Still delicious!
Bern
Ranskalaiset tryffelimajoneesilla ja parmesaanilla.
French fries with truffel mayonaise and parmesan.
Olten
Zürich Opernhaus
Zürich

En resumen: No todas las ferias son iguales y a veces vale la pena, a veces no. Pero todo forma parte del ambiente navideño.

Kurzgesagt: Alle Weihnachtsmärkte sind unterschiedlich, manchmal lohnt es sich, manchmal nicht. Aber das alles gehört zur Weihnachtsstimmung.

Lukureiveissä

Lukureiveissä

Zürichissä on lanseerattu tapahtuma, joka on ehdottomasti yksi parhaista. Ideana on kerääntyä yhteen, lukea kirjaa kaksi tuntia ja se on siinä. Paikka vaihtelee kahvilasta hotellin loungeen, kuten nyt, kun olen itse ensi kertaa sohvalla kirjoineni. Suurin osa on pari-kolmekymppisiä, mutta ketään ei sorsita, kaikki lukuhaluiset ovat tervetulleita.

Kaksi tuntia tuntuu aika pitkältä ajalta. Mietin jaksanko ylipäätään istua niin kauan paikoillani. Sijaistoimintona voi käydä kahvikoneella täyttämässä kuppia – sen tarjoaa hotelli – tai vessassa.

Koska tapahtuma on ilmainen, otin sen linjan mukaisesti kassiini kierrätyskirjoja, suomalaisesta kirjapörssistä Zürichistä. Katja Ketun Kätilö ja Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä ovat kirjoja, jotka tunnen velvollisuudekseni kirjallisuusihmisenä kahlata läpi. En siis odottanut mitään suurta lukuhuumaa. Otin molemmat siltä varalta, että toinen alkaisi tökkiä niin pahasti, etten kestäisi kahta tuntia sen sisältöä.

Päätän aloittaa Rönkkösestä ja kuinka ollakaan, se on alussa hauskakin. Sadan sivun paikkeilla alan kyllästyä sen roisiin kieleen ja miestyyppien listaan. Lähden vessaan ja huomaan matkalla, että meille on viritetty ambience musiikkia, jonka hädin tuskin kuulee, mutta joka leikkaa hiljaisuuden. Vessassa jään hetkeksi pohtimaan sen ylellistä hohtoa, alienpäätäni valokuvassa ja väsynyttä olomuotoani sekä kirjan peilikuvakonseptia.

“Lisäksi kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä se, että jonain päivänä peilistä tuijottaa petolinnunperse eikä se ole lintu, vaan oma naama. se kuuluu elämään ja tekee tästä kaikesta paljon jännittävämpää.” (Henriikka Rönkkönen, Mielikuvituspoikaystävä, s.26)

Tässä tapahtumassa ei tarvitse yrittää olla mitään. Riittää, että pysyy sohvalla ainakin puolittaisessa istuma-asennossa kirja käsissä. Hiljaisuudessa kuuluu pientä rapistelua, kukaan ei räpellä puhelinta. Kymmenen minuuttia ennen lukuhetken päättymistä jotkut vetävät takit ylleen ja askeltavat pehmeästi ulos. Osa haluaisi vielä jatkaa kahden tunnin jälkeenkin. Olen sivulla 174.

Painan kirjan nimen alle leiman Silent reading rave päivämäärineen ja paikkoineen ja astuin sateeseen. Pilvinen päivä tuntuu kirkkaalta ja ajatus järvenviertä kävelystä houkuttelee istumisen jälkeen. Koska olin viimeksi keskittynyt yhteen asiaan yhtä pitkäkestoisesti? Olo oli tyyni ja rauhallinen, kuin Zürichinjärven pinta.

Tapahtumapaikka: Enge.
Venue: Enge.
Vessassa pohdin sen kauneutta ja peilikuvaani, luonnollisesti.
Lukijoita. (Osallistumalla hyväksyt myös, että otetaan kuvia)
Readers. ( Participating you agree to appear in Fotos)

En resumen: La primera vez en un Silent reading rave, en un evento, donde uno viene para leer libros. No cuesta nada, no hay que hablarle a nadie. Solo traer libros, leer dos horas y salir. Muy fácil y tranquilizante.

Kurzgesagt: Das erste Mal in Silent reading rave, ein Event, wo man Bücher liest. Es kostet nichts, man muss mit niemanden reden, nur eigene Bücher mitnehmen, zwei stunden lesen und fertig. Ein einfaches Konzept und sehr beruhigend.

Mykkäelokuva suomimusiikilla

Mykkäelokuva suomimusiikilla

Suunnitelmat eivät tässä päivänä eräänä ihan toteutuneet siihen malliin kuin olisi pitänyt. Istuttiin Zürichin keskusasemalla junassa ja odoteltiin lähtöä. Tarkistin vielä kerran Einsiedelnin luostarin valo-musiikki-installaation aukioloajan ja tyytyväisenä totesin perilläoloajan olevan juuri sopiva ensin auringonlaskuun Sihljärvellä ja sitä seuraavaan ihmisen tekemään showhun lämpöisen juoman kera. Jostain syystä avasin myös ohjelman sivuston ja kaksi minuuttia ennen junan hidasta kiihdyttämistä täyteen vauhtiin hypättiin ulos asemalaiturille, vähintäänkin pöllämystyneinä. Tapahtuma oli päättynyt kaksi päivää aikaisemmin. Keskellä viikkoa. Ilman mitään logiikkaa.

Tästä ja muista epäonnistuneista suunnitelmista johtuen olin odottavan jännittynyt sunnuntaina – jälleen junamatkalla – kohti Zürichin teatteria. Päivä ja aika oli oikea, lippujen viivakoodi sen sijaan huolestutti. Eikö kaikki käytä tätänykyä QR koodia?

Juna kulki, teatterissa oli valot ja lippuluukulla vakuutettiin, että kyllä, meillä on tämä viivasysteemi käytössä. Jalka teatterin sisällä aloin jo uskoa tapahtuman toteutumiseen. Ellei orkesteri sitten kärsisi äkillisestä fonduemyrkytyksestä tai valkokangas repeäisi.

Päivä oli ollut leuto ja kuin huhtikuussa. Keräilin lenkillä kevään merkkejä; puoliso juoksi teepaidassa, itse koin hämmentävän törmäyksen perhoseen ja molemmat saimme äkillisen herätyksen puutarhan kevättöihin. Nyt on viikuna ja ruusut leikattu ja olo ansioitunut.

Tässä mielenalassa, tyytyväisenä asioiden tilasta ja siitä, että olimme lupaavan lähellä alkavaa tapahtumaa, vajosin teatterin tummanpunaiselle istuimelle ja niskat nyrjällään ihastelin kattokruunua. Tätä tunnelmaa piti tallettaa muistiin, sillä suunnitelmien mukaan sali modernisoidaan, mikä ei koskaan lupaa menneen ajan viehkeää estetiikkaa, vaan jotain koleaa ja toimivaa.

Koska esityksen aikana valokuvaus on kielletty, koko yleisö kaarteli suomalaisen Cleaning Women -yhtyeen soittimien luona kuin perhoset hunajan houkuttelemana. Kokeellinen bändi soittaa kodinhoitovälineistä kasattuja instrumentteja ja ainakin pari kuivatustelinettä oli lavalla. Itse musiikki oli hämmästyttävän vakuuttavaa, se toimi todella hyvin georgialaisen mykkäfilmin tehosteina. Mukana oli kieli-ja lyömäsoittimia. Vuodelta -26 oleva surrealistinenkin elokuva neuvostoajan byrokratiasta oli täynnä tehosteita, joiden toteuttaminen filmileffojen aikaan on vaatinut käsityötä ja ideointia. Erityisen liikuttava oli paperi, joka lensi ilmassa näkyvässä siimassa roikkuen.

Ensimmäisen hengähdystauon väliin yleisöstä kuului vieno “bravo!”. Menon kiihtyessä nainen, jota kaikki käänteet naurattivat, kiljahti naurahduksen. “Ei tuossa kyllä ole mitään hauskaa”, kuului salista. Ojennuksen jälkeen nainen piti käsiä kasvoillaan ja yritti hihittää hiljaisesti.

Joka tapauksessa on ihastuttavaa, että kokeilevaa musiikkia ja erilaisia yhdistelmiä tehdään maailmassa, missä tekoälyn avulla ei tarvitsisi uhrata enää ajatustakaan millekään luovalle. Ja jos jostain, niin Suomesta tulee se hauska ja yllättävä.

Melkein hoodeilla.
Almost in the hoods.
Schauspielhaus Zürich
Cleaning women
Cleaning womenen soittimet on omaa laatuaan.
Special instruments of Cleaning women.
Totta kai teatterissa on tarjolla sveitsiläisiä yskänkarkkeja.
Of course there are Swiss cough drops available.
Cleaning women directly from Finland.
Zürichin sunnuntai on hiljainen.
Zürich by night on Sunday.
Ilta paljastaa perspektiivejä.
Perspectives of the night light.

En resumen: Una película blanco y negro de Georgia con música del grupo Cleaning women de Finlandia. Combinación que no se ve a menudo en Zurich.

Kurzgesagt: Ein georgischer Schwarzweissfilm mit Musik vom Cleaning women aus Finnland ist nicht etwas, das man jeden Tag sieht.

Tuskaa kauniissa syksyssä

Tuskaa kauniissa syksyssä

Tämä oli se päivä, kun unien piti olla pitkät ja makoisat. Olo kertoi toista; olin muutellut yön kohtaa viikosta toiseen ja sisäinen herätyskello herätteli raottamaan silmää vähän väliä. Onko sisään kurkistava valo aurinkoa? Ehkä ainakin sarastusta? Vai ollaanko vasta kuun vaiheessa yötä?

Kun laahustin kahvitarjottimen kanssa olohuoneeseen, oli jo selvää, että jos suunnitelmia olisi ollutkin (en muistanut), ne oli nollattava. Halusin silti ehdottomasti katsomaan syksyä. Makustelin helppoja vaihtoehtoja, kotiovelta toteutettavia vaihtoehtoja, sillä mihinkään vaativan mietintään ei ollut aivokapasiteettia.

Ensimmäessä mäessä maastopyörä kulki kuten ennen, minä juuri ja juuri. Tuli lämmin, purin kerroksia. Kellertävien puiden muodostamassa tunnelissa rapisi kosteasti, maa oli märkää, niin jo sitä koristava lehtimattokin.

Auringonkukkapellolla näin taidetta; joukko väsyneitä, harmaanruskeita vaeltajia, päät roikkuen. Yksityiskohdat olivat hämmentävän kauniita, jokainen sakara ja karva. Ohiajaessa yritin katsoa melkein jokaista ja pellon päättyessä huimasi, vatsassa kiersi.

Vasta alkumatka ja olin jo juonut pullosta puolet. Onneksi on metsälähteet, sieltä lirutin lisää apua janoon.

Syvemmällä metsässä haistelin sienten ja pudonneiden lehtien kohtaamisesta syntyneitä aromeja, kosteaa sammalta, juuri kynnetyn pellon tuoksua.

Ylämäet tuntuivat, mutta pääsin ylös. Nauroin, etten varmaan koskaan ole ollut yhtä hidas. Eväiden jälkeen ja alamäessä tuntui voitto. Jaksoin, selvisin. Totta kai, koska ennenkin.

Tasaisella asvaltilla, ehkä 3/4 matkasta taitettuna, kramppasi vasen sisäsivu, sitten oikea. Pysähdyin, jalat eivät suoristuneet. Join vettä. Oli pakko päästä istumaan, mutta miten, kun reidet eivät toimineet. Kallistin pyörää, pudottauduin pientareelle kankulleni. Siinä heinikossa yritin rentouttaa lihaksia, join loput vedet.

Nousin loputkin mäet, varovaisesti ja pienimmällä vaihteella. Syksyhavaintoja en sen enempää muistanut ajatella, sillä kuuntelin lihaksia.

Iltapäivällä monen vesilasillisen ja magnesiumin jälkeen oltiin sitä mieltä, että päivän päätökseksi sopisi Kaurismäen Kuolleet lehdet. Elokuvateatteri kapealla kujalla, vähän vanhanaikainen ja syrjässä, oli täydellinen. Haistoin vielä metsän syksyiset tuoksut, kun elokuvan otsikko rullasi valkokankaalle. Miten hauskaa istua zürichiläisessä elokuvateatterissa, kun kaikki alkuteksteistä lähtien on suomeksi! Rentoutin kinttuni tietoisesti vielä kerran ja otin käteeni kourallisen popcornia.

En resumen: una vuelta de otoño en bici, que casi se termina por culpa de calambres subitos. Pero logré llegar hasta casa y ver en el camino los montes y bosques en su traje amarillo.

Kurzgesagt: Krämpfe sind etwas, davon man nicht begeistert ist, speziell wenn du mit dem Mountainbike unterwegs bist und es eich noch einige steile Teile erwarten. Trotzdem eine schöne Runde in Herbstfarben.

Kun Zürichin yö pehmeni välimerelliseksi

Kun Zürichin yö pehmeni välimerelliseksi

Syyskuun päivä alkoi kallistua iltaan, kun tallasimme kohti lähintä museota kaupungin rajalla. North American Nativ Museum, Nonam, on sveitsiläiskaupungissa Zürichin kamariorkesterin harjoitustilojen vieressä, asuinalueen keskellä kätkössä.

Koska pääsy pitkään museoyöhön ei onnistunut, haettiin luomuoluet ja La Chamacan tacoja ja istahdettiin Nonamin edustalla puupöydän ääreen. Sillä jollain piti ylittää turhautumisen raja. Sää oli liian lempeä, lämmin ja aurinkoinen, ja ilta lupaava kaikesta huolimatta.

Liput olisi pitänyt lunastaa verkkosivulta, joka jumiutui jo muutama tunti ennen tapahtumaa. Puhelimen kanssa sählääminen väsytti ja jatkettiin seuraavaan kohteeseen, Le Corbusierin paviljonkiin Zürihornin puiston sivussa. Jos ei päästäisi sisään, niin ainahan sitä voisi jäädä rannalle jäätelölle, uittelemaan varpaita.

Meidät ja muutama muu turhautunut lipunostaja päästettiin sisälle kehoituksella kokeilla uudelleen. Sveitsiläis-ranskalaisen arkkitehdin talo muuttui auringon laskiessa, värikäs palapelirakennus sai uusia muotoja, keltainen, sininen, punainen leijui ilmassa. Astuin soikeasta vihreästä ovesta terassille, kuljin tilasta seuraavaan kapeita betoniportaita. Pimeän tullen ulkona alkoi väristä. Elämää juhlistava performanssi ei silti yltänyt Le Corbusierin arkkitehtuurin tasolle ja jatkoimme lyhdyin koristellun puiston sivusta ratikkapysäkille.

Kaupunki oli yöllä täydempi kuin koskaan arkisin, taiteen perässä kulkevia, nuoria rannassa tanssimassa salsaa, osa valui klubeihin, hengailivat kadulla, ajelivat suuntaan tai toiseen. Lämpö, valot ja elämä tuntuivat ihanalta, kuin Välimereltä suoraan. Zürichkö kiireinen tai jäykkä?

Freddy Benitezin y la Diferenten aloitellessa meillä oli vihdoin liput. Lattaribändi sai tiukan motivoinnoin jälkeen meidät kaikki tanssilattialle cumbiaan, tätä ei vain katsella, pitää liikkua, tuntea musiikki kehossa, sanottiin. Ja kyllä tuntui, hiki nousi heti niskaan, lantio vapautui hetken yskähtelyn jälkeen.

Viviane Chassot´n harmonikkasävelet kaktusten ja muiden mehikasvien keskellä rauhoittivat niin, että aloin valua penkiltä unisena. Tajusin, että tämä oli tässä. En jaksaisi enää venyttää yötä edes taiteen vuoksi. Toki yöpalalle lasisten kasvihuoneiden edustalle kykenin, mutta illan vire viilensi käsivarsia ja alkoi palella. Soikean kuun valossa palasimme keskemmälle kaupunkia. Laivallakin olisi päässyt, mutta se tuli mieleen liian myöhään, värikkäänä ja kauniina ilmestyksenä järven pinnalla.

Lähiluomuolutta tietenkin maistettava La Chamacan tacojen kera.
Organic beer with the tacos of La Chamaca.
Koska ei päästy museeon, katseltiin taivasta ja fasaadeja.
Couldn´t get to the musem, so we checked the sky and facades.
Le Corbusierin paviljonki.
The pavilion of Le Corbusier.
Detalji sisältä.
A detail inside.
Performanssi meneillään.
A performance going on.
Yön valot.
The lights of the night.
Freddy Benitez y la Diferente.
Viviane Chassot ja kaktukset.
Viviane Chassot and the cactus.
Kuu ja sen silta.
The moon and it´s bridge.
Iltapala.
Night snack.
Olisko tuo tapahtuman kulkuneuvo?
Is that the shuttle of the museum event?

En resumen: Un evento de museos en la noche de Setiembre es siempre como del otro mundo. Relajado, divertido y lleno de color.

Kurzgesagt: In der Lange Nacht der Museen wird Zürich entspannt, amüsant und voll von Farben.

Huh hellettä ja kyläjuhlia

Huh hellettä ja kyläjuhlia

Selvästikin kaikki ylimääräinen karsiutuu kuumassa. Viikonloppuun ei juuri paljon mahdu ikkunoiden ja luukkujen sulkemisesta kysymykseen “milloin mentäis uimaan?” ja sen toteutukseen. Ruuan pohtiminen on jo pieni urakka. Ja kyläjuhlat, ne vasta tuntuukin haastavalta. Kuka jaksaa nousta mäkeä hikisenä tungeksivaan väkijoukkoon?

No me jaksettiin. Moni muu ei. Harvoin ovat nämä juhlat olleet yhtä tyhjää täynnä. Myyjiä oli vähemmän, samoin kyläläisiä. Se tuskin pelkästään johtuu kuumasta; koronan jälkeen vapaaehtoisvoimin kyhätty markkinahomma on selvästi kärsinyt inflaation. Ruokaa olivat tulleet myymään ulkopuoliset, kyläläiset vanhenevat ja uusilla ei ole intoa osallistua. Chilbin sielu on kateissa.

Tarjolla oli roinaa, kirjoja ja kukkasipuleita, tivolia, vanhanajan karuselli ja eurohumppaa street foodin kera, miesten jumppakerhon raclettea ja makkaroita. Ja upea ilta-aurinko Zürichinjärvelle; viiniviljelykset, rypäleitä täynnä olevat tertut kylpivät säteissä. Oman kylän kuplivaakin tarjoiltiin, sillä valkoviinin lisäksi Zollikonin kellarista löytyy kuohuvaa.

Ehkä kipuamme toisena päivänä vielä uudelleen tarkistamaan tilanteen. Kannattamaan kyläläisten kakkuleipureita ja muita. Etsimään sitä juhlien sielua.

Ja tämä ilme on…??
What is this face??

Olisko ukkonen tulossa?
A thunder storm coming?
Gourmeta kylillä.
Gourmet dinner at the fair.
Kylän viiniviljelykset. Vineyard of the village.
Hyvä rypälevuosi.
A good grapeyear.

En resumen: Teníamos el turno del pueblo en un calor impresionante!

Kurzgesagt: Chilbi hat etwas verloren, aber die Aussicht, sie ist immer wunderschön.

Kesäjuttuja

Kesäjuttuja

Kylällä oli hiljaista, bussit ajelivat ohi puolityhjinä, siellä täällä joku tepasteli kohti asemaa. Kaupassa muutama haahuili kärryineen aprikoosien luota kohti jäätelötiskiä. Metsässä olin vain minä ja Aldo, sekä lammen sorsalinnut.

Kesä oli parhaimmillaan, melkein kaikki lomilla ja heinäkuu. Laivalaiturilla käynnistettiin bileitä, tyypit hyppäsivät korkealta laineisiin, kapusivat laiturin rakenteita myöten takaisin ylös. Kylmälaatikoista kaivettiin ruokaa, kuplivan korkki posahti ja grilli oli jo lämmin.

Tuuli puhalsi hiukset sekaisin, kun odottelin laivaa, joka vei suoraan toiselle puolen järven. Köysi ei lentänyt tolppaan, vaan sen ohi. Uusi yritys laskeutuii sen viereiseen metalliseen pidikkeeseen. Tarpeeksi hyvä, laiva pysyi laiturin vieressä. Oh, näitä järvi-ihmisiä…

Täpötäysi laiva purjehti järvenselän toiselle puolen punaisen tehtaan, Rote Fabrikin lähelle. Vedessä polski pienokaisia, leikkikenttäkin oli täynnä. Vanhan nosturisysteemin vieressä dj viritteli graffitibileisiin musiikkia. Kulttuurikeskuksen terassilla lautasilla oli enää muruja, laseissa juomaa. Ulkoilmaleffateatterista oikealle, piipun takaa, löytyi Summer camp, kesäleiri. Entisen tehtaan tiloissa ja pihamaalla vaihdetaan ajatuksia, puhutaan yhteiskuntapolitiikkaa, on kulttuuriprojekteja ja mahdollisuus tuoda omia töitä näytille.

Istuttiin hetkeksi alas, kuunneltiin musiikkia ja katseltiin. Hiljan hopeakorut, paidat ja tarrat tekivät kauppansa, porukkaa tuli juttelemaan, viettämään aikaa, tapaamaan kavereita.

Rantapolkua reunusti ihmisvirta, vedessä ja nurmikolla. Pikkuruisissa grilleissä paistui ruoka, musiikki soi ja jäätelökauppiaat pyyhkivät hikeä otsalta. Keskikaupungilla, järven vieressä, sähkökitarasaundista kuuli jo kauas, että paikalla oli Zürichin paras katusoittaja paikalla. 70-luvun saundit saivat vaarinkin lykkäämään varovasti keppinsä penkille ja tanssimaan muusikoiden vieressä.

Kotipihalla oli pakko pistää grilli päälle, sen verran oli kävelty tuoksujen keskellä. Onneksi kaapissa oli perunoita, vegimakkaroita ja bratwurstikin.

Kesäinen lorvimisfiilis sai jatkua seuraavanakin päivänä, kun patikan sijaan päätettiin lopulta jäädä syömään rauhassa aamupalaa, rupattelemaan pöydän ääreen pihalle. Iltapäivän auringon vaellettua järven puolelle laahasin korit varjoon ja kiskoin rikkaruohon sieltä, saksin kuivuneita ruusuja tuolta. Siinä vaiheessa, kun aloin vetää alppiruusujen alta muratteja olin jo ihan vauhdissa. Kaikki voima peliin ja irti!

Alus Zürichinjärvellä.
A vessel on the lake Zurich.
Rote Fabrik näkyvissä.
Rote Fabrik on the sight.
Kirpparijuttui, koruja, paitoja, musiikkia, olutta.
Second hand stuff, juwelery, shirts, music, beer.
@sadbutrat myyntipuuhissa.
@sadbutrat and handmade jewelery.
Kori esille ja hommiin. Gardenwork.
Saalistaja paikalla.
A cat looking for snack.

En resumen: Estámos en el modo de verano. Nada fue según el plan y así era perfecto.

Kurzgesagt: Manchmal müssen es einige Sommertage ohne Plan sein.

keramiikkapaja mangopuun alla

keramiikkapaja mangopuun alla

Vielä yksi tarina Costa Ricasta, sillä Sveitsin keväässä sataa ja myrskytuuli odottaa kulman takana.

Guanacastessa ei satanut, tuuli toki, kuten usein niillä main, varsinkin tällä matkalla kohti lauttaaa, San Joséta ja kotia. Tie kulkee jonkunlaisessa maaston muodostamassa leveässä solassa, jota iltavirrat käyttävät hyväkseen.

Oltiin puhuttu, että poiketaan Guaitilin kautta, kylän, jossa eletään keramiikasta. Savi tulee lähimailta ja kuviot kulkevat polvesta toiseen perheissä.

Olin jo katsonut pari paikkaa edeltäkäsin, jotta homma hoituisi sutjakkaasti ja ehtisimme lauttaan. Kylän läpi posottaessa löytyikin heti sopiva varjopaikka kulkuneuvolle ja vieressä runsas valikoima kippoja, kuppoja ja koriste-esineitä. Päätin unohtaa ennakkosuunnitelmat.

Ehdimme katsella vain hetken, kun meiltä kysyttiin, haluaisimmeko nähdä valmistusprosessin. Tietenkin ja varsinkin, koska Hilja on myös käsityöläinen ja savi kiinnostaa. Meille esiteltiin puisen myyntirakennuksen takana oleva ateljee eli asuintalon ja mangopuun väliin jäävä pihapiiri. Ja muut työntekijät, setä ja serkku.

Setä oli heti tikkana mukana ja alkoi kertoa kaiken alusta. Erilaisista materiaaleista, saven työstövaiheista ja kuinka päästiin tähän, missä hän oli eli dreijaamaan ja muovaamaan astiaa. Samalla siinä rupatellessa kädet ohjasivat pehmeää savea ja hetkessä se oli kaunis, sileäpintainen ruukku.

Seuraavassa työpisteessä serkku valmisteli pintoja, hioi, pyyhki ja kiillotti. Saman pöydän ääressä paikkaa esittelevä toinen serkku taas maalasi kuvioita. Jokaisella on oma tehtävänsä, antaa toisille tilaa ja yhteistyö on kuulemma saumatonta.

Ja miksei olisi. Varjossa, leppeässä tuulessa ja helteeltä piilossa on raukeaa. Jossain kailottaa kukko, koirakin haukkuu. Silloin tällöin ohi hurahtaa auto. Ihailemme komeita mangopuita ja saamme niistäkin, lajikkeista ja muusta, täyden selvityksen.

Takapihalla on perinteinen uuni, missä esineet poltetaan. Työpäivän lopuksi jälkilämpöön saatetaan sujauttaa kana. Sillä pitäähän joskus syödäkin.

Valitsemme huolella lempikupin, lempilautasen, lempipatsaan ja lempiruukun. Ei, ei niitä tarvita. Mutta on monta kaunista esinettä, jotka kutsuvat. Ja tuntuu kivalta voida tukea pientä perheyritystä, paikallista yrittäjyyttä. Heilläkin on ollut kovia vuosia takana. Ilman turisteja ei minkäänlaista elantoa.

En resumen: En Guaitil tuvimos una presentación privada en la sombra del palo de mango. Nos contaron todo del proceso de la artesanía, desde donde traen el material hasta que sale una vasija del horno. Muy simpáticos y asombrosamente talentosos estos artesanos.

Kurzgesagt: In Guaitil (CR) hatten wir eine Präsentation unter dem Mangobaum. Alles über das traditionelle Kunsthandwerk, woher kommt das Material, wie wird es vorbereitet und weiterbearbeitet. Super sympatisch und wahnsinnig talentiert, diese Männer von der Handwerker Familie.

Pyhä Jose, mikä ruuhka

Pyhä Jose, mikä ruuhka

Ilta-auringossa San José vaikuttaa peräti kauniilta. Siis jos on Amónin tai Escalanten kaupunginosassa. Matka läpi ruuhkaisen kaupungin, joka on sitä samaa kuin ennenkin, on kaoottinen, saasteet tuntuvat keuhkoissa ja kaduilla vaeltaa kodittomia, huumeidenkäyttäjiä.

Niitä paikkoja, joissa turistit kävelevät lallalallalaa kamerat kaulassa, on selvästikin kohennettu, maalia on pinnassa, katuja kunnostettu. Vanhat kauniit talot, ne jäljellä olevat, ovat yhä kauniita. Vieressä rönttölää, köyhää ja sotkuista. Kuka ottaisi kaupunkisuunnittelun haltuunsa ja toisi kaikille juoksevan veden?

Vähän ytimen ulkopuolella Sábanan puistossa costaricalaisen taiteen museo yllättää, se onkin ilmainen. Puistossa, autoväylien keskellä, juostaan lenkkiä, uidaan, kävellään. Kaipaan kahville ja siksi siis keskustaan, vaikka olin vannonut, että sen jätän väliin. Café Miel oli silti listoillani ja sinne haluan mennä. Koska? Kakut pursuavan herkullisia, tiskissä ylenpalttista makeutta ja houkutusta.

Enkä sitten syönytkään kaakkua, vaan suolaisia empanadaksia, sillä Costa Ricassa ei makea lopulta vetoakaan. Ehkä lämpö, kosteus, liikaa virikkeitä. Tärkeintä oli paikka. Kortteli on yksi kaupungin koruja, lähiseinillä köynnöksiä ja ympäristö kaunista eli ehdottomasti nähtävää. Kaunis ei nimittäin ole adjektiivi, jolla kaupunkia kuvaisin.

Jademuseo oli lähellä, muistin ja halusin viedä perheen sinne. Mutta se olikin vaihtanut paikkaa. Päätettiin silti kävellä, vaikka jännitti. Piilotin puhelimen. Oranssin kansallismuseon paikkeilla olin jälleen kartalla ja seutuhan olikin lähes kutsuva. Täällä oli rakennettu, siivottu. Vanhan tornin takana kumotti kauhistus, moderni kerrostalo, joka on kuulemma katastrofi. Kukaan ei halua asumaan tänne, pieniin ja kalliisiin asuntoihin.

Juoksemme vauhdilla tyylikkään museon läpi ja mielestäni jade-osuus on paljon pienempi kuin aikaisemmin, sen sijaan näytillä on keramiikkaa vaikka mistä. Ei haittaa, tuli nähtyä nämäkin kulmat.

Kirjaston luona muistan, kuinka kauan sitten puhuin puhelimessa Annamarin kanssa, kun maa järisi. Hän oli rakennuksen vieressä puhelinkopissa.

Pyhä José. Olet vähän rempallaan, joten mikään ei ole muuttunut. Tapaamisemme oli tärkeä. Silti on myönnettävä, että olin helpottunut päästessäni pois.

Sammakot ruuttaavat vettä.
The frogs spit water.
Costa Rican taidemuseon näyttelyistä osa on ulkona.
Part of the exhibition of the Costa Rican Artmuseum is outside.
Tykkään kultahuoneesta.
I like the golden room, very fancy.
Naiset liikkeessä.
Women on the move.
Limittäin ja lomittain uutta sekä vanhaa. Ja välissä liikennettä.
New and old and between there´s a lot traffic.
Café Mielillä on koti yhdessä kauniimmista rakennuksista.
Café Miel has a home in one of the most beautiful buildings.
Kansallismuseo on väriläiskä.
The national museum is a colorspot in the city.
Tässä jotain mistä en tykkää, kerrostalo museon takana.
This is what I don´t like, the building behind the national museum.
Kirjasto.
The library.
Vanhoja upeita taloja.
Old beautiful buildings.
Tämä loistaa ilta-auringossa.
This is glowing in the evening sun.
Jotenkin nättiä tämäkin.
Somehow nice too.
Café Miel on hyvässä seurassa.
Café Miel in good companyt.
Metropolialueen uutta profiilia.
The new profile of the metropolitan area.

Kirjavaihtarit ja suomiherkkuja sielulle

Kirjavaihtarit ja suomiherkkuja sielulle

Sadetta, sadetta, harmaata ja lauantai. Istuin ratikassa kohti Zürichin solmukohtaa, jossa kaupunki on ehkä urbaaneinta, molemmin puolin jokea. Liikenne soljui virtanaan, haisi märille vaatteille, eikä tänään kauneus pistänyt silmään.

Nappasin itsestäni jälleen vahinkolaukauksen sateenvarjon alla, alan olla näissä ekspertti. Mitä silloin teenkään; nyt yritin kai saada kameraa päälle. Kasvojen lisäksi sormet olivat uniset, ehkä tämä oli se hetki, kun halusin ottaa kuvan vauhdikkaana virtaavasta Limmat joesta. Vedenpinnassa väreili sen voima, uoma oli täynnä virtaavaa vihreää, toisin kuin kuumina ja kuivina kesäkuukausina.

Migrationskirchellä Wipkingenissä vaihtuvat suomalaisten sinapit, pullat, karjalanpiirakat ja kuulumiset. Tänään myös kirjat. Pöydille levittäytyivät dekkarit, lukuromaanit, palkitut teokset, keittokirjat, muut tietokirjat, lastenkirjat ja suomalaiset käännösteokset. Paljon oli houkutuksia, lukemattomia, mutta liian monta siihen kasaan, joka odottaa yöpöydällä. Hillintä on vaikeaa, sillä näitä voi latoa kassiin veloituksetta. Sääntöni on, ettei kirjatorni kotona saa kaatua imuroidessa.

Ja montako toin itse vaihtoon? Yhden. Vain siitä voin luopua. Jotkut pitävät vuosittaista kirjapörssiä kuin hitaana kirjastona, ottavat nyt mukaansa ja tuovat ensi vuonna takaisin. Sekin sopii. Toiset tulevat katsomaan tarjonnan ja pääasiassa syömään pullaa ja kahville. Sveitsin suomalaisen kirkon korvapuustikulho tyhjeni ensimmäisenä, seuraavana mustikoin koristeltu porkkanakakku.

Fennica-kirjaston toimikunta järjesteli kirjoja, minä mukana. Iso osa oli pokkareita, niitä on varmaankin kevyempi tuoda Suomesta. Zürichin pääkirjaston kellarissa on Fennican aarteet ja niihin poimitaan täältäkin uutta luettavaa, mutta niitä kovakantisia. Kukapa arvaisi, että kaupungissa on tuhansien suomenkielisten teosten kokoelma, vuosittaiset uutuudet mukaanluettuina.

Zürichin Suomi-koulun pöydällä oli lisää houkutuksia. Mietin, mitä herkkuja tarvitsisin. Sillä tarpeestahan on kyse, kun puhutaan suomalaisesta salmiakista, suklaasta, ruisleivästä ja suomalaisista mausteista. Identiteettiäni on pönkitettävä, ettei se ala muistuttaa juustosta, voisarvista ja sveitsiläisestä suklaasta koottua ihmistä. Sekin minussa varmaan jo on, mutta ydin on kyllä rukiinen.

Päädyin kolmeen kirjaan ja kolmeen herkkuun. Päälle ostin vielä lakritsan. Ne mahtuivat hyvin kassiin ja pääsin muhimaan siihen mistä niin pidän. Hyvän tekstin pariin satunnaisen suklaapalan kera.

Limmat-joki pyörteineen. Limmat-river with eddy current.
Tässä yksi fennicalainen kulkee tyyriinä kohti kirjapörssiä.
Going to book changing -event; a picture a took accidently, when I was trying to prepare the phone to take a picture of the river Limmat.
Tämä portaikko tuo suomalaiseen kirjapörssiin.
These staircase brings you to the Finnish books.
Vaihtareita. To exchange.
Kakkua kahville? Some cake for the coffee?
Lukemista kahville?
Some reading material for the coffee?
Ainakin korvapuusti, vai kuinka?
At least a cinnamon bun, right?
Ja kotiin…? And for later on to enjoy…?
Hän vartioi seutua.
He keeps eye on the area.
Viemiset. These I took home.

En resumen: Los finlandeses necesitan unas ciertas cosas: libros en su idioma, pancitos de canela, mostaza y confites finlandesas. Por dicha tenemos gente, que organiza eventos, donde conseguimos todo eso con un cafecito.

Kurzgesagt: Die Finnen brauchen einige Sachen: Bücher in ihrer Sprache, Zimtschnecken, Finnischer Senf und Süssigkeiten. Zum Glück haben wir Leute, die solche Events organizieren, wo wir das alles kriegen, mit einem Kaffee.