Sanatorio on kuvaava termi; vähän vanhanaikainen, silti niin hetkeen kuuluva. Istun ikkunat auki raikasta sveitsiläistä ilmaa hengitellen, katselen järven kimmellystä, taustalla vuori. Yskähtelen kumeasti, päätä jomottaa ja vedän jälleen syvään henkeä. Tilanne voisi hyvin olla Thomas Mannin Taikavuoresta, parantolan arkea.
Koska olen jo päiviä sitten päässyt eroon kuumeesta, olen siinä vaiheessa sairastamista, että selaan kaikkia mahdollisia vaatesivustoja. Ei sillä että olisin hankkimassa mitään, se vain kuuluu yleensä hetkeen, jolloin kuume laskee, tällä kertaa vähän viiveellä siis. Kuumepäivistä on jo aikaa; en ole sairas, mutten tervekään. Pukeutuminen on lanka tavalliseen elämään, ei enää nuhjuisia ja kuumeelta haisevia verkkareita, teepaitaa, vaan jotain aivan muuta. Asu, joka lupaa askeleen sairastuvan ulkopuolelle.
Ja vaellusreitit, niitä selaan hullun lailla, aina silloin kun en tarkista, että kuinka kauan koronan jälkeen pitäisikään jarrutella liikkumista. Perustelen vuoristoretkeä keuhkosyillä, parantavalla vuoristoilmalla. Joku lyhyt, tasainen tai alaspäin kulkeva polku kenties?
Raput ylös katutasoon postilaatikolle on jo testattu – yskittää. Zürichissä kävelin reilun kilometrin, tietenkin rappuja ja vähän nousevaa tietä. Se oli päivän treeniksi riittävä. Yllättäin eteneminen ei ole haaste, lihakset tietävät mitä tekevät, mutta yskä pitää vauhdin kurissa.
Ja miten nämä kuvat liittyvät mihinkään? Eivät oikeastaan mitenkään, vain ohut lanka yhdistää paikkoja toisiinsa, räpsy sieltä, toinen toisaalta, Sveitsiä parin viikon taka. Alkukesää, elähdyttäviä värejä, muistikuvia siitä mitä oven ulkopuolella odottaa.
Ja ruttukukan nimi on…? And this flower is…?Genevenjärveä. Lake Geneva.Taustalla Moléson. The mountain Moléson. Aare ja Berniä. The river Aare and Bern.Mistä tietää, että on karhujen kaupungissa? How do you know, you are in the city of the bears?Kapea talonen. A narrow, tall, house.
En resumen: Recuperar de corona toma su tiempo y ahora estoy en el punto, cuando ya no tengo paciencia. Estoy planeando caminatas en los Alpes, ya que eso supone ser bueno para los pulmones.
Kurzgesagt: Erholen braucht Geduld, was ich nicht habe. Ich suche Wege und plane Wanderungen wie verrückt, obwohl ich noch huste. Aber man weisst doch, dass Bergluft die Lungengesundheit fördert.
Sairasosastolta päivää. Aika antiklimaattista sairastua koronaan sen jälkeen, kun tilanne on jo lakaistu maton alle, eikä edes terveysviranomaisia asia juurikaan kiinnosta, mutta täällä yskitään. Todella korkea kuume on jo poissa, mutta punainen viiru testissä ei luovuta.
Juuri sitä ennen ehdin kivuta alpille katsomaan joko olisi kesä. Siis muutama päivä ennen virallisen kesäkauden alkua. Sateinen kevät toi lunta vielä äskettäin korkealle, eikä patikkapolkuja ollut auki kuin kourallinen. Mutta hissillä ylös ja teitä alas.
Grindelwaldin yllä Firstiltä Bachalp-järvelle oli aurinko sulattanut tien, sivusta menevällä polulla sen sijaan oli vielä aimo kerros lunta, aamusta jämäkkää, iltapäivällä upottavaa.
Vihreillä laikuilla juoksenteli ja paini pikkumurmeleita häntiään heilutellen, lumiläikillä taas makaili gemssejä, jokunen vihreällä laiduntaen. Sammakko oli herännyt kevääseen ja kauhoi kylmästä kankeana hankea pitkin. Myyrälle oli käynyt huonommin, se makasi jäykkänä tien poskessa.
Keltaiset rentukkamättäät loistivat aamussa, toisaalla leskenlehdet. Olin juuri väittänyt, etteivät ne juuri Sveitsissä kuki. Siis muualla. Vuorilla kylläkin.
Lyhyelle matkalle osui kaksi kotkaa valtavine siipineen, varmaankin pariskunta, joka kaarteli yhden ja saman paikan yllä, kenties pesäänsä vartioiden.
Järvellä kevät näkyi vasta muutamana sulavana kirkkaansinisenä laikkuna. Menisi vielä myös tovi, ennenkuin tästä pääsisi jatkamaan eteenpäin rinnettä ylös toisille kukkuloille.
Hangilla oli keltaista, Saharan hiekkaa, jota pöllytti taivaan täydeltä viikkoa ennen. Nyt se koristi läikkinä, kiemuraisina pensselinvetoina valkoista.
Olen aina katsellut harjanteille toiveissani nähdä alppikauriin profiilin, valtavat sarvet taivasta vasten. Kun gemssi nousi keveästi ylös ja jäi syömään ruohotuppoja kuin pyynnöstä ylväästi välillä alas katsellen, olin aikalailla pakahtua. Miten hienoa! Miten ainutlaatuista!
Hampparoin mäkeä alas korkeusmetrejä yli kilometrin verran, halusin nähdä kuinka luonto muuttuu talvisesta kevään kautta kesään. Ja siinä olivat jälleen krookukset, mutta missä määrin! Tämä ei ollut enää krookusmätäs tai peitto, vaan krookusaava (tosin merta ei ole mailla halmein), ehkä krookustasanko (mutta polveilevaa rinnettä). Tyydyin krookusniittyyn, kunhan rauhoitun. Taoin näkyä mieleeni, imuroin kauneutta muistiin.
Kotona kuumeessa silmissä vilisivät krookukset ja kaikenlaiset keltaiset. Seuraavalla kerralla vuorilla on jo kesä, niityillä toiset kukat.
Polulla hieman lunta. A bit snow on the trail.Tässä virtaa kevät. This is spring flowing.Myyrän matka päättyi tähän. This was the end of this mole. Gemssit alkoivat kokootua pienelle lumikentälle. Edustalla Saharan hiekkaa. The chamoix gathering on the snow.Ei kai sitten aamu-uintia tällä järvellä. Probably no morning swimm in this lake.Myyrätilassa aamuauringossa. In mole-state in the morning sun.No niin, siinäpä se sitten, tästä ei jatketakaan eteenpäin vuoren yli. Ok, so, no trails to be seen or continued over the mountain. Tämä on niin mahtava ilmestys, gemssi ylväänä harjanteella. So epic! Always wanted to see a big animal profile on the mountain!Sveitsissähän ei juuri leskenlehdet kuki, väitin. I said coltsfeet don´t really bloom in Switzerland. It depends of the place.Kaatuneenakin suunnat osoittavat oikeaan. Even down on the ground it shows to the right direction.Luulin, että nyt on nähty melkein kaikki mahdollinen, kunnes vastaan tuli krookusmatto. I thought I´d seen all I really want, till there suddenly was this crocusfield.Ehkä vähän laimea asettelu, mutta kyllä maistui. A bit lame presentation, but boy it tasted goood.Melkein takaisin kesässä. Almost back in summer.Yksi lempikukistani, alppikatkero. One of my favorits, trumpet gentian.Ylhäällä jäätikön ikijäätä, alhaalla vihreää niittyä. Up on the mountain the glacier, down in the valley green fields.Tuossa mökissä voisin hetken viivähtää. Could stay for a while in that cottage.Tämä on jo kaupunkiympäristöä, koska asvaltti. This is city, ´cause pavement.
En resumen: Fui a revisar como está la situación de nieve en los Alpes. En 2000 m en Grindelwald First hay todavía bastante, pero la primavera es lindísima y con una suerte increible vi un montón de marmotas chiquitillas, un rebeco en la cumbre, otros donde la nieve, dos águilas, un pobre topo muerto y una cantidad increible de crocuses.
Kurzgesagt: Schneesituation in den Alpen? In 2000 m gibt es noch wenige Wanderwege offen, aber es ist herrlich. Wir haben Murmeli, Gämse, Adler, einen toten Maulwurf und wahnsinnig viele Krokusse gesehen.
Menojalka naputteli kuin vasikka jota ollaan päästämässä kesälaitumille. Intoa olisi ollut vaikka Matterhornille, mutta sää oli mitä oli, jatkuvaa vaihtelua, märkää ja ukkostavaa. Illalla taas esteenä etelästä ja varsinkin Italiasta pitkän viikonlopun jälkeen palaavat peltikolonnat. Ja sitten vielä se toinen meistä, jonka vuoksi piti vähän jarrutella. Kissanpurema vei sairaalaan ja vaikka kipsattu käsi oli vapautettu ja antibiotit syöty, ei vielä ollut aika lähteä jyrkkiin mäkiin.
Joten lähiseudulle. Junalla oman kantonin sisällä, Zürichin kumpuilevaan maastoon. Grüningenin ikivanhat talot jätettiin taakse samantien; kulman takaa näkyi jo maalaismaisemaa, kaukana usvassa ja Saharan pölyssä siintivät Alpit.
Lämpö tuntui ihmeelliseltä; sateissa oli jo unohtunut kesän ja heinän tuoksu, käsivarsia hivelevä leppeä tuuli. Kaskaat sen sijaan olivat ihan hetkessä kiinni, ne säksättivät pelloilla kuorona. Ihmeellistä, että näillä seuduilla oli joskus raskas jääpeite. Jäätikön tilalla on kosteikkoa, jota asuttavat hämähäkit, sammakot ja haikarat ja ties mitkä otukset.
Lützelseen kupeessa maatilalla oli tarjolla lammasta kymmenessä eri muodossa tai vaihtoehtoisesti bratwursteja, juusto- ja leikkelelautasia. Kasvissyöjälle siis juustoa tai makeita mantelisarvia, vegaanille vain juomista. Tänne eivät nykytrendit olleet vielä saapuneet. Pidettiin hetki paussia, juotiin kahvit ja syötiin välipalaa muurilla istuen. Puussa kävi kuhina. Haikarat kaarsivat laskeutumismielessä, virittivät pitkät, ohuet koipensa valmiuteen ja tupsahtivat kömpelöhkösti mutta taitaen pesiinsä.
Sammakotkin olivat aloittaneet laulunsa. Ne näyttivät miten sammakkoa uidaan esimerkillisellä tyylillä, pitkä liuku ja raajat suorana, kunnes oli jälleen uuden vedon aika.
Lammasniittyjen, kasvitieteellisen puutarhan ja vanhojen talojen jälkeen oltiin kukkulan harjalla, Zürichinjärven puolella. Määränpää, Feldbach, tuntui liian aikaiselta ja jatkettiin kohti Zürichiä vanhaa, ylempänä rinteessä kulkevaa tietä. Jossain vaiheessa aloin kaivata penkkiä ja jäätelöä ja koska reitillä oli vain viiniä ja asuintaloja, laskeuduttiin järvelle. Ja väliäkö sillä, että tötterö oli ylihinnoiteltu; se maistui makealta ja kesältä.
Tämä on Grüningen. This is Grüningen.Täällä on asuttu jo tovi. This house has been here for a while. Polku kulkee talon alta. The path goes under the house.Näkyyhän ne Alpit! The Alps!Kaskas ihmettelee haisevaa objektia. Cicada found a butt.Tässä oli aikanaan jäätikkö. This was once covered by a glacier.Kahvipaussi. Coffeebreak.Pienokaiset ja äiti pesässä. The smallones with mom.Paussipaikka. Löydätkö 4 haikaranpesää? Do you find 4 heron nests?Lützelsee. Lake Lützel.Luomukioski. An organic kiosk.Luomutilan asuintalo. This is where the Swiss campesino lives.Kysyin saanko kuvata nuo hienot silmät. I asked a permission to take a picture of those beautiful eyes.Zürichinjärvi näkyvissä. Finally by lake Zürich.Minä keväässä. Me in spring.Se pakollinen. The obligatory.
En resumen: Un caminito cerca de Zurich, en el campo y por los pueblos. El primer día de verano, diría yo.
Kurzgesagt: Eine Wanderung nähe Zürich, von Grüningen nach Feldbach und weiter bis Stäfa. Der erste Sommertag, würde ich sagen.
On ollut todella tahmea aloitus kevään retkille vuoristossa, koska vettä on tullut aikalailla putkeen jo viikkoja. Liukkaille rinteille ei todellakaan tee mieli ja isot määrät vettä sulavan lumen päälle on yksi riski lisää. Joka tapauksessa olen katsellut kuvia menneiltä patikoilta ja tein listaa paikoista, jonne voi lähteä vaikka korkeus hirvittäisi.
Jos huimaa tasaisellakin, miettisin kyllä tarkkaan minne menen. Se taas kuinka paljon retkiä rajoittaa korkeanpaikanpelko, on toinen juttu. Sitä on monen tasoista, mutta kun olet jo päässyt vuoristoon asti, ei reissua tarvitse viettää alppimökin alimmalla parvekkeella. Reittejä on joka lähtöön.
1.Männlichen-Kleine Scheidegg
Ei jyrkännettä, ei rotkoa, sen sijaan Jungfraujochin alueen muhkeat lumihuiput ympärillä. Reitti on merkitty alppipatikkapoluksi, mutta helppokulkuinen. Jos kuplahissi kauhistuttaa, voi reissun tehdä myös aloittaen Kleine Scheideggista ja palaten samaan pisteeseen. Alas vuorelta pääsee junalla.
2.Mettmenalp-Leglerhütte
Alppimajalle vievä polku on leveä ja hyvä tallata. Lopussa on pieni nousu reunemmalla kivikossa, mutta tilaa on kiertää vähän sivustakin (tosin kesän alussa lumi voi määrätä reitin). Polkuja on useita, tämä on niistä se suorin.
3. Splügen-Surettaseen
Surettajärville on myös kaksi eri reittiä ja kannattaa valita se pidempi. (Suorempi siksakkaa seinämää ja on kapeampi) Tämäkään ei ole missään mielessä kevyt nousta, aikaa tarvitaan, samoin juomista ja evästä, mutta ylhäällä odottavat karut vuoristomaisemat alppijärven rannalla.
4.Sils Maria
Sils Maria on kylä Engadinissa ja Silserjärven ympäri kiertävä lenkki on merkitty helpoksi alppipatikaksi merkitty. Jos vuoristo jännittää kovasti, keltaisin kyltein merkityt polut ovat varmoja valintoja.
5.Arnisee-Gurtnellen
Alamäkeä posottava patikka Arniseen köysirata-asemalta Gurtnellen juna-asemalle vie rauhallisen alppiseudun, niittyjen ja kylien läpi. Tämä on jostain syystä keskitason alppipatikkareitti, mutta siis polut ja tiet leveitä, eikä matkalle osu yhtään kohtaa jyrkänteen reunalla.
6.Mutta jos nämäkin jännittävät?
Jos tekee mieli nousta korkeammalle, mutta et halua lähteä ominesi matkaan, mukaan voi ottaa patikkaoppaan. Esim. Sanna Laurén vie varmalla ja osaavalla otteella Urin kantonin vuorille ja tietää parhaat paikat, upeimmat seudut ja sopivimmat reitit. Mukana kulkevat usein myös hänen sympaattiset vuohensa.
7. Entä sen jälkeen?
Kun alkaa tuntua, että ehkä sittenkin vaativammalle reitille, lisävinkkejä löydät täältä.
En resúmen:El clima ha estádo tan mal, que apenas hemos ido una vez a los Alpes en esta primavera. Pero bueno, poquito a poco se supone mejorar. Si te da cosa subir al monte, aquí hay unas sugerencias, donde podés hacer caminatas tranquilo en lugares increibles.
Kurzgesagt:Höhenangst?Auf meiner Liste findest du einige Wanderwege in super schönen Orten, wo man nicht gerade am exponierten Stellen laufen muss.
Nousin vuorenrinnettä ylös ja vedin keuhkot täyteen alpilta tuoksuvaa ilmaa – pakostakin, koska nousu ei antanut armoa. Teepaita kostui vartissa, keväästä ja pilvistä huolimatta.
Ensimmäiselle järvelle, Sämtiserseelle patikoi kauniilla kevätkelillä ulkoilijoita lähes virtana. Nyt vain me ja käet, jotka kukkuivat yhtäällä ja toisaalla, koko matkan ajan. Yksi kirkkaasti ja korkealta, toinen valitsi eri sävellajin ja lauloi matalammalta. Aldo äänitti pätkän, laulaen En el lejano bosque canta el cucú (kaukaisessa metsässä laulaa käki), ja soolon veti komeasti Appenzellin käki.
Nuotiopaikalla oli ruuhkaa ja sateen kastelemat puut. Kaikki brittejä, selvästikin paossa kruunajaisia, niistä ei puhuttu. Koska makkarat olisivat vain savustuneet, oli nakkileivät syötävä kylmänä. Ei ehkä varsinaista gourmeta, mutta myönnettäköön, että maistuvaa. Kasvisnakit olivat lähikaupan uutuudet, mausteiset ja juuri sopivat retkileivän väliin.
Rinteessä oli pieniä mustia kasoja, muurahaisten pesiä. Istumakiveni oli huono ja siirryin seuraavalle. Senkin vieressä nökötti pieni pesä, mutta liikettä ei ollut näkyvissä. Pakattiin kamat ja lähdettiin eteenpäin, kun vasemman kankun yläosassa alkoi säkenöidä. Heti perään oikeassa, tarkalleen samassa kohdassa, kuin suunnitellusti. Kipu levisi salamaniskun lailla joka suuntaan – kuulemma muurahaishappoa – ja olin vähällä riisua housut ja syöksyä järveen. Sain yhden kynnellä kiinni, toisesta en tiedä. Molemmat menettivät operaatiossa henkensä. Muurahaiset olivat mustia, taatusti suomalaisen kusiaisen, siis siloviholaisen, sukulaisia, sillä punaiset paukamat aktivoituvat yhä, päiviä retken jälkeen.
Niittyä peitti upea keltainen, silti rentukat eivät loistaneet kuvissa. Luonnossa kylläkin, kuin pienet hälytysvalot.
Krookusten aika oli selvästikin jo ohi, pettymysten pettymys. Sata metriä korkeammalla sydän otti loikan, siellä niitä oli, valkoisia täpliä siellä täällä, joka puolella. Villien krookuksten bongaaminen vaati ajoitusta ja salaa toivoin, että edes jokunen olisi vielä kukassa.
Fählenseellä Gasthaus oli vielä talvilevolla. Joku yritti epätoivoisesti sytyttää niemen nokkaan märkää kuusen oksaan tulta nuotioksi. Järvi oli kuin akvarelli, siihen heijastuivat vuorenseinämien valkoiset lumiraidat ja kiven harmaa. Jäät olivat sulaneet selvästikin aikaa sitten pois. Istahdin kivelle ja hengitin. Tuskin ajattelin mitään. Olin vain ja maadoitin oloani.
Alppien kultaesikkokin kukkii. Primula auricula blooming.Mihinkäs tämä vie? Where does this lead?No vihreälle järvelle tietty! Obviously to the green lake!Nuotiopaikka näkyvissä. Campfire on the sight!Gourmet esillä. Gourmet lunch. Tää oon miä ennenkuin tajusin että housuissa on murkkuja. That´s mebefore I understood there are ants in my pants.Tuonne mökille on vähän matkaa. You gotta hike a bit to that hut.Näistä niin tykkään. One of my favorites.Oh ja nämä villikrookukset! Oh and these wild crocuses!Täällä hengähdetään hetki. Time for a short stop.Auringon pilkahtaessa tämäkin muuttuu vihertäväksi. With some sun also this one turns into green.Pakko tuijotella hetki tätä upeutta. Concentrating to understand this beauty. Aldo lähti omille poluille. Aldo on his own paths.Hoher Kasten näkyvissä. Hoher Kasten somewhere there.
En resumen: El primer paseito de primavera en los Alpes de Appenzell, rodeados por los cucús cantando, admirando crocuses, el paisaje alrededor del lago verde y donde el otro, como una acuarela.
Kurzgesagt: Die erste Wanderung des Frühlings in den Appenzeller Alpen; singende Kuckucke, weisse Krokusse auf der Wiese, der unglaublich grüner See und der andere, wie ein Aquarell.
Lauantai-iltapäivä on kääntymässä iltaan, taivaalla kumottaa tumman sinertävä pilvivyöhyke joka voi ainoastaan luvata litimärkiä alkkareita. Silti vedän kypärän päähän ja alan polkea, Romanshornin asemalta kohti omenapuita.
Bodenjärvi jää selän taa, mutta sekään ei haittaa, vaikka järvimaisema kaunis onkin. Sillä on melkein se paras kukinta aika, ajattelen. Omenoita on kukat levällään rivittäin, sitten toisia nuppuineen, ne ei vielä edes yritä avautua. Varmaankin muu lajike, ehkä myös vähän ylempänä. Pölyttäjiä ei näy, vaikka aurinko lämmittää. Se on ohi nopeasti, kuten huhtikuussa usein käy. Sade ja aurinko kilpailevat kumpi voittaa. Jälkimmäistä ei viime viikkoina juuri ole näkynyt.
Ehkä siksi monissa puissa on jo pienet lehdet kukkien lisäksi. Vihertävän valkoiset puut on kummallinen näky; mitä se tuleville omenoille merkitsee, jää arvailun varaan. Ei siis hajuakaan. Ehkä sekin käy?
Voikukkia on pelloilla triljoona ja keltainen peitto on ihana. Taustalla pitäisi siintää Appenzellin Alppeja, mutta usva on tiukassa. Yritän zoomata ja kirkastaa näkymää. Juuri ja juuri pystyn kuvittelemaan muhkeat vuoret maalaismaisemaan.
Välillä riisun takin pois, sitten taas viluttaa. Maaseutu kumpuilee, mutta ei enää tarpeeksi, että lämpenisin, sillä olen tottunut kunnon mäkiin. Kivahan tätä on polkea.
Ensimmäisessä linnassa, Wasserschloss Hagenwilissä, vietetään häitä. Pieni linna istuu kylään nätisti, vierestä nousee viinikukkula ja toisella puolen tiet vievät mäkiä ylös peltojen reunaan.
Jotkut teistä risteää polkujen kanssa, joita olemme kulkeneet jalan aiemmin. Silloinkin kukkivia puita etsiskellen. Harjanteelta tie laskeutuu Arboniin järvelle, ohi kaupungin linnan ja vanhankaupungin.
Tekisi mieli jäädä katselemaan; miksi en aiemmin ole käynyt siellä? Pilvet silti lähestyvät ja tunnen tipan kasvoilla. On syötävä jotain, koska ilta kallistuu myöhään. Rantabeizissa tilaamme juuri ennen sen sulkeutumista siikaa, niitä öljyssä paistettuja tartarkastikkeen kera, joita joka paikasta löytyy. Ei mikään gourmetannos tämäkään, mutta täyttää tarpeen.
Järven itäpuolella ilta-aurinko näyttää vuoret sinertävinä. Hetken henkäilen järvi-ilmaa paikoillaan. Loput kilometrit odottelen jännittyneenä rankkasadetta, jota ei tulekaan – muutamia tippoja enempää.
En resumen: Una vuelta entre los mazanos en el campo en el norte de Suiza era pura belleza. Los pajaros cantando de la lluvia, flores, el inmenso lago de Constanza y tranquilidad.
Kurzgesagt: Wunderschöne Velotour am Bodensee, zwischen den blütenden Apfelbäumen und gelben Felden. Am Abend wird alles ruhig, es riecht nach knoblauch und zwiebel, die Vögel singen über das Regen und wir, wir fahren weiter.
Kävi sitten niin, että sormi meni pitkähihaisen teepaidan kankaasta läpi. Se oli selvästi merkki, oli mentävä kaupunkiin ja ostettava tilalle uusi. Lykkäsin lähtöä, mietin että jaksaako. Tunnustelin että huvittaako. Entä aurinko, olisiko sitä, sillä sateeseen en mene. Ihmisvirta harmaassa ja kosteassa betoniympäristössä tuntui epäystävälliseltä asetelmalta ja ehdottomasti vältettävältä juuri nyt. Jossain takaraivon puolella ääni muistutti, että musta paita pitää aina olla kaapissa käyttövalmiina. Sille nyt vain on käyttöä.
Sitäkin mietin, ettei reikäinen vaate haittaa. Kohta on kuitenkin kesälämpö ja muiden vaatteiden vuoro. Ompeleminen tuskin auttaa, sillä se repeää sauman läheltä uudelleen hiutuneen kankaan takia. Kylmänä päivänä vetäisin paidan päälleni, muistaisin reiän ja puhahtaisin, että ääh, miksi tämä on yhä näin. Joten sinne kaupunkiin.
Harvinainen huhtikuun sää, sillä villakangastakissa tunsin lievää hytinää, vaikka odottelin junaa auringossa. Sveitsin lämpö iskee auringon myötä heti ja hanakasti, Silloin lentää päältä takki, pitkähihaiset vaatteet muutoinkin ja lapset sekä urheilijat viilettävät välittämästi sortseissa. Tänään kaupungillä käveli yhä pipopäitä, paksuihin takkeihin kääriytyneitä ja muutama teepaitailija.
Noudin paidan, kuljin vanhankaupungin läpi, koska se on erityisesti auringossa kaunis. Jäljellä oli yhä kukkia eiliseltä keväiseltä juhlapäivältä, värit lilluivat lähteissä ja turistit yrittivät mahduttaa kameran silmään sekä itsensä että väriloiston.
Kantonien liput roikkuivat kujaa varjoilla täplittäen, aukiolla istuttiin kahviloissa ja maisteltiin oransseja drinkkejä, katseltiin ohikulkijoita cappuccinon vaahtoa suupielessä. Huomasin uuden italialaisen kahvilan, joka varmaankin on ollut siinä jo ikiaikoja, mutta jäänyt huomaamatta nurkkauksen taa. Sinne tulisin lämpimänä aamuna, söisin mantelisarven ja maistelisin kahvin aromia.
En resumen: La primavera ha traido las flores a Zurich.
Kurzgesagt: Der Frühling hat die Blumen nach Zürich gebracht.
Vielä yksi tarina Costa Ricasta, sillä Sveitsin keväässä sataa ja myrskytuuli odottaa kulman takana.
Guanacastessa ei satanut, tuuli toki, kuten usein niillä main, varsinkin tällä matkalla kohti lauttaaa, San Joséta ja kotia. Tie kulkee jonkunlaisessa maaston muodostamassa leveässä solassa, jota iltavirrat käyttävät hyväkseen.
Oltiin puhuttu, että poiketaan Guaitilin kautta, kylän, jossa eletään keramiikasta. Savi tulee lähimailta ja kuviot kulkevat polvesta toiseen perheissä.
Olin jo katsonut pari paikkaa edeltäkäsin, jotta homma hoituisi sutjakkaasti ja ehtisimme lauttaan. Kylän läpi posottaessa löytyikin heti sopiva varjopaikka kulkuneuvolle ja vieressä runsas valikoima kippoja, kuppoja ja koriste-esineitä. Päätin unohtaa ennakkosuunnitelmat.
Ehdimme katsella vain hetken, kun meiltä kysyttiin, haluaisimmeko nähdä valmistusprosessin. Tietenkin ja varsinkin, koska Hilja on myös käsityöläinen ja savi kiinnostaa. Meille esiteltiin puisen myyntirakennuksen takana oleva ateljee eli asuintalon ja mangopuun väliin jäävä pihapiiri. Ja muut työntekijät, setä ja serkku.
Setä oli heti tikkana mukana ja alkoi kertoa kaiken alusta. Erilaisista materiaaleista, saven työstövaiheista ja kuinka päästiin tähän, missä hän oli eli dreijaamaan ja muovaamaan astiaa. Samalla siinä rupatellessa kädet ohjasivat pehmeää savea ja hetkessä se oli kaunis, sileäpintainen ruukku.
Seuraavassa työpisteessä serkku valmisteli pintoja, hioi, pyyhki ja kiillotti. Saman pöydän ääressä paikkaa esittelevä toinen serkku taas maalasi kuvioita. Jokaisella on oma tehtävänsä, antaa toisille tilaa ja yhteistyö on kuulemma saumatonta.
Ja miksei olisi. Varjossa, leppeässä tuulessa ja helteeltä piilossa on raukeaa. Jossain kailottaa kukko, koirakin haukkuu. Silloin tällöin ohi hurahtaa auto. Ihailemme komeita mangopuita ja saamme niistäkin, lajikkeista ja muusta, täyden selvityksen.
Takapihalla on perinteinen uuni, missä esineet poltetaan. Työpäivän lopuksi jälkilämpöön saatetaan sujauttaa kana. Sillä pitäähän joskus syödäkin.
Valitsemme huolella lempikupin, lempilautasen, lempipatsaan ja lempiruukun. Ei, ei niitä tarvita. Mutta on monta kaunista esinettä, jotka kutsuvat. Ja tuntuu kivalta voida tukea pientä perheyritystä, paikallista yrittäjyyttä. Heilläkin on ollut kovia vuosia takana. Ilman turisteja ei minkäänlaista elantoa.
En resumen:En Guaitil tuvimos una presentación privada en la sombra del palo de mango. Nos contaron todo del proceso de la artesanía, desde donde traen el material hasta que sale una vasija del horno. Muy simpáticos y asombrosamente talentosos estos artesanos.
Kurzgesagt: In Guaitil (CR) hatten wir eine Präsentationunter dem Mangobaum.Alles über das traditionelle Kunsthandwerk, woher kommt das Material, wie wird es vorbereitet und weiterbearbeitet. Super sympatisch und wahnsinnig talentiert, diese Männer von der Handwerker Familie.
Viime viikko oli yhtä myrskyä, puita kaatui, metsässä meno yhtä aitajuoksua yli runkojen, kamat lensivät ja minä melkein myös. Sunnuntaina sääkartta näytti vähän rakoa sateiden välillä ja pienessä tihkussa lenteli mehiläisiä etsien kukkia; magnolioita, valkoisia kirsikoita, vaaleanpunaisia, aprikoosinkukkia ja mitä niitä onkaan.
Kävelin kadulla ja tuoksuttelin. “Ei, tämä ei toimi”, totesin nenä täynnä sellaista kukan terälehtien perushajua, vähän kirpeää ja orgaanista. Työnsin nokkani seuraavaan kämmenenkokoiseen vaaleanpunaiseen magnoliaan – toki tarkistaen ensin, onko kukkahämähäkki tai kenties joku pistävä lentävä ehtinyt sinne ennen klyyvariani – ja vetäisin nenäontelot täyteen oletettua tuoksua. Ei vieläkään.
Varsinaisesta liikunnasta ei ollut jälkeäkään, sillä oli jatkuvasti pysähdeltävä nyökyttelemään, että kyllä, tämäkin puska/puu/tiesmikäkasvi on taatusi seutukunnan kaunein. Väri – upea ja ainutlaatuinen. Valo – juuri sopivasti auringonsädettä varjon keskellä. Sijainti – miten sattuukaan juuri värimaailmaltaan sopivaan ympäristöön.
Villa Patumbahin puisto Zürichissä vetää kukkabongaajia puoleensa juuri näihin aikoihin. Kamerat räpsyy jo sen edustalla, missä kirsikka kukkii diivamaisesti keskellä kaupunkimaisemaa. Valurautaportista puikahtaa hymyileviä ihmisiä, keväthuuman luomamia.
Lähestyin valkoisten magnolioiden riviä sillä mielellä, että onhan näitä nähty. Pienet lerpattavat terälehdet ovat vähän sekaisin, eivätkä ollenkaan niin upean turpeita kuin tuplakokoiset vaaleanpunaiset tai keltaiset serkkunsa. Väheksyntä hyytyi sitä mukaa, kun hengitin makeaa tuoksua. “Nämäkö ne ovat?” Lähestyin valkeaa lurpaketta, nostin terälehteä ja haistoin. Kyllä, tässä on lumovoimaa.
Koska sää oli mitä oli, viileä ja pikkuisen epävarma, oli puistossa mukava käyskennellä, ei tavanomaista kevättungosta, silti muutamia ihailijoita ikuistamassa itsensä kukkapaljoudessa.
Toiselta puolen kadunlaidasta löysin löysäposkisen koiran vakavalla katseella. Bernhardilainen tuijotti hetken silmiini ja käänsi sitten päänsä pois. Ehkä se analysoi tilanteen: pikkuisen huumaantunut keväthuuruista, mutta ei ole vaarassa, eikä kaipaa pelastusta.
En resumen: La primavera ha llegado a Suiza.
Kurzgesagt: Der Frühling ist angekommen in die Schweiz.
Vieläkö jaksatte näitä Costa Rica -juttuja? Nyt saattaa olla, että vetelee jo viimeisiä postauksia. Neljättä viikkoa ollaan kotona ja näistä kuvista hoksaan tarkistaa mitä kuuluu tokalle pikkuvarpaalle, jonka teloin Playa Uvitalla laskuveden paljastamilla kivillä. Se on jotenkin muotopuoli ja vaihtaa väriä lilaan lämpötilaeroissa. Mutta kulkee mukana.
Me posotettiin Tyynenmeren rannikkoa 9 tuntia etelästä pohjoiseen, ensin Playa Uvitalta Montezumaan ja sieltä Playa Grandelle. Välissä nukuttiin yksi yö ja sen verran meni suunnittelu pieleen, että jouduttiin osa reittiä palaamaan takaisin, koska valoisa aika loppui kesken ja sille olisi osunut haastavin pätkä jokien ylityksineen, eikä siis todellakaan siltoja pitkin. Aldoa se otti luonnollisesti päähän, koska hänestä tämä pätkä oli koko ajomatkan suola.
Oikeastaan rannalle ei pääkaupunkiseudulta tarvitse ajaa kuin toista tuntia, melko suoraan kohti länttä vaikkapa Herraduralle ja siinä ne ovat, valtaisat Tyynenmeren aallot. Silti metropolin jätevesiä lasketaan yhä jokiin, mikä saastuttaa juuri lähintä ranta-aluetta. Uusi vesienkäsittelylaitos on muuten tulossa, mutta ei ole vielä valmis.
Ja toiseen suutaan, itään ja Karibialle, pääsee yhtä sukkelaan. Kilometreissä maa tuntuu aika pieneltä, käytännössä ruuhkat ja pienet hiekkatiet kuoppineen hidastavat matkaa aikalailla. Meidän suunnitelmat osoittautuivat liian suuriksi reiluun neljään viikkoon ja Karibia jäi tälläkin kertaa käymättä. Sitten seuraavalla kerralla, sanottiin, kuten viimeksikin.
Playa FrijolarPlaya Uvita
Hän kalastaa. Fishing.Nämä kerättiin. Picked these up.Playa Granden suistoa, mistä välillä eksyy krokotiileja merenrannan läheisyyteen. River delta by Playa Grande.Hotelli pilkottaa. That´s the hotel.
Pala Suklaata 