Tiedäthän sen, kun unessa olet tutussa paikassa, mutta kaikki on toisin, etkä tunnista mitään? Siltä tuntui Costa Ricassa entisessä kotikylässä, yliopistokaupungissa Herediassa ja pääkaupungissa San Joséssa. Ilman puhelimen karttaa tuskin olisin löytänyt minnekään.

Ilahduin niistä maamerkeistä, jotka vielä olivat löydettävissä. Pastellitalo Aldon kotikylässä Escazússa vaihtaa aina väriä, nyt se oli vaaleanpunainen. Perinteinen adobe-rakenteinen asumus oli juuri maalattu uudelleen, valkoinen ja sininen loistivat. Toinen oli vaihtanut omistajaa ja muuntunut asuintalosta käsityöläisten putiikiksi, sisäpihalla viehkeässä ravintolassa soi musiikki ja tarjoiltiin ruokaa.

San Josén ulkopuolella pieni Santo Domingo oli kotini vuoden verran. Pääkaupunki oli imaissut sen itseensä; paikka vaikutti nyt vain isolta tieltä matkalla kaupunkiin. Asuin 100-vuotiaassa talossa valtavan puutarhan keskellä, muutama sata metriä hautausmaan kulmalta. Katua reunustavat nykyään kansainväliset pikaruokapaikat ja kotini tilalla on huoltoasema. Kylän keskustassa sentään on yhä kaunis, iäkäs puutalo, jonka olin ikuistanut albumiini. Muuta en juuri tunnistakaan, paitsi kirkon, puiston ja vieressä olevan supermarketin Palín.

Yliopistoni Herediassa löytyi entistäkin helpommin, vaikka sisääntuloväylä oli vaihtanut paikkaa. Punainen väri loisti ja kampus oli kasvanut. Ilahduin, sillä kaupunki näytti muutoinkin siistiytyneen; paikkoja oli selvästikin kohennettu ja jalankulkijoille oli jopa tehty kävelykatu.

Johonkin konkreettiseen pitää tarrata kiinni, ajateltiin perheen kanssa ja vahvistettiin Costa Rica -tunnetta tutuilla mauilla, jotka sentään ovat yhä olemassa. Synttärikakku haettiin – kuten aina – Lisbetiltä, sisällä ananashilloa ja päällä sokeri-valkuais -kuorrute, se yleisin päällyste latinalaisamerikkalaisissa kakuissa. Popsin jätskit olivat myös listoilla, sillä jetlagissä on parasta mennä heti aamupäivällä jäätelölle. Jäätelöpaikassa on aina viileää ja sokeri täräyttää hereille.

Pinkin talon kanssa melkein kulmikkain on Cafetería La brujita, pikku-noidan kahvila. Aamupala oli enemmän kuin odotettiin, kahvikin “chorreado”. Jokainen sai itse liruttaa veden kangassuodattimen läpi, mikä toi pöytään ihanan kahvin tuoksun. Hyväntuuliset señorat paahtoivat meille keittiössä leipää, tortilloita, paistoivat juustoa, keittobanaania, munia, gallo pintoa, riisi-papu -ruokaa ja kiikuttivat hedelmämehuja, juttelivat välissä. Täällä ei kikkailtu bowleja, ei tarjoiltu pieniä annoksia kalliilla. Tuli sellainen olo, että nyt tiedetään missä ollaan. Ihan ytimessä, siinä parhaassa Costa Ricassa.

En resumen: Era una sensación rara estár en un lugar conocido sin conocer nada. Durante los años mucho se ha cambiado, tanto, que sin mapa no encuentro los lugares viejos. Pero los sabores están allá! Gallo pinto, platano maduro, café, tortillas y por su puesto heladitos. Con esos empezé a sentir, que estoy de vuelta en Costa Rica.

Kurzgesagt: Es ist ein merkwürdiges Gefühl in einem bekannten Ort zu sein ohne etwas zu erkennen. In den letzten Jahren ist vieles in Costa Rica anders geworden. Zum Glück gibt es das Essen. Mit dem Geschmack und Aroma von Gallo Pinto, Kochbananen, Kaffee und natürlich auch Glace fühle ich wieder, dass ich in Costa Rica bin.