Puolitoista viikkoa on mennä hujahtanut viilettäen paikasta toiseen ja koska kuva ajasta on kuin pienistä mosaiikeista tehty liikkuva installaatio, tässä valitut sirut:
Olen…
…keskittynyt katselemaan Genevenjärven pintaan, sillä näiltä seuduilta kuulemma löytyy mielenrauhaa.
…kiivennyt rappuja ja polkuja ylös reittiä etsien, kunnes alkoi heikottaa ja tapojeni vastaisesti en jatkanut matkaa, vaan tein u-käännöksen kohti ruokaa.
…löytänyt järvestä haarukan. (Vaikea olla huomaamatta).
…täyttänyt kameran muistin Montreux´n rantabulevardin kukilla. Kuten kaikki näillä liepeillä.
…todennut huhtikuun auringon voiman lumella Rochers de Naye -vuorella.
…tehnyt palauttelevan lenkin kotiseudun keväässä.
…leiponut 25-vuotissynttärikakun lapselle päivän myöhässä.
…päässyt urbaaneille synttäreille katsomaan 2000-luvulla syntyneiden moveja bändin tahdissa.
Tuo kirsikan vaaleanpunainen ja minunvihreä seinä ovat tykätty kombinaatio. You see quite often this combination of mint green and pink.Montreux´n pikkuruinen vanhakaupunki. The small oldtown in Montreux.MontreuxMontreux´n vanhoja kujia. Old alleys in Montreux.Ja sitä mielenrauhaa. And peace of mind.Chillonin linna. The castle of Chillon.Veveyn haarukkataidetta. Cutlery art in Vevey.Muutama kukka koristaa Montreux:tä. A couple of flowers in Montreux.Vielä on lunta huipuilla. Still some snow on the peaks.Rochers-de-NayeVanha omenapuu jaksaa kukkia. he oldappletree has still energy to bloom.Aina haistelemassa kukkia. Always sniffing the flowers.Ruokalistalla pastaa ja metsästä kerätystä karhunlaukasta pestoa. Ynnä muuta. Birthday dinner with ramsonspesto. Etc. Hämyisää ja tunnelmallista, kuten kuvaan kuuluu. Twilight gig with a great trumpet solo.
Elämän eri kerroksissa tuulee räväkästi. Pyörällä poljin kaiken voiman mitä irtosi, siis tasaisella ja vastatuulessa ja tunsin, kuinka puhuri tunkeutui kypärän sivuilta hiuspohjaan. Yritin ottaa puuskat vastaan varmalla tanko-otteella, etten lentäisi katuun ja tunsin itseni taistelijaksi.
Selvisin. Seuraava taso on muu arki ja tuulista on, projektit menevät limittäin ja lomittain ja menen ilmavirran mukana eteenpäin, vähän tukka putkella, ehkä lievästi sekopäisenä mutta kuitenkin. Maailma, johon kietaisen kansainvälisen politiikan ja muut, you know, on se tuulisin paikka tai ainakin se puhaltaa hurrikaanin oloisesti, yhteen ja toiseen suuntaan ja tuhoa tehden.
Taustalla, siellä lähempänä omaa napaa, on myös epävarmuus pysyvästä katosta ja paljon kysymyksiä, milloin, minne ja mitä sitten, kuinka elämä sutjaantuu ja sutjaantuuko.
Joka tapauksessa näistä myrskyisistä olosuhteista täytyy välillä mennä suvantoon, etsiä pysyvää ja kiinnekohtaa. Vuoristopolut on yksi vaihtoehto, koska kapealla rinteellä ei juuri muuta ehdi ajatella. Kaikki ponnistelu toimii, eikä ole suuresti väliä raahaanko kauppakasseja vai painoja salilla. Leipominen kelpaa, tulos on aina mieltä lämmittävä – tai tarpeeksi vaativa kirja. Ja sitten ne pienet yksityiskohdat. Uppoan kirsikankukkiin, magnolioihin, narsisseihin, puiden silmuihin ja kirkkaanvihreisiin hiirenkorviin, enkä kuule enää tuulen suhinaa.
Kirsikka japanilaisella tunnelmalla. Cherrytree with japanise flair.Missä kirsikka päättyy ja magnolia alkaa? Where does the cherry tree end and magnolia start?Magnolia oli lähteä tuulessa käsistä. Magnolia was almost gone with the wind.Tätä paljoutta! So many flowers!
En resumen: Para ventilar la cabeza sirve el ejercisio – y poner la atención a los detalles. En este momento: los arboles con flores.
Kurzgesagt: Die Bäume mit Blumen – kleine wunderschöne Details sind das beste Medizin um den Kopf zu belüften.
Nyt olisi loistava hetki nostaa kytkintä ja lennähtää Sveitsiin, sillä tämä on se hetki, jolloin kontrasti on ehkä suurin. Suomessa on yhä talven rippeitä, Keski-Euroopassa kukkivat kirsikat, magnoliat, aprikoosit, kevätesikot, narsissit, kameliat ja vaikka mitkä. Makea kukkivien puiden tuoksu ja linnun laulu huumaa vahvimmankin kevätskeptikon. Luulisin. Ja jos ei, niin viimeistään se aurinko, jota odotellaan perjantaiksi.
Kukkia ei varsinaisesti tarvitse etsiä mistään, rapistuneimmankin rakennuksen kulman takaa saattaa avautua rivistö vaaleanpunaisena hehkuvia kirsikkapuita. Kotipihalla muurin yli kurkkaa aprikoosipuun varsi ja sen herkät valkeat kukat ja viikunaan on jo avautunut muutama sormen mittainen lehti, jotka kasvavat senttejä harmaan kosteana päivänä. Kaiken kukinnan kruunaa magnolia, se kämmenen kokoinen vaaleanpunavalkoinen lajike. Ehkä jo tällä viikolla.
Aprikoosi avautuu. Apricot blooming.Huumaava tuoksu ja täynnä pörriäisiä. Incredible scent and full of flying creatures. Harmaahaikaroiden kerrostalo ja pesät viritettynä. Löydätkö kuvasta? Grey Heron´s block of flats. Or nests, if you prefer.Can you find them in the picture?Seuraava kevään merkki: vihreä ruoho. Next sign of spring: green grass.Magnolioiden kukinta myös aluillaan. Magnolias also starting to bloom.Tälle en löytänyt nimeä suomeksi, mutta Edgeworthia chrysantha ja tunnetaan myös nimillä Oriental paperbush. Magnolia
Zürichissä on lanseerattu tapahtuma, joka on ehdottomasti yksi parhaista. Ideana on kerääntyä yhteen, lukea kirjaa kaksi tuntia ja se on siinä. Paikka vaihtelee kahvilasta hotellin loungeen, kuten nyt, kun olen itse ensi kertaa sohvalla kirjoineni. Suurin osa on pari-kolmekymppisiä, mutta ketään ei sorsita, kaikki lukuhaluiset ovat tervetulleita.
Kaksi tuntia tuntuu aika pitkältä ajalta. Mietin jaksanko ylipäätään istua niin kauan paikoillani. Sijaistoimintona voi käydä kahvikoneella täyttämässä kuppia – sen tarjoaa hotelli – tai vessassa.
Koska tapahtuma on ilmainen, otin sen linjan mukaisesti kassiini kierrätyskirjoja, suomalaisesta kirjapörssistä Zürichistä. Katja Ketun Kätilö ja Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä ovat kirjoja, jotka tunnen velvollisuudekseni kirjallisuusihmisenä kahlata läpi. En siis odottanut mitään suurta lukuhuumaa. Otin molemmat siltä varalta, että toinen alkaisi tökkiä niin pahasti, etten kestäisi kahta tuntia sen sisältöä.
Päätän aloittaa Rönkkösestä ja kuinka ollakaan, se on alussa hauskakin. Sadan sivun paikkeilla alan kyllästyä sen roisiin kieleen ja miestyyppien listaan. Lähden vessaan ja huomaan matkalla, että meille on viritetty ambience musiikkia, jonka hädin tuskin kuulee, mutta joka leikkaa hiljaisuuden. Vessassa jään hetkeksi pohtimaan sen ylellistä hohtoa, alienpäätäni valokuvassa ja väsynyttä olomuotoani sekä kirjan peilikuvakonseptia.
“Lisäksi kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä se, että jonain päivänä peilistä tuijottaa petolinnunperse eikä se ole lintu, vaan oma naama. se kuuluu elämään ja tekee tästä kaikesta paljon jännittävämpää.” (Henriikka Rönkkönen, Mielikuvituspoikaystävä, s.26)
Tässä tapahtumassa ei tarvitse yrittää olla mitään. Riittää, että pysyy sohvalla ainakin puolittaisessa istuma-asennossa kirja käsissä. Hiljaisuudessa kuuluu pientä rapistelua, kukaan ei räpellä puhelinta. Kymmenen minuuttia ennen lukuhetken päättymistä jotkut vetävät takit ylleen ja askeltavat pehmeästi ulos. Osa haluaisi vielä jatkaa kahden tunnin jälkeenkin. Olen sivulla 174.
Painan kirjan nimen alle leiman Silent reading rave päivämäärineen ja paikkoineen ja astuin sateeseen. Pilvinen päivä tuntuu kirkkaalta ja ajatus järvenviertä kävelystä houkuttelee istumisen jälkeen. Koska olin viimeksi keskittynyt yhteen asiaan yhtä pitkäkestoisesti? Olo oli tyyni ja rauhallinen, kuin Zürichinjärven pinta.
Tapahtumapaikka: Enge. Venue: Enge.Vessassa pohdin sen kauneutta ja peilikuvaani, luonnollisesti.Lukijoita. (Osallistumalla hyväksyt myös, että otetaan kuvia) Readers. ( Participating you agree to appear in Fotos)
En resumen: La primera vez en un Silent reading rave, en un evento, donde uno viene para leer libros. No cuesta nada, no hay que hablarle a nadie. Solo traer libros, leer dos horas y salir. Muy fácil y tranquilizante.
Kurzgesagt: Das erste Mal in Silent reading rave, ein Event, wo man Bücher liest. Es kostet nichts, man muss mit niemanden reden, nur eigene Bücher mitnehmen, zwei stunden lesen und fertig. Ein einfaches Konzept und sehr beruhigend.
Perjantaina tuntui, että nyt on talvi nähty. Vetäisin repun selkään ja sain toipilaan mukaan, parinkymmenen kilometrin haasteesta huolimatta. Vakuutin, että tämä olisi tasaista. Meilläpäin ei muutaman sadan metrin korkeuseroja noteerata.
Santiagon tien, jota Jakobin tieksi kai kutsutaan ja tällä osuudella Schwabenwegiksi, kolmas osa lähti Tobel-Affeltrangenista. Ikinä en ole täällä käynyt, väitin. Väärin. Blogista v.2016 löytyy todiste. Sille asemalle päätyi Konztanz-Einsiedeln -osuuden toinen etappi.
Tänään paistoi ihana aurinko, kevään ensimmäinen teepaitapäivä, ilma tuoksui raikkaasti lannalta, aina vain enemmän, yökötykseen asti. Pelloilla porhalsi traktoreita joka suuntaan, yksi ruuttasi sitä itteään ja toinen möyhensi maata kylvökuntoon.
Lähes yhtä paljon nähtiin kirkkoja, mikä ei liene ihme, kun on kyseessä pyhiinvaellusreitti. Me olimme matkassa aikaisina lintuina, ketään muita ei näyttänyt vaeltavan samoja polkuja. Kausi alkaa ehkä vasta myöhemmin. Itsehän en saisi vihkoseen pyhiinvaeltajan simpukkamerkkiä, koska olin liikkeellä puhtaasti itsekkäistä syistä. Halusin aurinkoa, eväitä, kävelyä ja rauhaa. No ehkä se viimeinen voisi kuulua myös pyhiinvaeltajan repertuaariin.
Kuvista ei uskoisi, että polut veivät aikalailla teollisten alueiden läpi. Oli moottoriteitä, kyliä, kaupunkimaistakin seutua. Silti lähes aina käveltiin joko pienen joen tai peltojen viertä.
Maatilaputiikista otettiin mukaan (maksettiin kyllä) sen omista maisseista tehtyjä sipsejä lounasleipien kaveriksi ja yksi muhkea omena. Muutakin olisi kelvannut reppuun, mutta ei mahtunut.
Kissoja oli tiheästi polun varrella ja ne moikkasivat suopeasti ohikulkijoita. Myös ensimmäiset perhoset nähtiin, samoin yksi valkovuokko ja muutamat leskenlehdet.
Pyhän Martin kirkko seisoi ylväästi kukkulalla. Sen sivustalla oli sopivasti penkki, jolla mutustaa muutama taateli ja pähkinöitä. Jyrkkyyttä oli aikalailla ja mietin, että lieneekö kukaan koskaan kierinyt alamäkeä kadulle.
Tästä eteenpäin oli etapin ainut ylämäki, 300 m vertikaalimetrejä ja siitäkin jäi osa kipuamatta. Fischingeniin pääsi rinteestä yhä ylemmäs tai alas joelle ja me pyyhkäistiin helpompaa reittiä perille, koska gpx:t heittivät aika lailla.
Fischingenin luostari ei ollut vielä valmis vastaanottamaan janoisia patikoitsijoita, sillä puutarharavintolasta ei ollut jälkeäkään, eikä Pilgrim olutpanimo ollut auki. Selvisi, että on jonkinlainen tämän pyhiinvaelluspaikan juhlavuosi, mutta sen enempää ei siitäkään ollut infoa. Kurkattiin kappeliin, todettiin hotellin olemassaolo ja noustiin bussiin. Se oli tässä. Seuraava pätkä jääköön toiseen kertaan, kunhan ei vuosien päähän.
Tästä lähtee! Here it goes!Aika kiva nojailla. Nice place to rest.Sanoisin, että ollaan oikealla tiellä. I´d say, this is the correct route.Maatilan läpi. Through a farm.Voisiko sanoa, että Marian pönttö? Could one call this Maria´s house?Maatilan itsepalveluputiikki. One farm had a self service shop.Ja mukaan lähti jykevä omena sekä chilitortillasipsejä. Got an apple and tortilla chips.Tämä kisuli meni piiloon koiraa. A cat hiding from a dog.Tyylikkäimmän kissan palkinto meni tälle yksilölle. This was the most stylish cat on the way.Matalat putoukset, mutta kirkas vesi. Waterfalls were moderate, but the water was really clear.Näiltä paikkein löytyi eväspaikka. About here was our lunch place.Eka! First one!Söisitkö? Would you eat this?Nämäkin ekat! These were also the first ones!Kukkulan kirkko, olisiko ollut pyhän Martinin. The church on the hill, probably Saint Martin´s.Fischingenin luostari. The monastery of Fischingen.Pyhiinvaeltia ajatellen olutpanimo. A brewery for thursty pilgrims.
En resumen: La tercera parte del camino de Santiago en Suiza, de Tobel al monasterio de Fischingen.
Kurzgesagt: Jakobsweg, Teil 3, von Tobel nach Fischingen.
Taas Flumserbergillä tai ainakin melkein. Juuri ennen vuoristotien alkua otti meidät vastaan poliisi, mikä tarkoitti u-käännöstä. “Kaikki täynnä,” oli yksioikoinen selvitys. Meidät ohjattiin asemalle ja sen viereiselle teollisuusalueelle. Vasta shuttle-bussissa tuli mieleen, ettei oltu maksettu parkkia. Sen sijaan bussimaksu oli hoidossa, sovellus päällä ja mieli rauhallinen. Myöhemmin selvisi, että molemmat oli ilmaisia, mutta koska saatiin autolle paikka, epätavallisen tunnollinen costaricalainen maksoi viereiselle viralliselle parkkipaikalle päivän summan. Ihan hullua, mutisin.
Joka tapauksessa ruuhkasta huolimatta kaikki sujui äärettömän sutjakkaasti. Siitä kehut paikallisille järjestäjille. Mitään ei tarvinnut odottaa, kukaan ei äksyillyt ja kädenkäänteessä oltiin äheltämässä lumihangessa mäkeä ylös.
Alkupätkä oli peruskauraa eli jo nähty edellisellä kerralla. Mutta lumi kimmelsi lähes sokaisevan ihanasti ja kunhan karistettiin alkumetrien väkijoukko kannoiltamme, oli myös rauhaisaa. Sen tyyneyden rikkoi vain kelkkailijoiden kiljahduksee mäen jyrkässä kohdassa, juuri siinä, missä me kuljimme reitin poikki.
Edellisellä kerralla jatkoimme ensimmäisestä etapista Prodalpista rengasreittiä kohti Chrüzin frisbeemäistä röstiateriaa. Nyt seurattiin lanattua tietä suoraan aina vain ylemmäs, jyrkänteen reunamaa seuraillen Panüöliin. Vesipulloja oli repussa kaksi ja tarpeeseen. Koko reitti oli vain yhdeksan kilometriä, mikä tarkoitti aikalailla jatkuvaa kallistumaa. Viimeisestä retkestä suussa oli yhä rasvan maku, joten mukana oli eväitä sen verran, että taatusti jaksettiin ylös asti ilman kuppilan antimia. Iltapäiväauringossa kuusien oksilta tippui vettä ja muutaman alla oli vähän kevättä. Lämmin kohta kutsui istahtamaan tauolle. Mikä on eväitä syödessä, kun aurinko paahtaa, jalat on lumessa ja keuhkot hapetettu.
Reitin vasemmalla puolella näkyi loppuvaiheessa Spitzmeilen (2501 mpy), hyvin omanlainen huippunsa, Glarusin vuoristoon kuuluva paljas suippomainen kärki. Sen rinteessä on myös vuoristomaja ja kyllä, tarkistin jo, että se on juuri sopiva kohde kesälle.
Panüölistä nousee Maschenkammiin nelipaikkainen tuolihissi, jolla voi välttää viimeiset – tai ensimmäiset – korkeusmetrit. Majan terassilla oli tungosta, mutta kahvit saatiin ennenkuin tilauksen vastaanottanut tarjoilija oli edes poistunut pöydän luota. Tehokkuus oli selvästi päivän sana ja marjapiirakkakin herkullinen. Kahvi tarjoiltiin roscakupista, mikä nauratti hervottomasti. Happivajeen syytä, uskoisin.
Kofeiinilla buustattuna lähdettiin rynnäkköön, kohti viimeistä taistoa ja sitä “erittäin jyrkkää” loppupätkää. Aldon mukaan vastassa oli jo aiemminkin hitonmoisia mäkiä, cuestónes de la gran p, ja samaa mieltä oli kai urheilukello joka jumahti kesken kaiken sen jyrkkyyden.
Silmät oli sirrillään tummista aurinkolaseista huolimatta, se kirkkaus ja kimmellys oli mieletöntä. Ne kuuluisat viimeiset 60 korkeusmetriä pistivät laittamaan nastat vaelluskenkiin ja kaivamaan sauvat esille. Muutoin olisin selvinnyt ilmankin, mutta patikkareitin siloitti ylhäältä pyyhältävä lumilautailija. Alaspäin olisin luultavasti mennyt pepullani laskien.
Maschenkammissa oltiin yllättävän nopeasti, juomatauokoineen kaikkineen. Ja ei palattu jalan alas. Hissillä illaksi kotiin. Lähes äänettömästi livuimme rinnettä myötäillen, valkoista ja järven sinistä, Churfirstenin huippuja katsellen.
Tuollako se asema on? Is the station there?Spitzmeilen, 2501 mpy, Glarusin Alpit.Löydettiin läikkä kevättä. We found a springspot.Hyvät roscakahvit. Only finnishspeakers get the point of the picture, but good coffee anyway.Liityttiin tuon terassin massaan. Also we were part of the mass of the terrasse.Niin kimmeltävää, ettei sanotuksi saa. So shiny!Perillä. Viimeinen etappi vas. kulkevaa, sitten mutkittelevaa tietä todella jyrkkä. Mikä ei tietenkään näy kuvassa. You don´t see it in the picture, butlast part was really steep and had to use poles and spikes.Hissillä illaksi kotiin. Going home with the lift.
En resumen: De nuevo en Flumserberg. Esta vez si lo hicimos, desde Tannenboden hasta Maschenkamm, casi 700 m verticales en la nieve. Sudando, pero nada muy exigente en el camino. Si no mencionamos la última parte super empinada.
Kurzgesagt: Schon wieder am Flumserberg. Das mal sind wir vom Tannenboden bis Maschenkamm gelaufen und wegen der 700 Hm haben wir viel geschwitzt, aber es war wunderbar. Nur der letzten 60 Hm waren sehr steil und eine wörtliche Höhepunkt.
Viikonloppu mennä surahti lähinnä lorvaillessa. Tarkemmin ajateltuna kävin kyllä lenkilläkin ja pienellä promenadikävelyllä, jonne varustauduin aurinkolasein ja kaupunkivaattein, kuten kuvaan kuuluu. Sillä zürichiläiset vetävät parhaat pomppansa päälle, komeimmat ja kalleimmat arskat ja punaavat huulensa kirkkaimmalla värillä iltapäivän tepastelulle järven pientareella. Varsinaiset ulkoiluvaatteet herättävät lähinnä pienen vinon hymyn. Myös toisinpäin. Kuten se reppuselkäinen ja patikkavarusteinen pariskunta, joka katseli parfyymipilvessä ykkösissään kulkevia kiinnostuneina kuin toista lajia.
Villakangas- ja toppatakkien joukossa vilahteli myös turkkeja ja karvahattuja, vaikka lämpötila pyyhki kahdeksassa asteessa. Juoksijat, jotka kuvittelivat etenevänsä lenkkivauhtia sankassa väkijoukossa, kiertelivät ja kaartelivat teepaidoissaan ja sortseissaan. Näin kylmästä värähtäviä katseita ja ihmetystä. Ja ne muutamat, jotka olivat pulahtaneet viisiasteiseen järveen tai ainakin seisoivat reittä myöten jorpakossa bikineissään, saivat ympärilleen suu auki kauhistelijoita.
Joka tapauksessa oli keväistä, ihanaa ja tänään laulavat jo peipposetkin. Siinä tajusin, että talvea on niukasti jäljellä, jos tarkoituksena on kivuta vuorta lumessa. Nyt on mentävä jos meinaa. Sitten aloin miettiä kevättä ja sen mahdollisuuksia. Viime aikoina olen seuraillut erinäisiä seikkailijoita maailmalla, yhdet jalan, toiset pyörällä. Perhe, joka lähti Kiinasta ajamaan pyörillä Skotlantiin on jo perillä. Samoin pyöräilevä nuorukainen, joka pyyhälsi Alaskasta Argentiinaan. Suomalainen Taina on vielä matkalla vuosia, tarkoituksenaan kävellä maailman ympäri.
Ei, ei, en ole kiertämässä maailmaa tai edes Eurooppaa, vähempikin riittää, mutta Santiagon tietä on tullut jo pari etappia tallattua, joten miksi en jatkaisi sitä? Lähtö oli Kreuzlingenista Bodenjärveltä ja ensimmäinen pätkä 15 km, toinen vaatimattomat 12 km, Märstettenistä Tobeliin. Santiagon tie Sveitsissä on kuin hämähäkinverkkoa, sieltä voi poimia omat mieleiset reittinsä. Itse ajattelin suorinta reittiä Geneveen.
Seuraava osuus olisi jo nyt toteutettavissa, sillä alavalla maalla ei kyllä ole minkäänlaista talvea enää. Nyt pitäisi vain katsella milloin ja miten eteenpäin. Mutta sitä ennen vielä ehkä kuitenkin lumeen.
En resumen: La primavera llegó muy temprano a Zurich.Y empezé a pensar la posibilidad de seguir caminando por El Camino de Santiago.
Kurzgesagt:Die Frühling ist sehr früh da. Und Jacobsweg durch die Schweiz interessiert mich. Vielleicht mache ich weiter das Jahr.
Appenzellissa vai Appenzellissä? Jämähdin hetkeksi taka- ja etuvokaaleihin; mikä on oikein ja mikä tuntuu hyvältä. Vaikka järki kuinka sanoisi, että jos on a-kirjain, niin ä:tä ei sanaan laiteta, päätin, että Appenzellissä kuulostaa paremmalta. Vierassanojen käytössä esiintyy horjuvuutta, luin jostain.
Mutta takaisin retkelle, sinne Appenzelliin. Brülisausta lähtevä polku on tallattu monesti, toisinaan vain Sämtiserjärvelle, toisinaan sitä seuraavalle Fäleninjärvelle, mutta kesällä tai keväällä. Yllättäin tätä polkua pidetään auki talvellakin ja koska verkkokamera näytti aurinkoa ja säätiedotkin puolipilvistä, lähdettiin leivät repussa liikkeelle. Otin mukaan sekä sauvat että liukuesteet. Jos alkupätkän nousu olisi jäinen, sitä olisi mahdoton kivuta ilman kunnon pitoa.
Matkalla vahvistui itäisen Sveitsin onneton lumitilanne. Niityt olivat laimean vihreitä, laduista jäljellä läikittäin runkoa. Brülisaussa ei ollut lumesta tietoakaan; sumua sitäkin sankemmin.
Väkeä oli liikkeellä vain muutamia seurueita. Sumussa vallitsi hiljaisuus, jonka rikkoi vain veden lorina kanjonin joessa. Hiki pukkasi nopeasti pintaan, vähennettiin kerroksia, juotiin vettä ja päästiin lumirajalle. Pehmeä, valkoinen kerros ei ollut liukas, mutta lisäsi haastetta. Vielä enemmän hiki, vielä vähemmän kerroksia.
Tunnin nousussa tuli kierrätettyä happea moneen kertaan. Vaatteet olivat kuoriutumisesta huolimatta niin läpimärät, että päätettiin pysähtyä Plattenbödelin vuoristomajalle kahville ja kuivattelemaan selkää. Seudulla ei ole laskettelumahdollisuuksia, ellei kipua suksineen ylös ja pyyhällä sitten rinnettä alas. Joka tapauksessa majalla oli hiljaista, vain kahdessa muussa pöydässä oltiin ruokailemassa ja tämä oli lauantai keskellä talvisesonkia.
Koska edellisen reissun kuminen rösti kummitteli vielä jossain ruokatorven loppupäässä ankeana muistona, päätettiin pysytellä varmalla tiellä ja tilattiin omenakakut. Keittiön puolelta kurkisteli partainen iäkäs mies, joka asetteli lautaselle kaakun lisäksi kunnon pläjäyksen kermaa ja koristeitakin. Kakku oli pelkkää plussaa, pähkinäinen ja lämminkin.
Plattenbödelistä eteenpäin reitti oli meille uusi ja kurvasi metsään. Kesäinen patikkapolku myötäilee järveä. Sumu sakeni entisestään, vaikka aurinko yritti piikata reiän sen vaippaan. Näkyvyys oli enää kymmenisen metriä, eikä merkkitolppia erottunut valkoisesta. Onneksi polku oli tallattua jälkeä ja melkein koko matkan helppo seurata. Reitti oli tietty myös kellossa, mutta talvisin heittoa on aikalailla. Se näytti kuitenkin suuntaa, sillä maamerkeistä, vuorista tai muista maisemista ei ollut jälkeäkään.
Sumu kasteli hiukset, kylmä jäädytti kostean puikoiksi ja helmiksi. Vajan katon laidassa suorat jääpuikot olivat villisti harallaan joka suuntaan.
Jossain vaiheessa, kun alettiin aavistaa olevamme melko perillä, tajuttiin, että nyt on lähellä vuoden ensimmäinen parkkisakko. Maksu jäi hoitamatta, eikä sovellus pelannut, koska oltiin liian kaukana pisteestä. Brülisaun poliisi taisi olla lauantaivapaalla, eikä jaksanut käydä tarkistamassa viittä autoa parkkipaikalla, sillä tuulilasissa ei näkynyt minkäänlaista lappua. Ellei sitten posti tuo.
Kohti sumua. Towards the fog.Vielä lumetonta. No snow yet.Huurtuneet oksat sumussa – karmivan kaunista. Frosted branches in foggy forest; kind of creepy but pretty.Mitä jyrkempää ja lumisempaa, sitä hikisempää hommaa. Steep and snowy; really sweaty.Löytyi yksi paikallinen. Found a local.Joku siellä menee. A person in the forest.Plattenbödeli. Kahvipaikka näkyvissä. Plattenbödeli. Coffeeplace in sight.Omenakaakku on niin just sopiva. Applecake is just perfect at this moment.Kohti aurinkoa. Towards the sun.Jääkiekkobongaaja.
Icicle watcher.Ja sumu vain synkkenee. It gets even foggier.Harmaahapsi. New hairstyle.
En resumen: En Appenzell uno tiene que subir bastante para encontrar la nieve. Y en la neblina hay que ponerse vivo, para no perderse.
Kurzgesagt: Im Appenzell muss man bergauf laufen um Schnee zu finden. Nebel musst du nicht suchen, es ist überall.
Suunnitelmat eivät tässä päivänä eräänä ihan toteutuneet siihen malliin kuin olisi pitänyt. Istuttiin Zürichin keskusasemalla junassa ja odoteltiin lähtöä. Tarkistin vielä kerran Einsiedelnin luostarin valo-musiikki-installaation aukioloajan ja tyytyväisenä totesin perilläoloajan olevan juuri sopiva ensin auringonlaskuun Sihljärvellä ja sitä seuraavaan ihmisen tekemään showhun lämpöisen juoman kera. Jostain syystä avasin myös ohjelman sivuston ja kaksi minuuttia ennen junan hidasta kiihdyttämistä täyteen vauhtiin hypättiin ulos asemalaiturille, vähintäänkin pöllämystyneinä. Tapahtuma oli päättynyt kaksi päivää aikaisemmin. Keskellä viikkoa. Ilman mitään logiikkaa.
Tästä ja muista epäonnistuneista suunnitelmista johtuen olin odottavan jännittynyt sunnuntaina – jälleen junamatkalla – kohti Zürichin teatteria. Päivä ja aika oli oikea, lippujen viivakoodi sen sijaan huolestutti. Eikö kaikki käytä tätänykyä QR koodia?
Juna kulki, teatterissa oli valot ja lippuluukulla vakuutettiin, että kyllä, meillä on tämä viivasysteemi käytössä. Jalka teatterin sisällä aloin jo uskoa tapahtuman toteutumiseen. Ellei orkesteri sitten kärsisi äkillisestä fonduemyrkytyksestä tai valkokangas repeäisi.
Päivä oli ollut leuto ja kuin huhtikuussa. Keräilin lenkillä kevään merkkejä; puoliso juoksi teepaidassa, itse koin hämmentävän törmäyksen perhoseen ja molemmat saimme äkillisen herätyksen puutarhan kevättöihin. Nyt on viikuna ja ruusut leikattu ja olo ansioitunut.
Tässä mielenalassa, tyytyväisenä asioiden tilasta ja siitä, että olimme lupaavan lähellä alkavaa tapahtumaa, vajosin teatterin tummanpunaiselle istuimelle ja niskat nyrjällään ihastelin kattokruunua. Tätä tunnelmaa piti tallettaa muistiin, sillä suunnitelmien mukaan sali modernisoidaan, mikä ei koskaan lupaa menneen ajan viehkeää estetiikkaa, vaan jotain koleaa ja toimivaa.
Koska esityksen aikana valokuvaus on kielletty, koko yleisö kaarteli suomalaisen Cleaning Women -yhtyeen soittimien luona kuin perhoset hunajan houkuttelemana. Kokeellinen bändi soittaa kodinhoitovälineistä kasattuja instrumentteja ja ainakin pari kuivatustelinettä oli lavalla. Itse musiikki oli hämmästyttävän vakuuttavaa, se toimi todella hyvin georgialaisen mykkäfilmin tehosteina. Mukana oli kieli-ja lyömäsoittimia. Vuodelta -26 oleva surrealistinenkin elokuva neuvostoajan byrokratiasta oli täynnä tehosteita, joiden toteuttaminen filmileffojen aikaan on vaatinut käsityötä ja ideointia. Erityisen liikuttava oli paperi, joka lensi ilmassa näkyvässä siimassa roikkuen.
Ensimmäisen hengähdystauon väliin yleisöstä kuului vieno “bravo!”. Menon kiihtyessä nainen, jota kaikki käänteet naurattivat, kiljahti naurahduksen. “Ei tuossa kyllä ole mitään hauskaa”, kuului salista. Ojennuksen jälkeen nainen piti käsiä kasvoillaan ja yritti hihittää hiljaisesti.
Joka tapauksessa on ihastuttavaa, että kokeilevaa musiikkia ja erilaisia yhdistelmiä tehdään maailmassa, missä tekoälyn avulla ei tarvitsisi uhrata enää ajatustakaan millekään luovalle. Ja jos jostain, niin Suomesta tulee se hauska ja yllättävä.
Melkein hoodeilla. Almost in the hoods.Schauspielhaus Zürich Cleaning womenen soittimet on omaa laatuaan. Special instruments of Cleaning women.Totta kai teatterissa on tarjolla sveitsiläisiä yskänkarkkeja. Of course there are Swiss cough drops available.Cleaning women directly from Finland.Zürichin sunnuntai on hiljainen. Zürich by night on Sunday.Ilta paljastaa perspektiivejä. Perspectives of the night light.
En resumen: Una película blanco y negro de Georgia con música del grupo Cleaning women de Finlandia. Combinación que no se ve a menudo en Zurich.
Kurzgesagt: Ein georgischer Schwarzweissfilm mit Musik vom Cleaning women aus Finnland ist nicht etwas, das man jeden Tag sieht.
Blogiparka on ollut heitteillä. Olen yrittänyt miettiä syitä, kuten harmaat päivät, tasaista menoa, ei ole kuvia, maailmantilanne ja mitä niitä onkaan. Ja sitten syrjäyttänyt ne toteamalla yksinkertaisesti, että ei vain ole irronnut. Olen niitä, joilta tulee sitä enemmän tekstiä, mitä enemmän on hommaa. Nyt on ollut se käänteistilanne. Häsään ja puurran, mutta joka toinen yritys tai projekti peruuntuu viime hetkellä ja taas ollaan tyhjän päällä. Eli aikaa kuluu ja tulos on nolla.
Nyt, kun jälleen yksi viikon pääohjelmanumero peruuntui, otan itseäni niskasta kiinni ja alan tehdä ja toteuttaa omaa ohjelmaani. “No jos on pakko”-ilmeellä varustettuna hoidan asioita, joita olen sitkeästi siirtänyt listalta toiselle, aina tulevaisuuteen. Byrokratiaa, lippulappuja, visiitti suuhygienistillä, laatikon järjestys, verokortit, ne vastaamatta jääneet sähköpostit. Se, yllättävää kyllä, saa jälleen olon, että raiteilla ollaan.
Sen jälkeen on vuorossa huvitus. Etsin patikkareittejä, lataan polut kelloon, katson säätiedotuksia ja totean, että no toisella kertaa. Tutkin elokuvaohjelmistoa, löydän mykkäelokuvafestivaaleilta georgialaisen leffan, jonka äänimaiseman luo suomalainen bändi Cleaning Women ja ensi viikolla meillä on kuulemma liput tapahtumaan, mikä on iso juttu ja mistä en tiedä mitään, tuttua on vain esiintymispaikka.
Siinä vaiheessa, kun saamattomuus ja tylsistyminen on kääntynyt edes tyytymättömyydeksi, ärtymyksestä puhumattakaan (siitä saa lisäpotkua), ollaan yleensä voiton puolella. Suuntaan kohti kylppäriä ja erityisesti vessanpönttöä. Niiden putsaaminen poistaa plakit myös henkisestä olotilasta. Maailma näyttää kirkkaammalta ja energiat suuntautuvat jälleen oikeisiin kohteisiin, eivätkä törmäile toisiinsa aiheuttaen kaaosta.
Uusi polku, uusi mahdollisuus. New path, new possibility.
En resumen: A veces uno tiene energia solo para estar frustrado, pero no suficiente para hacer algo. Qué es lo que ayuda? Ordenar. Cualquier cosa: gavetas, correo electrónico, hacer mandados, limpiar la casa – o la mente.
Kurzgesagt: Manchmal reicht die Energie aus nur frustriert zu sein, aber nicht genug um etwas zu machen. Was hilft dann? Ordnen. Egal was. E-mail, Schubladen oder Kopf; was dir am besten tut.
Pala Suklaata 