Maastopyörällä joulutorille

Maastopyörällä joulutorille

Sain sunnuntaina kuningas- tai kuningataridean yhdistää joulutorit kuntoiluun. Pyörällä liikenteeseen, matka ei maksa tai saastuta, lihakset liikkuu ja perillä odottaa kuuma juoma.

Aloin yhdistellä tekemisiä, sillä nämä viikot ennen joulua tuntuvat aina liian lyhyiltä. Eikö adventtiaikaan voisi liittää puolet marraskuustakin?

Joka tapauksessa kypärä päähän, kaikki takin alle mahtuvat kerrokset päälle ja mäkeä ylös aurinkoa siristellen. Ensin pienelle vuoriselle Pfannenstieliin, sitten mäkeä täyttä hoipakkaa alas kohti rasvaisia markkinaherkkuja, näin pläänäsin.

Aurinko kultasi lehdet ja joessa pärskyi vesi. Zoomailin putousta, kun vierestä pörähti pyörä alamäkeä vauhdilla ja kuulin sveitsiläisen “Hoi!”, joka ehkä sittenkin oli “Moi!”. Selästä päätellen kuka tahansa maastopyöräilijä mustissa vaatteissaan, mutta ehkä Satu; lähimetsän todennäköisin suomalainen.

Ylhäällä vuorella istahdettiin hetkeksi tutkimaan paluureittiä. Puhelimen kartta ehdotti isompia teitä ja Zürichinjärven puolelta koukkausta, Aldo oli Greifenseen ja metsäpolkujen kannalla. Mentiin aluksi kartan neuvojen mukaan, sitten Aldon, tultiin kahdesti samalle metsämökille ja minä olin jääpuikkona.

Vuoren +3 astetta ei ollut ongelma noustessa, mutta kun korkeuseroa on 600 metriä, ylämäessä kostunut paita on alas ajaessa todella kylmä ja kolme muuta kerrosta liian vähän. Ylimääräisen fleecin halusin jättää torille, silloin tulisi jälkihytinä. Pysähdeltiin vähän väliä tsekkaamaan sijaintia ja reittivaihtoehtoja ja siinä vaiheessa alkoivat jo varpaatkin jäätyä.

Seuraava stoppi tuli t-risteyksessä puolivälissä vuorta. Viereen parkkeerasi kaksi muuta pyöräilijää, kasvot villapipon ja kaulaliinan sisällä, silti selvästi kylmäisinä, ja heillä oli sama meininki. Puhelin kädessä he tutkivat suuntaa ja äänensävy kohosi. Epäilen, että siinä kohtaa hakukone oli pihalla. Katujen nimet oli väärät ja sijainti hornan kuusessa.

Varttia myöhemmin oltiin kuitenkin jo Zumikonin joulutorin paikkeilla, selvästikin, sillä meidän arpoessa lopullista pysähdyspaikkaa ohi pyrki joulupukki ohjaamiensa hevoskärryjen kera. Kahdesti vaihdettiin paikkaa, aina oltiin pukin ja hirnahtelevan kaksikon tiellä.

Nopea silmäily kertoi karun totuuden torista; ei väkeä, ei ruokaa, ei Glühweinia. Ehkä oli jo liian myöhä. Kylmän karkoitukseen juotiin nopeasti talvinen ja hirveän makea punssikupillinen ja ajeltiin metsän läpi kotiin.

Seuraavana päivänä oman kylän joulutorille mentiin ihan perinteisin keinoin eli jalan. Täällä oli sentään ihmisiä, Glühweinia ja syötävääkin. Usko pysyvyyteen sai vahvistusta, sillä samat myyjät ja samat tuotteet ilmestyvät kuin taikaiskusta samaan kohtaan aina ensimmäisenä adventtina.

Kylän aukion vierustalla uudehkossa pizzeriassa myydään ylikalliita pizzoja, myös kullan kera jos niin haluaa (noin 400 fr kipale). Foodtruck-pisteessä paistettiin tänään vähän pienempiä ja siksi edullisempia peruspizzoja. Ihan ok, mutta yhä ollaan sitä mieltä, että hinnat on todella yläkantissa.

Miesten jumppakerhon pöydän edustalla jono oli jopa pidempi kuin kastanjoiden paahtopisteen luona. Maustettua viiniä kauhottiin pömpelistä kuppeihin ja se oli hintansa väärti, kuumaa sekä ilahduttavaa.

Kojujen välissä nähtiin tuttuja kyläläisiä, torikauppias ja maanviljelijä S. jolta ostan lantut laatikkon, kierrätyskeskusta hoitava pariskunta, koulun opettajia, vuosien varrella tutuiksi käyneitä kasvoja. Juustoputiikissa maistatettiin viiniä ja ulkosalla oli muuten kaupan suomalaista glögiä.

Gomsin kellonsoittajat olivat matkanneet Zollikoniin jälleen kerran. Sekin porukka alkaa jo näyttää tutulta. Jostain syystä kylän joulutorin tunnelmankohottajiksi tarvitaan Alpeilta lehmänkellot. Tonttuparaatin sijaan kylän ympäri vaelsi punaisiin pukeutuneiden soittajien pitkä letka kellot olkapäillä heilahdellen. Ääni värisytti koko rintakehää, siis minun. Soittajat tuntenevat jyminän kehossa vielä nukkuessaankin.

“Maastopyöräillen joulumarkkinoille” taisi tulla tältä vuodelta testattua. Paperilla hyvä idea, toteutuksessa parantamisen varaa.

Ookkona aurinko?
Is that sun I see??
Vesi suihkaa.
Water flowing down.
Tässä pari pähkinää, että jaksaa tulevan nousun.
Here some nuts for energy.
Pakko pysähtyä, tietenkin kauniiden värien vuoksi.
Had to stop on the way to the hill.
Ylhäällä! Vuoret on komeat.
Up on the hill; the mountains are looking great.
Alas läpi maiden ja mantujen. Vähän eksyen.
Uphill through the forests.
Aika mitätön joulutori.
A pretty empty Christmas Market.
Markkinoiden tausta on kuitenkin nätti.
The background of the market is nice though.
Jumppamiehet myy kuumaa juotavaa.
The guys of the villages excercisegroup sell hot drinks.
Italialaisia pipareita.
Italian cookies.
Mistelin oksia ja muita kaupan.
Mistletoes and other decorations for home.
Juustoa tietty.
Cheese of course.
Kansainvälinen jouluherkku: pizza.
International Chrismas goodie: pizza.
Tänä vuonna ei ole jouluvaloja, koristeluja puita kuitenkin.
This year no Christmaslights, but some decorated trees.
Juustokaupassa on kaikenlaista herkkua.
In the cheeseshop there´s loads of delicious stuff.
Joulukulkue eli Gomsin kellonsoittajat.
Cowbells bringing the Christmasspirit to the village.

En resumen: Tuve la idea de andar en bici al monte y bajar a una feria de navidad. Me congelé, quedé sin comer – pero era muy divertido y en el día próximo caminé a la feria de nuestro pueblo, donde si habia de todo: gente, vino caliente y alguito de comer.

Kurzgesagt: Ich hatte diese super Idee mit dem Mountainbike auf dem Berg zu fahren und dann zum Schluss zu einem Weihnachtsmarkt die Runde zu enden. Resultat: eine Tiefgefrorene Person mit Hunger und ohne Glühwein. Wahrscheinlich waren wir zu spät unterwegs, aber der Markt war wie tot. Am nächsten Tag wurde alles besser: ein anderer Markt, Glühwein, Snacks – und kein Velo.

Zürichin joulu alkaa joulutorista

Zürichin joulu alkaa joulutorista

Ulkona on synkeän pimeää, patterikello tikittää ja kädet uppoutuvat taikinakulhoon. Tunnen itsessäni heräävän sisäisen mummon. Analogisesta radiosta voisi tulla musiikkia, mutta vielä ei ole edes kahvi valmis, se alkaa vasta pikkuhiljaa tuoksua. Olen leipomavalmiina jo ennen seitsemää – ja vielä lauantaina.

Koska on pimeää ja ilmassa kahvi ja kaneli kietoutuvat yhteen, tuntuu joululta. Mietin sytyttääkö kynttilän, mutta kädet, ne ovat syvällä taikinassa.

Valmis korillinen pullia tuntuu yllättävän painavalta ja houkuttelee haukkaamaan. Kokeilen sormella (pestyllä ja erittäin puhtaalla), kyllä, ne ovat lämpöisen pehmeitä.

Pullat lähtevät kohti Zürichin suomalaista perinteistä joulutoria. Samoin laatikollinen kirjojani.

Sirkku tulee dokumentoimaan meidät kirjapöydän takana. Kuva on autenttinen; kaulukset sojottavat eri suuntiin, hiukset pöyhöiset ja paita on ruttuinen, sillä aamun huiske ja hulina ottavat veronsa. Silmänpusseista ei ehkä kannata edes puhua.

Minä ja Helena Väisänen

Reppu ja reitti – patikkapolkujen Sveitsi pääsee Luomajoen Hannun kipukirjojen viereen. Ensin apua kipujen ymmärtämiseen ja hoitoon ja sitten patikoimaan. Tai miten päin vain. (Ehkä Hannulla olisi tähän jokin mielipide?) Ja kun on tauon paikka, pullakahvien seuraksi Väisäsen Helenan dekkari Kuoleman tuoksu (linkki on kyllä äänikirjaan, varsinainen laajemassa kuvassa alla).

Vuoden tapahtumapaussin jälkeen joulutorin kuhina on innostunutta. Pohjoisia tuotteita ja varsinkin niitä tuttuja makuja, sinappia, laatikoita, pullia ja pipareita on odotettu. Niin ja Sirkun perinteisen tiimin jouluateria; ilman sitä joulutorilta puuttuisi se lämmin sydän.

Otan metrin eron pullakoriin ja kirjoihin, istahahdan hetkeksi pöydän ääreen joululautasen kera. Pari suikulaista perunaa, laatikoita, kinkkua, rosollia. Raija asettelee persiljat kauniisti, jotta kuvistani tulee mahdollisimman esteettisiä. Nälkä ja aikainen herääminen sumentavat ajatuksen kulun ja sillä samalla hetkellä, kun lautanen osuu pöytään, tarraan haarukkaan ja upotan sen höyryävään perunaan. Tästä ei ole paluuta. Syön innokkaasti ja täyttymyksen tunteella puoli lautasta tyhjäksi. Energia löytää tien aivoihin ja kauhistun. Ne kuvat. Lautanen on työmaa, jonka kauneuden ymmärtää vain tyytyväinen vatsa.

En ehdi edes päästä pahoittelemaan tilannetta, kun parilla harppauksella olen takaisin täyttämässä pullapusseja ja kertomassa kirjoista. Puhun niin, että loppupäivän joudun säästelemään raakkuvaa ääntäni. Sosiaalisuusöverit, todellakin. En muista koska olisin nähnyt niin monet tutut kasvot ja jutellut näin pitkään yhtäjaksoisesti.

Myös suomalaista kirjallisuutta kääntävän kustantamo Antiumin Beat Hüppin levittää kirjansa pöydälle. Meiltä kysellään, tulemmeko ensi vuonnakin. Kyllä, jos vain on tuotantoa mitä myydä. (Niin ja jos joku jäi ilman Reppua ja reittiä, lähetä viestiä. Jos saan kasaan tarpeeksi tilauksia, pyydän paketillisen yhdellä kertaa, jotta postikulut saadaan pienemmiksi.)

Ja pandemiaa tai ei, Joulupukki on paikalla, eikä kohtaamishetken maagisuus jää jälkeen aiempien sukupolvien kokemuksesta. (Tytär aikanaan sanoi pukille toivovansa timanttisormusta ja kyyninen vastaus “Niinhän ne kaikki…” hämmensi hiukan, muttei kuitenkaan ollut täysin tyrmäävä. Ja joulupukki oli todellinen vielä muutaman vuoden.)

En resumen: Para nosótros en Suiza la navidad empieza de la feria tradicional de los finlandeses. Esta vez yo participé con mis rollos de canela y mi nuevo libro.

Kurzgesagt: Für uns in der Schweiz fängt die Weihnachten auf dem finnischen Weihnachtsmarkt. Dieses mal war ich dabei mit meinen Zimtschnäcken und mit meinem neuen Buch.

%d bloggers like this: