Sain sunnuntaina kuningas- tai kuningataridean yhdistää joulutorit kuntoiluun. Pyörällä liikenteeseen, matka ei maksa tai saastuta, lihakset liikkuu ja perillä odottaa kuuma juoma.
Aloin yhdistellä tekemisiä, sillä nämä viikot ennen joulua tuntuvat aina liian lyhyiltä. Eikö adventtiaikaan voisi liittää puolet marraskuustakin?
Joka tapauksessa kypärä päähän, kaikki takin alle mahtuvat kerrokset päälle ja mäkeä ylös aurinkoa siristellen. Ensin pienelle vuoriselle Pfannenstieliin, sitten mäkeä täyttä hoipakkaa alas kohti rasvaisia markkinaherkkuja, näin pläänäsin.
Aurinko kultasi lehdet ja joessa pärskyi vesi. Zoomailin putousta, kun vierestä pörähti pyörä alamäkeä vauhdilla ja kuulin sveitsiläisen “Hoi!”, joka ehkä sittenkin oli “Moi!”. Selästä päätellen kuka tahansa maastopyöräilijä mustissa vaatteissaan, mutta ehkä Satu; lähimetsän todennäköisin suomalainen.
Ylhäällä vuorella istahdettiin hetkeksi tutkimaan paluureittiä. Puhelimen kartta ehdotti isompia teitä ja Zürichinjärven puolelta koukkausta, Aldo oli Greifenseen ja metsäpolkujen kannalla. Mentiin aluksi kartan neuvojen mukaan, sitten Aldon, tultiin kahdesti samalle metsämökille ja minä olin jääpuikkona.
Vuoren +3 astetta ei ollut ongelma noustessa, mutta kun korkeuseroa on 600 metriä, ylämäessä kostunut paita on alas ajaessa todella kylmä ja kolme muuta kerrosta liian vähän. Ylimääräisen fleecin halusin jättää torille, silloin tulisi jälkihytinä. Pysähdeltiin vähän väliä tsekkaamaan sijaintia ja reittivaihtoehtoja ja siinä vaiheessa alkoivat jo varpaatkin jäätyä.
Seuraava stoppi tuli t-risteyksessä puolivälissä vuorta. Viereen parkkeerasi kaksi muuta pyöräilijää, kasvot villapipon ja kaulaliinan sisällä, silti selvästi kylmäisinä, ja heillä oli sama meininki. Puhelin kädessä he tutkivat suuntaa ja äänensävy kohosi. Epäilen, että siinä kohtaa hakukone oli pihalla. Katujen nimet oli väärät ja sijainti hornan kuusessa.
Varttia myöhemmin oltiin kuitenkin jo Zumikonin joulutorin paikkeilla, selvästikin, sillä meidän arpoessa lopullista pysähdyspaikkaa ohi pyrki joulupukki ohjaamiensa hevoskärryjen kera. Kahdesti vaihdettiin paikkaa, aina oltiin pukin ja hirnahtelevan kaksikon tiellä.
Nopea silmäily kertoi karun totuuden torista; ei väkeä, ei ruokaa, ei Glühweinia. Ehkä oli jo liian myöhä. Kylmän karkoitukseen juotiin nopeasti talvinen ja hirveän makea punssikupillinen ja ajeltiin metsän läpi kotiin.
Seuraavana päivänä oman kylän joulutorille mentiin ihan perinteisin keinoin eli jalan. Täällä oli sentään ihmisiä, Glühweinia ja syötävääkin. Usko pysyvyyteen sai vahvistusta, sillä samat myyjät ja samat tuotteet ilmestyvät kuin taikaiskusta samaan kohtaan aina ensimmäisenä adventtina.
Kylän aukion vierustalla uudehkossa pizzeriassa myydään ylikalliita pizzoja, myös kullan kera jos niin haluaa (noin 400 fr kipale). Foodtruck-pisteessä paistettiin tänään vähän pienempiä ja siksi edullisempia peruspizzoja. Ihan ok, mutta yhä ollaan sitä mieltä, että hinnat on todella yläkantissa.
Miesten jumppakerhon pöydän edustalla jono oli jopa pidempi kuin kastanjoiden paahtopisteen luona. Maustettua viiniä kauhottiin pömpelistä kuppeihin ja se oli hintansa väärti, kuumaa sekä ilahduttavaa.
Kojujen välissä nähtiin tuttuja kyläläisiä, torikauppias ja maanviljelijä S. jolta ostan lantut laatikkon, kierrätyskeskusta hoitava pariskunta, koulun opettajia, vuosien varrella tutuiksi käyneitä kasvoja. Juustoputiikissa maistatettiin viiniä ja ulkosalla oli muuten kaupan suomalaista glögiä.
Gomsin kellonsoittajat olivat matkanneet Zollikoniin jälleen kerran. Sekin porukka alkaa jo näyttää tutulta. Jostain syystä kylän joulutorin tunnelmankohottajiksi tarvitaan Alpeilta lehmänkellot. Tonttuparaatin sijaan kylän ympäri vaelsi punaisiin pukeutuneiden soittajien pitkä letka kellot olkapäillä heilahdellen. Ääni värisytti koko rintakehää, siis minun. Soittajat tuntenevat jyminän kehossa vielä nukkuessaankin.
“Maastopyöräillen joulumarkkinoille” taisi tulla tältä vuodelta testattua. Paperilla hyvä idea, toteutuksessa parantamisen varaa.
Ookkona aurinko? Is that sun I see??Vesi suihkaa. Water flowing down.Tässä pari pähkinää, että jaksaa tulevan nousun. Here some nuts for energy.Pakko pysähtyä, tietenkin kauniiden värien vuoksi. Had to stop on the way to the hill. Ylhäällä! Vuoret on komeat. Up on the hill; the mountains are looking great.Alas läpi maiden ja mantujen. Vähän eksyen. Uphill through the forests. Aika mitätön joulutori. A pretty empty Christmas Market.Markkinoiden tausta on kuitenkin nätti. The background of the market is nice though.Jumppamiehet myy kuumaa juotavaa. The guys of the villages excercisegroup sell hot drinks.Italialaisia pipareita. Italian cookies.Mistelin oksia ja muita kaupan. Mistletoes and other decorations for home.Juustoa tietty. Cheese of course.Kansainvälinen jouluherkku: pizza. International Chrismas goodie: pizza.Tänä vuonna ei ole jouluvaloja, koristeluja puita kuitenkin. This year no Christmaslights, but some decorated trees.Juustokaupassa on kaikenlaista herkkua. In the cheeseshop there´s loads of delicious stuff.Joulukulkue eli Gomsin kellonsoittajat. Cowbells bringing the Christmasspirit to the village.
En resumen: Tuve la idea de andar en bici al monte y bajar a una feria de navidad. Me congelé, quedé sin comer – pero era muy divertido y en el día próximo caminé a la feria de nuestro pueblo, donde si habia de todo: gente, vino caliente y alguito de comer.
Kurzgesagt: Ich hatte diese super Idee mit dem Mountainbike auf dem Berg zu fahren und dann zum Schluss zu einem Weihnachtsmarkt die Runde zu enden. Resultat: eine Tiefgefrorene Person mit Hunger und ohne Glühwein. Wahrscheinlich waren wir zu spät unterwegs, aber der Markt war wie tot. Am nächsten Tag wurde alles besser: ein anderer Markt, Glühwein, Snacks – und kein Velo.
Toukokuun parasta ovat olleet ulkoaamupalat. Niitä tässä mietin, kun istun sisällä ja viime viikon 30 asteesta on jäljellä 15.
Se hyvä puoli kosteassa ja viileämmässä on, että tuli tehtyä pihahommia. Kesä pörähti käyntiin niin vauhdilla, että kukkakalenterissani kääntyi sivu muutaman päivän välein: lumikellosta krookukseen, krookuksesta kirsikankukkaan, kirsikankukasta magnolian kautta omenankukkaan, omenankukasta – okei, nyt meni muisti. Joka tapauksessa puutarhaunikot tuli ja meni vauhdilla; onneksi pelloilla yhä kukitaan. Ja pionit ovat nyt parhaimmillaan. Se kesän paras, laventeli, jota kuljen haistelemassa istutukselta toiselle, on puolestaan aloittelemassa.
Kysyn vain, että mitä jää heinäkuulle, kun kaikki ihanuudet on jo nähty? Vai onko tämä vain alkukesän huumaa, jonka runsauden jälkeen ihminen ei enää jaksa reagoida luonnon kukkeuteen?
Koska mullan kapsutus on väsyttävää, pitää välillä tehdä muutakin (saan tämän kuulostamaan siltä, kuin ahkeroisin puutarhurina tuntikausia. Se on todellisuudessa tunti, puolitoista, sen jälkeen sormet eivät pysty tarraamaan rikkaruohoon, puristusote on mennyttä ja peukalo krampissa). Siispä pyörällä mäkeä ylös niitä unikoita tarkastamaan.
Viljapelto, yleensä spelttiä, kirkkaan oranssinpunaisine läikkineen on hyvä palkinto; ensimmäinen etappi saavutettu, puoliväliin noustu vuorelle. Se että lyhyen jyrkän pätkä yläpäässä on meneillään draama, häiritsee luontoon keskittymistä. Saksalainen pariskunta levittää ympäristöön negatiivista energiaa.
Järkyttävän hengästynyt nainen on lähellä leviämistä työntäessään raskasta sähköpyöräänsä viimeisiä metrejä ja mies seisoo ylempänä arrogantisti kommentoiden. “Älä anna minulle komentoja!” pystyy nainen hengenvedon välissä tiuskaisemaan.
Kohtaamme pariskuntaan vielä toisen kerran. Mies ei anna naisen levähtää hetkeäkään. Epäilemme, että tiet eroavat ennen kuin he pääsevät päämääräänsä.
Ylhäällä Pfannenstielissä on sumeat näkymät. Eväslaatikossa jämiä edellisiltä retkiltä, murusia ja palasia, joita tuskin edes evääksi voi mainostaa.
En uskonut, että tauon jälkeen jaksaisimme tänne asti, sitä paitsi toisen pyörän jarrut on siinä kunnossa, että olisi ehkä ollut parempikin pysyä alempana. Salitreenin muutamat muutokset ovat kuitenkin saaneet enemmän aikaan kuin vuosien uurastus. Nyppylällä oltiin sukkelammin ja kevyemmin kuin koskaan.
Alan miettiä pitempää pyörälenkkiä, sellaista yöpymisten kera. Mille järvelle? Minkä solan yli? Tour de Suisse?
Hyväntekeväisyyspulla marketista ja ekoja sveitsiläisiä mansikoita. A charity bun from the market and first Swiss strawberries.Molemmat köynnösruusut, punainen ja keltainen, kukkivat kuin viimeistä päivää. Both climbing roses, red and yellow, are blooming like crazy!Nämäkin kukoistavat. These do blossom too.Tauon paikka. A break. Mun lempparit. My favorites. Vielä nupulla. Still a bud.Mikä tää on? Näitä oli erikokoisia, parisenttisiäkin ja ne tarttui iholle. What is this? There were different sizes, even 2 cm long, and they got stuck on the skin.Ei näitä ehkä evääksi voi kutsua. This might not be even a snack, but anyway…Sumuista ja ukkostavaa on. Some foggy views; a thunderstorm coming up.
En resumen: Trabajo de jardín obligatorio de la epoca, una vuelta en bici, muchos chubascos. Nada más esta vez.
Kurzgesagt: Gartenarbeit, Velotour, Gewitter und Schauer. Das ist alles dieses Mal.
Juuri ennen sateita on vielä kirkas päivä, päivä jolloin on parasta mennä järven äärelle. Pyörällä, päätän.
Löydän Outdooractiven sivulta reitin Thuninjärven seudulla. Reilut 50 kilometriä, jokunen sata metriä enemmän nousua kuin aiemmilla reissuilla. Kyllä se hoituu, ajattelen. Kommentteja on sivulla yksi: “Good”.
Reitti alkaa Sigriswilistä, mutta meistä Spiezmoos on loogisempi lähtöpiste. Edessä on heti se pisin nousu kohti Alppia, Maielisalppia. Tuoreilla kintuilla jaksaa.
Alkupätkän maisemat. Olen hurmaantunut. / The view of the beginning of the ride. I´m fascinated
Mutta ensin vähän kaupunkia, heti perään pieniä katuja, Alppi-mökkejä, sellaista kaunista kylämäistä kliseetä, jossa asuu yllättäin ihan tavallisia Thuninjärveläisiä.
Mäkeä ylös, alas, mutkia ja – portaat. Kyllä. Tässä on kannettava pyörä ylös. Manaan saituuttani. Aldolla on maastopyörä, joka oli vähän kalliimpi ja monta kiloa kevyempi. En tiedä sitä vielä, mutta portaat eivät ole matkan ainoat ja joudun raahaamaan ja työntämään pyörää myös rinnepoluilla.
Thuninjärven maatila. / Farm near Thunersee.Lounas. Näytän jo aika väsyneeltä. /Lunch. Already looking pretty exhausted.Lounaspaikan näkymät. /The view of our lunchplace.
Nousemme välillä jyrkempää, toisinaan kevyempää tietä. Järven sinisyys ja lähivuoret häikäisevät upeudellaan. Reittiä reunustavat luomu-maatilat ja tratorin ratissa näkyy parkkiintuneita tyyppejä, jotka lienevät ajelleen näitä niittyjä jo viime vuosisadan alkupuolella.
Vieressä kone silppuaa heinää ja ajamme tiukkaa mäkeä pöllyn läpi. Huudan Aldolle, että tämä ei ehkä ole se mitä allergiselle astmaatikolle suositellaan ja saan suun täyteen heinäpölyä. Yritän hengittää mahdollisimman niukasti. Ei onnistu.
Harmaatukkainen mummo liehuvassa Heidi-mekossaan pörähtää sähköpyörällä ohi. Varmaan kohti kotia, missä se ylempänä vuorella lieneekään.
Olemme jo varsin ylhäällä ja varjossa metsässä. Hiekkatie on niin kupera, että kyltti käskee autoja ajamaan yhdellä reunalla. Pidämme juomatauon. Olemme mielestämme nousseet jo niin paljon, että huipun pitäisi olla lähellä. Ei ole.
Kohti järveä! Tosin piti tehdä u-käännös ja palata takaisin. /Here we go towards the lake! And had to make a u-turn and come back…Polku näyttää leveämmältä kuin todellisuudessa on. / The path looks wider it actually is.
Välillä nauramme reittivalintaani, sitten olemme sitä mieltä, että vain nössöt ajavat järven reunaa, todelliset pyöräilijät kiertävät yläkautta. Kurvin jälkeen tie lähtee entistä jyrkempänä eteenpäin. Siinä täytyy keskittyä vain polkemaan. Ollaan aika hiljaisia.
Reitti on Suunnon kellossa ja seuraamme madolta näyttävää ohjetta. Välillä hairahdumme, teemme u-käännöksen ja taas ollaan kartalla.
“This route consists mainly of rarely frequented and unsurfaced roads.” Myöhemmin ymmärrän, että tämä olisi pitänyt osata tulkita toisin. Matkalla on kinttupolkuja, paljon kapeampia kuin pyörän sarvet. Ne ovat patikkapolkuja, ei edes tarkoitettu pyörille. Vastaantulijat suhtautuvat meihin huumorilla. “Lähditte sitten aika pienille poluille.” “Ahaa, sitä ollaan pyöräilemässä.”
Pyörää joudutaan kantamaan myös ylhäällä metsäpolulla, joka on niin mutainen ja huonokuntoinen, että vastaantulevat patikoitsijatkin ovat pulassa. Avustaviksi rakenteiksi laitetut paksut lankut töröttävät pystyssä ja vinossa, ne ovat vain tiellä. Yritän pitää pyörää mahdollisimman korkealla ja olen liukastua. “Aja vaan alas!” huikkaa eräs nainen ja nauraa hersyvästi. Tässä ei etenisi edes mönkijä. Tosin se ei tälle polulle leveyttään edes mahtuisi.
Ensimmäinen riippusilta, Hängebrücke Leissingen./First suspension bridge, Hängebrücke Leissingen.
En ole maastopyöräilijä, vaikka maastopyörällä ja metsäpoluilla usein ajankin. Tämän piti olla pyöräilyreitti, maastopyörästä ei ollut mitään puhetta. Kevyemmällä menopelillä ei olisi päässyt kovinkaan pitkälle. Mietin niitä suomalaismiehiä, jotka ylittivät Alpit Jopoilla. Tunnen yhteenkuuluvaisuutta.
Kukkulan laella on voittaja-fiilis. Ja piknik-paikka täynnä porukkaa. Tänne on helpompikin reitti, autollakin pääsee suht lähelle. Ajamme vähän pitemmälle ja heittäydymme heinikkoon alppikukkien keskelle. On pakko saada repusta energiaa ja hetki lepoa.
Mietin kuinka monta punkkia kerään itseeni paussin aikana ja muistan, että rokotuksen vahvistus on vielä hakematta. Levitän takin alleni ja toivon parasta.
Onneksi mukana on leivät ja muuta evästä, edellispäivänä tehtyä raparperipiirakkaakin. Se että kuljemme pikkupolkuja ja -teitä tarkoittaa, ettei reitin ensimmäiselle puolikkaalle osu kuin yksi levähdyspaikka, josta hankkia lisäapetta tai juomista. Tankkaamme myöhemmin nestettä, luumupiirakkaa ja jätskiä järven toisessa ääripäässä Unterseen lähellä leirintäalueen kahvilassa.
Ollaan jo toisella puolen järveä. – Vasemmalla taatusti tulivuori. / Already on the other side of the lake. – I´m pretty sure that´s a volcano on the left hand side.Tässä ollaan tekemässä seuraavaa u-käännöstä. /Making another u-turn.
Ennen sitä on viiletettävä vuorta alas. Suihkaisen jälleen vauhdilla ohi polun, jolle oli tarkoitus poiketa. Olisin niin mielelläni jatkanut hyvää laveasti mutkittelevaa tietä aina järvelle asti. Mutta ei, me olemme jälleen parin jalan levyisellä heinäpellon laidassa, metsässä ja lopulta pellolla.
Polku näyttää menevän suoraan pellon poikki, kello taas kertoo meidän menneen roimasti hatelikkoon. Kyltissä vannotetaan sakon uhalla pysymään polulla. “Koska joku kyltti muka on rajoittanut costaricalaista!” puhahtaa Aldo. Raahaamme pyöriä pellon poikki, kahden talon pihan viertä, joen yli ja löydämme takaisin kellon osoittamalle reitille.
Alas ajaminen tuntuu ihanalta, istun vain, jarruttelen kädellä, joka kramppaa, tuuli viilentää kuumentunutta kehoa ja uskon meidän pääsevän joskus perille, vaikka aikaa on jo kulunut kaksi kolmannesta koko matkan oletetusta kestosta.
Toisella puolen järveä olemme tasaisella tai ainakin edelliseen verrattuna. Todellisuudessa ajamme jatkuvasti ylöspäin, mutta kadulla. Ihastelen pyörän sutjakkaa kulkua. Liikennettä on paljon. Rakennustyömaat ja liikennevalot rytmittävät ohiajajia. Haluan pysähtyä rantakahvilaan, mutta siinä kohtaa on mahdotonta pysähtyä tai ylittää tietä. Kypäräkamera olisi kätevä, ajamme kalliolipan alla, läpi tunnelien, enkä keksi enää superlatiiveja järven värille tai sen loisteelle.
Italiamaista täällä. /Some Italian vibes here.
On jälleen u-käännöksen hetki. Poikkeamme rantatieltä, eikä tule mitenkään yllätyksenä, että lähdemme taas ylöspäin. Kuinkas muuten. On ajettu lähes puolet matkasta ja jalat on kyllä poikki. Tie muuttuu kylien jälkeen metsätieksi ja on niin jyrkkää, että on pakko työntää. Kengät lipsuvat. Pysyn kuitenkin pystyssä, toisin kuin alkutaipaleella, jossa leviän pyörineni ketoon ja pikkusormeni vääntyy pyörän alle.
Aldo pitää kuvaustauon sillä aikaa, kun minä yritän tasottaa hengitystä. /Aldo made a fotosession, while I was trying to breath.Sigriswilin riippusilta. Hyvä hymyillä, kun tiedän, että suurin osa ylämäestä on selätetty. /The suspension bridge in Sigriswil. Happy to be there and to know most of the uphill riding is now past.
Kestää ikuisuuden, kunnes olemme vihdoin matkan toisella ja pitemmällä riippusillalla. Tätä pitkin ei saa ajaa, pyörän sentään voi viedä kävellen yli. Amerikkalaistyylinen Ranger (näin hänen nimikyltissään lukee) myy kopissaan lippuja. “Se on 8 frangia ja lippu on voimassa koko päivän.”
Siegriswilin 182 metrin korkeudessa roikkuva riippusilta on yksi maailman pisimmistä jalankulkijoille tarkoitetuista silloista. Reissun tässä vaiheessa 344 m tuntuu pitkältä, mutten jaksa sitä kovin ihmetellä. Haluan vain eteenpäin ja katson kelloa. Ilta on tulossa, lounas syömättä.
Loppumatka Thunin on pitkälti rantatietä, jolla on pyhäpäivän paluuruuhka. Ajamme jalkakäytävällä, kunnes vaihdamme aivan rantaan vievälle pyörätielle. Talot ovat hulppeita; mies pesee Ferraria ruusujen reunustaman valkoisen talon edustalla. Pihalla suihkulähde pirskottaa vettä ilmoihin. Thunissa on varakasta porukkaa.
Linnamainen rakennus niemessä kertoo, että olemme Thunissa. /A castle-looking place in a peninsula welcomes us to Thun.Thunin jokirantaa. /Thun riverside.Katetulla puusillalla. Pyöräreitti kulki tuolla toisella puolen. /On the old wooden bridge.Pientä ruuhkaa sillalla, mutta päästiin toiselle puolen. /Some traffic jam on the bridge, but we got through.Jokisurffausta Thunissa./Riversurfing in Thun.
Tarkoitus oli katsella vanhaakaupunkia, syödä rauhassa jossain kivassa paikassa ulkosalla. Päätetään jatkaa matkaa. Jos viimeiset parikymmentä kilometriä olisivat yhtä vaativia kuin edelliset takanapäin olevat, olisimme perillä pimeällä.
Puisen sillan yli ja eteenpäin. Kaupunki muuttuu teollisuusalueeksi. Tässä olisin mieluummin ajanut rannassa autojen vieressä. Muutama kilometri eteenpäin toiveeni kuullaan. Kello käskee kääntymään oikealle ja – ylöspäin. Luovutan hetkeksi ja työnnän jälleen pyörää.
Täältä näkyy Sigriswilin riippusilta. /On the other side is the Sigriswil suspension bridge. Melkein perillä Spiezmoosissa. /Almost there, back in Spiezmoos.Tuskin uskon, että näen edessäni paikan, jonne jätimme auton. /Whaaat, I can see the place where we left our car!
Kukkula on lopulta pienehkö. Maatilan jälkeen muistini pätkii, ehkä oli metsää, ehkä taloja, ehkä lisää maaseutua. Yhtäkkiä tajuan, että edessä on Spiezmoos ja lenkin lähtöpiste näkyvissä.
Otetaan kuva hetkestä, jolloin tiedämme, että olemme selviytyneet lenkistä. Nälkä on hervoton ja etsin rannasta illallispaikan. Urheilukello kertoo aivan uuden sorttisia lukemia, koskaan ennen en ole tarvinnut 37 tuntia palautumiseen. Tai ehkä olen, mutten ole siitä tiennyt.
Myöhemmin palaan sivustolle, jolta löysin reitin. Joku on kirjoittanut kommentteihin: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind. Schade.” Ei siis sovellu pyöräreitiksi ja haastava jopa maastopyörälle.
Illallinen järvenrantaterassilla. On kyllä ansaittu. /Dinner at the lakeside terrace. We so earned this.
En resumen: La vuelta alrededor del lago Thun es probablemente la vuelta más dura y aventurosa que he hecho; había monte, subida, bajada, bosque, calle, caminitos con barro, escaleras, puentes colgantes…Pero lo logramos. (53 km, 5 h, 932 m subiendo, 1011 m bajando)
Kurzgesagt:Die Tour rund um Thunersee (Spiezmoos – Krattigen – Meielisalp – Därligen – Unterseen – St. Beatus-Höhlen – Merligen – Sigriswil-Aeschlen – Oberhofen – Hünibach – Thun – Gwatt – Einigen -Spiezmoos) war wahrscheinlich die schwerste Mountainbike Tour ich gemacht habe. Bin nämlich auch kein richtiger Mountainbiker, dachte ich. Aber anscheinend war es streng auch für jemand andere. In den Kommentaren von der Seite wo ich die Tour gefunden hatte, steht es neu: “Als Radtour ungeeignet. Viele Wanderwege welche selbst mit grobem Mountainbike schwer zu meistern sind.” Super Abenteuer sowieso.
Pala Suklaata 