Euroopan kartalla Sveitsi on se viileämpi keidas hornankattilamaisten lämpötilojen keskellä. Silti kuuma on ollut kasvoille iskevä, varsinkin asfaltin ja betonin keskellä kaupungilla. Kotona on hyvä, järveltä tulee tuulenvirettä ja sisällä on kivilattiat. Verhot ja luukut saa kiinni ja jääkapista kylmää juotavaa, sillä putkistahan tulee vain lämmintä vettä.
En juuri kärsi helteestä, mutta tunnen sen kuitenkin. Aamulla on tankattava, koska puolesta päivästä eteenpäin elimistö vastaanottaa vähemmän ruokaa. Pienempiä annoksia tiheää ravintoa.
Tuorein neuvo viilentää asuntoa on jäädyttää puolentoista litran pulloissa vettä ja se laitetaan yöksi tuulettimen lähelle. Kuulemma auttaa. Ilmalämpöpumput sun muut ilmastointivehkeet on vaikea juttu, ne vaativat eritysiluvan.
Junasovellukseen on nyt merkattu vaunut, joissa ei ole ilmastointia, ne vaunut on ulkoilmaa kuumempia.
Järvi ja joki ovat täynnä lilluvaa porukkaa, kuka mitenkin ja kykyjensä mukaan, kelluen, uiden, viilentyen. Kaupungin sadoilla lähteillä jonotetaan viileää juomavettä. Kaupassa oli myös tavallista enemmän väkeä. Kylmäaltailla on miellyttävä hengailla. Samoin asematunneleissa.
Huomaan, että aivot toimivat hitaalla. Liikkeet ovat tahmeita, askel ja muutkin tekemiset alkavat muistuttaa trooppista mañanameininkiä, päinvastoin kuin sisiliskolla, joka mennä vipeltää aina vain sukkelammin lämpötilan noustessa. Mutta ei se mitään, kahvia vain koneeseen ja esimerkkiä naapurin kissalta: potsojolleen varjoisan puskan alle.
Tulisiko sade vai ei? Rain or not?Sade. Rain.Hellesapuskaa. Hot day dinner.Valkosipulisato kuivuu hyvin auringossa. Garlics dry well in the sun.Mustikat rusinoituvat. Blueberries are drying.Ilta-auringossa Limmat-joki. Limmat river in the evening sun.
En resumen: El calor en Europa ya es puro Guanacaste. O más.
Ensimmäisen hellepäivän jälkeen nukuin rokuliin ja aamu meni veroasioita säätäessä, siksi lyhyestä virsi kaunis: lähdettiin sunnuntaina vuorille, tehtiin u-käännös ja palattiin kotiin.
Ja sitten vähän pidempi versio. Kaatosateiden kesässä vuorilta on tullut alas muutamista kivistä isompiin vyöryihin ja kun avasin kartan, jossa on kaikki suljetut patikkapolut, koko Sveitsi oli yhtä kieltomerkkiä. Tarkemmin katsottuna tilanne ei ole ihan niin dramaattinen, mutta joka tapauksessa kannattaa tarkistaa etukäteen onko paikat auki. Yllätyksiä saattaa tulla.
Sunnuntai oli ensimmäinen sateeton päivä aikoihin ja vaikka aamuvarhaisella oli töitä, olin jo illalla tehnyt voileivät, valmistellut repun ja pistänyt vaellussauvat kenkien viereen. Tarkoitus oli pyyhkäistä itä-Sveitsiin vielä aamupäivän aikana ja valloittaa kolmas 26 huipun haasteesta. Tunnin verran ajeltiin, katseltiin ihaillen mustavalkoisten haikaroiden eleganttia liitoa, vihreitä, pehmeitä kukkuloita, kumpuilevia niittyjä ja peltoja.
Olin vielä aamulla tarkistanut Appenzeller Ausserrhodenissa paikan, minne piti jättää auto ja jatkaa siitä bussilla numero 791 polun varteen. Kaikki oli hienosti, päivä upea, pientä pilveä taivaalla, retkimieli ja repussa evästä. Kunnes vähän St. Gallekappelin jälkeen vilkaisin bussin lähtöaikaa uudelleen. Ruudulle ilmestyi viesti “Bussi ei kulje koko päivänä huonon sään takia.” Miten niin? Mikä huono sää? Whaat! Eikä!
Hetken kävin turbovaihteella mielessäni kaikki läheiset alueet, mutta keksin vaihtoehtoplääniksi vain paikkoja, missä on vieressä seinämiä (vyöryvaara), jokia, järviä (sama juttu tulvinnan lisäksi). En jaksanut alkaa etsiä säätietoja, koska ne joka tapauksessa näyttivät olevan pielessä ja tietoja siitä onko polut, hissit auki, vaan päätettiin kylmästi päättää patikkareissu tähän.
Heitettiin siis ympäri, palattiin kotiin, vaihdettiin varusteet pyöräilyvehkeisiin, roudattiin kulkuneuvot kellarista katutasolle ja alettiin painaa mäkeä ylös ilman sen kummempaa suunnitelmaa lähimetsän läpi.
Jaksoin jonkun aikaa jäpättää turhautumistani, mutta kun mäki on tarpeeksi jyrkkä ja happi vähissä, valituskin hyytyy. Sitäpaitsi vihreän ja linnunlaulun keskellä on todella hankalaa olla harmistunut. Kesä oli parhaimmillaan, sainhan ensimmäisen paarmanpureman, joka paisui luumun kokoiseksi ja luulin keuhkojen repeävän hengittäessäni imurin lailla rinteiden niittyjen ja peltojen välissä heinäpölyä. Mutta ylhäällä oli voittajaolo. Oli tehty matkaa, päästy penkille missä syödä voileivät ja Glarusin päärynä-pähkinäleipää (vai leivonnainenko lienee).
Ja sitten se varsinainen palkinto: oranssipunaiset, pinkit ja lilat kukkapellot! En ymmärrä miten kamera sekosi väreissä ja valoissa, mutta voi sitä kauneutta, hentojen kukkien loistoa viljojen ja heinän keskellä. Jos sielu olikin vähän rutussa matkaan lähdettäessä, se täyttyi kesästä, kun tukka kypärän alta liehuen huristin vinhaa vauhtia alamäkeä.
Vuoret näkyvät pikkuisen. The mountains are there, somewhere behind the clouds.Aina se rouva raahaa jonnekin. Always the same, the wife dragging to places.Kultainen pelto. A golden field.Glarusin päärynä-pähkinäleipä ja tietenkin Sveitsin veitsi. A pearbread with nuts from Glarus for the snack and of course a Swiss knife.Kuka muu tööttäilee näin tyylikkäästi? Who else has a so cool bike bell?Sisällä siis pyrettä kuivatusta päärynästä. Inside there´s pyre from dried pears.Tämä on kai spelttiä, sitä alkuperäistä sorttia. This is, I think, the original speltvariety.Tästä tuli ihan outo taidekuva, valo-olosuhteet aivan mahdottomat, enkä millään konstilla saa värejä kuntoon. Weird art picture.Peltojen risteyskohta. A meetingpoint of the fields.
En resumen: Salimos para un paseito en los cerros de Appenzell, dimos la vuelta en u por el clima y en total fuimos a andar en bici. A veces los planes se cambian.
Kurzgesagt: Wir wollten in Appenzell wandern, sind bis St. Gallenkappel gefahren, herausgefunden, dass derBus nicht fährt, wegen des Wetters, und sind zum schluss velofahren in Zürich gegangen.
Vaaleanpunaiset, kirkkaan pinkit ja tummaa punaa vahvasti julistavat ruusut loistavat harmaata vasten. Napsaisen kuihtuneet kukinnot pois ja ne nuppurassukat, jotka ovat ikisateessa pysähtyneet, jättäneet terälehtensä levittämättä.
Piha on muuttunut niityksi – loistavaa biodiversiteetille – mutta sekin takkuilee, sillä vain muutamat pörräävät ja surraavat. Heinikon keskellä, turbovauhtia kasvavien lehtien alla sen sijaan on menoa ja meninkiä, siellä liu´utaan, vingerrellään ja vongerrellaan. Etanat ja kotilot, ne nauttivat, syödä rouskuttavat, siirtyvät rangolta mehevämmille seuduille ja tapaavat tuttavia, lisääntyvät ja eroavat. Neliömetrillä on kymmeniä, en edes uskalla arvioida koko puutarhan etanapitoisuutta.
Saan lilana kukkivan timjamin esille pöheiköstä, löydän sen vierestä kaksi pikkuruista krassia ja keltaisen kukan, jonka nimeä en muista. Nypin ja kiskon, käännän maata ikivanhalla talikolla ja kyykkään, nousen ja lopulta hyydyn. Olin jo unohtanut, kuinka rankkaa puutarhanhoito onkaan.
Runko suorana huomaan köynnösruusujen, punaisen ja keltaisen, kukkineen. Napsin vielä siitäkin kuihtuneet pois, ne joihin yletän, annan mahdollisuuden toiselle kierrokselle, uudelle kukinnalle sitten, kun aurinko jälleen paistaa.
Välissä syön pienen jaetun palan kesältä ja marjoilta maistuvaa kakkua. Liina on kaapin jälkeen kurttuinen, mutta se on puhdas. En ota riskiä, sillä silittäessä saattaisi saapua seuraava kuuro. Hetki on nyt.
Pilvet ja sateet, välistä tihkuva punainen aurinko, kokoilevat illoiksi näyttäviä näytöksiä, pinkin ja sinisin sävyin, muhkein kaarin ja akvarellisivellyksin. Istahdan portaalle katoksen alle. Ilma on kosteaa kuin tropiikissa. Mustarastas laskeutuu talon katon kulmalle ja laulaa raukeuden jäseniini. Laahaudun kohti puhtaita lakanoita ja näen unta pioneista.
En resumen: La lluvia de verano supone secar lo que moja. Estámos ya empapados, así que sería la hora de que salga el sol.
Kurzgesagt: Zwischen den heftigen und nicht so heftigen Regen habe ich manchmal Sonne gesehen und auch einen Stückchen Kuchen im Garten gegessen.
Ei tietenkään mennä tulvivien jokien lähelle, jyrkänteiden alle, vaan lähiseudun matalille, matalan riskin kukkuloille, vakuutin Aldolle. Varustauduin sadehousuin, samaa sarjaa takki, paksut sukat ja vaelluskengät. Ei sillä että jälkimmäiset olisivat näillä reiteillä muutoin tarpeen, mutta ainoat vedenpitävät.
Kun sitten nousin Hausenista, Albisvuoren harjanteen takaa ylös ja hiki valui sadehousujen alla polvitaipeista alas, tajusin liioitelleeni. Mutta ei siinä mitään, pienessä tihkussa oli raikasta kävellä, ylimääräiset vaatteet sai reppuun.
Luin jostain, että linnunlaulun on todettu tekevän onnelliseksi, joten sitä oltiin metsästämässä. Ja kyllä lauloivat, peipposet, rastaat ja niiden kaverit. Sateen puhdistamassa metsässä kaikki olivat märkiä, mutta oloonsa tyytyväisiä. Mekin.
Albisin huipulla, monen rapun, mutaisten metsäpolkujen ja maaseudun jälkeen, kuului puheensorinaa ja kahvi tuoksui. Kuppila on ulkopuolelta ruma kuin taivas (huono sanonta, sillä taivashan on tietenkin kaunis), mutta terassilta näkyvät Alpit, Zürichinjärvi, Sihlwaldin metsää. Tosin ei tänään. Haitukkaiset pilvet vaelsivat hitaan laiskasti, yksi yhteen suuntaan, toinen toiseen tai ainakin siltä vaikutti. Osa järven yllä meidän alla, osa korkealla ja vakaa rivistö Alppeja suojaten.
Oikeastaan ei ollut nälkä, mutta laskeskelin, että matkalla voisi tulla. Ja sitähän en kestä. Olin pakannut mukaan vain pähkinöitä ja kuivahedelmiä, mutta lyhyeen juna-bussimatkaan suttaantuu useampi tunti, kun vaihtoja on tarpeeksi. Paperinohut Flammkuchen oli juuri sopiva suolainen hengähdystauolle; istuttiin hetki rauhassa, nautittiin kahvin tuoksusta, katseltiin haukan liitelyä ja ylös tallanneita, voitonriemuisen hikisiä ihmisiä.
Harjannetta pitkin, ravintolan sivua, lähti yksi polku, toinen vastakkaiseen suuntaan ja meidän pienestä puusisäänkäynnistä siksakaten rinnettä alas Sihlwaldin Wildnisparkin läpi. Siis erämaapuiston. Ensinnäkin erämaa on Zürichissä outo käsite; sivilisaatio on liian lähellä. Ja miten erämaa, koskematon luonto, voi olla puisto? Eikö puisto juuri ole se, missä näkyy ihmisen kädenjälki?
Joka tapauksessa, jo ylhäältä käsin ihmeellisen rehevä metsä vihreän sävyineen kutsui luokseen. Kosteus, valtavat saniaiset, mehevän maan tuoksu toivat trooppisen metsän tuntua. “Ihan kuin Cartagossa” totesi Aldo. Siis Costa Ricassa.
Harjanteen toiselle puolelle laskeutuminen vaati todellista keskittymistä jarrutukseen, sillä polkuja petti monen sentin pehmeän ja liukkaan mutainen lehtikerros, jonka keskelle oli syntynyt kanava. Ylhäältä oli siis virrannut vettä joen lailla. Ensin tiellä oli poikittain yksittäinen puunrunko, sitten toinen. Alempana metsä oli täynnä kaatuneita puita, sekaisin kuin läjä hammastikkuja. Purot ja joet virtasivat kovaa vauhtia kohti Sihlin jokea ja Zürichiä.
Albishornin alueella on suljettu 700 m patikkapolkuosuus mahdollisen maavyöryn takia luin seuraavana aamuna lehdestä. Mitä, eikä?! Olin lähes varma, että se oli heti ravintolan jälkeen rinteessä, missä oli muutamia pudonneita lohkareita ja jyrkempää seinämää. Todennäköinen, mutta väärä paikka. Harjannetta ratkesi ja on lohkeamassa vuoristokuppilalta vähän eteenpäin. Joka tapauksessa, täpärästi vältetty. Olisin saattanut kipittää märissä parin kilon vaelluskengissäni aika hölkkää metsän läpi, jos olisin kuullut maan repeilevän, puhumattakaan harjanteen humahduksesta alas metsään.
(Ai niin – ja Albishorn oli huippuhaasteen 2/26.)
Ensin tankataan, sitten liikkeelle. First things first, a good breakfast,Bussi toi tänne, Hausen am Albis. Starting point, Hausen am Albis.Tervehdimme toisiamme. We greeted each other. Nämä on jo vähän ohi, mutta hienoja. Kind of gone, but beautiful. Weinbergschnecke, helix pomatia.Homo sapiensTäyttä vauhtia tilan läpi ja rinteeseen. Full power, through the farm and to the hill.ZugerseePäivän asu. Outfit of the day.Albishornin huipulla, Zürichinjärvi alhaalla. On the peak of Albishorn (and that´s lake Zürich)Ensin cafecito. First cafecito.Sitten Flammkuchen. Then Flammkuchen.Portti erämaapuistoon. The gate to the wildernesspark.Lampi. A pond.Kostea polku. A bit wet, this path.Muutama runko pitkin poikin joen yli. A couple of trunks leaning over the river.Esterata. An obstacle course.Niin vehreää! Green and beautiful!
En resumen: Subimos a Albishorn en Zurich y después de tantos días de casi deluvio nos pareció un día perfecto, solamente poca lluvia. El bosque pareció a los de Cartago, dicen, humedo y tupido. En la cumbre, por el restaurante, resulta, que el asunto se puso demasiado humedo y una parte del cerro está apunto de colapsarse. Por dicha la raja no apareció, hasta que, que nosotros ya habiamos pasado el bosque.
Kurzgesagt: Albishorn 2/26. Und jetzt ist beim Restaurant Albishorn einen Stück vom Wanderweg gesperrt, er droht abzurutschen.
Missäs kävit tänä viikonloppuna? Pihalla haistelemassa ruusuja, naapurikadulla toisia, niitä jotka tuoksuvat makealle ja huumaavalle kesälle.
Tutkimassa, onko tillissä vielä kolme vihreää ja pilkullista perhosen toukkaa kasvamassa. Oli ja jo pikkuhiljaa muhkeaksi syöneitä.
Juttelemassa Amélien kanssa. Amélie on lähiseudun pikkuruinen kissa, sisupussi, joka jääräpäisesti kieltäytyi muuttamasta ylemmäs rinteessä. Se tykkää näistä seuduista, metsästä, niitystä, rapsutuksista tutuilta ihmisiltä ja tulee lähes naukuparkuen vastaan hakemaan paijailua.
Bongaamassa sieniä. Ekat ovat ilmestyneet, näköalapaikalle putouksen viereen. Mustessienet ovat luonnon show, lopussa lähes tunnistamattomia, mustaa valuvia.
Laskemassa kuinka monta runkoa onkaan tällä kertaa kaatunut. Yksi joen poikki, toinen edellisen kaveriksi portaisiin.
Syömässä korkeuksissa kasvavia karhunvattuja juuri kun ylle tuli rankkasadekuuro. Lenkin hiki sai hetken huuhtoutua, sitten eteenpäin kohti seuraavaa ja kolmatta kuuroa. Kosteus ja lämpö olivat nitistää juoksijan.
Paennut ukkosta viimeisillä metreillä. Väri järvellä muuttui turkoosista tummaksi ja uhkaavaksi.
Uimassa. Monesti. Nokikanojen seurassa. Ne nyhtivät järvikasveja, joiden lonkerot kietoutuivat käsivarsiini, selkään. Silti sulassa sovussa.
Tämä on Amélie. This is Amélie.Runko veden poikki. First fallen tree.Mie en jaksa. No can do.Jotain tulossa. Something is coming.Kana. Nokikana. Coot.
En resumen: A dónde fui este fin de semana? A ver rosas, orugas, arboles caídas, comer moras, correr en el bosque, huir chubascos y tormentas y a nadar.
Kurzgesagt: Wohin bin ich Wochenende gegangen? Die Rosen zu riechen, joggen, Brombeeren zu essen, erste Pilze zu erstaunen, war schwimmen und bin Gewitter geflohen.
Jo perinteeksi muodostunut kontrollin menetys ostoksilla näihin aikoihin vuodesta tarkoittaa sitä, että kotona on toista kiloa nektariineja, persikoita ja aprikooseja, ehkä luumujakin ja ulko-ovea reunustava viikuna tuuppaa satoa päivittäin. Näille pitäisi tehdä jotain ja nopeasti tai kompostia peittää pian homeinen hedelmäkerros, mitä ei tietenkään haluta.
Pihan aprikoosit keitettiin heti hilloksi, koska ne pääsivät menemään pehmeäksi hurjissa helteissä. Viikunat syödään mieluummin sellaisenaan.
Olin jo lähes unessa, kun vielä selailin puhelimelta erilaisia aamupaloja ja valaistuin. Yönylikaurahiutaleet, siis tuorepuuro, jonka nimi aiheuttaa minussa jostain syystä negatiivisia väreitä ja jota Sveitsissä Birchermüesliksi kutsutaan, paranee huimasti, jos sen tekee pirtelöön.
Kipaisin keittiöön, heitin mikseriin pari aprikoosia ja banaanin (huom, pitää olla kunnolla kypsä) soijamaitoa ja hurhur, valmista tuli. Joukkoon pellavansiemeniä, kauranleseitä, kourallinen kaurahiutaleita, vähän mysliäkin (koska seassa kuivahedelmiä) ja jääkaappiin. Aamulla odotti ihanan ilmava ja oranssihtava pöperö, jonka päälle latasin mansikoita, banaania, mantelilastuja ja kookosmurskaa. “Tää on ihan second level! Ei aamupala, vaan herkku!” oli syöjien ihastunut kommentti.
Tätä olen tehnyt päiväkausia, välillä hedelmiä vaihdellen, mutta aina banaani ja joko persikka, nektariini tai muu mukana. Päälle sitä mitä löytyy. Mantelista rousketta, kookoksesta tropiikkia, marjoista hapokkuutta ja viikunoista pehmeää makeutta. – Niin ja hedelmiongelma ratkesi yhdellä kertaa. Kulutus kolminkertaistui.
Joku oli jo puraissut viikunasta. Ampiaiset tai muurahaiset. Somebody had tasted the fig, maybe the ants or a wasp.
En resumen: Desayuno next level: el base de avena remojada se hace con leche de soya, banano y albaricoques en un mixer. Después se le añade avena, semillas etc. y en el día próximo es una espuma riquísma. Yo lo decoro con bananitos, coco, almendras, higos y fresas o frutas de epoca (mango sería bueno!)
Kurzgesagt: Das Geheimnis von Overnightoats ist der Flüssigkeit. Next level wird erreicht, wenn man zuerst einen Smoothie (Milch (Soya Milch in diesem Fall), Aprikosen (oder Nektarinen) und eine Banane) macht und danach die Haferflocken und was auch immer hineintut. Am nächsten Tag mit Lieblingsfrüchten und Nüssen dekorieren.
Kylällä oli hiljaista, bussit ajelivat ohi puolityhjinä, siellä täällä joku tepasteli kohti asemaa. Kaupassa muutama haahuili kärryineen aprikoosien luota kohti jäätelötiskiä. Metsässä olin vain minä ja Aldo, sekä lammen sorsalinnut.
Kesä oli parhaimmillaan, melkein kaikki lomilla ja heinäkuu. Laivalaiturilla käynnistettiin bileitä, tyypit hyppäsivät korkealta laineisiin, kapusivat laiturin rakenteita myöten takaisin ylös. Kylmälaatikoista kaivettiin ruokaa, kuplivan korkki posahti ja grilli oli jo lämmin.
Tuuli puhalsi hiukset sekaisin, kun odottelin laivaa, joka vei suoraan toiselle puolen järven. Köysi ei lentänyt tolppaan, vaan sen ohi. Uusi yritys laskeutuii sen viereiseen metalliseen pidikkeeseen. Tarpeeksi hyvä, laiva pysyi laiturin vieressä. Oh, näitä järvi-ihmisiä…
Täpötäysi laiva purjehti järvenselän toiselle puolen punaisen tehtaan, Rote Fabrikin lähelle. Vedessä polski pienokaisia, leikkikenttäkin oli täynnä. Vanhan nosturisysteemin vieressä dj viritteli graffitibileisiin musiikkia. Kulttuurikeskuksen terassilla lautasilla oli enää muruja, laseissa juomaa. Ulkoilmaleffateatterista oikealle, piipun takaa, löytyi Summer camp, kesäleiri. Entisen tehtaan tiloissa ja pihamaalla vaihdetaan ajatuksia, puhutaan yhteiskuntapolitiikkaa, on kulttuuriprojekteja ja mahdollisuus tuoda omia töitä näytille.
Istuttiin hetkeksi alas, kuunneltiin musiikkia ja katseltiin. Hiljan hopeakorut, paidat ja tarrat tekivät kauppansa, porukkaa tuli juttelemaan, viettämään aikaa, tapaamaan kavereita.
Rantapolkua reunusti ihmisvirta, vedessä ja nurmikolla. Pikkuruisissa grilleissä paistui ruoka, musiikki soi ja jäätelökauppiaat pyyhkivät hikeä otsalta. Keskikaupungilla, järven vieressä, sähkökitarasaundista kuuli jo kauas, että paikalla oli Zürichin paras katusoittaja paikalla. 70-luvun saundit saivat vaarinkin lykkäämään varovasti keppinsä penkille ja tanssimaan muusikoiden vieressä.
Kotipihalla oli pakko pistää grilli päälle, sen verran oli kävelty tuoksujen keskellä. Onneksi kaapissa oli perunoita, vegimakkaroita ja bratwurstikin.
Kesäinen lorvimisfiilis sai jatkua seuraavanakin päivänä, kun patikan sijaan päätettiin lopulta jäädä syömään rauhassa aamupalaa, rupattelemaan pöydän ääreen pihalle. Iltapäivän auringon vaellettua järven puolelle laahasin korit varjoon ja kiskoin rikkaruohon sieltä, saksin kuivuneita ruusuja tuolta. Siinä vaiheessa, kun aloin vetää alppiruusujen alta muratteja olin jo ihan vauhdissa. Kaikki voima peliin ja irti!
Alus Zürichinjärvellä. A vessel on the lake Zurich.Rote Fabrik näkyvissä. Rote Fabrik on the sight. Kirpparijuttui, koruja, paitoja, musiikkia, olutta. Second hand stuff, juwelery, shirts, music, beer.@sadbutrat myyntipuuhissa. @sadbutrat and handmade jewelery.Kori esille ja hommiin. Gardenwork.Saalistaja paikalla. A cat looking for snack.
En resumen: Estámos en el modo de verano. Nada fue según el plan y así era perfecto.
Kurzgesagt: Manchmal müssen es einige Sommertage ohne Plan sein.
Reilun puolen tunnin testikävelyn jälkeen päätin olevani valmis reiluun kolmeen tuntiin, vaikka hälytyskellot vähän kilkattelivat. Halusin retkelle ja keuhkosairaitahan perinteisesti kuskataan vuoristoon; sen enempää en tarvinnut perusteita.
Kirkkaan turkoosina loistavan Walenseen yläpuolella kulkee Höhenweg Amden, upeita maisemia, helposti saavutettavissa. Kolmisen sataa metriä nousua on suurinpiirtein sama kuin omalla kylällä, joten se onnistuisi. Tuntimäärä kuulosti haasteelliselta, mutta kai lapsille sopiva reitti passaisi myös toipilaalle.
Koronan jälkeiset keuhkot joutuivat lopulta kovimmille autossa; yskin siitepölyä vedet silmissä koko päivän edestä. Arvenbüelin kylästä kohoavalla vanhalla huoltotiellä pidin pari paussia, ettei pulssi kohoaisi heti alussa tappiin ja ennen metsäpolkua oli pakko pistellä eväät, sillä kokovartalovapina alkoi olla häiritsevä. Kivellä istuessa, Glarusin Alpit edessäni, olo rauhoittui. Katselin muurahaisia, valtavan pontevia tummanvihreitä nokkosia, polulla ja ilmassa liiteleviä valkoisia, valko-oransseja, lilansinisiä ja aivan tummia perhosia.
Keskiväliltä löytyi alppikuppila, aivan lirua kahvia ja tietenkin lehmiä. Sinne meidät johdattivat kiviin maalatut leppäkertut. Perheen tyttäret olivat tarjoiluvuorossa, kiikuttivat juomista janoisille, röstiä ja bratwursteja nälkäisille. Osa lehmistä hamusi rinteessä heinää, vasikat lojuivat alempana auringossa. Sisällä navetassa toimi sulassa sovussa muutaman lehmän vieressä kuppilan astianpesuosasto. Makkarat tirisivät ulkona, röstit paistuivat ehkä ylempänä teltan suojissa.
Maisema muuttui pikkuhiljaa tutunnäköiseksi, mustikanvarpuja oli molemmin puolin tietä, välillä nevaa, kosteaa ja suovillaa, sen sivussa matalaa vuoristomännikköä. Mies valtavan pitkän putken kanssa metsästi kuvia linnuista; täällä asuu ja suojellaan metsoja.
Ajattelin olevani täysin valmis palaamaan vuorelta alas tuolihissillä, mutta kun hutera pieni nainen lähti varovasti askeltamaan puikkelehtivaa kivikkopolkua alas, siis jätettyään ystävättärensä hissiin, lähdin perään. Tunti sinne tai tänne, jarrutteluhan olisi vain hyvää matalasykkeistä treeniä. Puolivälissä hän vinkkasi meille suorimman reitin alas. “Eikö olekin ihanaa; rauhallista ja perhosia”, juttelimme ja hän jatkoi toiseen suuntaan, kohti kotiaan.
Kun posket hehkuvina olin polun päässä alhaalla, siellä mistä pääsimme bussin kyytiin ja takaisin alkupisteeseen, oli kilometrejä kertynyt lopulta kymmenen. Olo oli tietenkin voipunut, mutta vain sen verran, että uskallan jo alkaa suunnitella uusia retkiä.
Vuorimäntyjä ja nevaa. Mountain pines and some kind of swamp.Kahden kengän levyinen polku. A path wide enough for two shoes.Walensee.
En resumen: Hicimos el primer caminata post corona, encima del lago Walen. Los Alpes de Glarus nos acompañaban el camino y llegué hasta el final sin que nadie me tuviera que llevar. Así que estoy lista para las próximas vueltas.
Kurzgesagt:Höhenweg Amden war meine erste post Corona Wanderung. Die Aussicht nach Glarner Alpen hat uns den ganzen Weg begleitet und ich habe es selbstendig zurück nach Amden geschafft. Bin also bereit für die neue Wanderungen.
Ollakseen enimmäkseen patikkablogi, aika vähän on viime aikoina tullut liikuttua yhtään missään. Mutta pienestä se postkoronainenkin aloittaa. Sunnuntaina tuntui, että nyt on aika mennä kastamaan jalat Zürichinjärveen, helteestä ja järjettömästä heinien sirottelemasta siitepölypilvestä huolimatta. Grindelwaldista hankitut uudet urheiluaurinkolasit päähän ja kadulle!
Matkaa kertyi 1,6 kilometriä eestaas ja tuloksena lihasväsymys. Ja koska ollaan Sveitsissä, korkeuserolta ei voinut välttyä. Takaisin rinteeseen oli noustava, jos halusi kotiin ja vaakatasoon lepäilemään. Ja kuinka monesta sadasta metristä olikaan kyse? 40 metristä.
Joka tapauksessa energiatasot ottavat nyt isoja harppauksia päivästä toiseen. Enää eivät koivet tutise tai silmissä pimene seistessä, postilaatikolla käyn keveästi ja eilen kokeilin jotain jumpan kaltaista. Hengitysharjoituksia, syviä vatsalihaksia ja testing-testing, vieläkö käsivarret toimivat. Kaikki siis tarkasti kontrolloidusti, ettei yskitä ja pulssin pitää pysyä alle 120.
Ammattikseen urheilevan mukaan keuhkot pitäisi tarkastuttaa ennen kuntoilun aloittamista. Lääkäriltä sain terveisiä, ettei tarvitse, mutta näin kuumalla ilmalla siitepölyjen keskellä ei kannata tehdä mitään haastavaa. Strateginen suunnitelma sisältää kevyttä liikkumista joka toinen päivä viikon verran, sen jälkeen voin yrittää mennä salille, jossa samaten alku lähinnä liikeratojen kokeilua.
Viikkoja on kulunut yskiessä, mutta tiedän päässeeni lopulta vähällä ja olen siitä kiitollinen.
Järvi on paikoillaan. Here it is, lake Zurich.Ihan kuin olisi ulkomalla. As I was abroad.Mehiläiset ovat yhtä innoissaan karhunvadelman kukista kuin minä. The bees are as excited of the blackberries as I.
En resumen: Poquito a poco recuperando de corona y ya llegué al lago de Zurich. Y devuelta a casa.
Kurzgesagt: Langsam erhole ich mich von Corona und bin schon zum Zürisee gelaufen. Und zurück nach Hause auch.
Blogissa on pari kuvaa, se on jo plussaa. Myös se, etteivät ne ole vain puolikkaita, kuten osa ottamistani. Sillä akku, se on pullistunut, vetelee viimeisiä päiviään. Eikä uusi ole tullakseen. Luvattiin kuun lopussa, seuraavan puolivälissä, sitten yllättäin alkupuolella. Postilaatikko odottaa suu ammollaan, leukanivelet väsyneinä, eikä ohutta pakettia näy.
Upeat vaellussäät olisivat vetäneet vaikka minne, mutta ei, oli pakko miettiä puhelinjuttuja. Että mikä merkki, minkä hintainen, miksi ne on niin kauhean kalliita ja toisaalta kaikki on parempia kuin tämä vanha, joka kyllä toimisi jos olisi se uusi akku.
En haluaisi tuottaa elektroniikkaroskaa, jos sen vain voin välttää. Mutta nyt on kai pakko.
Pari viikkoa käytännössä ilman puhelinta on ollut valaisevaa. Ei tarvitse pitää yhteyttä kehenkään. Ei selata somea. Toisaalta en voi maksaa laskuja, koska akku riittää vain luurin käynnistämiseen. Olen ilman hirvittävän tärkeitä muistiinpanojani. Tosin pikkuhiljaa alan unohtaa mitä siellä lopulta olikaan. Uusia väyliä hoitaa asioita on ilmaantunut. Ja kyllä, olen kirjoittanut listoja ja tekemisiä paperille.
Koska koko ajan ei jaksa perehtyä puhelimiin, kävin juoksulenkillä, uimassa ja löysin vihdoin keinon puhdistaa kellertäviksi sekä mustaläikkäisiksi muuttuneet kaupunkitennareiden aiemmin valkoiset reunat (sappisaippua!) Grillasin munakoisoa Appelsiinejahunajaa-blogin ohjeella, tahinikastikkeella ja kevätsipulilla, mistä aina tulee kesäinen olo. Katselin ukkosrintaman lähestymistä ja toivoin löytäväni pian kännykän, jonka kameralla saisin upeat värit paremmin ikuistettua.
Juuri ennen ukkosta värit ovat hienoimmat. The colors are incredible just before the storm.Kontrasteja. Contrasts.Kesän iloja. The happy things of the summer.Munakoisoa tahinikastikkeella, ohje tähän ja muihin herkkuihin täältä.Zürichinjärven värejä. Colors by the lake Zurich.
En resumen: Mi teléfono viejo está apunto de estallar con la batería mala. Pero bueno, mientras estaba buscando información de uno nuevo y traté de hacer una desición, logré también hacer cosas sin el teléfono. Fui a correr, logré limpiar los bordes blancos de tennis (jabón de galón!) y cociné una de mis favoritas, berenjena en el barbeque con salsa de pasta de sésamo.
Kurzgesagt: Ohne Natel läuft nichts, das ist ziemlich klar. Aber ein neues zu finden, die Entscheidung zu treffen, das ist mühsam. Einige Fotos habe ich doch geschafft zu machen und einige andere Sachen auch, weil man nicht die Zeit am Smartphone verbringt.
Pala Suklaata 