Rapukävelyä harjanteella

6. November 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: 26summits challenge, patikointi, patikointi Sveitsissä, Schauenberg, syksy, Zürichin kantoni 1 Comment

Kotona klo 8 olin ihan, että let´s go. Yhdeksältä junassa toivoin ainoastaan mahdollisuutta vetää pitkäkseen torkuille. Tuntia myöhemmin istuin harjanteella juurten ja lehtien päällä adrenaliinin herättämänä. Etenin istuen. Metrin levyisen harjanteen rinteet eivät olleet satojen metrien pudotuksella, mutta tarpeeksi. Vain banaaninkuoret olisivat olleet liukkaampia kuin lehdet, juuret ja muta. Jokaisella askeleella tuntui, että nyt jalka lipeää.

Oltiin siis koillisessa Zürichistä katsottuna ja yhä samassa kantonissa. Kolbrunnista Elggiin vievä polku oli muutoin mukavan syksyinen, eikä ensimmäisen parin tunnin aikana vastaan tullut ketään. Ihmisten sijaan kohtasimme yhden marraskuun perhosen ja useita kaatuneita puita. Reitti oli kahdesti sen verran epäselvä, että kuljettiin pusikossa karhunvatukoiden ja piikkipensaiden keskellä etsimässä polkua.

Luonnonsuojelualueelta löytyi Tüfels Chilen, sammaleisen kivikon päälle putoava vesivirta, aito luonnonlähde. Vastaantulijat kyselivät, että näimmekö mekin otuksen. Siis minkä? Kuulemma suurempi kuin kauris ja muistutti gemssiä – mutta onko niitä täällä? Itsekin luulin gemssien asustelevan vain Alpeilla, mutta jälkeenpäin selvisi, että hyvällä tuurilla niitä saattaa kohdata myös näillä seuduin.

Juuri ennen viimeistä nousua, strategisesti loistavassa kohdassa, oli maatilan myyntipöytä. Omenoita oli selvästi tullut yli tarpeen. Osa oli pudonnut maahan, osasta tehty mehua ja kakkua. “Laune Stückli” luki kyltissä. Ja kyllä, olo kohentui huomattavasti omenakaakkusesta. Jalka nousi sen jälkeen kevyesti.

Parinkymmenen kilometrin matkan huippu oli Schauenberg ja sen rauniot. Jo kenties roomalaisten valloittamalla kukkulalla oli keskiajalla kunnon linnoitus. Lumihuiput siintivät keltaisten ja oranssien metsien takana. Ihmeellistä, että Zürichin kantonissakin on näin pitkälti asumatonta lääniä. Raunion reunalla olisi ollut mukava istuskella pitempäänkin, mutta tuuli oli niin hyinen, että eväiden jälkeen lähdettiin alemmas metsän suojaan.

Olin haaveillut kahvipaussista jossain viehkeässä kestikievarissa. Guhwilmühle näytti juuri sellaiselta, mutta se oli kiinni. Toivo kuihtui lopulta kokonaan määränpäässä Elggissä, missä oli kahdeksan vesilähdettä, eikä ainuttakaan kahvilaa. Ensi kerralla sumpit mukaan, vannotin. Taisin sanoa samaa edellisellä kerralla.

Hetken mietintätauko ja sitten ravun taktiikalla eteenpäin.
*Thinking moment and then crabstyle forward.*

Pöytämyymälän kassa repsotti auki.
*The money box of the cakesale was open* *when we came.*

Churfirsten näkyvissä.
*Churfirsten in sight.*

Vihreällä nyppylällä raunioita.
*Some ruins on the green hill.*

Ja yhtäänhän ei palele.
*Not cold at all.*

Sääli että tämä oli kiinni.
*Pity this was closed.*

En resumen: Un paseito en el cantón de Zurich en el bosque de otoño y era una sopresa, que lugares más bonitos había en este camino! Y que tan resbalosos son los raices y hojas.

Kurzgesagt: Die Wurzeln und Blätter sind jetzt wahnsinnig rutschig. Aber wie schön ist Zürcher Oberland!

Kaikki muuttuu, myös polut

17. September 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, terveys, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Alpit, Arosa, patikointi, patikointi Alpeilla, patikointi Sveitsissä, Weisshorn Leave a comment

Elämän illuusiohan on, että joku olisi pysyvää. Ainut mistä kenties niin voisi sanoa on muutos ja liike. Se on ehkä tämän vuoden motto.

Joka tapauksessa, olin reppu selässä rinteessä ja nousemassa Arosan Weisshornille. Sauvat olivat kotona, koska eivät mahtuneet pakaasiin ja reittihän on tuttu, ei mitään se kummoista matkalla. Pieni eväs ja riittävästi vettä; siinä kaikki mitä tarvitaan. Ja paljon happea.

Värit olivat alkaneet taittua kellertävään ja punertavaan, kirkkaimpina loistivat mustikanlehdet. Alku ja keskivälikin meni mainiosti; kuuntelin murmeleiden vihellyksiä, enkä nähnyt yhtään. Välillä tarvitsin pulssintasauspaussin, täytin keuhkot ja taas eteenpäin.

Matkalla on vain yksi kohta, jossa nousu on sekä jyrkkä että vaatii pientä tarkkuutta. Sen olisin voinut kiertää alamäkipyöräilyyn tarkoitettua tietä pitkin, mutta olin jo sen verran ylhäällä, ettei kannattanut kääntyä takaisin. Viime kerralla kaikki meni sen suuremmitta vaikeuksitta.

Nyt tajusin, että kenkä saattaa luistaa hiekkaisessa rinteessä ja vieressä oli vain samanlaista hiekkaista seinämää, mistä ei saanut otetta. Tarrasin silti, kynsillä. Ja pariin piikkiseen kasviin. Melkolailla nelin kontin muutama metri ja sitten istahdin miettimään. Valutin desinfiointiainetta piikkien jättämiin punaisiin kohtiin, joita poltteli.

Polku oli muuttunut viime kerrasta, se oli hiekkaisempi ja viereiset seinämät murtuneet, sitä koossa pitävä kasvillisuus kadonnut. Jos olisin mennyt alaspäin, olisin varmaankin edennyt istualtaan.

Kauneuskin oli toisenlaista, vuoret sinisiä ja kasvusto oranssihtavaa. En muista mikä vuodenaika edellisellä kerralla oli, mutta karuus oli tänään herkistävää.

Jos vielä tulen tänne, palannen sauvojen kera. Polku on näet silloinkin jo taas toinen.

Mini-ihmisiä harjanteella.
*Mini people on the ridge.*

Kohde taustalla.
*Target on the background.*

Reunalla. Tämä ei ollut se nelinkontin kohta.
*On the edge.* *This wasn´t the critical point.*

En resumen: Las rutas se cambian, nunca es como la vez pasada.

Kurzgesagt: Die Wege ändern sich, es ist nie wie beim letzten Mal.

linnunpönttöjä ja snapseja

7. May 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Camino de Santiago, Fischingen-Steg, Hörnli, Jakobsweg, patikointi, vappu 2 Comments

Konstanzista Einsiedelniin vievän Jakobswegin (Camino de Santiago) välietappi kuulosti hyvälle vappukävelylle, sillä sää oli kuin heinäkuussa ja muutenkin oli sen suuntainen olo, että olisi kiva mennä retkelle. Vaikka Fischertaliin, jonne päädyimme edellisellä kerralla. Vai Fischikoniin? Fischingeniin?

Koska jo kerran aiemmin jäätiin junasta, jossa oli väärä pääte, tajusin tarkistaa nimen juuri tarpeeksi ajoissa. Siis Fischingeniin. Matkalla kuulutettiin “Grüze!” ja ihmeteltiin, että tätä sveitsiläistä tervehdystä ei koskaan oltukaan kuultu, yleisimmin siis Grüezi. Mutistiin, että miten on mahdollista, kunnes johdot yhdistyi: se onkin paikka Winterthurissa. Hyvin hämmentävää.

Fischingenin luostarin pysäkillä pidettiin aurinkorasvan levitykselle omistettu hetki. Paistetta tuli jo aamusta kirkkaalta taivaalta ja voimalla.

Maalaistalon kulmalla oli tarjolla pyhiinvaeltajan leipää, hunajaa, munia, kakkua ja hilloja mukaan ostettavaksi. Itsepalveluhyllyssä oli muutakin tarpeellista vaeltajalle, reppuun voisi lastata myös linnunpöntön tai hörppäistä kannustukseksi minibaarista hedelmäsnapsin, 2 Fr itse tarjoiltu luraus.

Reitti kulki kukkuloiden, maalaismaiseman, lehmien ja niittyjen välistä, poikki, yli, läpi metsien, eikä antanut armoa. Kaksi kolmannesta, Hörnlin huipuille asti, mentiin käytännössä koko ajan ylämäkeä.

Välillä pysähdyttiin kaivamaan repusta evästä ja koska oli vappu, niin tottahan mukana oli suomalaista syötävää. Illalla tajusin paniikissa, ettei meillä ole mitään edes vappuun vivahtavaa ja vaivasin vauhdilla juuri ennen pilatekseen lähtöä, lenkkarit jalassa ja ulkotakki päällä, lihis-, siis vihistaikinan. Iltamyöhäsellä pöydällä oli tuoksuva läjä piirakoita vaikka koko kylälle. Joka tapauksessa nyt mukana oli valmiiksi täytetyt vihikset, asiaankuuluvasti nakeilla, suolakurkulla, punasipulilla ja maustein. Lähin meikäläinen grillikioski oli parintuhannen kilometrin päässä ja vihis maistui taivaalliselta sveitsiläisen maanviljelijän heinäntekoa katsellessa.

Tien kaventuessa, viimeisen talon kohdalla tienvartijakissa kävi läpi kaikki ohikulkijat. Ohi ei päässyt ilman hetken paijaussessiota. Se lähetti meidät matkaan huudellen ja juoksi vastaaottamaan seuraavat.

Hörnlillä juotiin välikahvit, ihailtiin Alppirivistöä ja aloitettiin laskeutuminen kohti Stegin asemaa. Edellä tallasi pariskunta, jonka repussa oli simpukkamerkki. Siis pyhiinvaeltajia.

Päivä oli niitä, jolloin juostiin joka junalle, mutta yhtäkään ei missattu. Kotiin mennessä toiseksi viimeisessä junassa olin kuulevinani jotain puhetta lipuntarkastuksesta ja avasin sovelluksen – joka oli mennyt itsestään pois päältä ja puhelin hypännyt lentotilaan. Panikoin ja räpläsin äppiä päälle ja manasin hintaa, joka matkalle tulisi. Kuulin kai kuitenkin omiani, sillä tarkastajaa ei kuulunut. Eikä äppi edes huomannut, että olin ollut jonkun aikaa offline.

Tästä saisi snäkkiä.
*There´s bread and jam for the hungry people.*

Itsepalvelu minibaari vaeltajille.
*A self service minibar for the hikers.*

Fischingen, lähtöpiste.
*Fischingen, the starting place.*

Päivän pilvenhattarat. *The cloudes of the day.*

Kukkuloita kaikkiin suuntiin. Hills to every direction.

Tie kiemurtelee vakaasti ylöspäin.
*Up we go.*

Sveitsin paras vihis.
*The best Finnish style vegipie in Switzerland.*

Sitten alamäkeä asemalle.
*Downhill towards the station.*

Varo traktoria?
*Be aware of the tractor.*

En resumen: Seguimos el Camino de Santiago Suizo, esta vez de Fischingen a Steg. Un día increible, 2/3 del camino hasta Hörnli (1333 m) cuesta arriba y tantos pajaritos cantando.

Kurzgesagt: Jakobsweg, Fischingen-Steg: Der Tag war unglaublich schön und 2/3 des Wegs bergauf (bis Hörnli), was bedeutet, wir hatten durst. Zwischen Fischingen, wo es Obstschnapps gab und den Berggasthaus Hörnli gab es nur Wasser vom Rucksack. Zum Glück genug.

Lähtisinkö Caminolle?

12. February 2025 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Retkeily, Sveitsi, ulkoilu, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Kävely, kevään suunnitelmat, patikointi, Santiagon tie Sveitsissä 2 Comments

Viikonloppu mennä surahti lähinnä lorvaillessa. Tarkemmin ajateltuna kävin kyllä lenkilläkin ja pienellä promenadikävelyllä, jonne varustauduin aurinkolasein ja kaupunkivaattein, kuten kuvaan kuuluu. Sillä zürichiläiset vetävät parhaat pomppansa päälle, komeimmat ja kalleimmat arskat ja punaavat huulensa kirkkaimmalla värillä iltapäivän tepastelulle järven pientareella. Varsinaiset ulkoiluvaatteet herättävät lähinnä pienen vinon hymyn. Myös toisinpäin. Kuten se reppuselkäinen ja patikkavarusteinen pariskunta, joka katseli parfyymipilvessä ykkösissään kulkevia kiinnostuneina kuin toista lajia.

Villakangas- ja toppatakkien joukossa vilahteli myös turkkeja ja karvahattuja, vaikka lämpötila pyyhki kahdeksassa asteessa. Juoksijat, jotka kuvittelivat etenevänsä lenkkivauhtia sankassa väkijoukossa, kiertelivät ja kaartelivat teepaidoissaan ja sortseissaan. Näin kylmästä värähtäviä katseita ja ihmetystä. Ja ne muutamat, jotka olivat pulahtaneet viisiasteiseen järveen tai ainakin seisoivat reittä myöten jorpakossa bikineissään, saivat ympärilleen suu auki kauhistelijoita.

Joka tapauksessa oli keväistä, ihanaa ja tänään laulavat jo peipposetkin. Siinä tajusin, että talvea on niukasti jäljellä, jos tarkoituksena on kivuta vuorta lumessa. Nyt on mentävä jos meinaa. Sitten aloin miettiä kevättä ja sen mahdollisuuksia. Viime aikoina olen seuraillut erinäisiä seikkailijoita maailmalla, yhdet jalan, toiset pyörällä. Perhe, joka lähti Kiinasta ajamaan pyörillä Skotlantiin on jo perillä. Samoin pyöräilevä nuorukainen, joka pyyhälsi Alaskasta Argentiinaan. Suomalainen Taina on vielä matkalla vuosia, tarkoituksenaan kävellä maailman ympäri.

Ei, ei, en ole kiertämässä maailmaa tai edes Eurooppaa, vähempikin riittää, mutta Santiagon tietä on tullut jo pari etappia tallattua, joten miksi en jatkaisi sitä? Lähtö oli Kreuzlingenista Bodenjärveltä ja ensimmäinen pätkä 15 km, toinen vaatimattomat 12 km, Märstettenistä Tobeliin. Santiagon tie Sveitsissä on kuin hämähäkinverkkoa, sieltä voi poimia omat mieleiset reittinsä. Itse ajattelin suorinta reittiä Geneveen.

Seuraava osuus olisi jo nyt toteutettavissa, sillä alavalla maalla ei kyllä ole minkäänlaista talvea enää. Nyt pitäisi vain katsella milloin ja miten eteenpäin. Mutta sitä ennen vielä ehkä kuitenkin lumeen.

En resumen: La primavera llegó muy temprano a Zurich. Y empezé a pensar la posibilidad de seguir caminando por El Camino de Santiago.

Kurzgesagt: Die Frühling ist sehr früh da. Und Jacobsweg durch die Schweiz interessiert mich. Vielleicht mache ich weiter das Jahr.

Jäätikön yllä

18. September 2024 By suklaasyomari in luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Sveitsi, ulkoilu Tags: Aletsch, Bettmeralp, Fiescheralp, jäätikkö, patikointi, vetäytyminen 4 Comments

Olen ollut viikon työreissussa ja nyt kaiken kasaantuneen keskellä katselen kuvia ja yritän muistella, mitä kaikkea Aletsch-jäätikön lähellä näinkään. Suljen silmäni ja näen valtavat korkeuserot, huiput ja laaksot.

Bettmeralphan on autoton, joten kulkuneuvo jäi laaksoon. Ylhäällä tajusin, että olen kadottanut laihan lompakkoni ja samassa oivalsin, että se oli varmaankin pudonnut autojunaa odotellessa, kun vaihdoin kengät toisiin. Kukaan ei vastannut puhelimeen asemalla, mutta nettikamera näytti vain tyhjää parkkipaikkaa. Se oli jo hyvä merkki, pussukkaa tuskin kukaan olisi noteerannut ja se olisi lojunut yhä maassa satojen autojen yliajamana. Lopulta se löytyi autosta, penkin ja oven välistä.

Kun sain henkilökohtaisen katastrofini hoidettua, pääsin keskittymään itse asiaan. Päällimmäisenä on tietenkin se hurja muutos jäätikön massassa, ilmiö, jonka vertaista en ole luonnossa koskaan nähnyt. Aletsch on vetäytynyt jo 1860-luvulta, mutta 24 vuotta sitten jääkerros ulottui kymmeniä metrejä korkeammalle ja tänään jo ensimmäisessä kurvissa näkyy vain kuraista vettä. Häntä on lyhentynyt entisestään.

Henkilökohtaisen saran toinen valitettava takaisku on oikea kenkä. Olin jo kävellyt uusilla vaelluskengillä kymmenisen tuntia ongelmitta ja yhtäkkiä toinen alkoi vaivata. Mitään rakkulaa tai hankaumaa ei näkynyt, mutta nilkka on lähes ilman nivelsiteitä ja nyljähtelee miten sattuu. Kipu oli lähinnä hankaavaa ja iholla. Laitoin siihen apteekista noudetun pehmikkeen. Jäätikkölenkki oli n. 15 km, jotakuinkin 800 m korkeuseroa ja loppumatka yhtä tuskaa – siis tasaisella. Ylös ja alas menin ketterästi kuin vuohi.

Sidoin nilkan ympärille lisäksi huivin ja se auttoi, mutta illalla kohtaan oli kertynyt nestettä. Nyt mietin mitä teen kengän kanssa; ehkä vartta täytyy moukuroida pehmeämmäksi.

Päivityksenä Reppu ja reitti, patikkapolkujen Sveitsi -kirjaan reitti ei siis lähde enää Bettmerhornin näköalatasanteelta oikealle, se pätkä on kivivyöryjen jälkeen suljettu. Sen sijaan ensin kuljetaan vastakkaiseen suuntaan, jonka jälkeen kilvet ohjaavat jäätikön reunaan.

Matkalla ohitettiin useita laumoja koululaisia; joku kompasteli nauhat auki lenkkareilla, osa pisteli vauhdilla hyppien, toiset laahautuivat perässä viimeisillä voimillaan. Seuraava lauma oli tyynempää sorttia, symppiksen pehmolelun näköisiä Valais´n mustanenälampaita. Jaoimme polun jonkun aikaa; sinisillä täplillä merkityt lampaat näyttivät tietä ja me seurasimme.

Polku alas jäätikölle on kivinen ja osittain kostea ja liukas. Porukkaa laskeutui eri puolilta, sieltä mistä keksivät että olisi pääsy. Keskityin omiin jalkoihini, kun joku takaa huusi tuntemattomalla kielellä jotain. Mies meni toisen luo ja ojensi hänelle käden. Vanhempi herra oli astunut märkään kohtaan pyöreällä kalliolla ja jäänyt selkä köyryssä pudotukseen päin, sormet kallion pinnassa voimatta liikahtaakaan. Apuun kiiruhtanut ojensi käden ja nykäisi miehen kuivalle kivelle.

Jäätiköllä oli useita retkueita oppaan kera turvaköysineen ja piikkikenkineen; nyt sille oli helppo kivuta. Vuosia sitten jäisen kerroksen päälle pääsi vain toisesta reunasta. Muutama uskalikko lähti kuvailemaan itseään jäätikölle ilman mitään erityisvarusteita, ihan vain tennarit jalassa.

Jäätikkömökki, Gletscherhütte, oli täynnä punaposkista porukkaa, aurinko oli yhä kirkas ja polttava. Lepuutin kinttua alppimakaroonipannullisen ajan ja mietin tallatako takaisin paljain jaloin. Venkslasin nauhojen kanssa, löysytin ja kiristin. Ja seuraavana päivänä olin jälleen polulla.

Ilta Bettmeralpissa.
*Evening in Bettmeralp.*

Aletschin tässä päässä loiskuu vesi.
*There´s already water on this end of the glacier.*

Nököttäviä ihmisiä.
*Some sitting dudes.*

Jäätikköä ylhäältä käsin.
*The glacier from above.*

Välillä kivisempi polku.
*A rocky part of the hikingpath.*

Aletschin toista päätä näkyvissä.
*The other end of Aletsch.*

Ylhäältä saattaa tulla lasti.
*There´s a possibility of a stonefall.*

Ihmiset toimii mittatikkuna jäätikön vieressä.
*People as yardstick to understand the size of the glacier.*

Takaisin jäätiköltä.
*Back from glacier.*

Ruokaa, että jaksaa.
*Some food for energy.*

En resumen: Aletsch está cada vez más corta y baja.

Kurzgesagt: Aletsch ist jedesmal kürzer und niedriger.

Nyppylä se vaatimatonkin on

29. May 2024 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, vastuullinen matkailu Tags: 26 summits, Ottenberg, patikointi, Sveitsin maaseutu, Thurgau, Weinfelden Leave a comment

Ensinnäkin, kuvien määrää on rajoitettava. Alkukesästä tulee se hulluus, kun kaikki kasvaa, kukoistaa ja tuottaa hedelmää. Kaupasta raahaan kiloittain aprikooseja, nektariineja, persikoita, marjoja ja luonnossa sekoan kokonaan, kameran muisti täytyy kuvista ja hiirikäsi riutuu niitä käsitellessä.

Rauhoitun siinä heinäkuun paikkeilla, kun kesä tasoittuu, kuuma painaa ja hidastaa askelta. Tällä kertaa, Weinfeldenin asemalla junasta hypätessä, vauhdissa ei kyllä ollut minkäänlaista kirmailun makua. Kiire ei ollut minnekään ja varsinkaan mäkeä ylös. Kaksi päivää kuumetta ja muut flunssan mausteet olivat vieneet kaikki mehut.

Kävelylenkki Thurgaun maaseudulla sen korkeimpaan pisteeseen (680 m) ei siis ollut todellakaan mikään urheilusuoritus, vaan tasausta taudin jälkeen. Tämä oli ensimmäinen 26 huipusta, haasteesta, johon kuuluu eri tasoisia huippuja. Paikat eivät ole niitä tunnetuimpia tai haastavimpia tyyliin Pilatus, Säntis ja Matterhorn, vaan Geissfluegrat, Schwengiflüeli ja Nüencham. Et ole koskaan kuullutkaan? Joo, en minäkään.

Kirkonkellot kalkattivat sunnuntaille ja heti perään jostain kaikui tykitystä, joka lähemmäs päästessä muutti muotoaan ammunnaksi. Sveitsiläisen sunnuntain äänimaisema. Meitä suojasi metsän valliseinämä ja todellisuudessahan ampumarata oli alhaalla, kaukana polusta.

Vaikka oltiin Bodenjärven lähellä, järvestä ei näkynyt vilaustakaan. Hetkeksi istahdettiin penkille katsomaan Churfirstenin sahalaitahuippua ja Säntistä, koko Alppirivistöä siitä eteenpäin. Ylämäessä meidän ohi pyyhälsi taatusti eläkeiän jo pari vuosikymmentä sitten ohittanut juoksija, tiukkaa vauhtia, lenkkarit jalassa, hopeinen kimallehame päällä ja vyölaukku vatsalla. Niillä pohkeilla on kuulkaa noustu mäkiä! Oma laahustaminen muuttui kuin taikaiskusta vauhdikkaammaksi, sillä kyllähän tässä iässä pitää jaksaa ja miten niin energiat on vähissä.

Thurgaun korkein piste, jota oltiin jahtaamassa oli todella antiklimaattinen, sen päällä törötti antenni ja metsää. Meidän lisäksi huipun koodia oli skannaamassa vain yksi seurue.

Viereinen maatatila myi kaapissa jauhoja, pastaa ja makkaroita sekä juotavaa. Hillopisteessä oli ikävät energiat, myyjä oli kyllästynyt siihen, että ohikulkijat “unohtivat” maksaa ja oli pienentänyt valikoimaansa. Ikävää, sillä nämä itsepalvelukioskit ovat tosi kivoja, varsinkin jos on tarvetta täydentää retkieväitä.

Peltojen viertä, maatilojen ja metsien läpi päädyttiin viinirinteille, missä rypäleet ovat yhä millin läpimittaisia, mutta edellisten vuosien satoa saa maistella kellareissa ja terasseilla. Weinfeldenin yksityisomistuksessa oleva linna ohitettiin rinnetontti kiertämällä. Siellä tornissa varmaan tarjoillaan viiniä paikallisista rypäleistä ja kilistellään ylhäisessä yksinäisyydessä, pidetään puheita ja ollaan ylhäisiä.

Ja mitenkäs ne meidän tavallisten puurtajien kulut reissussa? Juna Zürichin läheltä ees-taas maksoi melkein 30 frangia/per nenä, euroissa suht sama. Lisäksi 1 kahvi, 2 x tuplaespresso, 1 kahden pallon jätski ja toinen annos pari palloa lämpimällä marjakastikkeella: 38 frangia. Ei ole maalla halpaa. Eväsleivät oli repussa ja veikkaisin, että ensi kerralla myös kahvit.

Vanhat talot tuntuu olevan aina johonkin suuntaan vinossa. Vai olenko se minä?
*The old houses seem to be always inclinated to one direction.* *Or is it me?*

Weinfeldenin kirkko.
*The church of Weinfelden.*

Alkaa vuoretkin näkyä, Churfirstenin sahalaitakin.
*A view to the mountains including Churfirsten.*

Lampaat kätkeytyy niitylle.
*The lamb hiding in the field.*

Tämä “huippu” on kyllä antikliimaksi.
*An anticlimatic “summit”.*

Vähän vetisemmät olosuhteet polulla.
*A bit wet on the path.*

Reitti vie läpi tilan.
*The path goes through the farm.*

Kukat ikkunalla.
*Flowers on the windowsill.*

Kaksi pölyttäjää duunissa.
*Two pollinaters working.*

Etanakin duunissa.
*A snail also working.*

Ja seuraava pörrääjä.
*And the next flying creature.*

Ja tämä on? Sipulikasvi kuitenkin.
*And this is?*

Täällä on vanhaa ja nättiä.
*Here it´s old and cute.*

Kahvi lehmäsokerilla.
*A coffee with cowsuger.*

Hurmaavat otsiskiharat.
*Charming front curls.*

Loppumatka viiniviljelyksiä ja niittyjä.
*The last part beforte the twon was vineyards and fields.*

Viinikellarin yhteydessä on myös ravintola; kätevää.
*There´s a winecellar and restaurant with nice terrace.*

Rypäleet on vielä aika vaiheessa.
*Still kind of small, the grapes.*

Linnaan on hyvä päättää; täältä junalle.
*After castle to the train.*

En resumen: Estaba bastante hecha leña después de una gripe y por eso subimos a un pico poco exigente, o sea, probabalemente el más bajo de todos los puntos más altos de un lugar donde he subido. (Weinfelden, Ottenberg, 680 m s.n.m.)

Kurzgesagt: Nach der Grippe hatte ich Energie nur auf Ottenberg (680 m, Weinfelden) zu steigen. Aber trotzdem der höchste punkt in Thurgau.

Vuoden ensimmäinen huippu, Etzel

22. May 2024 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Sveitsi, terveys, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Etzel-Kulm, huiputus, patikointi, Richterswil, Schindellegi, Schwyz Leave a comment

Keli olisi ollut mahtava vaikka mille vuoristoretkelle, mutta kiire ja tekemisten suma tiivisti tilanteen selkeäksi: jos jonnekin, niin lähelle. Zürichinjärven länsipuolella Schwyzin kantoniin kuuluvasta Pfäffikonista pääsee nopeasti rinteeseen ja taatusti tuntuu, jos ei reisissä, niin ainakin keuhkoissa. Luvassa oli 600 rappusta, mutta niitä oli kyllä aikalailla enemmän, jos kaikki matkalle osuvat lasketaan mukaan.

Ekat vaatekerrokset kuorin jo kymmenen ensimmäisen minuutin jälkeen, aurinko tuntui huumaavan lämmittävältä ja kiitin itseäni päätöksestä laittaa sortsit. Punkeista viis, ajattelin. Onhan kotona pinsetit.

Meidän edellä nousi isojen reppujen kanssa kaksi naista, joiden matkan laadusta kertoi iso simpukka. Santiagon jäljillä, siis. Uskoisin, että heillä oli suuntana Einsiedeln, vuoren toisella puolen Sihlinjärven rannalla. Einsiedelnin luostari vetää pyhiinvaeltajia puoleensa.

Zürichinjärven yläpuolella, kiemurtelevalla solatiellä postiauto päästi nelisävelisen tuuttauksen merkiksi muille tiellä kulkijoille. Moni oli liikkeellä tavallisella pyörällä, sähköpyörällä tai moottoripyörällä. Me ylitimme tien ja sujahdimme takaisin metsään.

Ns. polku on tältä puolelta Etzelin huipulle (1098 m) noustessa suurelta osin yhtä juurakkoa tai kapeilla puunrungoilla tuettuja askelmia. Ennen loppunousua asiasta vielä muistutettiin: “573 askelmaa”, “Joitakin kivisiä osuuksia”, “Juurisia askelmia? Monia!”, “Korkeuseroa? 300 m.”

Huipulla oli vain pari kourallista ihmisiä, vaikka toiselta puolen vuorta kipuaminen onnistuu autollakin. Ja se tunnelma, ystävällinen ja mukava, rauhallisen rento. Hyvä vaihtoehto ylikansoitetulle Zürichin Uetlibergille, vähän korkeampikin. Kyltit oli sveitsinsaksaksi ja ensimmäistä kertaa ikinä näin legendaarisen Chuchichästlin käytössä. Sana tarkoittaa keittiön laatikkoa ja on ääntämyksensä takia se ulkomaalaisten koetinkivi. (Joka tapauksessa, kahvilusikat ja kermat sun muut löytyivät oven luota chuchichästlistä.)

Ylhäältä oli siis näkymät kahdelle puolen, Zürichin- ja Sihlinjärvelle, valkohuippuisille vuorille. Alaspäin kuljettiin metsien ja niittyjen poikki, välillä bunkkereiden viertä ja puiden välissä kummallisissa rivistöissä olevien betoniporsaiden ohi. Selitys löytyi viimeisen bunkkerin seinästä: maailmansotien aikaan näillä estettiin mahdollisen vihollisen nousu vuoren yli.

Loppumatkaa rytmitti jälleen edellisenkin retken Sihl-joki ja kosteikot, luonnonsuojelualueet. Matalikot olivat täynnä sammakoita ja salamantereita, kaislikoissa viihtyvät vesilinnut.

14 kilometrin ja n.600 korkeusmetrin jälkeen Schindellegi-Feusisbergin asemalla päätettiin sittenkin jatkaa alamäkitaivallusta kohti Zürichinjärveä ja ehkä laivaa, jolla purjehtia kohti kotia. Oli kuitenkin jo niin ilta, ettei tarjolla ollut kuin juna, mikä oli nopeampi vaihtoehto ja toi kotiterassille sopivasti ilta-auringon viimeisiksi hetkiksi.

Tästä lähtee kapenemaan ja nousemaan. Kuvastahan jyrkkyys ei näy ollenkaan…
*This is the real start, where the path gets steep and narrow*er.

Oikealla järven ja sillan toisella puolen häämöttää Rapperswil.
*On the right side over the bridge there is Rapperswil.*

Simpukka repussa kertoo vaelluksen tarkoitusesta.
*The shell on the backpack tells about the meaning of the hike.*

Olento avaruudesta?
*A creature from outer space?*

Hurja kontrasti, kirkas auringonpaiste ja metsän varjo.
*Heavy contrast, sunshine and shadow.*

Sveitsissä ollaan.
*Good to know, we are in Switzerland.*

Viimeiset varoitukset.
*The last warnings.* *There are 573 steps, a lot of roots and stones* *and 300 vertical meters.*

Pientä usvaa, mutta kaunista.
*A bit misty, but beautiful!*

Tuijottelin sen verran kauan vuoria, että suklaavaahtoherkku oli sulaa.
*Concentrated to the view a bit long, result: melted chocolate.*

Vanhanajan postimerkkikone ja laatikkokin. Sitä tyhjentääkö joku sen, ei käynyt ilmi.
*An old fashion stamp maschine and postbox.*

Täältä näkyy peltojen toiselle puolen Einsiedelniin asti.
*Here there´s a view over the fields to Einsiedeln.*

Myönnän: tukkaa ei ole kammattu. Mutta tyytyväisiä ihmisiä.
*I admit not have combed my hair. But anyway, happy people.*

Nämä oli siltä varalta, että Zürichinjärveltä olisi vihollinen yrittänyt tankeilla vuoren yli. *These were just in case the enemy would have tried to climb the mountain with tanks.*

Kyllähän yksi lehmäkuva per patikka pitää olla.
*At least one cow picture per hike.*

Jokimaisema voisi olla Costa Ricasta.
*This could be Costa Rica.*

Salamanterihan siinä. Pikkuisia sammakoita myös samassa lätäkössä. *A salamander and small frogs enjoying the day.*

Oikea puoli tietä Zürichiä, vasen, hm, olisiko Schwyzin kantonia?
*The right side of the road belongs to Zurich.*

En resumen: El primer pico del -24, Etzel Kulm (1098 m). Humildito y el camino era corto, pero por eso intenso.

Kurzgesagt: Erste Kulm dieses Jahr, Etzel Kulm (1098 m). Moderat und ziemlich kurz, aber deswegen intensive.

Kuumasta kylmään ja kaikkea siltä väliltä

30. August 2023 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: Bernin Alpit, First, Grindelwald, Jungfraujoch, Kleine Scheidegg, Männlichen, patikointi, patikointi Alpeilla, Schynige Platte, Sveitsi 1 Comment

Kuljin pitkän matkaa varjossa, joka tuntui hyvältä. Iho viileni, sisällä oli vielä lämpöä, kertymää monelta viikolta. Muistin miltä syyspäivät tuntuvat ja hengitin raikasta. Laakson tukaluus tuntui kaukaiselta, ohut ilma sai sydämen nakuttamaan. Ehkä siksi tuntui että ympärillä oli rauha. Ja liikkumattomuus. Suuret vuoret, nehän ovat yhtä pysyvyyttä ja turvaa.

Auringon rajalla ensimmäinen askel; lämpö kohtasi kengän ilman vaikutusta, sukan paikkeilla se tuntui keveänä, iski ylempänä sääreen, käsivarsiin, poskiin kuin kuuma vaippa. Hetken se oli tervetullut, sen jälkeen oli mietittävä aurinkorasvaa. Ja niitä jäätiköitä, sulavaa vettä. Että kuinka tämä tästä jatkuu.

Tänään tiedetään, että tukaluus loppui kerralla. Kaatosateeseen, rakeisiin ja lumipeitteeseen. Nyt tälläkin polulla olisi tarvittu kengät, jotka tarraavat lumikerrokseen, lapio ja ehkä kelkkakin.

Toisen päivän pilvet pehmensivät rajoja. Olo tasaantui, hetken ajattelin normaalia, jota ei ole olemassakaan, mutta voisi olla. Se jatkumo, jolloin kaikki sujuu tasaisella samanlaisuudellaan. Harhaluulo siitä, ettei mikään muutu. Maakin liikkuu, eikä jäätikkö ole paikallaan pysyvä kerros hohkaavaa kylmää, vaan virta.

Mutta ihminen raivaa lumet ja maavyöryt, odottaa että vesi laskee, lapioi polut puhtaaksi ja rakentaa uudet talot. Kun juna asemalla nyrjähti raiteeltaan, tuotiin toinen, kiivettiin kyytiin ja matka jatkui. Päivät lyhenevät ja tarraamme kalenteriin, alamme miettiä villasukkia tai ainakin etsiä sienikoria. Ja olemme jälleen kiinni pienissä muutoksissa, joita kiertokuluksi sanotaan.

Eigergletscheriltä lähtiessä valo on sinistä.
*Leaving from the station of Eigergletscher, the light is blue.*

Lehmä johdatti joelle.
*This cow guided to the river.*

Ja sitten tuli aurinko.
*And then there was sun.*

Schynige Platten ympärillä vuoret ovat pyöreitä – tai teräviä.
*By Schynige Platte the mountains are round – or sharp.*

Vasemmalla polku, jota seuraillaan seuraavaa huippua kiertäen.
*The path we follow is on the left and continues going around the next peak.*

Ukkonen valuu hitaasti hiipuen.
*Thunderstorm comes little by little.*

Mutta katto on näkyvissä. *But there´s a roof on the sight.*

Ihminen on pieni.
*We humans are so small.*

En resumen: Quien se podría imaginar, que justo después de estas fotos vinieron lluvias superfuertes y en las alturas nieve.

Kurzgesagt: Wer hätte gedacht, dass nach diesen Fotos ist oben alles weiss geworden.

Helteessä huipulle

19. July 2023 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, luonto, matkailu, Matkat, patikointi Tags: Alpen, Alpit, Chli Aubrig, patikointi, patikointi lähellä Zürichiä, Sattelegg, Schwiz, Wägital Leave a comment

Niin sitten kävi, että kun auringon laskiessa katsastin vielä sään seuraavan päivän alppipatikkaa varten, olikin luvassa myrsky. Joten uutta paikkaa etsimään, lähempää ja lyhyempää, jotta tarpeen vaatiessa saisimme itsemme evakoitua ainakin katon alle, jos ei kotiin asti.

Chli Aubrig ei ehkä ole se alppipatikoitsijan haasteellisin kohde, mutta Zürichin liepeillä ja kiva päiväretkipaikka, jos kaipaa piipahdusta luontoon ja liikettä kinttuihin.

Moottoritiellä navigaattori ja kyltit veivät eri suuntaan ja päästiin tekemään u-käännös. Ylös Satteleggin Bergrestaurantin luo vie kiemurainen solatie, jota sitkeäkinttuisimmat nousivat pyörillä ja siis ihan lihasvoimalla.

Helle oli nitistää jo parkkipaikalla kengännauhoja sitoessa. Vesipulloja oli kaksi ja puolet juotu jo ensimmäisten 200 korkeusmetrin paikkeilla. Kuvittelin päässeeni eroon koronaheikkoudesta, mutta jäin nopeasti jälkeen parista edellä kulkevasta seurueesta. Oli pakko pysähtyä vähän väliä puhaltelemaan, ei niinkään hapenpuutteessa, vaan kestävyys oli huonoissa kantimissa.

Polulle oli merkitty metsän kautta kurvaava kiertotie patikoitsijoille, Kun vasikat ovat pieniä, puolustavat lehmät niitä ärhäkästi ja patikoitsijat ohjataan kiertotielle, joka kulkee metsän kautta. Nyt vasikat olivat lähes täyskokoisia, eivätkä kenenkään hermot kiristyneet polun jakamisesta. Ainoastaan loppupuolella lehmät katsoivat kysyvästi, kun kuljimme lauman ohi vastakkaiseen suuntaan hiekkatiellä.

Huippu näytti vaatimattomalta kauempaa katsottuna, mutta vei aikalailla loputkin mehut. Viimeisellä pätkällä tankkasin kuivahedelmiä ja tunsin olevani saharassa. Kuiva hiekkainen ja heinäinen nousu tiukassa auringossa ei ehkä ole se mitä suositellaan helteellä, mutta kun nyt täällä oltiin, tietty kavuttiin ylös asti.

Huipun ristin vieressä metallisessa postilaatikosta löytyi muovipussista vieraskirjanen kynineen. Luovuus oli aika lailla vähissä, mutta muutaman sanan sain raapustettua, sen jälkeen oli istahdettava kapealle kiviharjanteelle syömään voileivät. Täältä näkyi joka suuntaan alppeja, lähiseudun suuret järvet ja aina Zürichiin plus Einsiedelnin kolme hyppytornia.

Alp Wildegg on strategisesti loistavassa paikassa, polkujen risteyksessä ennen viimeistä pätkää huipulle. Kaikki janoiset suuntasivat nousun jälkeen alamäkeä kirmaten suoraan varjon alle, kylmien juomien ja purtavan ääreen. Tilalla oli vauhdikas heinänteko meneillään, heilläkin hoppu ennen ennen povattua rajuilmaa. Tuuli pyyhki valtavalla voimalla ja aurinkovarjot lepattivat kuin purjeet. Pari puolen litran vesilasia ja kahvia myöhemmin olo tasottui.

Toisella osuudella gpx:issä oli jotain häikkää, ne veivät vastakkaiseen suuntaan, mutta kylttejä seurailemalla löytää hyvin perille. Ylläpito on silti selvästi jäänyt viimevuosina tekemättä, polkumerkeistä oli jäljellä riippeet ja pitkospuut sekä sillat olivat joko mätiä tai mutaan vajonneita.

Paarman purema pohkeessa levisi kuin epämääräinen mantereen kartta. Luulin että repussa oli ihoa rauhoittavaa geeliä, mutta koska väsymys, löysin sen vasta kotona siitä helpoimmasta paikasta, ulkotaskusta aurinkorasvan vierestä. Siinä vaiheessa pistokohta oli jo viitisen senttiä pituudeltaan ja yhä leviämässä.

Entäs se myrsky? Mustansiniset pilvet lipuivat paikalle kuin sveitsläinen kello, tasan kello neljä, kuten oli ennustettu, ukkonen puhureineen vasta myöhemmin illalla.

Monenlaista kukkulaa ja kohoumaa.
*Very different shapes.*

Ihan tonttuna liikenteessä.
*An alpine gnome.*

Tästä suunta ylös, oikeaa vuoren laitaa kiertäen toiselle puolelle ja huipulle.
*From hier a bit up, then right and around the mountain to the other side and to the peak.*

Kesäinen polku.
*Summerfeeling on the path.*

Kahvipaikka odottelee, kun kipaisemme huipulle.
*The coffeeplace waiting, while we climb up to the peak.*

Chli Aubrig, 1642m merenpinnan yläpuolella. Pieni mutta ponteva huippu.
*Chli Aubrig, 1642m, small but a vigorous peak.*

Huipun vieraskirjaan sanaset.
*Some words to the peakjournal.*

Huipulta länteen (luulisin). *View from the peak to west (I think).*

Vieraskirja muovipakettiin ja takaisin lootaan.
*Peakbook back to the plastic package and to the box.*

Äidit puolustavat pelotta pienokaisiaan.
*Mamas protect fiercely there small ones.*

Alp Wildegg, hurjan tuulinen ja ihana pysähdyspaikka.
*Alp Wildegg, very windy but cute place to stop.*

Kaffella. Ja pari litraa vettä.
*Coffeebrake.* *And a couple of liters of water.*

En resumen: Subimos en un calor de casi 30 grados al pico de Chli Aubrig y resulta que en 1600 metros el aire en total no era refrescante sino que nos quedamos en estado pasa.

Kurzgesagt: Wir sind auf Chli Aubrig gestiegen in fast 30 Grad und zum Schluss war es klar, dass die Luft nicht frischer in 1600 meter sei und wir sind fast Rosinen geworden.

72 punkkia tulivuorelta

8. March 2023 By suklaasyomari in Allgemein, Costa RIca, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily Tags: azufrales, bocónes, ekomatkat, fumarolas, kuumat lähteet, luonto, mäkäräiset, moscos del café, patikointi, Rincón de la Vieja, tulivuori 4 Comments

Jälleen kotona ja ei varmaan yllätä, että istun koneen ääressä kananlihalla. Pää on yhä yhä Costa Ricassa ja melkein tunnen kuvien tuoksut, myös lämmön ja varsinkin äänet välittyy yhä. Zollikonissa kuuluu vain naapurin pesukone, Costa Ricassa kaikkea mahdollista apinoiden huudosta ja kukkojen kiekumisesta ohi ajavien rekkojen torvensoittoon.

Joka tapauksessa nyt palataan reissuun Rincón de la Vieja -tulivuoren juurelle. Ja ei automatkaa ilman kuoppia tai mutkia, tällä kertaa epävirallisen tietullin muodossa. Ryppyotsainen huumoriton mies ei suostunut avaamaan puomia ennenkuin kaivettiin kuvetta. Epäiltiin kyllä homman laillisuutta, mutta näissä tilanteissa vaihtoehtoja on tasa kaksi, eikä riidan haastaminen ole kumpikaan niistä.

Onneksi taskussa oli pieni summa käteistä, sillä lähin pankkiautomaatti oli tuntien päässä – tai puomin toisella puolen Liberiassa. Majapaikan luo vei tiet kahdelta suunnalta ja selvisi, että molemmilla puolilla vaadittiin rahaa. Yksityiset maanomistajat olivat keksineet tienestikeinon. Sotkuinen asia oli jo käynyt lakituvassa, mutta rahastus jatkuu.

Majapaikassa leijui mädän munan lemu. Ensin epäilin putkistoa, mutta löyhäykset tulivatkin tulivuoren uumenista. Mökit oli ripoteltu pitkin laajaa puistoaluetta. Oltiin aivan kansallispuiston kupeessa ja lähellä sen kuumia lähteitä. Mutta myös majoitusalueeseen kuului patikkareitti omine lähteineen ja putouksineen.

Polkua ei varmaankaan ollut tallannut aikapäiviin kukaan ja epäilin, ettei suurkaupunkilainen olisi välttämättä löytänyt enää tietä takaisin, niin hyvin reitti oli peittynyt kasvustoon. Catarata del Jaguar, jaguarin putous, oli pieni ja nätti, sinne pulahdettiin viilentymään paluumatkalla. Kuumalle lähteelle oli tallattava jokunen lisäkilometri ohi apinavyöhykkeen, oksalla istuvan pöllön ja jokien poikki. Niukasti purpattava sinertävävetinen höyryävä allas haisi todella luotaantyöntävälle, enkä todellakaan upottanut sinne edes sormea.

Takaisin mökillä huomasin mustan pisteen käsivarressa. Reitillä oli kuulemma punkkeja ja olin varustautunut pitkin housuin ja karkotteella. Sitten löysin seuraavan. Ja lisää. Niitä oli joka paikassa. Kun olin saanut parikymmentä irti, piti pyytää apua. Hilja löysi neulanpiston kokoisia mikropunkkeja vielä kymmenittäin. Yhteensä 72. Majapaikassa kauhisteltiin, mutta vakuutettiin, että ne ovat “ihan terveitä punkkeja”. Ohut ihoni veti punkkeja pinnalleen kuin imuri. Aldolla niitä oli vain 17.

Polku putouksille kulki läpi metsän ja rutikuivan, polttavan pusikkoalueen. Yritin virittää kuuloaistini ja havainnointikykyni 150 prosenttiselle herkkyydelle, jotta huomaisin lähestyvän kalkkarokäärmeen tai keihäskäärmeen, joita molempia kammoksun. Jälkimmäinen on vielä niitä, jotka saattavat lähteä ihmisen perään. Retken ainut käärme katosi sujahtaen pusikkoon, eikä ehditty saada selvää mikä laji oli kyseessä. Muut kohtaamiset olivat vähemmän verenpainetta nostattavia, puissa riekkui kapusiiniapinoita, jotka tulivat laumana meitä ihmettelemään ja niityllä loikki täysin antiklimaattisesti ihan tavallinen kauris.

Tulivuoren aktiivisuuden takia kraatereille ei pääse tällä hetkellä kiipeämään, mutta alempana on pari patikkapolkua. Fumarolas-reitti vie purpattavien lähteiden luo rikin katkuun; yhdessä näyttää kuplivan savimassaa, toisessa höyryää tulikuumaa vettä. Pidempi polku vie putouksille, missä uiminen on kielletty. Kieltohan ei estä costaricalaista millään tapaa. Kaikki pulahtivat veteen.

Poluilla käsivarsiin ja paljaisiin paikkoihin hyökkäsi pienten ötököinen armada, vähän banaanikärpästä isompia, mutta paarman lailla puraisevia bocónes, jotka tunnetaan myös nimellä moscos del café, kahvikärpäset. Pallukasta tulee punainen ja kova, ne kutisevat infernaalisesti ja keskellä on selvä reikä. Pistojäljet ovat myös kestäviä, kuukauden jälkeen iholla on yhä verisiä täpliä. Pienen syynäämisen jälkeen selvisi, että nämä vihulaiset ovatkin vanhoja tuttuja. Bocónes nimittäin kuuluvat mäkäräisten sukuun.

Lounas Arenalinjärvellä.
*Lunch by lake Arenal.*

Toinen puomi oli kansallispuiston, siinä ei sentään tarvinnut maksaa.
*This was by the national park und luckily no payment* *like by the previous one.*

Täällä majoitutaan.
*Rincon de la Vieja lodge.*

Lehdenleikkaajamurkut olivat siirtyneet leikkaamaan kukkia.
*The leafcuttingants were cutting flowers for a change.*

Poseerataan ihan muina turisteina, jotta puun massiivinen koko kävisi kuvasta ilmi.
*Posing, so that you get the idea of the size of the tree.*

Metsän jälkeen aukeaa ja polttava lämpö. *After the forest open path and burning heat.*

*Ficus aurea* kuristaa puun, jota pitkin se lähettää lonkeroitaan maahan. **Ficus aurea** strangels the hometree with it´s airroots.

En ollenkaan jännitä käärmeitä.
*Not at all being nervous because of the snakes.*

Kuva on kuin maalaus, mutta huom lepakot!
*The foto is like a painting, but look at the bats!!*

Myrkyllisen hajuista kuumaa höyryä. Tulivuori purputtaa.
*Poisoneous smelling hot steam. The volcano is burping.*

Kattilallinen kuumaa kuplivaa.
*A pot full of hot bubbling stuff.*

Menisitkö tähän kuumaan lähteeseen?
*Would you go to this hot spring.*

Tämäpäs onkin vilakkaa. Ihan rennosti kelluskelen, yhtään en jännitä kaikilla lihaksilla.
*Pretty refreshing!* *Floating relaxed, not tense at all.*

En resumen: Después de un paseito en Rincón de la Vieja, encontré 72 garrapatas de mi piel. Una situación bastante inesperada y para ser honesta, tengo que admitir que también asco.

Kurzgesagt: Nach einer Wanderung beim Vulkan Rincón de la Vieja, habe ich 72 Zecken auf meiner Haut gefunden. Eine ziemlich überraschende Situation und um ehrlich zu sein, ekelhaft.

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Tag Archives: patikointi