Olen myöhäisherännäinen, mitä tulee James Bondiin. Opiskeluissa läiskäistiin eteen nippu kopioita Umberto Econ semioottisesta tutkielmasta Ian Flemingin kirjoittamista kirjoista, joissa seikkaili salainen agentti 007. Tajusin, että tätä edes hiukkasen ymmärtääkseni, on varmaan luettava edes yksi näistä. Sillä teksti, teoreettisuuden lisäksi, oli teemasta jota en tuntenut ja ruotsiksi, jossa olin hutera.
Sen jälkeen olen kiristänyt tahtia, varmaan luin useammankin Flemingin kirjoista, mutta myös nähnyt leffat. Ovathan ne klassikkoja. Uudetkin, jos mahdollista.
Sveitsi näkyy leffoissa siellä, missä keikutaan korkealla padolla tai vuoristossa. Schilthornilla Piz Glorian pyöreä ravintola näyttelee osaa vuoden -69 Bondissa, Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa ja huipulta suihkataan alaspäin, kohti Birgiä.
Patikkareissuilla olen enemmän sitä luontonörtti-sarjaa, joten en ihan heti lähtisi vuorelle Bondin houkuttelemana. Edellisellä reissulla Lauterbrunnen laaksoon, josta nousimme Schilthornille, vannoin, että näille rinteille tullaan uudestaan tarpomaan. Täällä ollaan.
Mielessä kuumottelivat kuvat Mürrenin kylästä, joka on Schilthornille noustaessa ensimmäinen välietappi. Törkeän kaunista, mutta samalla mietin olisiko paikka yhtä Bond-maata.
Eiger, Mönch ja Jungfrau yhdellä puolen, Bernin ja Juran Alpit, jopa Mont Blancin pitäisi näkyä täältä.
Kahden hissin jälkeen jäämme pois, vedämme maskit päältä ja puhdasta ilmaa keuhkoihin. Northface-polku, täältä tullaan. Heti ensimmäisten metrien jälkeen Suunto haluaa viedä meidät sinisillä kylteillä merkityltä tieltä toiselle reitille. Luotan siihen, että ollaan niin turistien tavallisesti kansoittamalla alueella, että kyltit ohittavat kellon osoittaman gpx-reitin. Erhe korjautuu myöhemmin ja olemme taas polulla.
Kuplahississä ja matkan varrella on lähes vain sveitsiläisiä, suurimmalla osalla noustessa maskit kasvojen suojana. On hyvä hetki tutustua paikkohin, joita normaaliaikoina kansoittavat bussilastilliset ulkomaisia turisteja. On rauhallista.
1638 metristä lähtevä reitti alkaa reippaasti kohoten, hiekkatienä ja lopulta pienenä polkuna. 2,3 h retkeä voi pidentää jatkamalla melkein mihin suuntaan tahansa, eikä kannata uskoa kehotusta tulla ratasjunalla Allmendhubelista takaisin Mürreniin. Jalat kyllä kantaa.
Spielbodenalpin kohdalla kurvataan pihamaalle kahville ja mansikkapirtelölle. Rouva tarjoilee rakennuksen ikkunasta. Vähän pitemmällä meille määkivät vuohet.
Hinnat ovat Zürichin tasoa, mutta haluamme tukea alppiyrittäjää, joka taatusti tuskailee väkivähyydessä. Lounasta on repussa; nousemme vielä hetken vuorta ylös. Ajattelemme Hiljan kanssa ylittää joen yli hypäten. Peruutamme, kun etäisyys näyttääkin pitkältä syvyyteen verrattuna. Sillalta katsomme kuinka costaricalaissa joissa lapsuuden leikkinyt Aldo loikkaa suvereenisti toiselle puolen, eikä edes kännykkä putoa kädestä.
Pilvet roikkuvat alhaalla, on vehreää ja kasvusto runsasta. Tämä voisi olla Costa Ricasta, Väli-Amerikan Sveitsistä, kuten tavataan sanoa.
Ohitamme toisen tilan, jonka pihalla on itsepalvelukahvila. Pöydällä nököttää kahvikone, vieressä jääkaappi ja kolikkolaatikko. Hurmaannun näkymästä Eigerille, otan kuvan ja askeleen. Tunnen vajoavani pehmeään ja periksi antavaan. Ääniefektit ovat kuvaavat. Poluilla ja niityillä on runsaasti lehmiä.
Haluaisin jatkaa Mürrenistä vielä eteenpäin, mutta kello tikittää ja ideana oli käydä vielä Schilthornin huipulla. Kun kerran on tänne asti päästy. Schilthornilla olisi Mürrenissä Via Ferrata huimapäille, Birgissä lasilattiaisia reittejä jännitystä kaipaaville. Tänään pilvet ovat tiellä ja päädymme vain pistäytymään Piz Glorian näköalaterassilla.
Hissistä näemme ehkä murmelin, muutaman vuorikauriin. Kerrankin mukana on kiikarit, mutta ennenkuin ne on saatu ulos repusta, ei otuksia enää näy.
Ollaan 2970 metrissä. Vuoret vilahtavat hetkittäin, näemme muurahaisina nousevia urheita kipuamassa kenties laaksosta, ehkä edelliseltä asemalta Birgistä, ehkä Mürrenistä. Joku partainen sporttiselta vaikuttava ikääntynyt mies hengittää niin kuuluvasti viimeisessä nousussa, että dokumentoin sen vahingossa videoon. Hän jää istumaan kivelle ennen portaita. Epäilen astmaa ja jään katsomaan selviääkö hän ylös. Vielä tasanteella hengitys kuulostaa niin pahalta, että tarkkailen kuukahtaako mies. Ilme on kyllä virkeä.
Aurinkolavereilla ei ole ketään; eipä ole aurinkoakaan. Eiger, Mönch ja Jungfrau kurkistavat ujosti ja menevät jälleen piiloon. Laakso vilahtaa. Pilvet kulkevat vauhdilla eri suuntiin. Ja siinä se on, aurinkoinen heti.
Katson jälleen kelloa ja siirrymme takaisin hissille, on aika laskeutua laaksoon. Haluan nähdä ne putoukset, sillä kuka tietää, ehkä kohta taas olemme korona saartamia.
Tarve ei ole aivan oikeutettu, sillä tähän mennessä olemme retkellä nähneet jo taatusti parikymmentä putousta. Lauterbrunnenin laaksoa ei turhaan sanota vesiputousten laaksoksi, niitä on 72.
Neljännessä ja viimeisessä hississä Mürrenistä Stechelbergiin ensimmäisten joukossa sisään siirtyy katolinen pappi pitkässä mustassa kaavussaan. Lähes kaikilla muilla on kasvosuojat, papilla ei. Tytär murisee; eikö hengenmiehen pitäisi antaa esimerkkiä laumalleen. Ehkä hän luottaa suojelukseen. Seuraavasta päivästä alkaen se ei enää riitä. Maski on pakollinen kaikille. Niille, joilta se sattumoisin unohtuu, Schilthornbahn antaa ilmaisen kasvosuojan.
En resumen:Schilthorn es uno de los picos, donde se puede subir desde el valle de las cataratas, Lauterbrunnen. Y sí, es el donde filmaron la pélicula de James Bond, En el servicio secreto de su majestad. Caminámos también la ruta del norte un poco más abajo, empezando del pueblo de Mürren. Paisaje: increible. Multitud: nonexistente. Felicidad: 100 %.
Kurzgesagt:Die üppige Natur auf dem Schilthorn war eine Überraschung. Es hätte auch ein Berg in Tropen, in Costa Rica, die Schweiz Mittelamerikas gewesen sein können. Wenigstens auf dem Northface Trail, wo die Wolken unten hingen und Pflanzen die Feuchtigkeit genossen. Viel Ruhe, Schneebergen, Alpenblumen. Oben in Piz Gloria waren die Bergen plötzlich Schüchtern, aber ab und zu konnten wir vom ganz oben bis Tal sehen. Zurück zu Hause gibt es nur eines zu tun: nochmals James Bond 007 – Im Geheimdienst Ihrer Majestät zu schauen.
Costaricalainen lanko nro 2 eli Ludi tuli kylään. Tiukalla aikataululla, mutta täydellisellä hetkellä. Keskiamerikkalaistakaan ei viluttanut, kun aurinko porotti, asteita oli kolmisenkymmentä ja ennuste vuoristoreissulle oli täydellinen.
Varusteet sen sijaan eivät. Lanko nro 2 oli Sveitsissä edustustehtävissä, Costa Rican entisen presidentin Laura Chinchillan seurueessa, ja sen mukaiset olivat matkatavarat. Ei puhettakaan sortseista tai vaelluskengistä, vaan tummat nahkakengät ja puku. Meiltä löytyi sentään lainalenkkarit, mutta seurueen urheilullisuuden ja varusteiden tason huomioon ottaen ryhmänjohtaja eli minä päätin retkestä mahtaviin maisemiin helpolla reitillä.
On varmaan edellisistä reissuista tullut selväksi, ettei nopea lähteminen kuulu perheen vahvuuksiin. Nyt meitä oli vielä yksi lisää ja costaricalaiset aamupalat pitkiä, rauhallisia ja nautinnollisia. Jo illalla olin tehnyt valmiiksi gallo pinton, papu-riisi -aamiaisen, johon tarvitsi vain paistaa lisäksi munat, paahtaa leipää, lorauttaa kuppiin kahvia ja lasiin appelsiinimehua. Nopea ja näpsäkkä aamiainen – matkaan lähdettiin vain tuntia aikataulua myöhemmin.
Aikataulutus patikkareissuilla on siksi tärkeää, että osa hisseistä toimii vain tiettyyn kellonaikaan asti. Tällä kertaa ongelmana oli kuitenkin vain automatkan pituus, joka lykkäsi kävelysessiota juuri kuumimmalle hetkelle. Mietin päälakia ja nenäpäitä ja latasin reppuun aurinkorasvaa sekä ylimääräisiä lippahattuja.
Auton jätimme Lauterbrunnenin asemalle, jossa aikaa junan lähtöön oli muutama minuutti. Hallista löytyi 0 lipunmyyntiluukkua, 1 lippukone ja 10 ihmistä jonossa. Juoksimme viimeisinä junaan, joka oli jo täynnä turisteja Aasiaa myöten.
10 minuuttia myöhemmin Wengenin asemalla tunsin olevani Sveitsi-parodiassa. Täältä löytyi kaikki kliseet, alppitorvea, pihalla olevia turistiryhmiä ja krääsäkauppoja myöten. Jungfrau-vuoren ja sieltä alkavan jäätikön alue on yksi turisimin pääkohteista. Kuplahississä helpotti, se ei ollut edes täynnä. Meiltä oli kuitenkin mennyt kokonaan ohi, että täällä oli rahalla saatavaa erityispalvelua. Hississä oli toinen kerros, avoin, jossa voi 5,60 frangin lisämaksulla matkustaa tukka hulmuten ja nuuskutella alppi-ilmaa.
Kuninkaalliseksi kokemukseksi mainostettu matka oli perillä avoin myös meille, alemman matkaluokan edustajille. Päätimme kipaista aluksi Männlichenin asemalta ylevän portin läpi kruunuun kukkulan päälle. Matka oli lyhyt, nousua noin 100 metriä ja palkkiona matkalla monta lajia juuri nyt kukoistavia alppikukkia. Ja ylhäältä tietenkin näkymät joka suuntaan.
Eiger (3971 m), Mönch (4107 m) ja Jungfrau (4158 m) ovat muhkea vuorikolmikko, vierivieressä yhtenä seinämänä. Panoraamatie kulkee Männlichenin asemalta näitä kohti kevyesti alaspäin laskien kohti Kleine Scheideggiä. Reitti sopii myös lapsiperheille, sillä Männlichenissä on ravintolan vieressä iso kiva leikkipaikka ja tietä pitkin voi työntää vaunuja, kunhan alla on kunnon ilmapyörät.
Matkaa Männlichenistä Kleine Scheideggiin kuluu 1,5-2 h ja meillä sitä meni reilusti, sillä joka toisella askeleella joku meistä pysähtyi kuvaamaan kirkkaina säihkyviä kukkia ja vuorista löytyi aina vain parempi kulma. Hetkeksi meidät pysäyttivät myös koirat, jotka kuumissaan yrittivät tunkeutua lumihankeen ja kieltäytyivät jatkamasta matkaa. Hanki oli houkutteleva.
Wengenin turistitungoksesta ei polulla ollut jälkeäkään. Sitä mukaa kun reitit kantavat etäämmälle, väki vähenee. Jos ei ole eväitä matkassa, kleine Scheideggistä saa sapuskaa heikotukseen.
Takaisin Lauterbrunneniin tulimme toiselta puolen Jungfraujochilta palaavalla junalla. Kylä on laaksossa, jossa väitetään olevan kymmeniä putouksia ja jos katsot Instagramista Sveitsi-kuvia, putos Lauterbrunnenin kylän keskustasta tulee vastaan yhtenä ensimmäisistä. Läheltä löytyy myös maanalainen putousrypäs, mutta sinne ei tällä kertaa ehditty.
Kylällä kuumuus oli musertava ja kostea. Minä ja Hilja jäätiin nestehukan partaalla istumaan varjoon, kun veljekset lähtivät vielä katsomaan Lauterbrunnenin putousta lähempää. Niityn läpi kulkeva reitti oli suljettu putoavien kivien takia, mutta se ei näyttänyt estävän puoltakaan alueella olevista vierailijoista. Kieltokyltistä kiinni pitäen tyypit nousivat piikkilanka-aidan yli.
Siemailimme odotellessa jääkylmää vettä putouksesta. Viereisessä seurueessa juteltiin kiivaasti ja korviini kantautui “mae“, costaricalainen ilmaisu, joka tilanteesta riippuen voisi tarkoittaa tyyppiä tai äijää. Tosin sillä voidaan viitata myös naiseen. Sihisin Hiljalle, että tuossa taitaa olla porukkaa sieltä päin. Tunteekohan Ludi ne, heitin vitsinä.
Veljekset palasivat putoukselta sen kielletyn aidan yli ja lähestyivät jutellen. Viereiseltä penkiltä mies huusi Lanko nro 2:lle: “Sinä olet costaricalainen! Minähän tunnen sinut!” Olivat kuulemma tavanneet useamman kerran langon lentoyhtiöuran aikana. Vaihdettiin tarinoita puolin toisin, kuka oli tullut mistäkin ja minkä vuoksi ja esiteltiin perheet. “Ludi tuntee aina kaikki!” totesi tytär, eikä niinkään ihmeissään.
Lauterbrunnen-Wengen (juna), Wengen-Männlichen (kuplahissi), Männlichen-Kleine Scheidegg (jalan), Kleine Scheidegg-Lauterbrunnen (juna)
Nautintokerroin: 10
patikkareitti: helppo
hintataso: junasta, hissistä ja muista kertyy aimo summa, jos ei ole alennuskorttia.
En resumen: Pocas veces el clima y paisaje están tan perfectos, como en esta vuelta de Männlichen a Kleine Scheidegg. El carro lo dejamos en Lauterbrunnen, donde se encuentra una de las cataratas más famosas de Suiza. Y ya que el mundo es tan chiquitillo, allá encuentramos también otros ticos…
Kurzgesagt: Das war wirklich ein Bilderbuch Tag. Sonne, scheinende Alpenblüemli, mächtige Gebirge. Mein Costa Ricanischer Schwager Nummer 2. hatte nur einen Tag für einen Ausflug und es könnte nicht perfekter gewesen sein. Aber das wir in den Tourismus Region waren, erzählt die Begegnung mit den costaricanischen Bekannten von ihm.