Ääh, niin se on. Oli hyvä, että on tullut kirmailtua pitkin haastavia vuorenrinteitä ihan tyydyttävän paljon, sillä nyt kun tiedän tilanteen, en ehkä uskaltaisi varata koipeeni sataprosenttisesti ja jutella itselleni siihen malliin, että juu, kyllä tämä tästä hoituu, nojaan oikeaan jalkaan, siirrän vasemman, enkä yhtään vierähdä rotkoon, vaan varman sirosti ja sitkeästi, kuten kunnon vuoristolainen, astelen alaspäin/ylöspäin, mihin vain.

Viime lokakuussa lenkillä rusahtanut nilkka on kuvattu kolmannen kerran, tällä kertaa (taas) röntgenissä, sitten niveleen ruutattiin varjoainetta ja rouva kiikutettiin pyörätuolissa CT-kuvaukseen. Saksalainen lääkäri, jollainen osuu Sveitsissä usein kohdalle, oli täysin räpyttelemättä todella pitkiä ja kiharia ripisään ja totesi, että kintun turvotus johtuu tuen puutteesta. ”Tässä kohtaa pitäisi näkyä mustana nivelside. Teillä se on harmaa eli yhtä ja pelkkää arpikudosta.” Jalka roikkuu siis käytännössä sääriluusta irti yhtä irtonaisena kuin Uncle Bensin riisi. Tai no, melkein.

Kesäkengät eli cabrio-lenkkarit. Tuuletus pelaa.

5 vuodessa ja sitä myöten hajoaa rustoa ja koipi saattaa kihnuttaa myös luuta hajalle. Se on huono. Parempi olisi kiinnittää jalkaterä uudella siteellä. Fysioterapeutti pisti heti seuraavana päivänä armotta hyppimään portaita ja oli sitä mieltä, että moni elää ilman tuotakin sidettä ja hyvin porskuttaa. Asiaa funtsitaan myöhemmin Frau Dr. Urheilulääkärin kera.

Olen venyttänyt uusien lenkkareiden ostoa jo niin kauan, että vasemmassa kengässä on viisi reikää, odottaen vihreää valoa lenkkeilylle ja tervettä nilkkaa. Lenkkarikaupassa juoksijat pistetään nimittäin ulos testaamaan kenkiä, enkä tähän mennessä ole saanut ottaa ainuttakaan juoksuaskelta. Nyt lupa on. Huojuvasta ja horjuvasta nilkkatilanteesta huolimatta. Kai ne odottaa, että nilkka rusahtaa kunnolla ja paikattavaa riittää enemmänkin. Joten hier we go, uutta lenkkaria kehiin ja eikun metsään.

En resumen: Una chanchada; mi tobillo está en total tan suelto, como el arroz de Uncle Bens. O casi. Después del accidente en Octubre, lo revisaron ahora con un CT-Scan y resulta que uno de los ligamentos del lado, ya no existe. Por dicha, he caminado últimamente bastante en las cuestas exigentes; ahora no podría convencerme a confiar en el tobillo en un caminito en el precipicio. Y lo que necesito, es un nuevo ligamento. Y tal vez unos tennis para correr.

Kurzgesagt: Gut, dass die Wanderungen am Hang, Berg ab auf dem schmalen Wegen vorbei sind, weil jetzt könnte ich nicht zu meinem Sprunggelenk sagen: „So, du schafft es, weiter so, es geht super!“ Oder könnte, aber würde es nicht glauben. CT-Scan zeigt , dass ein Band, der den Fuss zu dem Gelenk festhalten sollte, nicht mehr existiert. Vielleicht brauche ich ein neues. Und dazu neue Laufschuhe.