Odottelen järven toiselta puolen harmaana lipuvaa sadetta. Tunnen itsenikin janoiseksi, niin kauan on siitä, kun edellisen kerran saimme maastoa kosteuttavan edes heikohkon kuuron. Hasselpähkinä ikkunan alla on jo hiirenkorvilla. Se riemastunee sateesta. Huomenna oksissa saattaa roikkua elefantin korvia – tai ainakin isohkon koiran.

Viikonloppuna oli tehtävä vaikeita päätösiä. Talvikausi vuorilla vetelee viimeisiä, mutta vielä olisi voinut. Kirsikat ja magnoliat sun muut kukkivat hulluna, ehkä myös viimeisiä päiviä, sillä sade riipii niistä terälehdet ja hehkeyden. Niitä pitäisi käydä katsomassa niin paljon, että illalla olisi varmasti silmien sulkemisen hetkellä mieli täynnä vaaleanpunaista.

Ja sitten ne semlat. Tarjolla on vuoden viimeiset. Oma laskiaispullakauteni loppui jo aikaa sitten, mutta sitten kuulin vegaasesta leipomosta ja jokaviikkoisesta pullatuotannosta. Jos kerran Zürichissä on vaikkakin ruotsalaisia laskiasipullan serkkuja, olisi väärin olla niitä testaamatta.

Päivät ovat menneet aurinkoa metsästäessä, kahvit ulkona, lounas ulkona, iltaruokakin auringossa. Iho auringosta pikkuisen säikähtäneenä. Kevätesikkomeriä nurmikoilla, kaikenlaista kukkarunsautta.

Siis silloin kun ei ole pitänyt istua sisällä. Mutta nämä hetket ulkona ovat olleet tärkeitä.

Välitilassa, työn ja auringon siirtymässä, otin kuvan, jotta sadeviikolla muistaisin nauttineeni. Kameraan virittyy varmaankin joku aurinkoisen hetken filtteri, sillä olen siloposkisempi kuin koulutyttönä.

Pullakaupan eli Moonshopin kadulla Bertastrassella leijui vaaleanpunainen sade; kirsikkaluumupuiden terälehdet olivat jo varisseet päiviä maahan, enää oli jäljellä haalea muisto kauneudesta. Zurlinderstrassen risteyksessä kuhisi, mehiläisiä ja kukkapaljoutta kuikuilevia. Valkoisiin japaninkirsikkapuihin tuskin olisi mahtunut enempää kukkia. Kadulla istuivat jonkun liikkeen kenties omistajat; he katselivat laiskahkosti ja jotakuinkin kärsivällisesti intoilijoita.

Kädet täristen kannoin semlakassia yrittäen olla tärisyttämättä kallista lastia. Olin juuri käyttänyt 29 frangia pullaan. Miten tuhlaavaista ja hullua.

Kardemummapulla näytti korvapuustilta, mutta oli tiukempi, makeampi, kuivempi ja kaneliton. Jos yritti unohtaa sen korvapuustiasian, tämä oli hyvää. Ehkä se tosiasia, että laskiaispulla mantelimassalla ja vattuhillolla voi maksaa 9 frangia olisi hieman hidastanut ostopäätöstä. Ehkä olisin päätynyt vain mantelimassaiseen. Pelkkä hillollinen ei ollut vaihtoehto. Jos siis olisin katsonut hintakylttiä. Syytän kevätriemastusta, kukkaloistoa. En tajunnut yrittää olla järkevä.

Kotona pihalla viritin pöytäliinan ja pyyhin hämähäkinverkot tuoleista. Makuraati oli sitä mieltä, että kaikki pullat olivat luonnollisesti erilaisia kuin omat leipomukset – jotka todettiin paremmiksi – mutta myös ikäänkuin toiseksi lajiksi. Ja ylihinnoitelluiksi, hyvin zürichiläisiksi siis.

Ei kotoa tarvitse välttämättä mennä kaupungille asti kukkapuita katsomaan, niitä on joka nurkalla. Lähikurvissa, lenkillä kohti seuraavaa kylää, valtavia magnolioita vanhojen talojen pihoilla, vaaleanpunaisia kirsikoita vaaleanpunaisten asumusten edustoilla.

Haahuiltiin siis vain katua eteenpäin, puulta puulle, vaaleanpunaiselta valkoisen luo. Ja puiston portista sisään.

Villa Patumbah, 1800-luvulta, nykyisin suojelukohde puutarhoineen, on kuin ylistys keväälle. Punavalkoisia valtavia makeasti tuoksuvia magnolioita, valkoinen kirsikka, kapealehtisiä lerppamagnolioita (ei, tämä ei ole kasvitieteellinen nimitys) ja ne koristeelliset rakennukset, jotka luovat satumaiset kulissit.

Oikeastaan oli se ja sama missä kävelee tai mihin. Piti vain päästää kevät sisään. Tervetuloa!

En resumen: Este era el fin de semana de la culminación de florecimiento de magnolias y diferentes cerezas en Zurich. La ciudad se viste en la primavera en rosado y blanco. Vean las fotos en el blog.

Kurzgesagt: Zürich, bekleidet im Frühling, ist rosarot und weiss. Sonne pur, Magnolias und Kirschbäume mit tausende Blumen. Danke, wir haben es in vollen Zügen genossen.