puolijuoksua huipulle ja alas

puolijuoksua huipulle ja alas

Hyvin opettavainen sunnuntai. Ensinnäkin, kannattaisi suunnitelmia vaihtaessa perehtyä asiaan huolella. Ohjeet saattavat olla pielessä ja voipi olla, että menee juoksuksi koko retki. Sen lisäksi sauvat auttavat yllättävässä tilanteessa enemmän mukana kuin autossa.

Lennossa siis päätin, etten haluakaan mennä polulle joka saattaa olla liukas ja viettää rotkoo, vaan haluan nousta korkeammalle, huipulle asti, mutta ilman sen kummempia vaaroja.

Churfirsten on kulissin näköinen vuorijono Zürichinjärvestä seuraavan Walenseen yläpuolella, yksi hienoimmista. Sahalaitaiset huiput ovat olleet listoilla pitkään, tosin ajattelin, että menisin joskus kurkkaamaan järveä niiden välistä, en huipulta.

Selun on yksi näistä huipuista ja sinne voi kivuta helpommin Selunbahnilla, puisella laatikkomaisella hissillä, joka on niin perus, ettei se sovellu ihan kaikille, mutta on toisaalta hauska kuriositeetti. Toinen ja pitempi reitti lähtee Alp Sellamatista, minne nousee myöskin hissi, joko kupla- tai tuoliversio ja siis meidän reitin lähtöpiste. Kilometri vertikaalimetrejä, luonnollisesti molempiin suuntiin.

Päivä oli selvästikin huonosti valittu, sillä meneillään oli lapsiperheille tarkoitettu patikkatapahtuma ja asema sekä polku täynnä porukkaa, pienokaisia vanhempineen. Ohitettiin massat nopealla tahdilla ja jätettiin tapahtuman piknikpaikka taakse.

Polku polveili, kurvasi metsän kautta, kadotimme huiput näkyvistä ja tultiin jälleen niitä lähemmäs. Katsoin kelloa ja tajusin, ettemme mitenkään ehtisi ohjeissa mainitussa ajassa edestakaisin ja viideksi viimeiselle hissille. Neljä tuntia tarkoitti vain huipulle kipuamista, vaikka reitin lähtö- ja päätepiste oli hissiasema. Mietittiin hetki ja päätettiin kivuta 2,5 tuntia ja kääntyä takaisin.

Kiihdytin vauhtia, tässä mitään enää kuvata tai pidellä taukoja. Parin tunnin paikkeilla oltiin jo huipun helmuksella, viimeisessä nousussa. Huippu näkyi lähellä, korkeuseroa silti yhä 400 metriä. Istahdin ruohorinteelle ja kaivoin suolakurkku-juustoleivät. Aika ei riittäisi ylös, joten yhtä hyvin voitaisiin katsella jylhää vuoristoa Säntisin ympärillä ja levähtää.

Kaksi sandwichiä ja kourallinen pähkinöitä sekä kuivahedelmiä myöhemmin katsoin kelloa, katsoin Aldoa ja päätettiin sittenkin yrittää huipulle. Riittääkö aika? Ihan sama. Kun kerran on tänne asti päästy, ei kyllä luovuteta.

Jalka oli ääriasennossa, hengityspausseja piti pitää useammin. Tovin kesti, mutta sitten nöyrryin ottamaan pieniä askelia, lihakset tarvitsevat vähemmän happea ja eteneminen on sujuvampaa.

Mikä myös nöyrrytti, oli ikääntynyt nainen, joka sitkeästi askelsi koko ajan samaa tahtia ja viime vaiheessa ohitti meidät. Syytin kesäkuun koronaa, vähäisiä vuorireissuja ja suomalaisuutta.

Huipulla tajusin, että olimme hilpottaneet nousun huomattavasti arviota vauhdikkaammin. Koko edestakaiseen reissuun meni 5,5 h ja ohjeiden mukaan pelkkä huiputus olisi vaatinut sen 4 h. Ei ihme jos askel alkoi loppunousussa hyytyä.

Mutta motiivi oli hyvä. Ylhäällä kapealla harjanteella istahdettiin hetki, syötiin banaanikakkua, kirjattiin puumerkit ristiltä löytyvään kirjaseen, juteltiin kanssapatikoitsijoiden kanssa ja ihasteltiin jyrkkää pudotusta turkoosille järvelle. Ja sitten polkua alas.

Jyrkkyystaso oli aikamoinen ja nilkan jatkuva ääriasento alkoi tuntua yhtäkkiä pohkeen ulkosivulla lihaksessa. Tarpeeksi jomotettuaan, se siirtyi sisäsyrjälle. Koikkelehdin miten kuten, yritin erilaisia tekniikoita, mutta kipu jäyti. Löysä nilkka siis ilmoitteli olemassaolostaan ja siitä, ettei asento ole kiva pitemmän päälle.

Kello hiosti tunnelmaa, aikaa oli todella niukasti. Silti pysähdyttiin huipun alapuolella vuoristokuppilan terassilla pikaisille kahville ja täyttämään vesipullot, sillä voi pojat, nestettä oli juotu ja lisää tarvittiin, kofeiinibuustia myöten.

Ylämäet meni hyvin, mutta aina vähänkin alas mennessä olin että AU##HITTO##AAK##AU ja yritin askeltaa jalkaterä sojoittaen ylöspäin ja olla taivuttamatta polvea. Varttia vaille viimeistä oltiin hissillä – ja tyytyväisiä. Juoksuksi meni, mutta kerrankos sitä. Ei kyllä toistu, vannottiin.

Entä se kinttu? Kylmään veteen, magnesiumia ja juomista. Mutta Blackroll oli paras. Kun olin käynyt kaikki muut lihasryhmät läpi, polvistuin vielä rullaamaan säären etupuolen ja inisin tuskasta, mutta se auttoi välittömästi. Kipu poissa, kaikki hyvin.

Churfirstenin huippuja, Selun oikealla. Peaks of Churfirsten, Selun on the right.
Ei vasemmalle huipulle vaan oikealle.
Not to the left peak but to the right.
Huippu kurkistaa vasta ylhäällä olevien ihmisten takaa.
Peak is still behind the people.
Ja huipun toisella puolen Walensee.
And then the view, on the other side of the peak Walensee.
Bodenjärven suuntaan. Ristin takana Säntisin ympäristöä.
Towards lake Constance. Behind the cross Säntis-area.
Sata litraa hikoiltu kiireessä, mutta huipulla.
Sweated hundred liters, but got up to the peak.

Alhaalla Walenstadt.
The town is Walenstadt.
Miten niin pitää kävellä alaskin? What do you mean we have to hike down?
Edellispäivänä oltiin järven toisella puolen.
The day before we were on the other side of the lake.
…toiselta puolen katsottuna olimme nyt siis tuolla.
The peak seen from the other side of the lake.
Melkein jo kahvipaikassa.
Almost by the coffeeplace.
Kahveet isoimman alastulon jälkeen. Koska kramppeja.
Coffee after the main part of descending. ´Cause cramping.

En resumen: Subimos a uno de los cumbres de Churfirsten. 1000 m verticales para arriba y de vuelta. Casi corriendo, para llegar a la última gondola.

Kurzgesagt: Endlich auf einem Gifpel von Churfirsten gestiegen.

Syyshelteessä räpistellen

Syyshelteessä räpistellen

Kesän kirkkaus on kääntymässä aikaisiksi illoiksi, maatuviksi lehdiksi ja omenahilloksi. Kiire ja yli 30 astetta näkyy tekemisissä, olen mennyt ja tullut, kuvia on sieltä ja täältä. Ei päätä eikä häntää.

Kosteuden tahmaamat yöt ovat levottomia, eikä viikon ainoana vapaana tullut mieleenkään alkaa täyttää reppua ja alkaa könytä vuorelle, vaikka keli oli täydellinen. Sen sijaan nousin pyörälle ja aloin polkea lähikukkulalle metsien ja jokivarsien läpi ja siis ylämäkeä. 550 korkeusmetriä ylempänä en enää ollut varma, oliko tämä se kuningasajatus ja helpon päivän sisällöksi kannattava. Hikoilin niin, että kädet lipsuivat pyörän sarvista ja kaksi isoa pulloa vettä olivat tyhjät ennen lakea. Evästauolla puun varjossa olo oli sitä luokkaa, että olisin voinut viettää loppupäivän siinä makoillen. Läheltä kaikui moniääninen vieno jodlaus, erittäin sveitsiläinen sunnuntain äänimaasto.

Matkan varrella olin tietenkin pitänyt paussia, jutellut sekä aaseille että marimekkolehmille. Ei sillä että olisi ollut kauheasti asiaa, mutta ainakin sain pulssin tasaantumaan ja keuhkot lepäämään. Aasit olivat kommunikatiivisempia, ne kirmasivat lähemmäs. Lehmiä laiskotti, ne vain puhaltelivat kärpäsiä loitommas.

Ja nyt kun päästiin eläinteemaan, niin kotona on myös merkkejä kesän kliimaksista ennen syöksyä talveen. Vakkarivierailija, kulmanaapurin kissa, ei enää ole ainut eläinkunnan edustaja, vaan sisältä löytyy myös heinäsirkkoja, pieniä, isoja, kirkkaanvihreitä, suihkulaisia, pyöreähköjä, kaikkia laatuja. Ja tietenkin hyttysiä, horkkasääskiä sekä normihämähäkkejä. Sen lisäksi soropsistilanne eskaloitunut. Nämä suppilohämähäkit ilmaantuvat syksyisin, yhdessä tegenarian kera, joka on huonehämähäkki ja reilusti isompi. Suppilohämähäkki on silti vähentänyt jälkimmäisten kantaa ja jostain syystä niitä löytyy nyt vähintään kolme päivässä. Ne saattelemme pihalle, sillä koti on liian pieni meille kaikille.

Hämähäkkien lisäksi syksyn tuntua tuovat pimenevät illat. Ilta-ateriat ulkosalla hiipuvassa lämmössä ja kynttilänvalossa tuntuvat etelältä. Kissa makailee kivirappusilla nauttien hohkasta. Yhdellä pihalla grillataan pimeässä, toisella pihalla isäntä on uimassa valaistussa altaassaan ja niistää töristäen nenäänsä moneen kertaan. En anna sen häiritä, mitä nyt viidennen kerran jälkeen, jolloin alan miettiä mitä vedessä lilluu. Karistan mielikuvia ja yritän keskittyä sapuskaani. Järvenselän vastapuolella rinteessä vilkkuvat valot vielä yhden illan, lasten ampumatapahtuman tivoli. Kun se on ohi, on otettu harppaus kohti syksyä.

Vuorten valvoja.
The monitor of the mountains.
Eiger-jäätikön liepeillä. Viiru alhaalla on patikkapolku.
By Eiger-glacier.
Ja sitten viiniviljelmille.
And then to the vineyards.
Snäkkiä viiniviljelmillä.
An aperitif in a vineyard.
Auringonlasku kotosalla. Sunset at the lake Zurich.

Välillä kotona illlallista.
Dinner at home.
Marimekkolehmät pyörälenkillä.
Mountainbiking and a meeting with the cows.
Se olen minä.
That´s me.
Lounas.
Lunch.
Tässä tauko.
Here a pause.
Vanhan omenapuun sato hiipuu.
An old tree with a few apples.
Kiva kiertotie, koska tietyö.
A nice detour, because of a construction.
Lounas heilläkin.
Also lunch.

En resumen: Poquito a poco viene el otoño.

Kurzgesagt: Langsam ist es Zeit für den Herbst.

Kun Zürichin yö pehmeni välimerelliseksi

Kun Zürichin yö pehmeni välimerelliseksi

Syyskuun päivä alkoi kallistua iltaan, kun tallasimme kohti lähintä museota kaupungin rajalla. North American Nativ Museum, Nonam, on sveitsiläiskaupungissa Zürichin kamariorkesterin harjoitustilojen vieressä, asuinalueen keskellä kätkössä.

Koska pääsy pitkään museoyöhön ei onnistunut, haettiin luomuoluet ja La Chamacan tacoja ja istahdettiin Nonamin edustalla puupöydän ääreen. Sillä jollain piti ylittää turhautumisen raja. Sää oli liian lempeä, lämmin ja aurinkoinen, ja ilta lupaava kaikesta huolimatta.

Liput olisi pitänyt lunastaa verkkosivulta, joka jumiutui jo muutama tunti ennen tapahtumaa. Puhelimen kanssa sählääminen väsytti ja jatkettiin seuraavaan kohteeseen, Le Corbusierin paviljonkiin Zürihornin puiston sivussa. Jos ei päästäisi sisään, niin ainahan sitä voisi jäädä rannalle jäätelölle, uittelemaan varpaita.

Meidät ja muutama muu turhautunut lipunostaja päästettiin sisälle kehoituksella kokeilla uudelleen. Sveitsiläis-ranskalaisen arkkitehdin talo muuttui auringon laskiessa, värikäs palapelirakennus sai uusia muotoja, keltainen, sininen, punainen leijui ilmassa. Astuin soikeasta vihreästä ovesta terassille, kuljin tilasta seuraavaan kapeita betoniportaita. Pimeän tullen ulkona alkoi väristä. Elämää juhlistava performanssi ei silti yltänyt Le Corbusierin arkkitehtuurin tasolle ja jatkoimme lyhdyin koristellun puiston sivusta ratikkapysäkille.

Kaupunki oli yöllä täydempi kuin koskaan arkisin, taiteen perässä kulkevia, nuoria rannassa tanssimassa salsaa, osa valui klubeihin, hengailivat kadulla, ajelivat suuntaan tai toiseen. Lämpö, valot ja elämä tuntuivat ihanalta, kuin Välimereltä suoraan. Zürichkö kiireinen tai jäykkä?

Freddy Benitezin y la Diferenten aloitellessa meillä oli vihdoin liput. Lattaribändi sai tiukan motivoinnoin jälkeen meidät kaikki tanssilattialle cumbiaan, tätä ei vain katsella, pitää liikkua, tuntea musiikki kehossa, sanottiin. Ja kyllä tuntui, hiki nousi heti niskaan, lantio vapautui hetken yskähtelyn jälkeen.

Viviane Chassot´n harmonikkasävelet kaktusten ja muiden mehikasvien keskellä rauhoittivat niin, että aloin valua penkiltä unisena. Tajusin, että tämä oli tässä. En jaksaisi enää venyttää yötä edes taiteen vuoksi. Toki yöpalalle lasisten kasvihuoneiden edustalle kykenin, mutta illan vire viilensi käsivarsia ja alkoi palella. Soikean kuun valossa palasimme keskemmälle kaupunkia. Laivallakin olisi päässyt, mutta se tuli mieleen liian myöhään, värikkäänä ja kauniina ilmestyksenä järven pinnalla.

Lähiluomuolutta tietenkin maistettava La Chamacan tacojen kera.
Organic beer with the tacos of La Chamaca.
Koska ei päästy museeon, katseltiin taivasta ja fasaadeja.
Couldn´t get to the musem, so we checked the sky and facades.
Le Corbusierin paviljonki.
The pavilion of Le Corbusier.
Detalji sisältä.
A detail inside.
Performanssi meneillään.
A performance going on.
Yön valot.
The lights of the night.
Freddy Benitez y la Diferente.
Viviane Chassot ja kaktukset.
Viviane Chassot and the cactus.
Kuu ja sen silta.
The moon and it´s bridge.
Iltapala.
Night snack.
Olisko tuo tapahtuman kulkuneuvo?
Is that the shuttle of the museum event?

En resumen: Un evento de museos en la noche de Setiembre es siempre como del otro mundo. Relajado, divertido y lleno de color.

Kurzgesagt: In der Lange Nacht der Museen wird Zürich entspannt, amüsant und voll von Farben.

Kuumasta kylmään ja kaikkea siltä väliltä

Kuumasta kylmään ja kaikkea siltä väliltä

Kuljin pitkän matkaa varjossa, joka tuntui hyvältä. Iho viileni, sisällä oli vielä lämpöä, kertymää monelta viikolta. Muistin miltä syyspäivät tuntuvat ja hengitin raikasta. Laakson tukaluus tuntui kaukaiselta, ohut ilma sai sydämen nakuttamaan. Ehkä siksi tuntui että ympärillä oli rauha. Ja liikkumattomuus. Suuret vuoret, nehän ovat yhtä pysyvyyttä ja turvaa.

Auringon rajalla ensimmäinen askel; lämpö kohtasi kengän ilman vaikutusta, sukan paikkeilla se tuntui keveänä, iski ylempänä sääreen, käsivarsiin, poskiin kuin kuuma vaippa. Hetken se oli tervetullut, sen jälkeen oli mietittävä aurinkorasvaa. Ja niitä jäätiköitä, sulavaa vettä. Että kuinka tämä tästä jatkuu.

Tänään tiedetään, että tukaluus loppui kerralla. Kaatosateeseen, rakeisiin ja lumipeitteeseen. Nyt tälläkin polulla olisi tarvittu kengät, jotka tarraavat lumikerrokseen, lapio ja ehkä kelkkakin.

Toisen päivän pilvet pehmensivät rajoja. Olo tasaantui, hetken ajattelin normaalia, jota ei ole olemassakaan, mutta voisi olla. Se jatkumo, jolloin kaikki sujuu tasaisella samanlaisuudellaan. Harhaluulo siitä, ettei mikään muutu. Maakin liikkuu, eikä jäätikkö ole paikallaan pysyvä kerros hohkaavaa kylmää, vaan virta.

Mutta ihminen raivaa lumet ja maavyöryt, odottaa että vesi laskee, lapioi polut puhtaaksi ja rakentaa uudet talot. Kun juna asemalla nyrjähti raiteeltaan, tuotiin toinen, kiivettiin kyytiin ja matka jatkui. Päivät lyhenevät ja tarraamme kalenteriin, alamme miettiä villasukkia tai ainakin etsiä sienikoria. Ja olemme jälleen kiinni pienissä muutoksissa, joita kiertokuluksi sanotaan.

Eigergletscheriltä lähtiessä valo on sinistä.
Leaving from the station of Eigergletscher, the light is blue.

Lehmä johdatti joelle.
This cow guided to the river.
Ja sitten tuli aurinko.
And then there was sun.
Schynige Platten ympärillä vuoret ovat pyöreitä – tai teräviä.
By Schynige Platte the mountains are round – or sharp.
Väriterapiaa.
Colortherapy.
Vasemmalla polku, jota seuraillaan seuraavaa huippua kiertäen.
The path we follow is on the left and continues going around the next peak.

Kerroksia.
Layers.
Juna nyrjähti.
The train derailed.
Bachalpsee
Ukkonen valuu hitaasti hiipuen.
Thunderstorm comes little by little.
Mutta katto on näkyvissä. But there´s a roof on the sight.
Ihminen on pieni.
We humans are so small.

En resumen: Quien se podría imaginar, que justo después de estas fotos vinieron lluvias superfuertes y en las alturas nieve.

Kurzgesagt: Wer hätte gedacht, dass nach diesen Fotos ist oben alles weiss geworden.

Huh hellettä ja kyläjuhlia

Huh hellettä ja kyläjuhlia

Selvästikin kaikki ylimääräinen karsiutuu kuumassa. Viikonloppuun ei juuri paljon mahdu ikkunoiden ja luukkujen sulkemisesta kysymykseen “milloin mentäis uimaan?” ja sen toteutukseen. Ruuan pohtiminen on jo pieni urakka. Ja kyläjuhlat, ne vasta tuntuukin haastavalta. Kuka jaksaa nousta mäkeä hikisenä tungeksivaan väkijoukkoon?

No me jaksettiin. Moni muu ei. Harvoin ovat nämä juhlat olleet yhtä tyhjää täynnä. Myyjiä oli vähemmän, samoin kyläläisiä. Se tuskin pelkästään johtuu kuumasta; koronan jälkeen vapaaehtoisvoimin kyhätty markkinahomma on selvästi kärsinyt inflaation. Ruokaa olivat tulleet myymään ulkopuoliset, kyläläiset vanhenevat ja uusilla ei ole intoa osallistua. Chilbin sielu on kateissa.

Tarjolla oli roinaa, kirjoja ja kukkasipuleita, tivolia, vanhanajan karuselli ja eurohumppaa street foodin kera, miesten jumppakerhon raclettea ja makkaroita. Ja upea ilta-aurinko Zürichinjärvelle; viiniviljelykset, rypäleitä täynnä olevat tertut kylpivät säteissä. Oman kylän kuplivaakin tarjoiltiin, sillä valkoviinin lisäksi Zollikonin kellarista löytyy kuohuvaa.

Ehkä kipuamme toisena päivänä vielä uudelleen tarkistamaan tilanteen. Kannattamaan kyläläisten kakkuleipureita ja muita. Etsimään sitä juhlien sielua.

Ja tämä ilme on…??
What is this face??

Olisko ukkonen tulossa?
A thunder storm coming?
Gourmeta kylillä.
Gourmet dinner at the fair.
Kylän viiniviljelykset. Vineyard of the village.
Hyvä rypälevuosi.
A good grapeyear.

En resumen: Teníamos el turno del pueblo en un calor impresionante!

Kurzgesagt: Chilbi hat etwas verloren, aber die Aussicht, sie ist immer wunderschön.

Tasausviikonloppu

Tasausviikonloppu

Missäs kävit tänä viikonloppuna? Pihalla haistelemassa ruusuja, naapurikadulla toisia, niitä jotka tuoksuvat makealle ja huumaavalle kesälle.

Tutkimassa, onko tillissä vielä kolme vihreää ja pilkullista perhosen toukkaa kasvamassa. Oli ja jo pikkuhiljaa muhkeaksi syöneitä.

Juttelemassa Amélien kanssa. Amélie on lähiseudun pikkuruinen kissa, sisupussi, joka jääräpäisesti kieltäytyi muuttamasta ylemmäs rinteessä. Se tykkää näistä seuduista, metsästä, niitystä, rapsutuksista tutuilta ihmisiltä ja tulee lähes naukuparkuen vastaan hakemaan paijailua.

Bongaamassa sieniä. Ekat ovat ilmestyneet, näköalapaikalle putouksen viereen. Mustessienet ovat luonnon show, lopussa lähes tunnistamattomia, mustaa valuvia.

Laskemassa kuinka monta runkoa onkaan tällä kertaa kaatunut. Yksi joen poikki, toinen edellisen kaveriksi portaisiin.

Syömässä korkeuksissa kasvavia karhunvattuja juuri kun ylle tuli rankkasadekuuro. Lenkin hiki sai hetken huuhtoutua, sitten eteenpäin kohti seuraavaa ja kolmatta kuuroa. Kosteus ja lämpö olivat nitistää juoksijan.

Paennut ukkosta viimeisillä metreillä. Väri järvellä muuttui turkoosista tummaksi ja uhkaavaksi.

Uimassa. Monesti. Nokikanojen seurassa. Ne nyhtivät järvikasveja, joiden lonkerot kietoutuivat käsivarsiini, selkään. Silti sulassa sovussa.

Tämä on Amélie.
This is Amélie.
Runko veden poikki.
First fallen tree.
Mie en jaksa.
No can do.
Jotain tulossa.
Something is coming.
Kana. Nokikana.
Coot.

En resumen: A dónde fui este fin de semana? A ver rosas, orugas, arboles caídas, comer moras, correr en el bosque, huir chubascos y tormentas y a nadar.

Kurzgesagt: Wohin bin ich Wochenende gegangen? Die Rosen zu riechen, joggen, Brombeeren zu essen, erste Pilze zu erstaunen, war schwimmen und bin Gewitter geflohen.

Second level aamupala

Second level aamupala

Jo perinteeksi muodostunut kontrollin menetys ostoksilla näihin aikoihin vuodesta tarkoittaa sitä, että kotona on toista kiloa nektariineja, persikoita ja aprikooseja, ehkä luumujakin ja ulko-ovea reunustava viikuna tuuppaa satoa päivittäin. Näille pitäisi tehdä jotain ja nopeasti tai kompostia peittää pian homeinen hedelmäkerros, mitä ei tietenkään haluta.

Pihan aprikoosit keitettiin heti hilloksi, koska ne pääsivät menemään pehmeäksi hurjissa helteissä. Viikunat syödään mieluummin sellaisenaan.

Olin jo lähes unessa, kun vielä selailin puhelimelta erilaisia aamupaloja ja valaistuin. Yönylikaurahiutaleet, siis tuorepuuro, jonka nimi aiheuttaa minussa jostain syystä negatiivisia väreitä ja jota Sveitsissä Birchermüesliksi kutsutaan, paranee huimasti, jos sen tekee pirtelöön.

Kipaisin keittiöön, heitin mikseriin pari aprikoosia ja banaanin (huom, pitää olla kunnolla kypsä) soijamaitoa ja hurhur, valmista tuli. Joukkoon pellavansiemeniä, kauranleseitä, kourallinen kaurahiutaleita, vähän mysliäkin (koska seassa kuivahedelmiä) ja jääkaappiin. Aamulla odotti ihanan ilmava ja oranssihtava pöperö, jonka päälle latasin mansikoita, banaania, mantelilastuja ja kookosmurskaa. “Tää on ihan second level! Ei aamupala, vaan herkku!” oli syöjien ihastunut kommentti.

Tätä olen tehnyt päiväkausia, välillä hedelmiä vaihdellen, mutta aina banaani ja joko persikka, nektariini tai muu mukana. Päälle sitä mitä löytyy. Mantelista rousketta, kookoksesta tropiikkia, marjoista hapokkuutta ja viikunoista pehmeää makeutta. – Niin ja hedelmiongelma ratkesi yhdellä kertaa. Kulutus kolminkertaistui.

Joku oli jo puraissut viikunasta. Ampiaiset tai muurahaiset.
Somebody had tasted the fig, maybe the ants or a wasp.

En resumen: Desayuno next level: el base de avena remojada se hace con leche de soya, banano y albaricoques en un mixer. Después se le añade avena, semillas etc. y en el día próximo es una espuma riquísma. Yo lo decoro con bananitos, coco, almendras, higos y fresas o frutas de epoca (mango sería bueno!)

Kurzgesagt: Das Geheimnis von Overnightoats ist der Flüssigkeit. Next level wird erreicht, wenn man zuerst einen Smoothie (Milch (Soya Milch in diesem Fall), Aprikosen (oder Nektarinen) und eine Banane) macht und danach die Haferflocken und was auch immer hineintut. Am nächsten Tag mit Lieblingsfrüchten und Nüssen dekorieren.

Ilmava hissi, mutaa ja vuoristopossuja

Ilmava hissi, mutaa ja vuoristopossuja

Sateeton päivä! Retkelle, päätettiin. Eikä oltu ainoita. “Ja kaikki tulivat myöhään!” totesi hissiaseman rouva jakaessaan vuorolappuja. Köysiradan luo johdatti suurimmalta osalta yksikaistainen tie Urin järven ja Sisikonin yläpuolelle. Kylteissä oli kai säästetty, yhtään ei näkynyt matkalla.

Chäppelibergin hissin luona istuskeli porukkaa maassa, vuoriston rauhassa. Kaikki pääsevät ylös, ennen pitkää. “40 minuuttia menee,” ennusti rouva.

Kuplahissiin mahtuu kylttien mukaan viisi ihmistä, käytäntö oli haastavampi. Vastakkaisilla penkeillä on tilaa kahdelle kapealle kankulle. Neljälle hyvin, viides voi miettiä kuinka matkustaa. Lyhyt seisoen, pitkä pää vinossa tai jonkun sylkyssä.

Ilmanvaihto hoituu hyvin, sillä hississä ei ole ikkunoita ja lattia on metalliritilää. Hiljaisena päivänä kyytiin mennään ilman apurouvaa ja ylös pääsee, kunhan soittaa puhelimella ylös, että haloo, oltais tulossa. Ovi kiinni ja menoksi.

Aldo ei mahtunut samaan hissiin, joten odottelin ylhäällä ja katselin maisemia. SAC mökki Lidernen näkyy suoraan edessä, majoitus- ja ruokapaikka siis lähistöllä. Hissin toiminnasta vuorella vastaan perhe, jolla on lehmiä vähän ylempänä laiduntamassa ja talo muutaman asekeleen päässä. Lapset leikkivät hissin pienoismallilla, lastasivat tavaraa ja lähettivät toiseen päähän.

Reitti kiertää Hundstockin ympäri ja kuplahissi lähtee Schwyzin kantonista, mutta ylhäällä ollaankin Urissa. Siinä mielessä sattuvasti, että seuraava päivä oli Sveitsin kansallispäivä ja Schwyz ja Uri kaksi Sveitsin kolmesta alkuperäisestä kantonista.

Usko poutaan on ollut viime aikoina kovilla, joten mukana oli takkia ja muuta. Koska reitti on melko lyhyt, mutta jyrkkä, ei lämmikkeelle eikä onneksi myöskään sadevaatteelle ollut tarvetta koko päivänä.

Lapsiperheet näyttivät jäävän läheiselle Spilauerseelle, pienelle vihertävälle järvelle. Kiljunnasta päätellen vesi ei ollut kovinkaan lämmintä. Koska aamupalasta hissin odotteluineen ja muineen alkoi jo olla aikaa, syötiin leivät ennen nousua.

Järveltä tie nousee jatkuvasti ylös. Alkuvaiheessa on alppikuppila nälkäisille. Ylhäältä meitä kohti kirmasi otuksia, siis mitä, vuoristopossuja! Korvat heiluivat vauhdissa ja tuulessa ja kyljet kiilsivät tuoreesta mudasta. Yksi lähti perään polkua pitkin, mutta se päätti sittenkin jäädä kavereidensa seuraan.

Tästä eteenpäin kellon reitti olisi kulkenut ylempää, merkit näyttivät toista polkua. Koska suunta oli sama, seurailtiin punavalkoisia merkkejä.

Niitty rinteessä oli kattilamainen ja lehmänkellojen kalina kaikui kuin vahvistimesta. Korkeimmassa pisteessä harjun laella hengähdettiin hetki vesipullojen seurassa. Tästä olisi ollut vielä tovi kavuta Siwfassin huipulle, mutta ehkä toisella kertaa.

Schön Chulmin alppitilalla oli meneillään kunnostus- ja rakennustyöt. Pihapiirin sivussa kaapissa oli kakkua, kahvia termarissa ja tuoretta maitoa pullossa, maksu hoitui tiputtamalla rahat laatikkoon. Päätettiin juoda kahvit ja maistaa kaakkua, kun pieni tirppana tuli touhukkaasti tyhjentämään rikkalapiosta roskia. Hän kertoi, että kakussa on myös valkosuklaata. “Se on tehty käsin,” hän jatkoi. Seuraavaksi hän oli menossa valmistamaan jugurttia äidin kanssa.

Melko tasaisen niittypätkän jälkeen polku vei seuraavan alppitilan ohi – sielläkin possuja, mutta ulkona lätissä – kohti kivikkoista pätkää, osittain niin jyrkästi alaspäin vievää ja muhkuraista, ettei kenkä ollut taipua. Puolivälissä syötiin toiset leivät, sillä jalka ja aivo eivät enää tahtoneet tehdä yhteistyötä.

Sateet näkyivät poluilla, kenkä upposi mutaan ja sitä oli pitkin kinttuja, kengän sisällä sukissakin.

Kuplahissiasemalla oli sama meininki kuin aamulla. Istahdettiin hetkeksi odottelemaan ja katselemaan leikkiä köysiradalla. Lähtiessä ostettiin vielä pala alppijuustoa mukaan; maito lypsetty lehmiltä, joita oltiin matkalla moikattu.

Jonotusnumero hissiin.
We were on the waiting list to the cable car.
Tällä liikenteeseen.
This is it.
Hissiasema. Cablecar station.
Näkymä hissiasemalta. Kesk. Lindernenhütte, vas. lehmien suoja.
View by the cablecar station. In the middle of the picture Lindernenhütte.
Polkua mars!
Off we go!
Spilauersee.
Vuoristopossuja.
Mountainpigs.
Alppikuppila vasemmalla.
An alpine restaurant on the left.
Siwfassin huippu ei kuvassa näytä miltään, mutta päällä on siis ihmisiä.
In the picture you can´t appreciate the size, but there are people on the top of the mountain.
Kahvia termarista.
Coffeetime.
Jutteluhetki.
A moment to chat.
Näitä marjoja en ole nähnyt koskaan.
Never seen these berries.
Tästä kivikon poikki.
This is the route.
Lepohetki.
A moment to rest the legs .
Perhosmytty.
Butterflyconferens.
Kappeli hissiasemalla.
A chapel by the cablecar station.
Hissille.
To the cablecar.
Hissistä on näkymät.
There´s good view from the gondola.

En resumen: Un paseito en las montañas de Uri. Una gondola bien ventilada, vacas, barro, cerdos, queso, mucho sudor y paisajes increibles!

Kurzgesagt: Eine Wanderung auf den Urner Bergen. Eine luftige Seilbahn, Kühe, Schlamm, Schweine, Käse, viel schwitzen und schöne Aussichte!

Kesäjuttuja

Kesäjuttuja

Kylällä oli hiljaista, bussit ajelivat ohi puolityhjinä, siellä täällä joku tepasteli kohti asemaa. Kaupassa muutama haahuili kärryineen aprikoosien luota kohti jäätelötiskiä. Metsässä olin vain minä ja Aldo, sekä lammen sorsalinnut.

Kesä oli parhaimmillaan, melkein kaikki lomilla ja heinäkuu. Laivalaiturilla käynnistettiin bileitä, tyypit hyppäsivät korkealta laineisiin, kapusivat laiturin rakenteita myöten takaisin ylös. Kylmälaatikoista kaivettiin ruokaa, kuplivan korkki posahti ja grilli oli jo lämmin.

Tuuli puhalsi hiukset sekaisin, kun odottelin laivaa, joka vei suoraan toiselle puolen järven. Köysi ei lentänyt tolppaan, vaan sen ohi. Uusi yritys laskeutuii sen viereiseen metalliseen pidikkeeseen. Tarpeeksi hyvä, laiva pysyi laiturin vieressä. Oh, näitä järvi-ihmisiä…

Täpötäysi laiva purjehti järvenselän toiselle puolen punaisen tehtaan, Rote Fabrikin lähelle. Vedessä polski pienokaisia, leikkikenttäkin oli täynnä. Vanhan nosturisysteemin vieressä dj viritteli graffitibileisiin musiikkia. Kulttuurikeskuksen terassilla lautasilla oli enää muruja, laseissa juomaa. Ulkoilmaleffateatterista oikealle, piipun takaa, löytyi Summer camp, kesäleiri. Entisen tehtaan tiloissa ja pihamaalla vaihdetaan ajatuksia, puhutaan yhteiskuntapolitiikkaa, on kulttuuriprojekteja ja mahdollisuus tuoda omia töitä näytille.

Istuttiin hetkeksi alas, kuunneltiin musiikkia ja katseltiin. Hiljan hopeakorut, paidat ja tarrat tekivät kauppansa, porukkaa tuli juttelemaan, viettämään aikaa, tapaamaan kavereita.

Rantapolkua reunusti ihmisvirta, vedessä ja nurmikolla. Pikkuruisissa grilleissä paistui ruoka, musiikki soi ja jäätelökauppiaat pyyhkivät hikeä otsalta. Keskikaupungilla, järven vieressä, sähkökitarasaundista kuuli jo kauas, että paikalla oli Zürichin paras katusoittaja paikalla. 70-luvun saundit saivat vaarinkin lykkäämään varovasti keppinsä penkille ja tanssimaan muusikoiden vieressä.

Kotipihalla oli pakko pistää grilli päälle, sen verran oli kävelty tuoksujen keskellä. Onneksi kaapissa oli perunoita, vegimakkaroita ja bratwurstikin.

Kesäinen lorvimisfiilis sai jatkua seuraavanakin päivänä, kun patikan sijaan päätettiin lopulta jäädä syömään rauhassa aamupalaa, rupattelemaan pöydän ääreen pihalle. Iltapäivän auringon vaellettua järven puolelle laahasin korit varjoon ja kiskoin rikkaruohon sieltä, saksin kuivuneita ruusuja tuolta. Siinä vaiheessa, kun aloin vetää alppiruusujen alta muratteja olin jo ihan vauhdissa. Kaikki voima peliin ja irti!

Alus Zürichinjärvellä.
A vessel on the lake Zurich.
Rote Fabrik näkyvissä.
Rote Fabrik on the sight.
Kirpparijuttui, koruja, paitoja, musiikkia, olutta.
Second hand stuff, juwelery, shirts, music, beer.
@sadbutrat myyntipuuhissa.
@sadbutrat and handmade jewelery.
Kori esille ja hommiin. Gardenwork.
Saalistaja paikalla.
A cat looking for snack.

En resumen: Estámos en el modo de verano. Nada fue según el plan y así era perfecto.

Kurzgesagt: Manchmal müssen es einige Sommertage ohne Plan sein.

Helteessä huipulle

Helteessä huipulle

Niin sitten kävi, että kun auringon laskiessa katsastin vielä sään seuraavan päivän alppipatikkaa varten, olikin luvassa myrsky. Joten uutta paikkaa etsimään, lähempää ja lyhyempää, jotta tarpeen vaatiessa saisimme itsemme evakoitua ainakin katon alle, jos ei kotiin asti.

Chli Aubrig ei ehkä ole se alppipatikoitsijan haasteellisin kohde, mutta Zürichin liepeillä ja kiva päiväretkipaikka, jos kaipaa piipahdusta luontoon ja liikettä kinttuihin.

Moottoritiellä navigaattori ja kyltit veivät eri suuntaan ja päästiin tekemään u-käännös. Ylös Satteleggin Bergrestaurantin luo vie kiemurainen solatie, jota sitkeäkinttuisimmat nousivat pyörillä ja siis ihan lihasvoimalla.

Helle oli nitistää jo parkkipaikalla kengännauhoja sitoessa. Vesipulloja oli kaksi ja puolet juotu jo ensimmäisten 200 korkeusmetrin paikkeilla. Kuvittelin päässeeni eroon koronaheikkoudesta, mutta jäin nopeasti jälkeen parista edellä kulkevasta seurueesta. Oli pakko pysähtyä vähän väliä puhaltelemaan, ei niinkään hapenpuutteessa, vaan kestävyys oli huonoissa kantimissa.

Polulle oli merkitty metsän kautta kurvaava kiertotie patikoitsijoille, Kun vasikat ovat pieniä, puolustavat lehmät niitä ärhäkästi ja patikoitsijat ohjataan kiertotielle, joka kulkee metsän kautta. Nyt vasikat olivat lähes täyskokoisia, eivätkä kenenkään hermot kiristyneet polun jakamisesta. Ainoastaan loppupuolella lehmät katsoivat kysyvästi, kun kuljimme lauman ohi vastakkaiseen suuntaan hiekkatiellä.

Huippu näytti vaatimattomalta kauempaa katsottuna, mutta vei aikalailla loputkin mehut. Viimeisellä pätkällä tankkasin kuivahedelmiä ja tunsin olevani saharassa. Kuiva hiekkainen ja heinäinen nousu tiukassa auringossa ei ehkä ole se mitä suositellaan helteellä, mutta kun nyt täällä oltiin, tietty kavuttiin ylös asti.

Huipun ristin vieressä metallisessa postilaatikosta löytyi muovipussista vieraskirjanen kynineen. Luovuus oli aika lailla vähissä, mutta muutaman sanan sain raapustettua, sen jälkeen oli istahdettava kapealle kiviharjanteelle syömään voileivät. Täältä näkyi joka suuntaan alppeja, lähiseudun suuret järvet ja aina Zürichiin plus Einsiedelnin kolme hyppytornia.

Alp Wildegg on strategisesti loistavassa paikassa, polkujen risteyksessä ennen viimeistä pätkää huipulle. Kaikki janoiset suuntasivat nousun jälkeen alamäkeä kirmaten suoraan varjon alle, kylmien juomien ja purtavan ääreen. Tilalla oli vauhdikas heinänteko meneillään, heilläkin hoppu ennen ennen povattua rajuilmaa. Tuuli pyyhki valtavalla voimalla ja aurinkovarjot lepattivat kuin purjeet. Pari puolen litran vesilasia ja kahvia myöhemmin olo tasottui.

Toisella osuudella gpx:issä oli jotain häikkää, ne veivät vastakkaiseen suuntaan, mutta kylttejä seurailemalla löytää hyvin perille. Ylläpito on silti selvästi jäänyt viimevuosina tekemättä, polkumerkeistä oli jäljellä riippeet ja pitkospuut sekä sillat olivat joko mätiä tai mutaan vajonneita.

Paarman purema pohkeessa levisi kuin epämääräinen mantereen kartta. Luulin että repussa oli ihoa rauhoittavaa geeliä, mutta koska väsymys, löysin sen vasta kotona siitä helpoimmasta paikasta, ulkotaskusta aurinkorasvan vierestä. Siinä vaiheessa pistokohta oli jo viitisen senttiä pituudeltaan ja yhä leviämässä.

Entäs se myrsky? Mustansiniset pilvet lipuivat paikalle kuin sveitsläinen kello, tasan kello neljä, kuten oli ennustettu, ukkonen puhureineen vasta myöhemmin illalla.

Monenlaista kukkulaa ja kohoumaa.
Very different shapes.
Ihan tonttuna liikenteessä.
An alpine gnome.
Tästä suunta ylös, oikeaa vuoren laitaa kiertäen toiselle puolelle ja huipulle.
From hier a bit up, then right and around the mountain to the other side and to the peak.
Kesäinen polku.
Summerfeeling on the path.
Kahvipaikka odottelee, kun kipaisemme huipulle.
The coffeeplace waiting, while we climb up to the peak.
Chli Aubrig, 1642m merenpinnan yläpuolella. Pieni mutta ponteva huippu.
Chli Aubrig, 1642m, small but a vigorous peak.
Huipulta itään.
The peakview to east.
Huipun vieraskirjaan sanaset.
Some words to the peakjournal.
Huipulta länteen (luulisin). View from the peak to west (I think).
Vieraskirja muovipakettiin ja takaisin lootaan.
Peakbook back to the plastic package and to the box.
Äidit puolustavat pelotta pienokaisiaan.
Mamas protect fiercely there small ones.
Alp Wildegg, hurjan tuulinen ja ihana pysähdyspaikka.
Alp Wildegg, very windy but cute place to stop.
Kaffella. Ja pari litraa vettä.
Coffeebrake. And a couple of liters of water.

En resumen: Subimos en un calor de casi 30 grados al pico de Chli Aubrig y resulta que en 1600 metros el aire en total no era refrescante sino que nos quedamos en estado pasa.

Kurzgesagt: Wir sind auf Chli Aubrig gestiegen in fast 30 Grad und zum Schluss war es klar, dass die Luft nicht frischer in 1600 meter sei und wir sind fast Rosinen geworden.