Kolmas kuiva päivä – jotka siis tähän asti olivat osoittautuneet kuitenkin melko kosteiksi – joten liikkeelle. Reppu selkään ja menoksi, vaikka yritti ripotella ja taivas näytti ukkostavalta.

Juna vei Baselin suuntaan Liestaliin. Pikkuruinen historiallinen keskusta oli viehkeä, mutta me kiiruhdettiin sen läpi sähköpyöräjoukkoa väistellen kohti vierestä nousevaa vuoren seinämää.

Ensimmäisten 40 korkeusmetrin jälkeen viikkojen sateet tiivistyivät teepaitaan. Oli pakko hengähtää. Painostavuus lupaili ukkosta.

Metsä oli vähän rönttöistä ja riippaantunutta. Mutta se ei haitannut, koska piti keskittyä askeltamaan. Hyvä päivälenkki joka tapauksessa; melkein 600 vertikaalimetriä sai hapen vaihtumaan keuhkorakkuloissa.

Näin punaisia pyöreitä hedelmiä tai marjoja ja tarkastin kasviäpillä mistä on kyse. Aldo oli sitä mieltä, että sovellus ei toimi, sillä se väittää kaikkia puiden marjoja kirsikkaluumuiksi. Toinen vaihtoehto on, että niitä on montaa sorttia ja nyt satoaika.

Neljän tunnin aikana nähtiin kolme yksittäistä kävelijää ja neljän pyöräilijän joukko, mutta Liestahlin näkötornin luona nousi savu useasta nuotiopaikasta ja leikkikentällä oli täysi meno. Torniin oli karuselliovi ja sen piti avautua 50 rappenilla. Pussista löytyi sopivat kolikot, mutta ovi ei liikahtanutkaan. Jatkettiin matkaa muristen.

Polun poikki juoksi kiireinen hiiri, päivän suurin eläin. Linnuista ei ollut muuta merkkiä kuin höyhen polulla. Aldon mukaan se oli kyyhkysen: “Siinä kaikki, mitä rauhasta on enää jäljellä.” Kolmas löytö oli puun kolosta kurkisteleva sammakko, sellainen vähän jäykempi tapaus.

Lounaspaikka löydettiin pellon sivusta. Istahdettiin puun alle syömään munakoisopyreleivät ja muuta snäkkiä traktorishowta katsellen. Yksi kasasi heinät pitkiksi riveiksi, toinen kävi noukkimassa. Jälkimmäinen oli melkein loppusuoralla, kun kuului kova kolahdus ja homma pysähtyi. Mies yritti ronkkia jotain pitkällä metallityökalulla, kokeili uudelleen, toistamiseen ja luovutti. U-käännös ja pellon poikki tutkimaan vauriota.

Sissacherfluella istahdettiin hetki katselemassa maisemaa. Alpit olivat peitossa, mutta Baselin korkeat tornitalot häämöttivät horisontissa. Tuuli tuntui hyvältä ja istahdettiin hetkeksi lepotuoleihin. Korkeusmetrit oli kasassa, tästä lähdettiin alas Sissachiin.

Sissach vaikuttaa vanhalta teollisuuskylältä, jossa on vielä entisajan tunnelmaa. Wieniläistyylisen kahvilan ovelta näkyi hopeinen kassakone 1900-luvun alusta. Silti hohto oli poissa, paikassa toimi pop-up ja koko paikka vähän rämppääntynyt. Talojen väriskaala vaihteli kirkkaan sinisestä keltaiseen, mikä ei myöskään ole ihan tavallista, ainakaan meilläpäin. Istahdettiin hetkeksi toisen kahvilan terassille jätskille, sillä menusta löytyi spaghettijäätelö, Spaghetti Eis, jota olen viimeksi syönyt teininä Sussen kanssa jossain päin Saksaa. Hyvin saksalainen tuote siis, ei mikään normijuttu sveitsiläiskahviloissa.

26 Summit Challenge etenee ja jospa säät olisivat nyt hetken sillä mallilla, että päästäisin oikein kunnon vuoristoon. Pisteitä on koossa 11 ja kiinnostavimmat paikat vielä käymättä.

En resumen: La caminata en canton Basel, de Liestal a Sissach. Subimos y sudamos y por su puesto fuimos a un cafecito con heladito en el final.

Kurzgesagt: Man muss nicht sehr hoch wandern um wirklich zu schwitzen. Schon von Liestal nach Sissacherflue ist genug.