Joulumarkkinathan on ihania. Tepastellaan joulukuplassa, haistellaan kerran vuodessa ilmoillle pölähtäviä maustekombinaatioita ja maistellaan rasvassa paistettuja ylilyöntejä. -Tai sitten kyyrötetään sateessa varjon alla, täristään kylmästä, sadatellaan ihmispaljoutta ja ikinä en tule uudelleen.
On toppeja ja floppeja ja yksi floppi on myös toppi. Nimittäin Zürichin Üetlibergin joulutori. Runsaasti mainostettu tapahtuma on varmaankin illalla hieno tietä reunustavine soihtuineen. Mutta päivällä se oli vaatimaton, parin kioskin juttu. Silti, kipuaminen kannattaa, sillä kaiken tämän harmauden keskeltä vuorelta saattaa löytää auringon ja Alpit. Joulutunnelmaan pääsee kupposellisella glühweinia.
Toisessa päässä, siinä paremmassa, on Huttwil. Pienen kylän muutaman päivän markkinolla on laatukäsitöitä, leivonnaisia ja musiikkiesityksiä ulkona ja kirkossa, pitkin päivää. Tiivis, leppoisa tunnelma ja keskellä sveitsiläistä maaseutua.
Montreux´n joulumarkkinoilla leijuu ranskalaisia vaikutteita, foix gras´ta ja vin chaudia. Ja maisema nyt vain on otollinen ihan mihin vain tapahtumaan. Aava Genevenjärvi ja lumihuiput toimivat kulisseina.
Tämän sesongin surkein idea oli tunkeutua Zürichin Bellevuen joulukylään matkatavaroin. Kamppasin laukullani erään naisen, jumituin tungoksen keskelle ja kastuin sateessa. Silti hetken pysähdys, rauhoittuminen kaaoksen keskellä ja oikeastaan se sateen ropina huppuunkin oli tunnelmallista. Joulu on tätäkin. Säntäilyn välissä pysähtymistä.
HuttwilKuivia hedelmiä ja tomaatteja. Dried fruit and tomatoes.Valais´n mustanenälampaita. Blacknose sheep from ValaisMontreuxKallein pipari ikinä: 6 Fr. Herkullinen silti! The most expensive cookie ever: 6 Fr. Still delicious!BernRanskalaiset tryffelimajoneesilla ja parmesaanilla. French fries with truffel mayonaise and parmesan.OltenZürich OpernhausZürich
En resumen: No todas las ferias son iguales y a veces vale la pena, a veces no. Pero todo forma parte del ambiente navideño.
Kurzgesagt: Alle Weihnachtsmärkte sind unterschiedlich, manchmal lohnt es sich, manchmal nicht. Aber das alles gehört zur Weihnachtsstimmung.
Viimeinen 26 Summit Challengen reitti tarvottiin marraskuun puolella ja hups, haastehan oli jo päättynyt. Viime vuonna sää oli leuto ja aikaa pidennettiin. Reitit on yhä saatavilla, mutta pisteitä ei kerry ja suurin osa poluista on poissa pelistä lumen ja jään takia.
Nyt odotellaan talvikauden alkua ja tuntua saatiin torstaina lumisateessa. Eilen puhelimeen kilahti varoitus lumikaaoksesta, mutta ikkunasta näkyy ihan pelkkää perusmarraskuuta. Märkää ja pimeää.
Viikonloppuna laitoin talvipatikkakengät jalkaan ja kipusin Triemlistä Zürichin Uetlibergille. Reitti on lyhyt, nelisen kilometriä ja reippaasti noustessa saa ihan kivasti happea. Polkujuoksijoita oli myös liikkeellä ja haikeana muistelen itsekin kipaisseeni ylös juoksujalkaa. Syksyn flunssa jarruttaa yhä vielä; keuhkot eivät ole vieläkään sitä mitä kesällä.
Matkalla kohtasin muutamia epätietoisia saksalaisia; osa ei tiennyt mitä polkua seurata ja toiset epäilivät, ettei polku johda yhtään minnekään.
Huipulla oli lapsia pulkkien kanssa, mikä oli kyllä lievästi liioittelua. Mutta sveitsiläinen kaupunkitalvi on niin hetkellinen, että kaikki otetaan irti, myös huurteisesta mäestä.
Olin suunnitellut juovani kupposellisen kuumaa kaakaota ja syöväni ehkä jotain pientä, jotta energiaa riittäisi joulutorilla kiertelyyn. Tori olikin vain kolme hotellin huoneen ikkunaa, jotka oli muutettu myyntikioskeiksi. Koruja, kynttilöitä, tonttuja. Se oli niin nopeasti nähty, että maisemakuvien jälkeen olin valmis palaamaan alas Zürichiin. Kaalilaatikko ja kahvit kotona alkoi tuntua parhaalta vaihtoehdolta ylihinnoiteltujen racletteannosten ja glühweinin sijaan.
Joka tapauksessa sekä talvipatikka- että joulutorikausi tuli korkattua yhdellä kertaa. Vuorten lumisille poluille tähtään joulukuussa.
En resumen: El invierno dura en noviembre solo un rato, así que hay que disfrutarlo!
Kurzgesagt: Der Winter hat uns nur kurz besucht. Wenn es Schnee gibt, muss man geniessen!
Euroopan kartalla Sveitsi on se viileämpi keidas hornankattilamaisten lämpötilojen keskellä. Silti kuuma on ollut kasvoille iskevä, varsinkin asfaltin ja betonin keskellä kaupungilla. Kotona on hyvä, järveltä tulee tuulenvirettä ja sisällä on kivilattiat. Verhot ja luukut saa kiinni ja jääkapista kylmää juotavaa, sillä putkistahan tulee vain lämmintä vettä.
En juuri kärsi helteestä, mutta tunnen sen kuitenkin. Aamulla on tankattava, koska puolesta päivästä eteenpäin elimistö vastaanottaa vähemmän ruokaa. Pienempiä annoksia tiheää ravintoa.
Tuorein neuvo viilentää asuntoa on jäädyttää puolentoista litran pulloissa vettä ja se laitetaan yöksi tuulettimen lähelle. Kuulemma auttaa. Ilmalämpöpumput sun muut ilmastointivehkeet on vaikea juttu, ne vaativat eritysiluvan.
Junasovellukseen on nyt merkattu vaunut, joissa ei ole ilmastointia, ne vaunut on ulkoilmaa kuumempia.
Järvi ja joki ovat täynnä lilluvaa porukkaa, kuka mitenkin ja kykyjensä mukaan, kelluen, uiden, viilentyen. Kaupungin sadoilla lähteillä jonotetaan viileää juomavettä. Kaupassa oli myös tavallista enemmän väkeä. Kylmäaltailla on miellyttävä hengailla. Samoin asematunneleissa.
Huomaan, että aivot toimivat hitaalla. Liikkeet ovat tahmeita, askel ja muutkin tekemiset alkavat muistuttaa trooppista mañanameininkiä, päinvastoin kuin sisiliskolla, joka mennä vipeltää aina vain sukkelammin lämpötilan noustessa. Mutta ei se mitään, kahvia vain koneeseen ja esimerkkiä naapurin kissalta: potsojolleen varjoisan puskan alle.
Tulisiko sade vai ei? Rain or not?Sade. Rain.Hellesapuskaa. Hot day dinner.Valkosipulisato kuivuu hyvin auringossa. Garlics dry well in the sun.Mustikat rusinoituvat. Blueberries are drying.Ilta-auringossa Limmat-joki. Limmat river in the evening sun.
En resumen: El calor en Europa ya es puro Guanacaste. O más.
Puolitoista viikkoa on mennä hujahtanut viilettäen paikasta toiseen ja koska kuva ajasta on kuin pienistä mosaiikeista tehty liikkuva installaatio, tässä valitut sirut:
Olen…
…keskittynyt katselemaan Genevenjärven pintaan, sillä näiltä seuduilta kuulemma löytyy mielenrauhaa.
…kiivennyt rappuja ja polkuja ylös reittiä etsien, kunnes alkoi heikottaa ja tapojeni vastaisesti en jatkanut matkaa, vaan tein u-käännöksen kohti ruokaa.
…löytänyt järvestä haarukan. (Vaikea olla huomaamatta).
…täyttänyt kameran muistin Montreux´n rantabulevardin kukilla. Kuten kaikki näillä liepeillä.
…todennut huhtikuun auringon voiman lumella Rochers de Naye -vuorella.
…tehnyt palauttelevan lenkin kotiseudun keväässä.
…leiponut 25-vuotissynttärikakun lapselle päivän myöhässä.
…päässyt urbaaneille synttäreille katsomaan 2000-luvulla syntyneiden moveja bändin tahdissa.
Tuo kirsikan vaaleanpunainen ja minunvihreä seinä ovat tykätty kombinaatio. You see quite often this combination of mint green and pink.Montreux´n pikkuruinen vanhakaupunki. The small oldtown in Montreux.MontreuxMontreux´n vanhoja kujia. Old alleys in Montreux.Ja sitä mielenrauhaa. And peace of mind.Chillonin linna. The castle of Chillon.Veveyn haarukkataidetta. Cutlery art in Vevey.Muutama kukka koristaa Montreux:tä. A couple of flowers in Montreux.Vielä on lunta huipuilla. Still some snow on the peaks.Rochers-de-NayeVanha omenapuu jaksaa kukkia. he oldappletree has still energy to bloom.Aina haistelemassa kukkia. Always sniffing the flowers.Ruokalistalla pastaa ja metsästä kerätystä karhunlaukasta pestoa. Ynnä muuta. Birthday dinner with ramsonspesto. Etc. Hämyisää ja tunnelmallista, kuten kuvaan kuuluu. Twilight gig with a great trumpet solo.
Nyt olisi loistava hetki nostaa kytkintä ja lennähtää Sveitsiin, sillä tämä on se hetki, jolloin kontrasti on ehkä suurin. Suomessa on yhä talven rippeitä, Keski-Euroopassa kukkivat kirsikat, magnoliat, aprikoosit, kevätesikot, narsissit, kameliat ja vaikka mitkä. Makea kukkivien puiden tuoksu ja linnun laulu huumaa vahvimmankin kevätskeptikon. Luulisin. Ja jos ei, niin viimeistään se aurinko, jota odotellaan perjantaiksi.
Kukkia ei varsinaisesti tarvitse etsiä mistään, rapistuneimmankin rakennuksen kulman takaa saattaa avautua rivistö vaaleanpunaisena hehkuvia kirsikkapuita. Kotipihalla muurin yli kurkkaa aprikoosipuun varsi ja sen herkät valkeat kukat ja viikunaan on jo avautunut muutama sormen mittainen lehti, jotka kasvavat senttejä harmaan kosteana päivänä. Kaiken kukinnan kruunaa magnolia, se kämmenen kokoinen vaaleanpunavalkoinen lajike. Ehkä jo tällä viikolla.
Aprikoosi avautuu. Apricot blooming.Huumaava tuoksu ja täynnä pörriäisiä. Incredible scent and full of flying creatures. Harmaahaikaroiden kerrostalo ja pesät viritettynä. Löydätkö kuvasta? Grey Heron´s block of flats. Or nests, if you prefer.Can you find them in the picture?Seuraava kevään merkki: vihreä ruoho. Next sign of spring: green grass.Magnolioiden kukinta myös aluillaan. Magnolias also starting to bloom.Tälle en löytänyt nimeä suomeksi, mutta Edgeworthia chrysantha ja tunnetaan myös nimillä Oriental paperbush. Magnolia
Zürichissä on lanseerattu tapahtuma, joka on ehdottomasti yksi parhaista. Ideana on kerääntyä yhteen, lukea kirjaa kaksi tuntia ja se on siinä. Paikka vaihtelee kahvilasta hotellin loungeen, kuten nyt, kun olen itse ensi kertaa sohvalla kirjoineni. Suurin osa on pari-kolmekymppisiä, mutta ketään ei sorsita, kaikki lukuhaluiset ovat tervetulleita.
Kaksi tuntia tuntuu aika pitkältä ajalta. Mietin jaksanko ylipäätään istua niin kauan paikoillani. Sijaistoimintona voi käydä kahvikoneella täyttämässä kuppia – sen tarjoaa hotelli – tai vessassa.
Koska tapahtuma on ilmainen, otin sen linjan mukaisesti kassiini kierrätyskirjoja, suomalaisesta kirjapörssistä Zürichistä. Katja Ketun Kätilö ja Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä ovat kirjoja, jotka tunnen velvollisuudekseni kirjallisuusihmisenä kahlata läpi. En siis odottanut mitään suurta lukuhuumaa. Otin molemmat siltä varalta, että toinen alkaisi tökkiä niin pahasti, etten kestäisi kahta tuntia sen sisältöä.
Päätän aloittaa Rönkkösestä ja kuinka ollakaan, se on alussa hauskakin. Sadan sivun paikkeilla alan kyllästyä sen roisiin kieleen ja miestyyppien listaan. Lähden vessaan ja huomaan matkalla, että meille on viritetty ambience musiikkia, jonka hädin tuskin kuulee, mutta joka leikkaa hiljaisuuden. Vessassa jään hetkeksi pohtimaan sen ylellistä hohtoa, alienpäätäni valokuvassa ja väsynyttä olomuotoani sekä kirjan peilikuvakonseptia.
“Lisäksi kannattaa olla itselleen armollinen ja hyväksyä se, että jonain päivänä peilistä tuijottaa petolinnunperse eikä se ole lintu, vaan oma naama. se kuuluu elämään ja tekee tästä kaikesta paljon jännittävämpää.” (Henriikka Rönkkönen, Mielikuvituspoikaystävä, s.26)
Tässä tapahtumassa ei tarvitse yrittää olla mitään. Riittää, että pysyy sohvalla ainakin puolittaisessa istuma-asennossa kirja käsissä. Hiljaisuudessa kuuluu pientä rapistelua, kukaan ei räpellä puhelinta. Kymmenen minuuttia ennen lukuhetken päättymistä jotkut vetävät takit ylleen ja askeltavat pehmeästi ulos. Osa haluaisi vielä jatkaa kahden tunnin jälkeenkin. Olen sivulla 174.
Painan kirjan nimen alle leiman Silent reading rave päivämäärineen ja paikkoineen ja astuin sateeseen. Pilvinen päivä tuntuu kirkkaalta ja ajatus järvenviertä kävelystä houkuttelee istumisen jälkeen. Koska olin viimeksi keskittynyt yhteen asiaan yhtä pitkäkestoisesti? Olo oli tyyni ja rauhallinen, kuin Zürichinjärven pinta.
Tapahtumapaikka: Enge. Venue: Enge.Vessassa pohdin sen kauneutta ja peilikuvaani, luonnollisesti.Lukijoita. (Osallistumalla hyväksyt myös, että otetaan kuvia) Readers. ( Participating you agree to appear in Fotos)
En resumen: La primera vez en un Silent reading rave, en un evento, donde uno viene para leer libros. No cuesta nada, no hay que hablarle a nadie. Solo traer libros, leer dos horas y salir. Muy fácil y tranquilizante.
Kurzgesagt: Das erste Mal in Silent reading rave, ein Event, wo man Bücher liest. Es kostet nichts, man muss mit niemanden reden, nur eigene Bücher mitnehmen, zwei stunden lesen und fertig. Ein einfaches Konzept und sehr beruhigend.
Suunnitelmat eivät tässä päivänä eräänä ihan toteutuneet siihen malliin kuin olisi pitänyt. Istuttiin Zürichin keskusasemalla junassa ja odoteltiin lähtöä. Tarkistin vielä kerran Einsiedelnin luostarin valo-musiikki-installaation aukioloajan ja tyytyväisenä totesin perilläoloajan olevan juuri sopiva ensin auringonlaskuun Sihljärvellä ja sitä seuraavaan ihmisen tekemään showhun lämpöisen juoman kera. Jostain syystä avasin myös ohjelman sivuston ja kaksi minuuttia ennen junan hidasta kiihdyttämistä täyteen vauhtiin hypättiin ulos asemalaiturille, vähintäänkin pöllämystyneinä. Tapahtuma oli päättynyt kaksi päivää aikaisemmin. Keskellä viikkoa. Ilman mitään logiikkaa.
Tästä ja muista epäonnistuneista suunnitelmista johtuen olin odottavan jännittynyt sunnuntaina – jälleen junamatkalla – kohti Zürichin teatteria. Päivä ja aika oli oikea, lippujen viivakoodi sen sijaan huolestutti. Eikö kaikki käytä tätänykyä QR koodia?
Juna kulki, teatterissa oli valot ja lippuluukulla vakuutettiin, että kyllä, meillä on tämä viivasysteemi käytössä. Jalka teatterin sisällä aloin jo uskoa tapahtuman toteutumiseen. Ellei orkesteri sitten kärsisi äkillisestä fonduemyrkytyksestä tai valkokangas repeäisi.
Päivä oli ollut leuto ja kuin huhtikuussa. Keräilin lenkillä kevään merkkejä; puoliso juoksi teepaidassa, itse koin hämmentävän törmäyksen perhoseen ja molemmat saimme äkillisen herätyksen puutarhan kevättöihin. Nyt on viikuna ja ruusut leikattu ja olo ansioitunut.
Tässä mielenalassa, tyytyväisenä asioiden tilasta ja siitä, että olimme lupaavan lähellä alkavaa tapahtumaa, vajosin teatterin tummanpunaiselle istuimelle ja niskat nyrjällään ihastelin kattokruunua. Tätä tunnelmaa piti tallettaa muistiin, sillä suunnitelmien mukaan sali modernisoidaan, mikä ei koskaan lupaa menneen ajan viehkeää estetiikkaa, vaan jotain koleaa ja toimivaa.
Koska esityksen aikana valokuvaus on kielletty, koko yleisö kaarteli suomalaisen Cleaning Women -yhtyeen soittimien luona kuin perhoset hunajan houkuttelemana. Kokeellinen bändi soittaa kodinhoitovälineistä kasattuja instrumentteja ja ainakin pari kuivatustelinettä oli lavalla. Itse musiikki oli hämmästyttävän vakuuttavaa, se toimi todella hyvin georgialaisen mykkäfilmin tehosteina. Mukana oli kieli-ja lyömäsoittimia. Vuodelta -26 oleva surrealistinenkin elokuva neuvostoajan byrokratiasta oli täynnä tehosteita, joiden toteuttaminen filmileffojen aikaan on vaatinut käsityötä ja ideointia. Erityisen liikuttava oli paperi, joka lensi ilmassa näkyvässä siimassa roikkuen.
Ensimmäisen hengähdystauon väliin yleisöstä kuului vieno “bravo!”. Menon kiihtyessä nainen, jota kaikki käänteet naurattivat, kiljahti naurahduksen. “Ei tuossa kyllä ole mitään hauskaa”, kuului salista. Ojennuksen jälkeen nainen piti käsiä kasvoillaan ja yritti hihittää hiljaisesti.
Joka tapauksessa on ihastuttavaa, että kokeilevaa musiikkia ja erilaisia yhdistelmiä tehdään maailmassa, missä tekoälyn avulla ei tarvitsisi uhrata enää ajatustakaan millekään luovalle. Ja jos jostain, niin Suomesta tulee se hauska ja yllättävä.
Melkein hoodeilla. Almost in the hoods.Schauspielhaus Zürich Cleaning womenen soittimet on omaa laatuaan. Special instruments of Cleaning women.Totta kai teatterissa on tarjolla sveitsiläisiä yskänkarkkeja. Of course there are Swiss cough drops available.Cleaning women directly from Finland.Zürichin sunnuntai on hiljainen. Zürich by night on Sunday.Ilta paljastaa perspektiivejä. Perspectives of the night light.
En resumen: Una película blanco y negro de Georgia con música del grupo Cleaning women de Finlandia. Combinación que no se ve a menudo en Zurich.
Kurzgesagt: Ein georgischer Schwarzweissfilm mit Musik vom Cleaning women aus Finnland ist nicht etwas, das man jeden Tag sieht.
Glühweinkupista saa pitää kunnolla kiinni, jos tänä viikonloppuna aikoo joulutorille, varoiteltiin perjantaina. Sadetta, tuulta ja myrskyä. Voi niitä torimyyjiä, siellä ne ressukat palelevat yksikseen ja märkinä, aavisteltiin. Tuskinpa kauppa käy, nyökyteltiin. Kun lauantai-iltapäivä kääntyi hämärään, pisteltiin kävellen läpi märän ja kalsan, ei yksinäisestä ja tyhjästä kaupungista ollut tietoakaan. Sateenvarjot humpsahtelivat nurin ja auki, kiinni ja taas auki, kun ihmisiä virtasi putiikeista, fondue-teltoista ja myntipisteiden kupeesta höyryävine keraamisine juomakuppeineen paikasta toiseen.
Hardbrücken Frau Geroldsgartenin sisäänkäynnin luona oli hiljaisempaa, mutta se oli hämäystä, kaikki kyyhöttivät suojassa. Pop up -torilla Helsinki-klubin takana kellarissa soi dj:n musiikki, myynnissä oli second hand -vaatteita, sukkulentteja ja käsintehtyä, joista tietenkin nostan @sadbutrat:in hopeakorut, koska olen äiti ja tietenkin mainostan.
Raahasin kassissa ympäriinsä taakkaa, jonka olisin varmaankin voinut jättää myös lokeroon asemalle, kuten hoksaksin silloin, kun oli jo liian myöhäistä. Aasia-putiikista ja El Maiz:ista haetut ainekset, plataaninlehdet costaricalaisia joulunajan maissinyyttejä, tamaleksia, varten, kuten myös kilo maissijauhoa, neljä vihannespäärynää, chayotea siis, lahjaksi saatu pullollinen habanero-chilikastiketta olivat yllättävän painava lisä, kun tepastellaan katselemassa joulua. Kuvainnollisesti sanoisin, että mukavuuden tilan miinuksena oli sellainen isohko murikka kengässä.
Mutta viis epämukavuudesta, kun ollaan hakemassa tunnelmaa. Päärautatieasemalla kuhisi, tungos oli sitä luokkaa, ettei kamera kestänyt vakaana käsissä hetkeäkään kun ohikulkijat tungeksivat eteenpäin kohti kohdetta, sitä kristallein koristeltua valtaisaa kuusta, joka onkin tällä kertaa punaisten suklaapallojen värittämä. Tässä kohtaa energiatasot romahti, oli pakko saada jotain syömistä, mutta äkkiä ja jotain muuta kuin juustoa, makkaraa tai leivonnaista.
Bahnhofstrassen sivustalla, laulavan joulukuusen paikkeilla tehtiin pieni stoppi. Myyntikojuille oli turha edes yrittää, mutta kuunneltiin joululaulujen potpuri loppuun. Keräilin voimien rippeitä, seuraavan etapin paikkeilla, Münster-aukiolla olisi sielläkin ehkä syötävää.
Kaikki jonot, joissa oli yli kymmenen ihmistä, ohitin heti suoralta kädeltä. Lettuja, churroksia ja makkaraa oli Münsterhofillakin tarjolla, myös ostereita. Jatkettiin Grossmünster-kirkolle, mistä sai skandinaavista glögiä asiaankuuluvin lisukkein, manteleilla ja rusinoilla. Kolumbialaiset arepas kuulosti jo lähinnä sitä, mitä olin hakenut. Pientä syntiä, hyvää makua ja lämmintä, ilman ruokailuvälineitä syötävää, koska käsissä oli myös sateenvarjo ja se kassi. Valitsin vihannesversion ja myyjä vakuutti, että hyvää on. Kun maistoin guacamolella ja chilisoossilla täytettyä arepaa, levisi makujen taivas, lämpö ja ihanuus.
Jotta tarina sulkeutuisi ympyräksi, mainittakoon, että ympäriinsä kanneskellut ainekset päätyivät seuraavana päivänä valmiiksi lehtipaketeiksi kiehuvaan veteen. Ja viikonlopusta jäi ripaus lisää jouluista tunnelmaa muistin syvään kammariin.
Hopeinen joulukala. A silver christmas fish.Joulukalan (ja tähden) tekijä. @sadbutrat The producer of the silverfish. And the star. @sadbutratMuutama muukin kylillä. A couple of other people in the city.BahnhofstrasseJa sitten hommiin, tamales-linjasto on valmis. Product line for tamales is ready for action.Ainekset lehteen maissipuuron päälle ja paketti kiinni. Stuffing is ready for wrapping.Ja lopuksi tamalekset keitetään. And the tamales go to the boiling water.
En resumen: Anduvimos por todo Zurich con los ingredientes de tamales en la bolsa. En la lluvia y oscuridad era en realidad bonito, pero casi nos desmayamos por falta de energia. Y que nos salvan? Las arepas colombianas, que encontramos cerca de Grossmünster.
Kurzgesagt: Wir sind durch Zürich mit den Zutaten für Tamales gelaufen, im Regen und Dunkelheit. Was hat uns gerettet? Die warme, feine kolumbianische Arepas die wir in der Nähe von Grossmünster gefunden haben.
Kaikki tuli yllättäin. Ei talvi, mutta se, että lunta sataakin enemmän kuin ne luvatut kaksi senttiä ja myös joulukauden alku.
Tietokoneen ruudulle läpsähti viesti kello kolmen sankasta lumisateesta. Kaupassa oli käytävä sitä ennen, sillä jääkaappi oli tyhjä ja auto jonotti yhä talvirenkaiden vaihtoon.
Joka tapauksessa kotimatkalla oltiin juuri oikealla hetkellä, pienessä pyryssä. Tie oli vielä ajokelpoinen ja takapaksi täynnä ruokaa. Kaikki oli valmista, talvi voi tulla.
Talvet kestävät nykyisin päivästä muutamaan, joten heti kun lumikerros ylitti saappaan reunan, oli lähdettävä nauttimaan lumisista jalkakäytävistä, valkoisena notkuvista oksista ja siitä valosta, jonka kinokset ja valkeat peitteet iltaan luovat.
Seuraavana aamuna oli jo kosteaa ja hiljaista. Ne, jotka eivät olleet vuorilla laskettelemassa, laskivat mäkeä, vähät välittäen pulkan alta roiskuvasta vedestä. Metsässä siniseltä taivaalta tuleva valo oli kuin maaliskuussa; keltaiset lehdet muistuttivat vielä meneillään olevasta syksystä.
Ja pari päivää myöhemmin kaikki oli kuin edellisvuoden muistikuvaa. Jouluista tunnelmaa jäivät kannattelemaan kaupungilla joulutorit, glühweinkojut ja laulava joulukuusi – viikkoa ennen ensimmäistä adventtia. Samichlaus, sveitsiläinen joulukuun vieras, oli sekin kumppaneineen ottanut myös varaslähdön ja marssi läpi kaupungin soittokuntien tahdissa.
En ollut tajunnut, että jouluhässäkkä alkaakin jo marraskuun puolivälissä. Silti, miksei? Kaupungin kylmässä värisytti ja pyysin kojusta yrttiteetä. Myyjä toisti “Kräuterteetä siis.” Höyryävä juoma oli kyllä glühweinia, mutta otin sen vastaan mukisematta. Maailma tuntui hetken aikaa mukavammalta paikalta jouluvalojen keskellä, käsissä kuppi kuumaa.
En resumen: Ya llegó la navidad a Suiza.O era la primavera?
Kurzgesagt: Weihnachten ist da. Oder ist es der Frühling?
Vedin tiukasti kaulaliinan solmuun, viileä tuuli tuntuu lämpimien päivien jälkeen entistäkin kalseammalta. Tihku kihartaa hiuksia, eikä tänään tunnu kevään hyväilevä ote, vaan se raaka puoli. Kaupunki on jo hiljenemässä, pääsiäisenä monet ajavat kohti aurinkoa, lentävät toisaalle.
Kierrän lähteeltä toiselle, sillä jossain vaiheessa palmusunnuntain jälkeen vanhankaupungin lähteet puhkeavat kukkaan. Ne koristellaan punaisin, keltaisin, oranssein ja valkoisin, aniliininpunaisin, vaaleanpunaisin, ties minkä värisin ruusuin, jotka vetävät ihastelemaan, poseeraamaan, kuvaamaan.
Ruusujen piikit viittaavat pääsiäisen tapahtumiin ja orjantappurakruunuun; Reformoitu kirkko on siis kukkainvaasion takana. Suurin osa tuskin miettii taustoja, mutta värit ja valtava määrä virtaavassa vedessä keinahtelevia ruusuja ja nuppuja ilahduttaa kaikkia ohikulkijoita.
Edellisenä iltana en löytänyt vielä kukan kukkaa ja aloin mielessäni kehitellä skenaarioita kirkon säästöohjelmasta, maailmantilanteen epätoivosta ja solidaarisuudesta. Mutta tänään Helmhausin lähteeseen laitettiin laatikoista juuri viimeisiä kukkia, kun saavuin sen ääreen. Joten sain kun sainkin kuvani, joilla toivottaa hyvää pääsiäistä. (Katso ruusuja, sulje silmäsi ja haistat ruusutarhan.)
Hmm….ei vielä kukan kukkaa.
En resumen: en la Semana Santa, la iglesia decora unos fuentes en Zurich con rosas, además de ser muy bonito, también es un simbolo de la corona de espinas.
Kurzgesagt: Verschiedene Brunnen in der Altstadt sind im Ostern festlich mit Rosen geschmückt; super schön, aber die Dornen stehen auch symbolisch für die Krone aus Dornen.
Pala Suklaata 