Vetäisin jonkun lentävän otuksen henkeeni ennenkuin olin edes pyörän päällä. Olkoon tämä muistutukseksi, ajattelin ja pidin loppupäivän suun tiukasti kiinni.
Mäkeä alas -viuuuuh- kohti liikenteen ohjaajaa, joka näytti valkoisella hanskalla kohteliaasti, että eteenpäin vain. Koko rantatie, Zürichistä toiseen päähän järveä, oli suljettu autoilta. Päivän ajan, mutta silti.
Luulin lähteväni matkaan ensimmäisenä, roimasti ennen tapahtuman alkua, mutta ohi veti heti kourallinen kilpapyöräilijöitä. Luulin myös, että oli kesä ja lämmin ja järkytyin liikennettä ohjailevien tyyppien pipoista ja hanskoista. Katsahdin kinttuihini ja kananliha oli silkkaa todellisuutta. Onneksi oli fleece ja takki.
Zürichinjärven yllä leijui kerros lelluvaa vesihöyryä, maisema oli sinertävä ja aamuaurinkoinen. Ajelin eteenpäin rauhassa, pitkän tovin yksin, menetin tajun ajasta ja paikasta – missä kylässä olenkaan? Polkuflowta ei häirinnyt mikään.
Alkupätkän kunnat eivät selvästikään olleet panostaneet tapahtumaan, parinkymmenen kilometrin päässä alkoi olla viritteillä kahvipaikkoja, paikalle kannettiin leivonnaisia, grillejä lämmiteltiin ja trumpetti kokeili ääntä.
Ohitin talon, jossa Tina Turner asui, työmaan jonne valmistuu Roger Federerin kortteli, hurautin sveitsiläisen psykiatrin C.G.Jungin talon sivultalta, mutta näin kai myös järven toisessa päässä hänen vapaa-ajan tornitalonsa. Pyöräillessä en muistanut juuri ottaa kuvia, sillä jos takana ei ole mittavaa mäkeä ja niskassa polttava helle, tuskin pysähdyn muutoin kuin nälän takia. Kohtia täytyi myös miettiä, sillä liikkeellä oli monen tasoisia seurueita, potkupyörällä tai -laudalle etenevistä pienokaisista kilpapyöräilijöihin. Joku isä potkutteli skateboardilla pieni lapsi sylissä, toinen jalkakäytävällä ensimmäisellä pyörällään. Vastaan tuli myös muutama yksipyöräinen.
Lähempänä toisen pään linnakaupunkia Rapperswiliä pyörämäärä tiellä kasvoi ja edessä oli tungos. Olin jo ehtinyt unelmoida ranskalaisista perunoista, joista en todellisuudessa edes välitä, miettinyt mikä olisi lopulta maistuvinta, antaisi energiaa, muttei painaisi vatsassa. Väkijoukossa luoviessani tiesin, ettei tämä sittenkään olisi pysähdyspaikka ja jatkoin kohti reitin varrella olevaa kurpitsafarmia.
Kapealla osuudella, missä molempiin suuntiin kulkeva pyöräliikenne juuri ja juuri mahtui kulkemaan, huomasin yhtäkkiä olevani pari korttelia väärässä paikassa. Enkä ollut ainut. U-käännös ja Helvetiawegiä pitkin takaisin reitille. Yksi merkki puuttui ja se vei koko joukon hatelikkoon.
Kurpitsatilalla huuhailin etsimässä ruokaa lyhyimmästä jonosta ja päädyin pöytään edessäni kurpitsamakkara ja kurpitsajuomaa. Tuulettomassa kohdassa omenapuiden keskellä aurinko paahtoi jo polttavasti. Pyörän päällä oli jälleen laitettava takki päälle.
Rapperswilistä Schmerikoniin, järven viimeiseen kaupunkiin, on maaseutumaisemaa, lehmiä, kimmeltävää järveä. Jäin miettimään tuovatko 13 mustavalkoista haikaraa onnea vai pitäisikö alkaa syleksiä olan yli. Onneksi neljästoista liiti paikalle ja voin unohtaa tämän dilemman. (Ehkä ne tuovat 13+1 vauvaa).
Schmerikonissa hörppäsin kahvit ja pyörsin takaisin. Kotona mittari näytti 76 kilometriä ja kasvot ulkoilleilta.
-Lokakuussa blogi on töiden takia lievästi heitteillä, mutta Instagramiin laittelen kuvia.
That´s Rapperswil.
This also.
Some countryside for a change.
Pumpkin in everything.
Got a couple of yogurt drinks.
En resumen: La calle a la par del lago de Zurich estába libre de autos y se podía andar hasta el final del lago, para mi eran más o menos 76 kilómetros. Un día lindísimo, fresquito pero con sol.
Kurzgesagt: Slow up von Zürich hatte perfektes Wetter!
Pala Suklaata 