Pyörä autoon, auto Solothurniin ja jalat polkimille! Tulihan se sieltä, se täydellinen sunnuntaikeli.

Sunnuntain pyöräilytapahtumassa, lieneekö säästä johtunut, tunnelma oli rennon euforinen, ilmassa raikasivat trooppiset rytmit ja kaikki tuntuivat olevan mitä parhaimmalla päällä. Porukkaa oli sopivasti, ketään ei nyppinyt mikään ja kaahaajat olivat muualla. Suurin osa oli liikkeellä polkupyörillä, erikoispyörillä ja pienimmät potkupyörillä. Rullaluistelijoillekin reitti sopi, jyrkemmät osuudet voi skipata shuttle-bussilla tai vaihtoehtoisesti roikkua pyörän tarakassa kiinni, ettei vauhti joko ylämäessä hyytyisi tai alastulo päätyisi pöpelikköön.

Slow upit ovat ilmaisia tapahtumia, joita järjestetään sunnuntaisin kesän ajan eri puolilla Sveitsiä. Matkalle osuvat autotiet suljetaan moottoriajoneuvoilta ja päivän ajan noin 40 kilometrin reitti on vain pyörillä, jalan tai rullaluistimilla liikkuville. Tämän sunnuntain lähtöpaikka oli Solothurnin vanhakaupunki ja kaupunkiosuuden jälkeen reitti olikin sitten yhtä maalaisidylliä.

Ken tästä käy, löytää itsensä Solothurnin vanhastakaupungista

Vanhakaupunki joen toisella puolen

Muurin sisäpuolella

Reitti on Slow upien parhaimmistoa; ilmassa leijui rypsin tai olisiko rapsin hunajainen tuoksu, pellot hehkuivat keltaisina, lehmänkellot kilkattivat, muu siellä, mää täällä, lampaita, maalaistaloja ja maalaiskyliä. Vuoden ensimmäiseksi pidemmäksi pyörälenkiksi ja huteralle nilkalle maasto oli armollinen, aavaa ja tasaista pellonviertä oli matkalla riittävästi, eikä nousua lopulta ollut kuin 275 m.

Meille kertyi kilometrejä noin 54 km, sillä suhtauduimme sekä karttaan että kyltteihin välinpitämättömästi ja siitä seurasi tuplakierros. Kahdeksikon risteyksessä ei kyltti osunut silmiin ja seurasimme vain edellä ajavaa porukkaa. Joka olikin menossa Solothurniin eli meidän lähtöpisteeseen. Kun olimme jo melkein kahdeksikon pikkusilmukan toisessa päässä Biberistissä maatilan luona, selvisi, että suunta on väärä. Pikkusilmukan poikki menevä viiru näyttää oikotien, mistä palasimme takaisin reitille, osuudelle, joka oli jo siis kertaallen ajettu. Kaikkineen suhrattiin aikaa nelisen tuntia, mutta se pitää sisällään monet kuvaus- ja muut tauot.

Olin uuden kännykän kera tälläkin kertaa liikkeellä ja säädöt oli alkumatkasta vielä vähän poskellaan. Ruutu oli mustana, enkä nähnyt juuri mitään, varsinkaan niin paljon, että olisin saanut säädettyä kirkkautta ja voinut aavistaa kuvauskohteen, jonka vuoksi alkureitin otoksissa lehmät ja pyöräilijät ovat puolikkaita ja maalaistaloista on ikuistettu savupiiput.

Puutuneita kannikoita voi elvytellä taukopaikoilla, missä oli kilpailuja, pelejä, pomppulinna, pyöräseikkailurata ja aurinkotuoleja rentoiluun. Järjestäjät pitivät myös huolta verensokerista, reitillä oli tarjolla vähän väliä myslipötköjä, juomia ja muropaketteja. Jotkut pysähtyivät omille eväille niityille, omenapuiden varjoon, mutta muidenkaan ei tarvinnut kärvistellä nälässä. Matkan varrelle oli ripoteltuna sponsoreiden ruokapaikkoja, jotka tarjosivat bratwurstia (päivän gourmet-osuus: Hornussen Bratwurst, jossa oli appelsiininkuorta), pihvejä, salaatteja, hodareita, pastaa ja toisaalla kyläravintoloiden terasseilla tai improvisoidulla yhdistysten ja porukoiden järkkäämillä terasseilla samoin ruokaa grillistä, lettuja ja uppopaistettuja paneroituja ahvenfileitä. Lounaalle olivat pysähtyneet myös Sveitsin armeijan miehet; pyörät oli parkkeerattu erittäin suoraan riviin ja jokaisessa roikkui samassa asennossa lehmänkarvainen laatikkoreppu.

Kun tulimme reittisählingin vuoksi Sennin maatilalle toistamiseen, tuntui siltä, että nyt on taas paussin paikka. Kilometrejä oli takana 47. Kävimme tarkastamassa lehmät, tiput, kanit ja muut sekä kuunneltiin ihan omalla nuotilla räppäävää kukkoa. Pienet pyöräilijät syöttivät lehmiä perunoilla ja porkkanoilla. Pimp my milk –pisteessä sai lypsää lehmää, tosin muovista. Ja siellä missä on sveitsiläinen tapahtuma, on lehmien lisäksi alppitorvia. Olkihattuiset herrat puhalsivat ilmoille käheitä säveliä. Me söimme maatilan maidosta tehtyä jätskiä, vaniljaa ja karamellia. Ja jatkoimme sitten, taas kerran, kohti Solothurnia.

En resúmen: Anduvimos en bici 54 km saliendo de Solothurn, en un evento, donde cierran las calles de los carros por un día. En realidad la ruta era un poco más corto, pero no nos interesaba mucho estudiar el mapa y los rotulos los ignoramos. Y después de más o menos 15 kilómetros llegamos casi de vuelta al punto de salida. Por dicha, nos mandaron a la dirección correcta para poder completar toda la vuelta. Por culpa de los kilómetros extras, tuve que comer más postre de lo que había calculado. El helado estaba hecho de la leche de las vacas de la finca donde paramos. Mientras comiamos, escuchabamos dos señores tocando la trompa de los alpes. Una tarde supersuizo.

Kurzgesagt: Der erste Slow up dieses Jahr! Gemütliches Velofahren war es schon, Idealwetter und alles, aber die Landkarte oder wenigstens die Schilder könnte man das nächste Mal lesen. Nach kurzem waren wir plötslich da, wo wir fast angefangen hatten, auf dem Weg richtung Solothurn. Zum Glück hat jemand uns eine Abkürzung gezeigt, so das wir bald schon wieder auf dem richtigen Weg waren. Sonst ein Supertag: Kühe, Sonne, Landschaft, fröhliche Leute, Glace; einfach herrlich!