Lähestyttiin Rhäzünsia, kun huomasin jotain puissa. Kiiltäviä syksystä jääneitä lehtiä? Huurretta? Ei, hedelmäpuut kukassa. Sujahdettiin niin nopeasti ohi, etten nähnyt sen tarkemmin, mutta aprikoosit ovat yleensä kevään ensimmäisiä, ehkä sitten niitä.

Ihan arvuutellen lähdettiin matkaan, ei ollut mitään tajua siitä mitä olisi luvassa. Paitsi että aurinkoa oli povattu ja sitä halusin, sillä Zürich oli talvisumun peitossa.

Kuplahissillä selvisi, että tämä on tosi pieni pieni paikka. Käveltiin suoraan hissiin, ei jonoja, ei ihmispaljoutta. Ylhäällä Feldisin kylällä, 1470 metrissä, on varmaan ollut talvea, koska oli hiihtokoulukin. Mutta nyt ei näkynyt lunta kuin läikittäin, vaikka on helmikuu. Sen sijaan puuveistoksia oli pitkin poikin. Taiteellista väkeä nuo feldisläiset.

Vartin matkan tuolihissille voi taittaa myös shuttlebussilla, jos mukana on kelkka tai pienokaisia. Tosi hyvin toimivat järjestelyt näinkin pikkuruisella alueella.

Tuolihississä jalkoja heilutellessani olin vetäistä hyönteisen nenään. Siis hyttysen. Heti perään alkoi nokka valua keväisellä energialla. Kerrankos sitä näinkin, heinänuhaa talvessa.

Yläasema nimeltä Mutta oli pieni tönö kukkulan huipulla. Siihen jäätiin hetkeksi siristelemään silmiä. Vuoria, valkoista, ihanaa valoa, sinistä ja kirkkaan aurinkoista. Kotona olo oli kuin perunanidulla, kalpea ja nuutunut. Juuri tätä piti saada. Raikasta ilmaa, lumen narsketta ja säteitä.

Taputtelin itseäni moneen kertaan olkapäälle, kyllä nyt tuli löydetty helmi. Talvipatikkareitti voisi olla piirun verran kyllä pitempikin, mutta koska jaloissa painoivat vuodenvaihteen virukset ja muut, otettiin nautinnon kannalta. Ja 2000 metrissä lumessa tallatessa tulee hiki pienessäkin mäessä; se laskettakoon urheiluksi. Pikkuisen on alkanut kyteä mielessä lumikenkäily, täällä olisi siihenkin kivat maastot.

Ainut näkymä varsinaiseen sivilisaatioon on melko alussa alas laaksoon Churin kaupunkiin ja lopussa toiseen suuntaan, mitä siellä sitten onkaan. Muuten edessä oli valkoista ja sinistä, kimmeltävää lunta ja taivasta. Ja bongattiin myös huippuset, jotka ovat selvästikin sveitsiläinen versio Lapin Nattasista, jos tiedätte.

Puista oli karissut jäätynyttä lunta, kuin kristalleja, hangen päälle. Jänisten jälkiä näkyi myös siellä täällä, mutta yhä vieläkään en ole tavannut ainuttakaan pitkäkorvaa Sveitsissä.

Yhdet leivät syötiin hangessa istahtaen, toiset penkillä. Aurinko lämmitti niin ihanasti, että raukeus valtasi jäsenet. Onneksi heti jälkimmäisen tauon jälkeen oltiin jo Skihüttellä, jonka pihalle oli levitetty lepotuoleja ja pöytiä penkkeineen. Istuskeltiin vielä hetki kahvi tekosyynä. Tällä mökillä voi myös yöpyä ja tietenkin ruokailla. Ruokalista oli melko perinteinen, mutta selvästi modernilla twistillä, kaikki näytti herkulliselta. Pahus vain, että oli juuri tullut syötyä eväät.

Ennen hissiasemaa on myös talven jäädyttämä luistinrata ja jos omat hokkarit jäi kotiin, täältä voi lainata. Nyt meneillään oli curling-peli, joten luistelut jäi toiseen kertaan. Sillä tänne palaan. Viimeistään ensi talvena.

En resumen: Encontré un lugar perfecto para un paseito corto en el invierno en las montañas, cerca de Rhäzüns.

Kurzgesagt: Ein perfecter Ort für eine entspannte Winterwanderung nahe Rhäzüns.