Tänne jää auto. Murgiin. Pitää ottaa kuva siltä varalta, ettei väsymykseltä myöhemmin muistettaisi mikä järven kaikista kylistä olikaan se, jonne uskollinen ajokkimme jäi odottelemaan. Tässä paikassa ei kyllä ole mitään nähtävää. Paitsi sen edustalla oleva järvi ja sitä reunustava seinämä. Ikinä en uskoisi, että pystysuoralla olisi joku polku. Ainakaan paikassa, jonne pääsisi ilman hakkua ja turvaköyttä.

Murgista junaillaan Walendstadtiin ja huomaan paikallisten kulkevan toppatakeissa ja pipoissa. Lieneekö ihme, kun lämpötila on romahtanut 15 astetta parissa päivässä. Pilvet roikkuvat uhkaavina ja palelee. Walenstadt näyttää aika ankealta harmaassa säässä. Käynnistän Suuntoni reittinavigoinnin ja aloin seurata kellossa näkyvää matoa.

 

Tässä vaiheessa ei enää palele. Ollaan laitettu vaelluskenkää toisen eteen rivakkaan tahtiin ja noustu puolisen kilometriä. Ja turha väittää vastaan, tämä on aivan selvästi sademetsää. Kosteaa ja rehevää.

Pysähdymme syömään nopeasti kotona kasatut sandwichit ja tomaatit. Ensin ihmettelen, miksi penkki on selkä opaalin vihreää järveä kohti. Sitten pilvien rakosista vilahtaa jylhä huippu. Olemme lähempänä lumirajaa kuin kuvittelinkaan.

Yritän laittaa tauon ajaksi Suunnonkin paussille. Ei onnistu, koska en halua laittaa navigointia pois päältä. Lopussa huomaan, ettei vehje rekisteröinyt ollenkaan kuljetun matkan pituutta tai hulluna hakkaavan pulssin lukemia. Mutta tien se näytti hyvinkin luotettavasti.

Alun nousu on leveää tietä metsässä; huipulla maisemat muuttuvat. Tänne voisin tulla Heidiksi kesäisin. Ketään ei ole missään, vain runsas luomutila ja kyynisinä meitä tutkailevia vuohia ja kenestäkään piittaamattomia kanoja.

Ensimmäinen putous tulee niin korkealta, ettei siitä näy kuin osa täällä metsässä. Olemme alkaneet laskeutua ja polku on muuttunut kiviseksi ja mutaiseksi. Monin paikoin satoi syyskuun koko sademäärä jo kuun ensimmäisinä päivinä. Ajattelen Bondoa, kylää, jonka päälle on romahtanut huipulta kahdesti tonneittain kivimurskaa ja muuta maa-ainesta.

Onneksi on metallinen köysi johon tarttua, etten lipsahda veden mukana rotkoon. Veden voima on valtava, mutta se katoaa kuvassa jonnekin.

Alempana ohitamme kivan taukopaikan – taukoa pitämättä. Pitäisi päästä kallioisen niemen toiselle puolen. Niin että miten? ajattelen.

Mutta tässä kohtaa ollaankin jo ihan sivilisaation parissa. Niemeä reunustaa asvalttitie.

Kun olemme taivaltaneet kolmisen tuntia oppaan arvioimista 4, 5 tunnista, häämöttää määränpää, Quinten. Olemme tallanneet 10.22 km, nousseet noin 600 metriä ja laskeutuneet 560. Lähdimme kylmästä, lähes sateesta, ohitimme syksyvyöhykkeen, näimme keltaisia lehtiä. Ja täällä Quintenissä on kesä.

Kylää mainostetaan itä-Sveitsin Rivierana, sillä täällä kasvavat viikunat, banaani ja palmut. Heti ensimmäisen puutarhan muurilta löydämme pienen kylmälaatikon, josta voi ostaa juustoa. Kopassa vieressä on hilloja. Maksamme 10 frangia ruusunlehtihillosta ja karhunvattuhillosta metalliseen laatikkoon. Toisessa paikassa on kellari täynnä herkkuja, viiniä omista köynnöksistä, sinappia, hunajaa, lisää hilloja.

Parin talon kylässä on kirkko ja kaksi ravintolaa. Kuljemme pergolan alta, siitä roikkuu sinisenmustia, vihreitä ja punaisia viinirypäleitä. Vuori nousee kylän takaa suojaavaksi seinäksi. Ellei sitten romahda. Mietin kuinka on talvella.

Kuvan annos on sveitsiläinen palautusruoka. Sisältää proteiinia ja reilusti hiilihydraattia ja saa auringossa paahtuneen, taivalluksella voipuneen patikoijan pystyyn kuin nuutuneen kukan.

Quinteniin on turha lähteä autolla. Sinne ei nimittäin vie yksikään autotie. Monet tulevat patikoiden, toiset laivalla tai veneellä. Me pääsimme Alvierin kyydillä takaisin toiselle puolelle Murgiin.

Äitinsä kanssa Quintenissä piipahtanut sveitsiläismies kyselee, että mistäs sitä ollaan, Espanjastako. Hän arvaa meidän kävelleen Quinteniin ja toteaa reitin olevan jyrkkä. Ehkä näytämme voipuneilta, sillä hän tarjoaa ystävällisesti kyytiä Walenstadtiin.

Kaukaa katsottuna Quinten näyttää hädin tuskin kylältä, vain muutamalta talolta viiniviljelysten välissä. Pieni helmi.

En resumen: Caminamos la ruta que se ve en el mapa en la rivera de Walensee. Saliendo hacia frío, pareció otoño y llegando era verano puro. Quinten es un pueblo sin carros y lo llaman Riviera de este de Suiza. Allá crecen higos, banano y palmeras. 10,22 km, más o menos 3 horas , ascendiendo 600 m y descendiendo 560 m.

Kurzgesagt: Seit langem wollte ich von Walenstadt nach Quinten laufen und jetzt war das Wetter perfekt: kühl und dunkel beim Bergauf laufen, sonnig und warm in Quinten. Nach dem vielen Regen war der Weg herunter ein bisschen rutschig, aber sonst einfach zum laufen. 10,22 km, etwa 3 Std., asc. 600 m und desc. 560 m.