Ollaan luvattomilla teillä. Siltä minusta tuntuu. Ilmassa leijuu vaara, sellainen näkymätön uhka. Ja silti, on äärettömän kaunis kevätpäivä, aurinko porottaa tunti tunnilta lämpimämmin ja hedelmäpuut puskevat kilpaa valkoisia, vaaleanpunaisia kukkia.
Väistely olisi kunnioittavaa, ellei se olisi pelokasta ja välillä aggressiivista. Sveitsiläisistä on tullut enemmän suomalaisia, usein katsotaan pois ja kaupungissa nyt ei muutenkaan moikkailla. Valitsemme tyhjiä jalkakäytäviä, varjoisampia ja niitä katujen varsia, joilla ei ainakaan ole penkkejä.
Rantabulevardi puistoineen on suljettu rauta-aidalla. Hyvä on, kävelemme tienviertä. Puikkelehdimme siksakkia, kun jalkakäytäväkin on välillä kiinni. Poliisi ajelee toisaalla megafonista kailottaen: “Pitäkää väliä.” Joen viereisellä vanhankaupungin sivulla on muuten tyhjää, mutta kaupungintalon edustalla on hääpari kauniissa vaatteissaan ja säteillen. Seurueessa on kaksi neljän hengen ryhmää, toinen seisoo sääntöjen mukaisesti kauempana ja pitää sampanjahetkeä.
Poliisilaitoksen edustalle on raivattu parkkipaikkoja. Työvuoroja on lisätty. Sinisissä ja luotiliiveissä naispoliisi ottaa selfien sinisen-vihreänä kimmeltävä joki taustanaan. Samoilla kohdin vastaan tulee itsekseen jupiseva mies. Tytär pelkää, että kohtaamme tahallaan yskijän; niitäkin on.
7,5 kilometrin jälkeen olemme ohittaneet keskusaseman ja perillä. Ruokakaupoilla. Zero Waste -putiikki Chez Mamie on auki. Ovesta voi astua askeleen verran sisään desinfiointipullolle. Edessä on tiski pleksilaseineen. Sen pitemmälle emme pääse. Kaivamme repuista pussit, pullot ja purkit. Saksalainen nutturapoika täyttää astioita parhaansa mukaan. Nurkassa on korissa puhtaita koukkaimia ja laatikollinen kertakäyttöhanskoja. Varsinkin täällä hygiena on pidettävä kunnossa. Mitään ei ole valmispakkauksessa.
Lehtikaalta ei ole, mutta sen ja ruusukaalin välimuotoa, kalettea, löytyy. Laitan sitä seuraavana päivänä kaalilaatikkoon, sillä kalettesta ei lopulta ole salaattiin, se menee matkalla nahkeaksi. Myös mustapavut on myyty loppuun. Kuivia karpaloita samme, samoin pähkinöitä, palasaippuaa, spagettia ja pieniä kauniita herkkusieniä. Ja ylimääräisenä mukaan otetaan luomu-limonaati.
Reput täynnä hyvästelemme nutturapojan. Nyt on hyvä olo, saalis on mukana ja tehtävä hoidettu. Valoisana tallaamme, tytär oikaisee välillä sukkaa kengässä, asettelee uudelleen. Vielä emme sitä tiedä, muta kantapään alle on muodostumassa hervoton rakkula. Kiristämme tahtia ja ehdin kotiin kuntosalin järjestämään etäpilatekseen.
Oman kylän ulkopuolisessa maailmassa on kummallista. Mutta se on olemassa.
En resumen: Vamos caminando, para evitar transporte público, en la busqueda de comida, a la tienda de zero waste, Chez Mamie. Nos topamos con una flor de cerezo, una policia tomandose un selfie, lago cerrado y una pareja justo casada. Conseguimos arándanos rojos, nueces, jabón, espagueti y champiñónes; misión cumplida. Es raro, afuera de nuestro pueblo. Pero al menos hay vida.
Kurzgesagt: Wir laufen in die Stadt, weil ÖV nicht wirklich attraktiv sei. Eine Reise Richtung Chez Mamie, zero waste -Laden. Es fühlt als wir auf der Jagd wären; ein bisschen gefärlich, sogar spannende. Unterwegs gibt es blütende Kirschbäume, eine Polizistin die ein Selfie nimmt, glühendes Brautpaar und ein gesperrter See. Es ist seltsam hier. Aber die Stadt existiert noch.
Pala Suklaata 