Keväteuforia puhkesi viime viikolla täyteen kukkaan, suunniteltiin viikonlopulle piknikejä, perhosten ihailua ja hedelmäpuiden kukkien bongausta. Luonto oli kuitenkin toista mieltä. Taivas pimeni, lämpötila laski kymmenen astetta ja sade raidoitti siitepölyisiä katuja.
Silti, oli sää mikä tahansa, lauantai on zürichiläisten kauppapäivä. Ja Zürich keväästä lähtien torien ja kirppareiden luvattu kaupunki. Kassit ja nyssäkät levitetään jo aamusta (tietenkin luvanvaraisille markkinapaikoille), joku saattaa lämmittää grillin makkaroita varten, toinen myy kahvia ja kakkuja. Sisälle, ulos, mihin vain.
Keskustassa parveilevia turisteja ei myöskään mikään estä kurkottelemasta Quaibrückeltä päätä kohti Alppeja siinä toivossa, että taivas repeäisi ja saisi kuvan lumihuipusta. Siihen päälle jokunen mielenosoitus pääkaduilla ja ollaan täysin vapaapäivätunnelmissa. Kaupungin lauantaitungoksessa.
Siinä missä tavallisesti on keskustan suurin lauantainen ulkokirppis, velloi vaaleanpunaisten pipojen ja sateenvarjojen jatkuvasti laajeneva joukko. Kolmen nuoren porukalla oli kyltti, joihin oli piirretty munasarjat: “Me olemme tulevaisuus!” Liian myöhään ymmärrettiin, että sinnehän meidänkin olisi pitänyt mennä. Jonon jatkoksi 10 000 naisen ja jokusen miehen perään. En ole mieltä osoittavaa sorttia, mitä nyt privaatisti ja joskus kirjallisesti, enkä tiedä ulkomaalaisten oikeudesta marssia Zürichin kaduilla, mutta tällä kertaa olisi ollut aihetta. Banderolleja kannettiin tasa-arvon puolesta ja sukupuolierottelua vastaan. Sveitsi on kieroutuneesti moderni maa; tasa-arvoasioissa riittää työsarkaa.
Mutta koska demo oli jo loppuvaiheessa, jatkoimme matkaa raitiovaunulla kohti Kaufleutenia. Klubi-ravintola -kompleksissa, missä muuten myös Sofi Oksanen on lukenut kirjojaan, oli tänään kirpputori. Vaikka oltiin myöhään liikkeellä, tavaraa oli vielä kasapäin ja hinnat laskivat kellon lähestyessä sulkemisaikaa.
Tämä on niitä kirpputoreja, jonne kannattaa mennä ihan vain siksi, että raamit on mahtavat. Sokkeloisesta rakennuksesta viisi tilaa oli kirpputorin käytössä, baaria ja parvea myöten. Nälkäisille oli baaritiskin leveydeltä sandwichejä ja jalkoja voi lepuuttaa myös esiintymislavan tyylikkäässä bistrossa.
Piirakat ja kahvit jätettiin väliin, mutta olo oli ulos astuessa ravittu. Samanlainen kuin teatteriesityksen jälkeen, hiukan epätodellinen, ajasta vieraantunut ja iloisen pulputteleva. Ja sadekin vaikutti ystävällisemmpältä.
En resúmen: El sábado en Zürich es el día de compras, de ferias y de mercados de pulgas. Estas fotos son de Kaufleuten, un restaurant-club, donde también de vez en cuando organizan mercados de pulgas y nos rescató del clima frío y lluvioso.
Kurzgesagt: Samstags ist Zürich voll. Von Einkäufern, Verkäufern, Turisten, Demonstranten und es gibt über all Märkte und Flohmärkte. Eine Rettung vom schlechtem Wetter sind die Flohmärkte unter dem Dach, wie der im Kaufleuten. Und von der Ambience speziell schön.
Edellisillä yrityksillä kahvila on ollut tupaten täynnä, mutta alkuiltapäivällä keskellä viikkoa vallitsi rauha. Takahuoneessa nautti teetä yksi pariskunta. Ulko-oven viereisessä pöydässä Hohchulin kollega leipoi sokerimassasta sinisiä kukkien terälehtiä. Sconesit olivat höyryäviä ja makoisia. Tänne haluan uudelleen talvella, kun palelee ja vatsa murisee.
Vaaleanpunaisen kuoren sisällä olikin taivas. Ovelle kantautui jotain menneiden vuosien hyvää musiikkia, bluesia tai ihan vain pehmeää rokkia, en enää osaa sanoa, sillä siinä vaiheessa olin hurmiotilassa. Pyörin ympäri ja vain katselin. Levyosastolta henki -60 – 70 –lukujen retrohenki. Joka puolella oli pieniä sohva- tai nojatuolinurkkauksia, joihin varmaankin saa istahtaa. Pyörin ympäri kuin Liisa Ihmemaassa. Kerroksissa oli tilaa ja tavaroita ja huonekaluja ei ollut vain järjestetty, vaan niitä oli yhdistelty maulla ja ajatuksella. Asialla oli selvästikin joku, joka välittää esineistä.
Mehubaarin tiskin takaa huuhailuani tarkasteli liikkeen johtaja. ”Otatteko tyyli-kuvia?” hän kysyi. Brockenhaus ostaa sisään valittuja kappaleita, jotka kaksi puuseppää ylimmän kerroksen verstaassa kunnostavat. Pari Alvar Aallon tuoliakin oli heille tullut, mutta niin designtavarasta ei täällä ole kyse. Hän näyttää katossa roikkuvaa lamppua. Kuulemma keräilykappale – Muranon lasia – joka tuskin pistää muiden kuin asian harrastajien silmään. Jäljelle jäävä liikevoitto menee instituutioille kuten vanhainkodeille. Mies vinkkaa myös italialaisesta pop-up –ravintolasta, jonka he ovat huonekaluillaan sisustaneet. Ulkona tajuan, että olen jo unohtanut paikan nimen.
Retkilistalta ruksiutui näinä päivinä pois monta mahdollista kohdetta. Oli tulvavaaraa, maavyöryjä, kaatosadetta, lumisadetta ja liikaa kaltevuutta. Kovin pitkälle ei oltaisi lähdössä, sillä nilkka, yhä toipilas, otti sittenkin itseensä viime viikon pyöräilystä.
Pala Suklaata 