Kevään juhlasuorassa pitää hoppua, nyt kai pitäisi suunnitella sunnuntaita. Äitienpäiväsimaa lienee luvassa, kenties mämmikakulla ja pääsiäispupusuklaalla koristeltuna.
Epävakaus Euroopan lähikulmilla rauhoitti Zürichin keskustan vappurähinät, tällä kertaa ei tuhottu paikkoja, vaan pysyttiin mielenosoituksen pääpointissa, mielipiteiden osoittamisessa.
Samaan aikaan toisaalla eli meillä kotona katseltiin ikkunasta sadetta ja syötiin venäläistä silliä sekä vegehodareita. Vappusalaatin koristeeksi pääsi kasvimaan ensimmäinen vähän hernettä suurempi retiisi, sen jaoimme tasapuolisesti kolmeen osaan. Satoa toukokuun ensimmäisenä!
Munkit pääsivät paistattelemaan iltapäivän auringossa ja costaricalainen rakensi kahvihetkeen installaation. Hän parantaa suomalaiset perinnejälkiruuat banaanilla.
Vappukukaksi avautui pihalle kielo. Harvoin olen yhtä iloinen mistään puutarhatapahtumasta, paitsi että äskettäinen huomio pihan nurkalla talvihorroksesta räpistelevästä siili vei voiton. Puiden alle kasattuihin lehtikekoihin ei koskaan saapunut asukasta; tämä löysi ihanteellisen kohdan siitä vierestä, tontin kulmasta murattien alta. Iso ja muheva siili oli ilmeisen tyytyväisenä ja meidän huomaamatta talvehtinut pihapiirissä ja otti lojot näin kevään tullen.
Nyt kirjoittelen kalenteriin seuraavia arkipyhiä, helatorstai ja helluntai. Ja mitä silloin syödäänkään? Ennustelisin, että yhä mämminjämiä suklaamunilla koristeltuna. Tai helahernekeittoa? Helluntaihampurilaisia?
Kielon valkoinen on niin kirkas, että kamera häikäistyy. The white of the lily of the valley is so bright, that the camera gets confused.Perjantaitortillat valmistelevat vappuun. Fridaytortillas prepare us for the Finnish springparty on the first of May.Kaikki kukoistaa sateen jälkeen, tuoreet lehdet tosin kärsivät myös vähän. The nature is happy of the rain, big soft new leaves may also have suffered a bit.Salaatti ja sen silli. Salad with herring.Kaikkea sekaisin, kuten vappuun kuuluu. Some herring salad and hotdogs, all together.Eka retiisi penkistä, siis sen kolmannes. First raddish from the garden, actually 1/3.Ne vappumunkit. The first of May -doughnuts.Näin costaricalainen syö vappumunkin. This is how a costarrican eats a Finnish doughnut.
En resumen: En Finlandia el primer de mayo es una fiesta de primavera y como todas las fiestas, de mucha comida. Muchos hacen donas, yo también. El tico de la familia le añadió el toque tropical con rodajas de banano.
Kurzgesagt: In Finnland der erste Mai ist eher ein Frühlingsfest. Viele backen Donuts, ich auch. Der costarricaner der Familie hat dem Design einen tropischen Flair mit Bananescheiben zugefügt.
Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.
Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.
Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.
Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä. The traffic was light, just a couple cows on the road.Rentukat loistaa. Marsh Marigolds were glowing.
Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.
Kahvipaussi Sämtisersee. Coffeebrake by Sämtisersee.Eväs. Snack.
Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.
Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!
Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)
Alppikrookuksia. Alpine Crocus.Puu kivellä. A tree on a stone.Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta. A bit higher there are still some thicker snowlayers.
Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.
Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.
Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.
Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.
Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella. Crocus, like white pearls on the grass.Fälenseellä ei vielä laineet loisku. In Fälensee there are no waves yet. Toivo silti jäiden lähdöstä. Still some hope, that the ice might melt someday.Patikkaretkue. Hikingpals.Huippu huipun takana. A peak behind the peak.Twinpeak?!
Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.
Uusia sammakkosukupolvia tulossa. New generation of frogs coming up.Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. Picture:Maarit Piippo
Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.
Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.
Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.
Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.
En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.
Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!
Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. The eveninghaze surrounding Appenzell.
Kyllä, se tuntui hyvältä idealta. Ja kai sitä nyt 25 kilometriä melko tasaisella tallaa, aurinkoisella säällä ja maaseudulla.
Illalla kotona jalkaterät olivat kuin hakatut pihvit; ehkä uudet pohjalliset eivät olleet vielä kävelty tutuiksi. Tai sitten niitä kilometrejä oli sittenkin aika paljon.
Joka tapauksessa Bodenjärven Thurgaussa, Engachin kunnan liepeillä, alkaa paikat olla tuttuja. Kuutisen tuntia maatalolta toiselle, peltojen poikki, omenapuiden välistä, kukkulalle metsään, alas kohti järveä. Aurinko porotti täysillä, raikas tuuli puhalteli ja iho kärtsäsi keväässä. Siis täydellistä.
Repussa oli evästä ja toiveissa kahvi maalaiskuppilassa, joita lopulta oli alussa ja ihan viime kilometreillä. Joten laahustettiin aika lailla kofeiinipulassa. Miinukset reitille siitä. Patikoitsijan jättäminen kahvitta on vakava puute reittisuunnittelussa.
Pääsiäiseltä jääneet parsa- sekä porkkanapiirakka ja karhunlaukkanyhtöleipä maistuivat ihan törkeän hyvältä varmaankin energiapulan takia, sillä nälkähän minulla oli jo heti alussa. Sovittiin, että istahdetaan heti seuraavalle penkille, joka sitten löytyi 12 kilometrin jälkeen.
Olin pakannut varovaisesti mukaan myös muina sokerileipureina koristelemani kuppikakun, pikkuisen pääsiäismunan kera ja keltaisella kuorrutuksella. Se muussi, joka löytyi repusta ei muistuttanut edes kaukaisesti mitään syötävää, mutta nuollessani kuorrutetta laatikon laidasta olin aika lähellä hurmiota. Sokerimäärä ja viimeiset kilometrit saattoivat vaikuttaa siihen, että loppumatka meni hihitellessä.
Lehmittä ei reissu tietenkään mennyt ja vasikat olivat herttaisia, mutta sarvipää veti pisteet kotiin, eikä siis kyse ole härästä, vaan otuksesta, jonka laatua ei kauempaa ymmärretty. Naaman perusteella lammas, mutta turkki ei ollut kihara. Sen sijaan sarvet olivat laineikkaat. Ja pitkät, sivuille sojottavat.
Rengasreitiltä erosi hetkeksi polku kohtaan, jossa kasvoi valtava -tietenkin kukkiva- puu. Mikä, sitäkään en tiedä. Päätettiin oikaista metsän läpi takaisin pääpolulle, kun vasemmalta sujahti pieni kauris, hetkeä myöhemmin toiseen suuntaan isompi sarvipää. Performanssi oli täydellinen, se kirmasi kukkulan puuttoman huipun poikki ja vastavalossa näkyi vain siluetti.
Yllä leijaileva zeppeliini häiritsi vähän maalaisfiilistä, mutta yritin ajatella sen olevan vain outo ilmapallo. Samoilla seuduilla omenapuiden takana kasvoi valtava öljy(tai polttoaine)tankkien kylä. Edellisen kerran kylän poikki kävellessä niiden paikalla kasvoi metsää ja heinää.
Egnachissa, takaisin järven äärellä, haikara levitteli siipiään Luxburgin katolle rakentamassaan pesässä. Linna on upea, mutta rämppäkunnossa. Kotisivuilla puhutaan slow-travel-kohteesta, joten tänne kai voisi tulla lomailemaan? Rahaa myös kaivataan kunnostukseen, siitäkin löytyy grafiikat. Ilmoittaudun ilmaiseksi linnan hengettäreksi, se kirjattakoon ylös.
En resumen: Es la epoca de las flores de manzanas y de los paseitos entre los arboles.
Kurzgesagt: Jetzt ist die Zeit der Apfelblüten und den Wanderungen zwischen den Bäumen.
Tätä on Thurgau. This is Thurgau.Omenapuiden vinot rivit. These appletrees grow inclinated.Bodenjärveä. Lake Constance.Aurinkoenergia näyttää olevan myös maalla käytössä. It seems that solarenergy is in usealsoin the countryside.Sääasema. Jos kivi on märkä, sataa. A weatherstation. If the stone is wet, it´s raining.Kevätmielellä ja housut rullattuna polveen asti. Springfeeling.Vanha puu jaksaa yhä kukkia. The old tree has still energy to bloom.Ja tämä on…? And this is…?Öljytankit kyllä vähän järkyttivät. The lanscape had changed a bit since the last time.Zeppelin kruisaili taivaalla. A Zeppelin wondered around the sky.Jättikukkapuulta käännyttiin metsään ja siellä kohdattiin pari kaurista. Behind this huge blooming tree appeared suddenly a couple of deers.Ei parhaassa kunnossa, mutta maistuva. Not in best condition, but tasty.Haikara pesässä. Heron in it´s nest.Täällä voisin asustella. I could live here. Takaisin Bodenjärvellä. Back to the Lake Constance.
Zürichissä kukkii rypsi tai lieneekö rapsi ja hedelmäpuut alkavat olla parhaimmillaan. Sen, että yhden matkustustunnin verran pohjoisempana tilanne olikin kuin maaliskuussa ikään, ei kai olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Tuli se silti.
Vuorilla eletään siis välikautta, yhtäällä kevät alkaa jo pilkottaa, toisaalla vielä lasketellaan. Itse haluan jo kuivaa tietä jalkojen alle ja toivoa lähestyvästä kesästä. Siksi liikun alavilla mailla, siellä missä on vehreää ja kasvukausi käynnistynyt.
Pelto, joka viikon päästä on varmaankin keltainen, kertoi kuitenkin tulevasta vain nuppujen muodossa. Omenan osalta tilanne oli sama. Päärynä pelasti päivän, ne muutamat puut olivat täynnä valkoisia terälehtiä.
Oltiin siis Schönenbaumgartenissa, joka oli nimensä mukainen. Kauniin puun puisto. Tosin ei puisto, vaan maaseutukylä pohjois-Sveitsissä. Toisella puolen Bodenjärveä pilkotti ulkomaa, Saksa. Kompastelin tasaisella, siitä on aikaa, kun olen kävellyt mäettömässä ympäristössä.
Unohtui myös, että jos ei ole ylämäkiä, tarvitaan enemmän vaatetta. Auringon piti paistaa täysillä, mutta alussa peltoja kasteli sade, meitä seurasi musta pilvi ja valkoiset peittivät taivasta aika lailla koko iltapäivän. Mietin jo kävelyn vaihtamista hölkäksi, jotta pääsisin kylmän hytinästä, sillä olihan jalassa juoksutossut, mutta ei lopulta viitsitty hötkyillä. Tänään riitti reipas kävelyaskel.
Sen verran tuli tehtyä syntiä, että ajettiin paikanpäälle autolla. Toisaalta tämä on vielä lähimatkailua ja varsinainen lenkki hoidettiin lihasvoimalla. Kolmen tunnin ja reilun 13 kilometrin lenkin voi heittää myös hevoskyydillä herraskaisesti kärryssä istuen tai vaikka sähköpyörällä. Kumman hiilijalanjälki on parempi, sitä en osaa sanoa.
Sveitsi on yksi vastuullisen turismin johtavia maita ja matkailu onnistuu hyvinkin pienellä hiilijalanjäljellä. Vastuu on lopulta jokaisella meillä itsellä.
Sveitsin junaverkostosta iso osa toimii vesivoimalla ja jJulkisten kulkuvälineiden käyttö on helppoa sekä kätevää, niillä pääsee lähes joka paikkaan. Ja jos ei, jatketaan jalan.
Jos valitsee hotellin, joka kiinnittää huomiota veden ja sähkön kulutusta ja käyttää uusiutuvia energialähteitä, ollaan jo vastuullisuuden paremmalla puolella. Muutoin pätee sama kuin kotona: tuota mahdollisimman vähän jätettä ja syö lähiruokaa, suosi pieniä paikallisia yrittäjiä, älä ketjuja.
Patikointi on lempeää, luontoa säästävää turismia. Ja kun pysähdyt alppitilalle ja syöt siellä leivottua leipää, niityn lehmien ja vuohien maidosta tehtyjä juustoja ja lähiseudulta kerätyistä yrteistä tehtyä teetä, toteutuvat kaikki edelliset kriteerit. Ja matkan varrelle tarvitset vain yhden pullon, hanasta tulee mineraalipitoista vettä ja kaupungeissa voit täyttää pullon lähteistä.
Vuorilta löytyy myös autottomia kyliä, yksi niistä on oma lempipaikkani Aletsch-jäätikön sivussa, Bettmeralp. Myös Melchsee-Frutt, Mürren ja Saas-Fee kuuluvat samaan sarjaan.
Turismi on alppialueille elintärkeää; se tuo leivän myös monen vuoriston pienyrittäjän pöytään – mutta massaturismi on uhka luonnolle. Sinä päätät minne menet, miten ja mitä siellä teet.
Ja tämä puu on?? Löydätkö kuvasta kuoriaisen? And this tree is?? Can you find a beetle in the picture?Ensimmäinen kukkiva puu löydetty. First blooming tree found.Peltoa voi ihalla penkiltä. A bench to concentrate on the countryside.Omena? Päärynä? Apple? Pear?Joo no omena ei kuki, mutta voikukatkin on nättejä. Appletree doesn´t bloom yet, but the dandelions are pretty too.Tämä lupailee täyttä loistoa. This is promising.Hyvin valmis avautumaan. Very ready to open.Vuoret olivat suht lähellä, mutta hutun takana. Mountains are pretty near, but behind the haze.Näin karvamytyn tuon ison Valaisin mustanenälampaan vieressä. Mytystä nousi yhtäkkiä pää. I saw a furry bundle beside the Valais blacknose sheep. The bundle had suddenly a head.Ulkomaata näkyvissä, Saksa siis toisella puolen järveä. A foreign country on the sight, Germany on the other side of the lake.Tie vie kylän läpi. Walking through a village. Kukka tie vartta pitkin. A looot of flowers.Melkein täydessä kukassa. Almost in full blooming.
En resumen: Viajar responsable en Suiza es facil. Anda en tren, llevate tu propia botella de agua y rellenalo del tubo, elige un hotel que se pone atención en el uso de energía y reciclaje. Hace caminatas respetando la naturaleza, come comida local y no vayas a los lugares de masa.
Kurzgesagt: Der Tourismus ist wichtig speziell für die Alpenregionen, aber Massen gefährden die Natur. Du kannst selber entscheiden, wie nachhaltig du in der Schweiz reist.
Seikka yksi: olin festivaalilla. Seikka kaksi: lämmin kevät olikin kylmä talvi. Seikka kolme: Luzern oli lähes tyhjä.
Luzern on se häkellyttävän herttainen kaupunki, upeilla vuorilla, siintävällä järvellä ja järkyttävällä määrällä turisteja. Nyt se kaikki oli jossain piilossa. Vuoria ei näkynyt, oli kylmää, harmaata, tuulista ja normaalioloihin verrattuna hyvin tyhjää. Jopa se italialainen safkapaikka, jonne aina lopulta päädymme, oli puolityhjä.
Imagon ja todellisuuden ero on harvoin yhtä suuri. Luzernin resuinen ja rosoinen kauneus, viehättävä rämppärähjäisyys, jää tavallisesti upeiden kulissien varjoon ja lähestulkoon huomaamatta. Sarjakuvafestivaali Fumetto taas on ollut kaiken sen normikauneuden vastakohta, rajoja rikkova ja myös ruma.
Mitä minä siellä ylipäätään teen? Etsin kuin tryffelipossu luovaa energiaa, ympäriinsä haistellen, sillä sitä on kaikkialla. Esillä on varsinkin nuorten piirtäjien töitä ja myynnissä kuvitettua tilpehööriä, vihkoja, tarroja, kortteja, julisteita ja kasseja, ties mitä, joihin on laitettu kaikki omaperäinen ajattelu ja taito. Juuri näiden myyntipöytien äärellä on taidon keskittymä. Kaikki ovat lahjakkaita piirtäjiä.
Tällä kertaa festivaalilta puuttui jotain, ehkä tauti vielä rajoittaa kansainvälisyyttä ja Euroopan muut tragediat lienevät vaikuttaneet rahahanoihin. Mutta ydin oli paikalla. Tarve kertoa, puuttua, vaikuttaa.
Kaupungilla kävellessä silmä löytää kaikkea, mikä ei kuulu Fumettoon, mutta voisi. Tai ehkä kuuluukin. Ympäristökin on osa näyttelyitä, matkaa paikasta toiseen. Osa päivän satoa.
Pikkuisen oli leikittävä turistiakin, sillä Luzernilla on muutamia juttuja, mitä Zürichin vanhastakaupungista ei löydy. Kuten historiallinen puusilta ja muuri torneineen. Jälkimmäisestä saatan olla pikkuisen kateellinen, sillä romantikko sisälläni viehättyy ajatuksesta kaupungista muurien sisällä tai edes muurin pätkästä muistona menneestä. Ja siitä että erään vanhankaupungin talon ikkunasta hoitui kakkumyynti. Tänään oli tarjolla ainakin suklaakakkua, muut vaihtoehdot jäivät kuulematta. Raha naruun kytketyn korin kyytiin ja paluupostissa toisesta kerroksesta pala tai useampi kaakkua. Haluan tämmöistä myös meille.
Tämäkin on osa Fumettoa. Piristi kummasti. This is also part of Fumetto.Wakes you up!Kaupungin profiilia Luzernin taidemuseon ikkunasta. The profile of Luzern, a view from the Artmuseum.Turistikuva nro 1. The touristpicture number 1.Festivaalikeskus. The festival center.Sarjakuvataiteilijat tuotteineen. Artists with there products. Tämä on vain Luzernia. This is just Luzern. Pikku-Heidin versio satunnaisella seinällä. A version of little Heidi on some random wall.Näiden töiden valmistumista voi seurata suorana. You could watch the painting online.Saattaa olla sukua. Maybe a relative.Yksi näyttelytila oli entisessä vankilassa, nykyisessä hotellissa. One of the exhibition spaces was in a old prison, which is now a hotel.Vankilakokemuksia taiteen näkökulmasta. Prisonexperiences from artistic view.Näiden ovien takaa löytyy näyttely supersankareista. Behind these doors there´s an exhibition of superheros.Kaikki eivät voi hyvin Luzernissa. Not all are feeling well in Luzern.Tää oli mun suosikkityö. My favorite work.Artist: Jodie Wilders.Luzernilla on muuria. Luzern has a stonewall.Kaupunki toisella puolen. The town on the other side.
En resumen: Primera vez en un festival desde hace mucho tiempo. Caricaturas, lugares de exposiciones especiales, belleza y lo pitoresco, viejo y urbano, hasta feo, si lo quiere, todo junto con energía creativa. Luzern y Fumetto.
Kurzgesagt: Das erste Mal seit langem in einem Festival. Comics, interesante Austellungsorte, Schönheit und malerisch, alt und sogar hässlich und urban, alles zusammen mit kreative Energie. Luzern und Fumetto.
Odottelen järven toiselta puolen harmaana lipuvaa sadetta. Tunnen itsenikin janoiseksi, niin kauan on siitä, kun edellisen kerran saimme maastoa kosteuttavan edes heikohkon kuuron. Hasselpähkinä ikkunan alla on jo hiirenkorvilla. Se riemastunee sateesta. Huomenna oksissa saattaa roikkua elefantin korvia – tai ainakin isohkon koiran.
Viikonloppuna oli tehtävä vaikeita päätösiä. Talvikausi vuorilla vetelee viimeisiä, mutta vielä olisi voinut. Kirsikat ja magnoliat sun muut kukkivat hulluna, ehkä myös viimeisiä päiviä, sillä sade riipii niistä terälehdet ja hehkeyden. Niitä pitäisi käydä katsomassa niin paljon, että illalla olisi varmasti silmien sulkemisen hetkellä mieli täynnä vaaleanpunaista.
Ja sitten ne semlat. Tarjolla on vuoden viimeiset. Oma laskiaispullakauteni loppui jo aikaa sitten, mutta sitten kuulin vegaasesta leipomosta ja jokaviikkoisesta pullatuotannosta. Jos kerran Zürichissä on vaikkakin ruotsalaisia laskiasipullan serkkuja, olisi väärin olla niitä testaamatta.
Päivät ovat menneet aurinkoa metsästäessä, kahvit ulkona, lounas ulkona, iltaruokakin auringossa. Iho auringosta pikkuisen säikähtäneenä. Kevätesikkomeriä nurmikoilla, kaikenlaista kukkarunsautta.
Siis silloin kun ei ole pitänyt istua sisällä. Mutta nämä hetket ulkona ovat olleet tärkeitä.
Välitilassa, työn ja auringon siirtymässä, otin kuvan, jotta sadeviikolla muistaisin nauttineeni. Kameraan virittyy varmaankin joku aurinkoisen hetken filtteri, sillä olen siloposkisempi kuin koulutyttönä.
Pullakaupan eli Moonshopin kadulla Bertastrassella leijui vaaleanpunainen sade; kirsikkaluumupuiden terälehdet olivat jo varisseet päiviä maahan, enää oli jäljellä haalea muisto kauneudesta. Zurlinderstrassen risteyksessä kuhisi, mehiläisiä ja kukkapaljoutta kuikuilevia. Valkoisiin japaninkirsikkapuihin tuskin olisi mahtunut enempää kukkia. Kadulla istuivat jonkun liikkeen kenties omistajat; he katselivat laiskahkosti ja jotakuinkin kärsivällisesti intoilijoita.
Kädet täristen kannoin semlakassia yrittäen olla tärisyttämättä kallista lastia. Olin juuri käyttänyt 29 frangia pullaan. Miten tuhlaavaista ja hullua.
Kardemummapulla näytti korvapuustilta, mutta oli tiukempi, makeampi, kuivempi ja kaneliton. Jos yritti unohtaa sen korvapuustiasian, tämä oli hyvää. Ehkä se tosiasia, että laskiaispulla mantelimassalla ja vattuhillolla voi maksaa 9 frangia olisi hieman hidastanut ostopäätöstä. Ehkä olisin päätynyt vain mantelimassaiseen. Pelkkä hillollinen ei ollut vaihtoehto. Jos siis olisin katsonut hintakylttiä. Syytän kevätriemastusta, kukkaloistoa. En tajunnut yrittää olla järkevä.
Kotona pihalla viritin pöytäliinan ja pyyhin hämähäkinverkot tuoleista. Makuraati oli sitä mieltä, että kaikki pullat olivat luonnollisesti erilaisia kuin omat leipomukset – jotka todettiin paremmiksi – mutta myös ikäänkuin toiseksi lajiksi. Ja ylihinnoitelluiksi, hyvin zürichiläisiksi siis.
Ei kotoa tarvitse välttämättä mennä kaupungille asti kukkapuita katsomaan, niitä on joka nurkalla. Lähikurvissa, lenkillä kohti seuraavaa kylää, valtavia magnolioita vanhojen talojen pihoilla, vaaleanpunaisia kirsikoita vaaleanpunaisten asumusten edustoilla.
Haahuiltiin siis vain katua eteenpäin, puulta puulle, vaaleanpunaiselta valkoisen luo. Ja puiston portista sisään.
Villa Patumbah, 1800-luvulta, nykyisin suojelukohde puutarhoineen, on kuin ylistys keväälle. Punavalkoisia valtavia makeasti tuoksuvia magnolioita, valkoinen kirsikka, kapealehtisiä lerppamagnolioita (ei, tämä ei ole kasvitieteellinen nimitys) ja ne koristeelliset rakennukset, jotka luovat satumaiset kulissit.
Oikeastaan oli se ja sama missä kävelee tai mihin. Piti vain päästää kevät sisään. Tervetuloa!
Aurinkopaussi ennen sisähommia. A moment in sun before work inside.Kirsikkaluumun kukinta lopuillaan. Cherryplumin the end of the blossoming.Viimeiset kermapullat. The last semlas of the season.Voi tätä kukkien määrää! An enormous amount of flowers.Parvekke kukkien keskellä. A balcony behind the flowers.Ei nämä talotkaan ole hullumpia. The houses are not that bad either. Pullat kärsivät vain lieviä vahinkoja matkalla. The pastrys suffered just little damage on the way.Juoksulenkin vakio ihasteltava. A obligatory stop to admire (on my jogging route).Vanhojen pihojen kauneutta. The beauty of old gardens.Villa Pathumbah on jo itsessään kaunis, kevätasussa vieläkin hehkeämpi. Villa Patumbah is beautiful, in it´s springclothing even more amazing.Tuoksu? Makeahko. The scent? Sweetish.Patumbahin muuta kukkaloistoa. Other flowers by Patumbah.Onhan nää nättejä. Beautiful, or what?!Hörsyläkirsikka, ei myöskään virallinen nimitys. Some sort of cherry, I suppose.Lerppamagnolia. Ei myöskään virallinen nimitys. Also sort of magnolia.Kukkaa pukkaa. A looot of flowers.
En resumen: Este era el fin de semana de la culminación de florecimiento de magnolias y diferentes cerezas en Zurich. La ciudad se viste en la primavera en rosado y blanco. Vean las fotos en el blog.
Kurzgesagt: Zürich, bekleidet im Frühling, ist rosarot und weiss. Sonne pur, Magnolias und Kirschbäume mit tausende Blumen. Danke, wir haben es in vollen Zügen genossen.
Täällä ihan mummoina töpöttelen, pohkeiden hapotus ei tunnu laantuvan. On rullattu ja venytelty ja joo, myös ajettu pyörällä mäkeä ja käyty salilla, joten ei ihme ettei palautumista tapahdu.
Kävin hakemassa lihasjumit alamäkipatikasta. Tämä oli ikäänkuin eksentrinen treeni, jossa siis jarrutellaan koko matka. Sitä tarvitsisin etureisille. Tai no niin, saattoi olla myös kyse siitä, että väsytti ihan sikana ja reilut kahdeksan kilometriä puolen kilometrin korkeuserolla kenties kosteassa lumessa ei ollut omiaan houkuttelemaan ihmistä ulos. Oli silti ihan hyvä, sillä Saharan pölyä oli sittenkin vielä ilmassa.
Joten koska oli sunnuntai, lähdettiin sillä mielellä, että nautitaan auringosta, hengitetään korkealla ohutta happea ja tepastellaan uusissa maisemissa.
Savignon lienee viininystäville tuttu. Ja koska viiniin sopii juusto, niin ehkä myös Savognin. Jälkimmäinen on siis kylä itäisessä Sveitsissä Sursésin alueella. Pari tuntia autossa pisti vähän miettimään, mutta herättiiin ajoissa ja oltiin hyvissä ajoin lähtöpisteessä.
Ei ruuhkaa, tilaa parkkeerata, kaksi ihmistä jonossa lippuluukulla ja kuplahissiin käveltiin suoraan sisään. Ylhäällä Somtgantissa raikasi musiikki, konttibaarin pitäjä hymyili ohimeneville järjestellessään systeemejä, aurinko paistoi niin täydellä voimalla, etteivät edes kaikkein vahvimmat aurinkolasit tuntuneet olevan tarpeeksi ja voi sentään niitä lumikenttiä ja huippuja.
Kotona kukkii kaikki, metsissä valkovuokkomättäät, pihalla narsissit, aprikoosi, kevätesikot ja muut. Savogninin kylällä oli lumesta jäljellä vähäiset kinokset reuna-alueilla, ylhäällä parissa tuhannessa metrissä reilu metri kinosta. Erehdyttiin molemmat muutama sentti lanatun polun, ei, vaan varsinaisen straadan viereen ja ensin humpsahti Aldo ja sitten minä. Reittä myöten hangessa.
Eväsleivät ja banaani-kookosmuffinsit oli mukana, mutta kahvi unohtui kotiin. Paussipenkillä tuuli kylmästi, eikä kylmä vesi pullosta auttanut hytinää. Seuraava kyltti Tigiaan oli lupaus aurinkoterassista ja maitokahvista.
En odottanut ihmeitä, sillä liian usein upea näkymä tarkoittaa surkeaa sapuskaa. Höpertyneenä kaikesta ihanuudesta, kimmeltävistä rinteistä ja huumaavasta valkeasta olisin kyllä nyt ottanut laihankin kahvin iloiten vastaan, kunhan se olisi kuumaa. Hetken voisimme istahtaa, oli paikka minkälainen tahansa.
Pikkuisen puumökin terassilla oli leppoisaa, ruskeiksi paahtuneet paikalliset polttelivat vitriinistä löytyviä sikareita ja aika tuntui pysähtyneen. Oltiin tässä. Auringossa rupattelemassa.
Ruokalistalla oli paikallisia herkkuja, lähiruokaa. Mangoldikääryleet, capuns, tunnistin. Eväsleivät olivat tukuisat, joten siirryttiin suoraan kahviin. Ja marjapiirakkaan. Tämä oli retki, jolloin pulssi nousi vain kahdesti. Kun katse kohtasi yläasemalla lumihuiput ja piirakan kahveineen tullessa pöytään.
Keittiössä häärää oikea kokki ja maut olivat paikoillaan, sumppikin ihan aitoa, eikä mitään pulveria. Terassin ohi käveli muutama, kaikilla hymy kasvoilla. Ihmeellinen paikka. Elähdyttää nuupahtaneenkin ihmisen.
Loppupäässä reitti koukkasi lanatun tien sivusta, vaihtoehtona upottava hanki tai jäinen polku. Costaricalainen valitsi suoran tien hangen poikki, suomalainen kipitti pitemmän kautta, koska ei halunnut lunta kenkään. Toinen meistä jumittui polvea myöten talveen.
Savogninin kylältä haettiin vielä juustolan automaatista muutamat kimpaleet -yllättäin- Savognin-juustoa. Tietenkin sitä voimakasta. Lehmät ovat syöneet näiden rinteiden heinää ja juusto todellakin lähituotantoa.
Kotimatkalla pysähdyttiin vielä kurkkaamaan Unescon maailmaperintölistalla olevan Solis-sillan profiilia ja tietenkin alas rotkoon. Siinä missä vesi oli paikoillaan, se oli vihreää, putouksessa toisella puolen sinertävää.
Päivä on pidentynyt sen verran, että ehdittiin kotipihalle aperolle maistamaan juustoa. Aurinko jäi paistamaan mieleen koko yöksi.
Kevät on kavunnut jo näinkin ylös. Spring has climbed already pretty high on the mountains.Raamit on vielä syvällä lumessa. The frame is still deep in the snow.Vasemmalla Saharan värjäämää vuoristoa, oikealla yhä valkoista. On the left side Sahara sand on the mountains. Tässä voi soitella lähtömusiikit patikalle. Cowbells for the start of the hike.Ihan täydellistä ja kauhee paiste. Just perfect and really bright sunshine.Tässä mitään hymyillä. A picture is a serious thing.Savonginin lähihuiput. The peaks near Savognin.Lisää lehmänkelloja. More cowbells.Naparetkeilijä Helve. Polar explorer Helve.Nuo tulivat lounashetkeeni. They came in my lunchmoment.Lehmien kesäkoti. Cows do live here in summer.Lupaa safkaa. A promise of food.Laskettelijoiden ja patikoitsijoiden tie risteää. The paths of the skiers and the hikers cross here.Kahvipaikka näkyvissä. Coffeeplace on the sight.Hetki piirakalle. A moment for a pie.Tönö kuppilan vieressä. A hut beside the restaurant.Hän valitsi suoran tien ja upposi. He chose the direct way and sank.Kevättä ristin ympärillä. Spring around the cross.Viimeiset metrit keväistä vuoristopatikkapolkua. Last meters a snowfree (almost) mountain hikingpathPaksi täynnä juustoa. Trunk full of cheese.Solis-siltaa. Solis-bridge.85 m sillan alla. 85 m under the bridge.Tuliaisten maistelua. Ilta-auringossa aromit vahvistuvat. Tasting of the souvenirs.The flavours get stronger in the evening light.
En resumen: En Zurich ya es la primavera con flores y temperaturas de cafecitos en el sol, pero en las montañas arriba sigue un rato más el invierno. En la caminata cuesta abajo en el sol del Savognin el pulso subió solo dos veces, primero cuando vimos el paisaje y otra vez cuando el queque llegó a la mesa en el restaurancillo.
Kurzgesagt: In Zürich herrscht schon Frühling, aber in den Bergen findet man noch ein bisschen Winter. Die Wanderung bergab war Genuss pur; der Puls ist nur zwei mal gestiegen, als wir die Aussicht mit Schneebergen gesehen haben und als der Kuchen auf den Tisch gelandet hat.
Oikeastaan en varsinaisesti vietä viikonloppuja kokonaan vapaalla juuri koskaan, sillä teen töitä silloin kun niitä on. Etsin juttuaiheita, kirjoitan, valmistelen. Mutta vuoristokeikat osuvat useimmiten lauantaille ja sunnuntaille, koska perheellä on aikaa.
Viime lauantaina sään piti olla surkea ja sunnuntaina todettiin, että vielä ottaa aivoon Wildhausin tungos ja vaikka löysin pari otollista paikkaa lähietäisyydeltä, vaikka pienellekin retkelle, jäätiin kotiin.
Ei siis tehty mitään sen kummempaa, paitsi että hoidettiin rutiinijuttuja. Lauantai on se päivä jolloin kylän hotspot on kierrätyskeskus. Tarrasin roskakaapissa majailevaan tölkkipussiin ja terävä särmä repäisi sen säpäleiksi, tölkit kolisivat lattialle ja öljyt plus muut mehut roiskuivat pitkin. Oli ne pesty, mutta silti. Päädyin siis myös lattian pesuun. Tunnustettakoon, että vain osittain.
Kierrätyskeskuksen luona tuli tehokas olo. Hellyyttävää, miten fiinit zollikonilaiset tulevat roinineen tukka länässä verkkareissa, silmät pussilla, mutta vauhdikkaasti elämää järjestäen. Jaamme yhteisen innostuksen; kyllä tämä tästä! Kaikki kääntyy parempaan, kun kodista poistuu ylimääräinen.
Pääsimme eroon hajonneesta sähkölaitteesta, maitotölkeistä ja muoveista sun muista. Samalla keikalla heitettiin luomukaupan kautta, jotta lounasta varten olisi Veginesiä, vegaanista majoneesia. Tartuin myös samosa-pakettiin; heräteostos, selvästi jo vähän nälkä.
Kotona söin varmuuden vuoksi jokusen taatelin saadakseni nopeasti energiaa ja pyyhkäisimme Aldon kanssa parin tunnin juoksulenkille. Mäet on sitä luokkaa, ettei ihan kaikkia varsinaisesti juosta. Mutta kuvitelmissani käyn siis juoksemassa.
Jokivarressa putoukseen oli kertynyt jo hieman jäätä. Yöt on pakkasen puolella, päivisin pari lämmintä. Kaksi pientä järveä matkalla olivat osittain jäätyneet ja päällä kaunista riitettä. Sorsalinnut selvästikin etsivät jo paria.
Jalka nousi keveästi. Mutaisessa kohdassa oli hyytävästä ilmasta huolimatta pehmeän liukasta. Hipsuttelin varovasti ja onnittelin itseäni siitä, etten uponnut tai lentänyt selälleni.
Alamäessä pääsin kiinni euforiaan ja kotona se tarkoitti järkyttävää nälkää. Hyvän lenkin jälkeen kaipaan täyttävää sapuskaa. Litistetty perunasalaatti (päälle siitä aiemmin haetusta majoneesista, yrteistä ja valkosipulista, parmesanista ja sinapista kastike) kasvisnakeilla ja parilla vegaanipalkinnon saaneella bratwurstilla. Molemmat olivat muuten varsin maistuvia, mutta ei kannata paistaa liian kauan, rakenne muuttuu sitkeäksi.
Kahvit join läppärin äärellä, lueskelin niitä näitä ja sen jälkeen oli kasattava voimat ja lähdettävä kauppaan. Se on lauantaisin auki kahdeksaan, mutta viiden paikkeilla alkaa hyllyt olla tyhjinä. Niin myös tänään. Banaanit, basilika, korianteri ja oregano jäivät ostamatta. Muuten kassit täyttyivät ja saatiin kruisailla hyllyjen välissä rauhassa. Tähän aikaan on hiljaista.
Olin tsempannut perinnepuolella ja tehnyt torstaiksi kasvishernekeittoa ja pannaria. Nyt oli vielä herniksen jämät ja lämmitin sen iltapalaksi. Heitin myös pannulle ostamani samosat ja tajusin haukatessani, että nyt on sitten herneitä sekä piirakassa että lautasella. Noh, hyvää kuitenkin.
Hernekeiton vahvistamana kävin vielä editoimaan kirjoittamaani tekstiä ja kun väsähdin sen kanssa, siirryin tarkistamaan kolumnia. Jo suht myöhään muistin, että apua, pyykkitupa on tyhjennettävä ja parit silitettävätkin hoidettava. Mukaan otin läppärin ja korealaista draamaa. Kuka muu katsoo sarjoja silittäessä?!
Yöllä oli jonkun verran liikennettä jälkikasvun departementissa, meillä oli nimittäin yökyläilijöitä. Nukuin pätkissä ja aamulla naapurin kissa tuli aivan liian aikaisin koputtelemaan oveen. Hän vierailee meillä toisinaan.
Sunnuntain aamupalan aikoihin taivaalla leijaili vain ohutta yläpilveä, mikä lupaili kaunista säätä muutaman tunnin päästä. Edellisen patikan aiheuttama turhauma ei päästänyt irti, joten työstin vielä kolumnia ja jäin jumiin loppulauseen kanssa. Puolen päivän paikkeilla laimea yö ja pitkän lenkin jälkeen palautumatta jääneet lihakset alkoivat hälyttää. Olin voimaton. Mutta kokkaus, se auttaa aina. Pistin tortillat uuniin lämpiämään ja silppusin tofua vihannesten kera yhdelle pannulle, ja frijoleksia, papumössöä toiselle. Lisäksi sipulia, manteli-crème fraîchea limetin kera, tabascoa ja salaattia sekä tomaattia tortillan väliin. Tällä kombinaatiolla heräsin henkiin.
Soitin synttäripuhelun äidille siinä kahvin lomassa ja katselin muiden postauksia rinteistä ja laduilta. Huono omatunto painoi; tällä säällä olisi pitänyt mennä sinne aurinkoon. Mutta minä katsoin hetken vielä K-draamaa ja luin vielä viimeisen kerran tekstini läpi.
Illaksi tein vielä pizzataikinan, latasin päälle grillattua munakoisoa, sipulia, paprikaa ja mozzarellaa sekä vähän parmesania. Oli kiva tehdä ruokaa kiireettömästi. Pizzaa seurasi vielä myöhäinen iltakävely autiolla kylällä. Edes autoja ei kulkenut. Kulman takaa tuli mies, eikä koiran hihna erottunut pimeässä, koirakin oli piilossa. Olin nöksähtää nenälleni ja päästimme molemmat hermostuneen entschuldigungin ja naurahduksen. Kumpikaan meistä ei odottanut kohtaamista kenenkään kanssa.
Tähtitaivas oli kirkas ja kaunis. Kuljin katua, jolla ei ollut ainuttakaan tuttua taloa. Kaikki oli rakennettu uudestaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Ylempää katselin mustaa järveä ja toisella puolella kimmeltäviä valoja. Ohitin kylän vuohien apajat (olivat jo nukkumassa) sekä solariumin (siis niitäkin on vielä) ja myös italialaisen ravintolan kulman, missä ei ole enää aikoihin ollut ravintolaa eikä koko taloa, vaan tilalla on moderni asuinrakennus. Mutta, toiselle puolelle kylää on luvassa uusi pizzeria puulämmitteisine uuneineen, joten elämme toivossa.
Kotona katselin vielä seuraavan viikonlopun sääennustuksia. Josko silloin taas retkelle.
En resumen: A veces hay que usar el fin de semana para hacer cosas, que tal vez no son para tanto, pero simplemente son necesarios.
Kurzgesagt:Manchmal muss man auch am Wochenende einige Sachen erledigen, die nicht ein Abenteuer sind, aber die man trotzdem machen muss.
Viime vuonna riuduin olemattomia joulumarkkinoita ja toreja haikeasti ajatellen. Puoli joulua oli sammutettu menojen typistämisen myötä, ajattelin. Olenko nyt käynyt seisoskelemassa massassa Glühwein-muki kädessä? Olenko syönyt hollantilaisia ranskalaisia keltaisella soossilla? Olenko natustanut ylihinnoiteltua ja kuivahkoa loimulohta fondue-katkuissa aukiolle kyhätyn hirsitalon vieressä? En.
Mutta olisin voinut. Ja juoksennella kaupoissa lahjapakaasit paperikasseissa. Silti – en.
Joulustressi – josta kyllä myös nautin, sillä se tietää kivoja juttuja nopeassa tahdissa – on pientä, kuten koko elämä näinä päivinä. Silti jostain syystä tämä harvempiin asioihin keskittyminen on antanut tilaa tunnelmalle. Harvoin olen ollut näin jouluisissa fiiliksissä jo muutama viikko ennen joulua.
Jouluisia tervehdyksiä naapureilta ja tuttavilta. Christmas greetings from the neighbours and friends.Illalla lumettomuus ei pistä silmään. In the evening you don´t really pay attentions to the snowless December.
Koska lunta ei ole, panostan tuoksuihin ja makuihin. Rivissä on putelit täynnä neilikkaa, kanelia, inkivääriä, muskottiakin ripaus. Sitruksiin pistellyt neilikat ja tähtianikset ihan vain sinällään herättelevät aisteja.
Kokeilin punajuuricarpacciota, jonka resepti ei varsinaisesti kuulostanut houkuttelevalta, mutta kuva, se oli hersyvä ja herkullinen. Oma tuotokseni oli jotain muuta, lähinnä laimeaa lohiasetelmaa, mutta siihenkin on syynsä. Punajuurilajikkeen sisältä löytyi ihana pinkki valkoisin raidoin. Keitettäessä niistä tuli kellertäviä ja sisältä paljastui lohen tai verigreipin vaaleanpunertava hailakka. Sitruuna, kapriksia, tilliä. Yllättäin tarjolla oli jouluinen kalalautasta muistuttava makyhdistelmä.
Tämä on siis punajuurta. So, this is actually beetroot.Costaricalainen joulukakku, yritys nro xx. Costarrican X-mas cake, trial number xx.
Costaricalainen joulukakkuyritelmä numero xx on ehkä paras tähän mennessä. Ohjeet ovat kotikutoisia ja aina hiukkasen epämääräisiä. Edellisvuotinen ei suostunut kypsymään ja tästä Aldon mielestä puuttuu rommia. Hän valeli kakkupalansa reilulla otteella ja kummasti kuulemma parani.
Muutama joulutorttukin on paistettu, samoin pari pellillistä pipareita. Kuusi seisoo paikallaan ja valuu pihkaa, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia. Toiveinani oli se kuusi, jota kukaan ei ostaisi, mieluusti klenkku ja vähän ressukka, sellainen pelastettava yksilö. Tässä on pari kellertävää oksaa, mutta muutoin kelpo puu lähiseudun maatilallisen tiluksilta. Perheen mielestä se myös näyttää suomalaiselta.
Enää on käärittävä banaaninlehtiin costaricalaiset tamalekset, jotta tropiikki maistuisi tarpeeksi loppuvuodessa, muutoin olen valmis.
Villasukat jalkaan, kynttilöihin tulet ja joulu, tervetuloa.
Koristelupuuhat vaiheessa. Mutta tuoksuja on. Decoration still on the go, but at least there are christmassy aromas.
En resumen: Una Navidad más con limitaciones da el chance de concentrarse en las cosas más importantes – en los olores y sabores navideños, en el ambiente. La producción de los tamales está ligeramente atrasado, pero hoy vamos a hacer estos paqutitos comibles y manana seguramente desayunarémos los primeros. Chocolates y galletas hemos estado probando desde el comienzo del mes y los experimentos con el queque de Navidad tico siguen. Está vez estámos ya bastante cerca de algo, que podría ser rico. Un poco más de ron y creo que ya! Feliz Navidad!
Kurzgesagt: Ein Weihnachten mit Beschrenkungen gibt es eigentlich eine chance zu den Wichtigen zu konzentrieren, wie die Düfte, Geschmäcke, die Stimmung. Die Weichnachtspfefferkuchen und Schokolade habe ich schon seit anfangs Dezember genossen und die Costarricanische Tamales, die wie essbare grüne Geschänke sind, werden wir heute noch machen. Dann bin ich bereit für die Festtage. Frohe Weihnachten!
Kävi sitten niin, että urheilukellon säädöt ja muut muuttuivat. Ja vaikka seurasin ohjeita vanhan romuni antamissa puitteissa, kaikki reitit – paitsi yksi mitäänsanomaton – katosivat. Eivät vain tietokoneelta, vaan myös kellosta.
Joten sillä hetkellä, kun huomasin haluavani talvipolulle, piti alka haravoida netistä uusia reittejä.
Zürichin lähiseuduilla ei ole vielä näillä lumilla kovin monta merkittyä talvipatikkapolkua, jonne pääsisi myös ilman hissiä tai vuoristojunaa. Lumettomia tai jäisiä on toki, mutta halusin kunnon hankeen ja aurinkoon.
Just niinkuin odotin! Just what I expected.Aivan ihanaa! Just wonderful!
Glarusin Weissenberge on aurinkoista seutua ja polku lyhyehkö, mutta koska olin testaamassa uuden uutukaisia talvipatikkakenkiä, oli hakusessa keskivertoreitti. Sitäpaitsi kauden ensimmäisellä tärkeintä on lumi, aurinko ja eväät.
Kuplahississä pakkastuuli pyyhki ilmaa koronasta vapaaksi. Räppänättömään aparaattiin oli porattu tai muuten lävistetty soikeita reikiä. Selvästikin tarve pyhittää keinot. Jäätyminen on parempi vaihtoehto kuin sakea kertaalleen hengitetty ilma. Noin niinkuin normaaliaikoinakin.
Pientä ekstaasitunnetta alkoi pulputa, kun näin sinisen taivaan ja valkoiset huiput. Lumi narskui jalkojen alla. Kengät olivat taatusti puolta kevyemmät kuin tavalliset vaelluskengät eli ihanat ja pehmeät, plus lämpimät.
Huomaan ajatelleeni kenkäasiaa aikalailla, sen sijaan viime aikoina panostaminen tyyliin on selvästikin menneiden talvien lumia. Listoille tuli: 1)Peiliin saa katsoa ennen lähtöä 2)Ekologisuuteen voi myös kuulua garderoobin uudistaminen, erityisesti kun ne alkavat levitä käsiin ts. vuosia on kerääntynyt 20. 3)Parturoi mies.
Tässä ei sanat riitä. No words to describe.Tossua toisen eteen. Off we go!Muutamat jääpuikot. Some icicles.
Heti polun alkupäässä oli naulakossa liukureita, vieressä mäki. “Palautathan liukurin tähän käytön jälkeen.” Nyökyttelin hyväksyvästi, täällä on ajateltu asiaa, ei haittaa vaikkei olisi omia lumileluja mukana. Polulla oli penkkejä tiheässä, jotta tallaaja voi hetkeksi istahtaa jäädyttämään kankkunsa. Kunhan ensin lapioi lumet tieltä.
Keräilee huttua taivaalle. Some layers coming up in the sky.Lounaslaavu näkymällä. Almost hutlike lean-to with a view.Suojaisaa on. Very comfy.
Tänne tullaan kelkkailemaan ja ohi suihkasi perheitä kohti alamäkeä. Me nousimme ylemmäs ja aurinko dippasi pilveen. Samalla hetkellä maisema muuttui valkoisen ja vihertävän sinisestä mustavalkoiseksi. Valo tuntui loppuvan, silti oli pakko pitää aurinkolasit päässä. Ärisin, en lasien vuoksi, vaan siksi, että päivän piti olla iltaan asti yhtä paistetta. No ääh. Silti kaunista.
Infrastruktuuri osoittautui aivan mahtavaksi tällä nysälenkillä. Laavu seisoi igluksi naamioituneena juuri siinä kohtaa, missä sanoin että vatsa ei enää odottele. Laskeuduimme metrin verran hangen päälle lanatulta tieltä alaspäin ja katoksen alla odotteli pöytä ja penkit. Onnittelin itseäni; muistin ottaa mukaan ohuen alustan, jolle istahtaa kylmässä. Jalassa oli siis ihan tavalliset ohuet vaellushousut, ei mitään toppavehkeitä.
Jopa ikkuna polulle. Even a window to the forestpath.Evästä. The snack.Pöydät ja grillipaikka. Tables and barbeque.Maderanertalin mustikat Glarusissa. The blueberries from Maderanertal in Glarus.
Edellisen päivän retki Wädenswilin kansainväliseen supermarkettiin takasi sen, että mukana oli yksi korvapuusti (muut oli jo syöty), mutta myös reissumiestä. Sillä sehän se pitää ihmisen tiellä, vai mitenkäs se menikään. Parasta oli kyllä pakastimen aarteista löytynyt pala (myös vain yksi, mutta kahtia jaettu) mustikkapiirakkaa. Marjat oli kerätty syksyn alussa Maderanertalin rinteiltä.
Vieressä olisi ollut myös grillipaikka pöytineen ja penkkeineen, mutta niiden olemassaolon voi vain aavistaa. Päällä oli vajaa metri lunta.
Halot, kirveet ja muut tarjoaa talo. This is what I call service.Siinä se on. Ja jos ei toimi, vieressä on toinen kirves. Hier it is and if it doesn´t work, there´s another axe beside.Ja yhtäkkiä maisema on mustavalkoinen. And suddenly everything is black and white.
Sen sijaan puuliiteri oli tien vieressä ja saavutettavissa. Tässä kohtaa en voinut olla jo hehkuttamatta parasta infrastruktuuria ikinä. Katon alta löytyi halot, sanomalehteä, mutta myös kaksi kirvestä sekä pihdit. Mäkeä ylös nousevaa vaeltajaa auttaa aikalailla, jos mukana ei tarvitse kantaa kaikkia tykötarpeita.
Mäessä tuli vedettyä nenään yksi talvihyttynen. Niitä pörräsi huomattava määrä hangen yllä ja sopivasti siinä kasvojen korkeudella. Minkälaista lienee kesällä, jos itikat surraa pakkasessakin.
Hetkellisesti olemme sinisessä. For a moment we are in blue.Sitten keltaisessa. Then in yellow.Ilmanvaihto on taattu. The ventilation air is guaranteed.Kohti Mattia. Back to Matt.
Koska reitti lopulta päättyi lyhyeen, lähdettiin tallaamaan vielä laakson pohjaa joenviertä Mattista Elmiin. Ylhäältä käsin näytti, ettei matkaa ole kuin kivenheitto. Lisälenkkiä kertyi lopulta kolmisen tuntia ja ilta alkoi näkyä sinenä harmaalla taivaalla. Ei siinä mitään, reitti oli yhtä (melko) suoraa ja (melko) tasaista ja Elmiin ei jääty taivastelemaan. Tulipa käytyä ja mukavahan laaksossa oli kävellä.
Paperikauppa ikkunassa. A papershop in a window.Joen kivillä on lumihatut. The riverstones have snowhats.Melko viehkeä talo matkalla. Kind of cute house on the way.Ratkeama lumessa. A rip in the snow.
Sivustan rinteillä näkyi pieniä ratkeamia ja vyöryjä. Lumivyöryjen mahdollisuus oli tällä alueella 3 eli ei järin suuri. Jostain ylhäältä kumusi pariin otteeseen rojahduksen ääniä. Siellä minne silmä ei kantanut, tuli avaraa lumimassaa alas ja reilusti.
Elmin rosoiset huiput. The peaks near Elm.
Venäläisen kenraali Suworowin kasarmi löytyy muuten myös Elmistä. Vuonna 1799 hän ja 20 000 miestä olivat tulleet Italiasta, matkalla Panixer-solan yli kohti keskemmälle Sveitsiä ja lepäsivät hetken täällä. Meneillään oli siis Englannin, Itävallan ja Venäjän yhteinen koitos häätää ranskalaiset Glarusista ja Sveitsistä.
Me pyörsimme Elmissä ympäri ja takaisin palattiin juustotallin kautta. Sillä tottahan matkalla on ainakin yksi juustonmyyntipiste. Jääkaapissa navetan vieressä oli kunnon kimpaleita, miedosta voimakkaaseen alppijuustoon, Martín perheen tuotantoa ja mukaan voi ostaa mukaan myös kirjavat villasukat, jos sattumoisin olisi ollut tarvetta. Maksu tapahtui seinässä olevasta aukosta sisään tai sovelluksella. Täällä vuorilla ollaan ajan tasalla.
Mukaan lähti kaksi palaa juustoa, yksi meille ja yksi naapurin yhdeksänkymppiselle Sylvialle. Hän on Glarusista kotoisin ja ilahtui muuten aivan älyttömästi. “Tästä viillän heti viipaleen!”
Kenraalin kasarmi. The quarter of the General Suworow.Täällä hän yöpyi joukkoineen. Here he stayed overnightbefore trying to get rid of the French.
Kotona laitettiin talvipäivän jälkeen asiaankuuluvasti fonduet porisemaan, mutta erittäin vastoin sääntöjä. Caquelon eli savinen fonduepata pitäisi uittaa vedessä vähintään puolisentoista tuntia ja antaa kuivua vielä tunnin, eikä meillä nälkäisiä ollut moiseen hienosteluun aikaa. Jotten olisi posauttanut pataa levyllä tuusan nuuskaksi, päätin käyttää tavallista kattilaa. Aldon mielestä menettely oli kaikella tapaa väärin plus todella epäestettistä. Mutta se toimi. Joten kaikille fonduehifistelijöille: metallikattilakin käy.
Sininen iltahetki. The blue moment before sunset.
En resumen: En el primer paseito en la nieve descubrimos Weisseberge y su infraestructura fenomenal. En el lugar de hacer una fogata tenían además de leña, también dos hachas y pinzas. No tenés que traer nada más que algo para comer.
Kurzgesagt: Weissenberge hat eine super Infrastruktur, nicht nur eine Feuerstelle mit Holz sondern auch zwei Axte und sogar Grillzange. Man muss im Rucksack nur etwas zum braten bringen.
Pala Suklaata 