Jos olisin tiennyt illallisen hoituvan kehnolaatuisilla huoltamovoileivillä ja raejuustolla, siis silloin kun kävelin painostavassa helteessä kaupungilla ensin luoteeseen, sitten lounaaseen, lopulta koilliseen, olisin ehkä ostanut matkalta jotain pientä. Tai ainakin siinä vaiheessa, kun tein mielestäni fiksusti, yritin pienenpieneen mangakahvilaan, kuin koristeelliseen nukketaloon, koska muiden piti olla nauttimassa auringosta tai kaupungilla, olihan lauantai-iltapäivä. Paikka on kadulla, jonne ei eksy kuin vartavasten, kyllä sinne mahtuu, ajattelin. Avasin oven, lämpötila sisällä oli vieläkin korkeampi kuin ulkona, eikä yhtään tuolia ollut vapaana. Siinä vaiheessa jo hiukan hiekotti, jano oli kauhea ja vesipullokin kotona.
Aloin pohtia mennäkö illemmalla elokuviin katsomaan Almódovarin Julietan, teatterissa olisi tilaa tällaisella säällä ja ehkä sitä ennen voisin syödä jotain, kupillisen hedelmiä kadun varrelta, Utoquailta, ne näyttävät aina niin herkullisilta. En silti pysähtynyt värikkään myyntipöydän edessä ja kävelin Niederdorfin sandwich-paikankin ohi. Ja nyt jano oli niin kauhea, ettei nälkä saanut enää ääntään kuuluville ja olin sittenkin kallistumassa elokuvan sijaan junaretkeen Badeniin, bluesfestivalille, missä Ina Forsman olisi keikalla; tekisin ehkä nopean munakkaan kotona ja sitten lähtisin.
Silloin kilahti tekstari Davosista, ajoin äkkiä bussilla kotiin, vaihdoin vieläkin viileämmän paidan, nappasin pari banaania ja niin olimme menossa autolla kohti Davosia. Edellinen kerta oli ensimmäisenä Sveitsin jouluna, niin kauan sitten, etten enää edes muistanut miten kaunista matkalla on. Silloin miehen työprojekti kesti aattoiltaan ja minä lojuin pienenpienessä yksiössä syömässä konvehteja ja välissä maistelin lahjakorista löytynyttä punaviiniä ja katselin Pingua televisiosta. Seitsemältä illalla ajoimme Davosiin jouluillalliselle puolitoista vuotta myöhemmin syntyvän tyttäremme tulevan kummisedän äidin luo.
Tänään Davos näytti isommalta kuin muistikuvissani, kaupungilta. Kaduilla haahuili hiihtäjien sijaan festivaaliväkeä, cosplay-tyyppejä manga- ja animeasuissaan. Kaappasimme huonovointisen ja kuumeisen jälkikasvun kyytiin, käänsimme auton ympäri ja ajelimme takaisin. Viiden maissa starttasimme, kymmeneltä olimme kotona Zürichin kupeessa. – Jospa olisin tiennyt mitä ilta tuo tullessaan, niin…
En resúmen: Si hubiera sabido, que la cena iba ser sandwiches secos de una bomba, tal vez hubiera comido alguito, cuando caminaba en Zürich en la tarde. O al menos en ese momento, cuando entré en una cafeteria de mangas (a la dueña le gustan las caricaturas japonesas), que es cómo una casita de muñecas y me dí cuenta que en total, apesar del lugar remoto, también esa estaba llena. Seguí caminando, pensando si ir a ver al película nueva de Almodovar, Julieta, y tal vez comer algo chiquitillo antes de eso, pero tampoco paré donde venden fruta deliciosa o en el lugar de sandwiches jugosos. La sed ya no dejaba campo al hambre. En vez empezé a estar a favor del plan de ir a Baden, a un festival de blues, donde una finlandesa iba cantar hoy. Y tal vez comer un snack en casa antes de salir. Pero en ese momento me vino un mensaje de Davos. Y media hora después estuvimos en el carro manejando para allá. En las calles del centro de esquí reconocí pikachus y totoros, jovenes vestidos como en las mangas y animes. Dos horas ida, una parada corta en Davos para recoger la hija con fiebre, en el camino una parada en la bomba y dos horas vuelta a casa.- Si hubiera sabido, como iba ser la noche…
Kurzgesagt: Der Nachmittag in Zürich war schwül und ich optimistisch. Sicher niemand in Manga-Café, weil das nicht ganz im Zentrum liegt und weil es so warm war, alle sind sicher entweder beim Einkaufen oder im Badi., dachte ich. Drin war es noch wärmer als draussen, aber das Café, der wie ein Puppenhaus ist, keinen Platz für mich hatte. Also weiterlaufen, mit durst und immer weniger hunger, aber auch immer weniger Energie. Wenn ich nur gewüsst hätte, dass das Abendessen nur ein Sandwich von einer Tankstelle wäre. Vielleicht doch etwas kleines auf dem Weg, dachte ich dann, eine Fruchtbecher davon, wo die so köstlich sind. Aber bin weitergelaufen. Sollte ich ins Kino gehen? Oder nach Baden zum Bluesfestival, wo die Finnin heute singt? Auf der Strasse konnte ich nur Leute mit Wasserflaschen sehen oder sitzend beim Apero; ich hätte dringend was zum trinken. gebraucht. Mein Natel macht ein “klingnkling”, ein SMS aus Davos. Eine halbe Stunde später waren wir im Auto. In zwei Stunden in Davos, wo Pikachus und Totoros die Strassen füllten. Die Autotür auf, unsere erkrankter Manga und Anime Fan hinein und die Tür zu. Noch zwei Stunden und wir waren schon wieder zu Hause. – Wenn ich gewusst hätte, wie die Nacht sein wird….
En resumen: En la vuelta de bici cruzamos la frontera seis veces y nadie preguntó por el pasaporte. Bien, ya que no lo tenía. De qué sabe uno si está en Alemania o en Suiza? Los rotulos son diferentes, la moneda también, el estílo de los policías y los colores de sus carros. Según yo, se lo nota claramente en el feeling. Hasta el trigo me pareció crecer diferente en el lado de Alemania. Justo después de ese pensamiento vi el rotulo que nos saludaba, “Bundesrepublik Detuschland”, o sea, Alemania. Así que donde todo era tan alemán, en total era Suiza. 
Pala Suklaata 