Viiniköynnösten keskellä

14. September 2022 By suklaasyomari in Elämänlaatu, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: Lavaux, Lutry, maailmanperintölista, patikka viinialueella, St Saphorin, syksy Sveitsissä, viiniviljelykset 2 Comments

Niinhän se on, että mikä tahansa muuttuu tiukassa auringonpaisteessa rusinaksi. Rypäleen sokeripitoisuus kuivuudessa ja lämmössä kasvaa, omani sen sijaan laski kuin lehmän häntä. Siis verensokeri. Ja nestehukan negatiiviset vaikutuksethan kyllä tiedetään. Siihen ei auttanut edes desi raikasta viiniä.

Yritin olla vastuullinen toipuja ja antaa rauhan vyöruusulle. Ei vuoristopatikkaa, ei tuntien raskasta nousua. Se, että kilometrejä kertyi 15 ja aurinko porotti täysillä koko päivän päätin jättää huomiotta. Myös sen, että vyöruusussa pitäisi välttää aurinkoa. Koska ei oltu vuorella. Ainakaan isolla.

Mutta yhä silti – mahtava reissu, plussia reilusti enemmän kuin miinuksia. Vuorilla oli epävakaata, joten ajoituskin istui täydellisesti. Vajaa kolme tuntia ja olimme Genevenjärvellä Lavauxin rinteillä, viiniköynnösten välissä huumaavan kauniissa ympäristössä.

Se mikä johti rusinoitumiseen, oli väärä mielikuva. Kuvittelin, että siellä missä on viiniä, on tietenkin kahviloita ja ravintoloita tai ainakin yksi avonainen per kylä. Ensimmäisessä, Rypäle Caféssa St. Saphorinin kylässä olisi maistunut kupposellinen kahvia. Isäntä torjui hymyillen edellisenkin seurueen, ehei, mitään ei nautita ennen lounasta. Aamukahviaika oli selvästikin ohi. Illalla palatessa käytiin koputtelemassa saman kuppilan ovea. Ehei, illalliseen on vielä tunti, ruokaa saa vasta sitten.

Vatsani ja Lavaux:n alue ovat selvästikin eri rytmissä. Seuraavassa kylässä olisi jollain suunnalla ollut ruokapaikka, mutta siinä vaiheessa oli jo mutusteltu väliomenat ja ajateltiin, että jatketaan matkaa. Viininmaistajaisten kohdalla testattiin jääkylmää Dezaleyta ja St. Saphorinia, jonka jälkeen oli pakko syödä repusta leivät, murina alkoi olla sitä tasoa.

Viinin kylkeen olisi ollut tarjolla tukuisa kuivamakkara ja patonkia, mutta makkara ei kuumuudessa herättänyt vastakaikua. Myöhemmin kaduin ronkelia suhtautumistani, sillä makkara mahassa on parempi kuin vatsalaukku tyhjänä.

Sama linja jatkui, joko ruokapaikat olivat poissa reitiltä tai kiinni. Paluumatkalla kurvattiin suoraan huoltoaseman kauppaan hakemaan sandwichit. Erittäin antiklimaattista, mutta jälkkärijäätelön jälkeen en enää ainakaan ollut otsaryppyinen ruuattomasta päivästä.

Viinisatoa oltiin paikoittain keräämässä, myös prosessoimassa. Ensimmäisten kylien välillä oli muutoinkin trafiikkia, kävelijöitä ja rypäileiden valokuvaajia. Mitä pitemmälle tallattiin, sitä rauhallisempaa tiellä oli.

Yöllä näin unta viininkeruusta, poimi satoa kotioven yläpuolelta. Aurinko oli kuin Genevenjärvellä. Sitä syntyikö rypäleistä viiniä, en tiedä. Mielikuva tilanteesta oli niin vahva, että oli mentävä pihalle sadonkorjuuseen. Pari kiloa rypäleitä, sanoisin, siis ilman punnitsemista. Ei ehkä yhtä makeita kuin etelämmässä, mutta omia.

Café du Raisin, jonne tulimme joko liian ajoissa tai myöhään.
*Café du Raisin, where we always got either too early or too late.*

St. Saphorinin holvikaarikuja. *An archalley in St. Saphorin.*

Tästä lähdetään St. Saphorinin läpi.
*The beginning of the hike trough St. Saphorin.*

Portaat St Saphorinin kirkolle.
*The stairs to the church of St Saphorin.*

Köynnöksiä ja Genevenjärvi.
*Grapewines and the lake Geneva.*

Rikkaruohotkin on kauniita sinistä vasten.
*Even the weed is cute against the blue.*

Kyllä, täällä on viiniä.
*Yes, there´s wine.*

Sata kuvaa järvestä ja köynnöksistä.
*Hundred pictures of the lake and the wine.*

Olisko nämä jo valmiita?
*Aren´t these already ready to be picked?*

Monachonin kellarit.
*The cellars of Monachon.*

Ja tämä kylä oli?
*And this village was?*

Mahdollisuus maistiaisiin.
*A possibility to taste Lavaux´s wines.*

Kaksi rusinaa ja pari desiä kylmää viiniä.
*A couple of raisins and two deciliters of cool wine.*

Portaat köynnöksille.
*Stairs to the grapewines.*

Joku on ottanut maistiaisia.
*Someone has tasted these already.*

Demierren ja Filsin viiniä.
*Wine of Demierre and Fils.*

Onhan täällä nyt kaunista!
*It really is beautiful here!*

Prosessoidut rypäleet.
*Processed grapes.*

Viiniä siellä, viiniä täällä.
*Wine here, wine there.*

Olisiko viimeinen kylä?
*Maybe the last village?*

Ja viimeiset rypäleet. *And the last grapes.*

En resumen: Cuando el clima en las montañas está desestable, es el momento de ir al lago de Ginebra, en el area de Lavaux, a caminar enre los viñedos. El sol te llena, los colores están llenos vida y el vino refresca.

Kurzgesagt: September ist perfekt für einen Ausflug nach Lavaux. Eine Wanderung durch den Weinterassen von St. Saphorin ist herrlich. Wer unterwegs Essen möchte, sollte nur aufpassen – die Restaurants sind nicht jeder Zeit zum Essen geöffnet.

Ei vuorta, ei kukkulaa

31. August 2022 By suklaasyomari in patikointi, Retkeily, Sveitsi, terveys, Urheilu Tags: virus, vyöruusu 1 Comment

Viime päivät olen vaellellut, huoneesta toiseen, pihalle ja sisään, postilaatikolle ja pesutupaan. Kerran peräti muutaman kilometrin kotiovelta parisataa metriä ylemmäs. Autolla tulin takaisin.

Ruusu rinnassa on saanut uuden merkityksen. Vedän viruslääkettä jo kuudetta päivää. Raaputan infernaalisesti oikeaa puolta yläselästä. Paikkoja ei enää jäydä, terävä hermotus on laantunut, mutta kärsin paikallaanolosta. Ensi viikolla saan taas uida, olla auringossa ja urheillakin. Jos vyöruusu suo.

Olen myös hypistellyt kristallia. Niiden väitetään auttavan lähes kaikkeen. Minusta se on vain hieno ja tällä hetkellä ainut kontakti vuoriin. Ja sen pudotin ikkunasta. Grillin päältä kivilaatalle ja se osa, joka ei ole kristallia lohkesi, katosi. Se, joka teki siitä epätäydellisen kristallin ja siksi täydellisen hypisteltäväksi. Voisi tietenkin kysyä, miksi ylipäätään pitelin kristallia ikkuna-aukossa hyppysissäni. No valon takia. Tietenkin. Jotta se läpäisisi särmät ja näkisin kristallin sisään.

Aamuyöstä heräsin raapimaan ja koska uni kaikkosi kokonaan, suunnittelin tekeillä olleen artikkelin ja ruuat. Päivän tapahtuma on ollut aamiainen pihalla, sillä silloin on vielä varjoa. Kaurapuuro alkoi äkkiä kyllästyttää, siitä huolimatta, että joukossa oli pähkinöitä, kurpitsansiemeniä, kuivattuja aprikooseja ja muuta. Surautin sen sauvasekoittimella pannukakkuainekseksi ja söin ihastuneena vaahterasiirapin kera. Paras pohja ikinä.

Lauantaina – samoin aamupalalla – näin pieniä kohoumia järvellä, kuin jättimäisiä sadepisaroita olisi osunut pintaan. Muina kiikarikyylinä tarkkailin järven ylitystä terveellisen välimatkan takaa, kahvia lipitellen. Kylän uintitapahtuma on selvästi kärsinyt joko inflaatiosta tai koronasta. Porukkaa oli vähemmin kuin koskaan ja viimeiset kauhoivat pelottavan hitaasti. Onneksi pelastusveneet ja muut gondolierit olivat lähettyvillä varmuuden vuoksi.

Ja aamupalasta muihin ruokiin: kurpitsat ovat ilmaantuneet peltojen laitaan ja hain ensimmäisen risottoon. Myskikurpitsa oli pikkuisen minusta vihertävä, sisältä vaaleahkon kellertävä, etten sanoisi raaka. Pilkoin sen silti onnellisena raastamiseen soveltuviksi palasiksi. Helteen taittumisessa syyskuuksi on puolensa: kurpitsat.

Lopuksi vielä muita elämää maustavia asioita, nimittäin Rikostarinoita maailmalta on kuulemma tullut painosta. Homma siis etenee. Vastaan Sveitsin osuudesta; muuta odottelen jännittyneenä!

Siellä niitä tulee. Uimareita.
*There they come, the swimmers.*

Tämä kaurapuuro maistuu mahtavalta.
*This outmeal is tasty!*

Lupiinin uudet lehdet punertaa. The new leaves of lupine are reddish.

Valtava ja ihana. Myskikurpitsa.
*Huge and fabulous, a butternut squash.*

Kattauksessa voisi olla toivomisen varaa, mutta taivas pistää parastaan.
*The setting of the table could be more elegant, but look at the sky!*

En resumen: Nada de montes, nada de caminatas. O sí, pero solo de un cuarto al otro.

Kurzgesagt: Keine Wanderungen, oder schon, von einem Zimmer zu das andere.

Uusi känny töissä solapoluilla

13. July 2022 By suklaasyomari in Allgemein, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: alppimustikat, Grimselpass, puhelimen kamera, työreissu 3 Comments

Ei ehkä kaikkein viisainta, mutta kuinka vaikeaa se lopulta voi olla? Siis uuden kännyn ja sen kameran käyttöönotto, heti suoraan työreissulla. Kamera-appi auki ja napsnaps. Kuvia miljoona ja kyllä sieltä käyttökelpoisia löytyy.

Tienpäällä tai siis polulla vuoristossa, Grimselin solatien maastossa, tuli mieleen, että ehkä olisi pitänyt pari muutakin juttua miettiä ennen lähtöä. Kuvien formaatti on selvästikin eri kuin edellisessä puhelimessa; pitkulaisia ja laihoja otoksia.

Heti lähtiessä Zürichistä matkalle osui kaksi massiivista tukkoa liikenteessä, mikä oli aiheuttaa dominoefektinä juoksureissun ylös vuorelle ja takaisin. Halusin auringossa ylös, ihan vain kuvausvalon takia. Niin ja olisi ollut kiva ehtiä takaisin alppijuustolaan ja juustokaupoille ennen sulkemisaikaa. Ei ehditty, mutta myivät juustot silti. Ystävällistä väkeä.

Kahvipaikassa oltiin niin myöhään, että aprikoosipiiraasta oli jäljellä vain yksi pala. Puolentoista kämmenen viipaleesta riitti molemmille; kokonaisenkin olisin haarukoinut. Ihanan ilmavaa ja aprikoosien alla reilusti mantelirouhetta.

Matkanvarrelta löytyi mustikoita, liian aikaista, mutta helteet ovat tehneet tehtävänsä. Takaisin tallatessa eväslaatikko oli tyhjä ja täyttyi marjoista. Istuin kivellä, jalat kohti rotkoa ja yritin ylettää mahdollisimman pitkälle alas, sillä siellä varvut olivat tietenkin täydempiä kuin missään muualla.

Epäilin saalista alle puoleksi litraksi, mutta se osoittautui seitsemäksi desiksi, riittävästi Mamman marjapiirakkaan sekä vielä muffinsseihinkin. Vuoden ekat alppimustikat.

Kohti vuoria Lungererseen ohi.
*Lake Lungern, towards the mountains.*

Moikattiin alppijuustolan possuja ja lähdettiin patikoimaan.
*Said “hi” to the pigs of an alpine cheesefactory and started the hike.*

Siellä pilkottaa joku jäätikkö.
*There´s a glaciar.*

Maadoitus käynnissä.
*Grounding myself.*

Ja mitenkäs etukamera pelaa?
*How does the frontcamera work?*

Zoomi ei oikein riittänyt, mutta tyyppejä kiipeilemässä.
*Zoom isn´t really enough, but anyway, there are some people climbing up.*

Mustikoita! Rotko ei näy kuvassa, mutta siellä se on.
*Bilberries! The canyon doesn´t seem much in the picture, but it´s there.*

Muutama jo laatikossa.
*Some already in the box.*

En resumen: Tal vez hubiera sido bueno probar la camara del nuevo teléfono antes de ir a un gig de trabajo en el paso de Grimsel. Pero bueno, el viaje era increible y así son una gran parte de las fotos. Y además encontrámos blueberries, suficiente para un quequito y todavía a unos muffins.

Kurzgesagt: Vielleicht wäre es gut gewesen, das neue Handy und Kamera ein bisschen mehr zu studieren bevor einer Arbeitsereise. Aber Fotos gibt es schon und Heidelbeere habe ich auch gefunden, genug für einen Kuchen und dazu noch Muffins.

Alppien kyy – check!

29. June 2022 By suklaasyomari in Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi Tags: Ängiseeli, gemssit, Glarus, Kies, kyy, Leglerhütte, saksanhirvet 5 Comments

Tähän olisi tietty kiva laittaa kuva tummana sukkelaan kiemurtelevasta kyystä, jonka päälle olin todella lähellä astua. Käärme oli ensimmäinen, jonka olen nähnyt lähes parissa tuhannessa metrissä, joten reaktio oli sen mukainen. Kiljahdus ja askel taaksepäin ylämäkeen. Apua en saa kännykän kameraa päälle, nyt se menee jo tonne, ääh, kuvassa on vain nurmikkoa.

Suhtaudun käärmeeseen varovaisesti, mutta innostuneesti. Glarusin kantonissa kyyt saattavat olla tummanmustia, tämä oli minusta hyvinkin musta, mutta kuvio selkeän vaalea. Aldon mukaan kyy oli enimmäkseen vaalea. Pidän itseäni luotettavampana todistajana, sillä otus oli minun edessä, kymmenisen senttiä vaelluskengän kärjestä.

Oltiin siis nousemassa Leglerhüttelle, missä on käyty aiemminkin, mutta nyt toista kautta, ympyräreittinä ja järvien ohi.

Mettmerseeltä polku lähtee heti rivakasti ylöspäin ja meitä on kolme-neljä seuruetta peräjälkeen askeltamassa. Jättäydymme kuvailemaan kukkia ja järveä; suma hajoaa.

Mehikasvi kukkii.
*A blooming succulent.*

Välillä tasaisempaa.
*Not that steep – for a short while.*

Matzlenfurggle on risteys, jossa kaikki tuntuvat hengähtävän. Osa jatkaa tästä eteenpäin hetken verran suht tasaista maastoa, meitä odottaa paletillinen siksakkia ja suoraa, välillä ylös, toisinaan alas ja taas ylös.

Tauolla risteyksessä toisen seurueen lapsi alkaa yhtäkkiä kailottaa, yrittää säikäyttää lähelle hypähdellen nousevan gemssin. Otus pysähtyy kuuntelemaan ja katsoo mikä on meininki. Ehkä se tajuaa, ettei tuosta ole vaaraksi. Isä hiljentää pojan ja me muut ihailemme kepeää kapuamista heinikkoiselle vuorelle.

Seuraava luontokokemus onkin se käärme. Välissä huomaan, että mustikanvarvuissa näkyy raakileita. On hiljaista, vain tuuli humisee, se pyyhkii vihreitä rinteitä niin, että punaiset, valkoiset, siniset ja keltaiset kesäkukat hulmuilevat aaltoina.

Nousut ovat kaikki lyhyitä ja nopeasti kohoavia. Nälkä on muistuttanut pariin kertaan olemassaolostaan. Päässäni järvet sijoittuvat viimeisen vuorenharjanteen toiselle puolen, niin muistan ne nähneeni ylhäältä, Leglerhütteltä. Ja kartastakin.

Vesi on kirkasta ja kivet punertavan vihertäviä.
*Clear water and some reddish and greenish stones.*

Jo tallattua polkua.
*Path already hiked.*

Alppiruusut kukassa.
*Blooming alpine roses.*

Koipien tutina on energiapulassa sitä luokkaa, että päätän lounaskiven olevan tässä. Siihen istumme, lämmitetylle istuinpaikalle. Muhkea lumella koristeltu Glarusin vuorijono edessämme, alppiruusuja punaisina ketoina. Mutustelen leipiä tyytyväisenä, vaikka olinkin luvannut evästauon järvien luona. Tämäkin kohta on vailla vertaa.

Tajuan yhtäkkiä, että olen hävittänyt pienen pussukan, joka roikkui repusta. Matkapyyhe! Aldo muistelee nähneensä hissiaseman lähellä naisen, joka pisti pussukan reppuunsa. Hän ei silti ollut tajunnut, että se saattaisi olla minun. Läksytän itseäni, sillä muistan ajatelleeni, että se olisi laitettava varmempaan kohtaan. Vain puoli kesää käytetty! Miten nyt saan itseni kuivattua?!

Toinen miinus reissulle: Housujen takapuolen saumassa on reikä. Nousu vaati veronsa. Saatan tarvita uudet vaellushousut.

Reput selkään, eteenpäin. Ohitsemme kulkee vauhdilla puolijuoksua pinkovia lapsia, tässä on tasaisempaa hetken verran. Vajaa sata metriä ja notkahdelmassa edessämme kimmeltävät ne järvet. Olimme eväsleivillä siis aivan niiden vieressä.

Uiminen sai jäädä, koska ei ollut pyyhettä ja toisaalta, tuuli oli niin voimallinen, pilvet taivaalla risteileviä, ettei ollut tarvettakaan. Jalat olisin uittanut, mutta toisaalta olimme vetreitä paussin jälkeen. Mutisin jotain hyvästä suuntavaistosta ja kartanlukutaidosta. Kolmiuloitteinen pläänäys meni pieleen; en sittenkään ole sisäistänyt vuorten seinämiä ja notkahdelmia.

Viimeinen pätkä nousua ja olemme mökillä. Järvien luona ohi on kulkenut jonkun verran porukkaa, ylämäessä tapaamme pari retkuetta, mutta ylhäällä, siellä on hiljaista. Hüttestä tulee joku kysymään jäämmekö yöksi. Voi mieli tekisi, mutta…Joten päädymme vain kahviin ja omenaluumupiirakkaan.

Paluumatka kulkee aiemmalta reissulta tuttua reittiä, neljästi lumikenttien poikki. Kohtaamme murmelin, toisen nuoren gemssin, joka hypähtelee vähän kauemmas meitä tarkastelemaan ja kauempana kolme saksanhirviperhettä pienokaisineen. Jokaisella on kaksi pientä vasaa.

Nilkat ovat jostain syystä todella väsyneet. Syytän alun nälkää, se tekee oloni huteraksi ja kostautuu myöhemmin. Olisi pitänyt syödä se leipä jo silloin, kun tunsin vähäistä energiapulaa. Vasen nilkka muljahtaa kahdesti ikävästi. Se ei ole vielä toipunut viime vuoden rusahduksesta. Hidastamme hieman.

Leglerhütten pihamaata.
*The garden of Leglerhütte.*

Makkarat riippumassa.
*The salamis hanging.*

Reppu on myös tavallista painavampi, sen tunnen jaloissani. En tiedä kuinka sain aikaan lähes yhdeksän kilon lastin. Takki, pitkähihainen ja vetskarihousuihin puntit, ne otin mukaan, koska oltiin menossa yli 2000 metriin. Ja varmuudeksi vaellussauvat (400 g), jotka lopulta toin vain repun koristeeksi. Noin kilon kamera, siltä varalta, että kännykkä ja sen viimeisiä hengähdyksiä vetelevä akku simahtaisi kokonaan. Kirkkaassa auringossa on silti turha alkaa arpoa kameran asetuksia, jos ne eivät ole aivan selkeinä mielessä. Joten kamerakin kävi lomareissulla Glarusin Alpeilla.

Kiesissä laakson asemalla hissin ovet avautuivat ja katseeni osuu pienellä tuolilla seinän vieressä olevaan pakettiin. Pyyhe! Minun! Kyllä, te voitte ottaa sen mukaan, siitä vain! Pilatukselle noustessa pudotin aurinkolasit pöydän ja penkin väliin, sieltä samaiselta rinteen piknik-pöydältä ne löytyivät takaisin tullessa. Ja nyt tämä. Kuinka todennäköistä on että vuorilla löytää kadottamansa? Erittäin, ainakin kun se tapahtuu Sveitsissä.

Hissiaseman jääkaapista ostamme vielä kimpaleet Glarusin Alppien juustoa. Yksi meille, toinen yläkerran Sylvialle, alkuperäiselle glarusilaiselle. Saamme kiitoskortin.

…Teistä kahdesta on tullut niin sisukkaita patikoitsijoita. Se tekee minut onnelliseksi, että te vaellatte läpi Sveitsin ja Glarusin. Mekin yövyimme aikanaan usein Leglerhüttellä ja Engi Seelillä ja toimme ajatuksissamme kaunista maailmaa mukanamme kotiin. Näitä kuvia näette tekin silmissänne vielä vuosien jälkeen.…

Talven jämiä.
*Some rests of the winter.*

Hyvin tarraa uudet kengät.
*New boots seem to be working.*

Suomen luontoa vuorilla.
*Finnish nature in the mountains.*

Merkkikivi joka haluaa isona olla vuori.
*A markstone that would like to be a mountain.*

Tuolta voi katsella luontoa.
There you can observe the nature.

En resumen: A la la cabaña alpina de Legler hemos ya subido antes, pero esta vez la ruta era diferente y nos llevó por unos lagos. Vimos una víbora, gamuzas y tres familias de ciervos cómunes. Un día increible, aunque se me rompieron los pantalones y casi perdí el paño de viaje. O sea, lo perdí y lo encontré. Me estaba esperando en la estación de la condola. Sólo en Suiza!

Kurzgesagt: Wir sind schon zur Leglerhütte gewandert, aber das Mal haben wir den Weg bei den Seen gewählt. Minuspunkte: eine Kreuzotter, verlorene Reisetuch und kaputte Wanderhosen. Pluspunkte: eine Kreuzotter, Gämse und Rothirsche, Wähe auf der Hütten Terrasse, Glarner Lanschaft, der Reisetuch der mich beim Talstation wartete.

Lohkareista raapaleilla Sveitsin ja Italian rajalla

15. June 2022 By suklaasyomari in Elämänlaatu, liikenne, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, terveys, vastuullinen matkailu Tags: Graubünden, Italia, Kahden maan patikka, kolmen järven patikka, Lombardia, Montespluga, patikointi Italiassa 2 Comments

Hiukkasen meinasi verenpaine nousta, kun Suunnon ruutu oli mustana juuri sillä hetkellä, kun piti startata kohti Italian rajaa. Reitillä kuulemma vaaditaan jonkinlaista suunnistustaitoa. Ilman kellon tukea en lähde, hermoilin.

Kello heräsi kuitenkin henkiin; seuraavana yllärinä oli ruuhka moottoritiellä, puolivälissä matkaa. Yhtä matelua ja odottelua. Kesäkuu on kuitenkin hyvä hetki myöhäisille lähdöille; valoa riittää pitkälle iltaan.

Surettaseen ja Surettatalin lähimailla olin jo aiemmin katsellut kiemurtelevaa solatietä Italiaan. Mitä sieltä löytyy? Kivoja paikkoja? Jotain kivempaa kuin rajan tältä puolen? Kyltin mukaan ainakin ruokaa, mikä tietenkin veti minua puoleensa. Aina.

Kukkulan yli ja alas laaksoon ei selvästikään ole kaikkien kuppi teetä; edessä mateli auto pohjoisesta, hidastellen juuri nousevan mutkan selvitettyään ja aiheuttaen nytkähtelevää ajoa takana tuleville.

Montesplugan pikkuruinen kylä näytti Italialta; oli väriä, vähän heikossa hapessa olevia rakennuksia ja rauhallista istuskelua auringossa. Patojärvi Lago di Montespluga kimmelsi auringossa leveänä ja laveana, suistomaisena vesistönä.

Siinä, mistä kuvittelin polun lähtevän, oli portti ja kieltomerkki. Aldo muistutti, että costaricalaisena häntä ei estä mikään ja kiersi aidan toiselle puolen. Suunta oli silti väärä. Hetken pyörimisen jälkeen näkyi kohta, josta saattoi kuvitella jonkun joskus kulkeneen. Sinne. Kyltti oli selän takana. Valkoinen, haalistunutta punaista, ilman tekstiä. Siinä kaikki.

Reitti oli rengas tai ehkä pehmeä neliö, suurin osa matkasta Italian puolella. Neliön yläosa kuljettiin Sveitsissä. Se, että vertikaalista nousua oli vain puoli kilometriä harhautti. Lyhyehköllä eli n. 7 km:n matkalla se tarkoitti jyrkkää mäkeä ja koko kipuaminen heti alussa.

Polkumerkit oli varmaankin maalattu viime vuonna tai ehkä ennen koronaa, joten niitä jouduttiin etsiskelemään. Siinä polkua arpoessa katseltiin silmästä silmään murmeleita, viisi vaaleahkoa, pulleaa ja vilkasta otusta sujahti nopeasti koloihinsa.

Merkkien lisäksi myös se varsinainen reitti katosi ensin kivikkoon, sitten louhikkoon. Oltiin kuin temppuradalla, ihan muina kiipeilijöinä, ensin kädet apuna ja sitten takapuoli kolmantena jalkana, kuten Aldo asian ilmaisi. Joku saattaisi sanoa istuen.

Oli älyttömän hauskaa, ettei vain kuljettu eteenpäin tallaten rotkon reunalla. Molemmat oltiin tyytyävisiä siitä, että kivillä kiipeilyä ja hyppelyä oli tullut harrastettua lapsuudessa, Aldo costaricalaisissa joissa, minä Kotkan saaristossa. Ja kerrankin pilateksen tuoma kehonhallinta pääsi loistamaan.

Kivien kantit ja varsinkin kirkkaanvihreä sammal niiden päällä olivat teräviä ja veri valui säärtä pitkin. Pohkeet loistivat ensin punaisina raapaleista ja illalla auringosta. (Miten se jalkojen rasvaaminen aina unohtuu?)

Nousun välissä oli pakko vetäistä pienet leivät, mutta varsinainen tauko pidettiin ylhäällä Lago Azzorella. Solassa puhalsi kylmä tuuli, eikä todellakaan tullut mieleen edes uittaa jalkoja. Aldo tietenkin riisui välittömästi sukat ja kengät ja seisoi tyytyväisenä keskellä jääkylmää alppijärveä. Ei kuulemma edes kovin hyytävää.

Minä sillä aikaa puin päälleni kaikki löytyvät vaatteet ja kaduin, etten ottanut mukaan vetskarillisten housujen puntteja. Sortseissa olin kananlihalla.

Löysin lepotuolimaisen kohdan, jossa ei ollut tyyntä, mutta ainakin vähemmän tuulta. Kevennettiin repun eväspuolta ja lähdettiin tallaamaan kohti Sveitsiä, siis muutaman kymmenen metrin päähän.

Järven tasolla alkoi matkalla olla läikkiä lunta. Toisinaan myös oletetulla reitillä, alaspäin mennessä myös rinteessä. Ne pystyi silti hyvin kiertämään.

Kun edessä oleva merkki ei enää ollut puna-valko-punainen, vaan valko-puna-valkoinen, äskettäin maalattu ja vieressä keltainen kyltti, joka kertoi suunnista, oltiin taas Sveitsissä. Jalkojen alla ihan oikea polku ja matka selkeä.

Siis louhikkoon asti, tällä kertaa alaspäin. Kirkkaat merkit kyllä näkyivät hyvin, poluksi en reittiä silti nimittäisi.

Pienen järven, Bergseelin, jälkeen oltiin suoran Splügenpassin solatien yläpuolella. Kiemura näytti upealta, mutta kapeneva patikkapolku oli hetken sen näköinen, että saatoin väittää palaavani takaisin sinne mistä tultiin. Toisinaan kannattaa kuitenkin mennä hiukan eteenpäin, kulman takana ei välttämättä aina odotakaan rotko ja kylmä hiki.

Rajan paikkeilla Sveitsin puolella oli kartta, tervetuloa patikkamaahan, kylttiä joka suuntaan. Me jatkettiin eteenpäin kukkaketojen poikki, kivistä ladottua tietä pitkin. Muinaiset roomalaiset tekivät pari tuhatta vuotta sitten hyvää työtä, Alpit ylittävää reittiä on yhä hyvä tallata.

Viimeinen pätkä oli vehreää, niityillä kukkivat alppikukat, keltainen alppivuokkokin ja valkoinen ahokissankäpälä.

Näemme matkalla kahdeksan ihmistä, eikä Montesplugan kylälläkään ollut illalla enää juuri ketään. Kioski meni kiinni, kaksi pienempää ravintolaa näyttivät tyhjiltä. Päädyimme La Capriatan katetulle terassille. Toppatakkinen nainen ei kestänyt lämpötilaa, vaan poistui seuralaisensa kera oluen jälkeen. Sisällä ei ollut tilaa. Kinttuja paleli ja yritin lämmittää niitä avaamalla servetin.

Tilasin salaatin, Gli Gnocchetti di Chiavenna, juustoisen ja valkoispulisen peruna-leipä-minignocchi-annoksen ja vielä kokonaisen kalan grillatuilla vihanneksilla. Salaatin jälkeen en ollut varma jaksaisinko enää muuta ja kalalautasen tullessa tajusin ajatelleeni zürichiläisesti. Montesplugan annokset olivat valtavia ja niin ilahduttavia.

Lähdimme takaisin solatietä, joka nyt oli tyhjä. Vuoret loistivat keltaisina ilta-auringossa. Solatien ainut kuppila Berggasthaus Splügenpass kuulemma panostaa ruokaan, on kai paineita Italian läheisyydessä. Se jäi seuraavaan kertaan.

Lombardia, täältä tullaan!
*Lombardy, here we come!*

Montesplugan kylä.
*The village of Montespluga.*

Tässähän on ihan polku, sitä sitten tuonne ylös.
*We found the hiking path, after some moments of uncertainty.*

Ensimmäiset vaikutelmat: täällä on kaunista.
*First impressions: it´s beautiful here.*

Löysin kultaisia sieniä lehmänlannassa. *I found golden shrooms in cow manure.*

Tämä on vielä suht hyvää reittiä. Mutta polku…
*This is still quite ok route.* *But a path…*

Kiipeilijä Helve dokumentoi reittiä.
*The climber Helve is documenting the way.*

Hetken verrean oli katseltava kukkia.
*For a moment concentrating on the flowers.*

Hädin tuskin pystyssä tuulessa, mutta ylhäällä vuorella.
*Almost flying with a wind, but up in the mountain.*

Lohkareiden takaa tulee mies.
*A guy appears behind the rocks.*

Suomalainen valitsee lumen. *The Finn choosees the snow.*

Raja ylitetty, Sveitsissä. Se tietää tuoreista patikkamerkeistä ja keltaisista infokylteistä.
*How do you know, you are in Switzerland: freshly painted marks and yellow hikingsigns.*

Suunta on oikea, Splügen-sola.
*The right way, Splügen pass.*

Kivikko on meidän polku, alla solatie.
*The rocks are our path. The serpentine road is Splügenpass.*

Ja takaisin Italiaan. *And back to Italy.*

Tämä näyttäisi alppireitiltä, mutta tässä mennään kyllä ihan tasaista.
*What´s this sign?*

Muinaisten roomalaisten reittiä.
*Via Spluga.*

Keltainen alppivuokko.
*Yellow alpine anemone.*

Montesplugan raitilla on hiljaista.
*It´s peaceful in Montespluga.*

En resumen: La primera caminata de dos paises, en el paso de Splügen (CH) o Spluga (IT)! Caminar es tal vez mucho decir, más bien era escalar. Al menos parcialmente. Puntos extra del paisaje y de la comida en Montespluga.

Kurzgesagt: Erste zwei Länder Wanderung beim Splügenpass. Ziemlich kurz, steil und steinig, aber super schön und macht spass. Extra Pünkte für das Essen in Montespluga.

Olkoon kaikki elolliset onnellisia

8. June 2022 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, vastuullinen matkailu Tags: Gräppelensee, patikka, St Gallen, Thurwasserfälle, Toggenburg 2 Comments

Naapurin kissa tuli tänään vähän aamunsarastuksen jälkeen naukumaan ikkunan alle, että pääsisikö meille lepotuoliin. Heräsin siis aika lailla ajoissa, joten tämä kirjoittaminen on yhtä pusertamista. Jos teksti tökkii, katso ainakin kuvat, sillä retki oli huikea!

Viime päivät on luovittu ukkoskuuroissa ja aurinkoisissa hellehetkissä. Helluntain paikkeilla teillä on aina jonoa Italian suuntaan, joten jos mielii retkelle, parasta on mennä jonnekin toisaalle. En myöskään halunnut joutua salamoiden keskelle paljaalle jyrkänteelle, ei siis kovin korkealle eikä kauas, sillä ukkosen mahdollisuus nousi iltaa kohti.

Välillä valinnat osuu vahingossa nappiin. Reitin kudoin osittain itse kokoon, mutta tärkeimmät koordinaatit oli kellossa. Toggenburgin Alt St. Johannin luostaripuutarhan edestä tallattiin hetki maaseudun läpi posottavaa suoraa tietä. Heinikossa puhalteleva tuuli, vihreät niityt, paljaat kiviset rinteet taustalla – olin heti ihan myyty.

Ehkä se oli kesärauha, mikä iski. Kukkaniittyjä, vanhoja alppitaloja runsaine puutarhoineen, lehmiä, heinäpeltoja, ei siis mitään niin erilaista, mutta kuitenkin elähdyttävää, tasapainottavaa. Kukkien välissä kulkiessa olo kevenee.

Aivan suunnittelematta matkalle osuivat myös Thurin putoukset; luolastossa pirskahteleva vesi tuntui ihanalta kasvoissa. Kamera sai sätkyn, valon kontrasti oli niin huima, että laite meni pois päältä ja kieltäytyi kuvaamasta.

Niittyjen taustalla se kaikkein uhkein huippu, Säntis, on myös muuten mukana syksyllä ilmestyvässä true crime -kirjassa Rikostarinoita maailmalta. (- Niin ja kyllä, Sveitsin osuus on minun, vaikkakin joissakin tiedoissa olen saanut itselleni pseudonyymin L. Helve-Zibaja.)

Sirkkojen sirittäessä ja tuulen puhallellessa märkää paitaa purjeeksi oli niin kesäinen olo kuin voi. Heinät kutittelivat jalkoja ja joka paikassa oli vain älyttömän kaunista.

Ei siis ihme, että tänne rinteeseen oli viime vuosisadan alussa rakennettu parantola. Karuna-taloon tuotiin aluksi tuberkuloosisairaita lapsia raittiiseen vuoristoilmaan, myöhemmin tiibettiläisiä pakolaisia ja nykyisin paikka on omistettu rauhoittumiselle.

Mögen die Gäste frische Energie tanken und wahren Frieden, Freunde und Harmonie geniessen. Mögen alle Lebewesen glücklich sein.

Enjoy the beauty, relax, be happy.

Reitti nousi kiemurrellen, metsästä niitylle, asumusten välistä seuraavalle; aurinko puri selkään, päähän, käsivarsiin. Oli istahdettava hetkeksi puun alle varjoon lounasleiville. Ruohikko näytti kuivalta, mutta unohdin yöllisen myräkän. Litimärissä sortseissa oli toki viileämpi edetä rinnettä kukkekedoilta metsään.

Patikkapolku muuttui puiden suojassa vuoristoiseksi ja kiviseksi, jyrkemmäksi. Ylhäällä olimme jo kukkulan toisella puolen, jalat sateiden jälkeisessä savivellissä ja musiikkina laaksosta kuuluvat erikorkuiset lehmänkellon kalkatukset ja kilkatukset.

Gräppelenseellä oli enemmän lehmiä kuin ihmisiä ja rannan tuntumassa uiskenteli miljoona nutipäätä. Iho kiehui, oli upottauduttava heti veteen. Hetken kuivattelun aikana katselin huippuja ja näin jonkun tulevan puolijuoksua sauvoineen. Olemus näytti tutulta; aivan kuin suomalaista kirjallisuutta julkaisevan Antium Verlagin Beat. Ja koska some kertoo kaiken, myöhemmin selvisi, että kyllä, se oli Beat. Hän oli kivunnut toiselta puolen lähiseudun huipulle. Tuttuja vuorilla.

Takaisin edelliseen laaksoon vie polkuja, maalaisteitäkin. Me kapusimme suorinta reittiä vuorta ylös ja alas tietä kiemurrellen. Illemmaksi luvattu ukkonen näkyi pelloilla; niittopuuhat vaikuttivat kiireisiltä ja määrätietoisilta. Heinäpellon poikki kulkeva patikkareittikin oli niitetty pois.

Alempana suoraan talon ovelle osoittava keltainen polkumerkki vaikutti hauskalta; lyhyt reitti kotiin. Mutta kyllä, siitä talon kulmalta jatkui juuri ja juuri silminnähtävä ihan aito patikkapolku kohti Alt St Johania. Valkoinen kyltti kylään sen sijaan johdatti meidät toisen talon sivusta keskelle kukkaniittyä. Sieltäkin päästiin pois, mutta tiellä ohi kävelevien paikallisten isäntien ilmeet olivat kertovat. Lähinnä tuomitsevat. Turistit.

Alt St. Johanin luostarin sivulla on avoin puutarha.
*By the monastery of Alt *St.* Johan there´s a garden, which you can visit.*

Tämä on Toggenburgia.
*This is Toggenburg.*

Osa Thur-putouksesta jää vuoren katveeseen.
*From here you can see the Thur waterfall* *partly.*

Aivan kuin putouksessa olisi mutka.
It looks like the waterfall had an angle.

Kyllä, vesi virtaa.
*Yes, the water flows.*

Tunnelin läpi pääsee katsomaan putousta ylempää.
*Through the tunnel you get to see the upper part of the waterfall*.

Siellä pilkottaa Säntis.
*There´s Säntis.*

Lounaspaussi ja Churfirstenin huiput.
*Lunch and the Churfirsten peaks.*

Tämäkin on kesää.
*This is also summer.*

Lehmät olivat lähes pisteitä laaksossa, kellojen kilkatus sen sijaan kuului selkeästi.
*We could hardly see the cows, but the bells were loud.*

Gräppelen-järven jakavat ihmiset ja lehmät.
*The lake Gräppelen is for the cows and people.*

Nutipäät kutkuttelevat jalkoja.
*The pollards tickled feet.*

Ja sitten rinnettä ylös.
*And up we go.*

Ja polku kulkee siis missä?
*And the path goes where?*

En resumen: Cataras de Thur, montes, campos de flores, un laguito (Gräppelen) – una ruta lindísima y mucho calor en Toggenburg. A veces el día es perfecto.

Kurzgesagt: Thurwasserfälle, Blumenwiesen, Gräppelensee, Berge – ein super schöner Weg. Manchmal ist der Tag perfekt.

Ihan pihalla

25. May 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, Retkeily, Sveitsi, terveys, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: kesä, kukat, Maastopyöräily, puutarha, pyöräily 2 Comments

Toukokuun parasta ovat olleet ulkoaamupalat. Niitä tässä mietin, kun istun sisällä ja viime viikon 30 asteesta on jäljellä 15.

Se hyvä puoli kosteassa ja viileämmässä on, että tuli tehtyä pihahommia. Kesä pörähti käyntiin niin vauhdilla, että kukkakalenterissani kääntyi sivu muutaman päivän välein: lumikellosta krookukseen, krookuksesta kirsikankukkaan, kirsikankukasta magnolian kautta omenankukkaan, omenankukasta – okei, nyt meni muisti. Joka tapauksessa puutarhaunikot tuli ja meni vauhdilla; onneksi pelloilla yhä kukitaan. Ja pionit ovat nyt parhaimmillaan. Se kesän paras, laventeli, jota kuljen haistelemassa istutukselta toiselle, on puolestaan aloittelemassa.

Kysyn vain, että mitä jää heinäkuulle, kun kaikki ihanuudet on jo nähty? Vai onko tämä vain alkukesän huumaa, jonka runsauden jälkeen ihminen ei enää jaksa reagoida luonnon kukkeuteen?

Koska mullan kapsutus on väsyttävää, pitää välillä tehdä muutakin (saan tämän kuulostamaan siltä, kuin ahkeroisin puutarhurina tuntikausia. Se on todellisuudessa tunti, puolitoista, sen jälkeen sormet eivät pysty tarraamaan rikkaruohoon, puristusote on mennyttä ja peukalo krampissa). Siispä pyörällä mäkeä ylös niitä unikoita tarkastamaan.

Viljapelto, yleensä spelttiä, kirkkaan oranssinpunaisine läikkineen on hyvä palkinto; ensimmäinen etappi saavutettu, puoliväliin noustu vuorelle. Se että lyhyen jyrkän pätkä yläpäässä on meneillään draama, häiritsee luontoon keskittymistä. Saksalainen pariskunta levittää ympäristöön negatiivista energiaa.

Järkyttävän hengästynyt nainen on lähellä leviämistä työntäessään raskasta sähköpyöräänsä viimeisiä metrejä ja mies seisoo ylempänä arrogantisti kommentoiden. “Älä anna minulle komentoja!” pystyy nainen hengenvedon välissä tiuskaisemaan.

Kohtaamme pariskuntaan vielä toisen kerran. Mies ei anna naisen levähtää hetkeäkään. Epäilemme, että tiet eroavat ennen kuin he pääsevät päämääräänsä.

Ylhäällä Pfannenstielissä on sumeat näkymät. Eväslaatikossa jämiä edellisiltä retkiltä, murusia ja palasia, joita tuskin edes evääksi voi mainostaa.

En uskonut, että tauon jälkeen jaksaisimme tänne asti, sitä paitsi toisen pyörän jarrut on siinä kunnossa, että olisi ehkä ollut parempikin pysyä alempana. Salitreenin muutamat muutokset ovat kuitenkin saaneet enemmän aikaan kuin vuosien uurastus. Nyppylällä oltiin sukkelammin ja kevyemmin kuin koskaan.

Alan miettiä pitempää pyörälenkkiä, sellaista yöpymisten kera. Mille järvelle? Minkä solan yli? Tour de Suisse?

Hyväntekeväisyyspulla marketista ja ekoja sveitsiläisiä mansikoita.
*A charity bun from the market and first Swiss strawberries*.

Molemmat köynnösruusut, punainen ja keltainen, kukkivat kuin viimeistä päivää.
*Both climbing roses, red and yellow, are blooming like crazy!*

Nämäkin kukoistavat.
*These do blossom too.*

Mikä tää on? Näitä oli erikokoisia, parisenttisiäkin ja ne tarttui iholle. What is this?
*There were different sizes, even 2 cm long, and they got stuck on the skin.*

Ei näitä ehkä evääksi voi kutsua.
*This might not be even a snack, but anyway…*

Sumuista ja ukkostavaa on.
*Some foggy view*s; *a thunderstorm coming up.*

En resumen: Trabajo de jardín obligatorio de la epoca, una vuelta en bici, muchos chubascos. Nada más esta vez.

Kurzgesagt: Gartenarbeit, Velotour, Gewitter und Schauer. Das ist alles dieses Mal.

Jänisreitti

18. May 2022 By suklaasyomari in Elämänlaatu, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, vastuullinen matkailu Tags: kevät, Sattel-Hochstuckli, Voralpen Leave a comment

Tällainen talvenjälkeinen perunanituihminen on ollut valkoisine ihoineen ihmeessä 30 astetta hipovassa lämmössä. Joten karistettiin siitepölyt jaloista ja suunnattiin raikkaaseen vuoristoilmaan. Saman idean olivat saaneet kaikki muut sata ihmistä, jotka jonottivat Sattel-Hochstucklin pyörivän köysiradan asemalla.

Paikka on selvästikin lapsiperheiden paratiisi tai jotain aivan päinvastaista, mutta joka tapauksessa ylhäältä löytyy liukumista, hyppimistä, laskemista ja ties mitä. Tulevat vuoristovaeltajat voivat myös kokeilla riippusiltaa ihan lähimaastossa ja kävellä helppoja reittejä makkaranpaistopaikalle. Me muut pistimme vauhdilla töppöstä toisen eteen ja pääsimme joukoista eroon alle vartissa.

Hochstucklin huipulle vie helppoja reittejä ja myös vähän ylempää ja reunenmpaa koukkaavia vuoristopolkuja. Metsän rauhassa kiemurtelee myös teemareitti, jonka varrella voi energiapisteissä testata omaa herkkyyttään. Samaan nippuun oli laitettu maaväreily, ristit, vesisuonet ja ties mitkä energiat. “Maaenergiabullshittiä” totesi kyynikkokumppanini Aldo.

Sama kyynikko jäi myöhemmin katselemaan kukkivaa alppiniittyä ja henkäili olevansa paratiisissa. Ei kuulemma tarvitsisi muuta. Itse en siinä vaiheessa enää nälältä ja nestehukalta pystynyt herkistymään edes kirkkaankeltaisille kulleroille, mutta ylempänä vuoristotuulen puhaltaessa kukkui käki. Siitä menin hiukkasen kesäekstaasiin.

Lumiläikkiä näkyi muutama, sen verran oli jäljellä talvesta. Reitti haarautui kolmeksi ja valitsimme keskimmäisen. Kun upposin vaelluskengän vartta myöten mutaan, tuli mieleen, että ehkä vaihtoehto oli huono. Lenkkarimies Aldo kiersi vähän ylempää kuivemmassa rinteessä taiteillen. Perässä huipulle kiipeäjät valitsivat vasemmanpuoleisen polun ja saapuivat ylös kengät puhtoisina.

Istahdimme mehiläisten ja perhosten keskelle voileiville ja katselemaan maisemaa: utuharsossa Alppien rivi, aina yhtä synkeä vuorikaksikko, pieni ja suuri Mythen, kolme järveä. Ja sitten neljä saksalaista. He päättivät tyhjällä kukkulan huipulla parkkeerata metrin päähän meistä ja suoraan eteen. Näin enää puhekuplan kysymyksellä, warum??

Aurinkorasvaisilla sormilla läähmitty linssi sai aikaan mystisiä kuvia alastulosta. Makailin matkanvarrella hetken ristin vieressä kuumalla penkillä. Tähän olisin jäänyt, mutta aurinko poltti kasvoja.

Jostain alhaalta hönki käheästi alppitorvi ja toisen mutkan takaa lähempää schwyzerörgeli, harmonikka, vähän kompastellen, mutta mukavan kutsuvasti. Stuckli Alpin, pienen alppitilan pihalla pöydällä oli liina ja lasissa voikukka ja pari muuta niittykukkaa. Nurmikolla oli meneillään lasten jalkapallopeli ja isäntä soitteli auringonpaisteessa. Kuvun alla Lebkuchen-palat odottivat ottajaa ja kaapissa oli kylmää juomista. “Haluatteko kahvia, kutsun emännän sisältä!” huikkasi isäntä.

Juotiin yhdessä sumpit, mies piti tauon soitossa ja kyseli, kertoili. Ovat ensimmäistä kesää alpilla, lehmät tulevat ensi viikolla, 25 yhteensä, ja sitten kaksi vuohta.

“Ette murteesta päätellen taida olla Zürichistä,” isäntä pohti ja puolittain tiedusteli, ihan ystävällismielisesti. Suomen hän sijoitti Belgian viereen ja Costa Rican Espanjan rannikolle. Ei ole kuulemma käynyt sen pohjoisemmassa kuin Itävalta.

Ja minkälainen päivän reitti lopulta oli? Hikinen ja jäniksen muotoinen.

Riippusilta ylitettäväksi.
*A hanging bridge to cross.*

Lasten leikkipaikkasysteemit jäivät nopeasti taakse.
*The kids playarea was quickly left behind.*

Pikkuruisia mustikankukkia.
*Tiny bilberryflowers.*

Lähestytään lumihuippuja.
*Getting near the white peaks.*

Voikukkaniittyä.
*Dandelions on the meadow.*

Alppimajalla asustelee tämmöisiä tyyppejä.
*These guys seem to live in this alpine hut.*

Pieni Mythen ja kuusen takana isoa Mytheniä.
*Small and big Mythen.*

Vierwaldstättersee ja oikealla Lauerzersee.
*In the middle lake Vierwaldstätter and on the right Lauerzer.*

Tähän voisin jäädä.
*I might stay here.*

Lebkuchen-annos. Ja tuhkakuppi.
*Lebkuchen for energy.*

Riippusilta ja heinät seipäillä. *The hanging bridge and drying hay.*

En resumen: caminamos una ruta que resultó ser de la forma de un conejo. Subímos a Hochstuckli, no muy arriba ni muy largo, pero sudamos una cantidad increible.

Kurzgesagt: Wanderung im Form von einer Hase ist etwas, das nicht vorgesehen war. Wir sind auf dem Hochstuckli bestiegen, nicht ser hoch und auch nicht sehr weit, aber haben viel geschwitzt.

Villejä alppikrookuksia, joka puolella!

27. April 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Elämänlaatu, Retkeily, Ruoka, Sveitsi, terveys, Urheilu, vastuullinen matkailu Tags: Alpit, Fälensee, kevät, kevätpatikka, krookukset, patikointi, patikointi Alpeilla, Sämtisersee, Sveitsi, Sveitsin Alpit, vaellus 1 Comment

Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.

Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.

Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.

Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä.
*The traffic was light, just a couple cows on the road.*

Rentukat loistaa. *Marsh Marigolds were glowing.*

Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.

Kahvipaussi Sämtisersee. *Coffeebrake by Sämtisersee.*

Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.

Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!

Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)

Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta.
*A bit higher there are still some thicker snowlayers.*

Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.

Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.

Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.

Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.

Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella.
*Crocus, like white pearls on the grass.*

Fälenseellä ei vielä laineet loisku.
*In Fälensee there are no waves yet.*

Toivo silti jäiden lähdöstä.
*Still some hope, that the ice might melt someday.*

Huippu huipun takana.
*A peak behind the peak.* *Twinpeak?!*

Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.

Uusia sammakkosukupolvia tulossa.
*New generation of frogs coming up.*

Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. **Picture:Maarit Piippo**

Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.

Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.

Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.

Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.

En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.

Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!

Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. *The eveninghaze surrounding Appenzell.*

25 km omenapuiden lomassa, no mikä ettei

20. April 2022 By suklaasyomari in Allgemein, Liikunta, luonto, matkailu, Matkat, patikointi, Retkeily, Sveitsi, vastuullinen matkailu Tags: kevät Sveitsissä, kukkivat omenapuut, Sveitsin maaseutu, Thurgau 4 Comments

Kyllä, se tuntui hyvältä idealta. Ja kai sitä nyt 25 kilometriä melko tasaisella tallaa, aurinkoisella säällä ja maaseudulla.

Illalla kotona jalkaterät olivat kuin hakatut pihvit; ehkä uudet pohjalliset eivät olleet vielä kävelty tutuiksi. Tai sitten niitä kilometrejä oli sittenkin aika paljon.

Joka tapauksessa Bodenjärven Thurgaussa, Engachin kunnan liepeillä, alkaa paikat olla tuttuja. Kuutisen tuntia maatalolta toiselle, peltojen poikki, omenapuiden välistä, kukkulalle metsään, alas kohti järveä. Aurinko porotti täysillä, raikas tuuli puhalteli ja iho kärtsäsi keväässä. Siis täydellistä.

Repussa oli evästä ja toiveissa kahvi maalaiskuppilassa, joita lopulta oli alussa ja ihan viime kilometreillä. Joten laahustettiin aika lailla kofeiinipulassa. Miinukset reitille siitä. Patikoitsijan jättäminen kahvitta on vakava puute reittisuunnittelussa.

Pääsiäiseltä jääneet parsa- sekä porkkanapiirakka ja karhunlaukkanyhtöleipä maistuivat ihan törkeän hyvältä varmaankin energiapulan takia, sillä nälkähän minulla oli jo heti alussa. Sovittiin, että istahdetaan heti seuraavalle penkille, joka sitten löytyi 12 kilometrin jälkeen.

Olin pakannut varovaisesti mukaan myös muina sokerileipureina koristelemani kuppikakun, pikkuisen pääsiäismunan kera ja keltaisella kuorrutuksella. Se muussi, joka löytyi repusta ei muistuttanut edes kaukaisesti mitään syötävää, mutta nuollessani kuorrutetta laatikon laidasta olin aika lähellä hurmiota. Sokerimäärä ja viimeiset kilometrit saattoivat vaikuttaa siihen, että loppumatka meni hihitellessä.

Lehmittä ei reissu tietenkään mennyt ja vasikat olivat herttaisia, mutta sarvipää veti pisteet kotiin, eikä siis kyse ole härästä, vaan otuksesta, jonka laatua ei kauempaa ymmärretty. Naaman perusteella lammas, mutta turkki ei ollut kihara. Sen sijaan sarvet olivat laineikkaat. Ja pitkät, sivuille sojottavat.

Rengasreitiltä erosi hetkeksi polku kohtaan, jossa kasvoi valtava -tietenkin kukkiva- puu. Mikä, sitäkään en tiedä. Päätettiin oikaista metsän läpi takaisin pääpolulle, kun vasemmalta sujahti pieni kauris, hetkeä myöhemmin toiseen suuntaan isompi sarvipää. Performanssi oli täydellinen, se kirmasi kukkulan puuttoman huipun poikki ja vastavalossa näkyi vain siluetti.

Yllä leijaileva zeppeliini häiritsi vähän maalaisfiilistä, mutta yritin ajatella sen olevan vain outo ilmapallo. Samoilla seuduilla omenapuiden takana kasvoi valtava öljy(tai polttoaine)tankkien kylä. Edellisen kerran kylän poikki kävellessä niiden paikalla kasvoi metsää ja heinää.

Egnachissa, takaisin järven äärellä, haikara levitteli siipiään Luxburgin katolle rakentamassaan pesässä. Linna on upea, mutta rämppäkunnossa. Kotisivuilla puhutaan slow-travel-kohteesta, joten tänne kai voisi tulla lomailemaan? Rahaa myös kaivataan kunnostukseen, siitäkin löytyy grafiikat. Ilmoittaudun ilmaiseksi linnan hengettäreksi, se kirjattakoon ylös.

En resumen: Es la epoca de las flores de manzanas y de los paseitos entre los arboles.

Kurzgesagt: Jetzt ist die Zeit der Apfelblüten und den Wanderungen zwischen den Bäumen.

	Löytyykö joulu torei… on Talvikautta odotellessa
	Talvikautta odotelle… on Rapukävelyä harjanteella
	suklaasyomari on Syksyä Alpeilla
	Jael on Syksyä Alpeilla
	suklaasyomari on Lahjatatti ja mustikoita

Pala Suklaata

Liisa Helve-Sibaja

Category Archives: Retkeily